Reija

Täällä Strassbourg

Klo 3.20 heräsin: nyt, juuri nyt on lähdettävä! Ennen viittä matkalla lentokentälle mieletön lumipyry, ja navakahko tuuli saavat huolestumaan: lähteekö lento ajallaan, ehditäänkö vaihtaa Stuttgartin koneeseen? Hyvin ehdittiin. Pieneeen Finncomin koneeseen meitä nousi vain 22 matkustajaa. Olimme etuajassa perillä. Lentoaika Helsingissa pikkuisen rapiat kaksi tuntia.

Aviksen toimistossa saksalainen tehokkuus toimi: väkisinkin tuli verrattua autonvuokraukseen Roomassa viime kesänä. Ja juuri kun kirjoittelimme alle papereita joissa lupaamme pitää huolta 300-sarjan mallin Bemarista koko reissuviikon, näen tutun hahmon kävelevän lentokentän aulassa! Tytär! Yöjuna Budapest – Munchen – Stuttgart on meidän kanssa yhtä aikaa …

Moottoritiellä matkalla Stuttgartista kohti Ranskaa ja Strassbourgia, aurinko paistaa, pellot vähän vihertävät, on vain muutama aste lämmintä. Moottoritiellä liikenne kuten Saksassa on totuttu: pehtoori ajaa about 140 – 150 km/h ja vasenta kaistaa ohi huiskii auto toisensa perään.

Kuuntelen kun nuoret takapenkillä höpöttävät, vaihtavat kuulumisia, katselen maisemaa, raukeus tuntuu. Yhtäkkiä on tyyni olo, ensimmäisen kerran pitkään aikaan olen levollinen, – on vaan niin hyvä.

Puolelta päivin olemme Strassbourgissa, käymme katsastamasssa Paul Appealin residenssin; tyttären 12 neliön boksin. Toteamme tarkoituksenmukaiseksi, eipä siitä oikein muuta. Ja kuukausivuokra 250 euroa on vain vähän enemmän mitä hotellihuoneet Srassbourgin keskustassa maksavat silloin kun eu-parlamentti täällä kokoonntuu, elikkäs ensi viikolla.

Olemme nähneet yliopiston ja yliopiston ruokalan, olemme nähneet tyttären kuntosalin ja vanhaa keskustaa. Käyneet maistamassa flambeet (laittelen kuvausta ja kuvia myöhemmin) ja lasilliset Alsacen valkoviiniä. Kierrelleet kauniin kaupungin kaduilla. Lämmintä kymmenkunta astetta.

Nyt väsyttää, pieni tauko. Tytär on varannut meille illallispaikan. Sinne pienten unien jälkeen.

Niitä näitä

Pakkaamassa

Aurinkolasit? Missä on aurinkolasit? Tarvinko niitä? Sää Strasbourgissa? Näyttää siltä, että tarvitsen. Missä ne ovat?

Pöydällä on Anne Ollilan uusi kirja Historiasta, sukupuolesta ja kulttuurista, – ei en minä sitä tarvitse. Hyvä kirja sinänsä, mutta en sitä ota. Enkä Kaikki irti arjesta (Tiedepäivien artikkelikooste) -kirjaa. En todellakaan nyt halua vähään aikaan Arjen historiaa! Pöydällä on myös Essi Avellanin Matka Champagneen. Opas samppanjanystävälle ja viinimatkailijalle – sen minä otan mukaan. Todellakin otan.

Mutta ne aurinkolasit? Entä mitä muuta? Huiveja. Kolme huivia: valkoinen, pinkki ja Burberryn harmaa villahuivi. Ja? Mustia ja harmaita housuja ja puseroita, villatakkeja. Niin ja liituraita. Hei me mennään Alsaceen, jossa on suhteellisesti eniten (pinta-ala/määrä) huippuravintoloita! Ainakin kahdessa haluan käydä. Siis liituraita. Ei maastokamppeita, ei rantakamppeita. Kaupunkikamppeita vain.

Luonnollisesti lentorahdin rajoissa juuri ja juuri mukaan mahtuva arsenaali tietotekniikkaa ja kamera vempaimineen. Ei muuten, mutta ihan teitä varten, hyvät blogissa piipahtajat! 🙂

Ja lääkkeet. Tässä iässä on jo tarpeen ottaa mukaan kohtuullinen määrä lääkkeitä. Itse asiassa eipä juuri muuta kuin allergialääkkeet.

