Showing: 5481 - 5490 of 6 406 RESULTS
Historiaa Yliopistoelämää

Suuret ikäluokat työllistävät

Kokous, opinto-ohjaus, opetus, kokous, opetus (vai opinto-ohjaus :))

Ja kaikissa läpikäyvänä teemana ”suuret ikäluokat työllistävät”. Kokouksiin minut vie yhä enemmän  suurten ikäluokkien eläköityminen: meidän tiedekunnassamme on 20 professuuria, joista 13 on tämän ja parin seuraavan vuoden aikana avoinna eläköitymisten vuoksi. Olen – valitettavasti – virkojen täyttöjä valmistelevan työryhmän jäsen. Työryhmällä on myös muita kuin professorien virkojen täyttöjä valmisteltavana, joten kokoustettavaa riittää. Tänään taas yksi kokous, jossa en todellakaan olisi halunnut olla läsnä.

Ja opetuksessakin suuret ikäluokat –  ”nuorempana” voinet hoitaa tämän ja tuon… Noh, se meni kyllä ihan rutiinilla ja mukavasti.

Ja sitten opetettavanakin suuret ikäluokat. Tiedättekö, mikä on yleisin syntymäpäivä Suomessa?

Ja missä sen juuret? Jatkosota päättyi syyskuussa 1944. Lapissa sodittiin kevääseen 1945, mutta valtaosa sotilaista kotiutettiin ennen joulua 1944. Kotiinpaluusta kului 9–10 kk kun suuret ikäluokat alkoivat syntyä. Tasan yhdeksän kuukautta ensimmäisen kotiutumisjoulun (jouluaaton) jälkeen on kaikkien aikojen yleisin suomalaisten  syntymäpäivä: vuoden 1945 elokuun  24. päivänä syntyi 495 lasta.

Vuonna 1947 syntyneitä oli eniten (108 168) … Vielä vuosi 1950 ylitti vuoden 1945 syntyvyys-tason, joten sitä voidaan pitää vielä suurten ikäluokkien (väestöllisenä) kohorttina. 1950-luvullla jo selvästi pienempi kunnes sitten 1958 oli jo pohjanoteeraus… Siis määrässä. Laatuhan sitten korvasi määrän 🙂

Tähän sitten loppuu tämänkertainen Arjen historia -luento pätkä.

Historiaa

Fragmentteja vol. 604 (tai jotain …)

Miksi aina minä? Tiedättehän ihmistyypin ”miksi-aina-minä?” Tuon tyypin ihmiset eivät ole työyhteisöissä tai missään muissakaan yhteisöissä erityisen mukavia kanssaihmisiä. Tänään olen ollut juuri tuollainen: en vielä! urputtanut ääneen, mutta läheltä jo piti.  Tätä menoa minusta tulee Miksi aina minä -tyyppi. En kyllä haluaisi sellaiseksi tulla. Ehkä minulla on ratkaisu sen estämiseksi. 🙂

Uunipunajuuret, joita eilen tein, olivat tänään mahdottoman hyviä kylmänä eväänä: siis kuori punajuuret (½ kg), leikkaa lohkoiksi, laita uunikulhoon, kaada 2 rkl oliiviöljyä, 1 tl suolaa, 2 tl timjamia, 2 tl sokeria päälle ja sekoita. Laita kansi tai folio päälle ja uuniin (200 C) kolmeksi vartiksi. Eilen pihvin lisäkkeenä hyviä, tänään salaatin päällä ruokaisana lisukkeena. Sinihomejuustomurut olisivat tehneet varmaan vielä paremmiksi, mutta eipä ollut käytettävissä. Tietysti jos pitää sinihomejuustosta, niin ja punajuurista. Minä pidän.

