Niitä näitä – Sivu 205 – Tuulestatemmattua

Lucian päivän aikaansaamattomuus

Merkillinen töpöttelypäivä. Koko päivän olen ollut liikkeessä, ja missä se näkyy?

Ehkä juuri Lucian päivälle ominaista, että ei näy, sillä Luciahan on nimenomaan sokeiden suojeluspyhimys. Pieni juttuni aiheesta täällä… (linkin takana myös omatekoisen glögin ohje).

Viime viikon kuvasatoa olen purkanut, ja yhden panoraaman saanut jotenkin siedettävään kuntoon: Saariselkän keskustan panoraaman on tehnyt 18 kuvasta. Tai siis Lightroom on tehnyt. Ja en millään viitsinyt ryhtyä (lue: paljolti en osannut) korjailemaan kaikkia ongelmia, joita siinä on. Mutta onpahan rutastu. Ehdottomasti klikkaa isommaksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä

Pikku vikoja – helppo korjata! :)

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun mökin ovet oli suljettava ja aihkille hyvästit sanottava. Lähdön kanssa kipuilua helpotti tieto, että jo pian tullaan uudelleen.

Koko matkan Rovaniemelle asti pyrytti, välillä oikein sakeastikin. Istuin läppäri sylissä ja etsin joululahjavihjeitä, chattailin nuorison kanssa, vähän historiaprojektiakin työstin. Rollossa, Napapiirillä kävimme lohileivillä melkoisen väenpaljouden keskellä. Pukin pajalla kävi melkoinen kuhina.

Britit pohtimassa millaisen porontaljan ostaisivat!

Rovaniemen jälkeenkin jäin kakkospaikalle, Pehtoori ajamaan. Ja onneksi niin. Kemijoen sillalla meni autosta rengas. Puhki. Pam.

Ajettiin ulos motarilta, Keminmaan ST1 -kylmäaseman pihalle. Ei muuta kuin tyhjentämään paksia, ja etsimään vararengasta. Kyllähän se onneksi autossa oli – ei kuulemma nykyautoissa aina ole (enpä tuotakaan tiennyt). Ja oli pieni tunkkikin. Yritin olla assistenttina, ja tarkkaavaisesti katsoa, miten rengas vaihdetaan. Kerran onnikkakuskiuran alkuvaiheessa ihan kokeeksi halusin kokeilla, miten se tapahtuu, ja silloin tein renkaan vaihdon harjoitusluontoisesti (henkilöautoon luonnollisesti), mutta eipä ole tullut sen jälkeen kokeiltua. Kesällä 1997 Italian reissulla meiltä meni rengas yhden jos toisenkin kerran, mutta silloin Pehtoori vaihteli niitä ja minä huolsin sillä aikaa pieniä lapsia.

No niin, siis tänään iltapäivän hämärtyessä, onneksi ei kauhean kylmässä, renkaanvaihto oli hyvällä alulla, kunnes tunkki luiskahti liukkaalla jäällä ja jäi jumiin auton alle. Hitto!

Muutama puhelinsoitto, ja puolen tunnin odottelu, ja rengasliikkeen paku kaarsi auton vierelle, mukavan näköinen, ei-niin-kovin-nuori Manoliton näköinen, mukava mies tuli ja vaihtoi meille vararenkaan. That´s it! Isohko repeämä oli uudessa renkaassa, ”joku metallisiru varmaan repinyt”….. arveltiin miehissä, minä tomerana mukana kommentoimassa: ”… niin varmaan oliki, metallisiru tai joku muu rautainen… ” . 🙂

Onneksi ei sattunut mitään. Osaisinkohan nyt vaihtaa renkaan? Ehkä. Toivottavasti ei tarvitse koskaan ryhtyä kokeilemaan.

Pikku haverista huolimatta oltiin kotona niin ajoissa, että ehdimme tunnin kotipyrähdyksen jälkeen viinikerhon ”pikkujouluihin”, jotka poikkeuksellisesti (sairaustapauksen vuoksi) pidettiinkin ravintolassa; pizzatreffit Cantinassa.

