Niitä näitä – Sivu 204 – Tuulestatemmattua

Joulua on vielä jäljellä…

Miltä joulun pitäisi tuntua, että se tuntuisi joululta?
– En tiedä. Mutta minusta on tuntunut ja tuntuu joululta.

Huolimatta siitä, että eilen paistoi aurinko!

Hautausmaalla oli väkeä enemmän kuin koskaan.

Menimme jouluaattohartauteen ”Joulun sininen hetki”
– Linnanmaalla on mukava käydä kuuntelemassa joululauluja.

Kampuksen kappelissa juuri sellainen aattohartaus jollaista toivoin.

Kotona söimme. Aika perinteisesti, vallan hyvin. Ja äiti-poika -toteutuksella väliruoka (Heikkisen Kallen rose vuodelta 1999 ja home made -vaahtikset) oli onnistunut. Samppanja oli yksi parhaista ikinä. Jostain Ranskanmaalta oli Juniori sellaisen tilannut. Hyvin nämä viihtyivät yhdessä.

Oikeesti pojan tuoma samppanja oli vielä parempaa kuin tyttären tuoma punaviini; Strassburgin vaihtarikeväältä Chateneuaf-du-Pape oli kestänyt kaikki muutot ja epämääräiset säilytysolosuhteet: reilun kympin punaviinistä oli kehittynyt pieni rubiini joulupöytäämme. Voisi luulla että seitsemän kuukauden ikäinen ei paljon lahjojen päälle ymmärrä, mutta kyllä Aapeli osasi iloita paketeistaan vähintään yhtä paljon kuin me aikuisetkin. 🙂

Tulette vielä kuulemaan, mitä meidän lapset ovat meille hankkineet! Huhtikuun lopussa on huikean hienon lahjan lunastus! 😀

Joulupäivä on kulunut perinteisin menoin.

Ehkä tavallisesta poikkeavaa meidän kolmestaan nauttimamme päivällinen: eilisiä alkupalapöydän kala-antimia, joiden kanssa uuniperunoita ja sitten tein – tyttären iloksi – lohicevicheä, joka oli kyllä hyvää.

Valkoista joulua, ”Valkoinen valkoisella” (Kazimir Malevitš) oli tämän päivän jälkkäri. Minä en kaipaa suklaata, en karkkeja, en kakkuja, mutta kun tällaisen juustopalasen pöytään laitoin, oli se menoa. Eikä siinä uusi, sisarelta lahjaksi saatu Luuppi ehtinyt laskea uusia kalorilukuja, kun ison osan tuosta otin haltuuni. Tai siis tässä parhaillaan siitä ja Nirvanasta (= portviini, ks. viinisuosituksista) nautiskelen.

Nautitaanpa vielä joulusta, vielä lomakaudesta. Huomenna jo ulkoilukelikin…

Niitä näitä

Jouluihminen aatonaattona

Tämä on blogini kolmastuhannes kahdestoista (3012!) postaus. Edellisessä blogini lukijakyselyssä joku kommentoi kirjoittamistani, ja piti hyvänä asiana ”itsensä likoon panemista”. Saman tyylistä palautetta sain usein opiskelijoilta. Itse en aina, en kovinkaan usein, pidä sitä vahvuutena. Mutta… menköön nyt taas, herkillähän sitä näin aatonaattoiltana tyärtä kotikotiin odotellessa on.

Kyllähän tuulestatemmattuja juttujani lukeneet jo tietävät, että olen jouluihminen.

Ehkä tämmöisessä juhlassa korostuvat jotkut piirteet meissä itse kussakin, vai mitenhän on?

– Olen siitä hassu, että haluan joulupöydästä kauniin, kirkkaan, puhtaan. Katan hopeat ja kristallit ihan kuten äitini jouluisin teki. Jouluna saa olla ylellistä ja kimallusta. Kun tarjoan jotain, haluan, että se on parasta. Ihan niin kuin isänikin ruokavierailleen halusi tarjota.

