Reija

Pikku-synttärit ja kaikenmoista tekemistä

”Ei saa laulaa, ei tarvi olla kynttilöitä, mutta kakku saa olla!” – näin totesi Eepi eilen kun kyselin, että vietettäisiinkö vähän hänen synttäreitään meillä tänään. Niin tehtiin. Ja toiveet toteutin. Vaatimaton kakku, tai siis päältä lähinnä lumikasan näköinen (= marenkia ja kermavaahtoa), mutta sisältä aika tuhtia (valkosuklaalevy, kermaa, pakastemansikkasosetta), mutta mansikkalimpparilla kostutus tekikin kakusta yllättävän raikkaan.

Stumble Guys -kortteja muutama pakka ja uusi yöpuku ostettiinkin lahjaksi jo eilen kotimatkalla. Ja niinhän Eepi tuli tänään mini-synttäreilleen yöpuvussa! Pyjamabileet siis! 💖

~~~~~~~~~~~~~~

Päivän toinen teema on ollut valmistella mökille lähtöä, ja siinä ohessa käynnistää Saariselkä kuvissa -kalenterin myynti.

Laitoin aamusella Saariselkä-FB-ryhmään ilmoituksen, ja hyvin on myynti lähtenyt käyntiin. Vaikka yli puolet on jo tilattu (!) , on niitä vielä jäljellä ja mahdollisuus tilata.

Alla ja tässä linkki tilaussivulle.

Ja oululaisille tiedoksi, että voin toimittaa kalenterit suoraan postiluukkuun, niin näin säästyy postimaksu (4,90 €).

Saariselkä-kalenteri

Isovanhemmuus

”Tiiäkkö mitä …?”

Kalajoki, vaaauuuuu!

Yhden yön yli kestänyt Kalajoen reissu on ohitse. Luulen muistavani tämän kauan, ehkä loppuelämäni, toivon, että lapsenlapsetkin muistavat.

Ollaanhan me Pehtoorin kanssa saatu olla paljon näiden kahden kanssa (Apsu jo yhdeksän, Eepi parin viikon päästä kuusi) kanssa, mutta ei olla ennen yön yli reissua ihan vaan keskenään ennen tehty. Nyt tehtiin.

”Poikkeusoloissa” ja entistäkin tiiviimmin yhdessä, lapset ilman kumpaakaan vanhempaansa, olivat ehkä enemmän omia itsejään, ja entistäkin enemmän toisissaan ”kiinni”. Opin heistäkin (ja toki itsestänikin!!) ihan uusia juttuja. Onni on herätä muksujen kanssa uuteen yhteiseen aamuun.

Kalajoen Sani Kylpylähotelli on lapsista mahdottoman hieno ja hyvä, ja se tosiaan onkin lapsiystävällinen, lokakuisen minilomasen viettoon oikein hyvä kohde. Olkoonkin, että lokakuu ei varsinaisesti ole merenranta lomakohteessa parasta aikaa, mutta toisaalta – hotellissa on ´kaikki´ tarvittava, eikä tarvitse edes yrittää ulos, jollei halua.

Eilen sen jälkeen kun olimme perillä kahden aikoihin, olimme altailla yli kaksi tuntia (A. uskoi jo itsekin osaavansa uida ja Eepi kaikessa rämäpäisyydessään jaksoi polskia ja kulkea kylpylän nurkasta toiseen, saunaan ´ei ehdi´ 🙂 , kävimme a la carte -ravintolassa syömässä (koskaan en ole nähnyt Eepin olevan niin nälkäinen) ja katselemassa merelle, sen jälkeen keilasimme ja vielä huoneessa väsyneinä höpöttelimme, telkkaria katselimme, iltapalaakin varsinkin Apsu jaksoi.

En juuri edes kuvaillut, koetin vain olla hetkessä. Halusin kuunnella kaikkea, mitä Eepillä oli kerrottavanaan: ”Tiiäkkö mitä, mummi?” Yritin vastailla ja kommentoida kaikkeen, mistä A. halusi tietää tai kertoa. Ja lupailla, että ”Mummi/pappa, sitten kun me ens kerralla tullaan tänne, niin voidaanko…? ” Luvattiin, että mennään/voidaan.

