Reija

Laajakaista? – ei vaan Hajakaista

Tiedättehän, aamuksi smoothie (tänään eilistä parempi), vähän töitä, hiihtämään, saunaan, ruokaa, leposet, vähän töitä. Nyt bloggauksen vuoro.

Ja siihen ei enää kulukaan koko iltaa kuten usein aiemmin, vaikka liittäisin moniaitakin kuvia! Meillä on täällä toimiva, ei mikään salamannopea, mutta joka tapauksessa kesken kaiken simahtelematon, nettiyhteys. Vaikka nyt tuulee, tuulee kovasti, vaikka vähän pyryttää, vaikka Saariselän alueella on sentään jonkinmoinen sesonkiaika (= mahdollista ruuhkaa tietoliikenneyhteyksissä) niin meidän netti pelittää! Yesh!

Tätä ennenhän olen kokeillut kaikki Suomen operaattorit, kesäkeleillä bloggailen pihalla, työsähköposteja on joskus käyty autolla nelostien varressa lähettelemässä, – kaiken kaikkiaan kaltaisellleni nörtiille tämä nettiongelma on ollut ropleemi ja mökkielämänlaatua olennaisesti heikentävä tekijä. Naapurimökeissä netit pelittää, mutta tämä meidän möksä on vähän notkelmassa, jossain hitsin katveessa, mikä on tehnyt mokkuloiden ja kytkyläppärin kanssa liikennöinnin vaikeaksi.

Yhdeltä tutulta (kiitos JJ) saimme vinkin firmasta, joka luo yhteyksiä myös haja-asutusalueille, laajakaistojen ulottumattomille kairoille.

Siis nyt meillä on Hajakaista. Asentaminen ei ollut ihan ongelmatonta pehtoori on viettänyt eräänkin tunnin antennin ja sen johdon asianmukaisessa, turvallisessa, siistissä asentamispuuhassa (Ivalosta koetettiin hakea jatkoantennijohtoa, turhaan) ja minä olen säädellyt iPadia ja läppäriä, soitellut ko. firman ”helpdeskiin” (jossa on puhuttu suomea eikä datistien slangia), mittaillut nopeuksia ja sen sellaista.

Ja meinasi hieman hymyilyttää kun ennen tänne tuloa, kun tuo kuvissa näkyvä pikku antenni ja modeemi (vai reititinkö sen nimi lienee?) saatiin (huom. tuotiin kotiin) ja sähköpostitse tuli liittymän asennus- ja säätöohjeet (eivät ehkä ihan selkeimmät mutta kyllä niillä homma oli mahdollista saada toimimaan) ja sitten sen sähköpostin lopussa luki, että ”Jos tulee ongelmia yhteyden löytämisen kanssa, voimme katsoa tukiasemille kompassisuuntia. Soitto tai sähköposti meille, niin katsomme suunnat.” Kerrassaan loistavaa: nimenomaan ollaan hankkimassa uutta antennisysteemiä juuri siksi kun yhteydet EI TOIMI, eikä sähköposteja voi lähetellä. Siis miten ihmeesä pistellään sähköposteja ja kysellään yhteyden luomisesta? Noh, ei mikään iso juttu ja nyt toimii. Vielä täytyy Oulusta yksi piuha tuoda ja vähän säädellä (johtuu lähinnä kytkyläppäristä ei tästä kaistajutusta), mutta jo nyt meillä on täällä oma wlan-verkko! Eikä edes maksa mahdottomasti.

Kuvien liittämisen nopeudesta ja helppoudesta riemastuneena yksi eilen harjoituksena kännykällä ottamani panomaaraotos (klikkaamalla suurenee). Näitäkin nyt voi liitellä! Näitä ja paljon muita! Nyt minä voin muuttaa tänne möksällä pidemmäksikin aikaa…. 😉

Laskiaistiistai hiihdellen

Aurinko! Tänään on paistanut aurinko, hanget ovat kimmeltäneet, suksi on luistanut, ruoka on maistunut., antenni on asennettu, [töitä ei ole juurikaan tehty, ] – tänään on ollut hyvä päivä. Smoohtiet aamiaisella. Hmmmm…

Ajattelin ensin hiihtäväni vain Rönkönlammelle, mutta poroaidalle asti hyvinkin jaksoin, ja takaisinkin – tietysti. Mennessä ei juuri muita hiihtäjiä näkynyt – olin sen verran aikaisessa [ei oikein vielä lomaunirytmiä ole 😉 ] – eikä aurinkoakaan,

palatessa jo sinistä taivasta, muutaman kerran puiden varjot kimmeltävällä hagella, aurinko jossain.