Joulukalenterissa Joulupukin pajakylän humusta tähti…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Aamusta iltaan sinisiä hetkiä

Liki heti aamukahvipöydästä minun oli päästävä ulos. Sininen hetki on (taas) koettava ulkona. Huolimatta, että oli pakkasta, ihan reilusti, peräti toistakymmentä astetta, – mutta ei se täällä tyvenellä tunnu.

Kameran ja kolan kanssa aloittelin aamun, sitten ajelimme Saariselän keskustaan: minulla kun oli ”kana kynittävänä” kirkon kuvaamisen kanssa. Pehtoori lähti kävelylle, minä päätin – teitä hyvät blogilukijat – ilahduttaa (?) kuvailemalla sarjan Saariselkä Cityä. Tämä EI ole kattava kuvasarja, mutta joitakin Saariselän verraten pienen keskustan kiinnekohtia aamuntunneilta siinä on.

[Postauksen kuvat hävisivät blogiromahduksessa toukokuussa 2017]

Tässä yllä on Lumi-ravintola. Entinen Riekonkieppi. Nyt ravintolassa on kaksi juttua, joista minä pidän kovasti: samppanjabaari ja se että a la carte -listalla on kuningasrapua.

Japanilaiset lukevat karttaa! Ja kävelevät keskellä katua ja ovat siitä ihan onnessaan.

Angry birdsin ystäville on teemapuisto sisällä.

Lippujonon takana on Muossi-grilli, joka on ollut paikallaan vuosikymmeniä, ja se on auki aamuneljään. Hassua, että me emme olla koskaan sitä tulleet kokeilleeksi. 🙂

Tämä Panimokin on ollut paikallaan iät, ajat. Ja minä sain siellä käydyksi ensimmäisen kerran viime uudenvuoden aattona, kun vastikään Meksikosta palannut tyär meidät sinne vie. Ja nyt juuri kovin hyvä tunne siitä, että pikkuinen ei ole enää Monterreyssä, vaan Helsingissä.

Charter-lennolla Ivaloon tulleita turisteja on tänä joulusesonkina 70 lentokoneellista. Joten kelkkahaalarikansaa on katukuvassa aika runsaasti. Siimiinpistävää on, että sekä venäläiset (joita nyt on aika vähän) ja britit kulkevat avopäin. Huolimatta, että tänään siis oli pakkasta ihan kunnolla. Ja japanilaisilla (/aasialaisilla) on hengityssuojat.

Teerenpesästä on tasan kaksi kokemusta. Mutta sen kanssa samassa kiinteistössä olevasta Design centeristä sitäkin enemmän.

Ja sitten meidän lähikauppa, sekametelisoppa Kuukkeli. Se on legenda. Ja nyt taas ainoa kauppa aluella, Siulassa ollut Tarmo Lähikauppa on lopettanut, mikä näkyy Kuukkelin hintatasossa: monopolin jälki on tosiasia. Mutta onneksi on Kuukkeli. 🙂

Aamupäivän lumityö- ja Saariselkä-rundin jälkeen lähdin pienelle kuvaus/hiihtolenkille.

Pastillin sävyt olivat hyvä syy pysähdellä tiuhaan.

Iltapäivä perjantaihommissa: pyykkiä, siivoilua, matot hankeen, pakastimen sulatus, saunan lämmmitys, ja safkan tekoa.

Nyt voisin vaikka vähän leuhkia: voissa paistettu poronpaistikäristys, puikulamuusi ja itse poimitista puolukoista tehty tarpeeksi sokerinen puolukkasurvous. On vaikea kuvitella parempaa ruokaa tämmöisen päivän ehtoolle.

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Ulkoilua ja saunavuoro

Aamuhämärän vaihtuessa sinisen hetken kautta pilviseksi aamupäiväksi touhusin pihalla: lumitöissä, saunan vesien kannossa, esilämmityksessä (kuvaillessa lämpenevää saunaa) kului hyvinkin pari tuntia noissa touhuissa. Pakkasta kolme astetta, lunta alkaa olla yli 30 senttiä. Harmaan sävyjä on enemmän kuin 50.

Nuo edeltävät ovat ”kuvituskuvia”… niiden ottamisen jälkeen en suinkaan mennyt saunaan, vaan lähdin ladulle. Yhdyslatu mökiltä valaistulle ladulle ja sieltä pois oli hieman haastava, meni lähinnä kävelemiseksi sukset jalassa, mutta eipä tuo haitannut.

