Niitä näitä – Sivu 190 – Tuulestatemmattua

Opiskelijana

Liekö ennen olen ollut koulussa iltapuolikymmeneen asti? – No joka tapauksessa tänään olen ollut. Eikä tehnyt tiukkaakaan.

Ja nyt olen opiskelija-asuntolassa. Ihan uudenlaisessa kämpässä. Nyt on oikeasti erilainen. 😉

Miksi minulle mieleen sana ”putka”? Se mikä täällä on oivallista on ilmastointi: tukka putkella tässä istuskelen ja kuuntelen kohtuullisen äänekästä hurinaa. Ilma vaihtuu ja tuntuu raikkaalle. TODELLA raikkaalle. Ja nyt ei pitäisi olla ylimääräistä mekkalointia yöllä. Tämä iso asuntola kun on tyhjentynyt ”vakkariopiskelijoista”, ja nyt täällä on kourallinen vain meitä vattilaisia.

Opiskelija-asuntolaelämässä mietin missä muualla olen opiskellut kuin Torniossa ja tietysti Oulussa. Äkikseltään tulee mieleen Turku, tietysti, Kajaani, Helsinki. Turku oli opiskelukaupunkini 1980-luvun puolivälissä, jolloin suorittelin parin vuoden aikana sinne sivulaudatur-opintoja maisteriksi valmistumisen jälkeen. Ennen sähköpostia, etäopiskeluja, etätenttejä etc. se oli joskus vähän haasteellista. Mutta kyllä minä sain aika hyvin joustavuutta opintoihin, eikä niitä Turun reissuja ollut kuin alle kymmenen.

Entäs Kajaani? – Kesällä 1980 pariviikkoinen kesäyliopisto-opiskelijana: ”Vanhat käsialat” ja ”Renessanssin kulttuurihistoria” – molemmat opiskelijaurani merkittävimpiä luentosarjoja, joista toinen tuli määrittämään loppuelämääni. Näin luulen.

Helsinki? – Siellä opiskelin vapusta juhannukseen (1983). Valmistuttua juuri tuolloin ensin maisteriksi lähdettiin kihlatun (= Pehtoorin) ja pikkuvelin kanssa Helsinkiin hankkimaan ammatti. Onnikkakorttia varten kahdeksan viikon täysipäiväinen koulutus.

Onko muita opiskelukaupunkeja?- Eipä taida. Nyt Tornio. Tämä on nyt hyvä.

Niitä näitä

Vihreä-valkoista kesää ja tiedotushommia

Uusi näkökulma kotipihaan. Tulin lenkiltä (= Linnanmaalta) ”metsän kautta” ja metsän puoleisen naapurin portin kohdalla tuli katsottua kotipihaa tavanomaisesta poikkeavasta suunnasta. Pitipä sitten oikein hakea kamera sisältä ja käydä kyykkimässä pihlajien juurella ja kuvaamassa nurmikko. Se on nyt todella samettinen ja ihanan vihreä. Eilisen, lopulta aika kesyksi jääneen myrskyn jälkeen, omenapuukin on vielä kauniisti kukassa. Mutta kottikärryllinen oksia ja roskia pihapiiristä kuitenkin oli kerättävä eilisen jälkeen. Kesäkukat saattoi jo kantaa terassin suojasta takaisin paikoilleen.

Tästä vihreydestä ollaan lähdössä ensi viikolla käymään pohjoisessa. Mökkimaisemissa oli aamulla webbi-kamerassa tämän näköistä (kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi):

Mitä toivottavinta olisi, että tuo kylmyys pitäisi sääsket pois Hangasojan varrelta; meillä kun on ulkohommia, terassin maalausta ja sen sellaista, joten sääskien seuraa ei kyllä kaivata.

Ja ennen tuonne Ultima Thuleen menoa minulla on vielä kouluviikonloppu välissä. Huomenna on taas koulupäivä. Kouluviikonloppuun olen valmistautunut ihan poikkeuksellisen hyvin. Mutta sitten onkin lakkiaisten, Apsun 1-vuotiskuvien ja tyttärelle otettujen kuvien käsittely ja toimittaminen tekemättä. Yhden pienen tilaustyön kuvat sentään sain lähtemään.

