Showing: 941 - 950 of 6 405 RESULTS
Reseptit Ruoka ja viini

Pikku juttuja makujen takaamiseen

Tänään jo aurinkoista, ja pieni tuntuma lämpenevästä säästä (+ 8 C korkeimmillaan).

Ja paluu ”normaaliin” päiväjärjestykseen: minä tein ruoan ja Pehtoori laittoi tiskit pois. Mutta eilisiä herkkuja oli niin paljon, että pääsin hyvin vähällä…

Eilisestä alkuruokakeitosta jäi puolet tälle päivälle. Lämmitin vain ja pikkuisen tuunasin sitä siemenleipämuruilla ja grillatulla ja murennetulla salami-peperonilla (prosciutto ois ollut vielä parempi, mutta kuin ei ollut kaapissa). Vaniljaisen kukkakaalikeiton ohje on Valion sivulla.

Leivoin oheen myös vehnäsämpylöitä  – niin turha ruoka kuin olla ja voi – mutta nokare paahdettua voita lämpimän sämpylän päällä – ja kylläpä maistui. Paahdettu voi on fenkolisalaatin ohessa ollut viime kuukauden aikana meillä liki jokapäiväinen pieni makujen viimeistelijä. Tein paketellisesta voita ja siitä riittää. Se säilyykin ihan hyvin. Valion sivulla on ytimekäs ohje ja Satu Koivisto neuvoo sivuillaan varman päälle: paahdettu, vaahdotettu voi.

Hyvä viimeistelijä moneen ruokaan, nokere leivän (hapanjuurileipää!! 🙂 ) päälle, kasvisten sekaan ja vaikka pastan kanssa.

 

 

Niitä näitä

Kruunajaispäivänä

Juhlapäivä.

Aamiaiselta se alkoi. Uuden kahvikoneen (ja Pehtoorin) cappuccino uudesta kahvilasista. Olen sanonut ennenkin: astialla ja lasilla on vaikutusta makuun! Vielä parempaa kuin aiemmin.

Aamupäivällä olin pari tuntia pyöräilemässä, kun ei ollut muutakaan tekemistä… 🙂

Ja iltapäivän vietinkin telkkarin ääressä. Ja kovasti mietin, mitä päähenkilöt ajattelivat, miltä heistä tuntui. Minusta tuntui välillä, että onhan se hassua, että hyvinkin jo vanhuuttaan elävän miehen olisi kannattanut tehdä hattutemppu tai paremminkin kruunutemppu, ja tehdä tilaa seuraavalle sukupolvelle.

Että hänen iässään pitäisi oikeastaan jo luopua työurastaan, eikä vasta nyt kääriä hihoja ja ryhtyä hommiin. No eihän se nyt ihan niin ole ja ei se niin vaan käy. Sitä paitsi onhan puolet maailman valtioiden päämiehistä/naisista hyvinkin jo parhaimman työikänsä ylittäneitä. Kuninkaallisilla ja muilla hallitsijoilla ikärajat eivät noudattele keskiarvoja, suosituksia, normi-ikiä, taulukoita yms.

Kruunajaisissa oli niin paljon historian havinaa, perinteitä, marssimusiikkia, vuosisataista britti-imperiumin ja monarkian hohdetta, että kuitenkin oikein mielelläni katselin ja kuuntelin päivän tapahtumia. Semminkin kun aikoinani maisteri- ja graduvaiheen opinnoissani erikoistuin (= tein graduni) 1700-luvun lopun Englannin siirtomaapolitiikasta (kolonialismin vaiheista Intiassa) päälähteenä British Foreign Officen arkiston kirjeenvaihto ja myöhemmin tuntiopettajana pidin luentosarjan ”Englannin uuden ajan historiasta”. Se ei varsinaisesti ollut niitä työurani hohdokkaimpia tuotoksia.

Parin tunnin jälkeen Pehtoori vetäytyi laittamaan ruokaa: ja sitten minä pääsin valmiille kolmen ruokalajin päivälliselle telkkarimaratonin jälkeen.

