Reija

Kulttuuria, kulttuuria

Liikuntakulttuuria, kuvataidetta, historiaa, ruokakulttuuria – – –

Olisi pitänyt lähteä harjoittamaan liikuntakulttuuria aiemmin kuin tein. Olisi ollut kunnolla pimeää, eikä olisi näkynyt kuinka ankean näköistä on. Tahtoo vähän lisää lunta, ja vähän lisää pakkasta. Noh, periaatteessa kuitenkin hyvä ulkoilla. Toisin kuin juuri koskaan tammikuussa menin Meri-Toppilan rantaan. Yleensä sinne on tähän aikaan vuodesta vaikea mennä, sillä talvikunnossapitoa ei ole. Nyt sitä ei tarvittu. Paitsi että hiekkaa, soraa olisi saanut olla. Liukas oli. Meri häthätää rannasta jäässä…

Sauvakävely merkitsikin jännitystä olkapäälle, ei helpotusta kuten yleensä …

Seuraavaksi korkeakulttuuria. Tai noh .. kuvataidetta. Vihdoin – viimein – saimme lähdetyksi Taidemuseoon, jossa on Reidar Särestöniemen näyttely.

Jos Särestöniemen taide oli hänelle poikkeuksellisen henkilökohtaista, niin henkilökohtaista hänen taiteensa on myös minulle. Yksi, aika laajan, näyttelyn tauluista kun oli lapsuudenkodissani ja molemmat vanhempani pitivät Särestöniemen taiteesta; kävivätpä Kittilässä tapaamassakin taiteilijaa.

Jo pelkästään signeerausten tarkastelu oli mielenkiintoista: 1960-luvulla, uransa alussa, Särestöniemi joko ei signeerannut taulujaan ollenkaan tai sitten tuhrusti nimensä, hyvin pienellä, teoksen yläreunaan, mutta 1970-luvun voimansa tunnossa ei jättänyt arvailujen varaan, kuka työn oli tehnyt: suoraan tuubista nimi, ja isolla!, taulun alareunaan. Myös porofiguurit ”tuubitekniikalla” ovat hänelle ominaisia.

Alla oleva ”Kalmisto Jäämeren rannalla” oli minulle täysin uutta … Eikä epäilystäkään, että olin heti Pykeijassa (kuvat).

Melkein veti hiljaiseksi tuo näyttely. Mutta ei auttanut, – kulttuuripäivä jatkui: seuraavaksi kohti (Pohjois-Pohjanmaan) museota. Ajattelin, että ensi viikolla alkavaa luentoa varten käyn oppimassa ja katsomassa yhden näyttelyn, mutta se olikin jo ohi. Siispä tutustuimme Afrikan tähti -pelin historiaan. Tämäkinhän on kovin henkilökohtainen ja ajankohtainen aihe meille…

Kaikenlaista uutta opittiin näyttelyssä. Tiedättekö, kuinka kauan kesti suomalaisilla lähetyssaarnaajilla matka Helsingistä Ambomaalle (Namibiaan) 1800-luvun lopussa? Kesti kaksi vuotta! Mitä minä turhaan urputan, että matka lapsen luo Meksikoon vie puolitoista vuorokautta?

No opittiin paljon myös siirtomaapolitiikasta, valkoisen miehen vallasta ja taakasta, ennakkoluuloista ja suomalaisten Afrikka-tietämyksestä.

Ja näyttelyn jälkeen tätä peliä pelaa ihan uusilla tiedoilla, ihan uudesta näkökulmasta … 🙂

Museon jälkeen ruokakulttuurin vuoro. Viskaalista käytiin hakemassa iso kimpale huomista uunipataa varten. Vähän muutakin. Ja sitten vielä täydennysostoksille Stockan Herkkuun. Akateemisessakin piipahdettava, vähän kuin kirjallista kulttuuria ja työasioita välissä.