Haluan antaa lapsilleni, aikuisillekin, monta lahjaa, enkä edes kovin tarkkaan laske, paljonko niihin menee rahaa, – tosin vuosi vuodelta on tärkeämpää, että hankin vain jotain tarpeellista (enimmäkseen vaatteita tai keittiöön ja harrastuksiin jotain tähdellistä). Myös Aapelille tarpeellista. Ainakin vielä tänä vuonna. Aapeli on vaan paras!

Minun lapsenuskoni kanssa on vähän niin ja näin (täällä asiasta enemmän), mutta silti haluan aattona kirkkoon, mieluiten hartauteen, jossa veisataan ja lauletaan tuttuja, jo lapsuudesta tuttuja virsiä ja joululauluja. Joulukorttikuvassanikin (alla) voi olla kirkko (Pyhän Paavalin kappeli, Saariselkä). Kirkot kuuluvat jouluun. Hautausmaat kuuluvat minulle arkeenkin, joten tietysti jouluna käydään myös haudalla.

Jouluihminen laittaa kynttilöitä joka paikkaan, kylppäriinkin.

Jouluksi on ihana tehdä jotain uutta ja erilaista hyvää, vaikkei kotiin leipoisikaan kuin leipiä ja vaikkei makeista tekisi kuin vaahtokarkkeja (ne onnistuivat sittenkin!), niin anopille voi viedä joululahjaksi vaikka tällaisen.

Vaahtokarkit olivat aika isotöisiä, mutta kyllä kannatti!

Jouluun kuuluu myös samppanja, ja sen lupasi Juniori tuoda huomenna. Niinpä pitkähkössä menussa on ”väliruokana” samppaajaa ja vaahtokarkkeja. Sellainen hassu olen – samppanjasta pidän – joulunakin. Tämä on osa joulun ”uusista perinteistä”. Heh! Amarone on vanha. 😀

Jouluna on hyvä olla lunta, mutta sitäkin ilman tulee toimeen. Tärkeämpää on, että kotona on ihminen, joka antaa minun touhotella omiani, ja joka itsekin tykkää laittaa valoja, lämmitellä leivinuunia, hankkia saunavihdat, roudata kaupasta ruokatarpeita.

Jouluun kuuluu kotona olo. Olisi vaikea kuvitella lähtevänsä vaikka Thaimaahan tai edes Roomaan jouluksi. Mökille ehkä, mutta kotona on hyvä. On hyvä, ettei tarvi lähteä mihinkään, että joulun pyhät voi viettää pyjamabileitä takkatulen ja kirjojen, hyvän musiikin ja ulkona piipahtamisten ohessa. Hyvästä musiikista puheenollen: Oulustakin lähtee tällaista osaamista (äänet auki koneesta, sen jälkeen voit vain nauttia).

Joulukortteja on – lopultakin – mukava tehdä ja lähettää, ja ihana niitä on saada. Ja kovin iloinen olen myös ja varsinkin niistä teiltä hyvät blogiystävät (erityisesti valokuvausharrastajat tuntuvat olevan liikkeellä :)) saamistani korteista, tekstareista, sähköposteista, joita viime päivinä on tupsahdellut. Kiitos niistä, ja ihanaa joulua teille kaikille!

Aatonaatto on oikeastaan jouluihmisen paras päivä. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin:

Iloa ja valoa teidän kaikkien Jouluun!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä

Paljon pientä

Joulunaluspuuhasteluja, ihan rauhassa. Hallissa oli erityisen mukava käydä. Siellä oli hyrinä ja hyörinä, ja paljon hyvää ostettavaa. Ja Pehtoori hakee huomenna vielä kalakorin. Sähköpostiliikennettä ja joulutervehdyspuheluita suuntaan jos toiseenkin. Tänään käytiin Caritaksessa äidin luona ja huomenna mennään Jääliin Pehtoorin vanhempien luo. Kovin pienimuotoista puuhailua, ei isompia kerrottavia.

Paitsi että tein tänään vaahtokarkkeja! Olipa jännää, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vielä on epävarmaa, onnistuiko tulos, mutta kun ne on suunnilleen ainoa makea, mitä tälle joululle olen tehnyt, niin syötäneen sitten vaikka kaapimalla vuoasta. 😀 Palannen asiaan.