Alkuruokana oli samettisen pehmeää kukkakaalikeittoa, jossa maistui vanilja. Se oli ihan uusi ruoka meillä. Mutta tuskin jää ainoaksi kerraksi. Pääruokana savustettua nieriää ja raikasta uudenlaista salaattia. Ja rustiikkileipää sekä suolakidevoita. Kovasti minun mielestäni, eikä jälkkärikään jäänyt syömättä.

Sitruuna(tuorejuusto)vaahtoa ja mansikoita. Muistutin, että mielelläni useamminkin kuin kerran tai pari vuodessa nautin tällaisesta menusta. 🙂

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Ajatukset ulkomailla

Joko huomisia kruunajaisia varten on tarjoilut suunniteltu? Fish and chips?  Beefeater & tonic? Kurkku-kolmioleipiä ja Darjeeling tea! Tai toffeeta? White beans and toast? Ehkä tilkka sherryä? Tai englantilaista kuohuviiniä, jota samppanjan haastajaksi sanotaan. Alkossahan on jo monia.

Minulla ei ole mitään suunnitelmia eikä hankintoja, muuta kuin että aion ainakin osan päivästä olla television ääressä. Minulla kun on ruoanlaittovapaa huomenna: Pehtoori on luvannut kokkailla.

[Lontoo-kuvat 11 vuoden takaa kun oltiin Tyttären ja Pehtoorin kanssa pidennetyllä viikonloppureissulla.]

Ehkä huomennakin harrastan talvipyöräilyä kuten tänäänkin. Pyörätiet olivat tosin sulat ja aurinko paistoi, mutta tuuli reippaasti ja kylmästi jostain Barentsinmeren suunnalta. Vaikea väittää, että olisi ollut kovinkaan leppoisaa polkemista. Ulkoilmaa kuitenkin, ja niin paljon, että tuli nälkä. Ja säästä johtuen ikävä Italiaan.

Siispä päivän menussa lombardialaista broileria. Tein sitä viime keväänä muutaman kerran, lupasin postailla tännekin reseptin, mutta onpa näköjään unohtunut. Nyt sitten tässä.

Lombardialaista broileria

(ohjeen löysin täältä

    • 500g kanapojan rintafileitä (3-4 kpl)
    • 3 dl kuohuviiniä (vähempikin riittää – bloggaajan huomio)
    • 1 makea sipuli
    • 4 valkosipulin kynttä
    • 1 rkl kanafondia
    • ½ tl suolaa
    • mustapippuria
    • 2 tl Dijon-sinappia
    • 2 tl sitruunamehua
    • oliiviöljyä (tai voita)

Kastikkeeseen

    • 50-70 g raastettua parmesanjuustoa
    • 2 dl kermaa
    • oliiviöljyä (tai voita)

Pilko sipulit ja valkosipulit, laita kasariin niin paljon oliiviöljyä että pohja peittyy, lisää sipuli ja valkosipuli. Paista kunnes sipulit ovat läpikuultavia, lisää kuohuviini, kanafondi, suola, mustapippuri, sitruuna ja Dijon-sinappi, sekoita ja ota pois lämmöltä.

Voitele uunivuokaa tai muu uuninkestävään astia oliiviöljyllä ja lado siihen kananpojan rintafileet sileä puoli ylöspäin, kaada äsken valmistamasi kastike rintafileiden päälle niin että fileet jäävät vähän paljaaksi. Paista 225 asteisessa uunissa ylätasolla n. 25min (tai niin että rintafileet saavat vähän väriä).

Laita pasta  kypsymään. Ota astia uunista ja kaada liemi kasariin (jos haluat tasaisen liemen siivilöi neste). Anna liemen kiehua noin 5 min ja lisää kerma, lisää raastettua parmesanjuustoa hyvin hitaasti jatkuvasti sekoittaen kastikkeeseen kunnes kastike on sopivan paksua. Parmesanjuusto voi olla vaikea saada kokonaan sulamaan, mutta se ei haittaa makua (halutessasi voit siivilöidä kastikkeen myös tässä vaiheessa).

