Olisin ehkä vähän helpommankin kansikuvan kalenteriin voinut suunnitella!
Kun tuhansista mökkireissujen kuvista oli valittava kalenteriin vain 12 kuvaa, jäi vähän harmittamaan, että monia kivoja ja onnistuneita otoksia oli jätettävä pois. Siitä syntyi idea saada puolensataa kuvaa edes pikkuisina mukaan. Siinäpä se on sadepäivä tuunatessa mennyt. Aika mukavaa puuhaa kuiteski.
Kalenteri lähti juuri painoon ja huomenna voin sitten avata kalenterikaupan!
Nyt kun olen varsin kylläinen, hyvästä ruoasta ja seurasta nauttinut ”After Work” -päivällisellä Hilikun bistrossa on hyvä kirjoitella lupaamani reseptit.
Hilikku on opetusravintola, jossa kolmannen vuosikurssin opiskelijat sekä keittiössä että salissa saivat harjoitella bistro-henkisen illallisen tekemistä. Me yhteensä 30 rotissöörin ja avecin kanssa ”uhrauduimme” olemaan harjoitusyleisöä. Hyvin se meni. Enkä olisi uskonut, että iso annos sorsaa olisi minun mielestäni ollut parempi kuin vallan hyvä savuahvenrisotto. Kaikkinensa: olipa mukava ja makoisa ilta.
Mutta nyt ne lupaamani ohjeet, joissa kummassakaan ei ole mitään minun kehittelemääni. Ensimmäinen löytyi lehdestä, se on syksyn juhlakeitto, lämmin suositus. Toisen ohjeen ”kirjaili” sisareni, jonka lauantaina tarjoama kakku nousi vielä suurempaan arvoon, kun näin nämä kaikki vaiheet, jotka sen tekemiseen kuuluivat.
Ainekset:
500 g palsternakkaa
300 g puikulaperunaa
1 salottisipuli
3 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
2 rkl voita
1 l vettä
2 laakerinlehteä
suolaa
mustapippuria
tilkka samppanjaviinietikkaa (käytin tavallista)
1 rkl hunajaa
muutama tippa tryffeliöljyä (tätä minulla jopa oli, mutta tuskin keitto on mauton ilman tätä)
2 dl kuohukermaa
Kylmäsavulohitartar:
150 g kylmäsavulohta
2 rkl ranskankermaa
2 tl sitruunamehua
3 rkl ruohosipulia hienonnettuna
ripaus mustapippuria
Valmistusohje:
1. Pese palsternakat ja perunat hyvin, kuori ja paloittele ne. Kuori ja lohko sipuli ja valkosipulinkynnet.
2. Kuumenna kattilassa öljy ja voi. Lisää kaikki kasvikset ja paahda niihin vähän väriä kattilassa.
3. Lisää vesi, laakerinlehdet, ripaus suolaa ja mustapippuria. Keitä noin 20 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
4. Soseuta keitto sauvasekoittimella.
5. Lisää etikka, hunaja ja tryffeliöljy. Kiehauta keitto.
6. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.
7. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi ja kääntele kuuman keiton joukkoon juuri ennen tarjoilua.
8. Leikkaa kylmäsavulohi kuutioiksi. Sekoita lohi, ranskankerma, sitruunamehu, ruohosipuli ja mustapippuri.
9. Jaa keitto lautasille ja nosta päälle kylmäsavulohitartaria. Tarjoa heti.
Ohje on suora kopio Viinilehden nettisivulta
Siellä makupariksi suositellaan Rheinhessenin laadukasta rieslingiä. Varmaan parempi kuin meillä ollut ”tavallinen” Rheingaun riesling; ehkä Corvers Kauter R3 Riesling
~~~~~~~~~~~~~~
Ja tässä sisareni terveiset blogini lukijoille: Vadelma-mustikkakakku, josta sisareni keittiössä tuli mango-hillakakku.
”Kakkuidea lähti tästä: https://www.lemonsleipoo.fi/l/kuningatarkakku/
VANILJAKAKKUPOHJA
• 50g voita
• 4 isoa kananmunaa
• 2 1/2 dl sokeria
• 3 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1/2 tl ruokasoodaa
• 1 tl vaniljatahnaa / vaniljasokeria
• 1 dl maitoa
– Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen. Vuoraa 20 cm kakkuvuoka leivinpaperilla.
– Sulata voi ja jätä sivuun jäähtymään. Sekoita valmiiksi vehnäjauhojen joukkoon leivinjauhe ja ruokasooda.
– Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi paksuksi vaahdoksi.
– Lämmitä maito ja sekoita vaniljatahna sekaan. Lisää muna-sokerivaahdon sekaan vähitellen.
– Vatkaa joukkoon voisula.
– Siivilöi jauhoseos muutamassa erässä käännellen joukkoon.
– Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Kakkuvuoka ja uunin teho vaikuttaa lopulliseen paistoaikaan.
– Kun otat kakun uunista, tipauta vuoka pöydälle muutaman kerran. Anna kakkupohjan jäähtyä vuoassa noin 10 minuuttia ja kumoa sitten ritilälle jäähtymään.
Seuraavana moussen ohje, jonka kuningatarhillon vaihdoin lakkahilloon.
KUNINGATARMOUSSE (= lakkamousse)
• 1 dl lakkahilloa
• 2 dl vispikermaa
• 200 g lakkarahkaa
• 200 g tuorejuustoa
• 2 liivatelehteä
• 1/4 dl vettä
– Laita liivatteet kylmään veteen.
– Vatkaa kerma vaahdoksi.
– Vatkaa toisessa kulhossa hillo, rahka ja tuorejuusto yhteen.
– Lämmitä vesi ja sekoita liivatelehdet joukkoon. Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuusto-rahkaseoksen joukkoon koko ajan vatkaten. Sekoita kermavaahto joukkoon.
Kuorrutus = mango ganache ohje https://www.instagram.com/p/C9XcGzqo7yt/
Heavy cream 35% fat – 30g
•Mango puree – 125g
•Glucose – 10g
•Invert sugar – 20g
•White chocolate callets – 290g
•Cacao butter – 15g
1. Bring the mango puree, heavy cream, glucose and invert sugar to a simmer.
2. Pour the mango mixture over the white chocolate callets and cacao butter and emulsify.
3. Cool down below 28 degrees Celsius and your ganache is ready to be used.
Mango ganache oli helppo tehdä. Jähmettyy nopeasti, joten säpäkkänä saa olla.
Koristeet
Koristehillat pyöritin vaniljamassasta, jonka värjäsin pastavärillä. Pieniä palleroita, jotka liimasin elintarvikeliimalla yhteen. Hillan lehdet ovat vohvelipaperia, jotka maalasin.
https://herkkuhovi.blogspot.com/2016/03/fantasiapikkuleipa-resepti.html
Värjäsin osan taikinaa ja kaulitsin levyksi ja siihen päälle lehtiaiheita ja hillapalleroita. Laitoin leivinpaperin taikinan päälle ja kaulitsin värjätyt osat taikinalevyyn kiinni. Paiston jälkeen maalasin tarkemmat rajat hilloihin. Linkki Instagramiin löytyy alta https://www.instagram.com/p/C7R1EagpLYn/
Mukavia hetkiä leipomiseen!
Näissä näkyy meidän kahden kokkailukärsivällisyyden rajat: minulle hyvä, nopea, simppeli soppa on just hyvä, sisareni jaksaa, osaa ja haluaa tehdä käsityönä jotain mahdottoman makoisaa.
Vielä on pyöräilykelejä, ja flunssan jälkeen intoa ja kuntoakin, joten pyörähdin Haukiputaalla aamupäivällä.
Ruumiin kulttuurin jälkeen iltapäivä meni sitten taiteen ja ystävyyden merkeissä.
Oulussa on lokakuun ajan Juhani Palmun muistonäyttely, jossa on töitä myös Kuutti Lavoselta, Reidar Särestöniemeltä ja Vilho Lammelta.
Oli sovittu tapaavamme – taidetta minua paljon enemmän tuntevan – ystäväni kanssa, ja niin tehtiin. Oli ihan hyvä näyttely, monipuolisesti juurikin Palmun tauluja, ja niistä kuulimmekin uusia asioita, tekniikoista (mm. hiekka ja Tyrvään kirkon kattopaanut!), ja vähän elämästäänkin.
Minullakin on tässä työhuoneessa yksi Palmun taulu – isäni toi sen minulle joskus viime vuosituhannen lopulla käytyään Palmun galleriassa, taisi olla 40-vuotislahjaksi? Ja tänään siellä näyttelyssä en muistanut, mistä maalaus on!! Aitat kyllä muistin, mutta Porvoon kirkkoa en. Melko noloa.
Hyvän tovin näyttelyssä viivähdimme, ja sitten käveleskelimme kahvittelemaan ja kuulumisten vaihtoon. Pekurinkulman Patiolla oleva Magnolia oli minulle uusi kokemus: ei huono sekään. Oli rauhallista rupatella.
Samalla reissulla kävin vielä Instrusta hakemassa uudet rillini, ja nyt tehtiin myös ennen kokemattomalla OCT-laitteella edellistä kertaa tarkempi silmänpohjakuvaus. Kaikki edelleen ok, mutta jäin ihmettelemään, kun laitteeseen syötettiin tietoni ja mm. sijainti, missä koe tehdään ja siinä valikossa oli vaihtoehtoina Eurooppa, Aasia ja Kaukasus. Miksi siihen valittiin Kaukasus? Vähän pelottavaa minusta.