Sitten aika miettiä syömistä. Pehtoorihan on jo Gastro26 -ravintolan testannut. Testannut ilokseen ilman valokuvaavaa vaimoaan, mutta tänään olimme siis kaksin. Ja minä kuvasin. Tietysti! 😀

Lyhyt arvioni: paikka kolsu, viinilasillinen tuplasti korkkivikaista, palvelu siitä huolimatta ystävällistä, maa-artisokkakeitto ihan tavattoman hyvää, samettista, raikasta, täyteläistä, kerrassaan ihanaa. Karitsan niska (retro)valkosipuli-perunoineen ja juurespyreineen mehevää, muhevaa, ja jälkiruoka (suklaa-brownie), jota tosin maistoin vain pehtoorin lautaselta, oli hyvää. Ei maailmojakaatavaa, mutta hyvää.

Lauantai jatkukoon kulttuurin merkeissä: historiaa ja kirjallisuutta seuraavaksi vuorossa. 🙂

Meksiko Niitä näitä Vanhemmuus

”Pois pois postin tieltä,

… posti se kulkee keskellä tietä.” – Tai sitten ei kulje.

Tuntuu että viime aikoina on ollut enemmän kulkematta kuin kulkenut.

Lähetin tyttärelle Meksikoon kuplakuoren ennen marraskuun puoltaväliä; salmiakkiaskin, pokkarin, pienen adventtikalenterin, Aarikan tontun, muuta ihan pientä ja paljon halauksia kuoreen. Viime viikolla tämä palautui. Meksikossa käyneenä, koskaan tytärtä tavoittamatta. Snif.

Ja reilusti marraskuun puolella pidin kiirettä, että saadaan joulupaketti lähtemään. Otin selvää postista, mitä Meksikoon saa ja mitä ei saa lähettää: postin sivuilla lukee, että kielletyt lähetykset ovat nämä:

Raha, arvopaperit, matkashekit, platina, kulta ja hopea valmistettuna tai valmistamattomana, jalokivet, korut sekä muut arvoesineet, arpajaismateriaali, kalenterit, mainosmateriaali, kuvapostikortit, suklaa, lihatuotteet, alkoholi, kosmetiikka.

Juuri kun olin ajatellut omista kuvista tehdyn kalenterin postitella, juuri kun olin ajatellut suomalaista suklaata, vähän kuivaporoa ja muutaman tyttären lempparikempparituotteen (mm. Guerlainin aurinkopuuterin) pakettiin hankkia. No ostettiin ja hankittiin sitten kaikkea muuta pientä, kevyttä, suomalaista, toivottavasti ilahduttavaa lapselle. Tein villasukat Meksikon kylmille lattioille …

Pakattiin Muumi-laatikkoon (esikoinen kun on ”vähän” muumifani) ja maksettiin kaikkinensa 50 euroa postikuluja, jotta lapsi saisi joulupaketin, – jotta saisi meiltä aineellisenkin viestin, saisi tälläkin tavoin viestin ikävästä ja välittämisestä. Ja tänään pehtoori haki sen Tuiran postista. Miksi minuun niin sattuu?!! Koskee.

Ennen joulua kyseltiin tyttäreltä, miten siellä muut eurooppalaiset ovat saaneet paketteja, ovatko tulleet perille? Työkaverinsa Greg oli kertonut, että kolme kuukautta oli pisin aika, kun oli Keski-Euroopasta paketti kulkenut Väli-Amerikkaan, Monterreyhin, jotta ei niin tavatonta. Mutta nyt meillä on siis täällä kotona muumijoululautasliinoja ja Aarikan tonttu. Meillä on pienet villasukat ja muuta pientä ja vähän isompaa, jonka oli tarkoitus ilahduttaa lapsen joulua Meksikossa.

