Reija

Kesän rengasmatka tehty

Rengasmatka, roadtrip, kotiseuturetki, maakuntamatka, kesäkuvakisan materiaalin hankintareissu on tehty. Olen juuri palannut : 500,7 km, 12,04 tuntia, 268 kuvaa, kuppi kahvia ja cupcake, yksi pieni jätskipuikko, salaatti ja pizzapala, vähän jukurttikookoksia, kaksi pullollista vettä, yksi Pepsi-Max, yksin oloa ja välillä seurana vanhempaa miesseuraa (Willberg ja Cohen*).

Minun kesäretkeni, minun pieni retriittini.

maalla-2

Maalla ja kaupungeissa.
Valtatietä ja sorateitä.
Sadetta ja aurinkoa.
Kylmää, ja vielä kylmempää,
ja lämmintäkin (+11 – + 18 C).
Historiaa ja nykyaikaa.

Olipa mukava.

Kyllä lähimatkailu, kotimaanmatkailukin on mukavaa, avartavaa, opettavaista. Ainoa vaan, että olin ihan poikkeuksellisen huonosti valmistellut tämän reissun, ja se, että parissakin paikassa meni kauemmin kuin olin osannut odottaa, joten oli karsittava kohteita…

Mutta kyllä kuvia on niin paljon on, että huomenna on aika julkaista Kesäkuvakisa 2014! Oletko valmis! 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ystäviltä lahjaksi ja lainaksi saadut CD:t olivat mukana. Siinä missä Leonard Cohen vanhan miehen kuiskauksillaan vie mennessään, siinä Pepe Wilberg ja Saimaa-orkesteri (ja Espoon laulu -kuoro, Kaartin soittokunta ja Lumous-jouset) pauhaavat, nostavat korkeuksiin. Ihan huikea paluu Willbergiltä. Ehdottomasti eniten pidän laulusta ”Lyhyenä hetkenä”.

Elämän ihan lyhyenä hetkenä, vuosituhansien keskellä,
satamaan laivat jäävät, eikä ne lähdekään
Elämä, selittämättömän selässä, – –

Ennen matkaa – maitohappoja?

Matkalle lähtemisen riemussa iso osa on valmistelussa: paikasta, sen historiasta, ”kartasta” (= paikkakunnasta ja sen lähitienoista), ruokakulttuurista ja kaikesta tiedon hankkiminen. Joskus on myös mukavaa hankkia kampetta matkalle, miettiä mitä ottaa mukaan, mitä ei. Parille edelliselle patikkamatkalle lähtiessä haastetta on tuonut se, että lentoyhtiöt (Thomas Cook syksyllä Madeiralle ja mikähän lentoyhtiö se La Comeralle lensikään?) asettivat matkatavaroiden painorajaksi 18 kiloa (15 + 3 kiloa). Kun jo Meindlit (vaelluskengät) painavat liki kolme kiloa, läppäri puolitoista, kamera putkineen kolme, neljä kiloa, niin ei siinä sitten kovin paljon muuta rompetta tarvinnut mukaan ottaakaan. No nyt (12.7.) lennetään Finnairilla sekä Helsinkiin että sieltä Salzburgiin, ja tavaraa saa olla 23 + 5 kg, joten sen kanssa ei tule ongelmia.

Mutta sää? Viime päivät Bad Gasteinissa(kin) on ollut kylmä ja satanut (vuorilla luntakin). Kerrospukeutuminenhan se on noilla reissuilla on ”se juttu”. Ja sitten pitäisi vielä illoiksi olla jotain vähän siistimpää, vähemmän sporttista/vähemmän Haglöfsiä ja Fjällreveniä.

No joka tapauksessa noissa merkeissä tänään kaupungilla. Kaikki perusvermeet on olemassa, mutta vaelluskenkiin sopivia sukkia, rakkolaastareita (jos niitä on, niitä ei tarvita, jos niitä ei ole, jalat ovat vereslihalla), lippis (jota aion kyllä käyttää vain äärimmäisen pakon (= suoraan ylhäältä paistavan auringon ja auringonpiston uhatessa) edessä. Partioaitassa on menossa remppa, joten ostin kaksikin toppia: valkoisen ja oranssin! Minulla ei varmaan koskaan ennen ole ollut mitään oranssia. Noh ehkä se khakin väristen kamppeiden kanssa menee, – alimmaisena. Karmeassa kaatosateessa kuljin shoppailemassa monta tuntia. Hain kotiin pöytäliinaa ja mattoakin, tosin löytämättä… Satoi niin paljon, että olisi ollut hyvä harjoitella sateessa patikointia, mutta siitä on niin hyvä kokemus lokakuulta, että ei ehdoin tahdoin viitsitty Rokualle tai Virpiniemeen tänään lähteä kuten vähän aie oli ollut.

