Showing: 1991 - 2000 of 4 013 RESULTS
Niitä näitä

Elämme epävakaita aikoja …

Tänään en ole avannut radiota, en edes kun tein ruokaa, vaikka yleensä se aina silloin on auki. Aamulla kauppaan ja Caritakseen ajellessa laitoin autoradion kiinni. Olen ollut Novan kuuntelija kauan. Kesällä 2012, kun Jalle Niemelä siirtyi Novalta Nostalgialle, kuuntelin sitä, mutta kyllästyin ja palasin takaisin Novalle. Radion kuuntelemattomuus on pieni, yksityinen, täysin merkityksetön protestini Novan YT-neuvotteluissa tehdylle päätökselle antaa Ile Jokiselle potkut.

Ile on humaani, humanistikin, ajatteleva ja ajatuksiaan ymmärtääkseni rehellisesti ja reippaasti, rienaamatta kuitenkaan, sanova toimittaja, jonka kouhkaamista (sopivaa sellaista) tykkäsin kuunnella. Nyt siellä huseeraa epälukuinen määrä tunnettuja ja tuntemattomia suomalaisia radiotoimittajia, joista en piittaa. Kyllä minä ymmärrän, että yyteet ovat joskus välttämättömiä, mutta niissäkin pitäisi ottaa huomioon, että vanhassa voi sittenkin olla vara parempi. Kaikkea ei tarvi uusia.

Iijoen rannalla-2

Vuoden 2012 jälkeen Suomen yliopistoissa on käyty liki kolmetkymmenet yt-neuvottelut, ja kun isollakin kirkolla, Helsingin yliopistossa, pistettiin kuun alussa reilut 500 ulos, on henkilöstö Suomen yliopistoissa vähentynyt reilusti yli 4000:lla. Löysät on otettu pois; Itä-Suomen yliopistossa jo kahdeksan kertaa, Tampereellakin kai neljä kertaa. Merkillistä silppuamista. Fantastinen yliopistouudistus, jota on vielä viimeisen vuoden aikana pahimmoilleen jatkettu ja syvennetty, ei lupaa hyvää suomalaiselle koulutukselle yleensäkään.

Yksi pieni, mutta läheltä liippaava ilmiö tästä koulutuksen murentamisesta ilmeni kun Juniorilla kevätlukukaudella on kemian kurssi, jota ei pidetä. Kemian ope on pitkällä sairaslomalla, sijaista ei palkata ja tunteja ei pidetä. AMKissa koneinsinööripojat opiskelevat ihan itsekseen kotosalla kemian niin, että pääsevät jakson läpi. Miksi minusta tuntuu, ettei oppiminen ole ihan sen veroista, jos asiasta järjestettäisiin opetusta ihan perinteisesti koulussa.

Tytär on nyt ollut tasan vuoden Kauppalehdessä duunissa. Kun Alma Media meni vielä viime vuoden lopulla ostamaan Talentumin, on sitten tyärkin kokenyt jo kolmet YT:t. Talossa edelleen on, ja nimikekin on kai muuttumassa, mutta yhtäkaikki ei mikään ”eläkevirka”-ajatus siellä kai kellään ole.

Iijoen rannalla

Ja minun pitäisi ryhtyä pikku hiljaa tekemään kouluun ”Liiketoimintasuunnitelmaa”. Että sellaista.

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Brunssi Nallikarissa (vol. 2)

Äskeisestä kotona nautitusta blinipäivällisestä olisi runsaati kuvia, mutta niissäpä ei ole mitään olennaista uutta viime vuotiseen… Edelleen poromousse todettiin parhaaksi lisukkeeksi. Blineistä, niiden lisukkeista ja viineistä, ja niiden historiastakin juttua täällä. KLIKS ja toinenkin postaus aiheesta.

Uutta ja uusia kuvia on eiliseltä ravintola Nallikarin brunssilta, eiliseen siis jatko-osa.  Nallikarin brunssista on tarkat tiedot ravintolan kotisivulla, mutta yksi olennainen listasta puuttuu: jääkellarin lohi! Ja se oli kyllä minun ehdoton suosikkini. Tosin yhtä hyvää oli myös sen kanssa valitsemani saaristolaisleipä ja muikut. Ja pidin kyllä siitä, että tarjolla oli croissanteja ja niiden kanssa hillahilloa, eikä mitään boysenmarjatuontijuttua. Olisi ollut rieskaa ja pikkuisia cocktail-piirakoitakin, mutta enpä niillä lähtenyt vatsaani täyttämään, kun oli muutakin hyvää valittavaksi asti.