Tuli liikuttua, tuli nautittua ympäröivästä luonnosta, ihanasta ilmasta ja liikkumisen iloa oli havaittavissa. Ja sitten vasta saunaan.

Mökin keittiön kaapeissa on kaikenmoisia ”muinaismuistoja”, mm. Porvoosta vuosia sitten ostetun etanapurkin löysin tänään. Parasta ennen päivä alkoi olla lähellä, joten päätinpä, että tänään on hyvä päivä nauttia etanoita eturuuaksi (pääruoka kun oli vähemmän gourmet = sellainen edellisten päivien jämistä tehty ”mix” – kuten Pehtoori ystävällisesti ruoan nimesi).

Etanoiden kanssa pitää olla patonkia tai jotain muuta vaaleaa leipää, jota ”topata” etanapannun pohjalla olevaan voi-valkosipuli-tms. -liemeen, mutta eipä meillä ollut sellaista, enkä viitsinyt lähteä ajelemaan kylille. Onneksi kuivahiivapussi löytyi kaapista: siis sämpylöiden leivontaan pitkästä aikaa!

Ja tässä etanapannut.

Etummaisessa on klassikkoversio: etanoita, valkosipulia ja persiljaa, ja voinokare pinnalle. Punaisessa on uusi viritys: olennaista on, että juustogratiinin alla on sitruunavoita. Sepä olikin hyvä, -teki raikkaan maun.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Lappi Niitä näitä

Revontulia ja muita kaamoksen valoja

Näitä nettisaitteja eilen illalla kovasti tarkkailin samalla kun lasten kanssa chattailin.

Yhdeksän jälkeen sitten revontulet realisoituivat myös livenä meidän mökkipihalla. Siellä minä heiluin kameran ja jalustan kanssa pitkän tovin, ja ennen kymmentä lähdettiin vielä käymään autolla Kaunispäällä.

Klikkaa isommaksi.

Tästä seuraavasta kuvasta Juniori, joka on erikoistunut yö-, revontuli-, timelapse-, tähtitaivas-, linnunratakuvaukseen, sanoi, että tuossa minunkin kuvassani näkyy linnunrata: tuossa revontulten oikealla puolella, tiheä tähtiketju. Enpä ennen ole Milky Waytä onnistunut valottamaan, – nytkin vahingossa.

Kaunispäällä oli jo aika kylmä, ja sitten … Kaunispään huipun Huippu-ravintolassa oli muutama sata ranskalaista, joita viisi bussia tulivat juuri silloin kymmeneltä hakemaan: ei siinä mitään: turismi ja bussiliikenne ovat ok, mutta pikkusen häiritsivät minun revontulikuvaamistani nuo tulevat ja menevät dösät. Toisaalta, – jo ne reposet olivat heikkenemässäkin.

Iltaulkoilun jälkeen yöuni parempaa kuin aikoihin: yhdeksän tuntia syvää, levollista unta. Mökkielämä rulettaa.

Koskapa pakkasmittari aamulla näytti aika hurjia lukemia,

päätin, että tänään olisi toimitustyöpäivä: levitin Laanilan historia -paperit pirtin pöydälle ja pääsin jo hyvään vauhtiin, kun Pehtoori palatessaan kyliltä auton tankkausreissulta ilmoitti: ”Jos haluat kuvata komeita pilviä, niin kannattaa lähteä ulos nyt.”

– Minähän uskoin, vedin villasilkkialusvaatteita, jumpperia, toppaa ja untuvaa ylle, kannoin kameralaukun ja jalustan autoon ja huristelin taas pohjoiseen. Eihän siellä niin kylmä ollutkaan. Mutta taivas oli täynnä purppuraa, botticellin pastilleja, tulen lieskoja, sinisen harmaita sävyjä. Ihan huikeaa. Pari tuntia ja pari sataa otosta melko sujuvasti, melko nopeasti.

Oikeastaan olisi tehnyt mieli mäkeenkin – menin sitten kuitenkin iltapäivän sinisenä hetkenä hiihtämään…
Pakkanen kun laski iltapäivällä kymmeneen asteeseen, eikä se näillä leveysasteilla ole pakkanen eikä mikään.

