Showing: 5451 - 5460 of 6 406 RESULTS
Niitä näitä Ruoka ja viini

Tuote-esittely vol. 3

Pakkasmaanantaina, jolloin vointi edelleen enemmän kuin puolikuntoinen, ei kotona ole kummoisia tapahtunut. Kolumnia kirjoitellut, ensi viikon esitelmätilaisuutta varten matskuja etsinyt, lueskellut… Eipä niistä paljon blogattavaa ole.

Siispä on aika penkoa kuva-arkistoista otokset juttuun nimeltä Tuote-esittelyä vol. 3 (aiemmat täällä).

Ja ruokaanhan nämä tietty liittyvät. Aloitetaan alkupaloista. Tai välipaloista, tai siis sipseistä. Nämä Linkosuon RuisSipsit ovat kaupoissa sipsihyllyissä, eivät Hapankorppujen, näkkäreiden ja Palttoonnappien joukossa vaan sipseissä. Jos minulta kysytään niin vääärässä hyllyssä. Mutta minultahan ei kysytä. Koukkuun näihin jää, kokeile vaikka. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Nämä on erinomaisia sellaisenaan, ne on hyviä täytettynä sienisalaatilla, raejuustolla, sipuli-smetana-mätimössöllä, lohitartarilla. Vrt. palttoonnapit, mutta ohuempia, mukavan, pehmeän valkosipulisia.

Sitten kun sipulista oli puhetta niin on muistettava sanoa Roscoff-sipulista. Se on ranskalainen sipuli (appellation Roscoff!) joka on makeaa, sitä voi herkemmätkin syödä raakana, siis salaattisipulina, blinisipulina, ja vaikka miten. Se myydään tertuissa. Sitä on ainakin Stockalla.

Sipulissa pitäytyäksemme: Persillade. Santa Marian mauste, jossa on kuivattua valkosipulia, persiljaa ja suolaa. Ei glutamaattia. Käytä esimerkiksi näin: keitä naposteluporkkanat al dente, sekoita kuumien porkkanoiden joukkoon ruokalusikallinen smetanaa ja ripottele pinnalle Persilladea. Tai keitä spaghetti ja laita sekaan nokare voita ja ripottele pinnalle Persilladea ja parmesania. Tai paista munakas ja ripottele pinnalle Persilladea. Siinäpä suunnilleen se mitä tyttäremme on äitinsä keittotaidosta opiskelijakeittiöönsä ominut. Onhan sitä siinäkin. 🙂 Mutta oikeasti suosittelen. Vaikka kuivatusta valkosipulista en periaatteessa perusta.

Sitten voisikin hypätä jälkiruokaan. Suklaata. Valkoista suklaata, joka on kyllä jo vähän pois muodista, mutta jos teet jotain valkosuklaajälkkäriä, ja varsinkin jos suklaa on sulatettava, hanki tätä:

Useinhan valkosuklaassa sulatettuna on sellainen muovinen maku, ja vähän liisterimäinen rakenne, mutta tämä on toista! Saman tuottajan tumma suklaa ja minttusuklaa ovat myös laatutavaraa. Näitä saa Oulussa Punnitse ja säästä -liikkeestä. Se on Kauppurienkadulla vanhassa Liiton talossa. Samaisessa putiikissa on kaupungin parhaat ja tuoreimmat (para)pähkinät ja teet, raakasuklaat, luomukuivahedelmät etc. Siis sinne.

Makeista puheenollen: Heritage Palm Sugar, ja erityisesti kanelisokeri on jotain mainitsemisen arvoista. Etten sanoisi suurenmoista. Ei mitään tavalllista tavallista kanelisokeria, vaan herkkua. Tein eilen jälkkärin: kuorin hapokkaan omenan, makean päärynän, pirskottelin vähän sitruunamehua päälle, desi, pari turkkilaista jukurttia sekaan ja sitten tätä päälle. Nam. Tämä on hyvää – tietysti – viilin päällä.

Niitä näitä

Ruokahalun menetys

– Voi hyvänen aika, kuinka olet laihtunut kun olet sairastellut!