Alla Madeira sadepäivän kuvia. Klikkaamalla suurenevat.

Sellaisia maisemia ja aurinkoa kuin oli Kitzbühelissa – suurimman osan reissua – toivoisi nytkin edessä olevan.

Matkalle lähtöön meillä kuuluu myös maitohappobakteerikuurin aloittaminen muutamia päiviä ennen reissua. Uskon asia tai ei, mutta niin meillä on tehty. Ja väitän, että meillä on empiirisiä todisteita siitä, että niiden syöminen kannattaa. Olimme Taorminassa 2008, minä, Pehtoori, Juniori ja Juniorin kaveri. Sanoin Juniorin kaverille, että ottaisi hänkin maitohapot ennen reissuun lähtöä ja sitten vielä siellä aamiaisilla pojalle yritin niitä antaa, mutta sanoi, ettei tarvi. Me muut kolme otimme. Ja viikon reissun aikana suunnilleen samoja safkoja syötiin. Ja neljäntenä matkapäivänä Juniorin kaveri oli maha- ja oksennustaudissa.

Ja sitten seuraavana vuonna oltiin New Yorkissa, minä, Pehtoori, Esikoinen ja Esikoisen kaveri. Samoin hänelle suosittelin maitohappoja. ”Ei meillä niitä koskaan syödä”. No ei väkisin, enhän minä voi toisten lapsille ryhtyä maitohappoja syöttelemään. Varsinkaan kun toisen äiti on sairaanhoitaja ja toisen lääkäri, joten mikäs minä olen neuvomaan. 😉 Ja niinhän siinä sitten kävi, että tyttären kaverilla meni NYCin neljäs matkapäivä oksentaessa. M.O.T.

En tiedä, mutta meillä on pahimmilta turistiripuleilta ja mahataudeilta vältytty. Paitsi että minä olin (1999) Thaimaassa Hua Hinissä tiputusuhan alla, ja kävin parikin kertaa paikallisessa sairaalassa. Mutta se oli ihan oma vika.

Mutta siis, ihan mielenkiinnon vuoksi, miten sinä teet? Käytätkö maitohappoa ennen reissua ja reissun aikana.

Historiaa Niitä näitä

Heinäkuun ensimmäisenä

On 70 vuotta siitä kun äitini vietti 14-vuotissynttäreitään Särkisalossa (Lounais-Suomessa, nykyisin on osa Salon kaupunkia). Tai ei niitä mitenkään vietetty, mutta siellä äiti kahden sisaruksensa ja äitinsä kanssa oli. Oli juhannukseksi sinne saapunut. Loman viettoon? – No ei todellakaan.

Evakkomatka Koiviston saaresta oli alkanut kaksi päivää sen jälkeen kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Kannaksella (9.6.). Koiviston maalaiskunta (ja siis myös saari) kuului ensimmäiseen evakuointivyöhykkeeseen.

Kuorma-auton lavalla matkasivat sodan jaloista pois, 400 000 muun tavoin jättivät kotitalon ja melkein kaiken muunkin. ”Kanttura” (= ainoa lehmä, joka mummulla oli) ”vietiin junalle, mutta juuri silloin tuli pommi, eikä juna päässytkään lähtemään”, ja kaikki karjakin lähti maanteitse kohti Lounais-Suomea. Kuorma-autokyyti ”kesti monta yötä ja päivää. Välillä satoi, paleli, ja perillä olikin sitten (taas) kurkkupaise/angina”.

Äidin isä oli kuollut edellisenä syksynä, veli oli rintamalla ja kaksi isosiskoa Helsingissä (?) töissä. Sse kantturakin tuli sitten myöhemmin ja ”mamma teki sille Osuuskaupan kartanon puuceehen navetan”. Koivosto-kaljuunalla oli myöhemmin tulleet koivostolaisten evakkojen vaatteet ja jotain irtaimistoa, ei juuri paljon mitään. Syksyllä pääsivät sitten ”pysyvämpään” asumukseen Finbyn kartanon maille, ”siellä oli hyvä”.

Kuvassa äitini (oik.) sisarensa (, kummitätini) kanssa Tanskassa. Ehtivät sotalapset välirauhan aikana tulla sieltä takaisin kotiin Karjalaan, – ja toiselle evakkomatkalle, jonka äiti sanoo jatkuvan vieläkin.

