Niitä näitä

Suuri Asioiden Toimituspäivä.

On ollut vireillä jo syyspuolella yksi jos toinenkin korttiasia, nyt sitten toimeen.

Toukokuun lopussa minulla päättyy yliopistolla emerita-sopimus, mikä merkitsee, että ”statukseni” yliopiston kirjaston lainausrekisterissä muuttuu siten, etten en enää saa tutkijalainoja.

Ja sen siliän tien häipyy myös mahdollisuus lainata kaunokirjallisuutta. Mikä  tulee olemaan iso puute, joten varauduinpa siihen jo tänään, ja kävin ”uusimassa” kirjastokorttini kaupunginkirjastoon. Luulin uusimisen riittävän, mutta olen ollut niin kauan pois, ettei minua löytynyt edes vanhoista tietokannoista. Siis uusi kirjastokortti.

Toinen korttiasia joka tuli tänään – vihdoin – hoidetuksi, oli Waltti-kortin hommaaminen. Oulun paikallisliikenteen bussikortti on tarpeen, sillä aika usein nykyisin kävelen kaupunkiin (kampaajalle, kuvaamaan, tapaamisiin, hammaslääkäriin), mutta en enää viitsi kävellä kuuden, seitsemän kilsan matkaa takaisin. Joten tulen bussilla kotiinpäin. Eikä niitä kolikoita likikään aina ole automaattisesti lompakossa. Nyt siellä on kortti.

Autolla tehtäviä kaupunkireissuja varten sain aika vastikään hommatuksi autoon pienen kortin tai paremminkin tarran: vihdoin Parkman-systeemi otettiin Pehtoorin kanssa käyttöön. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, – nythän kyllä Kivisydän on erinomainen parkkiongelmien poistaja keskustassa.

Yksi korttiasia on vielä hoitamatta: pitäisi hommata henkilökortti. Ajokortti kun ei ole ulkomailla virallinen henkkari, ja olisi usein paljon kätevämpää kun olisi pieni kortti mukana, jolloin passin voisi säilyttää turvaboksissa hotellissa, jos edes tarvisi ottaa mukaan. Ja olisipa tuossa Tornio – Haaparanta -rajalla virallinen kortti, jos nyt sattuisi tarvitsemaan. Eikä henkilökorttia tarvi uusia niin tuhkatiheään kuin nykyisin passia. Olisi vähän niin kuin hätävarana… Kyllä se tässä varmasti tulee piakkoin hommatuksi.

Samaan jonotus- ja touhupäivään meni sitten apteekkiasiat, äidin luona käynti ja hänen juoksevien asioidensa hoito, kellon pattereiden vaihto, printteripapereiden ja muiden ”toimistotarvikkeiden” täydennys, kävinpä ostamassa lankoja, josko Aapelille tekisin kevääksi puuvillaisen neuleen.

Niin ja hautausmaalla tietysti kävin. Siellä oli jännän näköistä kun kovien pakkasten jälkeen äkillinen lauhtuminen oli huurruttanut mustat ja harmaat hautakivet ja hautamuistomerkit utuisen valkoharmaiksi. Odotetusti otin siellä myös viikkohaasteeseen kuvan: ”Loppu”- kuva on haastesivulla.  Poikkeuksellisesti laitoin kaksikin kuvaa …

Kun illansuussa tulee se hetki, että tuntee tehneensä tarpeeksi, istuttuaan päivän koneella, opiskellen ja kirjoitellen, ja olisi aika lähteä lenkille, voi huomata, että on viimeinen mahdollisuus, ainutkertainen tilaisuus siivota pikkuvessa. Makkarin vieressä on pikkuvessa, joka on ”minun”, ja se nyt vaan oli pakko saada se järjestykseen.

Juuri tänään tuntui olevan oikea hetki sytyttää pieni Giorgio Armani -tuoksukynttilä, jonka olen saanut kytkynä ostaessani parfyymin kesällä 2010 Roomasta. Että vajaa kuusi vuotta kaapissa, kun ”en ole raskinut”.  Laitoinpa Spotifystä musiikkiakin.

Voimia säästelemättä ryhdyin luutuamaan kaikki laatikot (= neljä) ja koko (pienen) allaskaapin, sekä seinällä olevat monet (3) hyllyt. Sen jälkeen järjestelin omiin lokeroihin koko kynsilakka-arsenaalini, joka koostuu niinkin huikeasta määrästä kuin yksi Essien ja yksi Mavalan väritön lakka, yksi Mavalan punainen helmiäislakka (kesävarpaisiin), yksi Essien vaaleanpunainen helmiäislakka juhliin. Ja sitten kynsienhoitolakka. Ja kovetuslakka, jota on koskaan käytä. En kyllä nyt ”pois näkyvistä” ollessani paljon käytä lakkaakaan. Kynsinauhavoide, viila, nipsuttimet ja sellaisia kiillotusviiloja, – mikähän niiden oikea nimi on?