Hampaan (2-7), jossa on ennestään viisi nastaa ja joka hajosi marraskuussa kun naapurihammas poistettiin, poraaminen ”pohjaan asti” (lääkärin käyttämä ilmaus), uuden pinnan tekeminen, hiominen passeliksi ja kaiken kaikkiaan koko operaatio kestää 52 minuuttia ja maksaa 242 euroa. Kiitos ja näkemiin. Mutta tämä uusi? puudutusaine (forte) on hyvä. Silmä pelittää, pystyn juomaan eikä sattunut – kuin alussa vähän.

Murmelin kanssa toivomme eri asioita.

Kansanarkisto on luvannut käyttää kuva-arkistostaan kuvia luennolla. Nyt tämän luvan turvin rohkenen laittaa tähänkin yhden kuvan, jonka tänään löysin. Tämä on jotain niin ylivertaista! Kuva on otettu 1920-luvun Kemissä. Emil Kakko ja hänen kymmenen poikaansa! Joista KAIKISTA tuli maalareita. Kaikista! Oliko perheessä tyttöjä? Oliko Emilillä vain yksi vaimo? Miksei poikien äiti (äidit) ole kuvassa?

Ja sokerina pohjalla!! Juniori (siis meidän, ei Emilin) on saanut ruotsin kurssin läpi!!! Eikä millään viis miinuksella! Kirkkaasti viitonen! Reilusti siis. (Wir sprechen only sverige – kuten poika asian ilmaisee…) Nyt ei enää lukion pakollisista kursseista puutu kuin yksi: historia. Suutarin lapsilla … ?

Niitä näitä

Elämäni aakkoset

Täällä blogimaailmaassa on jo kauan pyörinyt haaste ”elämäni aakkoset” (kokeile vaikka googlaamaalla niin löydät kymmeniä, ellet jopa satoja elämäni aakkosia). Lifestyle-lehti Gloriassa on myös ollut pitkään palsta, jossa julkkikset vastailevat kysymyksiin ”elämänsä  aakkosista”. Sieltä minäkin joskus idean keksin, ja olenkin muutaman kerran vuosien varrella itselleni kirjoitellut oman elämäni aakkosia.  On ollut jännä  nähdä, miten aakkoset peilaavat sen hetkistä elämäntilannetta, miten ne muuttuvat. Ei ollenkaan hullumpi itsereflektion keino. Kokeile vaikka.

No, sisaren kanssa on tässä joskus puhuttu, että pitäisi osallistua tähän blogihaasteeseen, mutta aina se on meiltä jäänyt. Nyt sitten päätimme kirjata aakkosemme  ja toinen toisemme haastaen julkistaa ne yhtä aikaa. (ks. sisareni Railan aakkoset)

Ja samalla heitämme kaikille bloggaaville tai kommentoiville blogiystävillemme haasteen… Sinun elämäsi aakkoset?

Ja tässäpä minun aakkoseni tänään anno domini 2011, olkaapas hyvät.

________________________________________________

A Aamu, alku. Päivän paras hetki. Olen innokas aloittamaan…

B Blogi, siitä on tullut osa jokaista päivää.

C Mitä enemmän Celsiuksia sitä parempi.

D Divina comedia (Dante) ja Dublin. Aina on kirjoja, jotka haluaisi lukea. Aina on paikkoja, joissa haluaisi käydä.

E Eilinen. Elän liian usein eilisessä tai tulevassa. Olisi opittava elämään tässä ja nyt, eikä niin paljon mennyttä muistella tai tulevaa toivoa.

F Farkut ja elämänikäinen yritys pysyä jotensakaan farkkuihin sopivana.

G Gastronomia – on mukava syödä hyvin, kirjoittaa ruoasta, tehdä ruokaa, viihtyä ruokaharrastajien seurassa, puhua ruoasta, kuvata ruokaa, reissata ruoan perässä …

H Historia. Työ ja elämäntapa.

I Italia. Maa, viinit, ruoka, historia. Kiehtovat minua.

J Juhlat. On ihana juhlia. Järjestää juhlia, olla juhlissa.