Kävin tänään – kesken hektisen työpäivän – allergialääkärissä. Vanhahko herrasmies, Oulun tunnetuimpia alan spesialisteja, otti minut vastaan, kirjoitti uudet kortisonisuihkeet ja histamiinit, – ja kun valittelin ongelmaani äänen katomisesta (varsinkin jos oikein innostun puhumaan) niin hän ei sanonut kuten työterveyslääkäri syksyllä: ”Näytä luennolla kuvia!”. Ei tämä gentleman ymmärsi tilanteen ja juttelimme kaikenlaista, myös yliopisto-opettamisesta laajemmastikin, ja muutamasta muustakin asiasta, ja niinhän siinä sitten normivastaanotolla vierähti liki kolme varttia. Ja tiedättekö mitä? Ikinä ennen minulle ei ole lääkäri sanonut, että olipa mukava tavata! Tämä sanoi. Lähtiessäni puristi lämpimästi kättäni ja sanoi, että olipa mukava tavata ja jutella. Ihanaa!

Nyt on loma! Satunnainen matkailija lähtee aamuyön tunteina perheen poikien kanssa kohti Helsinkiä, Stuttgartia ja Strasbourgia. Tyttären tykö! Se vasta ihanaa onkin.

Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: inspiraationa kuva

Tällä viikolla valokuvatorstain inspiraationa on kuva

”Nebular transition from spiral to annular” (vapaasti suomennettuna: tähtisumun muuttuminen spiraalista rengasmaiseksi).

Kuva on amerikkalaisesta Popular Sience -lehdestä. Kyseiseen lehden sivuun voi käydä tutustumassa tarkemmini täällä. Kuvan lähde: Wikimedia Commons.

Minun vastaukseni ei ole taivaalla, vaan meren pohjassa.

Niitä näitä

Kiireellä kohti kevättä

Maaliskuu! Tänään sen vasta oikein tajusi: lämpöasteita. Ensimmäistä kertaa tälle vuodelle kaipuu mäkeen, olisi ollut huippukeli olla rinteessä. Tulee varmaa vähälaskuisin talvi vuosikymmeneen. Mutta aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Olisin niin halunnut ulos täällä cityssäkin, mutta kun ei ehdi. Yritän tehdä kaiken tähdellisimmän alta pois. Eilisen kehityskeskustelun jälkeen pitäisi vielä täytellä kaikenlaiset lanketetkin. Vaikka minun kehityskeskusteluni ovat nykyisessä tilanteessa pikkuisen turhauttavia. Enkä minä näköjään kehitykään. Menin taas ottamaan ”sellaisen pienen homman, olenhan minä ennenkin sen tehnyt”. Miksen opi, miksen kehity?

Ja nyt ei kehity tämäkään juttu… huomiseen…

Vanhemmuus

Nuorten opintoja

Juuri kun laittelin villapoolon ja -puseron pesuun, likoamaan, miettien samalla mitä muuta pitäisi lomaviikkoa varten pestä ja juuri kun pidin pientä taukoa powerpointin ääreltä, tulee eilen vielä Prahassa olleelta tyttäreltä viesti: ” .. ollaan just lähtemässä Wienistä ja ollaan menossa kohti Bratislavaa, sinne on vaan joku tunnin matka. Oli kyllä sikahieno yliopisto täällä, niinku Villa Borghese*, voisivat ottaa Oulussa mallia”.

Että sellaista menoa Strasbourgin Management Schoolin vaihtariryhmän lomaviikolla. Toivottavasti tytär ehtii peregrinaatioltaan** Stuttgartiin (Finnair ei lennä Strasbourgiin joten siksi Saksan puolelle) perjantaiaamupäiväksi; olis mukava nähdä kun sinne sillä töin matkataan. Onkin niin ikävä. Nyt kun matka on jo lähellä voi ääneen sanoa, kuinka ikävä onkaan ollut.

Mutta onhan meillä täällä onneksi ollut ilonamme tämä meidän toisen vuosikerran abiturientti!. Joka on – ehkä hieman yllättäenkin :), ainakin äitinsä yllättänyt – saanut kaikki pakolliset lukion kurssit suoritetuksi! Sen historiankin. 🙂 Ja tänä vuonna, siis vuoden vaihteen jälkeen, arvosanat pojan omaksikin hämmästykseksi parempia kuin lukiossa juuri koskaan aiemmin. Yritin vihjailla jotain, että olisiko lukemisella ollut vaikutusta asiaan? Ei tunnusta poika sellaista. Ihan sama. Kurssit läpi. Hyvä.