Näinhän sitä kuulee monelle sairasvuoteelta nousseelle sanottavan. Ei tarvitse sanoa minulle jos ja kun tämä hitonmoinen flunssa joskus on ohi. Nyt kurkku on karhea, kuin pienillä haavoilla, nenä tukossa, pää tokkurassa, joka paikkaa särkee, silmät ovat vetiset ja kipeät, olen kärsimätön kun en juuri voi tehdä mitään (vähän jatkotutkijoiden aikeita lueskellut – edes),  mutta edelleenkään ei kuumetta – eikä ruokahalu todellakaan ole kadonnut yhtään mihinkään!

Enpä ole eläissäni vielä niin sairas ollut,  etteikö ruoka maistuisi! Ei edes silloin kun minulle tehtiin iso, monta tuntia kestänyt leikkaus, oikeasta lapaluusta vasempaan lonkkaan ulottunut 46 cm pitkä leikkaushaava, kylkiluun poisto, samalla munuaiskiviä veks ja kaikkea muuta hienosäätöä, jouduin olemaan viikon erossa vauvasta (esikoisesta), kipulääkitys oli kova ─  mutta ei, ei pienintäkään häivähdystä ruokahalun menettämisestä. Suunnilleen suoraan heräämöstä osastolle palattua sairaalaruokakin maistui ihan hyvin! Eikä edes samalla reissulla saatu sairaalabakteeri pilannut ehtymätöntä iloani ruoasta nauttimiseen.

Ainoa kerta, jonka muistan jolloin en ole voinut syödä, oli väitöstä edeltävänä perjantai-iltana. Menin silloin töiden jälkeen kampaajalle ja hankkimaan vielä jotain tarpeellista seuraavaa suurta päivää varten, ja kun tulin kotiin, oli mieheni tehnyt ruoan: savustanut nieriää ja tehnyt salaatin, avannut pienen samppanjapullon. Parasta mitä voin tietää, mutta ei. Mitään en pystynyt syömään. Enkä juuri väitöspäivän aamunakaan. Että vähän jännitti. Karonkassa kaikki kyllä sitten maistui kaksinverroin!

Mutta tänään: kaikki muu on toisin kuin normaalisunnuntaina, mutta ruokahalu ei ole kadonnut! Olisi edes jotain iloa tästä taudista, mutta noup:  ruokaa on saatava tehdä, ja siitä nauttia!

Ruoka ja viini Ruokahaaste

Helmikuun ruokahaaste: Japani

Tammikuun ruokahaasteeseen osallistuminen jäi minulta väliin. Kisan voitti Katja Moments-blogista, joten hän sai asettaa helmikuun haasteen. Nyt en voi jättää vastaamatta: aiheena on Japani, jotakin japanilaistyylistä. Ja Katja vielä vinkkaa, että esteettisyys ei ole pahaksi. Japanilaisessa keittiössähän se on olennainen osa. Niinpä sitten oli yritettävä tehdä melkoisen värittömistä aineksista herkullista ja kauniisti esillepantua einettä.

Vanhan reseptin kaivoin esille, vähän vain muokkailin. Pähkinäkastike on  japanilaisessa alkuperäisohjeessa (Helppoa ja hyvää Japanista) tehty grillattujen munakoisojen kastiksi, mutta se sopii myös grillatulle possunlihalle ja broilerille erinomaisesti. Tein siis munakoisoja mutta myös broileria, jotta perheen nuorimieskin saisi mieleistään sapuskaa, munakoisot kun eivät ole pojan ykkösherkku.

Grillattua munakoisoa ja pähkinäkastiketta

Jos haluat tehdä myös broileria laita se marinoitumaan mieleiseesi kastikkeeseen. Kuvan Chicken-marinadi on tarkoitukseen oikein hyvä. Puoli tuntia riittää marinointiajaksi. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Leikkaa munakoiso noin sentin viipaleiksi, ripottele pinnalle suolaa ja ”itketä” viipaleita puolisen tuntia. Kuivaa talouspaperilla. Sivele viipaleet rypsiöljyllä, myllystä mustapippuria ja vähän suolaa pinnalle ja sitten uuniin. Grillivastusten alle noin 8─10 minuutiksi.