K Kirjat. Ilman niitä vaikea tehdä töitä, ilman niitä vaikea viettää lomaa.

L Linja-autot. Olleet iso osa elämääni – hyvin monella tasolla.

M Myötätuuli. Lapin mökki. Toinen maailman parhaista paikoista.

O Onni on matkalla oloa. ”Ei pidä vain vartoa perille pääsyä, on nautittava matkalla olosta”. Arjessa on onni.

P Pekka. Mitäpä sitä selittelemään, kiertelemään:  rakkaimmistani se ensimmäinen.

Q Kuu. Kuutamo. Valvominen –  sitä tulee aina välillä tehtyä. Se ei ole hyväksi.

R Elämäni läheisissä on aina ollut monta R:llä alkavaa.

S S. on yksi kolmesta rakkaimmistani. Teki minusta äidin, teki minusta eheämmän.  Nyt ikävä! Iso Ikävä.

T T.  ihan kuten S:kin, yksi kolmesta tärkeimmästäni. Ja kuinka minä olinkaan onnellinen kun vielä pojankin sain!

U Ulkoilma ja urheilu. Sekä välttämättömyyksiä että tyydytyksen tuottajia. Tänäänkin.

V Valokuvaus. V:n kohdalla oli vuosikausia väitöskirja, mutta nyt se on vaihtunut valokuvaukseksi. Ei vie kyllä ihan yhtä paljon aikaa, mutta on nykyään iso osa elämänmenoa.

X Aina on x-tekijöitä ja kysymysmerkkejä. Aina on mielenkiintoisia asioita, joita pitäisi opiskella. Aina on vähintäänkin pieni huoli jostakin tuntemattomasta.

Y Ystävät. Olen riippuvainen.

Z ZZZZZ.

Å Ruotsin kieli. Olisi pitänyt opetella ajoissa.

Ä Äärimmäisyydet ovat minusta vastenmielisiä, kaikenlainen fanatismi niin maailmanhistoriassa kuin yksilöissäkin on kaihdettavaa. Intohimoa saa olla, pitääkin olla, mutta äärimmäisyydet eivät ole hyväksi.

Ö Hämmennys, ööö. Se on ikävä tunne. Paitsi joskus. Jos hämmentyy liikutuksesta, niin se voi olla hyväkin tunne. Tunteet on tärkeitä.

Niitä näitä

Tammilauantai

Aamulla – 25C.

Arvelutti lähteä lenkille: mie jäädyn siellä! Mutta mitä vielä: siellä on mahdottoman raikasta, tyyntä, hienoa ja mikä parasta: valossa häivähdys keväästä. Varmasti oli. Lopulta olin yhteensä melkein pari tuntia ulkona. Stocka ja Caritas samalla reissulla; kaikki toppavermeet yllä en kuulunut Herkun turkkitätien kanssa samaan joukkoon, mutta mitä väliä. Sapuskat tuli ostettua, ja koristukset illan jälkkäriin.

Meillä on tänään (kohta) ne viinikerhon siirretyt loppiaisnyyttärit. Toisin kuin yleensä, olen lupautunut tekemään jälkkärin – teen mieluiten jotain alkuruokia). Teemana on siis Etelä-Afrikka: illan järjestäjäpariskunta on sieltä vastikään viinien kanssa palannut ja nyt myös ruoka on tarkoitus olla Etelä-Afrikka-teemaan passelia. Siispä tein Trifflen.

Kun me olimme Etelä-Afrikassa tuntui, että joka buffet-pöydässä oli näitä trifflejä tarjolla. Ne ovat lasimaljaan tehtyjä jälkkäreitä, joissa on (hyytelöityjä) hedelmiä, sokerikakkua, (vanilja)vanukasta, usein pähkinöitä, ja ehkä myös kermaa… (ks. kuvia täältä). Minulla ei ollut mitään erityistä reseptiä (eikä korkeaa lasimaljaa), mutta olenpahan kerrostanut kaikkea… Saapas nähdä miten maistuu. (klo 23.51 hyvin maistui :))

Kuvausreissusta kerrottava vielä, että  otin sitten eka kuvan tämän vuoden ”kuukausikuva” settiin.

