Reija

Tunturipuron talvi

Taivas pilvessä koko päivän, vähän satoi luntakin. Ja olenneaisesti lauhempaa kuin edeltävinä päivinä.

Päivän liikunta yksikseen. Päädyin (taas) Laanilaan kiertelemään kameran kanssa. Ja jämähdin pitkäksi aikaa Piispanojan (Laaniojan) varrelle. Tunturipuro sekin, ja sekin alkoi jo jäätyä; puron pulputus ja solina jää vähitellen jääkannen alle. Tämäkin luonnonilmiö luo taidetta, ”pieni on kaunista”.

Iltapäivän lopulla saatiin tänne seuraa muutamaksi päiväksi. Pitkään on tätä mökkireissua systerin ja miehensä kanssa aiottua, sopivaa välämää kaikille etsitty. Nyt oli sen aika. Ehkä mökkitienoo ei marraskuun pimeydessä kaikkein kaunein ja vaikuttavin tai ulkoiluun houkuttelevin olekaan, luulen, että ihan mukavat päivät meillä on edessä.

Mökkielämää

Mökkimaanantai

Yöpakkaset ovat jatkuneet, yli kymmenen astetta viime yönäkin, mutta aamupäivällä tunturissa enää – 5 – 6 C, tosin paljakassa (= puurajan yläpuolella) kova, kylmä tuuli. Aurinkoa riitti iltapäivään.

Melkein juhlallisen viikonlopun jälkeen vähän arkisempaa mökkieloa tänään. Toki tunturissa, mm. Kaunispään huipulla ja idänpuolen rinteillä, kävimme kulkemassa, mutta ehdittiin paljon muutakin.

Minulla meni useampikin tovi puron jäätymisprosessia tarkastelessa ja kuvaillessa.

Ihan rannalta vinkkelit jalassa tyydyin asiaan peryhtymään: pulahtamaan minusta ei enää ole.

Lintuhavaintojakin: lintulaudalla on kuten tavallista tinttien, myös lapintiaisten, ja oravien keskinäinen kilpailu, mutta tänään sinne änkesi myös käpytikka. Jo kokonsa puolesta oli aika ylivertainen.

Kuukkelissakin (kaupassa siis) kävimme. Liekö oli meille viimeinen kerta Pikku-Kuukkelissa. Uusi uljas kauppakeskus Kuukkeli, ja sen K-market avataan 14.11.; avajaiset jäävät meillä kokematta. Kaksi vuotta sitten palaneen kaupan tilalle tulee uusi kauppa ja uusi kauppias, – saapa nähdä vähenevätkö meillä Ivaloon tehdyt kauppamatkat sen jälkeen. Että näin isoja asioita täällä tänään. 😂

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Pyhäpäivän parempi patikka

Tälle päivälle suunniteltiin edellisiä päiviä lyhyempi lenkki; ”sellainen sunnuntaipatikka, – – – käydään vaan Kiilopäällä.”

Niin tehtiin, mutta tulipa siitä aika ikimuistoinen.

Tänään siis kavuttiin – taas kerran – Kiilopään huipulle. Ei koskaan ennen marraskuussa.

Ehkä siksikin ikimuistoinen:

”Kohti ääretöntä ja sen yli!” – tunne pitkästä aikaa.

Kuinka kaunista ja vaikuttavaa siellä oli marraskuisena pyhänä: näkyvyys oli huikea, aurinko oli puolenpäivän jälkeenkin, yhden aikoihin, vielä melko korkealla ja kaamos tuntui ainakin tuolla olevan kaukana, lumi ja puiden oksat kimmelsivät kristallisina.

Kulkijoita vähän, aika tyventä, vähän epätodellistakin. Lapin luonto! 💙

Tänään ei yhtään haitannut latujen puuttuminen, ehtiihän tuota taas ensi vuoden puolella hiihdellä.

Näiden kuvien myötä vielä FB:n Saariselkä-ryhmään kalenterimainos, tilauksiin vastatessa ja niitä kirjatessa onkin sitten iltapäivä mennyt, mitä nyt tehtiin myskikurpitsasoppaa ja vähän muuta ravitsevaa nälän karkottamiseksi.

