Niitä näitä – Sivu 240 – Tuulestatemmattua

Suomen ja meidän luonto -päivä

Elinvoimaisuus ja onnellisuus kohenevat retkillä Suomen kansallispuistoihin ja muihin laadukkaisiin luontokohteisiin, osoittaa Metsähallituksen tänään julkaistu selvitys. Kävijöiden kokemia luontoilun psyykkisiä, sosiaalisia ja fyysisiä vaikutuksia ei ole ennen tutkittu Suomessa näin laajasti. Erityisesti ruuhkavuosi-ikäisten, naisten ja lasten hyvinvointi kasvaa luonnossa.

Toissapäivänä Metsähallituksen julkistama tutkimustulos KLIKS on helppo allekirjoittaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tuossa illansuussa saunaan lähtöä tehdessä, istahdin mökin isoon, omaan nojatuoliini ja jäin kuuntelemaan kun radiosta tuli yksi (enää en edes muista mikä) lempibiiseistäni. Kuuntelin sitä ja mietin, miksen voisi istua tuolissani keskiviikkoiltanakin. Mietin vieläkin. Miksen?

Tänään on ollut pilvipoutaa, tyventä. Hyvin tyventä.

Halusin jonnekin korkealle tunturiin, ja Jorpulipäälle päätimme kavuta. Kerran ennenkin on siellä käyty (kuvia ja reittikuvaus täällä) , ja jo silloin pidin siitä hyvin paljon. Tänään ajattelin, että siitä on tainnut nyt tulla minun lempitunturini, tai ainakin patikka sen huipulle on erityisen mieluinen. Iisakkipää ja Pikku Tankavaara on niin monta kertaa noustu,että Jorpulipää menee nyt ohi. Koillis-Kairan luontokeskuksen pihasta matkaa huipulle kuluu suunnilleen tunti, paluun voi tehdä samaa reittiä tai vähän pitemmän kautta, jolloin aikaa kuluu puolitoista tuntia.

Siinä on tämän kesän viimeinen patikkareitti.

Kaunista rakkaa on huipulle mentäessä niin paljon, että suosittelen lämpimästi oikeita vaelluskenkiä, lenkkareilla nilkan niksahdus on hyvin lähellä.

Tunturin huipulle matka kulkee Tankasuon kautta. Se on sitten minun lempisuoni. Aapasuo, jota olisi vaikea, jollei mahdoton ylittää ilman pitkospuita.

Sikäli erikoinen suo, että kahdelta reunaltaan se nousee vähän matkaa tunturin kuvetta ylöspäin. Suolle tullessa ja sieltä lähtiessä meitä seuraili joku pikkulintu, ja se lauloi! Lauloi elokuun viimeisenä. Muutoin olikin ihan hiljaista.

Maaruskaa jo on. Huomenna voisin laitella kuvia siitä enemmänkin.

Menomatkalla otin paljon kuvia. Pikku kameralla, argh! Eiväthän nämä nyt oikein vastaa odotuksia.

Ja palatessa keräsin (/mme) vielä sieniä, vaikka eilisen mielettömän jälkisouvin jälkeen olin vannonut, että ei enää yhtäkään. Puoli kassillista ihan vain parhaita noukimme.

Kylillä käytiin kaupassa, pihapiiriä siistittiin, ulkoiltiin ja syötiin hyvin. Sieniä! Yllättävää? Kyllä poroakin.

Tänään on ollut Suomen ”virallinen” luonto -päivä. Meidän kontribuutiomme sen viettämiseen oli elopatikka Jorpulipäälle. Suosittelen.

Päivä palasista

Aamu alkoi poikkeuksellisesti, kahvi juotava liki kylmänä. Liekö tuo kaunistanut, tiedä häntä, mutta haava ei ainakaan ärtynyt. Eikä mustelmaa poskessa. Siis hyvin alkoi.

Autoon istuessa muistin, mitä eilen olisi iltapalaverin jälkeen pitänyt muistaa tehdä (ks. oik. sivupalkin Instagram-kuva). No sekin päättyi hyvin. Löpöä tosin meni tankkiin puoli litraa enemmän kuin sen tilavuudeksi käsikirjassa ilmoitetaan. 🙂

Ja yhtäkkiä heti aamusta huoneeseen tupsahtaa vanha opiskelija. Pitkän tovin rupattelimme: ja hassua, kollegoina. Opintojenohjaajina. Ja taisinpa oppia jotain uutta opiskelijaltani.

