Niitä näitä – Sivu 217 – Tuulestatemmattua

Blogissa kävijöiden profiili?

Heinäkuu (olkoonkin kylmä) hiljentää Suomen, ja monien blogien äärellä käy talvikuukausia vähemmän väkeä. Kesästä huolimatta tänne Tuulestatemmattuun kuitenkin eksyy satoja ihmisiä päivittäin.

Tarkemmin ajatellen se on hämmentävää. Tilastointi kertoo minulle, että enemmän kuin puolet kävijöistä on lähes päivittäin Temmatun äärellä. Siis lähes kaksisataa käy toistuvasti joka päivä.

Joskus koetan miettiä, ketkä kaikki? Ketä teistä kävijöistä tunnen? Tämä bloggaaminen kun on aika lailla ”monologista”, ei kovin vuorovaikutteista. Olen tästä joskus ennenkin kirjoitellut.

Nyt olen taas viime aikoina saanut kuulla hieman yllättävistäkin blogikävijöistä. Esimerkiksi, että tämä monivuotinen, päivittäinen, joskus aika henkilökohtainen höpinänäkin on linkitetty Oulun Uutiset -sivustolle. No miksei. Ehkä ne jutut, jotka käsittelevät nimenomaan Oulua ja/tai joissa on kuvia Oulusta kuulunevat tuonne. Muuten on ehkä vaikea kuvitella, että ”laajaa yleisöä” nämä päiväkirjamaiset päivitykseni kiinnostaisivat.

Nyt olen luonnollisesti vähän huolissani siitä, kuinka paljon kävijämäärät tulevat laskemaan, kun yliopistoelämää-kategoriaan tulee vastaisuudessa varmaan enää hyvin harvoin juttuja. Kuinka moni entinen tai nykyinen opiskelija ja (ent.) henkilökunnan jäsen enää on kiinnostunut, nyt kun minulla ei juuri enää tule olemaan mitään reaaliaikaisia päivityksiä akateemisesta maailmasta?

Joku vuosi sitten tein kyselyn kävijöitä kiinnostavista aiheista, ja silloin tulokset olivat tällaiset…[klikkaamalla suurenee]

Mitenhän se nyt menisi?

Kevättalvella sattui ihan muutaman viikon sisällä pari tapausta, jotka olivat vähän hämmentäviä ja hauskoja: kerroin ruoka/illallispöydässä pöytäseuralleni ikään kuin sivulauseessa jotain blogiini liittyvää tyyliin ”minä kun pidän sellaista ruoka-, reissu-, historia-, päiväkirjablogia, niin sitä kautta tuli kerran vastaan…. ” mihin minulle vain puolituttu, oikeastaan aiemmin tuntematon ihminen kertoi, ”joo, kyllä tiedän Tuulestammatun. Olen ollut tässä aikeissa tehdä sen lammaspateen, jonka ohjeen vastikään kirjoitit”. 😉

Ja sitten paras juttu viime aikoina on ollut kun Pehtoori oli Oulussa Kauppahallissa hakemassa meille kalaa, häntä tuli puhuttelemaan pariskunta, tuntematon pariskunta, joka kysyi: ”Oletko sinä RS:n puoliso?” – mihin Pehtoori oli vastannut – hieman hämmästellen – että olen toki. Tämä helsinkiläinen (!) pariskunta oli tunnistanut P:n blogini ja matkasivujeni perusteella. 😉

Sitten tällainen [joskus turhankin avoin ja laaja] nettisivusto aiheuttaa enemmän tai vähemmän epätoivottuja lieveilmiöitä. En tiedä mistä se johtuu, mutta minulle tulee Skypeen ihan jatkuvasti yhteydenottoja, jotka näyttävät tulevan jostain USA:n etelävaltioista ja kovasti on armeijaväkeä liikkeellä…

Olisi kuulkaa kenraalia ja vara-amiraalia tyrkyllä Skype-kaveriksi!

[16.6.2015 14:52:38] , nimeni on Steve Walker,
olen aina verkossa johtuen luonteesta työni,
olen mieluummin sähköpostiliikenne,
jos olen vapaa lähettää sähköpostia sinulle, jos
Olen aina kiire poikani täällä camp.so
antakaa minulle sähköpostiosoitteesi
jotta voin kirjoittaa sähköpostiviestin
kertoa enemmän minua tai että en kirjoita.
Lyhyesti, sähköpostiosoite täältä ***

Mistä näitä Markkeja ja Jameksia oikein tulee Skype-tililleni roikkumaan? Onko teillä muilla?

Heitä en kaipaa, mutta ”roikkukaa” te vakikävijät! Ja tervetuloa kaikki uudet! On mukava kun teitä siellä on, vaikka hiljaisinakin, passiivisina. Ja aina ilahdun kommenteista, ja muistattehan, että vuodenvaihteessa aina palkitaan ahkerin kommentoija. …

Luulenpa, että tulevalla on viikolla on tarjolla ruoka/leivonnaisohjeita, kesäkuvakisa ja ehkäpä kesälukukokemuksiakin.