Viikko on täällä jo vierähtänyt ja nyt kiitollisena siitä, ettei tarvitse kohti Oulua vielä lähteä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Pyhäinpäivänä tunturin juurella

Mökkipäivinä on aamuisin tovi mietittävä, – mikä viikonpäivä, mille ryhdytään?

Aika pian olimme kalenterissa oikeassa kohtaa ja totesimme, että päivän tärkein toimi olkoon ulkoilu. Ensin aamupäivä pieniä arkisia puuhia, ja koska pakkasta oli yön jäljiltä aika lailla, odottelimme melkein puolille päivin, että mihinkään liikuimme.

Tänäänkin lähdimme minun valitsemalleni reitille: aattelin ja toivoin, että Iiskonlammella, sen ”takana”, Iisakkipään alarinteillä, voisi olla vielä sulavesiä, lampareita, pulputtavia puroja, suojaisia notkelmia. Sinne siis.

Jätimme auton kappelin parkkiin, olisi ollut näin pyhäinpäivänä hyvä käydä sisälläkin, mutta lukittu oli pikku kirkko. Sen vierellä on pieni hautalehto, tuhkien sirottelupaikka, muisto- ja hautakivi, ja sinne kävimme viemässä kynttilöitä läheisille menneille, – nimenomaan niille, joille nämä maisemat ovat olleet tärkeitä. Aika monen kanssa tuli hiljaa kuulumiset vaihdettua…

Sitten luontoon. Kappeli, temppeli, hiljentymispaikka, pyhä paikka, ilon ja elon paikka on sekin. Vuosi vuodelta tärkeämpi. Niin tänäänkin, jolloin luonto on jo valmis talven kestävään hiljenemiseen, pakkasen alle taipumiseen ja värien vähenemiseen.

Talven tullessa purot pulputtavat, mutta vettä ei juuri näy. Miten se voi jäätyä noin (yläkuva)?

Siellä missä alkukesän patikkapolun varressa on sammakoilla kosiomatkansa kohokohta ja missä silloin kuuluu hillitön kurnutus, on nyt marraskuun alkupäivinä jäähilettä ja puron äänen kuulumista on melkein etsittävä. Saraheinät kimmeltävät, aurinko paistaa sittenkin!

Varjot ovat pitkiä ja auringon säteet kulkevat maan pinnalla vaakasuorassa, kunnes kolmen jälkeen häipyvät kokonaan. Tulee pimeä. Harmaan kautta pimeä.