Kunhan pääsin mökin pihaan niin jo paistoi.

Pehtoori lähti kun minä tulin; ihan samasta syystä kuin emme Oulussa lenkkeilekään kaksistaan, ihan samasta syystä emme hiihdäkään kimpassa – minä olen niin paljon huonokuntoisempi, etten ala verenmaku suussa skabaamaan miehen kanssa. Ei pehtoorista olisi mukava vatuloida minun vuokseni; siis käymme erikseen ja hyvä niin. Patikointi sopii samaan tahtiin, mutta ei lenkkeily eikä hiihtäminen.

Sauna kuului pävään. Niin kuin täällä aina.

Eikä pieneen mieleenkään tullut pulahtaa puroon.(Varjokuva? Piiloselfie? 🙂 )

”Uusi” ruokakin tuli sovelletuksi. Paistelin broilerin filesuikaleita oliiviöljyssä, suolasin (ruususuolalla!), sivelin makealla tulisella sinapilla, sitten loraus ruokakermaa pannulle, juuri ennen tarjolle tuomista silputtua basilikaa ja pippuria. Vaikeahan tämä oli, mutta kyllä kannatti. 😉 Ne hiihtäjät tarvitsemme protskua. 😀 Ja hiilareiden tarve tuli tyydytetyksi laskiaispullilla.

Iltapäivällä ja nyt vuorossa lukemista ja surffailua (voi miten nopea yhteys meillä onkaan! Kerron siitä huomenna.)

Ehkä joku elokuvakin vielä ohjelmassa, olisi kutomistakin. Toissailtana katsoimme ”Kekkonen tulee”. Erinomainen elokuva näissä maisemissa katsottavaksi. Mie niin tiiän tämän pohjoisen maailmanäären ihmisten mentaliteetin; jo vain Kekkosta on täällä odotettu ja vieläkin kaivataan.

Nyt pakastuu: on jo -10 C, koko päivän ollut pari pakkasastetta, auringossa jo tuntunut lämpö. Näkyisiköhän revontulia, pilviä ei ainakaan paljoa ole… pitääpä tarkkailla.

Kiireistä on loma. 🙂

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Mökkimaanantai

Hiihtoloma. Hiihtolomalla kuuluu hiihtää.

On myönnettävä, että aamulla en ollut mitenkään erityisen riemastuksissani ladulle lähdössä. Ajattelin, jotta äpöstämistähän se minulla kuitenkin on, varsinkin näin talven eka kerralla. Että on kylmä, kuuma, väsy tai lipsuu, pahimmassa tapauksessa noita kaikkia. Että pieni lumisade tekee hiihtämisestä ikävää, että olkapää ei kuitenkaan kestä. Ja mitä vielä! Olipa mukava hiihtää, sopivasti kampetta, ei väsyttänyt eikä lipsunut. Olkapäälle teki hyvää lykkiä.

Ja mikäs se on hiihdellessä kun on näin modernit monot!

Nämä oli vaan pakko ostaa kun kesällä kävin Limingassa iki-ihanassa Pivis-vanhantavarankaupassa. Kympin noista maksoin, ovat ihan sisustuselemetti meidän mökissä. Juuri tuollaiset minulla oli kansakoulussa, ja kouluunhan usein hiihdettiin.

(Minulla olisi ladulta ja päivän muista highlighteista kuvia, kännykameralla otettuja, mutten saa niitä tänne siirretyksi. Hmph! – ti klo 9.15 onnistuinpas!)

Puolenpäivän saunan jälkeen lähdimme Ivaloon. Edelleen nettiantenniasioiden parissa päivää vietetty, muitakin asioita, Ivalon Taimitupa on vekkuli kauppa. Kerron ja kuvailen tässä joku päivä ostoksiamme; siellä kun myydään paljon muutakin kuin kukkia.

