Niitä näitä – Sivu 243 – Tuulestatemmattua

Sadepäivän kohde Poserhöse – muuttui auringoksi

Yöllä oli ollut ilotulitus, Itävallassa on Saksan kannattajia, ja meidän hotelli(kompleksi)n johtaja on saksalainen. MM-jalkapallo on ISO asia, mutta melkein ihan sama meille, ei häirinnyt yöunta, emme tienneet moisesta mitään.

Aamiaisella vielä pohdimme, vaihdetaanko patikkaryhmää, oli hyvä kun oli mahdollisuus valita … sitä pohdittiin mahdollisille viime minuuteille asti. – Ja lopulta vaihdettiiin ”tavisporukkaan”. Nyt kun päivä ja patikka on takana, olen tyytyväinen, että vaihdettiin.

Tänään ehdin ottaa 250 kuvaa, eivätkä se ole vain hytteltä. 😉 . Tunti kauemmin oltiin liikkeellä, mutta minullakaan ei verenmaku suussa, ei mitään lommoposkimeininki, muistutti La Gomeran ja meidän omia patikkareissuja; liikutaan, rasittuu, mutta on mahdollisuus pysähtyä, on mahdollisuus kuvata ja kaikin puolin nauttia, ei niinkään urheilla. Vaikka kyllä tänäänkin nousua liki 500 m ja matkaa yli 10 km. 🙂

Päivän kohteenä Poserhöse noin 1600 m mpy. Se valitaan kun ei päästä Graukoplerille, niin kuin esimerkiksi tänään ei päästy. Hyvä reitti tuokin.

Aamulla sumuista, liki sateista. Kävelimme aluksi kaupungin läpi, jatkoimme Wilhelm I promenadea. Pitkään tasaista, no joo, viehättävä reitti… Muutaman kilometrin jälkeen lähdimme nousuun, noustiin ja noustiin. Ja pysähdeltiin. Sumuista, välillä vähän satoikin. So what.

Me hiljalleen yritimme sulautua uuteen ryhmään, menihän se.

Bad Gastein 14_7_2014 047

Puolelta päivin olimme hüttellä. Turhankin tuhti lounas, ja tietysti Hütten emännän omatekemä mehu ja snapsi. Tänään mustikkaa molemmat. Ei valittamista. Vaikea mennä sanomaan kump oli parempi.

Bad Gastein 14_7_2014 057

Vihdoin opimme, miten pientä snapsilasia pidetään oikein; kolpakko-ote.

Palatessa näkymät Bad Gasteiniin hulppeat. Semminkin kun paistoi aurinko!!! Villa Oranian ovenpieli-mittari näytti +25 C kun palauduimme.

Ja allaolevassa kuvassa itävaltalainen tapa merkitä matka. Ja HUOM…. reitin numero ja tuo itävallan lippu – merkki .. vrt. Virpiniemi (viikon takaa…. :D))

Ei kantoja kaskessa, mutta komeita siinä sivussa….

Huomisen reittiä jo tähyillään….

Yksityiskohdat ovat tärkeitä … 😉

Lounaan jälkeen matka jatkui…

Ja koskaan ei ole niin kiire, etteikö alppinisti-Pehtoori ehtisi Sacher/suklaakakkua syödä.

Tänään hotellilla vähän ennen neljää, eikä voi väittää, etteikö olisi väsyttänyt. Ei pahasti. Kaupassa käytiin ja syömässä,… hieman tupisin itävaltaisen ruoan tasosta… Palannemme asiaan.

Adios amigos!

Bad Gastein Kitzbuhel Niitä näitä

Täällä Bad Gastein

Kuinka helppoa matkustaminen onkaan? Heräät 3.40, käyt suihkussa, föönaat hiukset, huristelet lentokentälle, jossa poimitaan umpipainava laukkusi ja pistetään menemään kohti Itävaltaa. Itse menet koneeseen, otat torkut, Helsingissä lentokentällä puolitoista tuntia, käyt aamukahvilla (toisella jo) ja menet taas lentokoneeseen, jossa tarjotaan puuhapaketti, joka sisältää tulikuumaa broileria ja (pahaa) perunamuusia (jäipä sitten enimmäkseen syömättä), kuuntelet miehen juttuja ( 🙂 ), ja sitten yhtäkkiä olet sateisessa Salzburgissa, reilun tunnin bussikyydin jälkeen Gastein-laaksossa, ja sitten Bad Gasteinissa, jossa opas ojentaa hotellihuoneen tai paremminkin ”apartementin” avainkortin ja toivottaa tervetulleeksi. On puolipäivä. Helppoa ja huoletonta on! Sopii meille. Elämä on. Loma on!

