Reija

Taas hampurilaisella!

Käytiinpä pehtoorin kanssa iltasella syömässä Roosterissa. Torikadulla, Riekin talossa on avattu uusi Roosteri-niminen kahvila-ravintola, jossa tarjoillaan erinomaisia kahveja ja hurjan hyviä burgereita. Ja ohessa olevat perunat olivat ylivertaisen hyviä. Ja burgeri oli tehty Viskaalin tilan lihasta, leipä leivottu itse ja kaikki oli hyvää! Ei mikään halpishampurilainen, ei todellakaan fast foodia, mutta kyllä oli 15 euron ja pienen odottelun väärti tuo kokonaan käsitehty annos.

Näytti siellä olevan vaikka mitä ihania baakkelsejakin,
ja erilaisia kahveja, olusia, viiniä ja kaikenmoista makoisaa.

Ja mitä viehättävin miljöö.

Jotta minusta on tullut ihan hampurilaisten ystävä. Mutta raskaat työt, niin on raskaat sapuskatkin. Tai ei tänään niin raskasta töissä, mutta ihan tekemistä. Ja olipas meillä hyvä, tosin pitkän pitkä oppiainekokous: toisenkin professuurin alan määrittelyä pohdimme. Pohdimme porukalla, ja sellaisella porukalla, jossa on vaikka kuinka monta viran potentiaalista hakijaa, ja silti hyvässä hengessä. Sellainen on hyvä juttu, sellainen on reilua ja osoitus työpaikan hyvästä hengestä. Hyvä me.

* * * * *

Eiliseen kuuskytluku-kyselyyn ehtii vielä huomisenkin illan vastailla. Siellä on on jo mukavasti vastauksia, liitä omasi mukaan, jollet vielä ole sitä tehnyt.

Niitä näitä

Levoton unissa ja kysely jossa mahdollisuus voittaa

Sitten kun joku tietää, miten voi sulkea yöunikanavan, niin ilmoittakoon minulle! Kun on konsti, miten nukkua yö, ja nukkua se vielä näkemättä unia, niin kertokaa minulle. Unet uuvuttavat. Pöhköjä unia, joiden jälkeen on aamulla ihan puhki. Haluaisin päästä niistä.

Haluaisin öisin vain nukkua. Levätä, enkä melskata maailmanäärissä, sukellella syvissä vesissä, velloa tunteiden ja tekemisen loputtomissa syövereissä kunnes sudenhetkenä klo 3:38 herään kertakaikkisen tuskastuneena moiseen unimaailmaan, mutta toisaalta toivoen nukahtavani uudelleen… Ja kuu on vasta TULOSSA täydeksi. Nukahdankin, ja unen läpi tajuan, että hitto tämä sama meno jatkuu…

Unien näkemistä viimeisen viikon aikana on varmasti edistänyt kun olen iltaisin viimeksi lukenut Kari Hotakaisen Luonnon laki -romaania. Siinä on unikuvia. Liikaa. Mutta niiden välissä on oivaltavaa, napakkaa, älykästä tekstiä. Kiteytettyjä dialogeja, jollaisia ei ehkä koskaan käydä. Tai ehkä vähäpuheiset ihmiset käyvät. Minä en ole vähäpuheinen. Olen tänäänkin puhunut. Paljon.

Paljopuheinen, vähäuninen? Ei hyvä yhdistelmä. 😉

’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’

Sitäkin minä yöllä mietin, että voisittekohan te blogissani piipahtajat auttaa? Osallistua empiiriseen, hyvin vakavamieliseen (heh, todella!) tutkimukseeni?

Olisiko mahdollista, että mahdollisimman moni teistä kirjoittaisi kolme sanaa tai sanaparia (adjektiiveja, erisnimiä, substantiiveja, verbejä), jotka tulevat nopsasti mieleen kun sanon 60-luku.