Kävimme myös Ivalon isossa S-marketissa: siellä kun on valikoima hitusen parempi kuin tuossa meidän Kuukkelissa, joka kaikesta huolimatta mainostaa itseään ”Pohjois-Suomen suurimmaksi tavarataloksi”. Minun terveysviikkoani varten (heh!) kävimme hankkimassa yrttejä, jotka ovat esimerkiksi sellaisia, joita Kuukkelissa ei juuri tapaa.

Illansuussa pehtoori viimeisiä Laanilan muuttoapuja hoiteli, ja minä siivosin mökkiä. Ennenkin olen sanonut, että tämmöinen 65 neliötä on niin hyvä asumis- (ja erityisesti SIIVOUS)tilavuus. Pyykkiä ja muuta sellaista, jota ei tule hoidetuksi silloin kun on mökillä on seuraa. Kaksin ollessa näitä huoltotoimenpiteitä hyvä suoritella.

Ukraina, Krim, Venäjä — ? Kaukana kavala maailma.

Nyt tästä keittiön ikkunasta näyttää tuolta. On rauhallista.

Huomenna voi miettiä menisikö laskiaistiistain kunniaksi mäkeen, ehkä sittenkin ladulle kun kerran oli niin mieluista tänään, ja lukisiko arvosteltavana olevaa gradua vai sittenkin Arjen historian harkkoja, tekisikö ruoaksi siikaa vai sienikeittoa. Näin suuria asioita täällä Hangasojan varressa voi pohtia.

Lappi Niitä näitä Valokuvaus

Lunta

Hiljaista, mutta touhukasta.

Historioitsija Peter Englund on kirjoittanut kirjan ”Hiljaisuuden historia”, jossa hän kertoo kuinka voi, joskus, hyvissä olosuhteissa, halutessaan kuulla lumen satavan. Minä olen tänään kuullut. Tänään on ollut – 1C. Yöllä oli satanut muutama sentti lunta. Pihapiiri ja metsä puuterinen.

Pihalle siis, – heti kun olimme tunnin, pari, kolme yrittäneet saada (uutta) nettiyhteyttä toimivaksi. Pehtoori asensi antennia, minä yritin datailla, laitella asetuksia. Hetken sähköposti ja netti muutenkin toimi, mutta se kyllä vaati kovaa yrittämistä! Jossain vaiheessa pehtoori haki kamerani, räpsi kuvia ja nauraa hekotti, että vaimonsa on tullut mökille rentoutumaan: vaati kuvan julkaisemista täällä. Joten melkoisen tupinan jälkeen liitän sen tähän (sikäli, mikäli onnistuu… ). Montako mahdollista (!) nettiyhteysvälinettä löydät kuvasta?! 😉

Reilusti ennen puoltapäivää annoin periksi, lähdin pihahommiin (lumityöt ja kuvailua), iltapäivä meni muuttoapupuuhissa Laanilassa, illansuussa pehtoori jatkoi edelleen antenniprojektin parissa ja minulla huki lämmitellä sauna.

Nyt väsy. Ehkäpä leffailta.

Mutta tässä kuvia lumesta, joka taitaa olla aika harvinaista herkkua vähän joka puolella Suomea. Täällä sitä on. Lapioitavaksi, lingottavaksi, kolattavaksi, harjattavaksi, nautittavaksi, kuvattavaksi asti.

Männyllä on säärystin?

Purolle reitti selvä. Saunavedet sieltä.

Mökin lähistöllä asustelee metto, on nähty se monta kertaa. Purolle mennessä hangessa tämmöiset jäljet; pehtoori sanoi, että ovat sen metson jäljet, siipien kärjet jättäneet jäljet. En rohkene epäillä.

Purovesi kirkas; heijastaa kauniisti kelon naavaiset ja lumiset oksat.

Notskipaikkaa en vielä lapioinut.

Autokin ihan puuteroitu.

Juniori ottaa aina tällaisia kuvia. Nyt minäkin yhden. 😉

Siinä se on: maailman paras sauna. Eihän sitä ole koolla pilattu.