Mittaa kattilaan
1½ dl vettä,
5 rkl sokeritonta maapähkinävoita,
2 murskattua valkosipulikynttä,
2 rkl soijaa,
1 rkl raastettua inkivääriä ja
vähän wasabia, wasabi-kastiketta tai cayennepippuria.

Kiehauta ja sekoita tasaiseksi.

Wokkaa broiler ja lisää lopuksi soijaa.

Munakoison ja broilerin sekä pähkinäkastikkeen lisäksi keitin villiriisiä ja sitten tein kurkku-retikkaraastetta.

Sitä varten tarvitset kokonaisen kurkun ja isohkon palasen retikkaa. Raasta ne molemmat, sekoita, ripottele ½─1 tl suolaa pinnalle. Valuta niitä jonkin aikaa lävikössä.  Lisää joukkoon pari ruokalusikallista sitruunamehua.

Pinnalle laittelin vielä merilevää, jonka olin kiehauttanut ja maustanut soijalla. Enpä ollut aiemmin kyseiseen tuotteeseen tutustunut, mutta sehän olikin erinomaista ja sopi hyvin salaattiin. Ja laittelin sitä myös riisin joukkoon.

Raikas raaste ja merilevä  sopivat täyteläisen ja pehmeän pähkinäkastikkeen kanssa samalle lautaselle jotensakin oivallisesti.

Lasillinen lämmintä sakea ei ollut sekään huono idea tämän kokonaisuuden keralle.

 

Niitä näitä

Eipä kummoista

Mun kurkku tuntuu tältä:

Jäätävä, pistävä, säröinen, sinisenä kivusta, höyryää kuumista juomista…  Ei ole kiva, ei.

Ja eniten riepoo kun en pääse ulos – pikkuisen vain poikkesin Tuiranrannassa kun kauppaan kuitenkin livahdin puolelta päivin. Hieno, hieno pakkaspäivä ollut.

Olen sitten kuvaillut sisällä (tämän kuun ruokahaaste on ”jotain japanilaistyylistä” ja innostuin värkkäilemään kaikenlaista, huomenissa ehkä postailen), nukkunut, valmistellut ensi viikon opetusta, nukkunut, yrittänyt olla valittamatta ulos pääsemättömyyttä – paino sanalla yrittänyt.

Niitä näitä

Sairauspoissaolo

Olen sitä surkeaa sarjaa ihmisistä, joille ei nouse kuume, vaikka kuinka olis kipee. Ja kun ei ole kuumetta, ei voi olla pois töistä. Ei vaikka töissäolovelvoitetta ei varsinaisesti ole.

Pestiinihän kuuluu vain (? :)) hoitaa hommat, periaatteessa ihan sama, teenkö ne kampuksella vai kotona. Kukaan ei kysele, vaikka tekisin luennon tai tarkastaisin harjoitukset kotona tai kylillä, kampuksella tai kirjastossa. Ei ole kellokorttia, eikä paikallaolopakkoa. Tietty jos on opetusta tai kokouksia tai muuta tapaamista, on oltava läsnä, mutta muuten ei väliä missä hommat teen. Meitsi on vaan tottunut siihen, jotta kustannuspaikalle mennään. Kotona duunaaminen sopii minulle ja sitä tulee tehtyä  silloin kun se on ”ylimääräistä”, mutta noin suunnilleen kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa olen Linnanmaalla ja sitten ”loput” ja lukuhommat teen kotosalla. Luterilainen työmoraali on turhankin syvällä selkäytimessä.

Eikä tämmöisellä ajattelutavalla varustettu tietenkään juuri sairauspoissaoloja harrasta. Ei vaikka olis lääkärintodistus ja -kehotus jotka kannustaisivat pysymään petissä ja/tai pois palkkatyön äärestä. Semmoinen surkeus se on ristinä.

Mutta tänään olen ollut pois töistä. Aamupäiväksi menin – kun oli rästitentin valvonta, eikä ollut ihan hurjan huono olo. Mutta puolenpäivän jälkeen luovutin ja könysin kotiin. Olen nukkunut kahdet – kahdet!! -päiväunet, ja vieläkin on uupumus. Ja huoli tekemättömistä töistä… Melko surkea tapaus.