Juhlaahan tällaiset päivät meillekin. Olla liki, jutella, elellä, kulkea ja kuunnella, pitää päivällä sylissä ja illalla kädestä.

Niitä näitä

Kylpylälomalla parhaassa seurassa

Lapsenlasten kesäloman alkajaisiksi kävimme Kalajoella yhden yön kylpyläreissulla. Silloin Juniori oli mukana, ja niin muksut olisivat nytkin halunneet, mutta eihän lasten isällä syyslomaa ole, joten lähdimme neljästään. Eepihän kyllä olisi lähtenyt ”vaikka viideksi yöksi”.

Kunhan olimme brunssin yhdessä meillä nauttineet lähdimme kohti etelän lomasta. Eikä päivästä ole juttua ja tekemistä puuttunut. Onnen päivä.

Nyt kun ilta-Hakkarainen on luettu, on mummikin komennettu nukkumaan. Kerron huomenna..

Liikkuminen

Pyöräilykauden lopulla

Kuudes sähköpyöräilykesä alkaa olla lopuillaan. Sää sallisi vielä kulkemisen, sillä vielä ei ole jäisiä baanoja tai metsäpolkuja, ei vihmovia pakkasia, eikä juuri sateitakaan, mutta tässä on taas pikku reissu ja mökkiviikot edessä, joten Helkamani joutaa pian jo talviteloille.

Näinä kuutena kesänä olen ajanut yhteensä lähes 22 000 km pyörällä. Tälle kesänä vain 3000 km, mikä on muutama sata kilometriä vähemmän kuin mitä keväällä toivoin kalenteriini saavan. Toisaalta olen ajellut sen 20 – 40 km melkein kaikkina niinä päivinä, jolloin olen ollut Oulussa ja kun olen ollut terveenä. Vain muutamana kertana sade tai joku meno/juhla/perhepäivähoito on pitänyt minut pois pyörän selästä.

Mökkireissuja pyöräilykaudella on ollut jo kolme (= 36 vrk) ja ensi viikolla neljäs. Lisäksi Gardan reissu ja kolme Helsinki-Järvenpää -piipahdusta, joten poikkeuksellisen paljon ollaan oltu pois kotoa ja pyörän luota.

Ja kesäflunssia! Onko koskaan ennen ollut kolmea yhtenä kesänä? Eka heti Gardan jälkeen alkukesästä, sitten elokuun ”pikku”korona ja nyt jo yli kolme viikkoa aaltoillut tauti, joka vaati viime viikolla jo antibiootin hakemisen (poskiontelot).

Eikös kuulosta jo jonkun oikean urheilijan surkean kauden selitysten hakemiselta? 😂 – Any way, kaikesta huolimatta, olen oikein tyytyväinen kauteen. Vähän kyllä harmittaa kun on jo kohta ohi: rospuuton alkaminen merkitsee liikkumisen vähenemistä, mikä ei ole hyvä asia.

Parinkymmenen kilometrin lenkki (ilman kameraa :D) kestää aika lailla tasan tunnin. Koiteli-, Turkansaari-, Kempele- tai Virpiniemi-Haukipudas -lenkit (30 – 50 km) sisältävät usein pysähdyksen (cappuccino tai jätski), joten niillä vierähtää hyvinkin kolmisenkin tuntia. Ne ovatkin usein enemmän sellaista retkeilyä kuin ”kuntopyöräilyä”. Molemmat mukavia.

Yllä oleva pieni mäki on Toppilansuoran meidän päässä, – taustalla näkyy minun kansakouluni. Tästä on meille matkaa puolitoistakilometriä. Tällä tiellä olen kulkenut suunnilleen koko ikäni. Pyörällä, autolla, onnikalla, kävellen, juostenkin joskus. Nyt on taas siirryttävä tepasteluun ja autoiluun. Pyörä huoltoon ja minä odottelemaan lumia ja latuja.