Mökkitie pehmeän valkoinen.

Metsäkin lumessa.

Niitä näitä

Matkalla pohjoiseen

Matkalla pohjoiseen…

Ajellessa ihmettelimme pohjoisesta päin tulevan paluuliikenteen paljoutta: ihan jonoiksi asti oli suksiboxillisia autoja matkalla hiihtolomalta takaisin etelään. Oulun ja Rovaniemen välillä ennennäkemättömän paljon lomaliikennettä. Näin siitä huolimatta siitä, että lähdimme jo kahdeksan jälkeen. Rovaniemen jälkeen liikenne hupeni, mutta maisema edelleen ankea. Kertakaikkisen ankea. Liki lumetonta aika ylös asti. Ja merkillisen tuhnu ilma, sumea, kostea. Tiet sulat, vasta Sodankylän jälkeen vähän palteiset.

Kuuntelin radiosta Novaa, jossa on menossa joku ”terveysvalistusviikko” ja ohjelmissa tuli kaikkia hyviä ruokasuosituksia, smoothiet, salaatit, kasviskeitot kuulostivat keveiltä, tervehdyttäviltä, raikkailta, ja mietin jo että vietetäänkin mökillä sellainen kevyen ruoan viikko, muistin että olin ostanut mukaan avokadoja ja appelsiineja ja pähkinöitä ja kaikkea ultraoivallista terveellisen elämän viettämiseksi.

Ja mitä teimme kun pääsimme mökille: kunhan kaksistaan saatiin kapea polku mökkiin kolattua ja lapioitua ja kamat purettua ja jääkaappi täytettyä, pehtoori sytytti takan ja niinhän me makkarat paistoimme, pehtoori oluen ja minä siiderin nautimme. Hyvin alkaa tämä terveellinen lomaviikko!

No sitten kuitenkin pihalle. Minulla perinteisesti edessä lumilinkoilu. Ja perinteisesti se jumitti jossain vaiheessa, minä en vain huomannut, kiskoin ja puskin raskasta konetta pitkin hankia. Juuri kun olin toista tuntia huhkinut ja valmis myöntämään, että ei hitto, kunto on kerta kaikkiaan surkea, ja että jatkan huomenna, pehtoori tuli katsomaan mokomaa masinaa ja totesi ”sokka irti”. Siis taas kerran kaikki sokat ja pultit poikki, joten ei ihme, että vähän raskaaksi kävi homma. Noh, insinööri korjasi vempstaakin ja voilà! lumi lensi taas kaaressa. Insinööri on ihmeellinen!

Nyt on piha purolle asti raivattu, huomenna sitten vuorossa stailaus = hankien siistiminen ja lapio- ja harjahommat. Näin riemullista tämä lauantai-iltapäivän vietto täällä on.

Lunta siis on! Tavallista vähemmän hiihtolomaksi, mutta sitä on.

Rantasaunaa emme lämmitelleet, mutta jotain ruokaa oli järjestettävä. Vuohenjuustosalaatin soveltelin meille. Piti olla paahdettuja pinjansiemeniä, – onko sellaisia mökillä? Nope! Glögimantelit paahdoin pannulla, eikä huono korvaava ollutkaan. Oliko akaasiahunajaa? Nope! Mutta jälkkkäreitä varten olin ottanut mukaan (vanhentuneen) pistaasihunajan, ja sehän olikin erinomaista. Avocado ja vuohenjuusto ovat hyvä pari.

Niitä näitä

Kalkkiviivoilla dopingin voimin

Kalkkiviivoilla ollaan; helmikuu alkaa olla selätetty (tämän kuukauden ja duunien jälkeen pelkkää helppoutta tiedossa 😉 ), loma aluillaan!

Piti mennä kävellen töihin tänään; keksinkö edes kunnollista tekosyytä autolla menemiselle? En keksinyt, en. Lisäksi aamujumppa joka romahtaneen, ahtaan olkapään kuntoutuksen aikana pitäisi tehdä, jäi väliin, ja eväätkin palasin autotallin ovelta takaisin sisälle tekemään, muistin vasta siellä, onneksi edes siellä; eihän nyt ilman eväitä duuniin. Ja niinpä volkkariini vallan, suhteellisen myöhään, istahdin ja muutaman minuutin duunimatkan kustannuspaikalle hurautin.