Auringonlaskun ratsastajat

Talo nousevan auringon…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tomafoin monet jo tuntevatkin: se on meidän mökkitonttu, joka on nyt vanhemmiten käynyt aika mukavuudenhaluiseksi: pysyttelee sisällä, lämpimässä. Vaikka hänellä on kyllä menneisyydessä kuuluisat vaiheensa: Tomafoi kun on ollut Saariselän Sanomissakin, – melkein kansikuvatonttuna. 😉

Tässä on kuva sen nuoruusvuosilta, jolloin se lähti vielä rohkeasti tunthuriin.

Lappi Niitä näitä

Kaamos on kaunis!

Kaamos. Sehän se täällä Koilliskairassa, Saariselällä, nyt on. Ja ennakkokäsitys siitä ihmisillä on, että on tavattoman pimeää ja ankeaa, harmaata ja synkkää. Olen ennenkin urputtanut tätä käsitystä vastaan, sillä täällä on valoa – ja iloa! – enemmän kuin etelämpänä.

Herätessäni puoli kuudelta, kuten marras-joulukuussa tapana on ( 🙂 ), oli uni karannut ihan kokonaan. Päätin, että tänään en laita kelloa käteen, en katso sitä ja että en todellakaan välitä siitä. No aika hyvin tuo päätös on pitänyt, mutta se on kyllä sitten tarkoittanut sitä, että totisesti en tiedä, mikä kellonaika on. Eikä päivänvalostakaan sitä voi oikein päätellä. Mutta ei täällä mikään pimeä, eikä ainakaan synkeää, ole! Tai siis tietysti nyt jo on pimeä, mutta päivällä on valoisaa, ja taivaalla on hienoja valoja, värejä.

Nämäkin kuvat paranevat olennaisesti kun klikkaat isommiksi.

Kävimme Kaunispään huipulla: yläkuva on luoteeseen, Magneettimäki on horisontin takana. Ja alakuva on kohti etelää.

Niin, – aurinko ei tosiaankaan nouse, mutta kyllä se valaisee! Maiseman väri riippuu siitä, mihin suuntaan katsoo. Tämä kaamoksen aika on täällä Napapiirin pohjoispuolella todella kaunista aikaa. Tänään kun oli vielä juuri sopiva muutaman asteen pakkanen, oli ulkoilu mitä miellyttävintä. Minkä olivat hoksanneet myös tänne tulleet turistit: harvoin näkee Saariselän keskustaa niin täynnä busseja ja ulkomaalaisia kuin tänään.

Kauppareissua ennen olin lumilinkoillut mökkipihan ja kulun vedenottopaikalle. Vielä lopuksi siistinyt kolalla, lapiolla ja harjalla. Kyllä siihen aamupäivä kului. Pehtoori kävi jo hiihtämässäkin. Minäkin sitten huomenna.

Vähän kuvamuokkailin tuota joulukalenterin kuvassa olevaa mökkiä, ja näytin Pehtoorille. Kyseli, että ”mistä muka tuommoinen valo tuohon mökkiin tulee?” – Muka? Tietysti joulunaikana mökeissä on lumousvaloa. Ei kuulu kysellä, mistä se tulee. Se on. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä

Erilainen itsenäisyyspäivä

Summuntain koulupäivän jälkeen ajelin Torniosta Rovaniemelle, jonne Pehtoori oli tullut bussin kyydillä. Siitä sitten jatkoimme ihan kimppakyydillä kohti Hangasojaa. Jo Rovaniemellä lunta, ja pimeää. Joulupukin postikonttorissa piipahdimme, – paljon oli ulkomaisia turisteja Napapiirillä. Ja kyllä siellä kelpasikin olla: kaunista oli, paljon putiikkeja, liikkeitä, hienosti rakennettu uusi pulkkamäki, poroja, monta kahvilaa, ravintoloita, Santa Parkki ja sekä siellä että Pajakylässä joulupukki. Kaiken kruunasi pikkupakkanen. Oikein turistirysä. 😉 Mutta ihan hieno sellainen. Meillä ei kuitenkaan tarvetta jäädä sinne …

Itsenäisyyspäivän illassa ajeltiin Hangasojalle, jossa aurinko laski eilen klo 12.20 ja nousee seuraavan kerran tammikuun seitsemäs klo 12.20.

