Miksi aina minä? Tiedättehän ihmistyypin ”miksi-aina-minä?” Tuon tyypin ihmiset eivät ole työyhteisöissä tai missään muissakaan yhteisöissä erityisen mukavia kanssaihmisiä. Tänään olen ollut juuri tuollainen: en vielä! urputtanut ääneen, mutta läheltä jo piti. Tätä menoa minusta tulee Miksi aina minä -tyyppi. En kyllä haluaisi sellaiseksi tulla. Ehkä minulla on ratkaisu sen estämiseksi. 🙂
Uunipunajuuret, joita eilen tein, olivat tänään mahdottoman hyviä kylmänä eväänä: siis kuori punajuuret (½ kg), leikkaa lohkoiksi, laita uunikulhoon, kaada 2 rkl oliiviöljyä, 1 tl suolaa, 2 tl timjamia, 2 tl sokeria päälle ja sekoita. Laita kansi tai folio päälle ja uuniin (200 C) kolmeksi vartiksi. Eilen pihvin lisäkkeenä hyviä, tänään salaatin päällä ruokaisana lisukkeena. Sinihomejuustomurut olisivat tehneet varmaan vielä paremmiksi, mutta eipä ollut käytettävissä. Tietysti jos pitää sinihomejuustosta, niin ja punajuurista. Minä pidän.
Hampaan (2-7), jossa on ennestään viisi nastaa ja joka hajosi marraskuussa kun naapurihammas poistettiin, poraaminen ”pohjaan asti” (lääkärin käyttämä ilmaus), uuden pinnan tekeminen, hiominen passeliksi ja kaiken kaikkiaan koko operaatio kestää 52 minuuttia ja maksaa 242 euroa. Kiitos ja näkemiin. Mutta tämä uusi? puudutusaine (forte) on hyvä. Silmä pelittää, pystyn juomaan eikä sattunut – kuin alussa vähän.
Murmelin kanssa toivomme eri asioita.
Kansanarkisto on luvannut käyttää kuva-arkistostaan kuvia luennolla. Nyt tämän luvan turvin rohkenen laittaa tähänkin yhden kuvan, jonka tänään löysin. Tämä on jotain niin ylivertaista! Kuva on otettu 1920-luvun Kemissä. Emil Kakko ja hänen kymmenen poikaansa! Joista KAIKISTA tuli maalareita. Kaikista! Oliko perheessä tyttöjä? Oliko Emilillä vain yksi vaimo? Miksei poikien äiti (äidit) ole kuvassa?
Ja sokerina pohjalla!! Juniori (siis meidän, ei Emilin) on saanut ruotsin kurssin läpi!!! Eikä millään viis miinuksella! Kirkkaasti viitonen! Reilusti siis. (Wir sprechen only sverige – kuten poika asian ilmaisee…) Nyt ei enää lukion pakollisista kursseista puutu kuin yksi: historia. Suutarin lapsilla … ?
Ei oo tähän asti ainakaan ollu kenkiä. Emut löytyy. =))
Isä ja kymmenen pienempää Kakkoa Kemistä. Mielenkiintoista! Tapasimme rva puolisoni kanssa joulukuussa 2002 Adelaidessa (AUS) Kemistä emigroituneen Alpo Kakon lesken Annikin. Edesmennyt Alpo oli (mm.) innokas valokuvaaja, kaitafilmi/videomies ja paikallisradion toimittaja.
Ei taiteilija – eri Kakkoja siis, mutta koska Kakko, tulkoon kerrotuksi.
Juniori koettaa nyt vaan tepastella niillä Emuilla – ja jatkaa menestyksekästä opiskelua. Myös historian saralla. Jos ostettaisiin sitten uudet kengätkin 🙂
Koivu, olisiko tämä Alpo kuitenkin voinut olla yksi noista Emilin (ei taidemaalari, vaan talo- yms. maalari) pojista.
PS. Kakkojen sukujuuret ovat Yli-Iissä, joten kemiläisiä Kakkoja ei niin tavottomasti pitäisi olla.
Maalari ei (välttämättä) ole taidemaalari – ¡Verdad!
Emil – Alpo; tiedustelen asiaa Ingle Farmin Annikilta.
Kerro sitten, mitä Annikki vastasi.
Onko vitonen nykyisin hyvä numero?
Riippuu tarkastelijasta 🙂 Peruskoulussa ja lukiossa viismiinus on edelleen alin hyväksytty numero – ja kymppi paras.Yliopistossa viitonen on nykyään korkein mahdollinen arvosana. Ja meidän nuoret saavat molemmat vitosia. 😉
Kyllä Alpo Kakko Oli Kemin Koivuharjulla asuneen Hugo Kakon poika. Tiedän koska asuin lapsena Hugon talossa.
Hugo oli talomaalari.
Hei Keijo, kiitokset tiedosta. Mielenkiintoinen tieto, näyttäisi siis siltä, että Alpo Kakkoja on kaksikin… Tai sitten talomaalari on ollut myös valokuvaaja?
Reija; niin en tiedä toisesta Alposta mutta tämä Alpo joka asui Austraaliassa oli Melbournen radiolla töissä ( ainakin -70 luvulla)ja hänen vaimonsa nimi on Annikki. Alpon isä oli Hugo joka oli talomaalari ja Hugo asui Kemissä. Ymmärsin Koivun tekstistä että Alpo olisi jo poistunut keskuudestamme..hän oli kyllä kiinnostunut valokuvaamisesta. Tapasin Alpon ja Annikin muutamia kertoja heidän lomaillessaan isänsä luona..eräästä vierailusta minulla on muistona austraalialainen bumerangi jonka Alpo minulle antoi käydessään.
Todellakin Alpo Kakkoja on sitten ollut vain yksi, minä vain sotkin. Tuosta veljessarjasta olisi kyllä tietää enemmänkin… Kiitos, Keijo!