Mutta missä on sininen hetki? Miksei sitä tähän aikaan vuodesta täällä näy? Miten se syntyy, mikä sen saa aikaiseksi? – Marraskuun lopussa tiedän sen täällä olevan, mutta miksei nyt? Sitä kaipailin tänään ja sytyttelin mökkipihaan vielä loputkin liiteristä löytyvät lyhdyt. Ei ole punaisten lyhtyjen piha meillä, on pienten, monien vuosien varrella hankittujen monien pikkulyhtyjen piha.

~~~~~~~~~~~~

Kun on liikuttu, on ´lupa’ ja ilo saunoa ja syödä hyvin. Niin ainakin tänään.

Ystävältä saatu risottopussi ”Zucca e amaretti” oli tänään käytettävä. Kurpitsaa ja amaretti-keksejä sekä mausteita risottoriisipussissa. Ihan täydellinen halloween-pyhäinpäivän kahden hengen juhlaruoan ”puolivalmiste”. Eilisen paistin jämät jalostin pistaasi-pinjansiemen-maldonsuola-oliiviöljy-tahnalla, joka syntyi laittamalla nuo kaikki ainesosat mortteliin ja murskaamalla tahnaksi. Johan oli ihan juhlaruoka patikkapäivän illalla.

Juuri nyt kaikki hyvin.

Mökkielämää

Savottakahvilaan

En oikeastaan olisi uskonut, että loka-marraskuun vaihteessa, ilman mahdollisuutta hiihtämiseen, voisi täällä mökillä olla näin antoisaa, kaunista ja liikkuvaakin.

Viikonlopun tunnelman aikaansaamiseksi päätin aamusella, että on siivouspäivä. Tässsä 65 neliön mökissä viikko- tai vuosisiivoukseen ei kulu tolkuttomasti aikaa, mutta jo pienellä puuhastelulla tulee heti sellainen ahkera olo: ”siivosin koko mökin”.

Kun vielä vaihtaa pirtin pöydälle vaalean kaitaliinan (lue: maton!) ja laittelee lisää kynttilöitä tulee sellainen pyhäinpäivänaaton olo.

Samalla rupeamalla pieni naudanpaistipala marinadiin ja inventaario jääkaapin/kellarin uunijuureksiksiksi kelpuutettavista vihanneksista. Tarpeelliset ja tarpeeksi löytyivät. Sitten ulos.

Puolelta päivin taas kimpassa liikkumaan: minun ehdotuksestani – ehkä vähän – ´kummallinen´ lenkki: lähdimme kävelemään sähkölinjan polkua (kuva paluumatkalta) kohti Laanilaa ja Savottakahvilaa (otsikkokuvassa): lounaskahvit mustikkapiirakalla.

Pakkasta oli kai sen kymmenkunta astetta, nyt on ja aamulla oli enemmän kuin 15 pakkasastetta, ja lumi kimmelsi, oli tyventä.

Muutaman kerran tulin todenneeksi, että olisi täydellinen hiihtokeli – vain lumi ja ladut puuttuvat. Mutta siis: oli hyvä kävelläkin. Ja lounaskahvit maistuivat.

Paluumatka tehtiin mutkan kautta, kiersimme Hangasojan pohjoispuolelta kohti mökkipihaa, jonne laittelimme lyhtyjä, kynttilöitä, linnuille ruokaa. Pyhäinpäivänaaton tunnelmaa. Sitä myös ruokapöydässä. Paistia ja uunijuureksia, ja jälkkärissä annoin periksi halloweenille… Muutoin aika harrasta. 🙂

Niitä näitä

Mukkavuopajan varrella

Onni on sulatettu pakastin sekä mutkien ja saapumisongelmien kautta perille saapunut posti. Ja vaihteeksi hyvin nukuttu yö. Pitkään nukuttu. Päivässä siis paljon omia ja muiden onnistumisia.

Ja parasta oli Mukkavuopajan patikka. Kun kerran Ivaloon puolenpäivän jälkeen taas ajeltiin, päätettiin tehdä myös päivän lenkki/patikka siellä.

[Tässä tämän päivän kuva, vrt. eiliseen Ivalosta paluuseen.]

Aamulla herätessä mökin mittarissa oli – 15 C, mutta iltapäivän ”taajamapatikan” aikaan pakkasasteita ei ollut enää kuin muutama. Aurinko paistoi, oli tyventä, valoisaa ja tasaisella hyvä kävellä.

Kerran aiemmin on kävelty Ivalon keskustan reunamilla kulkeva kävelyreitti, jonka varrelle tänäänkin hakeuduimme.

Reitti (pituus vaihtelee valittujen pätkien mukaisesti kahdesta kilometristä ainakin kymmeneen (Jänkkävaaran vaellusreitin pituus ?). Ja se on hyvin merkitty, viisikielisesti: viitoitus on suomen ja englannin lisäksi pohjoissaameksi, inarinsaameksi ja kolttasaameksi.