Nämä karjalaiset sukujuurenihan elävät tämän blogini nimessäkin … (ks. täältä)

Näistäkin tänään juteltiin kun käytiin pehtoorin kanssa (kävellen luonnollisesti) synttärisankaria tervehtimässä, mansikkaleivoksia ja samppanjaa vietiin mennessämme. Juhlittiinpa siis vähäsen. 🙂

Emme olisi periaatteessa saaneet kävellä takaisin kotiin, sillä oltiin käyty pehtoorin kanssa ennen Caritakseen menoa verenluovutuksessa, jonka jälkeen ei saisi ”lenkkeillä” tai rasittaa. Emme siis sitten mitenkään reipastelleet, ja pysähdyimmepä Sokeri-Jussiin syömään salaatit, jotta ei menisi urheiluksi kotimatka. Mitä ihanin sää tänään, aurinkoa ja lämmintä.

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus Yliopistoelämää

Monenlaista maanantaina

Kävelinpä aamulla töihin, – muka tarkastamaan kesäkuun tentit. Mutta eipä niitä vielä ollut jaettukaan. Ei ollut kyllä vaikeuksia keksiä muuta puuhaa. Oli mukava olla autiolla työpaikalla. Siellä ei ollut koko päivänä ketään muita. Tuli mieleen väikkärintekovuodet: ei ollut yksi se kesäpäivä tai lauantai kun hiljaisella kampuksella yksikseni uppouduin kirjoittamiseen. Tänään iltapäivän raju sadekuuro jotenkin lisäsi viihtyvyyttä ja työnsaattoa. 😉

Tosin aamun ensimmäinen tunti meni surffatessa ja odottaessa ammattikorkean tuloksia nettiin. Oikeasti jännitti kovasti. Mutta eipä sitten poika päässyt. Tänä vuonna sentään oikeasti yritti, otti vuosilomansa jo toukokuussa, jotta sai luettua pääsykokeisiin, preppausapuakin oli. Viime vuonna meni takki auki, hullun huoletonna ja parin päivän intensiivisellä ja viikon, kahden satunnaisella lukemisella ja jäi vain pisteen päähän. Silloin riitti yhteispisteet, mutta pääsykokeesta ei ollut alinta vaadittua pistemäärää. Vuoden aikana oli sitten päättänyt vaihtaa linjaa (konepuolelta LVI-tekniikkaan) ja lukenutkin. Nyt pääsykoepisteitä oli melkein parikymmentä enemmän kuin viime vuonna, ja viime vuotisilla rajoilla olisi päässyt tuonne LVI-puolellekin, mutta nyt jäi kauas… fysiikkaa olisi pitänyt osata enemmän. Ja kun yo-todistus meidän vipeltäjällä on jotensakin kehno, lähtöpisteet ei riittäneet. Pisterajat olivat kivunneet liian korkealle Juniorin todistuksesta. Onneksi on pojalla kuitenkin töitä, elantonsa tienaa ja ilmoitti, että ens vuonna yritetään vielä kovemmin. Mitäpä sitä muuta. Asenne kohillaan.

Töistä tullessani minulla ei sitten ollut mitään vaikeuksia päästä takaisin kesälomafiiliksiin: tarkoittaa sitä, että ryhdyin laittamaan ruokaa oikein ajan kanssa, ei mitään äkkiä-heti-valmista kuten työviikkoina. Ja teki hirmuisesti mieli sushia. Siispä sitä, ja sitten ajattelin tehdä lauantaisen Lasaretti-käynnin innottamana sipulikeittoa kesäsipulista.

Keitto onnistui aika hyvin, mutta koskaan en ole tehnyt niin surkeita maki-rullia. Ne oli sellaista sushi-puuroa. Miksikö? No kun en sitten kuitenkaan tehnyt ajan kanssa, vaan riisi oli vielä lämmintä, enkä kunnolla tuulettanut ennen kuin ryhdyin rullailemaan. No saattoi nuo sentään nälkäänsä syödä.

Äsken sain maalausprojektini loppuun, ja tulos … no joo, kohtuullinen. Ja kuten minun maalaukseni jäljiltä yleensä on, maalia myös hiuksissa, käsissä, onnistuinpa muutama pisaran rillien sankoihin huiskimaan. Sääskien kanssa kun maalailee niin väistämättä tapahtuu pientä sotkemista.

Mutta minun geelikynteni voivat edelleen hyvin; miniä, äitini ja muutama muu ovat kiinnostuneena tarkkailleet, miten tämä kokeiluni etenee. Ja nyt kun ne on olleet jo reilut kaksi viikkoa, ja olen putsannut ja puleerannut mökkiä ja kotia, tehnyt pihatöitä siellä ja täällä, maalaillut ja kaikin puolin ”elänyt” mitenkään varomatta kynsiä, ovat ne edelleen kiiltävät, lohkeilemattomat, naarmuttomat. Tietysti ”tyvikasvu” alkaa jo näkyä. Nyt jo hieman mietinkin, että ”mitä-minä-näiden-kanssa-nyt-teen?” – Ehkä menen ”huollattamaan” ne?