Sen verran touhua on kuitenkin ollut, että viikkohaastekuvalle en ole ehtinyt tehdä mitään. Viime vuoden joulun välipäiviltä olisi kymmeniä kuvia, mutta kun koulun haastekuviin pitää laittaa uusia, ko. viikolla otettuja, niin eipä nämä sitten käy.

Talvipäivän seisauksen kalenterikuvitukseksi sopinee kuva, joka on otettu puolelta päivin 27.12.2014 enkä ole muokannut sitä, en lisännyt värejä, päinvastoin vähän sinistä ”pessyt pois”.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Historiaa Niitä näitä

Joulunrauhaan laskeutumista

Tuomaksen päivä on vanhan kansan (sato-, vuosi- ja sää)kalenterissa päivä, jolloin piti olla jouluvalmistelut tehtynä. Ei tiennyt hyvää jos vielä ”pesäpäivinä” (21. – 24.12.) jotain isompaa puuhasi: teurastukset ja keritsemiset piti olla jo ohi, jos ei, niin kesällä oli tiedossa itikoita ja muuta vaivaa. Jos tänään on jossain päin Suomea aurinkoa näkynyt, niin se lupaa hyvää: kesästä tulee poutainen ja lämmin.

Joulurauha on alkanut jo Tuomaan päivänä, talvipäivänseisauksena; ja rauha tarkoitti rauhaa myös töistä. Siihen tässä ollaan jo hyvää kyytiä pääsemässä. Parina viime päivänä olen kyllä kulkenut anopin viitoittamalla tiellä; kuurannut yhtä jos toistakin nurkkaa. Tai siis mm. Festan pesin eilen, mitä ei voida kuitenkaan pitää läheskään sellaisena urotekona kuin Pehtoorin äidin joulusiivoukset (joita hänen ei tarvitsisi tehdä). Olipa anoppi (tammikuussa 85 vee) rakennellut itselleen ”teekat” laatikosta ja keittiöjakkarasta, jotta pääsi pesemään leivinuunin päältäkin. Appi oli moisesta Pehtoorille juorunnut, ja Pehtoori sitten äidiltään kysymään, että miksi ja että olisihan joku vähän vakaampi lonkkainen sen voinut tehdä, kun olisi vaan pyytänyt. Ja anoppi oli – tyylilleen uskollisena – ilmoittanut, että ei apua tarvi ja että pitää sekin pestä, että jos joku näkee! Leivinuunin yläreuna on ainakin 180 cm lattiasta, joten sinnepä harva näkisi, vaikka haluaisikin syynätä paikkoja. Minun siivoiluni eivät kyllä yllä lähellekään tuota tasoa (leivinuunin päälle en ole edes kurkannut), ja minä olen kyllä pyytänyt siivousapua, ja oma siivoojamme kävi meille perussiivouksen taas hyvin tekemässä. 🙂

Niinpä olen tänään voinut hoidella vielä omia ja äidin kaupunkiasiota, ja keskittyä iltapäivällä nimpparisapuskan tekoon.

Aapeli on nyt kaksi kuukautta nuorempi kuin isänsä ensimmäisenä jouluna.

Tälle viikolle on haastekuvissa aihe, joka minusta ei oikein sovi ajankohtaan, saatikka säähän, mutta otetaan kuvia, joissa ´kylmä´.

Niin kuin kai kaikkina muinakin vuosina olen 21.12. laittanut kalenterikuvaksi nimpparisankarin tonttukuvan. Tässä myös sisko mukana.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä Ruoka ja viini

Joulun alkuruoaksi?

Vuosikausia tein jouluksi www-sivustolleni ”Jouluruoka ja -viini” -sivut. Niistä olen hiljalleen luopunut, siis kokonaan uusien sivujen tekemisestä. Nyttemmin olen täällä Temmatussa jotain jouluruokaohjeita laittanut ehdolle, enimmäkseen eturuokaehdotelmia. Omia hyviksi todettuja (kala)kokeiluja. Ja niinpä niitä taas tässä ..