Kesäruoka-asioita

Oikeastaan olen sitä mieltä, että lämmintä saisi olla kaksi kertaa näin paljon kuin nyt on (+14 C) . Pyöräilimme aika vastikään kotiin Koivurannan kahvilasta, jossa tapasimme ystävät… Matka kotiin [vastaan pohjatuulta luonnollisesti] oli hyytävä. Mutta Koivurannassa oli iltapäivällä niin lämmintä, että cava sopi tilanteeseen ihan erinomaisen hyvin. Ei tarvinnut kovastikaan uskotella, jotta kesähän se.

Kuulumiset oli hyvä vaihtaa, ajantasaistaa, suunnitella tulevaakin.

Koivurantaan menoa edelsi brunssi. Ennen puolta päivää lähdimme Pehtoorin kanssa [olihan mukava, että lähti ja oli mukana] torille, keräsimme pyörän koriin ja tarakalle kasseja: rieskaa, perunoita, mansikoita, tilliä, kurkkua, lohta, sipulia, herneitä ja kuohuvankin vielä haimme. Perustin Caritakseen ”pop-up -ravintolan”. Kun äiti kerran ei lähde mihinkään ulos syömään, me menimme sinne. Kesälounaan nautimme kolmisin.

Kovin perinteinen suomalainen lounas oli tuo, mutta eilen illalla meillä kotona nuorenparin kanssa oli pöydässä muutamia uusia juttuja, jotka jäivät kyllä mieleen. Pääruokana oli grillivartaita Viskaalin ulkofileestä, lisäksi risottoa ja pariakin salaattia. Jälkkäriksi ”frozen yoghurt”.

Tomaatti-sipuli-salaatti on tietysti klassikko, ja muistanpa kun niitä alkoi suomalaisissa ravintoloissa (Oulun Steak Housessa ja Saariselän Laanihovissa nimenomaisesti) 1970-luvulla olla, tilasimme isäni kanssa erillisen annoksen tuota herkkua, syötiin puokkiin ja se oli hyvää! Niin eilenkin: pihvitomaatteeja ja makeaa sipulia, oliiviöljyä, mustapippuria, ripaus sokeria. Jos ainekset ovat kohdillaan, niin paljon parempaa grillatun lihan lisuketta en tiedä.

Tosin myös tämä oli hyvää, erinomaista. Tämäkin ohje oli uudesta Glorian Ruoka & Viini -lehdestä (vain vähän muutin = lisäsin hunajaa…)

Halloumi-vadelmasalaatti

paketti Halloumi-juustoa [vuohenjuustosta tehty erityishyvää]
salaattipeti friseesalaatista tms.

Halloumi grillataan tavallisesti (noin minuutti puoleltaan) ja viipaleet asetellaan salaatin päälle.

Olennaista on vinegretti:

1½ dl vadelmia
2 tl punaviinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
2 rkl hunajaa
½ tl suolaa
1/4 tl pippuria myllystä

Sekoita aineet keskenään sauvasekoittimella. Kaada salaatin päälle.

Kovin oli makoisaa. Ja sitten sen lihan marinadi? Minulla oli kilo erinomaista naudan ulkofilettä palasina, ja tarkoituksena tehdä siitä vartaita, jotain uutta makua halusin, ei mitään normi-santa-maria-settiä… Siispä avun saamiseksi kohti keittokirjahyllyä. Ja ”Björk – Huippukokin kotiruokaa” sattui suunnilleen ensimmäisenä käteen. Ei siellä mitään naudanlihan marinadia ollut, mutta sieltä lähti perusidea marinadille, joka takasi lihalle makua, mureutta ja makeutta.

Marinadi naudanlihavartaille

1 sipuli palasina
3 valkosipulin kynttä silputtuna
2 sentin pala inkivääriä viipaleina
4 rkl cane (tms. muuta tummaaa) sokeria
4 rkl soijaa
1 dl (valko)viiniä tai (½ dl valkoviinietikkaa)
1 punainen chili
2 rkl osterikastiketta

Silppua sipuli, valkosipuli, inkivääri, chili (poista kalvot ja siemenet) ja sekoita kaikki aineet keskenään. Laita liha marinadiin muutamaksi tunniksi. Yön yli olisi hyväksi.

Lihan pintaan tuli hyvä makeus, ja kaikkinensa tuo oli onnistunut suoritus. Vaikkei ilmaston lämpeneminen välttämättä nyt ole aktualisoitunut, niin voi edes ruokakalenterissa noudattaa kesää, eikö?