Lukukauden ensimmäinen vastaanotto. Ahkerimmat jo kävivät. Eikä ahkeria ollut vähän.

Siinä sitten iltapäivä jaettiin yliopiston rahoja muutamia satojatuhansia, pohdittiin viestintää, yritin väliin tunkea ruohonjuuritasontietoa, keskusteltiin pitkään ja hartaasti tarvitseeko Oulu kaivostiedekuntaa ja ensimmäistä kertaa ikinä, kesken kokousta, surffailin surutta.

Illansuussa, kuuden tunnin koulutusneuvoston kokouksen jälkeen kotiutuessa laittelimme Pehtoorin kanssa kimpassa safkan. Vähän normikeskiviikkoa paremmin söimme: ahvenfileitä, paistettuja kanttarelleja ja sen sellaista. Ja oheen katkamössö [ansaitsisi kyllä hienomman nimen]: sulata hyviä katkarapuja pari, kolme desiä ja kuivaa ne. Sekoita keskenään 2 rkl Creme Bonjour Cuisine Tilli-Sitruunaa ja 2 rkl Creme Fraichea ja lisää katkat sen joukkoon. Tarjoile salaatin ”huippuna”, kalafileiden ohessa, paahtoleivällä. Ihan hurjan hyvää.

Lehdistötiedotteen laatimiseksi pitäisi vielä saada virettä, ja ehkä vähän pakatakin.

Kaikkea semmoista.

Ai niin, 31 vuotta sittenkin satoi tänä samaisena iltana.

Niitä näitä

Väsyttäviä tekijöitä

Rälläkkä, 141 euroa, silta poikki ja irti, tunteroinen, takaumia lapsuuden pelkoihin, metallisiruja, ”verta, hikeä ja melkein kyyneleitä”, ei oikeaa ruokaa koko päivänä, lehmäsarvipihdit, eikä tämä tähän lopu.

– Mistä on kyse?

Hammaslääkärissä olin iltapäivällä. Kolmen hampaan silta pistettiin poikki ja hammas poistettiin. Ohi on, hauskaa ei ollut. Päinvastoin.

Kokousrumban aloitus tänään. Eihän keväällä tekemäni pohjatyö nyt vielä tuottanut tulosta – vielä ainakaan.

Linnanmaa täynnänsä uusia fukseja.

Eilen illalla puolille öin tein kuvakertomusta Kuopio-viikonlopusta.

Hammaslääkäristä vielä Caritaksen kautta palaveriin.

Tuosta kaikesta väsy.

Lupaan itselleni lähteä nyt lukemaan hömppää, vaikka jo kandiaihio ja huomiset kokousmatskut tuossa pöydällä näyttävät odottavilta. Näyttäkööt.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kuopion kapitulin jälkeen

Uamulla nukkuuko ketä nukuttaa, ja ketä ee, nii sitte ee. Uamusärvin se kumminnii jo oottaa sitä kuulussoo iäntä kohti pistämistä hotellin apepaekassa.

No meitähän ei nukuttanut. Viiden tunnin yöunen jälkeen ylös. Hankkiuduimme hotellin ”apepaekkaan”, vaikkei järin nälkä ollutkaan. Mutta kahvi asianmukaisine tykötarpeineen kuitenkin elvyttivät oloa olennaisesti. Jopa siinä määrin, että noudatimme ohjetta ”Viihterimmät mänkööt ulos”. Käytiin pieni lenkki Rönön saaren suunnalla, sunnuntain hiljainen aamu Savon sydämessä olisi houkuttanut pitemmällekin kävelylle, mutta oli jo mentävä pakkaamaan juhlavermeet laukkuun ja ehdittävä bussikyydille – Oulun voutikunnan 23 juhlijaa lähti kotimatkalle.

Ja väsyneen, ihan hervottoman hekottamisen ja nauramisen ohessa kertailtiin kokemuksia viikonlopusta, sen makumaailmasta, dinnerien tunnelmista, tavatuista tutuista.

Aikeenani oli jo kotimatkalla valita kuvia, muokkailla niitä, mutta eihän siitä mitään tullut. Kunhan naurettiin, torkuttiin, höpöteltiin, suunniteltiin tulevia.