Ja jos vielä samaan vastaukseen voisit laittaa vuosikymmenen, jolla olet syntynyt, niin se olisi tosi hienoa. Oikeaa vastausta ei ole, mutta jos vastaajia tulee yli kymmenen (mieluusti enemmän) arvon kaikkien vastanneiden kesken yhden Vuorotellen-kirjani (niitä ei ole enää montakaan).

Siis kirjoita kommenttilokeroon kolme sanaa (tai sanaparia), jotka tulevat mieleen kuuskytluvusta. Ei haittaa, vaikka olisivat samoja kuin mahdollisesti edellisellä vastaajalla. Äläkä mieti liian kauan.

Olisipa tosi mukava jos moni osallistuisi. Kerron sitten jonkun päivän päästä ”tutkimustulokset” ja sen, mihin tällä jutulla pyrin. 😀

Paikoillanne, valmiina, nyt: 60-luku!

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Kuukauden kuva vuodelta 2013

Koskapa harvoin olen iltaisin kameran kanssa ulkona, päätin jo perjantaina, että lauantaina aamulla varhain lähden kuvaamaan kaupungin valoja, lähden niin varhain, että on vielä pimeää. Eilen niin tein.

Ensimmäisenä Möljälle. Taivaankansi liki pilvetön, näytti, että ei tule sellainen harmaa päivä kuten tuntuu olleen kaikki edelliset päivät, viikot – olleen ainakin kuukauden ajan tai kauemminkin. Ja varhain liikkeellä olo paljasti, että Toppilansalmen uusi silta on valaistu hienosti.

Ja sattui hyvin, että Hannalassakin (kesäkuvien pariin ja talon historian täältä KLIKS) oli jo aamulla joku touhuamassa. Koko talo oli valaistu!

Toppilansaaresta ajelin kaupungille, jossa sielläkin vielä kovin hiljaista. Ja viimaista. Ui-jui, että tuuli kylmästi.

Päivän valjetessa toimittelin pikaisesti muutaman asian, vein äidille herkkuja Caritakseen
ja sieltä lähtiessä ajelin rautasillan kautta…

Mitä näet alla olevassa kuvassa?
Koivun, joen, voimalaitoksen, Puutteenperän rannan?
Aivan, mutta siinä on AURINKO!
Auringon valo heijastuu rantaviivaan. Ja kuvassa on valo.
Ja lumi tuo valon kaupunkiinkin.

* * * * * * * * *

Kuvasin eilen myös siiloja.

Viime vuoden kuukausikuvauskohteekseni valitsin Toppilansalmen siilot ja niiden tuhon ja uuden elämän. Mistä on kysymys? Kurkkaa tuolta:

https://www.satokangas.fi/blogi/2013/02/kuukauden-kuva-siilojen-tuho-ja-nousu/

Tavattoman vähän, enkä todellakaan kuukausittain, olen kuvia siiloista julkaissut. Aika tunnollisesti olen kyllä niitä käynyt, vähintään kerran kuussa, kuvaamassa. Omasta mielestäni kyllä joka kuukausi olen käynyt, mutta muutaman kuukauden kuvat ovat jossain hävöksissä – tai jopa deletoitu.

Tässä kuitenkin setti joka tietokoneen kätköistä löytyi:

Heinäkuu 2012

Marraskuu 2012

Tammikuu 2013

Helmikuu 2013

Maaliskuu

Huhtikuu

Heinäkuun aikana toinen tuettu seinä luovutetaan. Tuet ja seinä poistuvat …

Elokuussa puretaan toinenkin tuettu seinämä.

Lokakuun kuva puuttuu: sen aikana nousee taustalle Toppilan lämpövoimalan toinen, uusi piippu.

Tammikuu 2014 (eilen)

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla ja voit nuolilla siirtyä kuvasta toiseen)

Siilojen rakennusprojektia seurataan myös ”Kulmuri”-blogissa. Siellä on kuvia rakennustyömaalta ja sisältä.

Edellisten vuosien kuukausikuvat löydät täältä: 2010 (Puutteenperän 12 kuukautta) ja 2011 (Merikosken yläkanavan vuosi).

