Liekö ennen olen ollut koulussa iltapuolikymmeneen asti? – No joka tapauksessa tänään olen ollut. Eikä tehnyt tiukkaakaan.
Ja nyt olen opiskelija-asuntolassa. Ihan uudenlaisessa kämpässä. Nyt on oikeasti erilainen. 😉
Miksi minulle mieleen sana ”putka”? Se mikä täällä on oivallista on ilmastointi: tukka putkella tässä istuskelen ja kuuntelen kohtuullisen äänekästä hurinaa. Ilma vaihtuu ja tuntuu raikkaalle. TODELLA raikkaalle. Ja nyt ei pitäisi olla ylimääräistä mekkalointia yöllä. Tämä iso asuntola kun on tyhjentynyt ”vakkariopiskelijoista”, ja nyt täällä on kourallinen vain meitä vattilaisia.
Opiskelija-asuntolaelämässä mietin missä muualla olen opiskellut kuin Torniossa ja tietysti Oulussa. Äkikseltään tulee mieleen Turku, tietysti, Kajaani, Helsinki. Turku oli opiskelukaupunkini 1980-luvun puolivälissä, jolloin suorittelin parin vuoden aikana sinne sivulaudatur-opintoja maisteriksi valmistumisen jälkeen. Ennen sähköpostia, etäopiskeluja, etätenttejä etc. se oli joskus vähän haasteellista. Mutta kyllä minä sain aika hyvin joustavuutta opintoihin, eikä niitä Turun reissuja ollut kuin alle kymmenen.
Entäs Kajaani? – Kesällä 1980 pariviikkoinen kesäyliopisto-opiskelijana: ”Vanhat käsialat” ja ”Renessanssin kulttuurihistoria” – molemmat opiskelijaurani merkittävimpiä luentosarjoja, joista toinen tuli määrittämään loppuelämääni. Näin luulen.
Helsinki? – Siellä opiskelin vapusta juhannukseen (1983). Valmistuttua juuri tuolloin ensin maisteriksi lähdettiin kihlatun (= Pehtoorin) ja pikkuvelin kanssa Helsinkiin hankkimaan ammatti. Onnikkakorttia varten kahdeksan viikon täysipäiväinen koulutus.
Onko muita opiskelukaupunkeja?- Eipä taida. Nyt Tornio. Tämä on nyt hyvä.