Tällä viikolla, loppuviikosta taidan lähteä kesäkisa-rengasmatkalleni ja viinien top 10-listakin on tulossa, sillä puoltoääniä on jo 17. Ehkäpä jo ensi viikonlopuksi saan aikaiseksi. Huomenna en mene töihin. 😉

Niitä näitä

Ihan pihalla

Mikä ihana sunnuntai ollutkaan! Hyvin varhain heräsin, nimipäiväsankarille juhla-aamiainen, sitten merenrantaan hakemaan vihdoin niitä meriheiniä IKEA-törppöön pihalle… Olen aikonut ainakin kuukauden, ja nyt!

Pihan ja kukkapurkkien siivousta yleisestikin, vihdoinkin sain yrttipenkin siivottua, konnulin terraarion ja maton pestyä. Ikkunalaudat, piazza ja moni muu kaipasi luutuavaa touhuamista.

Ihan pihalla-5

Maalailinkin. Minusta on mukava maalata. Sellaisen pihakärryn hioin ja pohjamaalasin…
Käsillä tekeminen, jäljen aikaansaaminen, on lomalla yksi parhaista jutuista.

Välissä vähän kokkailin valmiiksi kun nuoripari tuli syömään, Baileys-marinoidut hillat eivät jää ainutkertaisiksi. Nuo valkoiset pallerot ovat marenkia: Haaparannasta löysin paketin keskiviikon piipahduksella. Ensi kerralla pitää ostaa useampi paketti, sillä sen verran käyttökelpoisia olivat. Tuohon päälle vielä vispattua vaniljakermaa ja ihan meni kakusta. 🙂

Vielä illansuussa pihahommat jatkui: kukkapurkkien vaihtoa, kynnysmattojen pesua ja nurmikon kastelua, …

Nyt on lähdettävä katsomaan fudista. En kovin montaa ottelua ole katsonut, – yhtien sukkien verran kuitenkin. Oheistuotteista arvannette, mihin ne postittelin. Siellä kun on nyt niin kylmä = + 35 C, MUTTA ennen kuin paketti ehtii perille, on jo lapsen synttärit (syyskuun loppu) ja Meksikossakin viilenee…

Ja arvannettekin, että tänään kannatettava joukkue on – luonnollisesti – Meksiko. Tytär on ”Danielin kavereiden kanssa grillaamassa ja kattomassa peliä” joten meidänkin on grillauksen jälkeen syytä hakeutua tv:n äärelle. Merkillistä yhteiseloa nykyisin. — ¡Viva México!

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Alppi-simulaatio

– Te ootte varmaan kävelleet jo useammankin kuukauden yhdessä?, sanoo keski-ikäinen mies, joka pysähtyy pyörällään vierellemme Koskelantiellä kun pehtoorin kanssa kävellään kaupunkiin.

– No joo, tosiaankin – useampikin kuukausi, – itseasiassa pian 38 vuotta. Niinku miten niin?

– Kattoin jo kaukaa, että TE OOTTE PARI! Jotenkin sen teistä näkee…

– Yhy, no hyvä …

– Hyvää päivänjatkoa vaan, …. Ja sitten mies lähtee taas polkemaan, ei, ei hän ole humalassa, ainakaan kovin paljoa. 😉

Niinku mitä? Mihin tämä liittyy? Antakaapas kun kerron.

Juttuhan oli niin, että Pehtoori oli luvannut tarjota minulle ruoan tänään: ”mennään kaupungille syömään”. No jo vain, sellainen minulle sopi. Semminkin kun äiti, jota koetin houkutella meille savukalalle etc., ei tullut, eikä juniorikaan ehtinyt kun oli järjestämässä 0000-miittiä autoharrastajille [en ole perheessä ainoa, jolla on vähän omalaatuisia harrastuksia :)].

Niinpä kun erinäisiä kodinhoidollisia toimia olin suoritellut, kauppa- ja Caritas-reissut tehnyt, lähdimme lämpimässä pilvipoutaisessa, viime ajat huomioonottaen, lämpimässä säässä (+ 15 C), kävellen kaupunkiin. Ja nimenomaan kävellen. Minulla kun on tämä kunnonkohottamisjuttu tässä menossa: kohti Alppi-vaellusta on tepasteltava aina kun mahdollista.

Torilla kävimme katselemassa Grillimestari-kisoja, ja sitten päätimme, että kesän ensimmäisen patio-drinksun aika on NYT. [tuosta oululaisesta patio/terassi-sanan syntyhistoriasta voisin joku päivä täällä kertoa]…

Etsimme aurinkoista paikkaa, ja väistämättä istahdimme Kulumaan. Ja koska meneillään on ”kuivaharjoittelu” Alppi-vaellusta varten, tilasin Aperol-spritzin.