Niitä näitä Ruoka ja viini

Mökkituliaisista

Eilen oli ”Kamalin mökkituliainen” -keskustelu Ilta-Sanomissa. Minua hieman hämmästyttää siinä muutama asia [hyvä on: lehdissä on toki paljon muitakin asioita, jotka hämmästyttävät ja vaatisivat kommentointia, mutta perinteisestihän Tuulestatemmattua-jutut ovat enemmän tai vähemmän sellaista ilimanaikusta höpinää, joten pysynpä nyt aloittamallani linjalla ja kommentoin tällaista pikkujuttua].

Ensinnäkin ihmettelin, kuinka paljon ihmiset edelleen käyvät ja jäävät oleilemaan mökeillä ”ex tempore” tyyliin: ”työkaveri tuli vaimonsa kanssa pitkäksi viikonlopuksi syötettäväksi” tai ”sukulaiset kakaralaumoineen tulivat ja viettivät viikon”. Kyllä minä ajattelen, että jos menen jonkun mökille, minut on sinne kutsuttu. Ja meidän mökillä toki on käynyt ystäviä ja sukulaisia, mutta kukaan ei ole ilmestynyt ”viikoksi passattavaksi”. Toki mökille voi ”tupsahtaa” yllättäenkin, mutta viikoksi vieraana mökkeilemään ei meidän mielestä mennä, eikä tulla ihan noin vain.

Ja sitten se tuliaisasia. Ilta-Sanomien keskustelupalstan lukuisissa kommenttipuheenvuoroissa minua hämmästytti ehkä eniten se, että joku toivoi saavansa tuliaiseksi lahjakortin lähimarkettiin/kauppaan. Huh! Ja sitten toinen asia, jollaista en osannut ikinä ajatella, en toivoa tuliaiseksi, enkä koskaan ole ajatellut vieväni, mutta joka tuntui olevan yleinen ja tykättykin tuliainen: ei, ei kahvipaketti, vaan ”säkillinen vessapaperia”. Mikä ettei! Vessapaperia tarvitaan mökilläkin. Hyttysmyrkyt ja saippuat tuntuivat jakavan mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Me olemme sanoneet mökkivieraille, että tuokaa mukananne omat lakanat ja pyyhkeet. Ja he ovat tuoneet (ja tietysti myös vieneet mennessään :)) . Se on minusta jo hyvä tuliainen. Sitä paitsi meillä mökki(yö)vieraat ovat siivonneet lähtiessään; pikku/vierasmökin imuroivat ja tyhjentelevät roskikset, tunnollisimmat tuulettelevat petivaatteetkin. Se on minusta hyvä ”tuliainen”.

Ilolla on otettu vastaan tuodut viinipullot, suklaarasiat, kirjat, kynttilät tai hillopurkit. Ja sama koskee kotiinkin kutsuttujen vieraiden tuliaisia. Ja juuri jotain tuollaista mekin yleensä viemme. Kaupungissa kukkakimput tietysti ovat aina takuuvarma hyvä vieminen/saaminen.

On toki saatu joskus jotain muutakin, enkä kyllä muista, että mistään olisin ajatellut ”että suoraan kirppikselle” kuten tuossa IS:n jutussa joku saamistaan tuliaisista totesi.

Sitten on kerrottava yksi tuliaisratkaisu, jonka keksin ihan itse ja joka sai kiitosta vierailtakin. 🙂 Kun meidän Myötätuuli oli ihan uusi, me kutsuimme kalaasiystävämme (siis ne kuusi pariskuntaa, jotka käyvät meillä joka kesä kalaaseissa syömässä ja juomassa hyvin yhden pitkän illallisen) mökille. Viisi parinkuntaa kuudesta pääsivät viettämään syksyisen viikonlopun mökillemme (osa yöpyi sisareni mökillä). Ystävät kyselivät hyvissä ajoin, mitä he tuovat tullessaan? – No ne petivaatteet ja pyyhkeet, ja ihana kun tulette. Ja tuokaa viiniä, sitähän kuluu tuollaisella porukalla parina iltana syödessä. Ehkä omat saunajuomanne puron koriin voitte tuoda?

Ja sitten keksin!

– Tuokaa jokainen vieras yksi pullo viiniä, johon liittyy tarina. Ihan sama, onko viini sopiva pororuoalle tai maistuuko se hillajälkkärin kanssa, ihan sama, onko se kallis tai halpa, hieno tai uutuus, tärkeää on, että se on tuojalle jollakin lailla merkityksellinen viini ja että siihen liittyy tarina.

Sitten teimme niin, että me Pehtoorin kanssa tilasimme Saariselän Alkoon ne viinit, jotka noina kahtena iltana (paljolti yhteisesti koko porukalla) valmistetulle ja nautitulle aterialle sopivat. Siis ystävien tuomia viinejä EI nautittu tuona viikonloppuna.