Juustoja oli vähintäänkin riittävästi, lihaleikkeleistä mie en paljon piittaa, jos pöydässä on kalaa ja juustoja.

Nallikari brunssi-9

Kuulostelin koko brunssin ajan, josko neljän hengen seurueen miespuoliset – joiden kyllä tiedän aamiaisilla arvostavan pekonia ja munia – olisivat niitä kaivanneet, mutta ei mainintaa sanallakaan. Ehkäpä pöydän anti oli riittävä ilman niitäkin.

Onhan siitä ollut ennenkin puhetta, että maksaruoat ovat minun suosikkejani, usein tilaan ravintolassa lämpimänä ruokana maksapihvejä, mikä on tietysti aina riski: ne voivat olla pilalle paistettuja tai jos hyvin käy ne ovat ihanan pehmeitä, makoisia. Noh, eilen ei ollut mitään maksapihvejä, vaan oli poronvasanmaksaa, jota osaan itsekin tehdä kohtuullista, mutta kyllä eilinen oli – ihan vaatimattomuuttani voin todeta – vähintään yhtä hyvää.:)

Nallikarin brunssi 6.2.2016-5

En ole ihan varma, oliko oheen laitettu remoulade-kastike tarkoitettu juuri maksalle, mutta minä ainakin pidin niiden kumppanuudesta. 😉

Pöydässä oli vielä ”päivän keitto” joka eilen oli katkarapukeitto, minä olisin kaivannut lisää chiliä, mutta voihan se olla, että buffassa ei voi kovin tulisia soppia serviiserata.

Pääruokakin oli. Tästäkinhän on ollut puhetta: minä syön mieluummin vaikka kaksi eturuokaa tai noutopöydästä itseni kylläiseksi, … mie en niin perusta noista lämipimistä … Eilen oli listalla ”Maustepaahdettua perunaa” ja sitten – kuten listassa lukee – ”Vaihtelevasti makkaraa/kanaa/ribsejä/lihapyöryköitä”) – meille sattui kohdalle kanaa. Oikeastaan ihan turha minulle. Mutta se ”talon kokkeli”!! Sieniä, munakokkelia ja juustoa. Ei kovin kuvauksellinen (tuossa takana), mutta olihan se hyvää. Oli. Eikä perunoissakaan mitään vikaa, jos olisi enää jaksanut syödä.

Nallikarin brunssi 6.2.2016-10

Ja jälkkäri? Meidän perheessä Pehtoori on se jälkkärifriikki. Vohveleita tykötarpeineen.

Nallikarin brunssi 6.2.2016-8

Olihan meillä vielä paluumatka kotiin käveltävänä, joten miksenpä minäkin olisi annokseni koonnut. 🙂

Nallikarin brunssi 6.2.2016-11

Brunssiin kuuluu kuohuva. Vaikka vain lasillinen. Muttaku. Mutta kun me olimme eilen ystävien kanssa, ja oli jo ihan selkeästi iltapäivä, joka siinä nautiskellessa vaihtui illansuuksi, oli väistämätöntä, että kuohuva ja toinenkin … kuului asiaan. Ja hieman kyllä vaikutti että (kerrankin) oli kuohuva hinnoiteltu ”sisäänheittohintaan” (= pullollinen Freixenettiä 20 euroa).

Nallikarin brunssi 6.2.2016-7

Näillä eväillä helmikuun ahdistus on helpottunut olennaisesti.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Nallikarissa brunssilla (vol. 1)

Rauhallinen lauantaiaamu, jolloin flunssa ei enää juurikaan riesana, eikä asioita toimitettavana.

Päivän täytti Nallikarin ravintolan brunssi: toinen ”virallinen” ravintolakuvauskeikkani oli tänään. Pääsin taas ravintolan keittiöön ja saliin kuvaamaan oikein luvan kanssa. Kovasti mieluista harjoittelua tämmöinen on minulle.

Nallikari brunssi-4

Kävin ensin puolen päivän molemmin puolin kuvaamassa yksikseni ja sitten ajelin kotiin viemään jalustan ja kameralaukun kotiin, ja hain Pehtoorin kaveriksi ja kävelimme Nalskuun. Myös ystävät Koskitieltä (= VMP) tulivat seuraksi, ja tällä toisella reissulla sitten nautimme tarjolla olleen brunssin.