Kuopion kapituli 2014-7

Sen verran ehdin viikonlopun kuvasadosta todeta, että uudella ”pikku Makella” (= kompaktikamera] otetut kuvat eivät todellakaan vastaa sitä, mitä niiltä odotin. Mikä ei varmaankaan johdu kamerasta, vaan yksinkertaisesti siitä, etten osaa sitä vielä kunnolla käyttää. Toki se oli niiiiiin paljon parempi illallispöydässä kuin liki kaksikiloinen järkkärini, mutta… .

No tässäpä kuitenkin vielä paluuta eiliseen iltaan.

Ensin menu (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla )

Ja sitten tuo sama kuvina:

Tuo kahvikupista tarjottu lintuliemi ja sorsapallerot olivat minun mielestäni ehkä ylivertainen koko seitsemän ruokalajin kaikkinensa hienossa, tasapainoisessa jotenkin rehellisessä (en osaa selittää, mitä sillä tarkoitan… ) menussa. Lintuliemi oli ihan mielettömän intensiivinen, ravitseva, hyväsuolainen, kerta kaikkiaan ihana. Ajattelin, että kun tuollaista saisi pieneen termariin kun on ruskaisessa Lapissa vaeltamassa: olisipa ihan suuremmoisen hieno eväs tunturin kupeella nautittavaksi. Sen kanssa kurkku- ja juustovoileipiä. Eipä hienompaa evästä voisi olla.

Illan juomista liki barokkinen Tsarine-samppanja ja kalamurekkeen kanssa tarjottu Chablis olivat minun makuuni erinomaisen hyviä.

Kaunis kuharulla olisi maistunut ehkä vieläkin paremmalle jos siinä olisi ollut hiven lisää suolaa. Hyvää se oli noinkin.

Verkkaan tarjoiltujen alkuruokien jälkeen tuotu pääruoka vei lopunkin nälän. Ja maistui! Todella.

Ja kaikkien näiden nauttimisen ohessa paljon puhetta ruoasta, ja elämästä.

Aika lailla yhtä mieltä olimme siitä, että tässä kapitulissa (toisin kuin muutamissa edellisissä) Grand Diner oli vielä parempi kuin lounaat. Esimerkiksi Jyväskylässä Figaro ja Tampereella Salud olivat lounailla tarjonneet unohtumattomampia makumuistoja kuin Isolla Illallisella oli kellään muistissa. Mutta Kuopiossa pitkä Grand Dîner oli kaikkinensa hyvin onnistunut. Kuin myös perjantain Amical.

Ihan niin kuin nyt missään olisi ollut mitään valittamista. Ei ollut. En valita.

Hieno viikonloppu. Mukava. Kuopio on mukava kaupunki. Siellä on oikea keskusta, puistoja, vanhoja kauniita puutaloja, mukavia kävelyreittejä, Kallaves ja hieno kauppahalli. Ja vielä Lepolandian koko perhe tavattiin. Oli iso ilo kun jäseneksi, ritariksi saatiin ystävämme. Tutustuttiin taas uusiin ruokaihmisiin, juteltiin ”kummallisimmista” ruokakokemuksista, opittiin uutta. Monista paistinkääntäjistä on viiden vuoden aikana tullut ystäviä, joiden kanssa on ilo syödä – ja ollakin, nauraa. Nauru on hyväksi.

Ruoka on elinehto, mutta myös erinomaisen hyvä harrastus.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kuopion kapitulin lauantai

Lauantaiaamu Kuopijossa. Hyvvee huomenta! Aamiaista kahvikupposen ja pikkucroissantin verran.

Paistinkääntäjien grand old man´eille ilo antaa omat pienet keittokirjani kuten olin luvannut … Herrasmiehiä kun ovat, osasivat näyttää aidosti iloisilta.

Sitten aamukävelylle, pehtoori pitemmälle lenkille, minä kampaajalle ja takaisin, jo vain siinäkin oli tepastelua. Ja sitten?

Johan oli aika jo lähteä lounaalle: valittavana oli ollut Musta Lammas, Os, Puijon Torni, Urban, Kuopion Klubi.

Meillä oli paikka Mustaan Lampaaseen, jossa on käyty ensimmäisen kerran joskus 1980-luvulla, toisen kerran yhdeksän vuotta sitten maistamassa kengurua ja nyt ”päivitys”.