Nyt yritän relata, menen muurin viereen, otan kirjan – en työkirjaa – ja kuuman rommikaakaon ja toivon että huomenna jo pääsen ulos. Ja tekemään tämän iltapäivän tekemättömät työt.

_________________________________________________

Viime sunnuntaiaamuna Rukalta lähtiessä pilvet tekivät kaaria, jotka näyttivät tuntureilta. Klikkaa ihmeessä kuva isommaksi.  Siinä on jotain sadunomaista. Minusta.

Niitä näitä

Epätavallista

Yhdelle päivälle paljon epätavallista. Hyvässä ja pahassa.

Näin järjettömän paljon, järjettömän väkivaltaisia painajaisia. Herättyä vielä kauan aikaa inhottava olo. Kurja juttu.

Pakkasta paljon, epätavallisen paljon. Linnanmaalle ajellessa auton mittari näytti – 31 C. Ei hyvä.

Koko päivänä mikään ei ole ollut hukassa. Ei mikään. Itse asiassa löysin yhden kauan hukassa olleen huivini.

Juniori on lukenut eilen ja tänään ylioppilaskirjoituksiin. Ja kysynyt neuvoa. Antanut neuvoa. Sanonut että lukeminen auttaa oppimisessa. Ja selvästikin oppinut jotain. Huomenna on äidinkielen tekstitaidon yo-koe ja kyllähän minä sen soisin läpi menevän.

Luennolla ehdin sanoa kaiken aikomani, ääni ei mennyt, vaikka kurkku on kummallisen karkea ja kipeäkin – ollut jo pari päivää.  Heti kun muistan hengittää, opiskelijat kyselevät. Saavat suunvuoron 🙂 Hyviä kyselevät. Enemmänkin saisivat. Mutta hyvä että edes vähän.

Eilen ja tänään murmelin kanssa käyty lääkäreillä, joilla kummallakaan ei ollut kiire, jotka kuuntelivat, ottivat huomioon, olivat tarkkoja. Epätavallisen rauhoittavia lääkärireissuja.

Pehtoori vei tänään tietokoneen huoltoon. Kone (tai itse asiassa sen tuuletin) simahti eilen. Pehtoorihan ei meillä tietokoneisiin puutu kuin satunnaisena, päivittäisenä käyttäjänä, mutta siis tänään vei sorvin liikkeeseen, jossa oli todettu että kaksi viikkoa menee ennen kuin saa takaisin. Ja mitä tekee mieheni? Koskapa tietää, etteihän meitsi pikkuläppärillä kahta viikkoa kestä, oli yksinkertaisesti uhkaillut nörttikauppiaita, ja sanonut, että ette tiedä eikä kannata kokeilla!, mitä tapahtuu jos vaimo ei saa varakonetta/osaa siksi aikaa, että sorviin tulee alkuperäisosa. Ja oli niin ansiokkaasti saanut liikkeen huoltomiehen pelkotilaan, joten koneessa on nyt väliaikaistuuletin ja homma pelittää. Hih!

Ja sitten minä ostin meille tulppaaneja. Epätavallista. Tavallisesti ne ostaa pehtoori.

Kaikenlaista epätavallista.

Historiaa

Erikoisten etunimien bongausharrastus vol. IV

Yhden blogitilaston mukaan sivuilla käyntien top 12 on tämmöinen 

Etusivu   73987
Erikoisten etunimien bongausharrastus 1764
Galleria 1616
Syyskuun ruokahaaste: lapsuuden paras kotiruoka  1578
Tämä blogi 1266
Runot 1225
Artikkelit 1098
Hella, keittiö ja elämä – uusi ravintola 928
Vieraskirja 922
Arkisto 862
Tuulestatemmattua 651
Toukokuun ruokahaaste: paras piknikeväs 629

 Etusivu on ollut yli 73 000 tulijalle se ensimmäinen sivu, mutta heti toisena on postaus marraskuulta 2008, otsikolla ”Erikoisten etunimien bongausharrastus”, ja helmikuussa 2009 julkaisemani toinen ja marraskuussa 2009 etunimet vol. iii ovat nekin saaneet satoja lukijoita.

