Niitä näitä – Sivu 239 – Tuulestatemmattua

Vaatteita ja valokuvia

Aamusella herätessä vaihtoehtoja monia.

En valinnut mukavinta, helpointa vaihtoehtoa. Lähtiessä vannotin itseäni: ei sitten yhtään mustia, eikä yhtään Masaita. Löysin kuin löysinkin työvaatteita: pari paitapuseroa, housutkin – ne tosin mustat. Mutta ei yhtään Masaita.

Ihan siitä riemusta, että nelikymppiset kamppeet mahtuivat päälle, sallin itselleni Roberts Coffeen ”lounaan”. Olen monta kertaa moisesta haaveillut: siitä, että menen yksikseni Stockan ja Viman välissä olevaan kolmannen kerroksen kahvilaan ja nautin jotain ihanaa, kalorista, kaunista, hyvää… Ja tänään sen tein. Iced Mocca. Ui- jui, se oli ihanaa… Jääkahvia ”kaikilla herkuilla”.

[Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Kannattaa.]

Sen jälkeen jatkoin kierrostani. Kengätkin vielä löysin. Eikä yhtään huivia kasseissa, mitä Pehtoori erikseen ihmetteli alkuiltapäivästä kotiuduttuani.

Lämmintä oli +17 C, joten lenkille lähteminen enemmän kuin mieluista. Suuntasin Kasvitieteelliseen. Kameran kanssa luonnollisesti. Portilla päätin, että teema olkoon ”keltaiset lehdet”.

Rhodon ruska.

Satumetsään menossa.

Sienikö, vai sammal, vai mikä kumma tuo keltaisen lehden ympärillä?

Vesikasveista yökuva päivällä.

Rikki. Silti kaunis.

Melkein kuin oltaisiin Etelä-Suomessa.

Liikennevalot? Vihreä, punainen, keltainen.

Oikeastaan näyttää kesäiseltä.

Puutarhalla oli toinenkin kuvaaja, – hän näytti liki ammattilaiselta. Ja jutteli kanssani kuvaamisesta, vertailtiin putkia, puhuttiin valosta, syksyn väreistä, siitä, kuinka teemat tekevät kuvaamisesta haasteellista, …

Kuinka iloinen olinkaan kun hän suhtautui minun kuvaamistouhuini ihan tasavertaisesti, oli kiinnostunut, kannusti, vaikka selvästi oli paljon parempi …

Syksyn valo on hyväksi.

O tempora, o mores

Paljonhan sitä keskustellaan siitä, mikä on kodin ja koulun välinen tehtävänjako kasvatuksessa. Keskustellaanpa joskus jopa siitä, onko yliopistollakin siinä vielä osansa?

– Minullahan on asiasta tietysti hyvinkin vahva mielipiteeni. Kuin myös siitä, mitä sen kasvatuksen pitäisi pitää sisällään. Millään muotoa en aio ryhtyä väittämään, että olisin/tai olisin ollut hyvä kasvattaja. Mutta nuorten aikuisten kanssa päivittäin tekemisessä olevana tulen aina joskus – niin kuin nyt tänäänkin – hiljaa mielessäni ajatelleeksi, että jotakin jonkun olisi joskus pitänyt joillekin opettaa ja jotenkin kasvattaa. Ja on tullut myös ajateltua joidenkin keskustelujen jälkeen, että olipa ”fiksu opiskelija”, ”kiva tutustua” tai ”tuo ihminen pärjää varmasti missä vaan”.

Ja missä se kasvatuksen puute tai sen hyvät vaikutukset näkyvät? – Minä näen, kuulen, koen arjessa, pienissä asioissa, small talkissa… Siinä, että tervehditään, tarvittaessa esitellään itsensä, sanotaan kiitos ja hei, tehdään niin kuin on sovittu, kuunnellaan, kysytään ja vastataan, katsotaan välillä silmiin, ollaan ajallaan.

Ehkä puhunkin vain pienestä kasvatuksen osa-alueesta, siis käytöstavoista, enemmän kuin koko laajasta kasvatuksen käsitteestä?