_________________________________

* Villa Borghesessa, Roomassa käytiin tyttären kanssa kaksistaan pitkänäperjantaina vuonna 2003. Lainaus matkapäiväkirjasta: ”Museorakennus on Borghese suvun renessanssipalatsi, joka suunniteltiin kestitys- ja huvikäyttöön. Kattomaalauksissa olikin Bacchuksia pilvin pimein. Berninin veistokset (mm. Daphne ja Apollo) olivat herkkiä, kauniita, mutta eniten pidin Antonio Canovan veistämästä Napoleonin sisaresta. Kaikkiaan museo oli ehdottomasti hienoimpia museoita, joissa olen käynyt.”

**Harvalukuisten suomalaistenkin aatelisnuorukaisten ”koulutusohjelmaan” kuului 1700-luvulla peregrinaatio, kiertomatka Eurooppaan, jonka puitteissa saatettiin vierailla useammassakin yliopistossa.

Historiaa Yliopistoelämää

Päiväkirjanotteita opintosuorituksena – mitä ihmettä?

Lupasin tuolla tammikuulla kertoa Arjen historia -luentosarjani harjoitustehtävistä. Erityisesti siitä päiväkirjatehtävästä. Nyt luentosarja on ohi, opiskelijoille jaettu tietoja arjen historiasta ja siitä, mistä sitä voi selvittää itsekin ja miten harjoitustyöt tehdään mallikkaasti.

Kaikkiaan kuudesta harjoituksesta oli valittava neljä, joista viimeinen päiväkirjatehtävä oli ehkä vaativin (ohjepituus 2 – 3 liuskaa), mutta selkeästi myös pidetyin harjoitus. Tehtävässä oli siis valittava itselle ”persoona” ja valittava päivä, jonka tapahtumista kirjoittaa.

(klikkaa tehtävänanto isommaksi …)

Edellisellä kerralla (3 v. sitten) teetättäessä samaa tehtävää olivat tulokset paikoin erinomaisia, taidokkaita, riemullisia, kauaskantoisiakin, eikä tämänkertainen porukka ole jäänyt yhtään jälkeen.

Yhteensä 51 opiskelijasta 21 on valinnut hahmokseen 16-vuotiaan tytön Oulussa, seuraavaksi suosituin on 45-vuotias mies Helsingissä (yht. 12). Suosituin (21) päivä on ollut vuoden 1968 marraskuun viimeinen. Lyhimmät ”päiväkirja-otteet” ovat liuskan mittaisia, ja pisimmät 10 liuskaa. Tästä seuraa, että minulla on pelkästään tämän harjoituksen tuloksia luettavana mapillinen.

Mutta ei auta valittaa: itsepä olen tehtävät antanut. Enkä valita. Näitä on mukava lukea, arvostelu on vain äärimmäisen vaikeaa. On minulla sabluuna, jonka avulla pyrin antamaan tasapuolisesti pisteet.

Päiväkirjanote on siis fiktiivinen, mutta tarkoitus on, että siinä kuvattu elämä ja arki ovat mahdollisimman autenttisia. Moni opiskelija on selvästikin harkkaa varten jututtanut vanhempiaan tai isovanhempiaan – mutta sehän on ihan oikein: haastattelu on historiantutkimuksen metodi.

Murteita on käytetty hienosti. Onpa muutama saanut jutustaan kelpo novellin aikaiseksi. Kaunokirjallisia keinoja ei ole kaihdettu, mutta eipä ole ollut tarvettakaan. Moni on sanomalehdistä ottanut selvää, millainen sää Helsigissä oli vappuna 1938 tai millainen oli 22-vuotiaiden miesten työllisyystilanne Kemijärvellä 60-luvun lopulla.

Torstaina on harjoitustöiden palauteluento. Siihen mennessä kaikki luettava… Siis takaisin nojatuoliin …

Niitä näitä

Kallonkuvauksessa

Nyt se on todistettu: ei ole minun pääni tyhjää täynnä! Iltapäivällä otettiin päästäni magneettikuvia tuntitolkulla. Ja kotiinkin saaduissa kuvissa näkyy, että pääkopassani on jotain! Vähän ajattelin, että vaihdan FB:ssä profiilikuvaukseni tuon kallokuvani, mutta enpä sittenkään. Vois olla vähän makaaberia.