Lauantaina kun olimme päivän patikoineet Iisakkipäällä, sen jälkeen saunoneet, Myötätuuleen pitkä pöytä katettu ja pääruoka syöty, oli tuliaisviinien tarinoiden aika: vuorotellen jokainen kertoi, miksi juuri sen viinin toi, mikä tarina siihen liittyi, miksi viini oli jäänyt mieleen. Kuulimme tarinan Lacrima Cristi -viinistä, Sangre de Toro mahtui joukkoon, itävaltainen (huom.pikku pullo) Trockenbeerenausleseä ja monta muuta viiniä oli esillä. Kymmeneen viinitarinaan liittyi muistoja, kyyneleitä, naurua, romantiikkaa, matkoja, ostamisen tuskaa. Näin tuliaisviineistä tuli hieno ohjelmanumero.

Eikä siinä vielä kaikki: ystävien tuomat viinit jäivät meidän ”viinikellariin” mökille. Nautimme ne myöhemmin yksi kerrallaan muutaman vuoden aikana muistellen ystävien tarinoita niistä, palasimme vielä iltaan, jolloin nuo viinit olimme tuliaisiksi saaneet. Yritimme aina jonkun noista viineistä avatessamme muistaa lähettää tekstarin viinintuoneelle ystävälle. Tuliaisesta oli pitkään iloa.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Uudenlaista kasvissapuskaa

Olisinpa ottanut kuvan ”ennen”, – joka tapauksessa tässä on ”jälkeen”.

Tuossa pienessä kopperossa ja lenkillä on pilvinen kesäpäivä kulunut. Mapit on vielä läpikäymättä,. .. mutta säästän teidät yksityiskohdilta ja kerron sapuskasta.

Luin viime viikolla kampaajalla pitkästä aikaa Glorian Ruoka- ja viinilehteä, joka joskus on tullutkin minulle, mutta ei enää pariin vuoteen. Joka tapauksessa 4/2015 -numerossa oli mm. sitruunakakku, jonka aion piakkoin kokeilla, mutta kaikkinensa lehti jätti jäljen niin, että ostin viikonloppuna uusimman (siis 5/2015).

Ja koskapa jääkaapissa oli oikein hyviä, pieniä kesäkurpitsoja, metsäsieniä meillä todellakin vielä riittää pakkasessa ja kananmunia oli liiankin kanssa, jo hiipumassa kohti viimeistä käyttöpäivää, päätin että tänään meillä on grillattuja kesäkurpitsoja, metsäsienimuhennosta ja ”Helppoa gribiche-kastiketta”.

Sienimuhennoksen tein ihan tavalliseen tapaan… mutta gribiche? Nevö hööd. En minä ainakaan…. Remouladen sukulainen?

Vähän soveltelin… ja hyväähän siitä tuli.

Gricbiche-kastike

4 kovaksi keitettyä munaa
1 dl oliiviöljyä
1 rkl Dijon-sinappia
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl kapriksia (alkuper.ohjeessa oli kolme!)
1 makea sipuli
mustapippuria
1 (Myrttisen) suolakurkku
ohjeessa oli suolaa, mutta jätin pois
puolikas ruukkupersilja silppuna

Sekoita öljy, sinappi, etikka, sokeri, suola ja pippuri kulhossa. Sekoita joukkoon kuoritut ja pilkotut munat. Lisää lopuksi pieneksi silputut kaprikset, suolakurkut ja persilja. Sekoita ja anna makujen tasaantua ainakin puolisen tuntia.

Ei järin kaksisen tai herkullisen näköistä, mutta tämä uusi tuttavuus testataan toistekin. Ja kun surffailin, sitä suositeltiin myös esim. parsalle. Minä mieluummin ehkä testaan vaikka uusien perunoiden kanssa. Ja sitten se oli hyvää grillattujen kesäkurpitsojen kanssa. Niiden valmistamiseen lehdessä ohjeistettiin näin:

Grillatut kesäkurpitsat

2 isoa tai 4 pientä kesäkurpitsaa
1 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Grillaa leikkuupintoja ensin kaksi minuuttia, käännä sitten paloja 90 astetta, niin saat pintaan ristikon. Grillaa myös kuperalle puolelle ristikko.
Sivele kurpitsat oliiviöljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla.

Nälkä siirtyi taas toviksi.

Niitä näitä

Rakennusmuistoja

Jotenkin onnistuin tekemään päivästä ihan erilaisen kuin vielä eilen olin ajatellut. Sisareni kihlattunsa kanssa ei sittenkään tullut syömään [sähläsin itse jutun], Laanilan paikallishistoria -palaveria en sählännyt, se meni paremmin kuin olin olettanut, lenkille en lähtenyt, mutta kaupungissa vastoin ennakko-oletuksia kuitenkin piipahdin. Mutta päivä pulkassa.

Ja illan olen sitten suorittanut ”kaivauksia” työhuoneen vaatehuoneessa, joka ei kuitenkaan ole mikään vaatehuone, vaan täynnä kaikenlaista. Enpä muistanut, että siellä oli myös Modulan talokirja. Se oli meille reilut 30 vuotta sitten tärkeä kirja. Sattuipa nimittäin niin, että me vahingossa ryhdyimme tuolloin omakotirakentajiksi. Kerron joskus koko raksajutun, mutta nyt vain ”paalutus”.