Sade on lakannut, näkyy jo sinistä taivasta, ja lämmintäkin lähemmäs + 20 C.

Villa Orania on majapaikkamme tulevan viikon. Takana näkyvässä Salzburger Hofissa on aamiaiset ja illalliset, siellä on saunat, ja muuta tarpeellista.

Tässä meidän ”luxuryssä” onkin meillä oma keittiö! Ja minulla tällainen hieno bloggausnurkkaus. Pikkuinen kaksio siis. 😉

Paljon enemmän kuin osasimme odottaa. Niin ja parveke.

Käytiin tietty käveleskelemässä ja otin tietysti paljon! kuvia tästä kylästä, jotta voisin liitellä tähän.

Kylässä todella on isot korkeuserot, ihan pohkeiden venytyksestä kävi iltapäiväkävely [hyvä on tulo-Aperolit tulimme myös nauttineeksi] pitkin katuja. Hieman kulahtanut vaikutelma paikoin jäi; täällä ei ole mitään Kitzbühelin kaltaista pittoreskia, elitistäkiin, uutta – vaan hieman näyttää kylä elävän menneen maailman kaihossa vielä. Ehkä emme vielä oikein löytäneet ydintä…

Kaupan löysimme. Iso Spar parin korttelin päässä. Müslipatukoita ja energiajuomaa huomiseksi ja jääkaappiin kuohuvat odottamaan illalla palaavia patikoijia… Auringonkukkia minun piti saada.

Ja nyt sitten niitä kuvia?? Ei onnistu, argh! Olen ottanut väärän piuhan mukaan. Nuo pari kuvaa tuossa edellä kännykameralla otettuja, mutta kaikki muut otokset ovat kamerassa, josta en saa niitä pois, koska minulla on mukana vääränlainen piuha!!! Erinäisiä toimenpiteitä jo tehty, että huomenna olisi muitakin kuin kännykuvia.

Illansuussa oli tiedotustilaisuus kaikille eri patikkaryhmille: taviskävelijät, Nordic walking-, Alppi-vaellus-ja Alppi-vaellus+ -ryhmät. Kyselin jo, josko voisin heti pudottaa meidän luokituksen [Pehtoori joutuisi minun vuokseni ”jäämään luokalle”), mutta oppaat kehottivat huomenna kokeilemaan, ja jollen onnistu, voimme siirtyä ”plussattomaan luokkaan”. Pitäkäähän peukkuja että patikkakirjeenvaihtajanne huomenna pärjää…. 😉

Infon jälkeen oli aika illalliselle. Ei huono. Puoliksi buffet, puoliksi annostarjoilu. Kerron joku päivä lisää….

Nyt pakkaamaan reppu, lepoa, sillä aamulla klo 8.45 on kokoontuminen tuon kellon alla. Nousu liki 2000 metriin alkaa. 🙂

PS. käyttäkääpä te hyvät blogiystävät huominen kesäkuvakisaan vastataksenne.

Vieläkin näyttää siltä, että joka toinen osallistuja voittaa ….

Kitzbuhel Niitä näitä

Kohti Bad Gasteinia ja Alppi-vaellusta!

Huomenna lähdetään!

Kohteena siis Bad Gastein, joka on Salzburgin osavaltiossa Itävallassa, vain noin 200 kilometrin päässä Välimereltä ja reilun tunnin ajomatkan päässä Salzburgista, jonne me siis huomenna lennämme. Bad Gasteinissa on yli 6000 asukasta ja se sijaitsee noin 1000 metrin korkeudessa. Se on Alppien eteläosassa, Hohe Tauernin kansallispuiston pohjoisreunalla Gastein-laakson päässä. Kolme vuotta sitten olimme Kitzbühelissä eli Hohe Tauernin länsipäässä.