Ensimmäisen kerran tällaisen juoman näin Kitzbühelissä kolme vuotta sitten. Siellä niitä nauttivat kylässä olijat, vuorilla vaeltajat, minun mielikuvissani Aperol liittyy Alppi-kaupunkeihin. Ohje menee näin:

1 drinkkiin:
Jäitä
2 lohkoa appelsiinia
Aperol (1 osaa)
Prosecco (3 osaa)
Soodaa (1 osa)

Keskustasta lähdimme kolmen kieppeissä kohti Lasaretinsaarta. Hotelli-ravintola Lasaretti on minulle tuttu mm. töiden vuoksi: seminaareja ja koulutuspäiviä on siellä tullut oltua, siellä oli myös isän muistotilaisuus, parissa karonkassa olen ollut siellä, siellä on ollut paistinkääntäjien tapahtumia ja monia kokouksia, mutta tänään me ymmärsimme [Pehtoorin ehdotuksesta] mennä sinne ”vain” syömään. Ja ui-jui. Kyllä kannatti. Ei mennyt kauaakaan kun tutkimme ruokalistaa, ja molemmat päädyimme siihen, että Oulu-Menu olisi nyt hyvä. Se oli erinomainen!

Ehkä ruoka oli lopultakin kevyempää kuin Itävallan hütte-paikoissa, mutta toki maastokin vähemmän vaativaa.

Ja koska on menossa Alppi-simulaatio, ei kotiinkaan palata taksilla, bussilla tai muutenkaan simppelisti, vaan kävellään. Patikka on pop! Ja mikä leppoisa illansuu olikaan.

Matkalla meitä kohtasi Ykän Pubin mainos!

Oululaiset tietävät, mikä mega-tapahtuma on Ykän Pubin Hässäkkä-päivät! Onneksi tämä houkutus on vasta ensi viikonloppuna!!

Muistan kerran raksa-aikana käyneeni Ykän Pubissa sisällä. Kävin ostamassa tulitikkuja, kun piti saada takkaan kynsitulet. Tuon ainokaisen kerran jälkeen ei ole tarvinnut kyseiseen kulttuurimestaan mennä: ei edes Hässäkkä-päivinä. Joskus olen niiden jälkeen aamuvarhain ohi rullaluistellut/lenkkeillyt. Vaatii taitoa sekin! Mutta siis, vältyimme Ykän pubilta. 😉

Kotipiazzalla [jossa alppiruusujakin on, kuten bannerikuvasta näkyy!] oltiin kuuden kieppeissä. Ihan kuten Alppi-vaelluksillakin tapana on – viiden kuuden aikaan kotiudutaan. Kun on päivä liikuttu, on aika palata lähtöruutun. Ehkä tämä simulaatio ei ihan vastaa todellisuutta, sillä ainakaan edellisellä Alppi-reissulla ruoan/vaeltamisen suhde ei ollut 3:5 kuten meillä tänään, vaan jotain 1:6. Mutta, hyvänen aika, jostain on lähdettävä tämän treenaamisen kanssa! 🙂

Niitä näitä Ruoka ja viini

”Markkinointitutkimuksen” aika

Kieltäydyn valittamasta säästä. Vaikka on kyllä sanottava, että… soisin lämpenevän. Lämpenevän paljon.

Mutta kun ei, … silti lomatouhuja. Rästihommia, edelleen Laanilan historiaa, pikaisesti piipahdin töissä – tosin vain kastelemassa kukat, ja yhden postituksen hoitelemassa… , vaatehuoltoa, järjestelyä, kesäkukkien perkausta. Istahtanut aina välillä toviksi lueskelemaan. Neljäs, vai jo viides, aiotuista kesäkirjoista luvun alla. Erinomaisen mukavaa, palaan arvioihin joku ilta. Lenkillä tietysti, yritän löytää mäkiä (you know Alpit!) mutta eihän niitä täällä aakeella laakella Pohjanlahden rannalla paljon ole.

Olen myös surffaillut: etsin ”matkani Pohjois-Suomessa”/kesäkisa -kohteita. Olisiko ehdotuksia? Kuinka moni aikoo osallistua? Kannattaako edes tehdä? (ks. edellisiä 2013 ja 2012). Pari palkintoakin olen jo jemmannut … kosmetiikkaa, kirjoja…

Sitten harkinnassa toinen ”työläs” iso postaus, jota olen suunnitellut lomatekemiseksi, – liittyy viineihin. Ajatus syntyi tässä joku viikko sitten kun töissä naapuri(huoneen)oppiaineen proffa kävi kyselemässä viinisuosituksia. Jo toisen kerran. Ja kiitteli jouluviinisuosituslistastani. Joku toinenkin, joskus ennenkin, on kysellyt minulta sellaista ”minun top 10” -listaani. Aina joskus joku kysyy viinisuosituksia, .. ”sinä kun olet asiantuntija”.