Eikä se kulje posti toiseenkaan suuntaan! Tytär teki aika lailla töitä, että sai lähetetyksi joulukortit Suomeen. Ainakin Mummuille, parhaille kavereille, en oikein tiedä, kenelle kaikille, mutta kuitenkin … Postimerkkien ja kuorien hankkiminen kun ei Monterreyssä ole mitään pikkujuttu (ks. keväältä yritys), joten näki vaivaa. Mutta ei ole kortteja näkynyt. Eikä ole tytärkään saanut niitä kortteja, joita täältä aika monet lähettivät. 🙁

Eikä tämä Oulu – Meksiko -postilinja ole ainoa postin kulkemattomuuden tai kulun ihmejuttu viime päivinä. Amerikan serkun joulukortti tuli New Yorkista nopsasti kolmessa viikossa. Kolmessa viikossa!

Ja sitten toisenlainen ihmekertomus postinkulusta: tänään minulle tuli vakuutusyhtiön ”hyvin henkilökohtainen” mainoskirje, johon oli merkitty osoite, jossa asuin viimeksi vuonna 1980! Kuten olen kertonut olen asunut lähes koko ikäni tässä kilometrin säteellä. Koskelantiellä oli lapsuuteni ja sitten taas varhaisaikuisuuteni postiosoite, mutta viimeksi siis vuonna 1980.

Kaiken muun lisäksi vakuutusyhtiön kirjeessä, jossa oli siis väärä osoite, oli myös väärä nimi. Siis tyttönimeni. Ja sitähän minä olen käyttänyt viimeksi elokuussa 1983! Siis väärä sukunimi ja väärä osoite, mutta SILTI kirje tuli perille. Ja mikä hauskinta: tämän kyseisen vakuutusyhtiön toimitusjohtaja, joka mainoskirjeen alareunassa hymyilee valloittavinta, poikamaisinta hymyään, on meidän hyvä ystävä. 😀 Hän tuskin tietää yhtiön postitusmenettelyistä, mutta voisikohan auttaa paketin saamisessa Meksikoon??

Sitä minä vain mietin, miten Oulun/Tuiran posti tiesi tuoda kirjeen minulle? yli 30 vuotta tyttönimestä ja tuosta osoitteesta! Ja silti joku tiesi! Melkein pelottavaa.

PS. Jotain äärimmäisen nostalgista sattui kohdalle kun hain aiheeseen kuvitusta… 😉 http://www.youtube.com/watch?v=uoSGjNFQWgE Noita me pehtoorin kanssa kuuntelimme opiskeluaikana Toivoniemessä.

Bloggailu Niitä näitä

Tilastokatsaus – ja ahkerimmat kommentoijat!

Vuoden vaihtuessa on tapana koota tilastoja, tehdä inventaario, summata tapahtumat, palkita edellisvuoden parhaat?

Tällainen tapahan se täällä Tuulestatemmatussakin on ollut. Blogini kävijälaskuri ei toimi ihan alusta asti, mutta melkein. Luulen että jos laskuri olisi ollut vuoden 2008 alusta lähtien päällä, olisi kokonaiskäyntien lukumäärä jo lähellä puolta miljoonaa! (Eikä siinä luvussa ole mukana Keittiö-, matka– ja luentosivustoilla vierailut, vaan vain tämä blogi.) Juuri päättynyt joulukuu keräsi liki 13 000 blogipiipahdusta. 😀 Ei huono!

Klikkaamalla saat tilaston isommaksi

Kommenttien yhteismäärä lähentelee kahtatuhatta (1845, missä ovat mukana myös minun vastaukseni kommentteihin). Sen, miten kommentit jakautuvat vuosittain eri kommentoijien kesken, on WordPress (tämä blogipohjan tarjoaja) vuosittain ilmoittanut ”Annual Reportissaan”.

Vuonna 2012 TOP5 -kommentoijat olivat nämä

Toissa vuonna Katri vei selkeästi ykköstilan. Irma oli hyvänä kakkosena ja Koivulla oli selkeästi välivuosi 2012, vain 48 kommenttia. Tuolloinen ”plepola” on yhtä kuin Pasi, joka on menneenä vuonna kommentoinut ja antanut paljon rakentavaa, hyvää ja opettavaa palautetta valokuvauksestani.