Ja aika massiivinen infopaketti lähti ensi kesän kapitulivieraille (340 paistinkääntäjää aveceineen). Sen kanssa kävi niin kuin usein opiskelijoille infoja postiteltuani: kun lähetät tietoa ja vastauksia oletettavissa oleviin kysymyksiin, saatkin tukullisen tiedusteluja ja jatkokysymyksiä. Vähän tuntui – tässäkin tapauksessa ihan niinkuin opiskelijoidenkin kanssa – että luetun ymmärtäminen on muutamilta hukassa. Mutta kun hommani kerran on tiedottaa, niin tiedotan, ja niissä hommissa kuluikin sittten aamupäivä.

Ja tiedotanpa jo nyt teillekin, hyvät blogiystävät, yhdestä tapahtumasta, joka liittyy kapituliin ja jonne toivotan tervetulleeksi kuuntelemaan:

Valkean kaupungin Kalaasien ohjelma alkaa perjantaina seminaarilla ”Juhlat ja juomat – ennen, nyt ja tulevaisuudessa” Oulun kaupunginkirjaston auditoriossa, jonne on myös muilla kuin kapitulivierailla vapaa pääsy. Seminaarin ja koko Suurkapitulin avaa valtavouti Ari Arvonen (Bailli Délégué, Membre du Conseil Magistral). Vuotuisjuhlien historiasta ja niiden ruokaperinteistä (esim. ”Miksi aprillipäivänä juodaan kuravettä ja syödään silliä?”) luennoi historioitsija ja paistinkääntäjä Reija Satokangas ja ilmastonmuutoksen vaikutuksesta viineihin kertoo Oulun viininystävien puheenjohtaja, arkkitehti-SAFA, TkT Kimmo Kuismanen.

Seminaari on perjantaina 19.8. klo 14.30 – 16, ja se on avoin tilaisuus, jonne toivotaan myös ”suurta yleisöä” paikalle. Muistuttelen teitä vielä, mutta pistäkäähän nyt kalentereihin. 😉

Niitä näitä Ruoka ja viini

Zöldveltelini

Minä lupasin, että laitan tuon otsikoksi. Zöldveltelini?

Olimme viininmaistiaisissa. Tai tarkemmin ottaen viinikerhomme 12. haastekisa oli tänään vuorossa. Sokkokisassa yhden viinin rypälevaihtoehdoiksi oli asetettu a) Grüner Veltliner, b) Müller-Thurgau ja c) Zöldveltelini. Unkarin ´Zöldvelteliniä´ ei kuitenkaan ollut maisteltavana, vaan tuossa nimenomaisessa tehtävässä maistettavana oli Grüner Veltliner Uudesta-Seelannista. Tiesin rypäleen, maata en. Pehtoori tiesi molemmat, niinkuin tiesi monet muutkin ja tuli ”rankkarikisan” jälkeen voittaneeksi koko kisan. Toisen kerran! Palkintona pullo samppanjaa! Ei ole turhaan treenattu! 😉

Kisassa olevat viinit olivat mielenkiintoisia, muutama kuudesta erinomaisen hyväkin. Ja erinomaista oli parsapiirakka ja kaikki muu tarjottu. Taas kerran kiitos ja kumarrus Oulunsalon suuntaan.

Ennen ei ole viininmaistiaisista lähdetty kotiin tilataksilla kohti OYSin synnäriä. Mehän alamme olla koko porukka mummi/pappa -iässä, joten yksi pari meidän porukasta oli juuri saamassa toista lapsenlastaan, ja siksi mutka OYSin kautta kotiin.

Myrsky? On se tänään ollut näilläkin tienoilla; olin ulkoilemassa, en niinkään lenkillä tänään, tämä kuva siltä reissulta.

[klikkaa isommaksi]

Isovanhemmuus Niitä näitä Valokuvaus

Kuvien päivä

Halo.

Sekin vielä. Kuvia ja unia, unikuvia. Merkillinen päivä.