(Puutteenperä-kuukausikuvasarja näyttää jääneen joulukuulta päivittämättä, joulukuun kuvakin kyllä on, mutta olkoon nyt vain 11 kuukauden juttu).

Laittelen tässä viikon sisällä esille ensimmäisen uuden kuvasarjan kuvista kunhan saan ”taustatekstit” valmiiksi.

Muita kuviakin kertyi. Huikean kaunista oli!

Ja huomenna ”elämäni aakkoset”.

Liikkuminen

Pitäisi osata sanoa EI

Kieltää kolme kertaa? Juudas?

Minun olisi pitänyt osata. Kieltää kolme kertaa. Miten näitä juttuja nyt tulee näin monta yhtäaikaa? Ja minähän osasin välillä sanoa EI. Mihin se pitkään harjoiteltu taito on kadonnut? Tulette vielä kuulemaan/näkemäänkin (uuups!!) mitä tarkoitan. Minun olisi pitänyt tänään osata sanoa kolmelle, ei kun neljälle ihmiselle, ei, mutta osasinko? En. Mistä seuraa, että menen Tampereelle, menen Heinäpäähän, kirjoitan ja annan ottaa itsestäni valokuvan. Auts!

Jotain hyvääkin tänään. Aamulla salilla oli pitkästä aikaa erinomainen treeni. Johtuu mistä? Otin alkuverryttelyn ajaksi, kuntopyörälle, lehden mukaan. Kuntiksen aulan pöydällä oli Glorian uusin numero ja sen myötä polkemisen rasite unohtui, lehden jutut veivät mennessään. Kaikki ne loistavat reseptit, joita en tähän aikaan vuodesta voi kokeilla, olivat niin kiinnostavaa luettavaa aamukuudelta, että unohduin polkemaan kuntopyörää reilusti yli normiajan ja kunnon verryttelyn jälkeen kaikki muu harjoittelu sujui ja kulki kuin juna. Ja jo nyt tuntuu jaloissa, että jalkaprässissä on aamusella oltu. 🙂 Mutta siis, salitreeni maistui.

Toinenkin mukava juttu tänään: nuorempi nuoripari oli syömässä. Joten onhan sitä tänään ollut paljonkin hyvää.  Joten ihan turhaa siis valittaa…

Niitä näitä

Lentämään?

Norwegian Airlines on aloittanut lentoliikenteen Oulusta Helsinkiin. Lentolippu maksaa 60 euroa! Kuusikymmentä! Ja Roomaan pääsee Oulusta 110 eurolla! Esimerkiksi.

Voisinkin lähteä Helsinkiin, tai siis oikeastaan pitäisi.  Työn takia. Ja Roomaan lähtemistä vastaan minulla ei ole koskaan mitään. Voisin siis lähteä Roomaankin.

Oletteko koskaan ajatelleet, että Pantheonin katolla on pienet portaat? Yksi opiskelu/työkaverini on kerran kiivennytkin noita portaita (klikkaile kuva isommaksi, niin näet paremmin). Minäkin haluaisin.

Tuli vaan mieleen kun pehtoori on tänään pudotellut lunta katolta. Ei, ei Pantheonin katolta, vaan meidän katolta.

Ehkä tietäisin Roomassa yhden hyvän (ainakin yhden :)) trattorian missä illastaa…

Ja reitin, missä käydä aamulenkillä.

Niin, että joko olen ostanut lentoliput? En ole, en. Enkä kai ihan heti Roomaan ole lähdössäkään, mutta onpahan nyt vaan jotenkin levoton olo, – ja edes haaveilen. Haaveita pitää olla. Ja Helsinkiin on maaliskuussa varmaan mentävä.