Mutta mitenkäs viiden kärki viime vuonna on muotoutunut? Onko uusia nimiä, kuka on tipahtanut pois, onko Katri menettänyt ykkösasemansa? Onko aika usein kommenttilistassa näkynyt Satu, Raila tai Marja yltänyt pistesijoille? Aika tasaiseksi meni viime vuonna!! 🙂

Koko wordpressin raportti on täällä:

http://jetpack.me/annual-report/6451786/2013/

Menneenä vuonna artikkeleiden parhaimmisto (tai eniten hakuja saanut postaus) oli seuraava:

Ruoka tuntuu keräävän eniten ”hakuammunnalla” tuloksia. Klikkaa isommaksi, näest postausten nimet. Kaiken kaikkiaan olen postannut 2292 artikkelia. Päätalo vapise, Iijokisarja jää kohta sivumäärässään pienemmäksi.

Olen luvannut palkita ahkerimman kommentoijan; kyllä se on tänäkin vuonna Katri, jolle palkinto lähtee! Onneksi olkoon ja kiitos, Katri!

Koivu jäi vain kahdella postauksella taakse, ja Pasi oli kirinyt kovasti. Vaikka Irman vierailut ja kommentoinnit ovat vuodessa vähentyneet, ei kukaan kuitenkaan päässyt viemään pistesijaa häneltä. Ja neljä ahkerinta siis edelleen entiset. 🙂

Lappi Niitä näitä Yliopistoelämää

Tontut ja tunturit jäivät!

Tässä vuodenvaihteen aluksi luminen Lappi vaihtui kuraiseksi kaupungiksi! Tontut ja tunturit jäivät, tie ja työt kutsuivat. Oli lähdettävä Hangasojalta, ystävät hyvästeltävä, uuteen vuoteen ryhdyttävä.

Pääsimme lähtemään hyvissä ajoin, joten olimme pahimman ruuhkan edestä pois. Tervolaan asti oli kuin olisi pitsireunaa ajeltu: metsän ääriviiva tien molemmin puolin valkoinen, luminen, kaunis kuin mikä. Ei liikennettä, ei senkään vertaa kuin tavallisina sunnuntaina. Ylhäällä oli poroja, vähän lumista ja jäistäkin, mutta pääosin mitä mainioin talvikeli ajella. Se normi viisi ja puoli tuntia ja kotona oltiin.

On palattava vielä eiliseen Saariselän keskustassa käyntiin: kävimme ystävien kanssa paitsi kaupassa ja hankkimassa vedonlyöntipalkinnoksi osuneen samppanjan myös paikallisissa putiikeissa. Minulla oli aie, toive, haave löytää itselleni työkampe Noolanin valikoimasta. Noolanin kahdet housut minulla jo onkin; huovutettu villa on ollut erinomainen materiaali. Lämmin, kuosinsa ryhdikkäänä säilyttävä, kestävä. Noolanin vaatteita myydään ravintola Siberian yhteydessä olevassa boutiquessa ja olenhan niitä siellä usemman kuin yhden kerran käynyt hypistelemässä.

Eilen en tyytynyt siihen, vaan ostin itselleni tummanharmaan jakun/takin (ja isomman kuin mainoskuvan blondilla 😉 ). Hävyttömän kalliitahan nuo kamppeet on, mutta eipä nyt sitten enää tarvitse hankkiutua kaupungille alennusmyynteihin. Ei ole tarvetta, eikä varoja vaatteiden ostoon. 😉

Ja koskapa K. ei Noolanin valikoimista löytänyt itselleen mieluista/sopivaa vaatetta, ehdotin, että mennään vielä viereiseen Design Centeriin, josta olen vuosien varrella löytänyt yhtä sun toista mukavaa mökin koristetta, astiaa, lämpömittaria, musiikkia, tuliaisia nuorille etc. ja mm. ne ensimmäiset Noolanin housuni.