Ja yöllä merkillisiä unia, joiden repliikit ja tunnelmat jäivät elämään valveillekin. Donna Leonin uusin dekkari, joka on väkivallattomin kaikista, mitä minä pidän hyvänä asian, mutta ei siinä kyllä ole paljon ruokakohtiakaan, ja kirje, joka minulla on ollut aikeena viikon verran kirjoittaa, sotkeutuivat melkoiseksi draamaksi. Miksi minä aina kesällä – kylmälläkin – näen niin paljon unia? Ja varsinkin jos on hellejakso menossa, niin silloin unimaailma on ihan yhtä toimintaleffaa ja suurta draamaa suloisessa sekamelskassa. Miksihän? Olen ennenkin pohtinut.

Päivän päätehtävä oli ottaa Aapelista yksvuotiskuvat. Ja Aapelista kymmenkuisena otetut ensimmäiset kotistudiokuvani olivat sikäli aika helppoja, että Apsu ei niin kovasti liikkunut, mutta tänään sitten oli pojan vilkkauden vuoksi kuvaamisessa ihan erityistä haastetta. Pönötyskuvia pojasta ei saa, vaikka yrittäis. Ei mummi ainakaan.

Sata eri ilmettä on tällä rakkaalla.

~~~~~~~~~~~~~~~~

* Tuon halokuvan pistin Ursan Taivaanvahtiin, ja siellä siitä todettiin, että se ”on 22° asteen säteinen rengas valonlähteen auringon ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa. Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.”

Niitä näitä Valokuvaus

Piuhat piilossa, kone pelittää

Tämä on nyt ohi.

Nyt toimii koko talossa (ja Festassa) wlan, uusi Sonera-viihdepaketti on käyttöönotettu, uusi digiboksi ja modeemi vilkkuvat kuten kuuluukin, tarpeelliset ohjelmat asennettu, sähköpostitilit Outlookiin luotu, yliopiston sähköpostilaaatikot pelastettu, myös ftp-yhteys saatu toimivaksi, näyttö kalibroitu, turhista piuhoista luovuttu ja loput sidottu nippusiteillä siististi piiloon. Monitoimilaitteen (tulostin, kopiokonen, skanneri) yksi ajuri on vielä löytämättä, joten se ei pelitä. Tiedostojen siirtoa vanhasta sorvista on vielä; mutta suurin osa operaatiosta on onnistuneesti ohi.

Uusi kone on hiljainen, vähän isompi pömpeli kuin entinen ja sain kuin sainkin siihen vielä Windows seiskan. Nyt on vauhtia, mutta paljon vähemmän vaarallisia tilanteita kuin ennen.

Kyllä tässä nyt on hyvä mieli, ja täytyy todeta että juuri digiboksin asentamisen ja piuhojen siistin pakkaamisen kanssa Pehtoori oli ratkaisevassa asemassa. Tietokoneelle ei yrittänytkään. 😉

Nyt olisi sitten toiveena pitkästä aikaa uusia blogin ulkoasua ja nettisivut olisi – ainakin ”Työ”-kansion osalta – uusittava. Monilla opiskelukavereista on omat ”Photography” netti- tai ainakin FB-sivut, mutta minä en voi kuvitella tekeväni ”Reija Satokangas, Photography” -sivuja. Mutta sen verran kuviani nyt kuitenkin on taas pöllitty ja toisaalta myös kysytty lupaa niiden julkaisuun, joistakin ihan korvaustakin saanut, että olisi tavattoman mukava kun voisi liittää oman ”vesileiman” kuvan nurkkaan. Onhan minulla muutamissa (kortti)kuvissa tuo allaolevan kuvan vasemmassa alanurkassa näkyvä RS (Papyrys-fontilla) ollutkin, mutta että olisi joku vähän persoonallisempi, jopa sellainen logo-tyylinen. Ei blogini lukijoissa olisi ketään, joka osaisi sellaista suunnitella? 😉

Niitä näitä VAT

Sunnuntain hommia

Ei todellakaan mennyt lenkillä turhan kauan aikaa tänään. Olipahan sen verran holotna, että välillä oli melkein juostava, että tarkeni, vaikka oli sormikkaat ja kaulahuivi ja kaikkea goretexia ja windstopperia yllä. Kesästä enää tietoakaan.

Eikä opiskelijalla kesälomasta; aamupäivä meni kuvia käsitellessä. Tänään kun on taas viikkotehtävän palautus. 178 kuvaa tyttärestä näytöllä, ja niistä oli valittava viisi. VAIN viisi, ja silti oli ihan mahdottoman vaikea löytää/valita niitä, jotka voisin laittaa. Aina oli jotain ongelmaa, ja jollei muuta, niin kuva ei sopinut sarjaan.

Lopulta auttoi yhden ammattivalokuvaajan neuvo: ”Luovu siitä parhaasta kuvasta, älä takerru siihen, se tuskin on muiden mielestä edes tarpeellinen.” Minulla oli yksi kuva ylitse muiden, ja ryhdyin rakentamaan sarjaa sen ympärille, eikä se sitten pelittänyt. Minä vaan pidän tuosta kuvasta.

Lopulta siitä luovuin, lähdin ihan uudelle uralle, tein uudelta pohjalta koko jutun, tein sarjan ja lähetin. Uusintakuviin kun ei oikein ollut mahdollisuutta.

Iltapäivällä pikainen safkan tuusaaminen periaatteella ”mitä pakastimesta löytyykään?” – ja löytyihän sitä kaikenmoista. Minua niinkään kiinnostanut koko syöminen, kun oli Aapelin kanssa niin paljon asiaa. Vilkkaahkoksi on pieni käynyt. Juttua ja toimintaa riittää.