Varmasti käyn vielä seurailemassa, miten rakennustyö etenee, mutta mitä tänä vuonna kuvaisin? Ehdotuksia? Oulussa joku sellainen paikka, jossa näkyvät vuodenaikojen vaihtelut?

Niitä näitä Ruoka ja viini

Nyyttärit rulettaa

On loppiaisnyyttäreiden aika. Loppiaista voi ihan hyvin viettää tänäänkin. Tänään on enempi loppiaskelikin kuin viime viikolla. Koin kylmyyden oikein tosissani kun aamun pimeydessä olin Möljällä ja kaupungissa kuvailemassa.

Niitä kuvia lisää sitten huomenissa, mutta nyt kerron, mitä ollaan viemässä viinikerhon perinteiseen loppiaispöytään. Taas – kuten lähes aina – varasin kala/äyriäis tms. osuuden. Ja ”Oulu a la Carte” -kirjasta löytyi pienet nappiset, jotka vaikuttivat tarkoitukseen sopivilta. Olihan se tarkoitus leipoa itse saaristolaisleipä, mutta eilen iltasella ei ollutkaan kotona maltaita, joten jäi leipomatta. Mutta Antellin saaristolaisnappiset ja ruisnappiset kyllä toimivat.

Ohjeet on neljän hengen annoksiin, minä tein kolmikertaiset kun meitä on se kymmenen.

Muikunmätiä ja maa-artisokkamoussea

200 g maa-artisokkiaa
2 dl kermaa
2 dl vettä
suolaa ja valkopippuria
100 g muikunmätiä
punasipuli
tilliä

Kuori maa-artisokat, mittaa kattilaan vesi ja desi kermaa. Lisää artisokat ja keitä kypsiksi. Kaada puolet liemestä pois kattilasta ja soseuta. Suolaa ja pippuroi. Jäähdytä massa. Vispaa loppu kerma vaahdoksi ja sekoita jäätyneeseen massaan. Laita moussea ruis- tai saaristolaisleivälle, lusikallinen mätiä ja sitten punasipulia.

Graavisiikatartar ja sitruuna-tillikreemi

200 g graavisiikaa
1 sipuli
mustapippuria
tilliä
oliiviöljyä

Kuutioi siika pieneksi, mausta pippurilla, tillillä ja lorauksella oliiviöljyä. Sekoita hyvin.

Sitruuna-tillikreemi

100 g smetanaa
sitruunan kuori, tilkka mehua
suolaa, mustapippuria
sokeria ripaus
tilliä

Vatkaa smetana vaahdoksi, mausta raastetulla sitruunankuorella, -mehulla ja muilla mausteilla.

Peitä saaristolaisleipä tartarilla, lusikoi päälle kreemiä, koristele tillillä.