Ensinnäkin en ole, en asiantuntija. Hyvä on: paljon olen testannut. Mutta nämähän ovat tavattoman henkilökohtaisia juttuja: joku tykkää saksalaisesta puolimakeasta ”libbiksestä”, minä taas kuivasta alsacelaisesta. Joku tykkää tammitetuista australialaisista [minäkin vannoin ennen Lindemans chardonnayn nimiin], toisille maistuu nuoruusmuistona algerialainen Sidi Brahim tai vain ja ainoastaan paksut espanjalaiset tempranillot, minulle nykyään erityisesti (amaronet tietysti) useat Ribeira del Douron espanjalaiset ja samoin monet cabernet sauvignon -viinit (Kalifornia, Australia), Italian IGT:t ja – ehdottomasti – samppanjat!!! sekä laadukkaat kuohuvat. Mutta jos tekisi sellaisen ”klassikkolistan”?

Minun makuni on siis kovin erilainen kuin monen muun, eikä ole ”oikeaa” kaikille soppelia listaa… Mutta kun onkin kysytty minun top 10 -listaani. 😉 Joten teenpä taas kuten fabo-maailmassa [facebookissa] tehdään: jos on enemmän kuin 15 henkilöä, jotka kaipaavat minun suosituksiani, niin kokoan listani. Lasken kollegan kehotuksen ensimmäiseksi. 😉 Joten josko teitä Tuulestatemmatussa-kävijöitä kiinnostaisi top 10-viinilista ”kaikkiin juhliin, tai viinejä kokeiltavaksi ainakin”, niin klikkailkaahan ruksi ylläolevaan kyselyyn.

Nyt vetäydyn takkahuoneen nojatuoliin Antti Tuurin Euroopan matkojen ja zinfandel-lasillisen pariin…

Ruoka ja viini

Pavlova pelasti

Touhupäivä, ihan hirmu touhu, sitten vähän alavirettä, jumittaa. Lukossa.

Mietin, mitä kirjoittaisin, etten alkaisi tekemisiäni luetella, etten turhaa tupisisi, ja selasin kuviani inspiroituakseni. Ja siinä se on! Pavlova. Tämän olen jo luvannut postailla tänne, ja sitten unohtanut. Siis. Hiihtoloman (vai pääsiäisen) hieman surkeahkon pavlova-leipomuksen jälkeen olen tehnyt parikin eri versiota, ja tässä sitten onnistunut tuotos.

Perusohje on Valion sivuilta. Vain pikkuisen modifioin. Ja homma menee näin:

Ainekset:

4 valkuaista
2½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl väkiviinaetikkaa
2 tl maissitärkkelystä

Valmistus:

Kuumenna uusi 120-asteiseksi. Voitele leivinpaperille ympyrä. Vatkaa valkuaiset (tai suoraan Eggo-purkista). Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, ja lisää sokeri koko ajan vatkaten. Kun seos kiiltää, lisää vaniljasokeri ja etikka. Levitä massa leivinpaperille (jostain luin ohjeen, että juoksevan kuuman veden alla lämmitetty, mutta kuivattu spatula on paras työväline tähän, ja se kyllä toimikin), tee reunoista vähän korkeammat. Paista noin 1½ tuntia. Anna jäähtyä. Tähän asti voit tehdä valmiiksi päiviäkin ennen tarjoilua.

Sitten voit täyttää marenkikuoren, miten parhaalta tuntuu, esimerkiksi (maustettu)kermavaahto ja mansikat luonnollisesti. Minä käytin baileys-vaahtoa ja pensasmustikoita sekä tuoreananasta, niin ja suklaamintunlehtiä.

Tämä kannattaa tehdä pari tuntia ennen tarjoilua, itse asiassa jämät olivat seuraavana päivänä vielä parempia kuin kakku erään sunnuntain jälkkärinä.

Silloin paistoi aurinko.

Lappi Niitä näitä

Mukava kotiinpaluu

Seitsemältä loppuu uni, kuuntelen ropiseeko mökin katto sateesta. Ei. Mutta lumi- ja räntäsadehan ei pidäkään ääntä? Nousen ylös ja kömmin keittiön ikkunan ääreen: ei sada. Ei sada mitään. Ja lämpöasteitakin on huikeat kolme. En halua lähteä purolle, – en siis mene. Ryhdyn keittelemään kahvia, ei enää mitään isoja brunsseja tai hiilaritankkausta ennen tunturiin lähtöä. Kahvia, leipäpalanen, jukurtti.