~~~~~~~~~~~~~~

Kuvahaastesivuni ylläpitämiseksi kesänkin yli, laittelin kesäkuun aiheeksi ”Parast kesässä”. Ja haastaisinpa mahdollisimman monen ottamaan kolme kuvaa – kännykällä tai järkkärillä – siitä mikä on parasta kesässä. Vikeusastetta voisi nostaa sillä, että nuo kolme kuvaa muodostaisivat jonkinlaisen sarjan. Että niitä sitoisi toisiinsa joku juttu: tunnelma, henkilö, sommittelu, valo. Mutta pääasia että kuvista välittyisi mikä on sinulle parasta kesässä.

Nyt tämä kesä näyttää siltä, että mietin olisikohan lähdettävä suojaamaan yrttejä kasvimaalle; ”alavilla mailla hallan vaara” … voipi olla ensi yönä. Se ei ole parasta kesässä, mutta niin kovin tavallista Suomen suvessa.

Isovanhemmuus Niitä näitä Vanhemmuus

Juhlapäivähän tämä

Pehtoorin veljenpojan, meidän kummipojan, lakkiaispäivä tänään.

Nyt on meidän lasten kaikki serkut valmistuneet kouluistaan. Sisarustemme viimeinenkin, kuopus, kävi tänään lakkinsa pokkaamassa. Sisareni uusperheessä ollaan jo pian siirtymässä ”leveliltä seuraavalle”, joten yksi vaihe meidän sukujen historiassa on ohi. Enää ei ole sisarusten lasten kastajaisia, rippijuhlia, lakkiaisia… Elämänkausiriiitit, siirtymät portaalta toiselle, ovat tärkeitä yksilön kannalta, mutta myös pitävät jonkinlaista sukujen koheesiota yllä.

Valmistujaisia, tupareita, kihlajaisia, häitä, seuraavan polven kastajaisia/nimiäisiä … mitä muita elämänvaihejuhlia lieneekään nuoret viettävät, niitä lienee joskus tulossa, mutta nyt on kuitenkin yksi vaihe vaihtumassa seuraavaan.

Tänään pikkuserkukset olivat viedä ylioppilaalta huomion: suvun nuorimmaiset kun olivat kaiken keskipisteenä (ks. kuva yllä).

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Muutoin päivän teemana on ollut lenkki, mieluiseni safka (kampasimpukoita, mustekalarenkaita yms. värkkäilin) ja uuden tietokoneen asennuspuuhat. Homma siirtyi eiliseltä kun Apsu tuli iltasella käymään, joten mummin harrastus/opiskelu/työhommat saivat siirtyä seuraavaan päivään.