Ja onko se kasvatuksen tulosta vai sisäsyntyistä, opittua kenties, että otetaan toiset huomioon, ettei ilkeillä, että ollaan reiluja, että ei kiusata, ei nakella eikä naljailla, hymyilläänkin joskus ja ollaan läsnä jos sellainen on tarkoituksena?

Kyllä, kyllä minä elän taas niitä päiviä ja viikkoja vuodesta kun tutustun moniin, kymmeniin uusiin, nuoriin ihmisiin. Enkä välty siltä, että se ensivaikutelma tahtoo jättää jälkensä, pitkäksi aikaa.

Alan kuulostaa kukkahattutädiltä, niuholta, … siispä lopetan.

Ja olen iloinen, että olen tänäänkin tutustunut moneen mukavaan nuoreen. Ja ollut tekemisissä monien jo vuosia tuttuja olleiden mukavien kanssa.

Ja niin vanhaksi olen jo käynyt, että ilahdun kun nuori mies lopettaa opiskeluasioita käsitelleen ”virallisen” sähköpostinsa toivotellen ”Hyvää syksyn jatkoa sullekin”.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Liesussa

Jo vain mie olen ollut liesussa illan. Juuri kotiuduin.

[sanotaanko muualla kuin Oulun seudulla, että ”olla liesussa”? ]

Suoraan töistä kuuden kieppeillä poljin kylään (näinkö lämmin ulkona on, sateiden välissä? Aamuvarhailla töihin mennessä ihan syksyistä!). Menin oppimaan. Viettämään iltaa, nauttimaan seurasta. Tusina meitä oli, vain pari vuosikertaa ”mallia viiskasi”, ja muut vanhempia kuin minä. Ja meitä oli vain kaksi naista. Mielenkiintoista oli nähdä ja kuulla asioihin suhtautumista eri vuosikymmenillä syntyneiltä, eri ammattiryhmiltä, eri lailla matkustaneilta, ammattilaisilta ja harrastajilta.

Jokainen oli tuonut matkoiltaan (ja matkaksi laskettiin reissu Haaparantaan tai Stockan Alkoon) viinin, jota arvioitiin, maisteltiin, johon viinin tuoja kertoi tarinan. Tarinat olivat vähintään yhtä hyviä kuin viinit. Joita ei kovin innokkaasti voinut lasiinsa kaadella; pitkä päivä oli takana, yhtä pitkä huomenna edessä, mutta maistella voi.

Minä vein viinin kesän 2010 Italian reissulta, San Gimignanon enotecasta ostetun toscanalaisen Grattomaccon (2007). Lienenkö kertonut tuosta enotecasta,… kerron joskus. Nyt on käytävä levolle, huomenna fuksivyöry jatkuu… 🙂

Niitä näitä

Kesästä syksyyn

Tänään oli yliopiston lukuvuoden avajaispäivä. Se on kyllä mielenkiintoista että lukukauden avajaisia vietetään paria, kolmea viikkoa sen jälkeen kun kampuksilla ollaan oltu jo täydessä touhussa. Minullekin tuli oikein kutsu viralliseen osuuteen vielä professori-nimekkeellä ja koulutusneuvoston ”mandaatilla”. Ajattelinkin että taidan oikein iltajuhlaankin mennä, on liki 10 vuotta kun olen edellisen kerran ollut kutsuttuna ja paikallakin, silloin promootiotoimikunnan promovendin pestin vuoksi. Ja sitten syksyllä 200o valtakunnallisten kotiseutupäivien seminaarin järjestelytoimikunnan jäsenyyden vuoksi. Nyt tämä kolmas (ja viimeinen mahdollinen?) kerta jäi menemättä. Unohdin sitten lopultakin ilmoittautua. 😉

Mutta eipä haittaa.

Eilisiä kotityötouhuja vielä jatkanut. Nyt on kesä melkein pesty ja pakattu pois. Pihalta ja vaatekaapeista. Eilen hain puutarhalta vähän syysistutuksiin koristekaaleja ja murattia. Pelakuita ei vielä vaihdettu kanerviin, mutta pian on niidenkin aika.