Palsternakkakeittoa
Päärynää ja ruskistettua voita

* * *
Porsaan poskea
Ohraa, sieniä ja omenaa
* * *
Mustaherukkaa
Vuohenmaitoa
* * *
Kahvia tai haudutettua teetä

Makeaa keittoa piristi päärynä ja maulle syvyyttä toi ruskistettu voi. Tuntuu olevan trendikästä tuo paahdettu/ruskitettu voi: Luomon lisäksihän sitä on jopa meidän Rantapellon Festassa tarjolla ollut. 🙂 Äsken illallisella opin ammattilaiselta, miten se oikeasti tehdään. Kerronpa joskus. Pöydässämme joku totesi, että keiton maussa oli vähän mes-juuston makua, siis norjalaisen kutunmaitojuuston, ruskian juuston makua, ja kyllä, kyllä siinä sitä olikin.

Kuopion kapituli 2014-3

Trendikästä tuntuu olevan myös kaikki ylikypsäksi haudutettu ja prässätty. Kuten vaikka porsaan poski. Hyväähän se on. Hyvvee, piti sanomani. Ainakin Mustassa Lampaassa. Minulle olisi riittänyt vähän pienempikin annos, mutta suikalettakaan en jättänyt. 😉

Jälkiruoka oli hyvää. Pieniä muikeita makuja. Vuohenmaidosta tehty jäätelövaahto ja mustaherukka (seljankukka-marinadia minun makuaistini ei kyllä erottanut… ) sekä kinuski”sinappi” sekä pieni finansier (onkohan tuon pikku leivonnaisen nimi noin?) olivat hyvä päätös lounaalle.

Lounaalla tarjottu (ja Suomen vuoden 2014 Sommelierin tavattoman sujuvasti ja viehättävästi esittelemä) Torresin chileläinen Reserva de Pueblo maistui tavattoman hyvälle, raikkaalle ja oli possun poskille enemmän kuin oivallinen kumppani. Liekö sitä saisi Suomesta jotakin kautta? Pitänee tutkiskella…

Ja sitten: iltapäivä oli luppoaikaa semminkin kun meillä ei ollut asiaa installointiin. Vähän teki mieli lähteä katselemaan kun ystävä paistinkääntäjä-chevalier-ritariksi lyötiin, mutta ei jaksettu muutamaksi tunniksi lähteä istumaan Musiikkitalolle.

Varsinkaan kun meillä oli tapaaminen torin kupeessa olevassa SalaCavala-kahvilassa. Tapaaminen, jota ei ilman tätä blogia koskaan varmaan olisi tullut. Blogin kautta olemme tutustuneet … kuopiolaisia Tuulestatemmatun seuraajia ja kommentoijia ( = 2 😉 ) tyttärineen, ihan ihana pikkunen, tavattiin. Olipas kertakaikkisen mukavaa tavata ”livenä”.

Savolainen lupsakkuus oli jo vihdoinkin tarttunut myös minuun, ja osasin kunnon ettonet nukkua. Sen jälkeen taas siistiytymistä ja sitten? – Sitten syömään! Kapitulin mainiossa savon murteella kirjoitetussa ohjelmalehtisessa luki seuraavaa:

”Ja sitte kun sitä pöötään piästää, nii sitte se taevas aakee
ja syyvvään hyvvee ja hyvän parasta ja juuvvaa vielä parempoo
piälle. Koko ilta eekö tuossa mänene ja vähä jo pimmeennii
puolelle, yötämyöte. Ja suat uskoo, että ollaa tuasiisa ilosija.”

Syötiin ”hyvvee” ja hartaasti. Ja meleko kauan.

Juuri nyt on aika ryhtyä levolle.

Kuvat liittelen huomenissa. Nyt kun ei enää toimi kamera, kone enkä minä…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. mitenkö hammas? No problem. Savolainen lussakkuus, antibiootit ja riittävä määrä särkylääkkeitä niin ei mitään hätää…

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kuopijoon! Kallaveden rannalle …

”Huomine on monta kertoo se viikon kiireisin päevä.”

Tänään ei ole ollut kiireinen päivä. Aamuvarhain tosin kello soi turhan varhain. Ja Lasaretin pihasta lähdettiin jo puoli kahdeksan aikaan bussilla kohti Kuopiota. Kun matkalla oli hyvää seuraa, evästä (Huovisen rasvarieskaa & Rebulaa = slovenialainen kuohuva), monipalkintoiset arpajaiset (kolme palkintoa minulle, jee.) niin matka sujui erinomaisen nopeasti.