Heti kun ei ole tolkuttomasti touhua, niin alkaa lerppuilemaan. Tein kaikkea pientä, keräilin luettavaa tulevalle viikolle, tentitkin vastoin tapojani jätin tarkastamatta. Alan oppia? Pari sovittua ja sopimatonta (heh!) meetinkiä ja sitten tiedottamista: sekä tekemässä että kuuntelemassa. Tällä yliopiston kriisivaiheella on minulle ehkä enemmänkin vaikutuksia kuin ensin osasin ajatellakkaan. Tulette vielä kuulemaan!

Kalkkiviivoilla lukee otsikossa – eikös lähtöalueellakin ole kalkkiviivat? Lähdössä ollaan; pitäisi pakkailla. Lämpimästä kylmään? Tai ainakin merkillisestä helmikuusta Lapin talveen. Ah, onnea.

Tämän sään puolesta erikoisen helmikuun jälkeen erikoista on myös se, että mökille lähdössä en hillittömästi odota pitkiä, [kuutamosta huolimatta] levollisia yöunia. Miksenkö? Koskapa univajetta ei tavallisiin sydäntalviin verrattuna ole. Noh? Melatoniinin voimin viime yönäkin nukuin seitsemän tuntia ihan heittämällä. Melarest 1 mg takaa minulle täyden kuun tulosta ja lievästä ylikierrosvaiheesta (sitä aiheuttamassa vaikka nyt vaikka tohtoriseminaari tai keskustelu etelän kollegan kanssa) huolimatta levollisia unia. Kiitos Koivu ja systeri suosituksesta, melatoniini rulettaa!

Mutta tiedättekös, mihin melatoniini ei auta? Se ei auta seikkailullisiin uniin, eikä paljoon puhumiseen. Minulla on täyden kuun aikaan myös poikkeuksellisen vauhdikas unimaailma ja poikkeuksellisen puheliaat päivät, eikä melatoniini näitä juttuja ollenkaan tasaannuta. Harmi! Harmi, sanon minä. Mutta yöunien yhtäjaksoisuuteen ja pituuteen se vaikuttaa: nukun paremmin. Nukku-Matista on tullut minun kaverini. Ei tarvitse yökausia yölamppuja sytytellä ja sammutella.

Niitä näitä

Reissuvihko

Minulla on mökin ja kodin väliä kulkeva pieni vihko, reissuvihko, johon kirjaan niitä juttuja, joita pitää muistaa seuraavalla kerralla viedä mökille. Useimmiten vihkoon kertyy tällaisia merkintöjä:

uusi lapio

samppoo [Kuukkelin samppoot kun eivät minulle kelpaa]

lyhtykynttilöitä [oikean kokoisia ei mökin lähikaupassa ole]

vaahtokarkkeja

pesulassa käytetty matto

varalamppuja

kuramatto

uudet sormikkaat

allergialääkkeet

musiikkia tai leffoja

sienikori

pultteja lumilinkoon

oliiviöljyä

Meindlit

Siis sellaisia tuotteita tai tavaroita, joita Saariselältä tai edes Ivalosta ei tahdo löytyä. Esimerkiksi tietttyjä ruokatarvikkeita, tiettyä merkkiä. Tai tavaroita/vaatteita/urheiluvermeitä, joita ei ole sekä mökillä että kotona vaan jotka pitää muistaa tarpeen vaatiessa tuoda/viedä jompaan kumpaan suuntaan.

Tämänkertaisten viemisten takia, ja ettei menomatkalla tarvitse ruuhkaiseen Rollon Citymarkettiin pysähtyä, kävimme kimpassa kaupassa. Ja muutoinkin olen noita vähäisiä vermeitä jo kokoillut. Mutta, mutta … reissuvihossa on yksi ongelmallinen juttu: olen viimeksi mökiltä lähtiessä uudenvuodenpäivänä kirjannut vihkoon ”laihdu tai osta uudet sisä/olohousut”. Kummallinen muistiinpano! Laihdu? Ja juuri kun paistoin meille neljä pellillistä pikkupullia vietäväksi mökille ja pakkaseen.