Olen ollut tänään koko päivän OYSissa tutkimuksissa. Aamuyhdekseltä alkoivat ja kolmen jälkeen olin kotosalla. Miksikö moisessa? Olin koekaniinina ns. Pohjois-Suomen kohortti 1966 -projektissa. Tuo projekti on vuonna 1966 aloitettu laaja poikkilääketieteellinen tutkimus, jossa on vuosikymmenien aikana tutkittu ko. kohorttia. Siihen kuuluvat kaikki pohjoissuomalaiset, jotka ovat syntyneet vuonna 1966, yhteensä noin 12 000 henkilöä. Ja yksi noista kohorttiin kuuluvista on sisareni. Nyt tutkimusta haluttiin laajentaa ja mukaan otettiin myös vuonna 1966 syntyneiden sisaruksia. Systeri kysyi, suostunko mukaan, ja totta kai, sen verran utelias olen. Ja saipahan ilmaiseksi aika perusteellisen kartoituksen itsestään ja omasta terveydentilastaan. Ja magneettiikuvia aivoista 🙂

Aamupäivällä oli ensin puolitoista tuntia ”palikkatestejä”: kognitiivisia kykyjä mittaavia testejä ja kokeita. Pärjäsin sanallisissa ja muistitesteissä ihan kohtuullisesti (olet hyvä selittämään, totesi psykologi. Mitenhän tuohon suhtautuisi…?) mutta sitten kun piti tehdä visuaalista hahmottamista (minusta ne näyttivät geometrian oppikirjan sivuilta, uuh!) mittaavia testejä, alkoi intoni jotensakin reippaasti hiipua.

Seuranneen tauon jälkeen oli perusteellinen haastattelu, jolla kartoitettiin elämäntilannetta ja oloa, terveyttä ja mielialoja. Verikokeet ja virtsanäytteet kuuluivat luonnollisesti myös testauspalettiin. Ja iltapäivä sitten siellä magneettikuvauspömpelissä. Sielläkin – kuvauksen aikana siis – oli muistitestejä ja hoksaamisjuttuja ja kaikkea. Ei ahtaanpaikan kammoa, eikä muuta isompaa ongelmaa kuin että sinne tynnyriin ei saanut omia rillejä ottaa mukaan, vaan ne röntgenhemmot tekivät sellaiset ”koerillit”, jotka eivät minulla pelittäneet. Karsastukseni vuoksi oli tosi vaikea nähdä mitään… Kuulostaako pikkuisen meriselitykseltä? Voipi olla. Jos testitulokset osoittautuvat huonoiksi, voin vedota siihen, etten nähnyt kunnolla. Jos tulokset on ok, en sano, että muutaman vastauksen heitin ihan hazardilla.

Joka tapauksessa testattu on! Sertifikaatti seinälle?

Italia Niitä näitä Ruoka ja viini

Sisilia maistui

Aamupäivällä lauloivat linnut! Ja on lauhtunut, – pitkän pakkasajan jälkeen aamulla näyttää nuoskaiselta, harmaalta, tylsältä, kaikkien kuulaiden, kirkkaiden, kristallisten päivien jälkeen — on tuhnu. Mutta ah, keväältä tuntuu. Helmikuu on kohta kärsitty. Kevät!

Eilen iltasella oltiin vielä lämpimimmissä tunnelmissa: viinikerho oli meillä ja teemana Sisilia. Sicilia est insula. Sen verran me kaikki osaamme italiaa.

Ja viinikerhomme on oppinut pitämään italialaisista viineistä. Ja sisilialaiset siis maistuivat, olimme tuoneet ne pari vuotta sitten Taorminan reissulta. Etnan rinteillä kasvaneista rypäleistä puristetut punkut olivat olivat vähintäänkin kelpo viinejä. Ja vielä paremmin maistuivat pari toscanalaista IGT-viiniä (Tignanello ja lahjaksi saatu Antinorin Badia – jos joskus sattuu kohdalle niin kannattaa ostaa pois ja ikäännyttää kymmenvuotiaaksi: perfetto!). Sitten me nautimme kerhomme oppi-isän, 20 vuotta sitten meidät yhteen yhyttäneen latinistin (minunkin latinan opettajani) ja Italian viinien tuntijan, meille suositteleman marsalan. Voimallista, sisilialaista jälkiruokaviiniä. Kerhon juhlavuonna (oikeesti 20 vuotta aktiivista viiniharrastusta!) ei niin huono maistelu…

Meillä oli kaikenlaista pientä syötävääkin. Uusi, helppo salaatti oli sisilialainen tomaattisalaatti: rasiallinen kirsikkatomaatteja, puntti tuoretta minttua, yksi (puna- tai roscoff-)sipuli, oliiviöljyä, mustapippuria, sitruunanmehua, pecorino tai parmesan-lastuja. Puolita tomaatit, silppua sipuli ja minttu. Sekoita keskenään, kaada joukkoon öljy ja sitruunamehu, rouhi päälle mustpippuria, ripottele vähän (sormi)suolaa, ja päälle juustolastut. Anna vetäytyä jääkaapissa tunteroinen. Kesäistä, kevyttä, kaunista.