Kannattaa käyttää jotain ”kuppimaista” pastaa, jotta kaikki hyvä kastike tulee syödyksi. 🙂 Fenkolin höylääminen salaatin päälle on nyt ”The Juttu”. Kannattaa kokeilla.

Muistikuvia Ravintolat Ruoka ja viini Valokuvaus

Iltavuorossa kuvaamassa

Olen aina sanonut, ettei minusta olisi vuorotyöläiseksi. Lukuunottamatta lyhyttä vaihetta linja-autonkuljettajan hommassa (kesällä 1983 ja kevättalvella 1985) työurallani työaika on ollut määrättynä tai valittavana siten, että duuni on alkanut aamulla. Useimmiten menin kustannuspaikalle kahdeksan aikoihin, muutamina vuosina seitsemäksi, koska niin halusin. Ja se sopi minulle hyvin. Päivät kestivät yleensä sen kahdeksan-yhdeksän tuntia, mutta oli myös aikoja, jolloin normityöpäivä oli kellon ympäri. Mutta tärkeää oli, että työt alkoivat aamulla ja että ne olivat mielekkäitä.

Nyt kun puolenkymmentä vuotta olen tehnyt satunnaisia valokuvauskeikkoja, on kuvaustapahtuma ollut useimmin päiväsaikaan – editointihommat ja painotuotteiden (kortit, kalenterit) työstäminen sekä kuvatoimistojutut olen tehnyt yleensä aloittaen nimenomaan aamulla. Ja edelleen: sellainen sopii minulle parhaiten.

Tänään oli taas De Gamlas Hemin uuden ruokalistan annosten kuvaus; kuvaukset alkoivat neljältä. Eihän siellä kulu kuin pari-kolme tuntia, mutta koko päivä menee odottaessa, että voin lähteä hommiin. Pikku juttu tietysti tässä vaiheessa, mutta niinpä se kuitenkin kävi, että ihme haahuilua oli koko päivä. Noh, nyt on koko uusi lista (15 annosta) kuvattu monesta eri suunnasta ja osana erilaista kattausta. Ihan mukavaa puuhaa. Ja huomenna aamulla aloitan kuvasaaliin perkaamisen ja editoinnin.

Onneksi kuitenkin kaikelta haahuilultani sentään tein ja söin ruoan kotona ennen lähtöä. Varsinkin kahden parsan risoton, etanapannun, karitsa-annoksen kohdalla olisi keskittyminen kuvaamiseen varmaankin ollut aika epävakaata. Menu on taas oikeinkin houkutteleva.  Toivottavasti kuvatkin. 🙂

Neulottua Niitä näitä

Neulonta tauolle?

Kauden lopulla? Liekkö kausi vielä ihan lopullaan, mutta kun äsken sain valmiiksi toisen huovutustyöni, niin on onhan se tänne kirjattava.

Yhdeksän aikuisten ja kaksi lasten islantilais-norjalaista neuletta on tullut tehdyksi, joten jämälankoja on kertynyt melkoinen kasa. Linka Neumanin ”Norjalaisia sisustusneuleita” -kirjassa on paljon neuleohjeita, jotka soveltuvat hyvin jämälankojen ”loppusijoituskohteiksi”. Kirjassa on mm. huopien ja tyynyjen ohjeita.

Yhtä kirjan ohjeista käytin pohjaideana ja tein tyynyn mökin isoon nojatuoliin. Tuoli kulkee nimellä ”tohtorin tuoli”, mutta kyllä se Pehtoorin ja Vävyn käytössä eniten taitaa olla. Any way, se mielessä valitsin kuvioita ja värejä kun neuloin ison tyynynpäällisen. Ja huovutin sen!

Jo hiihtolomalle tein itselleni paksun pipon ja koetin huovuttaa sitä; ensimmäinen huovutus ei ihan helposti onnistunut, mutta lämmin pipo se on.