Sitä paitsi siellä on leppoisa, tyrkyttämätön meininki. Juttua silti riittää. Ja tiesin, että putiikin Pirjo Karvosen suunnittelemat jakut yms. ovat aika viehättäviä, hyviä, mukavia käyttövaatteita. Ja niinpä nyt sitten myös K:llä on uusi työvaate. 😉

Työvaatteista puheenollen.. niitä tässä on nyt ryhdyttävä kaapista kymmenen leppoisan, mitääntekemättömän lomapäivän jälkeen etsimään. Sen verran jo ehdin katsoa että ensi viikolla alkavalle luennolle on ilmoittautunut lähes 30 opiskelijaa ja kandiseminaariinkin melkein 20 – eipähän ole tammikuussa tekemisen puutetta. Loman jälkeen taas jaksaakin.

Lappi

Valoa uuteen vuoteen!

Hangasojalla ollut hyvin hyvä ulkoilupäivä, ihan kelpoa ruokaakin. Lussakkaa oloa.

Lunta on.

Kiitokset kaikille Tuulestatemmatussa kävijöille ja valoa ensi vuoteen!

Lappi

Meneehän se maanantai näinkin

Tyyni. Ei tuulta, ei tuiskua.

Aamun pitkä pimeä auttaa nukkumaan, antamaan aikaa ulos siirtymiselle. Korkeakoulupolitiikkaa, mutta enemmän höpötystä tuvan pirtin pöydän ääressä aamusella. Tai noh – aamusella? – siihen aikaan kun minä töissä ollessa jo evästelen lounasta… 😉 Erinomaista.

Puolen päivän jälkeen kuitenkin lähdettiin ulos. Kaunispään rinteellä kuin pilvessä oltaisiin. Tiheä sumu. Hyvin tiheä, askeltaminenkin vähän huteraa koska tuntui kuin olisi kävellyt pilvessä. 😉

Mutta siinäpä sitä askellettiin, ulkoiltiin, liikuttiin.

Rantasauna, ruokien tekoa ja tuunamista prorukalla (opin granaattiomenasta uutta, postailen tässä joskus) ja erikseen. Ja ilta sitten lautapelejä.

Ennen joulua, töissä olin kahvilla muutaman kollegan kanssa, joista yksi on pian 50 v., yksi pian 40 v. ja yksi pian 30 v. ja sanoin, että olen lähdössä kaupungille, ja tarkoituksena on ostaa mökille joku uusi lautapeli, olisiko ehdotuksia? kolmesta suusta yhtäaikaa; Afrikan tähti! Senhän ostin. Sitäkin on pelattu. Sitä ja muutamaa muuta. Ei niin että mitenkään kilpailuhenkinen olisin, mutta kakkossija tullenee kaihertamaan ystävvyyssuhdettame pitkään. 😉

Niitä näitä

Kävellen brunssilta brunssille

Tattikeittoa ja pieniä Quiche lorraine -piiraita (ohje Valion sivuilta)

sekä tämänkertaisia tapaksia (oikealla epämääräisen näköiset möykyt taateleita, joiden kiven tilalle nokare Castello-sinihomejuustoa…)

tarjosimme eilen illalla kun saimme tänne mökille ystävät, joiden kanssa neljä edellistäkin uutta vuotta on vastaanotettu, parina edellisenä vuonna Oulussa, sitä ennen parina vuonna täällä.

Tänään – herättyämme kiitettävän myöhään – istuimme pitkän tovin aamiaisella, mökkibrunssi siis.

Ulkoilu luonnollisesti päivän ohjelmassa.

ulkona

Hangasoja vielä jäätön.

Iltapäivän aluksi kävellen (vain vähän räntää tuli taivaalta) Laanilasta Saariselän keskustaan. Riekonkiepin tiloihin on avattu ”Lumi” samppanja-baari, mikä tarjosi meille oivan tilaisuuden nauttia uuden vuoden juhlavat kuohuvat nyt.