Kunhan illan päälle nyyttäreistä palaudumme, voin tähän lisäillä, mitä muut olivat tuoneet.

~~~~~~~~~~~~~~~~

klo 22:38 Kylläisenä, mukavan illan jälkeen olemme kotiutuneet, ja voin liittää kännykameralla otettuja kuvia illan kattauksesta.

Alkuun saimme thai-keittiön keiton. .. Hmmm hyvää, kevyttä, mukavasti chiliä.

Broilerinmaksapaté sopi erinomaisesti salaatin kanssa. Viimeisessä Glorian Ruoka ja viini -lehdessä on tämän erinomaisen salaatin ohje. Muista dukkah! Se on tulossa Suomeenkin jäädäkseen?

[Miksi nämä kännykällä otetut kuvat tekevät ruoista vihreitä!? ]

Välissä tarjolla oli meidän nappisleipäset: maa-artisokkaleipä muikunmätineen sai kiitosta. Eikä kukaan moittinut siikatartariakaan 🙂

Pääruokana saimme piiiiitkään kypsytettyä possunposkea. Erinomaisen hyvää oli se. Ja jälkiruoka! Suklaafondant vadelmien ja kermavaahdon kera. Minähän sanoin, että nyyttärit rulettaa.

Niitä näitä

Vaihtoehtoja

Lehdessä luki, että nyt voisi olla revontulia näkyvissä. Koko maassa olisi mahdollista nähdä tähtisumua, tai siis aurinkomyrsky! Ja heti minussa herää hillitön ikävä pohjoiseen! Että kannattaisi ensin, ennen kuin kuvittelee ottavansa vuosisadan komeimmat revontulikuvat, harjoitella laajakulman kanssa, varmistaa, että taivas on tähdessä, asetella jalusta ja itsensä pohjoiseen päin aukeavan aukeaman reunalle. Paras ajankohta olisi ennen puolta yötä.

Muistan kuinka niitä usein olen nähnyt. Joskus kuvannutkin, – ja haluaisin taas yrittää.

Auroras Now (elikkäs netin revontulivahti) näyttää, että Kilpisjärvellä ja Utsjoella todella magneettikenttä värähtelee, aurinkomyrsky (kiehtova ilmaus!!) on lähellä. Vielä tarkistan netistä, että NASAkin on todella perunut jotain suunnattoman tärkeää mittausta ja koetta, koska juuri NYT aurinkomyrsky ja revontulet saavuttavat maan.

Ja mitä on todellisuus? Oulussa käy vihmova tuuli, on pakkasta ja pimeää, on ihan hiton kylmää [ei, en valita, kerron vain tosiasiat, ja pakkastahan on odotettu, – älä ihminen valita!] joten ei tule pieneen mieleenkään lähteä tuonne ulos jalustan kanssa tai ilman etsimään taivaankaaresta revontulia. Jos niitä on, niin olkoot!

Tämä perjantai-ilta on tehty ihan muista asioista kuin revontulten kuvaamisesta.

Viini nimeltä Pehtoorin nimikkohöyry? Yritin taas nauttia Sauvignon Blanc -rypäleestä tehdystä viinistä, mutta kyllä ”Pecan” sai enimmät nauttia, huolimatta siitä että ruokana oli kalaa, ei viini ollut minulle mikään erikoinen ilon aihe. Nimikkoviinin mies piti siitä. Sanoi, että oli hyvää, aika voimallista, mutta hyvää. Siis te, jotka SB-viineistä pidätte, tässä vinkki.

Ja ruokana oli? Oli lohta. Suola/voileipäkurkku on lohen kanssa oivallista. Kuin myös pintaan sivelty hunajasinappi. Kaikenmoista sitä tulee ”pikaistuksissaan” (lue: nälissään) kokeiltua. Mutta ei huono: sinappi ja suolakurkut lohen kanssa ovat hyvä yhdistelmä.

Nämä ovat kirjoituspöydällä odottamassa … toivottavasti ennen sunnuntai-illan päättymistä ovat ”käsitellyt”.

Niitä ennen kuitenkin tutustun tähän. Joku roti pitää olla viikonlopussakin.

Huomiseksi pitäisi kehitellä viemiseksi nyyttäriruokakin…. Onhan minulla visio…

Bloggailu Valokuvaus

Katkos

Eilen illalla kymmenen kieppeissä kirjoitin tällaisen ”muistiinpanon”:

Kummallinen ilta.

On satanut lunta. Pakastuu.

Olen silittänyt.

Lukenut ja arvioinut kertakaikkisen kiinnostamatonta gradua.