Kaupungin erikoispiirre on kuulemma vesiputouksen reunalle syntynyt keskusta ja sille on ominaista jyrkät ja kapeat kadut [kiva että saa kylässäkin vähän nousuja!]. Kylpyläkaupunkina se oli kuuluisa jo 1800-luvulla: valtavat historialliset hotellit ja keskustan jugend-tyyliset kivirakennukset on rakennettu jo vuosina 1850 – 1930.

Kuumien lähteidensä ansiosta BG tuli jo 1800-luvulla muodikkaaksi lomanviettopaikaksi, jossa vieraili paljon hallitsijoita sekä rikkaita ja kuuluisia. Yksi merkittävä lomailija oli muun muassa Saksan keisari Wilhelm I kanslerinsa Otto von Bismarckin kanssa. ja nyt melkein heti näiden jälkeen me sinne lähdemme … 🙂

Alppimatkojen matkantarjontaan turvaudumme ensimmäistä kertaa: Kitzbühelissä olimme Youtravelin reissulla ja La Gomera – Teneriffa -patikkareissun matkanjärjestäjänä oli TEMA-matkat (Finnmatkat).

Tällaista viheltelevää menoa minäkin sieltä odotan! 🙂

Alla oleva kuva (kesältä 2011) kannattaa klikata isommaksi, kuten toivottavasti tulevan viikon muutkin kuvat, jotka tänne toivon mukaan ehdin (vaelluspäivän jälkeen jaksan (edelleen olen huolissani omasta jaksamisestani)) laittaa.

Videoista puheenollen, harjoittelin puhelimen videokameraa: meidän Elmeri näyttää, että kilpikonnat EIVÄT liiku hitaasti.

Ja sitten pitää muistuttaa, että KESÄKISAAN osallistumisaikaa on sunnuntai-illan loppuun asti. Tähän mennessä on tullut kolme ”vastauspaperia”. Kovasti odottelen lisää: pelkällä osallistumisella voi voittaa! Alpeilla suoritetaan arvonta maanantaina, ja tulokset julkistan alkuviikosta (keskiviikkona on patikkavapaa päivä, joten viimeistään silloin!) .

Auf Wiedersehen! Huomiseen!

Historiaa Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Patiolla vai piazzalla?

Lupailin tuossa jokunen viikko sitten kertoa, miksi Oulussa on patiot, kun muualla maassa ravintoloiden ja kuppiloiden ulkopöytäalueista käytetään yleensä nimitystä terassi.

Oulussa toimi 1960-luvulla ylioppilastalo Rauhalan talossa – paitsi Kesäleski-niminen kesäravintola, vähän aikaa (ennen Kesäleskeä?) myös espanjalaistyylinen La Hacienda -niminen ravintola. Kun kerran ravitsemusliikkeen nimi ja vaikutteet olivat espanjasta, oli ravintolassa myös sisäpiha, jossa oli myös ulkopöytiä ja tuoleja, mikä ei suinkaan 60-luvun Suomessa ollut tavallista. Ja nimenomaan tästä La Hacienda -ravintolan sisäpihasta käytettiin nimeä ”patio”, joka on tarkka käännös espanjan ´sisäpihaa´tarkoittavasta sanasta.

Kun olut vuonna 1968 vapautui, ja ravintolakulttuuri monipuolistui ja alan lainsäädäntö muutenkin hiukan hölleni, alkoi Ouluun, kuten muuallekin maahan, syntyä näitä ulkokuppiloita, terasseja. Oulussa Rauhalan pihan ”patio” oli ollut sarjassaan ensimmäinen, ja niinpä se antoi sitten yleisnimen oululaisille oluen ja muiden virvokkeiden kesäisille lipittelypaikoille. Oulussa terassit ovat edelleen patioita.

Meidän kotipihalla ei ole oluenlipittelypatiota, vaan piazza. Aivan samanlaisen etymylogisen selityksen mukaan kuin La Hacienda -ravintolalla oli patio, niin meidän La Festan edessä on piazza, – tai ihan vaan piha. 😉 Ja siinä tänään iltapäivä on tullut luettua, auringosta nautittua. Syötyä. Jo aamuvarhain ennen kampaajalle lähtöä tein kurkkukeiton tekeentymään jääkaappiin.