Kävely jatkui, suuntasimme kohti Laanilan Kievaria. Siellä kun on lappilaisen ajanlaskun mukaisesti brunssi klo 12 – 18. Kaikkea hyvää, jäkälääkin, 😉 tuli syötyä.

Paikan henkilökunnan kanssa höpöteltyä…

Illansuussa liikkuminen riitti ja vetäydyimme Myötätuulen takkatulen ääreen.

Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini

Lapas – uudenvuoden herkku?

Tapas, sormiruoka, cocktail-pala, terveisiä keittiöstä, pikkuhyvä, … tai lapas?

Espanjanjalainen sana ”tapa” tarkoittaa kantta. Barcelonan ja muiden Pohjois-Espanjan baarien tiskillä tarjottujen aperitiiviviinilasillisten päälle laitettiin kanneksi pikku lautanen, tai leivän pala, ja viipale serrano-kinkkua tai muutama oliivi tai muuta pientä mitä keittiöst’ä sattui löytymään. Pienten herkkuannosten, kuten vaikkapa vain paahdetun patonkiviipaleen, tarkoituksena oli suojata viinilasia ötököiltä.

Tästä vaatimattomasttomasta käytännön arkisesta konstista on kehittynyt kokonainen tapas-kulttuuri ravintoloineen ja keittokirjoineen. Tapaksista voi koota jopa kokonaisen aterian, mutta usein ne tarjoillaan myös iltapäivän pikkuherkkuina tai aterian alkupaloina.

Lappilaisia tapaksia eli lapaksia olen mökillä tehnyt kaikenmoisista Lapin herkuista, joita kaappeihin on jäänyt. Yleensä edellisen (juhla)ruoan jämistä nämä ovat syntyneet. Poroa, lohta, savukalaa, mätiä on useimpien perusraaka-aineena, jota ei siis todellakaan tarvita paljon.

Yläkuvassa on Saariselän Kuukkeli-kaupasta ostettua erityisen hyvää ruisohut-leipää ja sen päällä mätimoussea. Kipoissa on savukalatahnaa. Siitä on monia versioita, mutta yksi erinomainen versio syntyy kun sekoitat savukalaa, voimariinia, creme fraichea ja Kalamaustetta. Ja nimenomaan sitä kalamaustetta, jota Oulussa voi ostaa Viskaalin kaupasta. Tällä tahnalla voi päällystää sitten vaikka paahtoleipä tai patonkiviipaleita, ja ruohosipulia koristeeksi.

Kylmäsavulohesta tulee hyvä vähän erilaisempi herkku kun silppuat sen pieneksi hakkelukseksi, lisäät tilliä, sekoitat joukkoon raejuustoa, pieneksi silputtua purjoa ja sitten sekoitat sen tymäkäksi vispattuun kermavaahtoon. Ruisleivän kanssa hyvää. Ja näkkärin kanssa myös.

Tässä pikkutomaatit on täyetty vorschmackilla. Poronmaksapatee sopii myös tavattoman hyvin tomaatin makuun. Ja poronmaksasta puheenollen tässä vähän isompi, lämmin lapas.

Pistin illalla jäisen poron maksan lillumaan ja sulamaan piimään yöksi jääkaappiin. Seuraavana päivänä leikkasin ohuisiksi siivuiksi ja paistoin nopeasti oikeassa voissa, pippuroin ja suolasin ja tarjosin punasipulihillokkeen [ohje on mm. LappItaliassa sivulla 59] kanssa. Nämä seuraavat syötiin viikko sitten kotona nuorenparin kanssa, mutta ihan lapas-henkisiä nämä ovat.

Ylläolevassa kuvassa on graavilohta, kananmunankeltuaista, tilliä, kermaa tilkka, ja sitten taas sitä Viskaalin kalamaustetta.

Joululimppua, suolavoita (La motte), graavilohta. Siis ei mitään muuta erikoista kuin että muotin käyttäminen tekee tavisjoululeivistä vähän erikoisemman napostelujutun. Sydämet, tähdet, muumit… Juhlan teemaan liittyen?