Tyyny sai paljon rajumman kylmä vesi-, kuuma vesi-, linkous-, kuivurikäsittelyn. Ja olen ihan tyytyväinen tulokseen. Paksusta Alafosslop- ja kaksinkertaisesta Lettlopi -langoista tulee nopeasti. Ehkäpä teen toisenkin. Aika hyvin sopisi takkahuoneen tuoleihin, värejä sitäkin varten olisi vielä.

Kuvissa päällinen on vielä märkä eikä siinä ole oikean kokoista sisustustyynyä, mutta selvinnee näinkin millainen se on.

Ja sitten vielä se Eepin neule. Kun veljensä sai Mario-riddarin, tyttö toivoi Peach-kuviota omaan paitaansa. Melkoisen etsimisen ja äpöstämisen jälkeen sain prinsessasta jonkinlaisen mallikuvion tehdyksi, mutta eihän se kaarokkeeseen niin vain uponnutkaan.

Purkamisten ja silmukointien ja kaiken jälkeen kuitenkin päätin puseron tytölle antaa. Onhan se hyvä näin Oulun kylmään kevääseen. Ehkä sitten koululais-Eevikselle joku onnistuneempi kuvio.

Nyt on melkein koko perheelle neulepuserot (ainakin yhdet) tehty, – vain Vävylle en ole tehnyt, mutta hänellepä onkin oma äitinsä tehnyt kaksikin riddaria, joten ei tarvettakaan.

Millehän sitä nyt ryhtyisi?

Oulu

Muisto pulpahti

Iltapäivällä Oulujoella tyyntä, – kevät liipuu hiljalleen Ouluunkin.

Rauhallinen päivä muutenkin.

Myllyojan uimarannalta taustalla takana näkyvät OYSin uudet rakennukset.

Sisällissodan aikana suunnilleen tästä kuvanottopaikasta kohti keltaista Saarelan taloa punaiset ampuivat. Saarelan talossa oli (muistaakseni) valkoisten tukikohta ja asevarasto. Joskus parikymmentä vuotta sitten käytiin kylmänä pakkaspäivänä esimieheni, oppiaineen professorin, kanssa ottamassa kuva tässä samaisessa kohdassa. Hänellä oli joku artikkeli noihin tapahtumiin liittyen työn alla.

Aika vähäiset tiedot minulla tästä – mutta tyvenenä toukokuun päivänä pulpahti muisto mieleen.

 

Niitä näitä

Sumua ja muistoja

Wappupäivän aamuna hyvä vire lähteä kuvailemaan – semminkin kun oli ihan huippuhieno usva koko kaupungin yllä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Melkein maaginen tunnelma.

Kummasti viihdyin hiljaisessa kaupungissa, – menneitä vapppuja muistikuvissa. Ja taas: on hyvä elämänvaihe nyt.

Linnansaaressa (Oulun perinteinen vappupiknikin kokoontumispaikka) ei ollut kuin muutama ”ruokakunta”. Ja Teekkaritorvet. Ilo oli se!

Vappupäivän (joskus aatonkin) perinteisiin on kuulunut samppanja/skumppatervehdyskäynnit äidin ja eksnaapureiden luona. Jäljellä enää eksnaapurit. Mutta kyllä olivat 85-vee naapurit iloisia, kun perinteitä pidettiin yllä. Kuten viime vuosina heidän kanssaan on ollut tapana ja yhteisenä ilona, muisteltiin menneitä. Meidän yhteisiä raksavuosia, ja sen jälkeisiäkin vappuja.

Kevään 1986 vappu oli meille ikimuistoinen.