Nallikari brunssi-9

Brunssi on Nallikarissa uusi juttu, nyt vasta kolmatta kertaa. Ensi viikonlopusta lähtien (silloin siellä ulkona talvimaailma lumilinnoineen, pulkkamäkineen ja luistinratoineen) myös sunnuntaisin, mikä on minusta vielä parempi brunssipäivä kuin lauantai.

Eikä Oulussa todellakaan ole sunnuntaibrunsseja juuri ollut. Hesassa niitä tuntuu olevan joka kaupunginosassa, ja jos ja vaikka minkälaisella teemalla, mutta Oulussa vain Puistola ja kai Bisketti ovat pitäneet yllä jonkinlaista brunssikulttuuria.

Minusta brunssit ovat ihania, melkein yhtä hienoja kuin piknikit. Joskus parempiakin. Tänään ainakin sopi oikein hyvin meille.

Nallikari brunssi-7

Nalskusta on tullut kyllä aika suosittu ulkoilukohde, – muillekin kuin minulle, joka siellä tunnun ramppaavan harva se päivä tai ainakin harva se viikko.

Nallikari brunssi-10

Ja nyt kun siellä on vielä brunsseja tarjolla, niin varmasti entistä useammin… 🙂

Kuvasatoa on liki 200 otosta, joten perkailen niitä huomenissa ja kerron samalla, mitä kannattaa maistaa, ja minkä voi skipata ja jättää tilaa erinomaisen hyville vohveleille lisukkeineen.

Nallikari brunssi-3

Jatkuu huomenna …

 

Historiaa Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Ruunekreenin päivänä

Runebergin päivä: jääkaapissa on kaksikin Runebergin torttua. Kaupasta ostettuja, jäänevät minulta syömättä. Joskus olen tehnyt itsekin, samalla muistellut menneitä ja sitä, miten voi saada ”sytöt” Runebergin tortuista.

Runeberg, joka muuten pääsi eläkkeelle jo 35-vuotiaana, on päässyt myös oululaisen Sara Wacklinin kirjaan ”Satanen muistelmaa Pohjanmaalta”, – Wacklin kuvaili pikkupoika-Runebergiä näin: ”Hänen kasvonsa olivat terveen punakat ja niitä ympäröi kihara tukka, joka oli ruskea kuin kahvi, johon oli lirautettu kermatilkka” 

Oululaiset tietävät Jumprun ja Kaarlenholvin, – nekin liittyvät Runebergiin: talo, jossa nuo ravitsemusliikkeet nyt toimivat, olivat Johan Ludvigin (jota kylläkin kutsuttiin Janneksi) sedän omistuksessa 1800-luvun alkupuolella, ja Janne asui setänsä talossa kouluvuosinaan 1812 – 1814. Maksoipa setä Jannen opinnot Oulun triviaalikoulussa, mutta sedän yhtäkkisen menehtymisen jälkeen Janne joutui palaamaan Pietarsaareen. Ja sitten ei mennyt kuin muutama vuosisata niin samoissa tiloissa minä vietin polttareita, lakkiaisten jatkoja  – ja yksiä jos toisiakin kestejä ja iltoja. 😀 ”Runoilee ku ruunegreen”.

Tänään piipahdin aamuvarhaisella kauppareissulla myös kuvailemassa, pikaisesti, runsaasti pukeutuneena… Olisi ehkä kannattanut käydä Kauppurienkadulla kuvaamassa ko. rakennus, mutta olinpa taas omilla rakkailla rannoillani, – Nallikarissa piipahdin. Tällä kertaa kuvat musta-valkoisina. Kommentteja?

[Klikkaa isommaksi]

Nallikari 5.2.2015 klo 8.20 - mv-maisema

Sarja

Sarja-2

Sarja-3

Niitä näitä Ruoka ja viini

Huomenna äijäflunssapäivä!

Äijäflunssa! Äijäflunssapäivän aion viettää huomenna. Tulen olemaan tavattoman nuhainen, kipeä, väsynyt, valitan, olen voipunut, jaksamaton. Katselen videoita, kuuntelen peiton alla lempimusiikkiani. Luen jos jaksan. Juon viinimarjamehua, luulen, että illalla tarvitsen mukillisen glögiä tai rommikaakaon. Pyydän Pehtoorin hakemaan lisää Panadolia, nenäliinoja ja keittämään vettä Finnrexiä varten. Kaipaan huomiota, enkä liikahda edes postilaatikolle. En vastaa puheluihin, saapa nähdä pystynkö edes päivittämään blogiani. Syön vain hedelmiä ja katkarapuja. Ehkä jonkin pienen juustopalasen ja kaikkea muuta hyvää, mitä jääkaapista löydän.