Laihdu? Kaikkea sitä tulee kirjanneeksikin. Tiedän kyllä tämän taustalla olevan jutun. Minulla on mökillä kahdetkin mukavat kevytverkkarit tai sellaiset vuorettomat urheiluhousut, jollaisia tykkään hupparin tai villapuseron tai jonkun vanhan tunikan kanssa pitää möksällä. Kolmannetkin ovat, mutta ne alkavat olla ihan puhkikuluneet, kerrassaan kulahtaneet, eivät ainakaan vieraiden läsnäollessa pidettävät. Mutta onhan minulla ne kahdet? Onhan ne. Mutta ne eivät ole mukavat. Ne on ahtaat. Siis ”laihdu tai osta uudet”. Ja minä en ole tehnyt kumpaakaan.

Ehkä pidän sitten pyjamapäiviä mökillä. Tai sitten vain ulkoilen kaiket päivät. 🙂

Yliopistoelämää

Helmikuu ja hommat hupenee

Tavattoman intensiivisen työpäivän jälkeen – kuitenkin ihan normiaikaan – kotiin ajellessa aurinko paistaa lempeästi puiden runkoihin ja latvoihin, tiet ovat sulat, kotipihalla laatoitus jo ihan jäätön, lumeton. Lämmintä. Helpottunut olo; helmikuu alkaa olla ohi.

Viimeinen Arjen historian -luento tänään (noh, harjoitusten palautus -luento, mutta se on eri juttu :)) ja kun luentoni oli osana niin sanottua ”Luentorallia” oli tänään kuulijoita lukioista ja muista oppiaineista. Ylioppilaskunta näitä juttuja järkkäilee, keräsivät palautettakin, lupasivat tehdä minulle koosteenkin siitä, mutta yksi näistä ”ei omista” kävi jo luennon jälkeen kiittelemässä ja sanoi, että olipa mielenkiintoista ja hyvin pidetty luento, ”vaikka en historiasta paljon piittaakaan”. Yesh! Semmoisesta tulee hyvä fiilis.

Ja vaikka yliopistolla oli sellainen yyteettein aloittamistunnelma, ei koko iltapäivän kestäneessä koulutusneuvoston kokouksessa ollut mitenkään tappiomieliala. Ei olla jääty tuleen makaamaan. Kovasti keskusteltiin ja suunniteltiin. Kyseenalaistettiin ja kehitettiin. Mutta vaikka melkoinen kokouskonkari olenkin, on näiden neuvoston kokousten jälkeen aina (nyt oli toinen kerta ;)) melko puhki. Siellä kun on oltava skarppina, pysyttävä valppaana. Ehkä iän myötä turnauskestävyys näissäkin asioissa heikkenee.

Kävimme äsken Juniorin ja kihlattunsa huushollissa; kävin tekemässä ”kaappi- ja tupatarkastuksen” autotalli yms. -remppojen jäljiltä, – pehtoorin projektejahan ne paljolti ovat olleet. Hyvältähän siellä näytti. Ja perheen koirista tämä miehinen! osapuoli alias Unski alias Unto Kaappinen oli tiitteränä. 😉

Yliopistoelämää

Työpäivä yliopistossa

Työpäivä yliopistossa.

Mitäkö ihmeellistä siinä on?

Oulun yliopistossa moni miettii nyt, että kuinka kauan on työpäiviä. Iltapäivällä yliopiston johdon järjestämässä ”Missä mennään” -tilaisuudessa kerrottiin se, mistä on huhuiltu jo viime vuoden lopulta lähtien: YT-neuvottelut alkavat ensi viikolla. Koskevat 1700 henkeä ja 130 henkilötyövuotta pitäisi säästää henkilöstömenoissa tänä ja ensi vuonna. Neuvottelut ovat osa ”talouden tasapainotusohjelmaa, jonka tavoitteena on löytää vuositasolla 5,5 miljoonan euron säästöt vuoden 2015 loppuun mennessä”.