Tänään sitten vielä eilisen ”siivoilua”.

Ja soitin tyttärelle: viikon päästä nähdään!!

________________________________________________________

Oletteko koskaan ajatelleet, kuinka hurjan hieno ääni Sunrise Avenuen Samulla on? Minä olen ajatellut, – ja pitänyt! Nytkin soi – ja isosti soikin! Onhan ihan hurjan hieno ääni!

Historiaa Kolumni

Blinit ovat merkki keväästä?

Esitelmä- ja kolumnipäivä.

Esitelmä ohi, josko se olisi nyt yksi puhdetyö vähemmän. Tänäänhän puhdetöiden kuuluisi alkaa vähetä. Talvi-Matti lopettaa syys-Mattina alkaneen puhdetöiden kauden. Ainakin ”vanhan kansan kalenterissa”. Mutta eipä vielä oikein lupaavalta näytä puhdetöiden hupeneminen yliopistonlehtorin kalenterissa.

Kalenterissa laskiainen on kuitenkin vielä edessä. Ja laskiaiseen liittyvät blinit: niistä tämän kuun kolumnini. Mistähän maaliskuussa kirjoittaisi? Olisiko ehdotuksia? Mitä kuuluu maaliskuun ruokakalenteriin? Jos pääsiäinen ei ole maaliskuussa, niin kuin tänäkään vuonna ei ole, niin mitä herkkua syödään maaliskuussa?

_______________________________

Blinit – kevätaurinko ruokapöydässä

Ruokavuoden kalenterissa helmikuuhun kuuluvat blinit. Blinit ovat venäläisen keittiön klassikko, joita nautitaan nimenomaan helmikuussa, laskiaisena, ennen paastoon laskeutumista. Slaavilaisessa ruokaperinteessä ja ortodoksisessa kirkkovuodessa paastoa edeltävällä viikolla ei saa enää syödä lihaa, mutta voita, kermaa ja kananmunia senkin edestä. Niinpä laskiaisviikosta on myös käytetty nimitystä voiviikko (maslenitsa).

Blinien, jotka Suomessa yleisesti tunnetaan myös linnien nimellä, sanotaan symboloivan aurinkoa. Auringon paluuta pimeän talven jälkeen ainakin on juhlittu syömällä pyöreitä, tulikuumia ja voissa auringonkeltaiseksi paistettuja blinejä.

Runsaan voin, kananmunien ja kerman tai maidon lisäksi blineissä on olennaista tattarijauhojen käyttö. Jos blinitaikinajuuren antaa tekeytyä yön yli, kuten hyväksi on, tulee bllineihin maidon, hiivan ja tattarijauhojen käymisen seurauksena hieman hapan maku. Lisäämällä taikinaan ennen paistamista kovaksi vatkatut munanvalkuaiset, ja ehkä myös hieman olutta, saadaan blineihin niihin kuuluvaa rapeutta ja kuohkeutta. Blinit voi paistaa tavallisessakin (valurauta)lettupannussa, mutta pienessä (halkaisijaltaan noin 12 cm) blinipannussa herkuista tulee mukavan kokoisiakin.

Mitä blinien kanssa tarjolle? Venäläisen zakuska-pöydän antimet sopivat tattarilettujen seuraan. Erilaiset mädit, (puna)sipulihakkelus (kokeile Roscoffin sipulia) ja smetana lienevät ne tavallisimmat lisukkeet. Myös suolakurkkuja on usein tarjolla. Ja juomaksi kivennäisvettä tai olutta ja venäläiseen tapaan vodkaa.

Jos blinipöydässä haluaa tarjoata viiniä, onkin juoman valinta jo haasteellista. Hapokas kuohuviini, jossa on vähän makeuttakin tai samppanja on todettu hyviksi bliniviineiksi. Mikäli blinien seurana on kylmäsavulohitartaria tai savuporomoussea (vatkattua kermaa, smetanaa, mustapippuria, pieni nokare piparjuuritahnaa) niin kevyt, nuori punaviinikin sopii vallan mainiosti.

Vaikka blinien historia on vahvasti idässä ja paastonajassa, on niistä tullut kansainvälisiin menuihin salonkikelpoinen eturuoka.