Nyt on melkein kaikki jo kondiksessa (mm. tämä postaus kuvineen, joka on käynyt jo LR:n kautta, on tehty uudella koneella), mutta sähköposti ja tulostimen ajurit ovat vielä ”vaiheessa”. Aika usein juuri nuo aiheuttavat, ainakin minulle, vähän ongelmia.

Pitäisihän minun osata. Melkein koko 90-luvun ja vielä 2000-luvun ensimmäiset vuodet olin meillä töissä yksikön ”ATK-vastaava”, mikä merkitsi, että hommasin kaikille koneet, asensin tarvittavat ohjelmat ja virustorjunnat, pelkäsin Millineumia ja sen mahdollisesti aiheuttamia tuhoja tietoliikennejärjestelmille, koulutin uusien ohjelmien käyttöönotossa,… kaikkea sellaista, mitä myöhemmin keskitetysti tuli hoitamaan ”ATK-keskus” ja sitten ”Tietohallinto”.

Enemmän tuosta työelämätietoudesta on tänäänkin ollut apuja kuin paperisista manuaaleista tai perheen insinööristä, jonka erinäisten testien mukaan (”Miksi insinööri on paras puoliso”), pitäisi olla paras mahdollinen asiantuntija näissä projeteissa. Aina ei mene tasan onnen lahjat… Pehtoori ei hanskaa tietotekniikkaa, mutta puutarhurointia sitten sitäkin enemmän. 😉 Tuohon em. artikkeliin palatakseni; on siinä paljon tottakin.

Nyt olisi vielä Viihdepaketin käyttöönotto ja wlan-verkon luominen, mutta taidan jättää moiset huomiselle…

Bloggailu Niitä näitä

Kohti Suurta Operaatiota

Nyt ollaan vaaran äärellä. Tätä päivää/viikonloppua varten olen kerännyt rohkeutta ja tietoa jo kuukauden verran. Hankkinut kaikki mahdolliset tarpeelliset apuvälineet, ohjeet ja koettanut tarkkailla tähtien asentoa, että olisivat minulle myötämielisesti asettuneet.

Olen käyttänyt tämän päivän muonavarastojen täydentämiseksi (ihan hirmuisesti kaikenlaista luxus-herkkua hamusin Stockalla), myös oman fyysisen kuntoni (lenkki) ja ulkoisen olemukseni (kampaaja) saattamiseksi edessä olevaa haastetta vastaavaksi olen satsannut. Olen koettanut ennakoida tulevia erilaisia yllätysmomentteja ja tehnyt monia varotoimia, jotka auttaisivat kriisitilanteen mahdollisesti eskaloituessa:

Mahdollisesti kohdattavia vaaratilanteita varten, niiden erilaiseen luonteeseen sopivia virvokkeita* on valmiina, asematukeni/tukiasemani puhelinnumero on kännykän ennakkovalinnassa siirretty ykköspaikalle, mielentyyneyttä ja stressinsietokykyä olen lisännyt mukaillen aasialaisisia uskontoja ja hakenut kauneuden estetiikasta iloa ja vakautta toimiini (ja nostattanut Japanin-matkakuumettani; eilen tuli Olympia-matkatoimiston katalogi, ui-jui… ).

Nyt alkaa uuden laajakaistayhteyden, modeemin, Viihde-liittymän, uuden tietokoneen ja kaikkien, kymmenien ohjelmien (uudelleen)asennus. Se on menoa nyt!

JOS (kun) minusta ei mitään täällä Tuulestatemmatusssa seuraavina viikkoina kuulu, älkää huolestuko, olen vain solmussa ja hukassa kaiken kanssa. Palaan linjoille kun voin.

Jo nyt kiitän kaikesta myötäelämisestä ja tuesta. …

Kuulemisiin, ystävät!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

* Vichy. Hartwallin juhlavichy. Sitäpä tyttären kanssa kävimme toissailtana hakemassa ravintolaillan jälkeen. Se on nyt ´in´. Helsinkiin asti piti minunkin mennä moista uutuutta testaamaan. Ja melkein yhtä aikaa, yhdestä suusta, ensimmäisen kulauksen jälkeen, totesimme: ”Hyvää – ja tässä on aniksen, Pastiksen, maku. Voisi sopia Pastiksen kanssa.” Juuri noin. Se on hyvää. Ihan sellaisenaan.