Hiljalleen alamme keräillä kamppeita, tyhjennellä terassia, lukita liiterin ja saunan, siivota paremmin kuin usein talvisin, jolloin on enempi vähempi kiire lähtiessä. Nyt matot ulos ja sen sellaista. Täytyy muistaa ottaa mukaan kaikki tarpeellinen Itävallan patikkareissua varten… mökiltä olisi vähän turhan pitkä matka hakea.

Hyvissä ajoin ennen puolta päivää olemme valmiita lähtemään. ”Ajettaisko Haaparantaan ja käytäisiin siellä kaupassa?”, kysyn. Pehtoori ehdottaa, että ajetaan sitten saman tien Muurolasta Aavasaksalle, ja sieltä Ruotsin puolelle: käydään Butiken på Landetissa. – Hyvä idea. Ja sitten mennään Kukkkolaforsenille lounaalle?

Näin teimme. Lämpötila nousi hiljalleen, ja Korpikylässä (34 km Haaparannalta pohjoiseen) jo paistoi ja oli kesäistä. Lämmintä nyt ei tainnut olla kuin se 12 C, mutta ei se haitannut. Butikenista on ennenkin löydetty molemmille kampetta.

Nyt kesäale niin alulla, että oli valittavaa. Valitsemmekin. 😉 Taas kerran ostin St. Jamesin puseron – ja villatakin, tummansinisen, mikä ei ketään hämmästyttäne.

Kello oli ohi lounasajan, kun saavuimme Kukkulonkoskelle, Kukkolaforsen (nimenomaan se Ruotsin puoli, jossa siis olimme viime vuonnakin), on ehdottomasti käymisen väärti.

Kotimat-15

Koski, lippoajat, maisema, vanha kalastajakylä, leipomo ja tietysti ravintola, jossa on erinomaista kalaruokaa, ovat käymisen väärtejä. Ostettiin mukaankin talon näkkäriä ja puolukkaleipää.

Ja söimme Kukkola tapas -lajitelman. Taas siika, lohi ja poro maistui. Kun joku muu oli tehnyt, maistui hyvälle ja pikantti ruotsalaissäväys sooseissa (piparjuurta, tillisinappia etc.).

Ja näkymä Tornionjoen yli mitä kaunein.

Juhannussalkokin vielä vihreänä.

Kotimat-10

Matka jatkui Haaparantaan: Kavlin sulatejuustoja, omenasosetta, katkasalaattia ja sitten tavalliset kauppa-asiat. Ja Systembolagetista haettiin muutama Amarone ja samppanja. Ne kun ovat ihan selvästi edullisempia siellä kuin Suomessa. Ja sellaisia, joita Alkossa ei ole.

Kotipihalle kääntyessä pieni epäilys siitä, miten pehtoorin nurmi ja minun kesäkukat ovat Juniorin huolenpidolla pärjänneet: eikä kyllä huomattamista. Kaikki kunnossa.

Ja sitten mukavat jutut jatkuivat: serkulta kirje Paraisilta ja työkaverilta Japanista. Molemmat kovasti ilahduttivat.

Ja pehtoorin alppiruusut kyllä kertovat siitä, että karu, kaunis Lapinmaa on nyt taas jätetty: vehreään Ouluun palattu. Hyvä näin.

Eikä huomennakaan töihin. Loma jatkuu…

Lappi Liikkuminen Niitä näitä Valokuvaus

Tämä maa, tämä taivas: patikka Kiilopää – Luulampi – Pessilampi – Rumakuru

Tänään patikkapäivä: Kiilopää – Luulampi – Pessilampi – Rumakuru. Halusimme patikoida jossain, missä ei ennen olla oltu. Monet Saariselän ja vähän kauempanakin olevat päiväretkien polut on kierretty aika usein. Tänään uusi reitti: patikka alkoi Kiilopään juurelta. Suomen ladun majan parkkipaikalle jätimme auton ja tasan kello 11 astuimme polulle,

ja vain muutama minuutti sen jälkeen alkoi lumisade. (ei ehkä näy kuvassa oikein hyvin…)

Ja vain pieni tovi, niin jo paistoi.

Poroaidoilla estetään poroja kulkemasta paliskunnasta toiseen, helpotetaan erotuksia ja ohjataan eläinten vuotuista laidunkiertoa.

Sitä paitsi ne ovat kuvauksellisia. 😉

Viisi minuuttia tuon edellisen poroaita-kuvan ottamisen jälkeen tämä. Sataa lunta.
Eihän jouluaattoon ole enää kuin puoli vuotta, jotta miksei siis?

Luulampi hiekkarantoineen näkyy kuuden kilometrin patikan jälkeen.

”Vierivä kivi ei sammaloidu” – mutta tällaista ei ole mukava kävellä.

