Toki olimme ajatelleet vapunaatonaattona tekevämme muksujen kanssa jotain muuta kuin puuhailua sisätiloissa. Mutta niinhän sitten vain kävi, että aamupäivän tunnit keskenämme viihdyimme, höpöttelimme, pelasimme, teimme yhdessä (Eepi ja minä) lounasta. Eevis osasi koota hienosti nakkivartaita, kurkku- ja tomaattivartaita. Eivätkä lapset koskaan kyllästy katselemaan kuvia – enimmäkseen heistä itsestään. 🙂
Se, miksi olimme vain sisällä, oli sää. Tai siis sen kurjuus. Turuille ja toreille lähteminen ei todellakaan kiinnostanut. Menihän se näinkin. Saatiinpa olla yhdessä ja jutella kaikkea.
Iltapäivällä tupisin Pehtoorille, että toinen täysin ulkoilematon päivä – varsinkaan kun huomennakaan ei ilmeisesti ole toiveita pyöräilystä tai mistään hapensaannista – ei tee hyvää minulle, ei minun kropalleni, ei käytökselleni, ei iholleni, ei ololleni, ei yöunilleni, ei ruokahalulleni, ei lähipiirilleni … Ei yhtään kenellekään. Ja aika pian mies ymmärsi, että on + 3 asteen lämpötilasta huolimatta, sateen hetkellisestä keskeytymisestä johtuen, hyvä lähteä ulos: ”Lähdetäänkö pyöräilemään, vappuskumpalle jonnekin?”
Ja me kaksistaan [poikkeuksellista] lähdimme kuin lähdimmekin pyöräilemään: toppaa, riddaria, kaulahuivia, talvilenkkareita, hanskoja, …. Ja siitä sulahdimme pyörätielle.
Koivurannan kahvilaan suunta! Jossain vaiheessa tuli mieleen, että vaihdan kylmän kuohuviinin rommikaakaoon. Ihan hiton kylmä!
Mutta eipä ollut ruuhkaa yhdellä Oulun kauneimmista patioista. Oulujoki virtasi liki yli äyräitten, vesi on todella korkealla. Ei kuitenkaan jääty ulos luonnonilmiöitä katselemaan – sisällä oli hyvä. Olimme ainoat.
Rommikaakao vaihtui Aperol Spritziksi: kausi avattu. Ja äkkiä palauduttiin kotiin. Ettei vaan tulisi riehaannuttua vappuviikonlopun humuun. 🙂
Ja huomenna kevään juhla jatkukoon! Nyt tekemään perunasalaattia!