Ja äsken sitten Pehtoorin kanssa testasimme, ja kyllä: loraus Pastista lasin pohjalle, ja Vichy Salmiakkia päälle, niin jopas on raikas kesädrinksu lasissa. Salmiakki-Kossun päälle en koskaan ole oikein oppinut, mutta salmiakki-Vichy maistuu. Se on juhlatuote, rajoitettu erä, saatavilla vain lyhyen aikaa, joten nyt hopusti lähimmälle ärrälle tai markettiin hankkimaan muutama tölkki. Ehdottomasti oltava kylmää kun avaat.

Niitä näitä Valokuvaus

Citybreakilta kotiuduin

Kotiin palattua, illan lempeässä valossa, huomaan, että molemmat vanhemmat omenapuut ovat kukassa. Ihana. Ja Pehtoori on viimeiseen kukattomaan penkkiin hakenut runkoruusuja. Kotiin on hyvä tulla, ja tuntuu kuin olisin ollut kauemminkin pois, kauempana kuin Helsingissa vajaa kolme vuorokautta.

[klikkaa ihmeessä isommaksi]

Oli kyllä mitä mainioimmat kelit kaupunkilomaselle, aurinkoa, tuulta, lämmintä, ei hiostavaa. Paitsi juuri ennen kuin olin vähän vauhdilla lähdössä lentokenttäjunalle… ilma tuntui hiostavalle, ja halusin ehtiä ajoissa kentälle, joten aika hopusti parin päivän aikana painavammaksi käyneen kapsäkkini kanssa junalle askelsin, alkoi olla jo vähän painostavaa. Pasilassa jo satoi. Reilusti.

Säätiedotuksessa uhkailtu ukkonen oli siis jo tulossa, mutta ehdinpäs alta pois. Se kyllä vaikutti matkaseeni kuitenkin: Oulun kone lähti melkein tunnin myöhässä koskapa lentokapteeni tuli edelliseltä lennolta Helsinkiin myöhässä: ei ollut päässyt ajoissa laskeutumaan ukkosrintaman vuoksi. Mutta samapa tuo minulle, tunti sinne tänne, kun ei kerran ollut mitään erityistä, mihin olisi pitänyt ehtiä.

Ja sainpahan lentokentällä istuskella, lepuutella jalkoja, lukea ostamaani naistenlehteä (tuo on kyllä merkillinen sana). Jalat olivat todella jo lopen uupuneet. Päivä kului kävellessä, kuin parhaallakin kaupunkilomaturistilla. Eikä valitettavasti ollut mitkään patikkapopot jalassa.

Aamulla kävin taas saattelemassa tyttären työmatkalleen, ennen seitsemää jo oltiin Hakaniemen torilla, minä jäin kahville ja croissantille. Nyt kun olen tässä pikaisesti katsellut kuvamatkani kuvia (saldo 600 kuvaa, joista parisataa tyttärestä) niin olenpa havainnut, että olen ihan ekspertti ottamaan kuvia, joissa kuvauskohteen takana on joku tolppa, pylväs, seinän raja, joku mitä ei saisi olla!!

Jokaisesta kohteesta on about 10 – 20 kuvaa, ja aina kun kuva on töistä, kotoa, kaupungilta, ja se on sarjan paras ilmeeltään, kerronnaltaan, sommittelultaan ja valoltaan, niin sitten siellä on TAAS tolppa!

No kun tyär oli humahtanut kohti Alma Mediaa ja Kauppalehden digiosastoa, minulla oli vielä ”oma päivä”. Kävelin kameran kanssa varmasti toistakymmentä kilometriä. Kävinpä jopa Kauppatorin rannassa olevassa Maailmanpyörässä, ajatuksena ottaa ”ilmakuvia” Helsingistä, ainoa vaan, etten jotenkin etukäteen ymmärtänyt, että vempaimen hyttien siniset lasit tulisivat tuottamaan ongelmia kuvanmuokkauksessa.