On kaamos. Ja on kaunista. On parikymmentä senttiä lunta. On pimeää. On tähtitaivas.

Ja ehdimmepä mekin katsomaan linnan juhlia. Tai minä taidan juhlistaa itsenäisyyspäivän iltaa katsellen enemmän takkatulta kuin telkkaria.

Ja suoraan tästä päästään ensi viikon viikkohaasteen äärelle: tulevalla viikolla kuvaillaan tulta, lämpöä ja/tai kuumuutta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä VAT

Koulukortteeri Haaparannalla

Täällä River-motell, Haparanda.

Oikeastaan haluaisin olla Suomen puolella. Mutta ku. Mutta ku täältä Ruottin puolelta on kuitenkin yhteen tiettyyn ravitsemusliikkeeseen melkein kaksi kilometriä matkaa ja koko illan on satanut ihan hitosti vettä. Minähän ensin, aamulla siis, päätin, etten mihinkään pikkujouluihin jaksa lähteä, päivällä kun taas hoksasin kuinka mukava poppoomme on, halusin sittenkin mukaan. Vielä koululta seitsemän kieppeissä lähtiessä olin ihan varma, että vien vain auton ja kameralaukun pois, ja sitten hipsin takaisin rajan yli Tornioon, mutta kun oikeasti vettä tulee ihan hirmu paljon, eikä minulla ole edes sontikkaa mukana, … joten jäinpä tänne kopperooni muokkailemaan kuvia, bloggaamaan 🙂 .

Aamulla ei satanut: oli mitä kaunein pakkasaamu. Tornionjoen rannalla heräsin, hyvin nukkuneena, ja tarpeeksi varhain, että ehdin pienelle aamulenkille, kamera ja jalusta seuranani.

Mikä siinä on, että nämä svenssonit osaavat nämä jouluvalot paremmin kuin joen toisella puolella suomalaiset? Kuvissa ehkä rakennukset ja kuunsirppi puoltavat valaistusta, mutta myös yksityiskodeissa jouluvalaistus on kaunista, välillä jopa suureellista, välillä hillittyä ja siten oikein fiksua.

Kuvathan kannattaa klikata isommiksi. Olkootkin vain opiskelijan kuvia, — silti, sen vuoksi…

Aamulenkin jälkeen sitten koululle. Tänään ykkösasiana panoraamat. Ja niitä sitten kuvailtiin ulkona ja sisällä, iltäpäivä ja illansuu niitä työstettiin. Olenhan toki ottanut panoraamoja, mutta onnistuivatko ne neljä, jotka tänään piti saada aikaiseksi? – Ei, eivät onnistuneet. Yksi neljästä on siedettävä, mutta ei voi mitään. Mutta mikä parasta: paljon on tänäänkin tullut opituksi kuvaamisesta, ja itsestäkin. Kyllä tämä kaikki on hyväksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jouluvalaistusta ruotsalaisittain

Niitä näitä

Kolmas lähiopetusjakso

Nyt kun kolmas lähiopetusjakso VAT-koulutuksessa täällä Torniossa on menossa, voin todeta, etten koskaan ole ottanut niin huonoja kuvia kuin nykyisin. Eikä tämä tunne suinkaan johdu vain ja ainoastaan siitä, että tänään on saatu etätehtävistä palautetta, vaan myös siitä, että olen oppinut edes vähän näkemään, mikä kuvissani on pielessä, mitä niistä puuttuu, mitä niissä on liikaa… Olen jo vähän oppinut siitä, mikä tekee kuvasta hyvän.

Tänne oppimiseen, porukkaan, koulutukseen uppoaa merkillisesti heti kun tulee, mihin ehkä osansa on silläkin, että näille lähiopetusjaksoille lähtee pois kotoa. Asuu motellissa, syö ICAsta ostettua ”retki”einestä yksikseen yhdeksän aikaan illalla motellin pienessä huoneessa. Mutta sehän on niin, että nautin kovasti tästä yksinolostakin.

Huomiseksi suunnittelevat (nuoremmat) pikkujouluja, suoraan koulusta (joka päättyy iltaseitsemältä) illanviettoon. Saapa nähdä, lähteekö porukan vanhin (it´s me!!) mukaan… No kun ei ole ollut opiskelijapikkujouluja niin …. no katsotaan nyt.