Yyteet eivät koske humanisteja. Tasapainotusajasta huolimatta meidän oppiaineessa pistettiin nyt se toinenkin professuuri auki, eikä professuuria suinkaan eläköitymisen myötä jätetä täyttämättä kuten isoissa tiedekunnissa vastaavissa kohdin tehdään ja tullaan tekemään. Säästöjä toki meillekin tulee, mm. sijaisia ei palkata, mikä merkinnee ensi vuodeksi ainakin sitä, että me viisi yo-lehtoria tehdään kuuden hommat – noh, sehän on kätevää kun tekemistä on muuten niin hintsusti. 😉 Mutta eiköhän tuo vuosi mene (”sopeutetaan” vai miten se termi menee), mutta henkilökohtaisesti tämä talouden tervehdyttämisohjelma koskee minua ehkä eniten toimenpideohjelman tämän kohdan vuoksi: ”tuloksellisuuden parantaminen opetus-, koulutus- ja tutkimustoimintaa tehostamalla”.

Ensinnäkin pahoin pelkään tämän väistämättä johtavan koko yliopistossa annettavan opetuksen ja koulutuksen laadun heikkenemiseen: ”pienemmillä resursseilla on tehtävä parempaa tulosta” -yhtälö kun näyttää näin humanistin matikalla aika suoraviivaisesti johtavan siihen, että määrällä korvataan laatu. Ei hyvä.

Ja toisellakin tavalla asia koskettaa. Muistanette kun joulun alla kerroin tulleekseni nimitetyksi tällaiseen KLIKS Sen myötä seurasi sitten jäsenyys myös tiedekunnan koulutustoimikunnassa sekä aineenopettajakoulutuksen johtoryhmässä. Siis kaikilla mahdollisilla tasoilla joudun osaltani suunnittelemaan ja tekemään ”opetuksen ja koulutuksen tuoton tehostamista”. Paljon palavereita, yritystä, monenmoisista periaatteista ja ideoista luopumista? Aika näyttää.

Nyt on kuitenkin vielä huominen luento koetettava saada viimeisteltyä ja valmisteltava osaksi yliopiston laadukasta tutkimukseen perustuvaa opetustarjontaa. 😉

Niitä näitä

Puhelinmarkkinointi

Tänään sen sitten tein: puhelinmarkkinoinnin kiellon työkännyyn. Aika vähän siihen on lehtimyyjien ja muiden helppoheikkien puheluita tullut, mutta kun tänään tuli kaksi sain vihdoin aikaiseksi ja soitin puhelinmarkkinoinnin estoon.

”Asiakkuusmarkkinointiliitto pitää yllä ns. Robinson-rekisteriä, jota jäsenyritykset (yli 600 yritystä eri toimialoilta) ovat sitoutuneet käyttämään toiminnassaan. Tämä puhelintarjonnan rajoituspalvelu rajoittaa kaupallista puhelintarjontaa. Soita palvelunumeroon 0600 13404 ma-pe klo 8-18 (puhelun hinta 0,39 €/min +pvm), johon ilmoitetaan nimi, numero ja osoite. Kielto tulee voimaan viimeistään yhden kuukauden kuluessa ilmoituksesta ja on voimassa kolme vuotta kerrallaan. Lisätietoja Robinson-palvelusta Asiakkuusmarkkinointiliiton kotisivuilta.”

Minulla kännyssä ja meillä lankapuhelimessa tämä on ollut voimassa jo useita vuosia: pitää vaan muistaa aina välillä uusia. Sen kyllä aika äkkiä hoksaa milloin on sen aika: puhelinrumba alkaa aika pian kuin tuo kolme vuotta tulee täyteen.

Ei muuten ole mistään museopuhelimesta tuossa kuva. On meidän eteisestä, meidän lankapuhelimesta. Meillä kun on sellainenkin vielä. Ja keitetäänhän meillä kahvikin vielä pannulla, eikä Moccamasterilla.

Me kun ollaan vähän vanhanaikaisia. Minä varsinkin, joissakin asioissa varsinkin. Niin kuin nyt siinä, että mielestäni fiksu ja asiallinen keskustelu on töksäyttelyä parempi tapa kommunikoida ja saada asiat sujumaan. Sen verran vanhanaikainen olen.