Meidän talopaketti tuli vappuviikolla. Ja toukokuun ensimmäiseksi viikoksi luvattiin sateita, joten vanhemmat ja viisaammat kehottivat meitä suojaamaan talopaketin seinien yläosat muovilla, jottei sade kastele ja pilaa seinäelementtien villoja yms. Niinpä me vietimme vapun raksalla: ei muuta kuin haalarit ja yo-lakki ylle ja hommiin. Eikä turhaan: ainakin jo melkein 40 vuotta on talo pysynyt ilman kosteusvaurioita. 🙂

Tämä ja monia, monia vappuja tämän jälkeen naapureiden kanssa vietettiin. Ja tänään taas niitä muisteltiin. Paljon hyviä hetkiä, paljon hyvää elämää heidän kanssaan. Paljon muutakin kuin vain juhlaa, mutta puolin ja toisin tukena ja kaverina. Taas todettiin, että ikä ei ole vain numero. Ja että perinteistä on hyvä pitää kiinni. Tämä vappu nyt muistoihin. Edessä: ”Oi, ihana toukokuu!”

Niitä näitä

Perinteistä vappua

Vapun historia lyhyesti

Englantinen Walborg oli veljensä seuraaja miesluostarin johtajattarena 700-luvun Baijerissa. Joten ei mikään turha syy juhlia tätä pyhimystä! Työn ja työväenjuhlan juuret taas juontavat 1880-luvun Yhdysvaltoihin, jossa moving day´na esitetyt kahdeksantunnin työaikavaatimukset johtivat mellakoihin, joissa kuoli ainakin 10 työläistä, mikä on ollut yksi syy/syntyhistorian juonne viettää juuri vappuna työväen juhlaa.

Vappua tai ainakin toukokuun ensimmäistä vietetään eri puolilla Eurooppaa ja maailmaakin eri syistä. Perinteitä on monia, meillä omamme.

Meidän perinteet

Vappuaatto Pyykösjärven rannalla joko brunssiversiona tai liki aamuun asti jatkuneena juoman- ja laulunjuhlana on meillä ollut perinteenä suunnilleen neljäsvuosisadan. Auts. Kuulostaa kyllä vanhalta. Mutta joka tapauksessa: tänäänkin se oli osa meidän vapun viettoamme – nimenomaan brunssiversio. Hyvin toimi hyytävässäkin säässä. Oli taas mukava edes tovi rupatella tuttujen kanssa, uusienkin kanssa vaihtaa kommentteja: työvuosien kollega, naapurikäytävillä vuosikausia samassa tiedekunnassa työskennellyt ihminen, jonka kanssa vasta tänään juttelimme eka kertaa. Vappu luo kontakteja!

Ja sitten meillä oli Rantapellossa perheen kesken bileiden ”jatkot”.  Huom. ikkunoista näkyvä runsas lumi pihalla!!

Kolme sukupolvea Satokankaita grillasi hampurilaisia, mie olin tehnyt tykötarpeita, perunasalaattia ja jälkkäriä.

Jälkkärinä oli — ei jätskiä, ei munkkeja, vaan jotain niin perinteistä kuin Unelmista! (pakko kirjoittaa isolla 🙂 ). Lapsuuteni juhlapyhien vakioherkku: unelmatorttu siten kuin äiti sen teki. Ja johan se maistui – semminkin kun ohessa oli mansikoita ja kermavaahtoa. Varsinkin Eevis söi totaalisen hiljaisuuden vallitessa, mikä ei hänen tapauksessaan ole ihan tavallista.

Juniori ja Miniä olivat valinneet kuohuvan ja ruokajuoman.  Postauksen artikkelikuvassa kuohuva = franciacorta = meidän viime kesän reissualueelta (ja kyllä, kyllä taustalla valkoinen on lunta, jota pihalla on niin paljon, ettei mitään tarvetta huolehtia haravoinnista tänä vappuna). Siinäpä se iltapäivä illan puolelle asti vierähti leppoisasti.