Oikeasti todella vaikuttava on käsirasvojeni repertuaari: niitä on kolme reseptillistä, ainakin kolme perusvoidetta, pari erityisrasvaa, oman tilansa vievät öisin tarvittavat puuvillahanskat. Keinoihopaketti ja Compeed-teipit kuuluvat settiin.

Tässä välissä törmään – pitkään käyttämättöminä olleisiin – kasvonaamiotuubeihin. Ei muuta kun pakkeli naamaan, ja homma jatkuu.

Yhden laatikon vaativat kaikki purukalustooni liittyvät tarpeet: tahnat, sähköhammasharjan laturi, hammaslangat ja niiden ”telineet”, kisko koteloineen, kiskon puhdistusaineet ja kahvinsuodattimet. Miten niin kahvinsuodattimet? – Kun kisko päivällä säilytetään kotelossa käärittynä kosteaan paperiin, on kahvinsuodatin paras. Nenäliinat ja kleenexit etc pehmenevät ja hajoavat, kahvinsuodatin on pars. Se ei nukkaannu ja käyttökelpoinen pari, kolme kertaa.

Neljännes allaskaapista täyttyy hiuspehkoni aloilleen ja kiiltäväksi saavista aineista. On muotovaahtoa, tyvikohottajaa, lakkaa, geeliä, syvätehoekstrahoitoainetta, ja ties mitä. Miten niin mulla ”tukka hyvin, kaikki hyvin” -pinttymä? Hah!

Pikku laatikko sisältää allergialääkkeet, toisessa on sekalainen lääkevarasto ja Melarest, jota sitäkin olen tänä vuonna tarvinnut huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi viime kevätlukukaudella.

Sitten pienillä lasihyllyillä on muutama koru, jotka pistän sormusten, korvisten ja ranneketjun kanssa lämpimään veteen puhdistumaan. Ja tuoksut, parfyymit: nyt niitä on kolme. Ei niitä yleensäkään ole enempää. Nykyisin. Ennen oli, mutta olen oppinut ja tottunut siihen että kolme on hyvä. Ilman en osaa olla.

Että näin suuria juttuja täällä tänään.

(Jos tyttäreni näkisi tämän postauksen, hän huokaisisi hyvin syvään, ja toteaisi, ”pitäisköhän sun äiti hankkia itelles elämä”. 😀  )

Kuvissa eiliseltä lenkiltä (en sentään ryhtynyt vessaa kuvaamaan :))
Resonanssi – The Resonance
Oulun Energian Lamellipato ja Energiatalo, Kasarmintie 6
Suunnittelu: Leevi Lehtinen
Toteutus: Oulun Energia Oy ja Valoa Oulu!

Oulun Kauppahallissa oli vuosia, vuosikymmeniä ”Liha-Pekka”, joka oli luottolihakauppiaani ennen ja jälkeen Stockan tulon oululaiseen ruokakauppaan. Liha-Pekalta ostin karitsan jauhelihan ´keftedesejä´varten ja häneltä tilasin kun tarvitsin jotain erikoista, esim. vasikan paistia tai ankan rintafileitä. Liha-Pekka ei enää ole kauppahallissa, nyt siellä on Torin Lihamestari, ja häneltä haimme tänään maalaiskanaa, kivipiiroja ja savukylkeä

Tutut kauppiaat ovat hyväksi. Sellaiset ovat osatekijä onnistumisessa kun tehdään kelpo safkoja, onnistuneita illallisia, tai dinnereitä kuten pääkaupunkiseudulla kuuluu sanoa. Hallista menimme vielä Alkoon (tietysti) ja Stockalle. Ja pesulasta hakemaan liinan, – nou liinakriisi tällä kertaa. 😉

Koskapa tiesin iltapäivän lopun ja illan kuluvan enemmän ja vähemmän ruoanlaiton parissa, ehdotin [välttääkseni tämän päivän sapuskan teon], että mentäisiin Nallikariin lounaalle. Siellä kun on saaristolaispöytä-buffa tarjolla.., Pehtoori on ennenkin käynyt, kehunut, mutta minullapa muka ei ole ollut rääpyä… siis tänään sinne.