Hyvissä ajoin iltapäivällä majoitumme Scandiciin, ilmoittauminen, hotelllin kirjautuminen ja sitten kaupungille. Mukava kävellä. Torille ja kauppahalliin. Tietysti. Ja hassua, että siellä näimme muutaman muunkin paistinkääntäjän… ruokaihmiset juu nou 🙂

Yhytimme myös ”kummipoikani” aveceineen. Mukava. Lasilliset nautimme, minkä jälkeen me yritimme päiväunia, Pehtooori onnistui, minä en.

Ja ilta!!! Pääsimme sisävesilaiva Queen R:n kyytiin. Ihan järjetttömän hienossa säässä, hienossa risteilyseurassa, saavuimme Fagernäsin kartanoon, jossa illallinen.

Kaikkinensa oli epätodellinen olo ja hulppea nautinto koko ilta. Alkuruokalautanen erinomainen:

Mm. ahvenkukkoa Peltolan voin kera —- naaaaam. Muikkushotti! Ja paljon muuta. Pääruoaksi hirveä ja kanttarellikastiketta, tummaa sellaista. Pidin hyvin paljon.

Näin ja sitten vielä jälkkkäri…

Nyt kyllä väsyttää… huomiseen.

Niitä näitä

Juhlaviikonlopun matkalaukullinen?

Silkkiä, samettia, käätyä, korua, ketjua, kenkiä ja kameravermeitä.

Pakkaamassa-5

Pakkaamassa. Pakkaaminen sujuu, kunhan ensin on saanut päätettyä, mitä laittaa päälleen?

Huomenna illalla on Diner Amical – vapaamuotoinen illanvietto, jonka pukukoodi kuuluu ”smart casual”, jota minä en näinä viitenä paistinkääntäjävuotenani ole koskaan ihan oppinut hallitsemaan.

Mikä ehkä johtuu siitä, että olen nähnyt siitä sata erilaista sovellusta: minimekosta ja spaghettiolkaimista pitkätköihin pukuihin ja kaikkea siltä väliltä.

Miehille se(kin) on helppo: pikkutakki ja solmio. That´s it. Noh, minulla on huomenna vähän sellainen sovellus. Pitkä uusi Andiatan bleiseri ja mustat housut.

Pakkaamassa-6

Sitten lauantain lounas? Jos on kesäinen keli, niin luottosilkkijakkuni ja kesähousut, mutta entä jos on kylmä? Sovitin suunnilleen kaikki mahdolliset kamppeeni, ja? – Se luottojakku ja kesähousut!

Pakkaamassa-4

Lauantai-illan Grand Dîner? – Viisi vuotta sitten teetättämäni koboltinsininen, sillkinen iltapuku on kelpo vaate edelleen, pienen fiksauksen jälkeen siinä on vähän uutta ”twistiä” ja mahtuu päälle ja nyt kun on hyvä rusketus, niin en valita. Mutta entäs millainen huivi sen kanssa? Vai laittaisinko sittenkin sen Balmuirin mohair-”viltin”?

Mitkä korut? Mikä laukku? Tarvitsenko eri laukun huomiselle ja lauantaille? Tarvitsen tietysti.

Pakkaamassa-7

Kengät? Aina se kaikkein suurin juttu! Korkkarit tietysti – sekä juhlahousut että iltapuku vaativat ne. Mutta kummat? Vanhat, ”karummat”, vai uudet, mokkaiset, vähemmän pehmeät? Kumpiakaan en haluaisi. Meindl (patikkapopot) on minun merkkini 🙂

Pakkaamassa-2

Entäs sitten kun on vähän ”vapaa-aikaakin”. Olisi mukava kävellä Kallaveden rannoilla ja kuvailla, tavata torikahvilassa tuttuja – eihän silkissä lenkkeillä! Mahtuuko lenkkarit tai vaikka edes ballerinat johonkin laukun mutkaan?

Ja kaikki kuvaus- ja tietoliikennevälineistö tietysti!

Pakkaamassa

Viikon Alppi-vaellukselle on helpompi valita kamppeet ja laukut kuin parin päivän Kuopion keikalle!