Oman pihan omppujakin jo syöty. Eilen tein jo niistä jälkkäriäkin kun nuoret olivat syömässä pitkän kaavan mukaan. Pannarin päälle paistoin pannulla omppulohkoja ja sokeroin cane-sokerilla. Lisäksi vielä kylmää vaniljakastiketta. Hurjan hyvää kotiruokaa oli se. Ja miniäkin rohkeasti maistoi sienisalaattia, ei ottanut lisää, mutta pystyi syömään, ja Juniori sitten kyllä söi heidän ruokakuntansa kiintiön ihan reilustikin.

Illalla kun tyttären kanssa skypeiltiin ja kotipaluunsa riemusta höpöteltiin, tuli tietysti puhetta, mitä lapsi haluaa kotiin palattuaan, itsenäisyyspäivän iltana syödä? – Hangasojan sienisalaattia ja graavilohta. Muulla ei ole väliä, mutta noita. Niin, ja meksikolaista ei kuulemma sitten halua. 😉

Systerin kanssa tuossa alkuillasta jutskailtiin puhelimessa: lopettaessa meillä molemmilla oli syytä toivottaa toisillemme tsemppiä, molemmilla kun on edessä isompia ja pienempiä fyysisiä kestämisiä. Ja siitä sitten empatiseerattiin ja kannustettiin urheuteen, ja ehdottomasti päädyimme vallan nopeasti siihen, että yksi imelimmistä, ärsyttävimmistä toivotuksista on ”jaksuhali”. Uuuh!

”Tsemi” vielä menee, nippa nappa, ja ”koitahan pärjätä” ja ihan tavallinen ”tsemppiä” ovat hyviä, ja kertovat, että toinen oikeasti välittää. Mutta jaksuhali, ei ole meidän mieleemme. Olimme niin yhtä mieltä siitä, että siinä kaikuu ärsyttävääkin ärsyttävämpi annelitempakkamainen tekopyhä hurskastelu. Mutta tsemppiä!

Meksiko Niitä näitä

Paluulippu kotiin!

Muumipekko seisoi ja katsoi kun Nuuskamuikkunen pakkasi telttansa.
– Viivytkö kauan poissa? hän kysyi.
– En, sanoi Nuuskamuikkunen. Ensimmäisenä kevätpäivänä olen täällä jälleen ja vihellän ikkunan alla. Yksi vuosi kuluu nopeasti!
(Tove Jansson, Taikurin hattu)

Vuosi sitten ostin esikoiselle synttärilahjan, jota en olisi halunnut antaa. Tänä vuonna – ihan äsken – ostin lahjan, jossa antamisen ilo on isompi kuin voitte ikinä kuvitella! Ostin lentolipun Monterrey – Dallas – New York – Helsinki – Oulu. Lapsi tulee Meksikosta Ouluun, – tulee kotiin. ”Varaus vahvistettu” lukee sähköpostissa. Kauneimmat sanat pitkään aikaan.

Esikoinen sanoi jo keväällä, että vuosi työkokemusta Meksikossa, maailmanlaajuisessa markkinointifirmassa, riittää – sanoi, että sitten tulee takaisin Suomeen, Meksiko saa jäädä. Lupasi lapsi jo keväällä, että ennen joulua tulee takaisin. Vuokrasopimus asunnostaaan on tehty vain marraskuun loppuun asti…

En osaa oikein vielä sanoiksi aukaista sitä helpotuksen tunnetta, joka jo lupauksesta, lentolippujen hankkimisesta on. Paluuseensa on vielä kolme kuukautta, itsenäisyyspäivänä meidän Meksikon kävijä tulee Ouluun. Jäädäkseen? Epäilen, mutta tulee kuitenkin.

Tältä se tuntui kun lapsi lähti… https://www.satokangas.fi/blogi/2013/09/vain-lainaa-ja-niin-sen-pitaa-olla-vain/ En vielä tiedä, miltä tuntuu kun palaa, mutta jo tieto että tulee, on riemullinen.