Ohjeen olen jo aiemmin kirjoitellut: täällä. Sattumina muutama jääkuutio, paprikapaloja ja sitten ruis-sinihomejuusto-snacksejä, joita viime viikon rengasmatkalla ostin. Hyviä ovat. Sellaisenaankin, ja salaatissa, krutonkien tilalla. Lime-juusto-ruis- ja salami-ruis-snacksejä ostin myös. Suomalaista ruokaa.

Kaupunkireissulla tein sitten sellaisen merkillisen virheliikun, että ostin pöytäliinaKANKAAN. Kangas tarkoittaa, että siitä pitäisi ommella liina, iso liina. Enkö minä ikinä opi? Miksi minä en jättänyt sitä liikkeeseen ja maksanut siitä, että joku, joka osaa ommella, ompelee. Minullahan on olemassa suunnilleen elinikäinen ompelukonekammo, joten miksi minä hellepäivän illaksi moisen riesan itselleni keksin? Liekö helle pehmittänyt pään? … Huoh. Mutta ei auta. Nyt ompelemaan, samalla vähän vaatehuoltoa reissukamppeille.

Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Lomamaanantai

Paljon ehtii yhtenä lomamaanantaina…

Ystävän ja tämän pojan kanssa kävimme aamulenkillä, lämmin tuli jo silloin. Olipa hyvä idea, eikä suinkaan minun.

Sen jälkeen jatkoin pienesti pihapuuhia, pyykkejä ja sitten kohti Linnanmaata. Oppiaineen professoreilla on vuosikymmenten aikana ollut tapana heinäkuussakin, helteilläkin, töissä käydä, joten ihan vain perinteitä ylläpitääkseni, viimeisinä professroriviikkoinani, katsoin velvollisuudekseni 😉 käydä katsomassa kun tänään oli väitöskirjan naulaustilaisuus.Meitä oli paikalla kaikkiaan neljä: väittelijä, kustos (= työn pääohjaaja), kollega, joka on jo kesäkuulla lomansa viettänyt ja meitsi. Onhan meitä noissa pienimuotoisissa naulaustilaisuuksissa yleensä 10 – 30 henkeä. Mutta hyvin se meni neljän hengen keskenkin. 😉

Noh, totta puhuen, en ihan vain tuon naulauksen takia paikalle hankkiutunut, vaan kukkien kastelu, kesätenttivastauspinot ja Laanilan historia -projektin yksi tulostusvälivaihe saivat duuniin menemään. Mutta kovin kauaa minua ei helteisenä maanantaina siellä pidätelty. Semminkin kuin meillä oli kutsu Kelloon. Kelloonpa hyvinkin. Ystävien luo menimme ”kaffelle”.

Erinomaisen viehättävän pihapiirin katsastimme ensin.

Eikä siinä vielä kaikki: perheen 8-vuotias – paitsi tekee kauniita koruja – myös mm. tällaisia:

Samppanjaa, mansikoita ja niitä niin kaipaamiani croissanteja maisteltuamme ja tovit juteltuamme olimme kovin hyvillä mielin ja oli aika lähteä kotimatkalle.

Kotiin polkiessamme poikkesimme vielä Juniorin luona. Ilmoitin jo aamupäivällä pojalle tulevani tarkastamaan ”aitarojektin”, jonka pääosin Pehtoori toukokuussa duunasi. Kenttä- ja tupatarkastuksen jälkeen ei huomauttamista. 🙂

En yhtään ihmettele, että ammattikirvesmies/rakennusyrittäjä, joka oli Pehtoorin aidan nähnyt, oli todennut, että kirvesmiehenäkin mieheni olisi elantonsa hankkinut. Osaa se. 😉

Illalla lämmön ja kesälomatunnelman vielä viipyilleissä tein meille iltapalaherkut. Lasilliset punaviiniä, pari siivua vuohenjuustoa, hyvää italialaista metsähunajaa ja pinjansiemeniä. Yksinkertainen on usein parasta. Perfetto.