Etsimme kevättalvella 1985 talopakettia, varmasti kaikkien Suomessa tuolloin olleiden talovalmistajien mallistot tsekkasimme, tietyt kriteerit olivat olemassa ja sitten lopulta päädyimme Kestilän talotehtaan Modula-malliin. Sitä mallia ei kovin paljon ollut rakennettu, mutta kävimme yhden sellaisen, lähimmän valmiin Forssassa asti katsomassa. Hyvä että käytiin: kuultiin vinkkejä mitä kannattaa muuttaa toimitukseen [mm. terassin tolpat] ja hoksattiin itse muutamia juttuja [mm. tuulikaapin paikan vaihto] ja sitten rohkeasti talopaketti tilattiin.

Alkuperäinen paketti oli tällainen.

(kuva suurenee klikkaamalla.)

Arvatkaahan, mikä lopullisesti ratkaisi että päädyimme juuri tähän?

– Ruokailutila tietysti! Se että se oli keskellä taloa ja sitä ympäröi kaariseinä. No oli monia muitakin syitä, mutta se oli se, joka kiinnitti huomiomme kymmenien, satojen muiden talopohjien joukosta.

Siitä on kolmekymmentä vuotta kun aloitimme tontin raivauksen. Olenhan kertonut usein, että jo ennen blogiani olen koko elämäni pitänyt päiväkirjaa. Myös raksa-ajasta on ihan erillinen raksapäiväkirja. Ja olen lähes koko elämäni ottanut (suht paljon) valokuvia, ja koonnut niistä teema-albumeita; en matkasivuja nettiin tai kuvakirjoja, vaan ihan vanhanaikaisia valokuva-albumeita kuvineen, teksteineen, karttoineen, kuitteineen, … niin myös meidän raksa-ajasta on viisi ohutta albumia kuvia ja juttuja. Ehkä joskus kertoilen ja skannailen tänne noiden vuosien kokemuksia ja koettelemuksia. Tontti raivattiin loppukesästä ja syksyllä tehtiin perustukset ja valettiin sokkeli.

Tehtiin itse niin paljon kuin osattiin ja töiltämme ehdittiin. Talopaketti tuli vapun aattonaattona 1986. Ja vaikka kuinka rakennettiin kaikki illat, viikonloput ja lomat, ei jouluksi uuteen kotiin päästy. Helmikuun 1987 viimeisenä oli muutto. Asuimme viimeiset puoli vuotta ennen muuttoa sisareni kanssa ja kun viimeisen raksaillan jälkeen palasimme asunnolle, systeri istutti meidät sohvalle, ja sanoi, että on pakko ottaa teistä kuva. 😉

Ei paljon hymyilyttänyt.

Niitä näitä

To-do loppuelämäksi?

Muistan serkkujeni keskinäisen FB-kommentoinnin tässä jokunen vuosi sitten. Toinen heistä ilmoitti eläkepäiviensä alkaneen, mihin toinen sitten vain totesi: ”Onneksi olkoon, mutta muista että kaikkea ei tarvitse ehtiä tehdä heti.” – Tuota minä olen tässä viikon koettanut itselleni hokea [paitsi että edelleen olen sitä mieltä, että enhän minä mihinkään eläkkeelle ole jäänyt. Pois töistä vain.]

Ja minä olen niiiiiin kovasti sinnitellyt, etten tekisi sellaista pukki-ja-oikeinmerkki-listaa [perheen sisäinen juttu] tai to-do -listaa tai työlistaa = tehtävien juttujen luetteloa. Ja tähän päivään asti se sinnittely onnistui. Tänään repsahdin ja kirjoitin (pitkän!) listan jutuista, jotka pitää muistaa tehdä, siivota, järjestää, järjestellä, päivittää, ottaa yhteyttä, blogata, lähettää hakemus, hoitaa pois päiväjärjestyksestä, saattaa ajantasalle, selvittää, ostaa, kokeilla, korjata, käydä, … Siis vasta tänään tuon piiiiitkän listan tein.

Ja siitä tietysti jotkin kohdat asianmukaiseen loppuun suorittamisen tilaan pyrin jo saamaan, tai jatkamaan jo aloitettuja ja pistämään uusia touhuja vireille. Ja ihan perussiivoustakin harrastelimme.

Itseänikin jo vähän huolettaa, että mitä sitten, kun tuossa listassa olevat kohdat kaikki on ensin merkitty pukki-merkilläosoituksena siitä, että homma on aloitettu, vireillä tai jossain muodossa ”teon alla”. Ja sitten kun kun homma on hoidettu, voin listan oikean reunan sarakkeeseen m oikein erkitä oikeinmerkin, mikä vapauttaa asian parista puuhastelusta. Ja tämä on suoraan äidin geeniperimästä ja esimerkistä opittu juttu.

Tällaista minun elämäni on. On liki aina ollut, ja näyttää vastakin olevan.