Graavilohi-tartar

150 g graavattua (kirjo)lohifileetä
1 punasipuli
1 pieni hapahko omena, esim. Granny Smith
1–1 1/2 rkl Dijon-sinappia
1 tl sitruunapippuria
1 prk (200 g) (kevyt) Crème fraîchea
1/2 dl tuoretta tilliä hienonnettuna

Leikkaa lohi pieniksi kuutioiksi, samoin punasipuli ja omena. Sekoita kaikki aineet ja anna tekeytyä jääkaapissa muutaman tunnin. Tarjoa alkupalana leipänapposten päällä tai alkuruokana salaattipedillä tai pääruokana uuniperunoiden kanssa.

Mökillä testasimme kaikki em. vaihtoehdot ja hyvää oli. Jouluna aion tarjota saaristolaisleivän kanssa. Sen helppo ja hyvä ohje on täällä.

Ankan rintafilettä alkuruoaksi

2 kpl tuoretta ankanrintafilettä
3 dl hyvää lihalientä (Puljonki on parasta)
¾ dl soijaa

Laita fileet uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Uunin lämpö parisataa astetta ja fileet saavat olla uunissa 20 -30 minuuttia. Ota vuoka uunista, ja anna fileiden jäähtyä rasvassa (joka kannattaa ottaa talteen, sillä se on erinomaista paistinrasvaa). Laita jäähtyneet fileet liemeen jossa on Puljongin lihalientä ja hyvää soijakastiketta. Anna fileiden maustua ja marinoitua 4–8 tuntia. Leikkaa sen jälkeen ohuiksi viipaleiksi ja tarjoa alkupalana salaattipedillä, päärynä- tai mustaherukkahyytelön kanssa.

Lohi-katkarapuceviche

Viimeksi Helsingissä käydessämme, kävimme syömässä ravintola Pastorissa, jossa otimme alkuruoaksi lohicevicheä. Raakakypsytettyjä kalaruokia kun tyär sanoi Meksikosta kovasti kaipaavansa… ja hyvää oli Pastorin ceviche, jossa oli myös katkoja.

Minähän olen ihan itse kehitellyt haukicevichen toisinnon, joten olin varma, että osaan tehdä myös lohi-katkaversion. Ja samalla reseptipohjalla lähdin liikkeelle, – ja kyllä, kyllä siitä tuli niin kelvollista, että joulupäivänä sitä toistamiseen aion tarjota.

200 g lohta
pieni pussillinen pakastekatkarapuja
yhden sitruunan mehu
pieni punainen chili (siemenet ja kalvot pois)
½ ruukkua korianteria
1 (roscoff/)punasipuli tai pätkä purjoa
1 rkl oliiviöljyä
1 tl (ruusu)suolaa
ripaus sokeria

Leikkaa lohifile pieneksi silpuksi. Valuta sulaneet katkaravut. Silppua ja pieni kaikki muutkin ainekset. Purista situunasta mehu ja sekoita kalan joukkoon. Lisää sitten muut aineet. Anna makuuntua jääkaapissa tunti, pari. Tarjoa paahtoleivän tai patongin kanssa.

Joulun jälkkärissä jatkuu tämän syksyn pannacotta -teema (kahvi- , tyrni- ja hillapannacotta on jo testattu (ohjeita), ja kun jouluna ei kaloreita lasketa, tarjolla on valkosuklaaversio. Sen kruunaa joko mustikkasiirappi tai lakkakastike. Jokainen voi valita mieltymystensä mukaan omansa.

Valkosuklaa-pannacotta

Valmistusaineet

1/2 vaniljatankoa
1 dl Valio kuohukermaa
200 g valkosuklaata
2 dl Valio turkkilaista jogurttia

Ja sitten pöydässä jokainen voi valita, mitä herkun päälle haluaa, marjoja, marjasiirappia, lakkakastiketta, etc…

Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet veitsellä. Laita siemenet ja vaniljatanko pieneen kattilaan. Kaada kerma kattilaan. Kiehauta.
Poista vaniljatanko ja sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa. Sekoita kerma sulatetun suklaan joukkoon.
Anna seoksen jäähtyä, sekoittele välillä ja lisää sitten jogurtti.
Jaa seos pieniin kahvikuppeihin tai laseihin. Pidä peitettynä jääkaapissa tarjoiluun asti.