Äsken jo varoittaessani Pehtooria huomisesta, hän kylmän rauhallisesti ilmoitti, että aamuyhdeksältä hänellä on auton huoltoon vienti ja puolen päivän jälkeen vanhempiensa luo meno: on ollut viimeisen puolentoista viikkoa tavallista tiiviimpiä nämä vanhustenhuoltojutut. Joten minun olisi kuulemma ajoitettava äijäflunssailuni tarkasti, että saavuttaisin toivomani huomion.

On nimittäin niin, että minähän olen surkea potemaan flunssia: a) olen useimmiten sairastanut niitä joko joulu- tai hiihtolomaviikolla (esim. viime keväänä ja edellisenä syksynä syyslomalla). b) jos sairastun loma-ajan ulkopuolella, en ole osannut olla pois töistä. Kun kerran kuume ei nouse, olen Buranan/Panadolin ja viinimarjamehun voimin duunissa käynyt. Ja silti ensimmäisenä motkottamassa muille flunssaisina töihin tuleville, jotta ei niin saa tehdä. Muttaku…

Ei meillä mitään sijaisia palkattu tekemään hommia. Ne oli joka tapauksessa odottamassa. Ja sitten varsinkaan seminaareja en halunnut siirtää: tiesin, että opiskelija oli tehnyt viikkoja, jopa vuoden töitä, että kandityö tai gradu olisi esityskunnossa, ja sitten ope ilmoitttaisi olevansa nuhassa, joten siirretäänkö parilla viikolla?

Omaa surkeutta moinen töihin kulkeutuminen kipeänikin tietysti oli. Toki monet kollegat sairastivat flunssan montakin kertaa lukukaudessa ja pysyivät kotona sairastamassa, mutta minä en osannut. Totta puhuen, usein kyllä ajattelin, että miltähän se tuntuisi: olla kotona ja potea. Tänään ei vielä ollut siihen oikein mahdollisuutta, vaikka näkökyky on heikentynyt nuhan vuoksi, pää on raskas ja kipeä, ääni todella matala ja käheä, mutta koska kirjaprojekti (huom. jo kirja, ei enää pelkkä käsikirjoitus) on kriittisessä vaiheessa, että pysytään aikataulussa, oli tänään pidettävä neljän tunnin ”seminaari” ja heti sen perään oli paistinkääntäjien kokoukset: voutineuvosto ja sitten perään vuosikokous, ei minulla oikein ollut (muka?!) rääpyä olla poiskaan.

 

Mutta huomenna. Huomenna olen niin flunssainen, niin flunssainen!

Niitä näitä

Internetin äärellä

Kohdistettu mainonta. Mitä teillä näkyy Facebookin sivupalkissa tai sääkarttojen yläpuolella bannerissa? Tai kun avaat videoklipin, niin millainen mainonta ruudullesi puskee?

Minulla on perinteisesti näkynyt matkamainoksia, Interhomea (kirjoitinhan itsekin melkein matkailumainoksen siitä joku vuosi sitten), kenkiä, kameroita yms. ja Valion mainontaa. No, nuo tuotteethan, tai jotain niihin liittyvää, kieltämättä ovat juuri niitä, joita netistä etsiskelen. Satunnaisesti.

Nyt on tullut ihan uusi juttu, ja hieman peloissani ihmettelen, että mistä ihmeestä intterveppi voi tietää?? – Minulle on nimittäin alkanut tulla vaippamainoksia, Nosh-vauvanvaatteita – ja Fiskarsin mainoksia. Hyvä on, olen ostanut yhden vaippapaketin, syöttötuolin ja vähän vauvanvaatteitakin, mutta että jatkuvasti noita mainoksia, ja nykyään melkein pelkästään niitä. Ja sitten nuo Fiskarsit ovat nyt uusi juttu. Ja sille on syynsä siinä, että yksi etätehtävistä kouluun on kuvata Fiskarsin sakset. Olen etsinyt kuvia netistä.

Mutta kaikkinensa joskus nämä netin ”salaiset kansiot” pelottavat.

Tänään kontaktit ulkomaailmaan ovat olleetkin vain internetin välittämiä: lenkinkin jätin väliin, sillä öinen kurkkukipu ja päivällä alkanut  hillitön niiskutus ovat varma merkki, että iskihän se flunssa sitten minuunkin.