Paitsi että yksi kohta listassani on ”Opettele olemaan. Unohda!” 😀

Niitä näitä Oulu

Pyöräily Oulussa

Juuri tällaista on Oulussa. Aina. Lähdet iltapäivällä pyörällä kohti kyläpaikkaa, ja pihassa on täysin tyventä. Ainoa harmistuksen seikka on se, että et ole hoksannut luututa pyörää, joka on keltaisen männyn siitepölyn peitossa niin, että ne vierailuvetimesi (mustat luonnollisesti) ovat ihan sotkussa jo ennen kuin pääset Koskelantielle asti. No Koskelantiellä [200 m kotoa] huomaatkin, että on vastatuuli. Ajattelet, että nou hätä, palatessa saat tulla myötäisessä, kivempihän se niin, siis, että kotimatka illan päälle hoituu myötätuulen tukemana. Saathan niin toivoa ja ajatella!

Käyt eksnaapureiden luona vaihtamassa kuulumiset, nauttimassa kelpo päivällisen, juomassa kohtuullisesti viiniä ja lähdet polkemaan takaisin kotiin. Ja kotipihalla isännän viiri on täysin levossa! Mutta oliko matkalla tyventä tai myötäistä kuten mennessä oli ollut luulo? – No ei ollut, ei! Oli taas vastainen. Näin käy Oulussa aina! Ihan sama mihin olet menossa, mihin aikaan vuorokaudesta olet liikkeellä. Olennaista on, että olet pyörällä: aina on vastainen!

Muutoin päivä mennyt helposti. Kotitöitä. Siivoiluja. Järjestelyjä. Huomisen sapuskan esivalmisteluja. Rästejä. Ei ole tarvinnut tuhlata aikaa auringonpaisteessa lepäilyyn tai kesästä nauttimiseen. Sen verta kylmää ja sateista on ollut. No tottahan näillä keleillä enemmän saa aikaiseksi. 😉

Niitä näitä

Harvinainen juttu

Tänään ehdottomasti paras juttu oli, kun kävimme äidin kanssa torilla. Eilen 85 vuotta täyttänyt äitini ei ole viime aikoina, itse asiassa viime vuosina, Caritaksesta ole juuri liikkunut kuin pakollisille lääkäri- ja sairaalareissuille. Viime kesänäkään ei kertaakaan lähtenyt mihinkään, eikä muistaakseni toissa kesänäkään. Ehkä sittenkin kerran kävimme Antellilla omenahyveet nauttimassa. Ja kerran talvella yhden hammaslääkärireissun jälkeen Stockan Vintillä syömässä Toast Skagenit. Mutta siinäpä ne melkein ovat olleetkeen.

Mutta tänään kun kävimme OYS:ssa taas piikeillä, kun minullakaan ei ollut kiire takaisin töihin, sain vaihdettua perinteisen kanttiinissa käynnin kauppatoriksi. Kierreltiin ja kahviteltiin. Satunnaiset vesipisaratkaan eivät häirinneet kierrostamme. Harvinainen juttu. Oikein hyvä juttu.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kesäpäivä kotosalla

Kaupunkijuhannus lopetti työnteon, ja kun heti jo juhannussunnuntaina lähdimme pohjoiseen, mökille vajaan viikon työleiri- ja patikkalomalle, irtosivat ajatukset yliopistomaailmasta aika totaalisesti ja siihen päälle vielä neljän päivän Pohjois-Norjan ja Suomen länsirajan kierros, niin koti ja kotityötkin jäivät unholaan. Paitsi että: olen nyt näiden kahden töistäpoissaoloviikon öinä nähnyt unia duuneista. Joka ikinen yö olen unissani tehnyt töitä: joko painajaismaisia hetkiä tai ihan tavallisia duunipäiviä olen unissani vietellyt. Tiukassa tuntuu olevan irtaantuminen …

Tänään aamulla sai herätä kesäaamuun. Kaunis, kirkas melko lämminkin kesäaamu. Oivallinen päivä puutarhalle, pyykille, postille, paluulle…

Juniori on ollut talonvahtina ja nurmenleikkaajana ja tarpeen vaatiessa kukkien kastelijanikin, ja tähänastisesti paras suoritus: vain yksi japaninkelloruukku on poissa pelistä.

Yrttimaan kitkeminen, kesäkukkien siistiminen ja männynsiitepölyn paksujen kerrosten luutuaminen veivät minulta jonkun tunnin, Pehtoorin osalla oli sitten enemmän piha- ja puutarhapuuhia.

Kävin kaupassakin ja tuntui, että vihdoinkin alkaa olla aika kesäkokkailuille. Ostin vihanneksia, salaattiaineksia, fetaa, prosciuttoa, vesimelonin, pähkinöitä, raejuustoa, maissia, rahkaa, hedelmiä, viilejä… kaikkia ihania kesäruokajuttuja. Grillailtiin ja jälkkkäriksi tehtiin jotain ihan uutta.