Ylhäältä kuitenkin näin, että Uspenskin katedraali on auki! Kuinka usein olen sinne käynyt yrittämässä. Eräälläkin arkistoeksursio- yms. retkellä sinne on pyritty; tänään pääsin.

Itsekseen kulkeminen, puiston penkille istahtaminen, ihmisten tarkkailu, ratikkapysäkillä juttujen kuunteleminen, tuokioiden kuvaaminen, Kluuvikadun Fazerin miljöössä viihtyminen, … matkan jatkaminen.

Oli minulla mukava pikku reissu.

Niitä näitä Vanhemmuus

Päivä yksin ja ilta tyttären kanssa

Kun tytär aamukuudelta TULI kuntosalilta, katsoin minäkin parhaaksi nousta ylös. Jo eilen lapsi lupautui äidilleen malliksi koulun etätehtävää varten, ja sovittiin, että aloitellaan kuvaussessiot heti aamulla, ennen töihin menoa.

Tehtävänanto kun kuului ”kuvaa henkilö omassa miljöössään”. Viiden kuvan sarjan kautta olisi saatava kuvattavan personoa esiin. Kuntosalille en kuitenkaan lähtenyt treeniään kuvaamaan, mutta työmatkalle saattelin.

Hakaniemi nyt kun on hänen miljöönsä ihan selkeästi. Jäin sitten torille aamukahville ja croissantille, olipa ihana istuskella ja katsella kun väki rientää töihin, eläkeläiset ja ukkoköörit torille. Aivan erilailla vireää kuin viime viikolla Oulun toriaamussa. Aurinko paistoi, kesäaamussa kaupungissakin on hieno tunnelma.

Jatkoin lenkkiä, kiertelin rannoilla, kuvailin.

Palailin takaisin tyttären asunnolle lähteäkseni kymmeneltä vähän siistiytyneenä keskustaan. Ykkösjuttuna edelleen liikkuminen ja kuvaaminen. Pöytäliinaa meidän isolle pöydälle etsin, itselleni kesäsandaaleita – kumpiakaan ei löytynyt. Kuvia sentään satoja.

Neljän jälkeen kävelin Alma-talolle. Henkilökuvaus jatkui: tytär työpaikallaan. Ja sitten lähdimme kohti Kaartinkaupunkia, matkalla syömään kävimme ’yhillä’; panimo Brasserien sisäpihalla. Kaikki muut näyttivät testaavan talon omia oluita yms. ja vain meillä oli pienet lasilliset cavaa. Se riittti oikein hyvin. Oli vaan niin mieluisaa istua auringossa, päivitellä vielä kuulumisia, tuntoja, suunnitelmia kertoilla puolin ja toisin.

Jatkoimme matkaa, ravintola, jonka olin valinnut ruokapaikaksi (Toca), ei ollut vielä(kään) auki, joten oli puoli tuntia tapettava aikaa. Vanha kauppahalli oli tyttärelle käymätön paikka (paitsi joskus lapsena on sinne raahattu) ja nyt katsoin velvollisuudekseni viedä tämmöisenkin kulttuurin äärelle.

Puolikuudelta Toca avautui. Illastimme. Ruoka oli hyvää.

Ei suurenmoista, eikä tuonne tule uudestaan mentyä, mutta hyvää.

Eniten häiritsi se, että väkeä oli vähän, melkein kuin oululaisessa ravintolassa arki-iltana… Mutta riittihän meillä vielä juttua.

Luulenpa, että tämä(kään) ei ole ihan itsestäänselvä asia: että aikuiset lapset antavat vanhempiensa, tyttäret äitiensä, tulla elämäänsä, arkeensa, noin vain. Ja että se on helppo jakaa… Ehkä tässäkin Siperia, tai siis Meksiko, teki tehtävänsä, opetti arvostamaan tällaista, hoksaamaan, ettei ole itsenstäänselvää tavata säännöllisesti; puolin ja toisin tämmöinen tuntuu luonnolliselle, oikein hyvälle.

Käveltiin lämpimässä illassa Unioninkadulta takaisin Vetehisenkujalle. Vielä muutama potrettikuva, ja sitten päivä koettu. Hyvä päivä.