Ja huomenna kolmas perinteinen vappujuttu…

Niitä näitä

Lämpöä muusta kuin säästä

Toki olimme ajatelleet vapunaatonaattona tekevämme muksujen kanssa jotain muuta kuin puuhailua sisätiloissa. Mutta niinhän sitten vain kävi, että aamupäivän tunnit keskenämme viihdyimme, höpöttelimme, pelasimme, teimme yhdessä (Eepi ja minä) lounasta. Eevis osasi koota hienosti nakkivartaita, kurkku- ja tomaattivartaita. Eivätkä lapset koskaan kyllästy katselemaan kuvia – enimmäkseen heistä itsestään. 🙂

Se, miksi olimme vain sisällä, oli sää. Tai siis sen kurjuus. Turuille ja toreille lähteminen ei todellakaan kiinnostanut. Menihän se näinkin. Saatiinpa olla yhdessä ja jutella kaikkea.

Iltapäivällä tupisin Pehtoorille, että toinen täysin ulkoilematon päivä – varsinkaan kun huomennakaan ei ilmeisesti ole toiveita pyöräilystä tai mistään hapensaannista – ei tee hyvää minulle, ei minun kropalleni, ei käytökselleni, ei iholleni, ei ololleni, ei yöunilleni, ei ruokahalulleni, ei lähipiirilleni … Ei yhtään kenellekään. Ja aika pian mies ymmärsi, että on + 3 asteen lämpötilasta huolimatta, sateen hetkellisestä keskeytymisestä johtuen, hyvä lähteä ulos: ”Lähdetäänkö pyöräilemään, vappuskumpalle jonnekin?”

Ja me kaksistaan [poikkeuksellista] lähdimme kuin lähdimmekin pyöräilemään: toppaa, riddaria, kaulahuivia, talvilenkkareita, hanskoja, …. Ja siitä sulahdimme pyörätielle.

Koivurannan kahvilaan suunta! Jossain vaiheessa tuli mieleen, että vaihdan kylmän kuohuviinin rommikaakaoon. Ihan hiton kylmä!

Mutta eipä ollut ruuhkaa yhdellä Oulun kauneimmista patioista. Oulujoki virtasi liki yli äyräitten, vesi on todella korkealla. Ei kuitenkaan jääty ulos luonnonilmiöitä katselemaan – sisällä oli hyvä. Olimme ainoat.

Rommikaakao vaihtui Aperol Spritziksi:  kausi avattu. Ja äkkiä palauduttiin kotiin. Ettei vaan tulisi riehaannuttua vappuviikonlopun humuun. 🙂

Ja huomenna kevään juhla jatkukoon! Nyt tekemään perunasalaattia!

Reissut

Reissukohteemme on …

Autonvuokraus 

Mepä on vuokrattu auto! Kahdeksi päiväksi pieni Polo/Golf maksoi puolitoistasataa, vakuutuksineen. Muistanpa, kun viime vuonna Lombardian reissulle varattiin auto: toki se oli minibussi tai siis kahdeksan hengen tranportteri. Ja se oli koronan jälkeisessä Italiassa. Se maksoi ihan hirvittävän paljon. Tosin se oli kuudelle hengelle, ja sitä tarvittiin sitä kahdeksaksi päiväksi – nyt vain kahdeksi päiväksi kahdelle hengelle, eri maassa, pieni auto, mutta silti ero on valtava.

Tämä uusi vuokraus ei ole Italiassa, mutta se on meidän hotellin naapurikadulla olevasta pienestä autovuokraamosta.

Mehän varasimme jo tammikuussa matkan – aika pitkän suunnittelun, plus-miinus-taulukointien ja konsensuksen jälkeen päädyimme lähtemään Ranskaan: 40-vuotishääpäivämatka suuntautukoon kauniiseen ja maistuvaan Provenceen!

TEMA-matkojen aktiivilomissa oli monta meitä kiinnostavaa ja meitä kiehtovaa kohdetta ja asiaa. Päädyimme kesäkuun alun matkalle, jossa lennot olivat kyllä vähän vaikeat, tai siis olisi oltava Helsingissä yötä, mutta ajattelimme sentään sen kestävämme. Kuin myös jokapäiväisen pyöräilyn! Tarkoituksena oli pyöräillä viikko Provencessa kesäkuun alussa! Mistään ei tarvitsisi itse huolehtia, kunhan ajeltaisiin ryhmän mukana maisemasta toiseen, pikkukylistä eteläranskalaisiin kyliin ja kaupunkeihin. Välillä syötäisiin hyvin, käytäisiin viinitiloilla, liikuttaisiin ja taas näkisimme ja kokisimme lisää. Oltaisiin oikeasti keskellä paikallista elämää. Oppaan palvelut ja tarkoin valitut pysähtymispaikat valmiina.