Kokeilehan. 😉

Niitä näitä

Kesän rengasmatka tehty

Rengasmatka, roadtrip, kotiseuturetki, maakuntamatka, kesäkuvakisan materiaalin hankintareissu on tehty. Olen juuri palannut : 500,7 km, 12,04 tuntia, 268 kuvaa, kuppi kahvia ja cupcake, yksi pieni jätskipuikko, salaatti ja pizzapala, vähän jukurttikookoksia, kaksi pullollista vettä, yksi Pepsi-Max, yksin oloa ja välillä seurana vanhempaa miesseuraa (Willberg ja Cohen*).

Minun kesäretkeni, minun pieni retriittini.

maalla-2

Maalla ja kaupungeissa.
Valtatietä ja sorateitä.
Sadetta ja aurinkoa.
Kylmää, ja vielä kylmempää,
ja lämmintäkin (+11 – + 18 C).
Historiaa ja nykyaikaa.

Olipa mukava.

Kyllä lähimatkailu, kotimaanmatkailukin on mukavaa, avartavaa, opettavaista. Ainoa vaan, että olin ihan poikkeuksellisen huonosti valmistellut tämän reissun, ja se, että parissakin paikassa meni kauemmin kuin olin osannut odottaa, joten oli karsittava kohteita…

Mutta kyllä kuvia on niin paljon on, että huomenna on aika julkaista Kesäkuvakisa 2014! Oletko valmis! 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ystäviltä lahjaksi ja lainaksi saadut CD:t olivat mukana. Siinä missä Leonard Cohen vanhan miehen kuiskauksillaan vie mennessään, siinä Pepe Wilberg ja Saimaa-orkesteri (ja Espoon laulu -kuoro, Kaartin soittokunta ja Lumous-jouset) pauhaavat, nostavat korkeuksiin. Ihan huikea paluu Willbergiltä. Ehdottomasti eniten pidän laulusta ”Lyhyenä hetkenä”.

Elämän ihan lyhyenä hetkenä, vuosituhansien keskellä,
satamaan laivat jäävät, eikä ne lähdekään
Elämä, selittämättömän selässä, – –

Liikkuminen Niitä näitä

Ennen matkaa – maitohappoja?

Matkalle lähtemisen riemussa iso osa on valmistelussa: paikasta, sen historiasta, ”kartasta” (= paikkakunnasta ja sen lähitienoista), ruokakulttuurista ja kaikesta tiedon hankkiminen. Joskus on myös mukavaa hankkia kampetta matkalle, miettiä mitä ottaa mukaan, mitä ei. Parille edelliselle patikkamatkalle lähtiessä haastetta on tuonut se, että lentoyhtiöt (Thomas Cook syksyllä Madeiralle ja mikähän lentoyhtiö se La Comeralle lensikään?) asettivat matkatavaroiden painorajaksi 18 kiloa (15 + 3 kiloa). Kun jo Meindlit (vaelluskengät) painavat liki kolme kiloa, läppäri puolitoista, kamera putkineen kolme, neljä kiloa, niin ei siinä sitten kovin paljon muuta rompetta tarvinnut mukaan ottaakaan. No nyt (12.7.) lennetään Finnairilla sekä Helsinkiin että sieltä Salzburgiin, ja tavaraa saa olla 23 + 5 kg, joten sen kanssa ei tule ongelmia.

Mutta sää? Viime päivät Bad Gasteinissa(kin) on ollut kylmä ja satanut (vuorilla luntakin). Kerrospukeutuminenhan se on noilla reissuilla on ”se juttu”. Ja sitten pitäisi vielä illoiksi olla jotain vähän siistimpää, vähemmän sporttista/vähemmän Haglöfsiä ja Fjällreveniä.