Grillattua ananasta ja luumuja

1 ananas
4 luumua
Cane-sokeria
(Sailor Jerry -rommia)
kinuskikastiketta
vaniljajätskiä

Leikkaa ananas poralla (ks. täältä) renkaiksi (tai leikkaa lohkoja ja poista sitten kuiva keskiosa).
Poista luumuista kivi.
Valele hedelmät Sailor Jerry -rommilla ja anna makuuntua tovi (pääruoan aika).
(Rommi ei tietenkään ole välttämätön, mutta jos sitä sattuu olemaan sen viimekesäisen mansikkajälkkärin seurauksena, niin tähänkin sitä voi käyttää.)
Ripottele pinnalle sokeri ja grillaa niin, että hedelmät lämpiävät ja että sokeri vähän paahtuu.

Tarjolle tuotaessa tuo pöytään myös kinuskikastiketta ja vaniljajätskia.

Hyvää oli.

Ensimmäistä kertaa tänä kesänä voitiin syödä ulkona. Tahvoa, joka on jo reilun kuukauden vanha ja jo liki nelikiloinen, ei vielä meidän ruokahommat paljon kiinnostaneet. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja kauan odotettu arvonta!

Arvauskisan kohteena oli Saariselän (Laanilan) Hangasojan veden lämpötila juhannuksen jälkeisenä maanantaina 22.6. illansuussa.

Hangasojan-pulahduspaikka-Custom-600x388

Viiden lähimmäs arvanneen kesken arvon yhden LappItalia-keittokirjani, josta on painos loppunut jo vuosia sitten, mutta jollainen eilen täältä mökin kaapista vielä löytyi. Kirjoita arvauksesi kommenttilaatikkoon, – kunhan tältä reissulta kotiudumme, järjestän arvonnan. Siis paljonko Hangasojan veden lämpötila tänään illansuussa?

Arvauksensa kirjasi kommenttilaatikkoon 16 osallistujaa: ihan uusiakin kommentoijia/lukijoita blogissani. Kiitokset Pirkko, Koivu, Satu, Ritva, Raija, Anneli, Kukka, Siili82, Arto, Sini, Jolana, Tiina, Hanne, Tiina U-H, Mannu ja Mirja osallistumisesta.

Veden lämpötila oli 10,5 astetta. Siis varsin vilpoista, mutta erinomaisen virkistävää.

Viisi lähimmäs arvannutta olivat Anneli (9), Jolana (10), Koivu (10), Satu (11,1) ja Tiina 8,8.

Tänään nuorenparin (ja Tahvon tietysti) ollessa syömässä järjestimme arpajaiset, ja voittaja on:

Onneksi olkoon, Anneli! Lähetätkö minulle (reija at satokangas.fi) osoitteesi, niin pistän sinulle kirjan postiin. 😉

Tämän pikkuarvonnan lisäksi on tietysti tuloss ”Suuri Kesäkuva Kilpailu”, joka on järjestyksessään jo neljäs (ks. esim. viimekesäinen täältä). Olen suunnitellut reittiäkin jo valmiiksi. Ehkä jo ensi viikolla lähden yksinäiselle roadtripilleni, ehkä vasta elokuun alussa. Mutta tulette kyllä huomaamaan kun sen aika on – pysykäänhän linjoilla.

Niitä näitä

Tromssa – Ylläs (ja sen huippu!) – Oulu

Tromssan maanantaiaamu oli aurinkoinen, mitä nyt sadekuurot välillä räpsähtelivät. Kiertelimme kaupunkia. Sekin on rakennettu puusta, niin kuin näytti Norjassa suunnilleen kaikki rakennetun. Kiviä, betonia, tiiltä käytetään tavattoman vähän. Puutalot ovat valkoisia, varsinkin uudemmat, tai punaisia, sinisiä, keltaisia, vihreitäkin.

Tromssalaisilla melkein kaikilla on lenkkarit kaupungillakin, muutenkin norjalaiset ovat sellaisia (rasittavan 🙂 ) urheilullisia. Ja kaikilla, varsinkin eläkeikäisillä naisilla, on terve rusketus. Ja sitten sellaiset lyhyeksi leikatut oljenkeltaisiksi värjätyt, kuivat, karheat, kuitenkin merkillisen hyvännäköiset hiukset. Nuorilla naisilla kahviloissa, ravintoloissa, hotellien respoissa on pitkät harvat tekoripset. Harmailla miehillä on punaiset goretex-takit ja sellaisena näyttävät oikein hyvännäköisiltä. Ja urheilullisilta, – eivät ollenkaan rasittavilta.

Jäämeren katedraali ja pitkä silta ovat Tromssan maamerkit. Kliseiset sellaiset, mutta vaikuttavia molemmat.

Kävimme vielä nimpparikahvit sataman kahvilassa nauttimassa, minkä jälkeen maantie vaati kulkemaan kohti etelää.