Ja jos joku teistä ei ole vielä testannut Zabaione freddoa, niin viimeistään nyt tulevana uutena vuonna? Sen kanelisuus kyllä sopii jouluunkin erinomaisen hyvin.

Pipari-sinihomejuusto-herkkuihin ohjeita on täällä ja muutamia viime vuoden vinkkejä (mm. vitello tonnato kalkkunasta ja puolukka-kookospiirakka).

Tänään tein tupla-, tripla-satsit porolasagnea. Jälleen kerrran muokkasin omaa ohjettani, ja edelleen se vain paranee. Uudeksi vuodeksi sinunkin juhliisi? Laittelen petrausversion ohjeesta viimeistään heti joulun jälkeen…

Ja jos jollakin meni ohi niin jouluviinisuositukset on täällä.

Kiihtyvällä tahdilla kohti joulua. Joulukalenterikynttiläkin tulee jäljessä. Ja joulutähdessä on jännää ”varsikasvua”, ihan kuin juuresta kasvaisi uuden kukan. En todellakaan tiedä oikeaa nimeä. 😀

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä Ruoka ja viini

(Ruoka)ystävyys on hyväksi!

Jouluostoksilla aamupäivän. Kolmen tunnin täsmäkierros, johon kuului myös ruokakauppa, sitten kotiin. Huh! Ohi on. Tulkoon Joulu. Ja sitten sain vain odotella, että olisi aika päivälliselle.

Tänään siis sellainen merkillinen päivä, että pääsin valmiiseen ruokapöytään, joka ei ole meillä kotona, eikä ravintolassa. Edellinen kerta taitaa olla elokuulta Naantalissa. 🙂

Ystävät kutsuivat remontin jälkeen kotiinsa. Myös toinen kalaasiystäväpariskunta (VMP) oli kutsuttu. Juhlaahan se sellainen. Näiden ihmisten kanssa ei ole vaikea olla, nauttia, jutella, – eikä syödä hyvin.

Harmi, ettei ollut järkkäriä mukana: nyhtökuusi ja huikea rommirusinakakku ansaitsisivat tulla esitellyksi. Mutta jos kerron: kaikki oli erinomaista. Eikä ollenkaan pahaksi, että kävelimme mennen tullen, semminkin kun ruoan lisäksi saimme nauttia mitä mainioimpia viinejä. mm. tämä (Malbec). Ja lopuksi vielä Marsalaa ja ”kotipakettiin” marinoitua punasipulia. Yhdessä syöminen on hyväksi. Niinhän olen aina sanonut.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulutulppaaneja, pikkuisia tulppaaneja, pienessä Aalto-maljakossa. Pikkujoulutulppaaneja? 🙂

Niitä näitä

Joulua kohti

Tänään ei kummoisia.

Liian aikaisin heräsin. Silti en salille lähtenyt, myöhemmin päivällä vain pienelle lenkille.

Aamupäivä käynnistellessä kotitöitä, en viitsi kertoa enempää lakanapyykistä, villapyykistä, liinojen silityksestä ja sen sellaisesta.

Leivoin. Monta saaristolaisleipää, pari joululimppua. Hyviä tuli. Niitä meillä pitää jouluna olla.

Hoitelin sähköposteja: ”työasioita”, paistinkääntäjäasioita, henk.koht. asioita.

Mietin kaupungille lähtöä, jo ajatus tuntui vastenmieliseltä, joten en mennyt, vaikka olisi pitänyt.

Tein meille uudenlaista ruokaa, erinomaisen hyviä ankan rintafileitä. Palaan asiaan tässä lähipäivinä.

Paketoin lahjoja, ja mietin, miten olen niin vähän hankkinut, tehnyt. Hyvilläni olin siitä, että kaikki on sellaisia käytännöllisiä juttuja. Tarpeellisia.

Kuuntelin koko päivän joulumusiikkia. Tänään se sopi minulle.

En tehnyt lumitöitä, Pehtoori teki. Mutta minä kävin äsken pihalla kuvailemassa. On talven ihmemaa täällä, – voi kunpa lumi pysyisi.