No joka tapauksessa noissa merkeissä tänään kaupungilla. Kaikki perusvermeet on olemassa, mutta vaelluskenkiin sopivia sukkia, rakkolaastareita (jos niitä on, niitä ei tarvita, jos niitä ei ole, jalat ovat vereslihalla), lippis (jota aion kyllä käyttää vain äärimmäisen pakon (= suoraan ylhäältä paistavan auringon ja auringonpiston uhatessa) edessä. Partioaitassa on menossa remppa, joten ostin kaksikin toppia: valkoisen ja oranssin! Minulla ei varmaan koskaan ennen ole ollut mitään oranssia. Noh ehkä se khakin väristen kamppeiden kanssa menee, – alimmaisena. Karmeassa kaatosateessa kuljin shoppailemassa monta tuntia. Hain kotiin pöytäliinaa ja mattoakin, tosin löytämättä… Satoi niin paljon, että olisi ollut hyvä harjoitella sateessa patikointia, mutta siitä on niin hyvä kokemus lokakuulta, että ei ehdoin tahdoin viitsitty Rokualle tai Virpiniemeen tänään lähteä kuten vähän aie oli ollut.

Alla Madeira sadepäivän kuvia. Klikkaamalla suurenevat.

Sellaisia maisemia ja aurinkoa kuin oli Kitzbühelissa – suurimman osan reissua – toivoisi nytkin edessä olevan.

Matkalle lähtöön meillä kuuluu myös maitohappobakteerikuurin aloittaminen muutamia päiviä ennen reissua. Uskon asia tai ei, mutta niin meillä on tehty. Ja väitän, että meillä on empiirisiä todisteita siitä, että niiden syöminen kannattaa. Olimme Taorminassa 2008, minä, Pehtoori, Juniori ja Juniorin kaveri. Sanoin Juniorin kaverille, että ottaisi hänkin maitohapot ennen reissuun lähtöä ja sitten vielä siellä aamiaisilla pojalle yritin niitä antaa, mutta sanoi, ettei tarvi. Me muut kolme otimme. Ja viikon reissun aikana suunnilleen samoja safkoja syötiin. Ja neljäntenä matkapäivänä Juniorin kaveri oli maha- ja oksennustaudissa.

Ja sitten seuraavana vuonna oltiin New Yorkissa, minä, Pehtoori, Esikoinen ja Esikoisen kaveri. Samoin hänelle suosittelin maitohappoja. ”Ei meillä niitä koskaan syödä”. No ei väkisin, enhän minä voi toisten lapsille ryhtyä maitohappoja syöttelemään. Varsinkaan kun toisen äiti on sairaanhoitaja ja toisen lääkäri, joten mikäs minä olen neuvomaan. 😉 Ja niinhän siinä sitten kävi, että tyttären kaverilla meni NYCin neljäs matkapäivä oksentaessa. M.O.T.

En tiedä, mutta meillä on pahimmilta turistiripuleilta ja mahataudeilta vältytty. Paitsi että minä olin (1999) Thaimaassa Hua Hinissä tiputusuhan alla, ja kävin parikin kertaa paikallisessa sairaalassa. Mutta se oli ihan oma vika.

Mutta siis, ihan mielenkiinnon vuoksi, miten sinä teet? Käytätkö maitohappoa ennen reissua ja reissun aikana.

Historiaa Niitä näitä

Heinäkuun ensimmäisenä

On 70 vuotta siitä kun äitini vietti 14-vuotissynttäreitään Särkisalossa (Lounais-Suomessa, nykyisin on osa Salon kaupunkia). Tai ei niitä mitenkään vietetty, mutta siellä äiti kahden sisaruksensa ja äitinsä kanssa oli. Oli juhannukseksi sinne saapunut. Loman viettoon? – No ei todellakaan.

Evakkomatka Koiviston saaresta oli alkanut kaksi päivää sen jälkeen kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Kannaksella (9.6.). Koiviston maalaiskunta (ja siis myös saari) kuului ensimmäiseen evakuointivyöhykkeeseen.

Kuorma-auton lavalla matkasivat sodan jaloista pois, 400 000 muun tavoin jättivät kotitalon ja melkein kaiken muunkin. ”Kanttura” (= ainoa lehmä, joka mummulla oli) ”vietiin junalle, mutta juuri silloin tuli pommi, eikä juna päässytkään lähtemään”, ja kaikki karjakin lähti maanteitse kohti Lounais-Suomea. Kuorma-autokyyti ”kesti monta yötä ja päivää. Välillä satoi, paleli, ja perillä olikin sitten (taas) kurkkupaise/angina”.