Muutoin kaikki hyvin.
Ps. Huomenna mm. viikonlopun kakun resepti ja juhlallisen palsternakkakeiton resepti.
Jos minulle – tai oikeastaan kenelle tahansa olisi 30 tai 15 vuotta sittenkin – kerrottu, että tietokoneen näppäimistön ääressä vietän koko sunnuntain pois lukien parin tunnin pyörälenkin ja sapuskan teon ja sen nauttimisen, en olisi uskonut. Ehkä jos olisi ollut kyse tekstin tuottamisesta, luennon kasaamisesta, artikkelin parissa ahertamisesta, mutta että kanssakäymistä perheen ja ystävien kanssa.
En olisi uskonut, kuinka paljon tänään on ollut sosiaalisia kontakteja, kirjeenvaihtoa, viestejä, ATK-avunantoa Pehtoorille, kuulumisten vaihtoa, uuden oppimista, joululahjapuuhaa [kalenterit, you kow]. Sellaista se kuitenkin on ollut. Eikä ole ollut millään muotoa huono päivä. Syksy on kaunis ja keltainen.
Jossain vaiheessa iltaa Apsu ilmoitti sisarelleni, että me voitais tulla jo talvella tänne, eikä vasta vuoden päästä.
Tänään olimme systerin ja avokkinsa luona Juniorin poppoon kanssa ”saunaillassa”. Juniori & poika sekä S. saunoivatkin, mutta meille muille riitti kaikki muu hyvä, mitä meille tarjottiin ja syötiiin.
Jo menomatka oli ilon paikka: ensinnäkin, että me kaikki osapuolet olimme terveitä ja että ilta mahdollistui. Ja bussissa: Juniori, Miniä ja lapset nousivat bussin kyytiin pari pysäkkiä ennen meitä, ja kun minä sitten meidän kohdalla astuin onnikkaan, sai koko bussilasti kuulla, että ”Mummi tuli kyytiin!” Eepihän se toivotti minutkin tervetulleeksi. Kaupungissa bussista jäädessä Apsu hoksasi Kaupungintalon avajaiset, ja halusi sinne. Muillekin sopi. Piipahdimme pikaisesti ja mummi oli tyytyväinen, että poika oli kiinnostunut tästäkin.
Ja olihan meillä sitten hyvä ilta. Leppoisa, makoisa, rauhallinen, erinomaisen hyvää ruokaa ja lapsille tietysti oma menu! Jälkkäri, tai siis jälkkärit, maistuivat kaikille. Yksi ylitse muiden oli panna cotta, jonka kanssa (kaikki luonnollisesti homemade) lakkahyytelö, granola, omenahilloke.
Ja miehenihän se sitten ihastui kakkuun niin paljon, että tuli ´kerjänneeksi´ kotipakettiinkin kunnon siivun sitä. Ei ollut mitään höttökakku tämä! Ihan täyttä makua jokainen murunenkin.
Nyt kylläinen, kiitollinen olo ja hyvä mieli.
Hieman tekisi mieleni kertoa viimeisen viikon levottomista öistä, yskäisten aamuöiden väsyneistä hetkistä, nukkumattomista öistä, puhumattomista päivistä, pantattujen flunssien kertymästä seurauksineen, mutta enpä tohdi. Edelleenkin on kyse flunssasta. Takana olevasta flunssasta. Tarkemmin ajatellen pikku juttu. Ja luulen, että taas olen oppinut jotain, ja edelleen olen kiitollinen, että tämäkin tuli juuri tähän väliin.
Tänään jo hyvinkin vain toipilas, tosin vähän nukkunut ja varsin käheä-ääninen. Mutta niin terve, että rohkenin jo pyöräilemään. Sitä riemun määrää kun reilun viikon tauon jälkeen uskalsin taas pyöräteille lähteä. Puoleltapäivin oli käsittämättömän lämmin (+14 C), joskin tuuli paikoin melkein infernaalinen. Mutta oli niiiiiin hyvä päästä vielä ajelemaan.
Samaisella lenkillä kuuntelin melkein loppuun Eva-Riitta Siitosen elämäkerran, tai koko hänen perheensä tarinan. Pitkästä aikaa elämäkerta joka kosketti, kosketti paljon. Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia. Nyt jo vanhan, mutta ehkä aina aika viisaan naisen, paljon eläneen ja kokeneen naisen lämminhenkinen, koskettava, empaattisuutta opettava, rakenteeltaan poikkeuksellinen elämäkerta, jossa ajatukset vanhemmuudesta, lasikattojen rikkomisesta, isovanhemmuudesta, empatiasta koskettivat.