Meille tuli tepastelua kai noin seitsemän kilometriä, reilusti yli tunti, melkein kaksi kuljettiin vaihtelevaa, toki tasaista, vähän lumistakin reittiä. Reitti on hyvin merkitty ja sen varrella on paljon opastauluja. Yksi hömötiäinen nähtiin, mutta ei muita liikkujia.

Mukkavuopajan*, joka laskee Ivalojokeen, pinta oli tyven, riitteinen, jäinen, sula. Talven tulo näkyi vedenpinnassa monin tavoin, kauniina.

mukka, mohkke – joen mutka, laakson kainalo

vuopaja – joenuoma (umpeutunut), syvä ja kapea lahti

Mukkavuopajan kävely- ja luontopolku Mukkavuopajan luontoreitti sijaitsee Ivalon kylän keskustan tuntumassa pääosin Vuopajan rannalla. Luontoreitti on kuljettavissa ympärivuotisesti; talvella reitti on valaistu. Reitin varrella on useita luontopolkutauluja, joissa kerrotaan alueen luonnosta ja kulttuurista. Reitille on useampia lähtöpisteitä; 1) Hotelli Ivaloa vastapäätä Porotiellä on merkinnät varsinaiselle reitille. 2) Petsamontien ja Ilvestien risteyksestä pääsee myös reitille 3) Petsamontie-Mukkavuopajantie-Tavihaarhantieltä pääsee reitille. Reitti on helppokulkuinen ja on suosittu mm. lenkkeilijöiden keskuudessa. Reitin varralla on opastekarttoja.

Mökkielämää

Ivalon reissu

Jos eilen oli huikea aurinkoinen päivä patikalla, niin tänään ei todellakaan ollut! Yöllä oli satanut lunta pari, kolme senttiä, ja aamulla ja päivällä tuli vähän lisää. Oli pimeää, ankeaa, väritöntä. Koska joka tapauksessa tälläkin reissulla on käytävä Ivalon kaupoissa, niin päätettiin sään näin ollessa lähteä asioille.

[Otsikkokuvassa näkyy Ivalon tie Kuusipään ja Urupää välissä, alla sama kohta paluumatkalla, ja kuvassa näkyy Kaunispään silhuetti. Kovin oli eilen erinäköistä samoilla huudeilla.]

Ivaloon lähdettiin siksikin että Saariselkä kuvissa -kalenterit postin ilmoituksen mukaan tulisivat Ifolorilta tänään puolenpäivän jälkeen Ivalon postiin (vaikka olin kyllä tilannut ne Saariselän Siulassa olevaan postin toimipaikkaan). No eivät ne tulleet Saariselälle eivätkä Ivaloonkaan. Huomenna ehkä. … Hyvin ehtivät kyllä vaikka viikon päästä. Mutta koska matkaa postiin tulee mutkin kuitenkin yli 60 km, olisi ollut hyvä saada ne jo tänään samalla reissulla.

Noh, olihan meillä monta muutakin syytä ajella ”isolle kirkolle”, sillä Saariselän uusi kauppakeskus Kuukkeli ja sen K-market Saariselkä aukeavat vasta parin viikon päästä. Pikku-Kuukkelin valikoimat ovat näin loppusuoralla (ja off season) todella vaatimattomat.

Haettiin kynttilöitä, pattereita, pihavaloja, roihuja, linnuille siemeniä ja muuta syötävää, ruokakauppa-asiat, glögiä ja viiniä, Miniän joululahjaneuleeseen langat (Extra-pisteessä on laajat värivalikoimat, ja tavallista halvemmatkin), D-vitamiinit ja muuta tarpeellista nimenomaan talven tuloa varten. Kävimme myös Culinari-tehtaanmyymälässä hakemassa vähän porolihajalosteita. Vähän edullisempaa ja paljon monipuolisempaa on siellä tarjonta kuin Ivalon marketeissa. Hyvä se on olla käristystä ja poromakkaraa pakkasessa, sillä ensi viikolla saanemme tänne ´vieraitakin´.

Siinäpä ne keskeisimmät tältä päivältä. Tai noh, mainitsemisen arvoista oli sapuska: puna-ahvenfileet pankojauhoilla paneroituna, puikalaperunat tilli-kermamuhennettuna ja kermaviilikastike salaattiin maistuivat vaikka ulkoilua ja liikkumista oli turhan vähän. Mutta huomenna taas paistaa, huomenna tunturiin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Lumettomassa tunturissa

Lunta ja latuja odotellessa voi vielä hyvin patikoida.