Koskapa etunimet ja nimenomaan erikoiset ja vanhat nimet selvästi kiinnostavat muitakin kuin minua, niin nyt on puolusteltua kirjoittaa ”Erikoisten etunimien bongausharrastus vol. IV”.  Tähän tuli tarvetta kun käsiini sattui  hillittömän hauska kirja ”Retrovauvat”. Siinä kerrotaan mm. siitä, kuinka 1800-luvun lopulla suomalaisuusaatteen noustessa sivistyneistö halusi kastaa pienokaisiaan suomalaisilla (omakeksimillä) nimillä: kielimies K. A. Gottlundin tyttäret saivat nimikseen Sigrid Pikku Sinisirkku ja Maria Neitokulta. Ja Wolmar Schildt katsoi hyväksi kastaa lapsensa Jalo Aatos Viiniksi ja Silmä Hilja Elisabetiksi. Tuli vaan mieleen, mitenhän noista nimistä väännettiin lempi/haukkumanimiä? Olisi mukava tietää, mitä mieltä sisarukset Jalo ja Silmä olivat vanhempien nimenantoideoista. 

Toinenkin suomalaiskansallinen nimenantolinja on ollut. Toisen maailmansodan aikana Itä-Karjalan asukkaista haluttiin tehdä suomalaisia  – nimiä myöten: venäläis- tai karjalaisperäiset nimet haluttiin vaihtaa (vaihdattaa) suomalaisiksi ja jatkosodan aikana ilmestyi nimioppaita joissa muinaissuomalaista sointia oli ehdolla nimenomaan itäkarjalaisille: Aumo, Urmo, Sorjikki, Telkkä, Ehvo ja Mieho eivät kylläkään nousseet nimipäivälistojen kärkeen. 

Sota-aikana ilmestyi myös tuntemattoman Rauha Hammarin omakustanteina almanakkoja, joiden taustalla oli vaatimus vierasperäisten nimien ”suomentamisesta”. Hammarin nimiehdotukset olivat kovin maanläheisiä, etten sanoisi arkipäiväisiä. Kuka haluaisi olla Aherto, Ongelma, Purjo, Vierti tai Öntyri? 

Almanakka-toimiston www-sivua opiskelijoille esitellessäni törmäsin 1800-luvun puolivälissä tehtyyn kauno-annakkaan. Siinä on jokaiselle päivälle suomalaiskansallinen nimi. 

Käyhän kurkkaamassa oma nimipäiväsi nimi Kauno-annakasta. KLIK!! > Aukeavan sivun vasemmasta reunasta Nimiuudistusarkisto ja sieltä alimmaisena Siweä Kauno-annakka. 

 

Aiemmat nimipostaukseni ovat noiden linkkien takana: 

https://www.satokangas.fi/blogi/2008/11/erikoisten-etunimien-bongausharrastus/ 

https://www.satokangas.fi/blogi/2009/02/erikoisten-etunimien-bongausharrastus-2/ 

https://www.satokangas.fi/blogi/2009/11/erikoiset-etunimet-vol-iii/

Valokuvaus

Urasuunnitelmia?

Julkaisivat Kalevassa tuon bannerikuvan, jonka otin sunnuntaina Tolvan kylässä matkalla Kuusamosta Posiolle. Se oli nyt toinen kerta kun julkaisivat ottamani kuvan. En ole kovin monta Kalevan lukijakuviin lähettänytkään, ja kaikki lähettämäni taitavat olla pohjoisessa otettuja. Ja siitäpä sitten taas tulikin mieleeni, kuinka Lapissa valo on kuvaajalle, ainakin minulle, suuremmoisen hyvä. Siellä hämäräkuvauskin onnistuu paremmin kuin täällä kaupungin valojen katveessa. Valo ei maalikylissä ole ”puhdasta”. Tuo on meitsin täysin oma merkillinen mielipide. Mutta ihan sama, minulla vain kuvaaminen onnistuu paremmin pohjoisessa. Usein kirjoittaminenkin onnistuu siellä paremmin kuin kampuksella. Ehkä siinä on sekin, että otan siellä rauhallisemmin. Siellä on aikaa sommitella ja säädellä. Ja siellä tulee kaiken kaikkiaan kuvattua niin paljon, että joskus joku otos onnistuukin.