Puhellut äidin kanssa puhelimessa pitkän tovin.

Etsinyt kadoksissa olevaa kirjaa. Kahtakin.

Pari, kolme – kuusitoista! kertaa yrittänyt kirjoittaa blogiin ”päivän sanan”, mutta webbihotellini, jossa Tuulestatemmattu majailee, on ollut koko illan remontissa tai peräti kaatunut, joten ei mahdollisuutta päivityksiin.

Niinpä illan ”koneellaistumiskiintiöstä” liikeni aikaa kuvien muokkailulle.

Ja nyt tässä perjantaiaamussa lupaan pyhästi – jos internetti vain suo – että ette tänään, tai ihan lähiaikoinakaan, enää joudu näkemään kuvia tuosta tai muistakaan vanhoista herätyskelloista. Muista kelloista ehkä sitten sitäkin enemmän… 🙂

Jospa viikonloppuna näkyisi sinistä taivastakin – voisi kuvata vaikka sitä. Mieluusti näkisin ja kuvaisin.

Niitä näitä

Salakuuntelua

– Vaikka kuinka yritän, niin aina menee kolmeen, neljään. Kyllä ei millään jaksais nousta näin aikaisin ylös …
– Joo mulla ihan sama. Ja kun nää luennot alkaa vielä niin aikasi. [Hei haloo! Luento alkoi kymmeneltä.]
– Loman jälkeen rytmit ihan sekasi…

Minullakin on. Tai siis on tullut joka ilta valvottua, luettua, touhuttua puolille öin, ylikin. Ja se on minulle ”rytmit sekaisin”. Nukkumaan kuuluu mennä yhdeltätoista. Minun ainakin kuuluu. Herätä kuudelta tai vähän ennen. Joskus kellonsoittoon vasta puoliseitsemältä, – se on melkein ”rytmit sekaisin” jos herää niin myöhään. No mutta kukin tavallaan.

Ja sitten toisessa yhteydessä tänään yksi sitruuna. Että voi ihmisellä olla elämä vaikeaa! Tai en minä tiedä ehkä oikeasti onkin, mutta tuntuu, että tämä persoona on sellainen syntymähapan. Ympärillä oli mukava keskustelu menossa, nauruakin, eläväistä nuorta porukkaa kuppilan pöydän ympärillä ja sitten yksi myrkyn niellyt, joka satunnaisesti kommentoi muiden iloista keskustelua jollain täysin niittaavalla kommentilla. Tai valittamalla.

Satuin istumaan yksikseni iltapäiväkahvilla odottaessani yhtä vierasta palaveriin Linnanmaalle ja pakosta tuli naapuripöydän tapahtumia seurattua. Ja jäin miettimään noita äkkivääriä, nurinkurisia, mielensäpahoittaneita ja mieltenpahoittajia. Sellaiset ovat oikeastaan nuorten joukossa harvinaisempia kun jo aikuisten ihmisten ja varsinkin omaa ikäluokkaani olevien naisten joukossa. Ehkä juuri siksi niin kummissani kuuntelin tuota ja jäin miettimään, millaista se on mököttäjien, nirppanokkien ja kaiken-kivan-kurjaksi-kurttaavien elämä? Näin äkikseltään voisi ajatella ettei erityisen riemullista ja rentoa.

Amarylliksellä ei ole rytmit sekaisin: se on jo menossa levolle.
Mutta onkin se kukoistanut!

Niitä näitä Yliopistoelämää

Hajamietteitä opettamisesta

Tähän se nyt taas sitten meni: olen tässä yrittänyt viimeisteillä huomista luentoa, ja jäin sitten leikkimään näiden kellojen kuvien kanssa. Näistä voisi kyllä saada mukavan kolmen taulun setin työhuoneen seinälle, ainoa vaan että tuo tapetti taustalla on vihreä.

Pitäisihän se osata photarilla muuttaa siniseksi? Miksi minä olen unohtanut kaikki tuollaiset keinot? Siksi kun minä en ole (ehtinyt) treenaamaan mitään kuvankäsittelyä pitkään aikaan.

Eikä nytkään pitänyt mitään kuvankäsittelyjuttuja ryhtyä tekemään. Hakemaan vain kuvitusta luentoon. Huomenna kun on tarkoitus puhua ajasta. – Eikö historioitsija aina luennoi ajasta? No, joo, mutta nyt vähän teoreettisemmin.