Näitä kuvia ottaessa (taas) sellainen voimakas déjà vu-fiilis: tyttären Meksikon aikana näitä lumikuvia otin harva se viikko, ja postittelin Monterreyhin, jotta lapsi sai työkavereilleen ja ystävilleen näyttää lumen ihmettä. Ja tänään olin niin iloinen, että otin näitä blogiin liitettäväksi, enkä lähetettäväksi jonnekin Atlantin taakse.

Koko päivän olen ymmärtänyt olla kiitollinen tästä vapaaherrattaren elämästäni, – juuri näin joulun alla töissä ollessa tuntui, että tarvin lisää aikaa, rauhaa. Nyt sitä on ollut: leipoa leipää, paketoida lahjoja – päivällä.

Siis hyvä päivä tänään. Joulua kohti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Hautausmailla Niitä näitä Oulu Yliopistoelämää

Adagion soidessa

Koko päivän on soinut päässä Tomaso Albinonin ´Adagio´. Ei, ei ole ollut hautajaisia, eikä mitään erityistä surupäivää. Tosin olen ollut hautausmaalla tunteroisen aamuyhdeksän aikoihin, ja reilun puoli tuntia iltaviiden jälkeen.

Adagiosta on paljon hyviä ja huonoja esityksiä, sovituksia, sanoituksiakin. Saija Varjus ja Lara Fabian jääkööt unholaan, mutta Andrea Bocellin versiosta pidän, ja ehkä hienon kuulemani Adagio on Youtubesta löytyvä herkkä, silti koskettava ja kauniisti soiva urkuversio. https://www.youtube.com/watch?v=OL1oSGgrEuk

Tänään olen kuitenkin ollut Jarkko Aholan version tunnelmissa.

”On kaikkialla lunta
Vain kylmää, kylmää lunta
On yhtä taivas ja maa
Muu kaikki pois katoaa
Ei muuta jäljelle jää
Vain jää, vain jää … ”

Tämä on klikattava isommaksi. Ja yhtäaikaa pitäisi soida Aholan komea ääni.

”Musiikki kuvaksi” –haastetta vartenhan kuvia olen ollut ottamassa. Päivän saldo 100 kuvaa, mutta ei yhtään sellaista kuin olisin halunnut. Aamulla alkanut räntäsade voisi olla hyvä syy selittää, mutta illansuussa ei ole selityksiä.

Olen tässä opiskellut tuosta Albinonin Adagiosta mielenkiintoisia juttuja. Ensinnäkään se ei ole 1700-luvun alussa eläneen ja säveltäneen venetsialaisen Albinon sävellys, vaan se on syntynyt vasta toisen maailmansodan jälkeen. Remo Giazotto julkaisi sen vuonna 1958. Giazotto on kertonut teoksensa kuitenkin pohjautuvan Albinonin teoksen fragmenttiin, joka oli löytynyt Dresdenin pommitusten jälkeen maakuntakirjastosta.

Julkaisuvuoden lisäksi teokseen liittyy hassu, tai siis minulle hassu, yhteensattuma: ”Kappaletta on myös sovitettu monille eri soittimille. Se soi mm. Peter Weirin ´Gallipoli´-elokuvassa.” Ja minähän olen tehnyt ensimmäisen yliopistollisen opinnäytteeni Gallipolin taisteluista, jotka käytiin I ms:n aikana Ison-Britannian ja Turkin välillä. Kaikkea sitä. 😉

Hautausmaan kuvaushetkien lisäksi olen viettänyt päivää tohtoriopiskelijoiden parissa: toisen kanssa perinteisellä joulukahvilla ja vähän asioistakin puhumassa ja toisen seurantaryhmässä yrittämässä luoda uskoa ja auttamassa rajauksien teossa. Nämä oljenkorteni, pienet sidokseni yliopistoon, ovat juuri sopivia – niidenkin vuoksi lukukauden lopetus- ja tervehdyskäynnillä oli hyvä syy piipahtaa. Ja ihan mukavakin. No hard feelings. 🙂

Kaupungillakin ehdin kuljeksia, jouluostoksilla ja allergialääkkeet (pakkanen on repinyt sormeni ja kämmeneni pienille haavoille, uuh!) uusimassa. – Kun ei ole enää työterveyslääkäripalveluja, on tämmöinen juttu vähän kuin isompi tapahtuma. Ja ainakin hinta on olennaisesti eri!