Niitä näitä Oulu Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Muistikuvia, kuvia ja kakku

Vaikka melkein kaikki koivut ovat jo luovuttaneet lehtensä, on kaupunkimaisema keltainen, aurinkoinen, sinitaivainen. Kuin oltaisiin vielä syyskuussa.

Tänään kävimme Pehtoorin kanssa yhdessä M-mummun (=anopin) luona ja juteltiin – tietysti tälläkin kertaa enimmäkseen menneistä – ja sielläpä tuli taas mieleen se, kuinka ”nuorena” isäni kuolikaan. Hänen äkillisestä, toisaalta ei aivan odottamattomasta, poismenostaan on tänään päivälleen jo 20 vuotta. Silloin hän ei ollut kovinkaan paljon vanhempi kuin minä nyt. Ja M-mummu, joka vielä yksikseen elelee toki monelta ja monenlaista apua saaden, on syntynyt samana vuonna isäni kanssa. Kaikenlaisia ajatuksia tähän teemaan liittyen on sitten pyörinyt mielessä.

Me mentiin Jääliin yhdessä pyöräillen, mikä poikkeuksellisuutensa vuoksi on erikseen mainittava: siis nimenomaan se, että pyöräilimme yhdessä. Mutta se olikin minun kannaltani varsinkin palatessa – hirmuisessa vastatuulessa – oikein hyvä juttu. Peesissä pääsin vähän helpommalla kuin tuulta halkova mies.

Tuirassa erkanin omille reiteilleni, sillä jokivarressa ja loppukotimatkalla tiesin olevan paljon keltaisia taipaleita – ihan vaan odottamassa kuvaamista ennen kuin loputkin lehdet lähtisivät.

[ Tuiranrannassa, otsikkokuva on Rautasillan kupeesta]

Muistiinpannakseni ja samalla vinkiksi skannailin tähän kardemummakakun ohjeen. Tämä kuivakakun ja pullan yhdistelmä, välimuoto, on helppo, kauan hyvänä säilyvä. M-mummulle olen tämän muutaman kerran ennenkin leiponut. Mutta ohje on ollut välillä hukassa, en ole netistäkään löytänyt, vaikka sieltä sen joskus olen kopioinut, ja nyt kun se viikonloppuna reseptikansiossani tupsahti taas eteen, tein kakun eilen. Enkä tietenkään hoksannut kuvaakaan ottaa. Ei se kyllä kuvauksellinen olekaan, varsinkaan kun tällä kertaa minulla ei ollut edes hasselpähkinärouhetta. Mutta siis: simppeli, hyvä, nopea kakku. Kokeilehan vaikka!

Niitä näitä

Maanantaiaamukin on hyvä

Aamut on parhaita.

Senhän toki tiedän, mutta miksi se on tahtonut unohtua viime aikoina. Jotenkin lusmuillen olen aamut usein tuhlannut, lukenut netistä uutisia, vatuloinut jonkun pikku asian parissa (pyykkiä, kauppalapun tekoa, sähköposteihin (niitä on joinakin aamuina ehkä monikko, siis kaksikin samalle aamulle!!, jonkun laatikon siivous…). Tänään en vatuloinut. Sen että kahvit ja puuro oli keitetty ja nautittu, sadekartat netistä vielä tarkistettu, pukeuduin sateen pitäviin vermeisiin ja lähdin ulos.

Aamuöisten ja aamupäiväisten sadekuurojen välissä oli puolitoistatuntinen hämärää, happirikasta, aika hiljaista ja edelleen keltaista ulkoilmaa saatavilla.