 

 

Kuva perjantaiaamulta Iijoen rannalta. Kannattaa ehdottomasti klikata isommiksi.

Niitä näitä

Studiosta ruokapöytään

Nyt sataa lunta, hiljalleen, vähän. Kun iltapäivällä ajelin Torniosta kotiin, satoi Kuivaniemelle asti paljon, sakeasti, näkyvyyden peittäen, ajoradat tukkoon tuiskuttaen. Sitten yhtäkkiä kirkastui, yhtäkkiä näytti kevättalvelta. Vaikka tiedänhän minä, että ennen kuin oikeaan keväiseen aurinkoon päästään, on kestettävä helmikuu. Edessä on 28, eikun tänä vuonna 29!!, helmikuun päivää. Mutta kyllä minä kestän. Helppoa se ei tule olemaan, mutta minä kestän. Huolimatta siitä, että edelleen helmikuun on minusta täysin turha.

Tänä vuonna sietämistä helpottaa, että töitä ei ole sietämättömästi, ja että niitä kuitenkin on. Että on tiedossa mukavia ruoka- yms. sessioita. Ja olisi ryhdyttävä kunnolla järjestämään luokkakokousta, joka projekti on jo vireillä. Kenellä on ollut luokkakokous (lukioluokan kanssa)? Mitä teitte luokkakokouksessa? Oliko ohjelmaa? Vai riittikö ohjelmaksi koulukavereiden tapaaminen? Kokemuksia olisi hyvä ja tavattoman mukava kuulla.

Vaikka – anteeksi vain – olen kyllä hieman skeptinen sen suhteen, että te ihanat uskolliset blogilukijani olisitte kovin innokkaita mitään isommasti kommentoimaan, kertomaan, kirjoittamaan. Ruokamuisto-kyselyyni tuli vain KOLME vastausta. 🙁  Niistä kiitos! En kyllä usko, ettei teistä useammat kuin kolme olisi päässet ikimuistoisesti valmiiseen ruokapöytään jonkun toisen kotiin… Ehkä kyselykin oli vähän tyhmä?

Ja onhan täällä lopulta ihan mukavasti keskusteluakin ollut. Noin niin kuin yleisesti. Koivu, joka sitä ylläpiti monta vuotta, on – valitettavasti –  siirtynyt passiivisten leiriin. Tiedän, ettei hän ole Tuulestatemmattua hylännyt, mistä olen kovin iloinen. Ja uusia ahkeria kommentoijia on onneksi ilmaantunut.

No mutta: arvonta kolmen (Katri, Antti, Maisa) ruokamuisto-kyselyyn osallistuneen kesken suoritettiin tänään kun tulin kotiin: taas valmiiseen ruokapöytään. Jossa oli ruokana? – Juuri sitä kalaa, josta Maisa vastauksessaan kertoi: piparjuurilohta kurkku”suomuilla”. Olipas Pehtoori erinomaisen safkan taas tehnyt, ja Aapeli perheineen olivat ruokapöydässä. Koulussa on hulppeaa, mutta kyllä on hienoa tulla kotiinkin.

No niin, se arvonta (ei hoksattu tällä kertaa videoida): kolmesta arpalipusta nousi lappu, jossa oli nimi: ANTTI!! Onneksi olkoon, ja kiitos muistelusta. Kalenteri lähtee etelän suuntaan, kunhan postitat minulle (reija at satokangas.fi) osoitteesi.

Kun nuoripari ja pojanpoika lähtivät tuossa äskettäin, esittivät toiveenaan, että ensi sunnuntaina olisi tarjolla blinejä ja lasilliset samppanjaa. Aika paljon toivottu. 😉 Katsotaan nyt mille ryhdyn… Se voisi olla hyväkin idea, saisin samalla kuvan tulevan viikon kuvahaastetta varten! Vihdoin yksi kurssikavereistani ehdotti aiheeksi ”ruoka”. Siis myös Tuulestatemmatun Haastesivulle kuvia aiheesta ruoka.

Ruokakuvan, ja juurikin blinistä, otin eilenkin kun koulun ruokiksella lähdimme naisissa Tornion keskustan ”Mustaparran päämajaan” syömään.

20160131101654

Niitä näitä VAT

Studiopäivä

Voipunut olo.