Tänään – kuten tällä kaudella monta kertaa ennenkin – etsittiin ja löydettiin taas uusi kohde. Kuusipää on toki tuttu, se on niin kesällä kuin talvella, syksyllä ja keväällä käyty tunturi, mutta tänään käveltiin sen ”taakse” (kiitos taas kerran vinkistä ”Lähes naapuri”, BTW: aurinkolaseja ei näkynyt).

Kuusipään huipun (388 mpy) jälkeen loivaa laskua kunnes lopulta olimme kurun pohjalla.

Siellä on myös pieni lampi: Alajoenlampi, oikein viehättävä paikka. Siellä oli ihan tuuletonta, toisin kuin tunturin laelle vastatuuleen noustessa. Melkein kympin lenkki siitä saatiin, ja sykekin nousemaan kun paluureitille lähtiessä korkeuskäyriä oli aika tiuhassa – ei ihan selälleen kaatumisen vaaraa sentään.

Tunturissa ei näkynyt muita, ei edes poroja. Niitä on pieni parttio pyörinyt koko päivän, ja jo eilenkin, pihapiirissä ja lähimetsässä.

Näissä kuvissa aurinko keskipäivän korkeudessa; kaamoksen alkuun on vielä yli kuukausi, joten valoa on. Keskipäivällä ainakin. 😉

Hyvä päivä tänäänkin.

Mökkielämää

”Mihinkään ulos lähdetä!”

Herätessä mökin kattoon kuului sateen rummutus, ei ropina, vaan rummutus. Ja mökkipihan puiden oksat näyttivät siltä, että tuulee, tuulee kovasti. Ja oli hyvin pimeää, mikä ei tuntunut millään muuttuvan edes hämäräksi. Aamupalalla pohdiskeltiin, että eipä meillä ole mitään kiirettä ulos: ”Aikaisintaan sitten iltapäivällä jos kerran säätiedotuksen mukaan tyyntyy ja selkenee… ”

Ja eipä aikaakaan kun oltiin pihalla. Yhdeksän jälkeen oli jo vähän valoakin. Aateltiin vähän vaan käydä katselemassa pihapiiriä ja tepastelemassa mökkitiellä. Ja puronrannassa! Hangasojaan on palannut pulputus ja solina, vettä on jopa paljon! Ilon asia on se! Syyskuun alun kuivan kauden jälkeen vedenpinta on noussut parikymmentä senttiä. Silti en rohjennut saunasta puroon pulahtaa.

Sadekuuroista piittaamatta hoksattiin pian jääneemme puuhailemaan kaikenlaista: Pehtoori rakensi liiterin pikkupuolen takaseinälle hyllyt – järjestys parani entisestään. Mie siivoilin pihaa, laittelin terasseille somistetta: lyhtyjä ja havuja etc. Kannoin saunalle vedet ja puita parin viikon lämmityksiä varten. Sen sellaista. Eikä rännäksi muuttunut sade oikeastaan edes haitannut – kolme tuntia touhuilua teki hyvän mielen ja toi väriä kasvoille.

Iltapäivän puolella, kun taivaalla näkyi jo pastellisävyjä ja sinitaivastakin, oli hyvä lähteä saunaan ja sen jälkeen vetäytyä sisälle. 🙂

Nyt jo pakastuu, ja sää kuivaneekin. Aurinkoloma tästä näyttää tulevan. 🌤

Mökkielämää Niitä näitä

Mörönsyötiksi mökille

Eihän moni ehkä ymmärrä, miksi ihmeessä tänne tähän aikaan vuodesta ehdoin tahdoin hakeudutaan… Noh, totta puhuen kun mökkireissua suunniteltiin ajatuksena oli, että täällä olisi jo ensilumen latu, ja kaamoksen valoa lumesta,… Noh, ei ole. On ihan mahdottoman pimeää, harmaata, märkää, ja melkein kylmääkin. Ja nyt ulkona on joku pieni myöhäissyksyn myrskykin. Ei haittaa.

Aamukahdeksan jälkeen lähdettiin ajelemaan – eikä liikennettä todellakaan ollut häiriöksi asti!

Talvirajoitukset oli eilen ehditty vaihtaa, mikä hieman riepoi: 80 km/h tyhjillä, sulilla teillä oli vähän turhauttavaa. Silti hyvissä ajoin turvallisesti olimme perillä jo iltapäivän valoisaan aikaan.

Hangasojalla ei ole ketään, tai noh, Ylähangan huskymökillä ja nelostien varressa on, ympärivuotisia kun ovat, mutta muita mökkiläisiä ei näy. En ihmettele.

Me ollaan, aiotaan olla tovi.. katsotaan nyt. Hiihtämään tuskin pääsen, mutta tunturiiin kuiteski! Ja kyllä tässä takkatulen ääressäkin viihdyn.

Onhan siinäkin tunturit ja mökkipuro!