Ja sen jälkeen koko päivä reipas ja aikaansaapa olo. Väistämättä tuli vannotettua itseä, että ”pidä tämä”. Lupasin yrittää.

Niitä näitä

Lopun alkua?

Pikkuisen on taas sellainen olo, että tämä on lopun alkua…

Olin tänään(kin) kameran kanssa liikkeellä, kaikenmoista kuvauksellista sattui reitin varrelle, mutta enpä vaan viitsinyt pysähtyä kuvaamaan, koska! Koska oli hyvä vauhti, äänikirjassa juuri menossa Uuden-Seelannin maorikulttuurin ja irlantilaisten lammasfarmareiden elämänmenon yhteentörmäys ja polarisaation kipupisteiden kaunokirjallinen (vahva) kuvaus, joten jatkoin pysähtymättä kuvaamaan.

Sitten kun pysähdyin mun vakkari-jäkälänkeräyspaikalle, en tietenkään nähnyt mitään syytä ottaa pyörän satulalaukusta kameraa ja ryhtyä kuvailemaan kuivaa mäntymetsäkangasta, joka pilvisenä, tosin varsin lämpimänä, päivänä ei todellakaan järin kuvauksellinen ollut.

Joten: olisipa edes kuvia, joista voisin postausintoa ammentaa… Ei ole. 🙁

Kahden hengen sunnuntaipäivällisellä rääppiäisiä ja eilisen punaviinin rippeet, joten eipä niistäkään mitään ilosanomaa jaettavana.

Yhä useammin käy näin: illan tullen ei ole mitään tarvetta purkaa tuntoja, ei iloa jakaa, ei nähtyä tai kuvattua vinkata muidenkin iloksi ja ihmeteltäväksi, ei mieltä miettiä mitään julkaistavaksi.

Mutta kuten huomaatte, en minä vielä luovuta: ainakin vuodenvaihteeseen asti yritän joka päivä jotain mielekästä, ehkä jopa merkityksellistä, tänne keksiä. Ainakin ”Luettua”-kategoriaan olisi itseänikin varten tehtävä päivitys. Tänään tuli täyteen 700 kuunneltua äänikirjaa, joista viimeisestä puolestasadasta on vinkit jakamatta. Ehkäpä tulevalla viikolla…

Niitä näitä

Keltaisena lokakuun lauantaina

Mitenkäs se Aikakoneen biisi meneekään?

Keltainen toukokuu mikset sä jo tuu
oon turhaan odottanut tuulta lempeää

Tänään ei tuullut, eikä ole toukokuu, mutta keltaista on.

On 48 vuotta siitä, kun olin treffeillä Jäälin Shellillä. En voinut kahvia juoda, enkä syödä pullaa, koska päivällä minulta oli leikkauksella poistettu viisaudenhammas. Niinpä sain illalla nautittavakseni vain pullollisen kylmää limpparia. Tänään samainen lempparityyppi tarjosi pitkältä pyörälenkiltä kotiin palattuani samppanjaa!

[Autréau Reserve Brut on hyvä.]

Tulimme Pehtoorin kanssa todenneeksi, että paitsi että ollaan tänään seukattu tasan 48 vuotta, ollaan tunnettu aika lailla tarkkaan puoli vuosisataa.

Pari vuotta ehdimme olla luokkakavereita ja kulkea yhteisessä kaveriporukassa enemmän vähemmän tiiviisti ennen kuin ekat treffit sovittiin. Ei voi väittää, että oltaisiin hätiköiden parisuhteeseen heittäydytty!

Ja varsin verkkaisesti edettiin sen jälkeenkin: kihloihin kolmen vuoden seurustelun jälkeen, samaan osoitteeseen muutto kaksi vuotta kihlautumisen jälkeen, ja taas kaksi vuotta ennen kuin mentiin naimisiin – yhteensä seitsemän vuoden kimpassa olon jälkeen. Ei ole mitään hätiköityjä liikkuja harrasteltu, ei turhia hötkyilty. 😅