Nämä ”hirveät” napostelujutut on kylllä täytetty porolla. Savuporotuorejuustoa ja kylmäsavuporopalasia. Noita pieniä puolukka-hirvinäkkäri-juttuja oli Stockalla, ja kun on jotain uutta, minun on tietty kokeiltava. Sinänsä, vain voin kanssa noista ei minun herkkujani tullut.

Sitten tämä valmistavara, Ridderheims´ Maalaispatee! Sitä on sekä Stockalla että Lidlissä. Se on kurkunpalasten kanssa ihan erinomaisen hyvää.

Kurkku on tässä seuraavassakin se ”tarjoiluastia” ja raikastaja. Leikkaa kurkusta pätkä, koverra siihen kuoppa ja täytä savuporohakkelus-piparjuuri-tuorejuusto -mössöllä.

Alakuvassa ei noita usein tekemiäni herkkuja oli, mutta

erityisesti kehotan kiinnittämään huomiota tarjoiluastiaan, jonka olen ihan omakätisesti tehnyt, ja josta pehtoorilla riitti ja riittää riemua.

Juustoisia pikkukeksejä on kiva tarjota tapasten kanssa. Nämä leipoi esikoinen viime uudeksi vuodeksi ja resepti hävöksissä, mutta varmaan löydät jostain vastaavan … 😉

Ruissipsejä ja mätimoussea.

Nuo sipsit (valkosipuli) ovat meistä parempia kuin Palttoon napit, ovat ohuempia, eivätkä vie täytteeltä makua.

Amaretto-siirappi-pähkinät

Ja sokerina pohjalla, makeaksi lopuksi: marraskuussa kun olimme täällä Saariselällä Lapin keittiömestareiden herkkutapahtumassa, siellä tarjottiin juustojen kanssa amaretto-siirappi-pähkinöitä juustojen kaverina. Olen nyt pari kertaa koettanut löytää oikeaa ohjetta ja aika hyvä tulee näin: ½ dl vaaleaa siirappia kattilaan, kuumenna se, lisää joukkoon ½ dl Amaretto-likööriä, anna tovi makuuntua, lisää pähkinät (desi cashew ja desi tavallisia), sekoita, laita jääkaappiin yöksi. Appenzellerin kanssa ja monen muun ihan tavattoman hyviä. Eikä kaloreita. 😉

Laittelen tähän ehkä vielä muutamia kuvia, juttuja tämän illan jälkeen – on nimittäin tänäänkin lapas-ilta. 😉

Niitä näitä

Pitää vai saa?

Lomatunnelmia.

Eilen illalla katsoimme Kuninkaan puhe -elokuvan; on se hyvä vaikka Colin Firth ei olisi pääosassa. 😉 Harvaa leffaa katson kahdesti. Tämän voin katsoa vielä kolmannenkin kerran. Enkä vain Colin Firth´n tähden. Tiedättekö kenestä toisesta näyttelijästä pidän paljon? Jeremy Ironsista. Olen pitänyt jo – herra varjelkoon! – 30 vuotta. Kyllä minä en Mennyt maailma -televisiosarjasta ole koskaan toipunut. Mutta missä on Jeremy nykyisin? Ei ole charmanttia-olemustaan näkynyt…

No niin mutta minähän en yleensä aikaani juuri telkkarin ääressä kuluta, mutta kun täällä mökillä netti ei – edelleenkään – kunnolla pelitä, ja kun kerran aikaa on erinomaisen paljon, niin voi katsella vaikka elokuvia.

Syksyllä kuulin sellaisesta kuin Hajakaista-palvelusta, joka järjestää toimivia nettiyhteyksiä tämän mökkimme kaltaisille katvealueille. Onko kellään kokemuksia? Ensi keväänä on – taas – aie tehdä jotain tälle mökin surkealle data-yhteydelle, joten jos yrittäisi tuota Hajakaistaa. Nimi on mielestäni kyllä aika oivaltava…

Niin kauan kuin nettiyhteys on surkea, tulee katseltua telkkaria, dvd-leffoja, kudottua [tein eilen pipon itselleni – se on ISO], luettua aikakauslehtiä, oltua juotilaana – on vaan niin tavattoman mukavaa kun ei tarvi tehdä mitään.