Tänään minua kyllä hieman huoletti kun en seminaarin aloitusistuntoon mennessä jännittänyt ollenkaan. En ollenkaan. Varmaan eka kertaa ikinä en hitustakaan jännittänyt. Ja vähän luulen, ettei se ole hyväksi. Pieni jännitys on osoitus siitä, että välittää, miten juttu menee. Enkö tänään sitten välittänyt? – Kyllä, luulisin. Mutta silti en jännittänyt.

No, mitenkö se sitten meni? Ennätyksellisen lyhyesti. Sekin vielä! Enkö siis innostunut kun kerran kaksituntinen ei tullut täyteen ja vauhdilla asiaa? Ehkä innostuin, ehkä en. – Tai noh, innostuin minä, mutta ehkä en sittenkään niin paljon kuin joskus. Sitä paitsi olin tylsä ja kerroin opiskelijoille suoraan, että tutkielman teko ei synny inspiraation voimalla, vaan tarvitaan (Turun opintojeni aikaisen proffan sanoin) perspiraatiota: Verta, hikeä ja kyyneleitä! Noh, ainakin hyvä istumalihaksia. Se on pitkällistä puurtamista. Inspiraatiota ei kannata jäädä odottelemaan, kelloon ei auta tuijotella, on vain tehtävä. Ja kyllä se ”flow” sieltä sitten tulee. Tulee se!

Minullekin huomisella luennolla? Toivottavasti ja todennäköisesti. Arjen historia on kuitenkin minun viimeisen kymmenen vuoden aikana tekemistäni/pitämistäni luentosarjoista se mieluisin, parhaan palautteen saanut, aina itsellekin uutta antava. Nyt pääsen pitämään sen kolmannen kerran. Arkeen paluu siis moninkertaisesti, mutta arjessa onkin hyvä. 😉

Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Lukukausi alkaa – olenko valmis?

Huomenna tulevat opiskelijat, alkavat seminaarit, on vastaanotto, ylihuomenna käynnistyy luentosarja, seuraaavalla viikolla ensimmäiset kokoukset ja pöydällä odottaa jo kaksi gradukäsikirjoitusta lausuntoaan, yksi väitöskirjantekijän palaveri sovittu ja yhden tarkastusprosessi pistettävä vireille. Torstain ja perjantain olin toki jo töissä ja hiljalleen lukukauden käynnistystoimia tein.

Lomalla on tyky-juttuja tehty: työkyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi olen nukkunut, liikkunut, lukenut lällärikirjallisuutta. Neuleet on pesty ja silitetty, muistitikut järjestelty, luentoa varten artikkelit valittu, www-sivut tehty. Jakku ostettu. Joulu pakattu pois, tontut nukkumassa, (kaamos)valoja en vielä suostu ottamaan pois. Tukka leikkautettu. Kirjastoon harkkamateriaalit tilattu.

Joo, olenhan minä valmis. Siitäpähän alkakoot. Mukavakinhan tuo on.

Ja kuinka mukava onkaan ollut tämä kolmen päivän kotiolo. Lämmitellä takkaa ja leivinuunia, leikkiä että on kylmä tammikuu. Poltella kynttilöitä – tosin osaa ei raski edes sytyttää kun ovat niin kauniita (ja kalliita 🙂 ).

Kokkailla, ja kokeilla taas jotain uutta. Nyt kun persimonit ovat saatavilla, ja halpoja,
niistä saa salaattiin mukavaa makeutta, ja sitten ne ovat hyviä näin:

Tapas-lapas-postauksen yhteydessä mainostamani maalaispatee ja persimoniviipaleet ovat oivallinen alkupala, tai vaikka tapas. 🙂 Olisipa ollut jotain vihreetä tuohon koristeeksi. Mutta maku ei vaadi muuta. Hyvää noin.

Eiliseksi jälkkäriksi tein täytekakun. Tai noh, sellaisen lässäyksen. Mutta hyvää sekin oli.

Siis ensi paistetaan kääretorttu/kakkupohja uunipellillä. Kostutetaan maidon ja Baileys-liköörin sekoituksella (½ dl + ½ dl). Levylle levitetään puoli purkkia tuollaista Nutellan näköistä ja makuistakin tahnaa.

Rullataan. Leikataan kolmeksi paksuksi viipaleeksi, asetellaan vierekkäin ja peitetään kermavaahdolla, sievästi jos osataan.