Revontulten tie vei Skibottenin kautta Kilpisjärvelle.

Saanan juurelle pysähdyimme piknikille.

Norjan puolelta olimme hakeneet herkkuja (teen joku päivä postauksen hintatasosta tuolla reissulla).

Karesuannossa (vai Kaaresuvannolla?) halusin käydä kirkossa. Tämä 1905 rakennettu kirkko on siinä, mistä Lars Leevi Laestadius saarnoillaan sai herätyksen liikkeelle vuonna 1845.

Tämän uuden kirkon alttaritaulu on vallan erikoinen. Vuonna 1961 vihityssä betonisessa (!) veistoksessa (taiteilija, prof. Bror Hjort – kuulemma kuuluisa ..) Jeesuksen jalkojen juurella ovat Laestadius, Åselen Maria ja Juhani Raattamaa.

Kirkkoa vastapäätä on nyk. pappilan pihassa Laestadiuksen pirtti vuodelta 1828. Siellä on Pohjolan raitistamiseksi ja herätykseksi lähteneen liikkeen alkujuuret. Matka jatkui ja oli jo ryhdyttävä miettimään yösijan löytymistä: ajellaanko Kiirunaan asti, kenties Gällivaaraan, vai sittenkinkö Suomen puolella pysytään. Muonioon, mentäiskö Pallakselle, tai sittenkin Ylläkselle, kun siellä kumpikaan ei ole koskaan käynyt? Siis sinne.

Lapplands hotelli Saga on tunturin juurella. Laskettelukeskuksen iso hotelli, jossa oli meidän lisäksemme kai kymmenen huonekuntaa asuttuna. Nälkähän se oli. Ja kuinkas ollakkaan: menussa oli kuningasrapuleipä. Jäämerenrannalla sellaista en ollut saanut, mutta Ylläksellä sitten kyllä. Siinä tunturia katsellessa kellon ollessa jo lähellä yhdeksää (Suomen aikaa, meillä tosin vasta kahdeksan) päätimme että lähdetään vielä ulos, kun kerran on niin kaunis ilma. Hiljainen tunturimaisema avautuu hotellista laajasti eteen.

Reippaasti ehdotin, että huiputetaan tunturi kun kerran täällä ollaan. Pehtoori piti ideaa typeränä: ”Huipulle on matkaa, rakkaa, kapuamista, ja on jo myöhä” ” — mutta mennään nyt vähän matkaa”.

Tässä vaiheessa minä halusin palata, ”ei jaksa enää”, mihin Pehtoori ilmoitti ykskantaan, että ”nyt enää periksi anneta, huipulle mennään”.

Rinteen sivussa pieniin kuusiin paistoi sivusta aurinko: kuin pieniä liekkejä rinteessä.

Ja huipulle (718 mpy) me noustiin: puolitoista tuntia ylöspäin, tunti alas.

Hieno keskiyönauringon huiputus. Ihan ainutlaatuinen.

Ja sitten kun vähän ennen puoltayötä oltiin hotellilla, oli siellä kaikki ovet kiinni. Tietysti. Vähän jo huoletti miten päästään sisään, mutta Pehtoori hoksasi suksivarastolle ja käytävien päähän vievän sivuoven, jonka lukkoon huonekortti kävi. Huh!

Laittelin kuvia ja eilistä postausta yli yhteen, kävin välillä parvekkeella kuuntelemassa hiljaisuutta. Katselemassa valon määrää!

Aamulla kymmeneltä olimme jo tien päällä. Kolariin, ja sieltä rajan yli Ruotsin puolelle. Ajateltiin, että väylänvarren länsipuoli olisi komeampaa kuin koto-Suomi. Höpö, höpö. Siellä ei ollut mitään.

Vaihdettiin takaisin Suomen puolelle, Muonionjoki vaihtuu komeaksi, leveäksi Tornionjoeksi.

Övertorneålla vaihdettiin takaisin Ruotsin puolelle. 🙂

Eikä Kukkolaforssenin lounas ollut vähäisin syy tuohon liikkuun.

Mie olen jo niin monesti tuon paikan ja sen lounaan täällä Temmatussakin kehunut, etten enää viitti. Mutta ihmiset käykää ehdottomasti. Oululaisetkin kun sinne Ikeaan ja Ica Maxiin kesälomallanne reissun kuitenkin teette, niin ajakaahan 15 km Torniojokivartta ylöspäin ja pääsette ihailemaan komeaa koskea, luontoa ja syömään erinomaisen buffet-lounaan. Ja ostakaa vielä puolukkalimppu mukhaan. Niin mekin teimmä tänään.

Ja sitten kävimme siellä Ica Maxissa ja Ruotsin Systemissä. Neljältä olimme Rantapellossa. Pitkään aikaan ei ole oltu näin kauan (10 päivää) pois kotoa. Hieno ”poissaolo”; ja ihana olla taas kotona. (PS. Huomenna arvonta … )