Edelläoleva johdannoksi: ikävä mökille on iso. Eikä nyt ole edes tiedossa, milloin sinne pääsen. Pehtoori menee ehkä ennen kymppiviikkoa, joka on siis (hiihto)lomaviikko täällä ja minullakin. Ja silloinhan me lähdemme Ranskaan. Toinen ikävän kohde on siellä. Ja tyttärellä ei kyllä juuri ikävä Ouluun ole. Nyt siellä on ollut lämmintäkin +10C, ja ”sunnuntaina oltiin kävelyllä ilman takkia”.

Mutta palatakseni vielä pohjoiseen. Luin juuri uutisen, jossa Kari Väänänen kertoi huomenna päättyvien Taivaantulien jatkuvan kolmannelle tuotantokaudellekin ja kertoi, että ” Jos tekee kaikella sydämellä ja kaikella osaamisella niiin totta kai tuntuu hyvältä”. Sitä minä vaan, että jos lähtisi sinne Saamelaiskoulutuskeskukseen opiskelemaan ”kaikella sydämellä”. Voisin opiskella mediaa, kokkaamista ja kuvaamista. Ja sitten hyödyntäisin jo oppimaani historiantutkimusta ja ryhtyisin kirjantekijäksi… Kuvia, ruokaa ja historiaa – niin veisin tämän blogihöpöttämisen ja -tuottamisen ihan uusiin svääreihin!

Ajatella, että yksi kuva julkaistu paikallisessa sanomalehdessä ja sitä luulee olevansa valmis uuteen uraan?

No voi hyvä tavaton!

Niitä näitä

Torkuttaminen

Tänä aamuna olisin voinut maksaa päivän palkkani jos olisin saanut jäädä nukkumaan ja kotiin. Kolmen päivän lomasen (no joo, meni muutama tunti tarkastaessa Arjen historian harjoituksia sekä perjantaina menomatkalla että eilen ehtoolla kotona) jälkeen olisin voinut tänään jatkaa poissaoloa Linnanmaalta. Olisin voinut nukkua.

On tavallisempaa, että herään ennen kellonsoittoa kuin että kello ehtisi soida (saliaamuina klo 5.40, muulloin 6.20). En suinkaan ole joka aamu virkeä, en todellakaan, mutta heräänpähän aika helposti. Tai en kyseenalaista sitä. Minä vain nousen. Väsytti tai ei.

Mutta en torkuta. Tytär torkuttaa. Laittaa usein puhelimen herätyskellon tuntia aiemmaksi soimaan kuin olisi tarpeen, ja sitten viimeisen tunnin unen  torkuttaa 15 minuuttia kerrallaan. Myös yhdellä työkaverilla on tapana torkutella, varsinkin alkuviikosta. Vielä 10 minuuttia, vielä, – ja vielä. Ei ole meitsin juttu. Mutta tänään torkutin, yritin hämätä: kuvittelin että ei tarvi lähteä duuniin.

On vasta reilu kuukausi  joululomasta ja minä jo haluaisin vähän lomailla. Olla vain vailla velvollisuuksia.

Mutta kyllä sitten tänään tapahtui jotain hurjan mukavaakin. Yliopiston kirjastosta poistetaan dupletteja ja/tai muuten tarpeettomia kirjoja ”divarissa”. Kirjaston edessä on iso vitriinikaappi, johon kirjastoihmiset kantavat poistettavia kirjoja – niitä saa sitten ostella euron kappale.

En yleensä suo itselleni lupaa mennä katselemaankaan niitä, mutta tänään tuttu kirjastoihminen vinkkasi, että poistossa on vanhoja keittokirjoja ja 1920- ja 30-luvun kodinhoidon yms. oppaita. Miehän tarvin niitä töitäkin varten. Ja niinhän sitten 21 euroa maksoin ja nyt minulla on 21 äärimmäisen tarpeellista uutta vanhaa opusta. Jee!