Minä en osaa. Siksi se on tuollainen lastenjuhlakakun näköinen tekele.

Mutta leikkauspinta on källi. Ensi kerralla rullaan kaikki levyt päällekkäin ja teen vain yhden pyörylän. Mutta yhtä kaikki. Hyvää tämä oli. Juniori & kihlattunsa pitivät kardemummakahvin keralla kovastikin. Moni kakku päältä kaunis, — tämä ei, mutta hyvää oli.

Dietti ja tipaton aloitettu? No, ei todellakaan ole. Ehkä vähän voidaan jo ensi viikolla kevennellä. Siinä kaikki.

Bloggailu

Keskustelua kahvikupposen ääressä -haastetta kerrakseen

Luulenko minä vain, että blogeissa kulkevat haasteet ovat vähentyneet vai olenko minä niin erakoitunut tämän oman Temmattuni kanssa, ettei ole kohdalle pitkään aikaan sattunut. Nyt kuitenkin serkkuni tuli omassa blogissaan heittäneeksi minullekin haasteen… ”Utelias kun on” – kuten itse totesi. Hövelisti lupauduin vastaamaan, ”heleposti” lupasin. Ja nyt sitten kun katson tätä haastetta, minulla on liuskan verran kaikkea varauksia, rajauksia, käsitteenmäärittelyjä, jatkokysymyksiä, kaiken moista …

Haasteessa luki näin:

Esitän kysymyksiä, mitkä saattavat useinkin tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskustellessa. Mitä sinä vastaat seuraaviin kysymyksiini? Voit myös vastata kysymyksiin pelkästään valokuvin.

1. Mikä on sisustustyylisi?

Tyyli? Tiedä häntä tyylistä. Selkeää pitää olla – ei krumeluureja. Vaaleaa – enimmäkseen. Paitsi sitten vähän voimakkaita värejä. Ja vähän vanhaa, vähän uutta, jotain sinistä, jotain lainattua … Kodikasta – toivoisin.

2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi?

Mihin huoneeseen? Nämä kysymyksethän ovat vaikeita! Kun kerran jotain sisustukseen hankitaan, se on ja pysyy. Ainakin sen 20 vuotta. Ei mitään erityistä huonetta, johon satsattaisiin – tai noh, hyvä on: keittiöön. Tai ehkä tähän työhuoneeseen. Kirjathan ovat osa, tärkeä osa, olennainen osa, opettavainen osa, oma osa sisustusta, eikö?

3. Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa?

Matkustamiseen.

4. Mihin käytät paljon rahaa?

Matkustamiseen. 😉

5. Mistä onnesta unelmoit?

Matkustamisesta. Haluan vielä joskus uudelleen Alpeille patikoimaan.

Unelmia pitää olla, mutta oikeasti olen kyllä – hyvä on, kliseisesti – sitä mieltä, että on onni on arjessa, pienissä hetkissä.

6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?

Eikö kaikkien mielestä huonoin onni ole läheisen tai oma vakava sairastuminen? Minusta se on.

7. Missä asiassa olet tunnollisin?

Ajoissa olemisessa, siinä kai. Töissä ja työssä pitää olla ajoissa, tunnollisesti.

8. Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi?

Hmmm…. vaikeaa vastata … toisaalta eikö inhimilliset virheet ole helppo antaa anteeksi.

9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?

Luotettavuus, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, – ja sitten reiluus – vähän ovat sama asia nuo kaikki. Ja ne ovat niin paljon.

10. Mikä on miehen paras ominaisuus?

Ei se(kään) ole sukupuolesta kiinni: ihan samat jutut: Luotettavuus, oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja se reiluus. Reilu pitää olla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Huh, olipas tämä yllättävän vaikeaa, mutta kiitos haasteesta. Haasteet on hyväksi, nekin.

Minä en haasta ketään, mutta jos nyt vaikka Valoon ja tuuleen, Katse avartuu, Pieniä timantteja -blogeissa olisi intoa vastailla, niin olisihan se mukava.