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

No tässäpä tuli sitten jokavuotinen ”muotiblogi”-osuus taas hoidetuksi. Olkaa huoleti, tällainen ei taas vähään aikaan toistu. 🙂

Niitä näitä

Enemmän kuin harmin paikka!

Ei kannata sitten välittää, vaikka tuo lääke värjääkin hampaat aika keltaisiksi, ja kieleen voi tulla sellainen vihertävän-ruskea sävy, mutta ne kyllä palautuvat sitten ennalleen. Ja kolmannen käyttöpäivän jälkeen makuaisti saattaa vähän muuttua, tai hävitä kokonaan. Useimmilla kyllä maistuu vain sitten tuo lääkkeen hieman etova makeus. Kielen kirvely saattaa myös olla seurausta sen käytöstä.
Ja sitten antibiootti on tavallista järeämpi. Ethän ole allerginen? – No, hyvä. Sitten ei varmastikaan ole muita sivuvaikutuksia kuin väsymys ja vatsa saattaa oireilla, sen verran tuhti tuo kaksoislääke on. Ja särkylääkkeitä kirjoitin sitten 30 kappaleen pakkauksen, jotta pystyt sitten sitä väsymystä nukkumaan pois, eikä tarvi kivun kanssa öitä enää valvoa.
Ja hyvä kun tulit nyt. Ja jos näistä ei ole apua, niin ainahan pääset sitten äkkiä tänne, kun ollaan tässä lähellä, voidaan sitten vaikka heti aukaista se. Ja onneksi sentään ensi viikon keskiviikkona on erikoislääkärillä yksi aika, ainoa tosin, mutta sehän riittää sitten siihen pikku leikkaukseen.

Minähän olen tottunut massiivisiin purukalusto-ongelmiin. To-del-la-kin o-len. Nyt tämä muutaman päivän viheliäinen kipu paljastui sillan takimmaisen hampaan juuritulehduksen aiheuttamaksi. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta on – edes tässä – kommentoitava, miksi tuo kaikki, mitä ystävällinen lääkäri yritti ystävällisessä hengessä kertoa, raastaa.

”Ei kannata sitten välittää, vaikka tuo lääke värjääkin hampaat aika keltaisiksi, ja kieleen voi tulla sellainen vihertävän-ruskea sävy, mutta ne kyllä palautuvat sitten ennalleen.”
– No hyvä. Onkin tiedossa kaksi päivää kestävät juhlat, joissa on tarkoitus hymyillä ja nauraa. Ja joita varten ulkonäön eteen on tehty ja aikeissa tehdä jotain, että olisi fiksu ja filmaattinen. Keltaisine hampaineni ja vihreän kielen kanssa! Auts!

”Ja kolmannen käyttöpäivän jälkeen makuaisti saattaa vähän muuttua, tai hävitä kokonaan. Useimmalla kyllä maistuu vain sitten tuo lääkkeen hieman etova makeus.”
– Tämäpä vasta riemullista. Semminkin kun nuo juhlat ovat nimenomaan ruokajuhlat, joihin kuuluu kaksi huippuillallista ja yksi huippulounas, joista on jo maksettukin aika lailla.

”Kielen kirvely saattaa myös olla seurausta sen käytöstä.”
– No sehän saattaa antaa juhlassa tarjottaville erikoisille viineille vielä aivan uuden vivahduksen.

”Ja sitten antibiootti on tavallista järeämpi. – – sivuvaikutuksia kuin väsymys ja vatsa saattaa oireilla, – – pystyt sitten sitä väsymystä nukkumaan pois, eikä tarvi kivun kanssa öitä enää valvoa.”
– Viikonloppuna oli nimenomaan tarkoitus myös valvoa. Onhan juhlat ja perjantaina vielä lavatanssitkin! No, minähän voin sitten nukkua – sikäli kun vatsaoireilulta pystyn.

”Ja hyvä kun tulit nyt. Ja jos näistä ei ole apua, niin ainahan pääset sitten äkkiä tänne, kun ollaan tässä lähellä, voidaan sitten vaikka heti aukaista se.”
– Lähellä? Me lähdemme perjantaina Kuopioon, yhteen kesän odotetuimmista jutuista. Paistinkääntäjien kapituliviikonloppu on edessä. Sieltähän minä äkkiä kiidän Oulun Albertinkadulle hakemaan apuja akuuttiin kipuun ja posken turpoamiseen.