Olen/olemme jo oppineet, että nämä maasta lähdöt, siirrot, lennot, viisumit, työkuviot eivät ole mitenkään simppeleitä. Nytkin edessä on ainakin yksi pieni sivukierros. Tytärhän meni Meksikoon turistiviisumin turvin (täytetään lentokoneessa mennessä). Kun työpaikka sitten paikan päällä varmistui, oli hommattava työviisumi. Ja kun olet maassa, johon tarvitset viisumin, ei se siellä ollessa tietystikään onnistu. Mikä tarkoitti, että yksi kuudesta vuosilomapäivästä kului siihen, että lapsi matkusti bussilla (8 tuntia?) Teksasiin, Yhdysvaltoihin, josta sai sitten anotuksi, maksetuksi ja leimatuksi työviisumin, ja ajeli takaisin Monterreyhin.

Nyt työviisumi olisi uusittava, tai hankittava turistiviisumi. Eli on tehtävä vielä yksi edestakainen reissu Jenkkeihin hakemaan turistiviisumi, jolla sitten pääsee pois Meksikosta. Jotta on 90 päivän päästä kotona. 😉

Minä olen niin iloinen!!!

~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Fotomaraton? Enhän minä sille tänään ole ehtinyt, ei millään. 🙁 Ihan touhupäivä, töihinkin eksyin pyhäpäivänä. Ensi viikonloppuna sitten kuvauspuuhiin …

Niitä näitä

Kotilauantai

Syyskuun lauantai, joka loppuu kesken.

Alkuruoka: Hangasojan sienisalaattia ruissipsillä

Pääruoka: Viskaalin jauhelihasta hiiligrillipihvit ja Hangasojan punikkitattimuhennos.

Jälkiruoka: kypsä brie* tummista kirsikoista tehdyn hillokkeen kera.

* Älkääkä uskokokkaan, että brietä riitti tuollaiset minipalaset. Ehei!

Ja kaikkien edellisten kanssa yhdessä ja erikseen maistui Beringerin Zinfandel. (Onhan taiteellinen kuva?)

Toki rahansa voi pistää johonkin hyödyllisempään, vähemmän lihottavaan, mutta miksi pitäisi? Hyödyllinen ei aina ole paras vaihtoehto.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Puolikuudelta herätessä satoi, enää vähän, mutta pihalla näki, että oli se satanut enemmänkin. Oli päätettävä mille ryhtyisi, – tekemisestä ei olisi puutetta. Siispä ensin kauppoihin, sitten äidin luo, ja lopuksi takaisin asioille.

Yleensä hoitelen lauantaiaamuisin kaikki kauppa- ja muut asiat ensin ja sitten vasta menen Caritakseen, mutta tänään hieman eri järjestys, minkä seurauksena olinkin keskustassa vasta puolelta päivin. Ja kuinka paljon Rotuaarilla, kuinka paljon Stockalla ja muissa liikkeissä, olikaan tuttuja! Olin kertakaikkisen ihmeissäni. Ja niinhän se meni aika nopsasti.

Iltapäivästä vihdoin kotiuduttuani ryhdyin kunnolla aurinkoisen syyskesän päivästä nauttimiseen ja kotitöiden pariin. Aamuvarhaisen sateesta ei enää tietoakaan. Kimpassa teimme safkan, ja pihalla nautimme pois. Pitkän tovin sen jälkeen istuskelimme illansuun auringossa. Ei huono.

Huomenna fotomaraton … : )

Niitä näitä

Hieman väsynyttä

Kerta toisensa jälkeen keksin jotain asiaa pihalle, jollen muuta niin edes hakemaan jotain Festasta tai vien roskat. Käyn kastelemassa laventelin …

tai muuten vain kiertelen pihalla.

Mikä on tämä pieni kukka? Ei ole ennen meidän puutarhassa kasvanut.

… Tunnistaako kukaan – tämä pieni keltainen kukka? (Mie tiedän! 😉 vaikken ennen ollut nähnytkään. )

Tämä lienee tutumpi kuin tuo edellinen?