Äidin isä oli kuollut edellisenä syksynä, veli oli rintamalla ja kaksi isosiskoa Helsingissä (?) töissä. Sse kantturakin tuli sitten myöhemmin ja ”mamma teki sille Osuuskaupan kartanon puuceehen navetan”. Koivosto-kaljuunalla oli myöhemmin tulleet koivostolaisten evakkojen vaatteet ja jotain irtaimistoa, ei juuri paljon mitään. Syksyllä pääsivät sitten ”pysyvämpään” asumukseen Finbyn kartanon maille, ”siellä oli hyvä”.

Kuvassa äitini (oik.) sisarensa (, kummitätini) kanssa Tanskassa. Ehtivät sotalapset välirauhan aikana tulla sieltä takaisin kotiin Karjalaan, – ja toiselle evakkomatkalle, jonka äiti sanoo jatkuvan vieläkin.

Nämä karjalaiset sukujuurenihan elävät tämän blogini nimessäkin … (ks. täältä)

Näistäkin tänään juteltiin kun käytiin pehtoorin kanssa (kävellen luonnollisesti) synttärisankaria tervehtimässä, mansikkaleivoksia ja samppanjaa vietiin mennessämme. Juhlittiinpa siis vähäsen. 🙂

Emme olisi periaatteessa saaneet kävellä takaisin kotiin, sillä oltiin käyty pehtoorin kanssa ennen Caritakseen menoa verenluovutuksessa, jonka jälkeen ei saisi ”lenkkeillä” tai rasittaa. Emme siis sitten mitenkään reipastelleet, ja pysähdyimmepä Sokeri-Jussiin syömään salaatit, jotta ei menisi urheiluksi kotimatka. Mitä ihanin sää tänään, aurinkoa ja lämmintä.

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus Yliopistoelämää

Monenlaista maanantaina

Kävelinpä aamulla töihin, – muka tarkastamaan kesäkuun tentit. Mutta eipä niitä vielä ollut jaettukaan. Ei ollut kyllä vaikeuksia keksiä muuta puuhaa. Oli mukava olla autiolla työpaikalla. Siellä ei ollut koko päivänä ketään muita. Tuli mieleen väikkärintekovuodet: ei ollut yksi se kesäpäivä tai lauantai kun hiljaisella kampuksella yksikseni uppouduin kirjoittamiseen. Tänään iltapäivän raju sadekuuro jotenkin lisäsi viihtyvyyttä ja työnsaattoa. 😉

Tosin aamun ensimmäinen tunti meni surffatessa ja odottaessa ammattikorkean tuloksia nettiin. Oikeasti jännitti kovasti. Mutta eipä sitten poika päässyt. Tänä vuonna sentään oikeasti yritti, otti vuosilomansa jo toukokuussa, jotta sai luettua pääsykokeisiin, preppausapuakin oli. Viime vuonna meni takki auki, hullun huoletonna ja parin päivän intensiivisellä ja viikon, kahden satunnaisella lukemisella ja jäi vain pisteen päähän. Silloin riitti yhteispisteet, mutta pääsykokeesta ei ollut alinta vaadittua pistemäärää. Vuoden aikana oli sitten päättänyt vaihtaa linjaa (konepuolelta LVI-tekniikkaan) ja lukenutkin. Nyt pääsykoepisteitä oli melkein parikymmentä enemmän kuin viime vuonna, ja viime vuotisilla rajoilla olisi päässyt tuonne LVI-puolellekin, mutta nyt jäi kauas… fysiikkaa olisi pitänyt osata enemmän. Ja kun yo-todistus meidän vipeltäjällä on jotensakin kehno, lähtöpisteet ei riittäneet. Pisterajat olivat kivunneet liian korkealle Juniorin todistuksesta. Onneksi on pojalla kuitenkin töitä, elantonsa tienaa ja ilmoitti, että ens vuonna yritetään vielä kovemmin. Mitäpä sitä muuta. Asenne kohillaan.

Töistä tullessani minulla ei sitten ollut mitään vaikeuksia päästä takaisin kesälomafiiliksiin: tarkoittaa sitä, että ryhdyin laittamaan ruokaa oikein ajan kanssa, ei mitään äkkiä-heti-valmista kuten työviikkoina. Ja teki hirmuisesti mieli sushia. Siispä sitä, ja sitten ajattelin tehdä lauantaisen Lasaretti-käynnin innottamana sipulikeittoa kesäsipulista.