On ehkä vaikea käsittää, miten päivä, jolloin ´vain´kuvaillaan, voi viedä voimia. Neljän hengen ryhmissä kävimme neljä rastia läpi: jokainen vuorollaan oli ”pääkuvaaja” ja muut assistentteja. Minulla oli ryhmässä erinomaisia assistentteja. Parhaat mahdolliset. Ja toki opin itsekin assistenttina. Enkä edelleenkään voi olla enemmän hyvilläni tästä porukasta; kuinka erilaisia olemmekaan, kuinka hyvin yhteistyö kuitenkin sujuu.

Studioharkkoja-3

Ja kyllähän jo kovasti odotan, että kotiin pääsen taas kokeilemaan opittuja taitoja.

Studioharkkoja-4

 

Niin voipunut on, että en jaksanut lähteä keskustaan, vaikka monet, nuoremmat, sinne syömään ja olusille, viinille lähtivät. Monia tekosyitä, oikeita syitä, että vetäydyin tänne ”Kaunolan” peräkamariin, lähtemättömiin.

Niitä näitä

Kemin Lumilinnan kautta kouluun

Aamu Iissä huikean kaunis, pakkasaamun hiljaisuus Iijoen rannalla.

Mutta silti: lähdin hyvissä ajoin kohti Torniota, kohti koulua. Hyvissä ajoin, jotta ehdin käydä Kemin Lumilinnassa. Olen käynyt siellä kerran aiemmin: lapset olivat ala-asteikäisiä, joten siitä on kauan.

Nyt on 21. linna; ja teema on keskiaika. Ulkona oli pakkasta -15 C, linnassa – 8C. Olin siellä jo yhdentoista aikoihin, joten lukuunottamatta yhtä bussillista japanilaisia ja muutamaa italialaista, sillä ei juuri muita ollut.

Kemi Lumilinna_-6

Oli tilaa liikkua. Ja siellä on paljon tilaa. Ravintolasaleja, kappeli, liukumäki sisällä ja ulkona, ja hotelli.

Harkitsinkin vakavasti, että sen sijaan, että bunkkaan taas viikonlopun täällä Torniossa Ammattiopisto Lappian opiskelija-asuntolassa, että jos olisinkin ottanut huoneen Kemin Lumilinnan hotellista.

Kemi Lumilinna_-2

Kemi Lumilinna_-3

Oli siellä perhehuoneitakin, ja tämä kirjahyllyllinen oli minun lemppareitani.

Kemi Lumilinna_-8

Tänä vuonna Linnan teemana on keskiaika.

Kemi Lumilinna_-7

Kemi Lumilinna_-4

Kemi Lumilinna_-12

Jokainen hotellihuone on uniikki.

Linnan ravintolassa olisi ollut lounaskin, mutta totta puhuen, minulla oli vähän turhan vähän kampetta, että olisin tarennut jäädä istumaan ja syömään. Menin naapuriin Puistopaviljonkiin lounaalle. Sitäkin voin suositella, moniaita kertoja siellä syöneenä.

Mutta palatkaamme vielä Linnan kuviin (joita ei paljon täällä läppärillä ole muokkailtu. Joten kuvat ’au nauturel’)

Kemi Lumilinna_-9

Kemi Lumilinna_-10

Kemi Lumilinna_-13

Luulenpa, että palaan ensi viikolla kotikoneelta vielä näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Joka tapauksessa: poiketkaa jos Kemin suunnalla olette.

Niitä näitä

Puolimatkan ”krouvissa”

 

Koulumatka on sen verran pitkä, että tällä kertaa päätin yöpyä puolimatkan krouvissa.

No ei ihan niinkään, — viikonloppu on taas lähiopetusjaksoa, joten viikonlopuksi on matkattava Tornioon. Lähdin kuitenkin jo päivää ennen. Iihin iltapäivällä ajelin. On systerin kans opeteltu tekemään sushia (kesällä olimme paljon parempia, mutta hyvin saimme tänäänkin syödäksemme) ja Lightroomin käyttöä. Ja sitä ennen vierähti pitkä tovi höpötellessä.

Niksi-Pirkka-asioita 🙂 ja julkaisujuttuja suunnittelimme. Emme tällaista, mutta tässä klipissa on monta sovellettavaa ideaa… Kliks

Tullessa pysähdyin lenkille, ulkoilemaan Iin Haminassa, jossa en ole aiemmin talvella käveleskellytkään. Torstai-iltapäivän idylliä lisäsivät paikalliset potkurilla kulkijat. Olisipa minullakin ollut. Näytti tavattoman mukavalle. Ja kehtasinko kuvata. No en. Voi minua, pitäisi jo kehdata.

Iijoen rannalla on levollista, maalla on mukavaa.