Joulukalenterikuvassa panoraamakuva hautausmaalta (vähemmän hevi kuin tuo haastekuvaksi aikomani), ja siinä näkyy kuinka pikku kappelin viereen on tänä syksynä valmistunut uusi kellotapuli, joka mielestäni kyllä kauniisti tasapainottaa maisemaa.

Ja huomenna, vihdoin huomenna joulun viinisuositukset!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Isovanhemmuus Niitä näitä

Mummin elämää

Eilen illalla näkyi revontulet. Kotipihalla, kujan päässä (josta kuva) ja lähimetsän aukiolla kävin pariinkin otteeseen kuvailemassa: eihän ne matalalta, puiden keskeltä paljon näy. Poika oli kuvannut kotonaan katolta ja saanut taas komeita kuvia. Oli muuten yhdellä kuvallaan, jossa oli revontulia, voittanut GT1-lehden autokuvakilpailun äänestyksen viime viikolla. Loppukilpailussa taisi olla parikymmentä otosta. Ja Juniori veti voiton. Osaa kuvata revontulia, toisin kuin äitinsä. Alla olevan kuvan olen ottanut tästä työhuoneen ovelta kohti naapurin pylväshaapoja. 🙂

Olisi pitänyt jaksaa lähteä jonnekin mäennyppylän päälle tai merenrantaan tai pellon reunaan. En kuitenkaan yötä vasten halunnut, koska tänään oli tiedossa tärkeä päivä!

Tänään olen viettänyt mummin elämää melkein koko päivän! Aapeli tuli kymmenen jälkeen, kun vanhempansa lähtivät käymään Haaparannan Ikeassa ja muilla kaupoilla. Eka kertaa puolivuotias on ollut koko päivän hoidossa meillä. Miniän siskon luona poika on ollut jo yhden yönkin, joten ei ihan uusi juttu Aapelille. Ja onhan kuitenkin, aiemmin ollut meillä ja meidän kanssa paljon, käyvät kerran, pari viikossa koko poppoo, mökillä ollaan kimpassa ja onhan pojanpoika ollut meilläkin itsekseen muutamia tunteja jo useamman kerran. Mutta että koko päivän, molempine päikkäreineen kaikkineen.

Ja hyvin meillä meni. Tehtiin ensin keittiöhommia: minä vähän järjestelin kaappeja ja Aapeli pyöri lattialla ihastuksissaan kaikkien Tupperware-purkkien keskellä. Sitten syötiin pottua ja bataattia.

Pikkuisen poika näytti kiistävän aika yleisen käsityksen, että meillä tarjotaan hyvää sapuskaa. Noh, ilmeestä huolimatta kaikki upposi ja puoli pullollista maitoa päälle. Oli aika lähteä lenkille, — mitä kauneimpaan pakkassäähän. Hassua, että tulin valinneeksi reitin, jota esikoisen ollessa vauvana oli tapana kävellä. Reitin, jota en koskaan ”ilman vaunuja” kävele. Se on hiljainen ja lyhyt (½ t.?), hyvä vaunureitti. 😀

Aamupäiväpäikkäreiden jälkeen oltiin työhuoneessa ”kirjallisissa hommissa” ~ Aapeli sitterissä ja matolla piti minulle seuraa, kun vähän yritin kuvia työstää. Ja tietysti kuvasin ja leikin lattialla minäkin. Ja sitten pappakin käväisi joulunalus- yms. kiireiltään. Ja mitä tekee Pehtoori?? – Kuunteluttaa Aapelilla Souvareita ja Yölintua, ja poika on silminähden innoissaan, laulaa mukana!

Iltapäivän välipalan ja maidon jälkeen sitten pitempien, parituntisten unosten aika. Ei mitään hyssyttelyjä, ei vatkaamisia, ei kävelyä pitkin Koskelantietä, vaan vain puin lapsen, ja pistin vaunuissa ulos. Ennennäkemätöntä minun vauvakokemuksissani.