MUTTA

Helmikuuun lopulla, maaliskuun alkupuolella aloin vähän huolestua siitä, että onko minusta sittenkään pyöräilemään 30 – 60 km päivässä vieraalla pyörällä seitsemänä päivänä peräkkäin ja vielä ryhmässä. Olkoonkin, että oli mahdollisuus vuokrata sähköavusteinen sykkeli. Matka ja pyöräily (semminkin kun ohjelmaan sisältyi paljon taukoja) eivät tuntuneet ollenkaan mahdottomalta haasteelta, mutta kun jo krooniseksi muuttunut olkapään kipu äityi huolettavaksi ja piti (ja pitää usein edelleen) öisin heräillä, aloin miettiä, että olisiko pyöräilyloma sittenkin enempi vähempi aikamoista sinnittelyä ja suorittamista, eikä lomailua ja nauttimista. Ja kun matkaviikolle sattui vielä yksi iso happeninki, iso mahdollinen kuvauskeikka, päädyttiin perumaan reissu.

Uutta kohdetta hakemaan

Vaihdettiin sitten kokonaan vapaalle. Hyvä on: liikkumista, pientä patikkaa, uintia ohjelmassa tullenee tälläkin lomalla olemaan!! Mutta myös hyvin syömistä, uniikkia asumista, lämpöä, raunioita, ihan vaan kaksistaan, jotain tuttua, jotain uutta, – ja meri!

Ajankohtakin oli vaihdettava. Lähdemme – jollei universumi toisin päätä! – kolmen viikon päästä (la 20.5.). Lennot ihan ideaalit = nopeat vaihdot Helsingissä, omatoimimatka, tosin majoitumme Finnairin sopimushotellissa (pieni boutique-hotelli),

Ollaan oltu siellä päin syksyllä 2017. Kuvakansiot täällä. Ja kyllähän tykättiin niin paljon, että jo silloin todettiin, että voitaisiin tulla uudestaan. Nyt sitten kaupunkilomalle, josta tarkoitus liikkua lähiseudulle.

Tällä kertaa ei ajella Splitistä Rivieralle, ei Makarskan Rivieralle, vaan jäädään Splitiin. Ihan keskelle Splitin historiallista keskustaa. Haaveena, aikeena, toiveena käydä saarilla, patikoimassa Krka´ssa, kulkea antiikin raunioilla, syödä hyvin, saada aurinkoa, lomailla yllin kyllin, ihan vaan kaksistaan, ei pyöräilyryhmää, ei suorituspaineita repaleisen olkapään kanssa, voidaan ihan muina turisteina tehdä mitä huvittaa ja mennä mihin huvittaa.

Miksikö tämä nyt ajankohtainen, miksi lomahaaveet juuri nyt eskaloituvat? – Siksi, että tänään on koko päivän satanut ihan mahdottomasti räntää ja ollut tasan yksi astetta lämmintä!

Kaikki on märkää ja harmaata. Kuin marraskuu! Mutta odottakaapas, kyllä on viikko 21 Oulussakin lämmintä! Niin se yleensä on, kun me ollaan jossain reissussa, lämpimässä. Mutta ihan sama. Tässä nyt vappu vietetään ja muuta pientä happeningia ja sitten …

Kaikki vinkit Spilitissä käyneiltä tervetulleita! Me on piipahdettu siellä kesällä 1981, ja sitten lennetty lentokentälle ja lentokentältä 2017, mutta kaupunki ja lähitienoot kokematta. Ravintolasuosituksia, päiväretket saarille, patikkapolkuja lähellä? —