~~~~~~~~~~~~

Viime viikonloppuna Oulussa oli Kädentaitomessut ja tänään (ja huomenna) Kirjamessut. Molemmat sellaisia, joihin periaatteessa ´aina´ haluaisin osallistua, joskus olen osallistunutkin, mutta nyt? – Vain vähän kiinnostusta, ahtaat sisätilat eivät tänään olleet mua varten.

Tänä vuonna ja ainakin tänään tuntui hyvälle mennä käväisemään Kauppahallissa, jossa oli Vanhojen kirjojen Pop Up -myymälä. Ja siellä tuttu antiikkikauppias ja toinen tuttu vuosikymmenten takaa. Pieni kohtaaminen, tovi rupattelua, ja onnistuin pitämään itseni kurissa ja ostin vain kaksi pienen pientä kirjaa. Pieni ”kirjamessu” oli tämä. Oikein sopiva tälle päivälle.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Ruokaa ja juomaa

Perjantai tuntuu nyt levolliselle.

Tänään koekeittiössä Syrjäsen peruna-lohi-laatikko/vuoka. Edelleenkään Syrjäsen habitus tai oikeamminkin hänen tapansa ”esiintyä” ei minua sykähdytä (varmaankin nuorempiin puree, mutta ei minuun, mutta mitä sillä on väliä), mutta taas kerran hänen Insta-tililtään löytyi kokeilemisen arvoinen ruokaohje: lohi-peruna-smetana -uuniruoka. Kylläpä tuli hyvää!! Ajattelin, että isosta annoksesta olisi meillä kolmeksikin kerraksi syömistä, pari arkiruokaa samalla kertaa pakkaseen. No joo, — söimme puolet tästä yhdellä istumalla, ja meillä oli kuitenkin ohessa isohko vihannessalaatti. Ehkä kyse on myös siitä, että ruokahalu palaa vihdoin – flunssaoireiden hiljalleen helpottuessa.

Ja vielä makukokemuksia jakoon: kyllähän siitä lähden, että suosittelen, kehun, vinkkaan hyvällä, jaan hyviä kokemuksia, mutta hyvähän se on myös joskus varoittaa, eikö? No lähtökohtaisesti tässä Vino Spumantessa tuntui olevan kaikki speksit kohdillaan, ja hintakin viittasi laatuun (18 € ja jotain), mutta eipä tarvitse toista kertaa etsiskellä.

Ei se pahaa ollut, mutta täysin mitäänsanomatonta. Tenute Lombardolle löytyy varmasti parempikin vaihtoehto. Niin kauan kuin valtion monopoli tarjoaa ostettavaksi huikean valikoiman viinejä, kannattaa nauttia, ja vaikka joka kerta ostaa jotain uutta. Sillä periaatteella tämänkin ostin, mutta enpä osta toiste.

Ja sitten… kohti joulua jo. Tai siis kausivaloja – meillähän on jo niitä, kuin myös kynttilöitä vähän joka huoneessa, haudoilla, pihalla. Valoja ja joululahjaneuleita lukuunottamatta en vielä kuitenkaan kovin paljoa joulua hypettele, mutta ostinpa tänään tuon vähän vaisun spumanten lisäksi pullollisen glögiä. Alkossa suosittelivat Blossan uusinta, jota kannattaa kuulemma kokeilla myös ihan vaan huoneenlämpöisenä. Varmaan jo huomenna niin teemme.

Tähän liittyen: aloitanpa nyt arvontojen sarjan, johon tulee mahdollisuus osallistua myös toiste. Mutta tässä kohtaa on siis ensimmäinen mahdollisuus.

Mikä on sinun lemppari glögisi? Omatekemä tai -tuunaama vai Alkon valikoimista joku tai joku alkoholiton? Kertomalla mieluisesi glögin olet mukana arvonnassa. Tähän ehdit osallistua ensi kuun loppuun asti. Siis kunhan kohdallesi sattuu mieluinen glögijuoma ilmoittele siitä täällä. Siten olet mukana arvonnassa, jossa on palkintona Saariselkä kuvissa -kalenteri vuodelle 2025.

Kuvassa Aperol-glögi, jollaista voi nauttia yhden kaudessa, mutta ei siitä oikein pitempiaikaiseksi suosikiksi ole. Kaikin puolin makoisaa ja mukavaa viikonloppua toivottelen.

Niitä näitä

Kuutamolla

Otsikkokuvassa eilen iltainen kuun halo. Kuu on tuosta ilmiöstä aika lailla oikealla. Ainakin minulle ennennäkemätön tuollainen ilmiö.

Mutta täysikuu, eikä edes superkuu ole ennenkokematon. Sitä on nyt pari yötä riittänyt. Ja unettomuutta myös. Eikä kuun kulku ole ainoa unia häirinnyt asia: jo kolmatta viikkoa jatkunut flunssa on öisin ilmoitellut olevansa hengissä. Mutta kyllä tämä tästä. Ensi yönä nukun, ja huomenna taas postailenkin – kunnolla. Ehkä jopa arvonta tulossa. Siispä huomiseen, hyvät blogiystävät.