Pihalla olo tuntuu hyvälle, melkein kesälle. Sisällä käydessä, peilin ohi kulkiessa olen tyytyväinen, että päälle sattui valkoinen iso paita, näyttää kesältä, ruskettuneelta. Illuusio? Ihan sama.

Söimmekin vielä piazzalla. Pehtoori grillasi karitsan kyljyksiä, tein pikaisesti, liki hätäisesti – nälkäisenä – jotain kylkiäistä niille. Ja istahdimme pihatuoleihin syömään. Pitkän viikon päätteeksi.

Avasimme viinikaapin kätköistä kahden vuoden takaisen Umbrian toukokuun tuomisen; liki kymmenen vuotta vanha Sagrantino Montefalco oli kovin karvas alkuun, mutta viimeisen lasillisen viimeiset tilkat parhaita ”maistuu kypsälle, sadonkorjuulle, loppukesän kylläisyys tuntuu kitalaessa”. Sopi alkusyksyn leppeään väsyneeseen perjantai-iltaan.

Ja huomenna tai ylihuomenna pirteämpi elämä… Kuvausretkelle aion lähteä. Tähän mennessä minun fotomaratonilleni tullut vasta viisi aihetta (lempeä, ”Take it to the Grave”, kohtuus, hevonen, kiitollisuus), olisiko vielä ehdotuksia kuvattavaksi…

https://www.satokangas.fi/blogi/2014/09/kuvausaiheita-fotomaratonille/comment-page-1/#comment-17369

Joka tapauksessa, perjantai tuntuu perjantailta. 🙂

Niitä näitä Ruoka ja viini

Syksyn sadosta herkkuja

Nyt kun tilanne on se, että meidän Juniori toi meille omin pikku kätösin poimimiaan puolukoita, mietin mitähän niille, niistä tekisi. Ja yksi vanha, ihan ”retroresepti”, tuli mieleen. Taidan viikonloppuna tuollaista keitellä. Eli puolukkasurvos kanelilla ja neilikalla. Maistuu hyvälle kaali- ja maksalaatikon ja mustan makkaran kanssa – kuten puolukkasurvokset nyt yleensäkin, mutta tämä on (erityisesti joulun tienoilla) ihan ekstra-hyper-hyvää vaniljajätskin kanssa.

Puolukkasurvos

1 kg puolukoita

2 dl vettä
300 g sokeria
12 kanelitankoa
5 neilikkaa

Keitä vettä, mausteita ja marjoja noin ½ tuntia. Ota kattila liedeltä, lisää sokeri ja jäähdytä. Tölkitä ja jätä neilikat ja kanelitanko soseeseen, jotta antavat makua vielä säilönnässäkin.

Toinen syksyn säilöntäresepti on sekin Riemusta ruoanlaittoon -kirjassani. Oletkos koskaan kokeillut pormeladia? – Kannattaisi. Syksyn makeimmista porkkanoista tulee talven pimeisiin aamiaispöytiin aurinkoista pormeladia eli porkkanamarmeladia. Paahtoleivälle hipaisu voita ja sitten tätä. Se on kuulkaa oikein hyvää ja kaunista.

Porkkanamarmeladi = Pormeladi

1 kg porkkanoita
2 sitruunaa
12 tl sitruunan kuorta raastettuna
6 dl hillosokeria

Kuori ja viipaloi porkkanat. Keitä vähässä vedessä noin 30 minuuttia.
Kaada vesi pois ja soseuta porkkanat. Lisää raastettu sitruunankuori,
puristettu mehu ja sokeri. Keitä miedolla lämmöllä vielä 15 minuuttia.
Anna marmeladin jäähtyä puolisen tuntia ja purkita.

Lappi Niitä näitä

Ulkoilmaelämästä takaisin kaupunkiin

Hääpäiväruusut ripustin mökin seinäkelloon kuivumaan,

(kuvat kannattaa klikata isommiksi, ehdottomasti)

ja Pehtoori laittoi meidän Vinkun ovensuuhun tiitteräksi vartijaksi.

Aika lähteä kotiin.

Sitä ennen olin käynyt pienellä lenkillä. Aamun kosteus, kylmän yön jälkeen usvaa. Raikkaus ja puhtaus ilmassa. Metsä houkutti. Tunturiin oli mieli…

Ja sieniä! Niitä on joka paikassa.