Ja saaristolaispöytä-lounas oli kovasti mieleeni. Ihan erityisen hyvää oli katkasalaatti, ja hmmmm… vaikkei se ehkä ”saaristolais”-teemaan ihan kuulunutkaan, niin nakkisalaatti ja mukaeltu caesar-salaaatti (?) maistuivat minulle. Kaikkinensa hintansa väärti oli tuo lounas. Pehtoori söi blinejä, eikä valittamista ollut hänelläkään.

Illansuu mennyt huomista prujua, kattausta ja jälkkäriä tehdessä – –

Maistelua varten alkaa kaikki olla valmiina…

Missä ovat Laanilan historia ja valokuvausläksyt??? Juuri nyt on niille ihan sama… 😉

Ensi lauantaina meillä on ruokajuhla. Meidän viinikerho täytti marraskuussa 24 vuotta, mutta juhlat jäi pitämättä. Olemme Pehtoorin kanssa luvanneet järjestää ne meillä.

Sain vapaat kädet järjestää sellaisen illallisen kuin haluan, ja kerhon reilusti plussamerkkinen tili on käytettävissäni. Muutamia viinejä on kerhon kellariin jo hankittu aiemmin. Mm. Cheval Blanc 2001 -viini on ostettu jo kymmenkunta vuotta sitten; nyt huikea hinta on kaksinkertainen verrattuna ostohetkeen. Sille on verrokkina pari muuta Saint Emilionin viiniä ja sitten huomenna haetaan lisäksi pari burgunderia.

Noiden ranskalaisten huippuviinien vuoksi päädyin siihen, että tarjoan ”Ranskalaisen illallisen”, siitäkin huolimatta, että ranskalainen keittiö ei millään muotoa ole vahvuuksiani. Ja menu onkin enemmän bistro kuin fine dining -henkinen. Kattausta ja plaseerauksia, jopa musiikkia olen miettinyt. Haluaisin tarjota, jollen nyt ihan ikimuistoista iltaa, niin kuitenkin sellaisen, että se jäisi mieleen. Että olisi makoisa ja mukava ilta, josta tulee hyvä olo ja mieli.

Muistatteko, tässä reilu vuosi sitten kyselin täällä ikimuistoisia viinimuistoja. Tuli hienoja vastauksia ja vastanneiden kesken arvottiin palkintokin. Nytkin olisi tuolla ainakin yksi kalenteripalkinto tarjolla kaikkien kommentoineiden kesken.

Kerro joku, ehkä paras, ruokamuistosi, joka liittyy siihen, kun olet päässyt jonkun kotiin syömään, illalliselle tai talkoisiin. Ex tempore -lounaalle tai jatkoille? Ihan mikä ruokakokemus vain, mutta sellainen, että sinut on kutsuttu valmiiseen ruokapöytään jonkun toisen kotiin. Tietysti kiinnostaa, mitä oli tarjolla, mutta myös se, miksi juuri se juttu on jäänyt mieleen? Eka vierailu anoppilassa? Naapurien surströmming-ilta? Ulkomailla jonkun kotiin syömään paikallista perinneruokaa koko suvun kanssa? Onko ruokamuisto jäänyt mieleen ruoan vai tunnelman takia, tapaamiesi ihmisten tai miljöön?  Mikä silloin oli erityistä.

Kerro kommenttilaatikossa. Jos muistoon liittyy tarina, olisi hienoa kuulla se, mutta pelkkä syy ruokamuiston ainutlaatuisuuteenkin riittää.

Kaikkien jotain kommenttteihin kirjoittaneiden kesken arvon ensi viikon lopulla (31.1.) seinäkalenterin, jossa on ottamiani kuvia Oulusta.

Kuvat on kotistudioharkkareitani…. 🙂
Klikkaa isommaksi.

Ei minkään valtakunnan tarvetta lähteä lenkille tänään. Ihan surutta päivä kulunut sisällä. Pirttipäivänä Pehtoori on lämmittänyt leivinuunia, niin kuin kyllä viimeisten päivien (viikkojen) ajan joka päivä. Tuntuu, että niillä on Juniorin kanssa melkein skaba, kumpi lämmittää enemmän. No onhan se mukava. Lämpö siis. Ihana luomulta tuntuva lämpö tulee keskellä taloa olevasta leivinuunista. Ja tuoksu! Kotoisahan se on.

Minulla ei eiliseen postaukseen juuri lisättävää. Niissä merkeissä.