Niitä näitä

Samankaltaista

Kuten Koivu eilisen postaukseni jälkeen viisaasti kommentissaan totesi, eipä ole meitsin päivien kulku vuosikymmenissä paljon muuttunut.

Elämisesi peruskaava, hyvä TT, on noilta vuosilta näemmä säilynyt hämmästyttävän samankaltaisena:

-reippaasti ylös
-duunia, ystäviä
-kirjallisuutta
-jonkin verran TV-viihdettä
-liikuntaa
-ajoissa unten maille

Summa summarum: säännöllistä elämää.

Tuota taaskin ollut viime päivät. Paitsi tuota unta. Eikä niin reippaasti ylös, varhain kuitenkin. Ja se mistä tällaisina vähän kiireimpinä aikoina ensimmäisenä tulee luovutuksi on telkkari, jota en muutenkaan katso, mutta erityisesti liikkuminen jää liian vähille. Kuinka eilenkin olisi ollut hieno sää liikkua. Olisi ollut heti aamulla, mutta varsinkin puolenpäivän tienoilla, kun olin siirtymätaipaleella paikasta A (Caritas) paikan B (pankki) ja C (arkisto) kautta paikkaan D (kampus ja lukuisa määrä odottavia opiskelijoita ja kollegoita ihmettelemässä ”missä ihmeessä sinä olet ollut koko päivän”!).

Tuolloin puolelta päivin olisi kannattanut tehdä ”ohikkaat”. Parkkeerata auto tienposkeen, kaivaa kamera takapenkiltä ja lähteä jokivarteen, Pikisaareen, Ainolaan kävelemään. Taivas oli tummanpuhuva, kuin ukkosen edellä, toisaalta kirkas, kuulas, pikkupakkasen keli, jossa lupaus keväästä. Mielettömän hieno valo. Ja mitä minä teen? Menen kiltisti duuniin. Hö!

Tänä aamunakin teki mieli karata: hanget kimmelsivät, oli tyven, tumma kaunis talvinen aamu. Ja minä painun yliopiston kolsujen seinien sisäpuolelle. Ja sitten, sittenkin. Oli hyvä päivä tänään. Luento alkoi. Puolensataa, ehkä vähän enemmänkin, opiskelijoita. Sopiva porukka. Jospa tuon porukan kanssa saisin aikaan keskusteluakin.

Ja  merkillisen paljon minä olen ollut puhelimessa viime aikoina. Sitä en tehnyt kymmenvuotiaana.

Niitä näitä

Päiväkirjan lehtiä kesältä 1968

Olen nauranut vedet silmissä viimeisen tunnin ajan…

Arjen historian luennollani on harjoitustehtävä, jossa opiskelijat kirjoittavat kuvitellun henkilön päiväkirjaa yhdeltä päivältä… Voin tässä joku päivä kertoa harjoituksesta lisää. Ko. harjoitus oli edelliselläkin kerralla aiheesta luennoidessani mukana ja harjoituksen tulokset olivat paikoin kaunokirjallisesti, historiatieteellisesti, ideoiltaan, monin tavoin aivan hurjan hyviä, – tekivät vaikutuksen, sanoisin.

— tänään sitten, äsken, työhuoneeni varastoa penkoessa, skannattavia kuvia etsiessä, törmäsin omiin päiväkirjoihini. Niitähän on ennen Tuulestatemmattuja juttujakin eräältäkin vuosikymmeneltä… Niitä on, Herra varjelkoon! valtava pahvilaatikollinen! Lyhyellä iällä ehtinyt noin paljon kirjoitella 🙂

Noh, selittelemättä paras –  Tuulestatemmattu 10-vuotiaana:

klikkaamalla saat  alemmat sivut suuremmiksi

Kuvat ovat kesältä 1967