Paitsi että tänään piti/sai tehdä lumityöt. Täällä ei ole lumetonta. Eikä olemassa oleva lumi ole mitään höttöä! Sitä on ihan puskettavaksi, lingottavaksi, harjattavaksi asti. Ja kuvattavaksi.

Lumikerroksen paksuus noin 30 – 40 senttiä. Pari, kolme tuntia pihapiirissä huhkin ja heiluin. Eikä se ollutkaan ”piti”, vaan oli mukava olla ulkona, ja hieman harjoittaa liikuntaa.

Juuri äsken söimme koe-erän uudesta pienestä poroherkusta, joka maistui ainakin pehtoorille. Tumman paahtoleivän päälle makeaa(!) Creme Bonjour Karpaloa ja viipaleet kylmäsavuporoa. ”Kurkut olisivat saaneet olla etikkaisempia, ei cocktail-kurkkusiivuja”, totesi pehtoori. Olen samaa mieltä.

Huomenna sitten paljon lisää kuvia ja vähän ohjeitakin lapaksista eli lappilaisista tapaksista. Edellisten postausten kommentit eivät ole vähäpätöinen syy siihen, että viitsin/minun pitää/saan kirjoitella niistä pienistä suolaisista joita täällä mökillä tulee omalla väelle ja vieraille tarjotuksiksi…

Lappi Niitä näitä

Tapaninpäiväajelulla

Auringonlasku 5.12.2013 12:06. Auringonnousu 7.1.2014 11:58.

Näillä leveysasteilla säätiedotuksen perässä lukee noin. Ja siltä täällä näyttääkin. Ennen puoltapäivää kääntyessäni Kemin jälkeen Rovaniementielle näin peruutuspeilissä vilahtavan auringon. Se vain vilahti. Sen jälkeen näkyi vesitihkua, raskaita pilviä, kiiltävää asfalttia, vähän liikennettä.

Napapiirillä käytiin Joulupukin pajakylässä kahvilla. Kaikkien englantilaisten, japanilaisten ja venäläisten keskellä loskaisessa turistirysässä tuntui kummalliselle. Vaihdettiin kuskia, pehtoori jatkoi. Rovaniemi–Sodankylä olikin aika paha: palteita, polanteita, jäätä, rännänsekaista tihkua. Ei kuitenkaan poroja, ei rekkoja, ei juuri muutakaan eläväistä maantiellä. Sodankylässä käytiin kaupassa. Ei sielläkään juuri ketään.

Hangasojalla muutamassa mökissä joulunviettäjiä, ja 40 senttiä märkää lunta. Mutta valkoista sentään. Suunnilleen eka kertaa ikinä, kun tänne on kaksin tai isommallakaan porukalla tultu, minä en tehnyt ensi hätään lumitöitä. Pehtoori on tuolla toista tuntia jo lingon kanssa tolskannut. En tiedä, miten se näin meni. Mutta jää sitä kuulemma minullekin yllin kyllin aamuksi tekemistä vielä. Kyllä minä tiedän, että jää. Hyvä että jää. 😉

Tomafoi

Minä olen tervehtinyt tonttuja, katsonut että kaikilla on kaikki hyvin, vaihtanut kuulumisia marraskuun alun jälkeen. Tomafoi, Routalempi, Voltin ja Ollin veli Valtteri, – ja monet muut – voivat hyvin. Jouluntaikaa on täällä vielä…

Routalempi

Pehtoori on välillä piipahtanut sisällä, katsellut minun touhujani, tupissut jotain ”professorisihmisiä, ei uskois … ” Siinähän tupisee. 😉 Minä olen iloinen, että olemme täällä. Taas kerran täällä on hyvä.

Iisakki perheineen