Vaikka kaikki menikin hyvin, niin voi sitä riemun määrää, mikä Aapelilla oli kun isänsä äsken tuli hakemaan. Tuntui, että oikein esitteli meille: TÄMÄ on mun iskä! Niin se on, ja se on mun poika. Poika ja pojanpoika lähtivät, – tuohon lähelle, viiden kilsan päähän. Olenhan siitä hyvilläni, että lähellä asuvat. Ja että aina joskus saan viettää kokonaisen päivän mummin elämää!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kalenterikuvassa on ”joulukuun vene”. Se on vähän apaattinen. Mutta jotenkin herkkä. Eilen se oli Möljällä.

Niitä näitä

Koti-ihmisen leppoisa maanantai

Lenkille – en aamuvarhain, enkä Toppilanrantaan – vaan vasta puolenpäivän jälkeen autolla meidän uuden lähikaupan (Toppilan K-market, yesh, se on hyvä asia, ei tarvi ajella Välivainiolle asti. Linnanmaan Prisma olisi lähellä, mutta minä kun en pidä siitä.) pihaan, ja siitä kävellen Möljälle.

Klikkaamalla kuvat suurenevat, maisemat näkyvät.

Paistoi se tovin tänäänkin.
Pitkästä aikaa Toppilanranta vastarannalta kuvattuna:

Ja sitten Nallikarin suuntaan…

Minun kauppareissuni lisäksi Pehtoori kävi tänään hallissa, ja iltapäivällä sitten, paitsi sulateltiin pakastimet, tuunattiin lanttu- ja porkkanalaatikot. Pehtoori oli jo aamulla lämmittänyt leivinuunin ja sitten hallista tultuaan kuori ja paloitteli neljä kiloa porkkanoita ja neljä kiloa lanttuja, ja minä hoitelin homman loppuun. Nyt täällä on huikea tuoksu, ja keittiön tasoilla laatikoita koti- ja viemistarpeiksi asti. Saaristolaisleivätkin ajattelin tehdä, mutta menipä sitten kirjallisissa hommissa aikaa niin, että siirtyy tuo leipomishomma toiselle päivälle. Pikaisesti keittelemäni päärynähilloke juustojen seuraksi (ohje Valion sivuilla) ei ehkä ole ihan odotuksen mukaista, kunhan maistelemme ja JOS on hyvää, pistän ohjeen ja kuvan tännekin.

Tämän viikon kuvahaaste kuuluu näin: ”Musiikkikappale kuvaksi. Eli vapaavalintainen kappale ja kuvataan siihen kuva, joka kertoo kappaleesta tai sen tunnelmasta.” Minä tiedän jo, mitä kuvaan, mutta se vaatii tietynlaisen kelin. Toivottavasti onnistuu tälle viikolle. Lähtekäähän kaikki kuvahaasteisiin osallistuneet taas mukaan, ja innostukaapa uudetkin kuvaamaan, vaikka joku joululaulu tai sen tunnelma. Minulle vain sähköpostia, niin laitan latausoikeuden kuvahaastesivulle. Viime viikon aihe (lämpö – tuli – kuumuus) toikin sinne monta kuvaa, ja mukavaa keskustelua. Käyhän katselemassa ja tule mukaan! KLIKS!

Joulukalenterikuvassa on meidän jouluruusu. Sellaisia kuulemma ostetaan joka vuosi edellistä enemmän, kertoi tuttu kukkakauppias. Meillä ei ole ennen ollut. Enkä kyllä ihan tavattoman jouluiseksi sitä mielläkään. Se ei itse asiassa ole edes mikään ruusu, vaan leinikki. Antiikissa sen mustaa juurta käytettiin rohtona. Se aivastuttaa ja siksi nimenä oli myös ”pärskäjuuri”. Nyt ei enää kannata kokeilla rohdon avulla aivastelun terveysvaikutuksia, sillä kasvi on luokiteltu myrkylliseksi. Että sellainen jouluruusu: feikki joulu, feikki ruusu, feikki terveysrohto. Näistä huolimatta joulukalenterikuvassa se nyt on. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~