Tällaisen kuvan olen varmasti joka syksy mökin purosta lähtöaamuna ottanut, – jollei ole satanut. Ihan sama vaikka olenkin: tässä se taas on. 🙂 Ja tänään kuten niin usein ennenkin mökiltä lähteminen aiheutti lievää isompaa tupinaa ja tuskaa.

Siirsin konttuurini (= läppärin ja kalenterin) auton etupenkille: voi syyslukukauden alun sähköpostirallia hoitaa ”lennostakin” tai siis kyytiläisenä välillä Hangasoja – Rantapelto.

Nyt kotona, ja pitkään aikaan ei lähdetä mihinkään. Pehtoori ehkä, minun reittini suuntautuu Linnanmaalle.

Lappi Niitä näitä

Tämä päivä kantaa kauas

Met vielä mihinkään Ouluun lähetty. Met lähimmä aamulla tunthuriin.

Kultahippunen elämänmenossa on tämä päivä ollut. Kertakaikkisen hieno päivä. Pitkien yöunien jälkeen herääminen aurinkoiseen aamuun, Hangasojan ”laiturilla” ihan hiljaista, ei ihan välttämättömiä töitä tai muutakaan tekemistä, iltapäivällä lämmintä liki + 20 C.

Eilinen ei siis ollutkaan kesän viimeinen patikka, vaan vielä tänään monen tunnin pikkuvaellus. Ajeltiin aamusella autolla Kiilopäälle Suomen ladun majalle, ja sieltä kohti Luulampea; siellähän kävimme juhannuksenakin, silloin satoi lunta ja räntää!! Tänään ei. Menimme pitemmän (6 km) reitin kautta, ja palasimme lyhempää (4 km) reittiä. Monta tuntia liikkumisen riemua, huoletonta oloa, vailla vaikeita ajatuksia, mihinkään ei sattunut, yllin kyllin aurinkoa siniseltä taivaalta, monin tavoin Lapin luontoa ihailtavana. Ja kuvattavana.

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Paljakassa-7

Riekkoparveen törmäsimme – eivätkä ne pyrähtäneet lentoon, vaan ”teputtelivat” vauhdilla eteenpäin.
Aika hyvä on tuo ”maastoutumisväri” näin ruskankin aikana.

Juhannuksena Luulammen päiväkämppä oli vielä remontin alla, nyt valmis. Ja niin hieno ja siisti.

Paluumatka lyhyempi, mutta tiukempaa nousua.

Itseasiassa puolukat eivät ole vielä ihan kypsiä… Mutta ei hätää. Nuoripari on kuulemma käynyt Virpiniemessä poimimassa ja riittää meillekin asti. 😉 Meidän Juniori puolukkametsässä! Niin se aika rientää!

Ja kuinka lämmintä tänään on ollutkaan. Olenhan sanonut: elo-syyskuun vaihde on täällä ihan parasta. Ei sääskiä, ei sadetta, lempeitä päiviä, kaunista valoa, ruska jo maalailee väreillään…

Riekonmarja ja mustikanvarvut ovat jo punaisia… ja satunnaisia keltaisia lehtiä puissakin.

Mökille palattua ei mitään intoa lähteä sisälle. Jo vain löysimme puuhastelua ulkonakin.

Osa ylläolevista kuvista lähimetsästä ja niitä on tulossa tänne lisääkin. Bannerikin pitäisi jo uusia ja sen sellaista.

Ja sitten notskilounas… 😉 Kahdesta en luovu.

Ja äsken sitten rantasauna ja sieniruokaa. Tänään vuorossa pastaa, … palaan asiaan …

Tähän pieni videoklippi. Ehkä kannattaa laittaa äänetkin, – tunturipuron solina.

Tulihan se nyt varmasti selväksi, etten huomennakaan haluaisi lähteä kotiin, Ouluun, töihin…

Mutta tämä päivä kantaa pitkään. Niin hieno päivä. Niin hieno. Lappi on. Luonto on.