No mutta palatakseni vielä tämän päivän koulutukseen: ei tullut ihan niin paljon turpaan kuin viime kerralla kirkkokuvista. Mielenkiintoista oli se, että kun meidän piti tehdä kaksi kuvasarjaa – toinen oli ”urbaani maisema” ja ”toinen vapaavalintainen miljöö” – ajattelin itse onnistuneeni PALJON enemmän miljöökuvissa, mutta sikäli kuin ymmärsin oikein, niin urbaani maisema´´ sai sittenkin vähemmän kriittisiä kommentteja.

Jos/kun kiinnostaa, olen tehnyt kaikista koulutehtävistäni portfolio-kansion kuvasivustolleni. http://satokangas.kuvat.fi/kuvat/VAT+Valokuvausopinnot/

Siellä on viikkotehtävät, etätehtävät (joita siis tänään käsiteltiin) ja koulutehtävät (joita on taas huomenna (vesisateessa?) tiedossa). Käykäähän katselmassa, ja kommentoimassa! Alan sietää palautetta. 😉 Olenhan käynyt tätä ennen jo ainakin puolen tusinaa valokuvauskurssia, joissa kaikissa on saanut palautetta kuvaamisestaan, eikä se ole niin helppoa niellä sitä, mutta siedettävä se on. Siis antakaa tulla vain: opikseni se on! Hyvillä mielin kuitenkin.

Joulukalenterikuvaksi oli tarkoitus lähteä kuvailemaan Haaparannan joulukatua, mutta enpäs jaksanut. Joulukatukuva tähän kuitenkin. Tämä on kahden viikon takaa…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Oulun aamu

Klikkaa isommaksi.

Kyllä minä joskus työaamuisin ajattelin, että ulkona saattaisi olla kauniita sinisiä hetkiä. Että pikkupakkasessa, hiljaisessa kaupungissa voisi olla mukava kävellä. Vaikka harvoinhan niitä sellaisia ajatuksia sittenkään tuli, sillä eipä yliopiston kampuksen kolossissa paljon ulkoilmasta tiennyt. Toki ikkunoita työhuoneissa ja neukkareissa, luentosaleissa ja käytävien varsillakin oli, mutta ei ikkunoista juuri taivasta tai puita näkynyt. Tavallisesti vain tehdasmaisen valtavan rakennuskompleksin toinen seinä, tai synkeä sisäpiha.

Eikä sitä nyt paljon mitään näköaloja tullut kaivanneeksikaan. Työ vei, eikä siinä mitään. Minähän viihdyin töissä vallan hyvin. Luennon pitäminen oli juhlaa, niiden tekemisessä oppi itsekin, eikä huomannut ajan kulumista. Seminaarit olivat ehkä kaikkein parasta, kelloa ei tullut katsotuksi. Enkä varmaan yhdenkään opiskelijan kanssa palaveeratessa miettinyt, kuinka olisi sittenkin kiva olla kameran kanssa kävelemässä Pikisaaren läpi tai pysähtyä Ämmänväylän kevyenliikenteen sillalle katsomaan, kuinka Oulu-yhtiö, tai whatever se nykyään onkaan, on kuin koneromantiikan lippulaiva – tai raketti! – peilityynen Romakonselän takana.

Kävelin aamulla kaupunkiin leikkauttamaan hiukseni, ja mietin, että kun tutkijat väittävät, että säännölliset jo 20 minuutin kävelyt metsässä vaikuttavat ihmisen onnellisuuteen, niin kyllä varmasti myös kauniissa kaupunkimiljöössä, pikkupakkasessa kävelyllä on myönteisiä vaikutuksia.

Kahdeksan jälkeen ei ollut paljon liikennettäkään, viime yönä hivenen satoi lunta, mikä teki maisemasta vähän valoisamman, kauniimman. Vedet eivät ole vielä jäässä, ja oli ihan tyven. Aamun sininen hetki kaupungissa oli kovin kaunis. Sellainen epätodellinen olo monessakin mielessä. Hieno aamu- ja aamupäivä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Hämäränhyssyssä tontun aitan postilaatikko odottaa kirjeitä: mitä toivot joululahjaksi?