Keitto onnistui aika hyvin, mutta koskaan en ole tehnyt niin surkeita maki-rullia. Ne oli sellaista sushi-puuroa. Miksikö? No kun en sitten kuitenkaan tehnyt ajan kanssa, vaan riisi oli vielä lämmintä, enkä kunnolla tuulettanut ennen kuin ryhdyin rullailemaan. No saattoi nuo sentään nälkäänsä syödä.

Äsken sain maalausprojektini loppuun, ja tulos … no joo, kohtuullinen. Ja kuten minun maalaukseni jäljiltä yleensä on, maalia myös hiuksissa, käsissä, onnistuinpa muutama pisaran rillien sankoihin huiskimaan. Sääskien kanssa kun maalailee niin väistämättä tapahtuu pientä sotkemista.

Mutta minun geelikynteni voivat edelleen hyvin; miniä, äitini ja muutama muu ovat kiinnostuneena tarkkailleet, miten tämä kokeiluni etenee. Ja nyt kun ne on olleet jo reilut kaksi viikkoa, ja olen putsannut ja puleerannut mökkiä ja kotia, tehnyt pihatöitä siellä ja täällä, maalaillut ja kaikin puolin ”elänyt” mitenkään varomatta kynsiä, ovat ne edelleen kiiltävät, lohkeilemattomat, naarmuttomat. Tietysti ”tyvikasvu” alkaa jo näkyä. Nyt jo hieman mietinkin, että ”mitä-minä-näiden-kanssa-nyt-teen?” – Ehkä menen ”huollattamaan” ne?

Tällä viikolla, loppuviikosta taidan lähteä kesäkisa-rengasmatkalleni ja viinien top 10-listakin on tulossa, sillä puoltoääniä on jo 17. Ehkäpä jo ensi viikonlopuksi saan aikaiseksi. Huomenna en mene töihin. 😉

Niitä näitä

Ihan pihalla

Mikä ihana sunnuntai ollutkaan! Hyvin varhain heräsin, nimipäiväsankarille juhla-aamiainen, sitten merenrantaan hakemaan vihdoin niitä meriheiniä IKEA-törppöön pihalle… Olen aikonut ainakin kuukauden, ja nyt!

Pihan ja kukkapurkkien siivousta yleisestikin, vihdoinkin sain yrttipenkin siivottua, konnulin terraarion ja maton pestyä. Ikkunalaudat, piazza ja moni muu kaipasi luutuavaa touhuamista.

Ihan pihalla-5

Maalailinkin. Minusta on mukava maalata. Sellaisen pihakärryn hioin ja pohjamaalasin…
Käsillä tekeminen, jäljen aikaansaaminen, on lomalla yksi parhaista jutuista.

Välissä vähän kokkailin valmiiksi kun nuoripari tuli syömään, Baileys-marinoidut hillat eivät jää ainutkertaisiksi. Nuo valkoiset pallerot ovat marenkia: Haaparannasta löysin paketin keskiviikon piipahduksella. Ensi kerralla pitää ostaa useampi paketti, sillä sen verran käyttökelpoisia olivat. Tuohon päälle vielä vispattua vaniljakermaa ja ihan meni kakusta. 🙂

Vielä illansuussa pihahommat jatkui: kukkapurkkien vaihtoa, kynnysmattojen pesua ja nurmikon kastelua, …

Nyt on lähdettävä katsomaan fudista. En kovin montaa ottelua ole katsonut, – yhtien sukkien verran kuitenkin. Oheistuotteista arvannette, mihin ne postittelin. Siellä kun on nyt niin kylmä = + 35 C, MUTTA ennen kuin paketti ehtii perille, on jo lapsen synttärit (syyskuun loppu) ja Meksikossakin viilenee…

Ja arvannettekin, että tänään kannatettava joukkue on – luonnollisesti – Meksiko. Tytär on ”Danielin kavereiden kanssa grillaamassa ja kattomassa peliä” joten meidänkin on grillauksen jälkeen syytä hakeutua tv:n äärelle. Merkillistä yhteiseloa nykyisin. — ¡Viva México!