”Ja onneksi sentään ensi viikon keskiviikkona on erikoislääkärillä yksi aika, ainoa tosin, mutta sehän riittää sitten siihen pikku leikkaukseen.”
– Ja ensi viikolla on tasan kaksi aikaa, jotka minulle eivät missään tapauksessa sovi, ja toinen on nyt sitten niistä se, jolloin leukaperäni taas kerran aukaistaan ja samalla pohditaan, pitääkö hävyttömän kallis silta purkaa ja rakentaa uudelleen.

Ei naurata, ei. Eihän tämä nyt maailmoja kaatava juttu ole, mutta ei naurata.

Säälipisteitä yritän kerätä.

Surkeaa moinen.

(Mutta minun ”Ongelta ja kasvimaalta” -kuvani oli kuulemma ollut aamulla telkkarissa. 😉 ja on YLEN aamu TV:n sivullakin)

Niitä näitä Yliopistoelämää

Ruuhkaa reitillä

Blogiin on ollut tänään kovin vaikea päästä. Minulle urputtaa että ”liikennöintiraja on ylittynyt”. Hö! Enkä ole tänään paljon mitään täällä liikennöinyt. Ja pätkii koko ajan. Liekö siellä ”lukijapuolella” ollut samanlaisia ongelmia?

Minä en todellakaan ole ehtinyt täällä ”liikennöidä”, sillä olen koko päivän ollut Lasaretissa.

Oli tiedekunnan lukukauden aloitustilaisuus ”Missä mennään?”

Ei ole meidän tiedekunnassa enää kovin montaa, jotka olisivat olleet kauemmin kuin minä … Sukupolvenvaihdos on vähän joka oppiaineessa tehty.

Eikä tänään esillä mitään erityisen tuohduttavaa, – ei juuri mitään kommentoitavaa. Ja yksi huhu kumoutui. Se oli hyvä, ettei pitänytkään paikkansa. 😉

… tämä … päiv.. itys .. pätkiiiiii … katoaa yhteys —- välillä … Siispä huo … miseen …

Niitä näitä

Viinin maistelua kilpailuhengessä

Aamupäivän auringossa tuntui tuulen kylmyys, tiesi että jossain lähellä on syksy. Sen tunsi. Ja sitten auringossa onkin oikein mukava pyöräillä. Ja auringossa mukava olla kotipihalla.

Iltapäivällä hankkiuduimme bussien kuljetettavaksi [palaan vielä tähän joku päivä!] ja matkasimme niinkin kauas kuin Oulunsaloon. Tänään oli The 10th BO Challenge Tasting. Eli viinikerhomme kymmenes maistelukisa.

222

Ja kilpailukutsussa luki ENSIN näin:

Kolme valko- ja kolme punaviiniä. Valintatehtävissä annetaan useita vastausvaihtoehtoja; teidän tehtävänne on päättää, mikä niistä on oikea.

Ja pari päivää myöhemmin tuli lisäinfoa:’

(1) Kaikki viinit ovat yhden lajikkeen viinejä.
(2) Koska kilpailu alkoi tuntua liian helpolta, lisäsin alkuviikosta lomakkeisiin sekä (a) rypälelajikkeen että (b) viinin alkuperämaan kohdalle yhden lisävaihtoehdon.
(3) Nyt oikea vastaus on valittava neljästä annetusta lajikkeesta ja maasta. Kisa ei ole enää sangen helppo vaan pelkästään helppo.

Porukalla totesimme että on erinomaisen hienoa, että joku [BTW: samainen Koivu, jonka monet teistä kommenttien kautta tunnettekin) kilpailua jaksaa laatia ja järjestää.

Valitsin taktiikaksi jo aiemmin hyväksi havaitun = päätän vastaukseni kerralla. Katson värin, tuoksutan ja maistan. Veikkaan (huom. veikkaan, harvoin tiedän) vastauksen. Tänään strategia puri. Voitin (26 pist.)! Ihan selkeä ero kakkoseen (20 pist.), joka oli? – Pehtoori! 😉 Ei ole meidän parivaljakko turhaan kesää treenannut. 😉

Eikä kisa ollut illan ainoa mukava asia: söimme hyvin, saimme nauttia ylenpalttisen kauniista puutarhasta, kauniista kattauksesta, keskustelevasta seurasta, ystävyydestä. Kesästä ja kaikesta. Se kaikki on paljon.

222-2

Taas on hyvä.