Ei jäädä vielä tulistelemaan. …

Alunperin oli ajatuksena tehdä patikka Rautulammelle, mutta valitsemmekin Rumakurun.

Yksi syy siihen oli se, että ei sittenkään ollut niin kovin lämmin.

Mikä kyllä sitten takasi swen, että oli hyvä tepastella, – kovin helteessä kun hiki virtaa ja saattaa olla itikoita.

Tänään ei niistä kummastakaan haittaa. 🙂

On ylitettävä suo.
Kahlaa,
rakenna pitkospuut.
Tilaa silta, maalauta kaistat.
Lennä, ja kun olet kuivalla taas,
mieti.

(Juice Leskinen)

Liro. Ääni kuuluu kauas.

Lintukuvaajaksi minusta ei ole, mutta kuovin sentään sain kuvaan.

Ja västäräkin patikka. Pontevaa menoa, eikö?

Suopursut nupuillaan.

Hillankukkia – ja paikoin paljon!

Lampereet kauniita, silti kierrettäviä.

Vesipullon voi täyttää tässä.

Paikoin polut kuin metsäautoteitä. Helppoa tepastelua.

Purojen solina viehättää. Muita ääniä ei juuri olekaan.

Ei erämaajärviä, mutta kauniita lampia montakin. Tässä Pessilampi.

Lounasaika. Patikka puolessa – tai jo ylikin. Rumakurun vanha päivätupa on rakennettu jo 1900-luvun alussa. Ja kunnostettu jokunen vuosikymmen sitten.

Pehtoori ”keittomestarina”. Nuotiolla paistettiin makkarat ja kahvit nautimme.

Kuvaajan on levättävä. 😉

Ja heti lounaan jälkeen nousu. Aika kipakka nousu.

Välillä polunpohja liuskekivistä.

Lumenviipymiä vielä aika lailla.

Pehtoori koko ajan edellä.

Ivalon ja Lapin paliskunnan välinen poroaita estää poroja vaeltamasta paliskunnasta toiseen.

Patikka Luulammelle 2014-32

Kiilopää näkyy jo.

Patikan ainoa poro oli tämä Kiilopään majan pihalla ollut keloporo.

Ai niin, kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Maisemat avartuvat siten. 😉

Eikä reitillä ollut kovin montaa vastaantulijaakaan näkynyt. 15 kilometrin, reilun neljän tunnin reitillä vain muutama vaeltaja. Liekö ”suunnilleen Jäämereltä” [kuten säämies telkkarissa sanoi] puhaltanut tuuli pitänyt arimmat pois tunturista. Ei olisi kannattanut säätä säikkyä, sillä hieno ja hyvä keli lopulta oli. Mikä on olennaista? Hyvät kengät. Ehdottomastai nilkkaa tukevat.

Nesteytys tietysti. Vettä ja energiajuomaa reppuun.

Müslipatukoita ja makkaraa. Tai muuta evästä.

Ja mökille palatessa voi palkita reippaan ulkoilun hyvin syömisellä. Nyt kun olen viikon nuorelle parille, juhannusaattoillan ruokavieraille ja matkallaan käyneille kokkaillut ja tarjonnut poroa, lohta, siikaa, hilloja [lakkoja] ja leipäjuustoa, savupororieskaa ja kaikkea muuta enemmän vähemmän paikallista, halusimme tänään pastaa! Tonnikala-savusimpukkapastaa ja salaattia. Paljon pecorinoa, eikä mitään lappilaista!

Päivän reitti ei ollut kauneimpia eikäparhaita reittejä, mitä täällä on koettu ja kävelty, mutta hyvä kuitenkin.

Jos minun pitäisi suositella täältä jokunen ”huiputus” tai patikkapolku niin ehkä ne olisivat: 1) Iisakkipään huiputus (6 km), lähtee ihan Saariselän keskustasta. Nousu, muttei liian kova, ja sitten alas. Hyvin vaihtelevia maisemia. Eilinen postaus ja esim. täällä. 2) Pikku Tankavaaran lenkki (6 km). Lähtee Tankavaaran kultakylästä. Huikeat näköalat huipulta. Metsäisiä polkuja, lopussa paljon pitkospuureittiä. Vähän pidempi samoilla tuntureilla kulkeva on Jorpulipään patikka. Huippu huippu! 3) Ja pronssille joko Otsamotunturin huiputus Inarissa tai Pyhä-Nattanen Vuotsosta. Molemmat vähän vaativampia, mutta näköalat ihan huikeat.

Nyt taitavat tämän juhannusloman huiputukset olla tehtynä – huomenissa kohti maalikyliä, kohti kotia. Vaikka olisin minä ainakin viikonlopun vielä voinut olla. Vielä tunturiin lähteä. Hyviä päiviä on ollut. Niinhän täällä melkein aina. 😉