Koskettivat niin, että kun viimeisiä rivejä kuuntelin autossa matkalla hakemaan muksuja Haukiputaalta, oli ennen heidän kohtaamistaan pysähdyttävä hetkeksi tienposkeen pyyhkimään kyyneleitä. .. Kirja ei ole nyyhkytarina, mutta kosketti paljon. Enkä olisi uskonut, että tämä, juuri tämä ihminen, saa minut näin vakuuttumaan, liikuttumaan, itkemään.
[Kuivasjärven joutsenperhe keskellä, löydätkö? – kovin kaukana olivat kuvattavaksi.]
Mutta itkut unohtui, kun sain kyytiin kaksi parasta. Koko matkan (n. 2o km) Eepi höpötti, kertoi, kysyi (ainakin 10, jollei 20 kertaa: ”Tiiätkö, mummi … ”) Mummihan ei tiennyt, mutta halusi kuulla.
Tyttöjen päivä on tänään. Juuri tänään pojantyttäressä tuntui olevan entistä enemmän voimaa. Eskarilainen halusi kirjoitella, piirtää numeroita, kokeilla uusia sanoja, hakea hyväksyntää. Entistä enemmän. Ehkä se oli vain minun mielessäni, mutta silti: tytöissä on tulevaisuus.
Syötiin porukalla lappuskaa välipalaksi, avattiin Helsingin tuliaisvaatteet (Vans ja yksisarviset olivat mieluisia – onneksi. Aina ei ole varmaa, että osaan ostaa sellaisia.). Piirreltiin, vaihdeltiin kuulumisia, tuntuja, kokemuksia ja katseltiin Järvenpään serkun kuvia, suunniteltiin tulevia, kunhan oltiin. Hyvä niin.
Viikonloppu on hyvällä alulla.
Kuvien käsittelyä melkein koko päivä. No jotain kirjeenvaihtoa, ensi viikoksi järjestyi parikin mukavaa menoa ja tapaamista.
Eikä vain vanhojen mökkireissukuvien tekoa, vaan myös uusia. Iltapäivällä kun tuuli jo tyyntyi, eikä satanutkaan kovasti, lähdin iltapäiväkävelylle Linnanmaan kasvitieteelliseen. Eipä ollut tullut kenellekään muulle sellainen mieleen. Yksikseni kuljeskelin isolla puistoalueella ristiin rastiin. Värejä, paljon syksyn värejä ja paljon tekstuureja, jos vaikka minkälaisia. Aika levollinen olo tuli tuolla, melkein kuin metsäterapiaa.
Klikkaa ensimmäinen kuva auki, niin näet gallerian kuvat suurempina.
Lenkin jälkeen oli jo hyvinkin sapuskan aika, ja niinpä päätin hakea meille pizzat Välivainiolla avanneesta Kippari-pizzeriasta (se sama, joka kesällä oli torilla). Ei tarvi enää miettiä, mistä hakisi ensi kerralla pizzat kotiin. Mehän ehdimme ”Koskela”-pizzat melkein syödä ennen kuin hoksasin mitään kuvata. Rapeasta, ohuesta pohjasta ja sopivasta täytteiden määrästä on kuitenkin kuvatodiste. Savustettu tomaatti, prosciutto ja mozzarella, mmmmm …
Ja pizzeria oli korttelipizzeriaksi oikein mukavan näköinenkin. Ja tänään, kuten kesällä torillakin palvelu oli hymyilevää ja ystävällistä, jopa kohteliasta. Suositus tälle! Kipparit.fi
Arktiselta tuntui sää tänään aamupäivällä. Nyt myrskyää.
Ei mitään hinkua lähteä ulkoilemaan, ei ainakaan pyörällä. Niinpä paluu Muistikuvien äärelle. Viimeinen joulumyynti valmistelun alle. Kuvaediittiä, nettisivupäivitystä ja sen sellaista.
Iltapäivällä tauottelin lähtemällä kaupungille. Tarkemmin ottaen kaupungintalolle. Oulun kaupungintalon kolme vuotta kestänyt peruskorjausremontti on päätöksessä, tällä viikolla on avajaiset ja taloon pääsee sisällekin katselemaan. Sinnehän minäkin sitten halusin.
Talo on tuttu monista elämänvaiheista: lapsena äidin kanssa teatterissa (joka toimi nykyisen juhlasalin paikalla) katsomassa lasten satunäytelmää, myöhemmin jotain muutakin, Nummisuutarit, Kuinka äkäpussi kesytetään… Sitten opiskeluaikana tutustumassa kaupunginarkistoon, 1990-luvulla esitelmöimässä Studia Generaliassa, 2000-luvun alussa monena vuonna kokoustamassa siellä kun valmisteltiin Valtakunnallisia kotiseutupäiviä ja 2005 Oulun kaupungin 400-vuotisjuhlallisuuksia. Rotissöörijuhlissakin siellä on tullut oltua ja jollais muillakin kokkareilla, ei vaan voi muistaa enää mikä juhla. Ensimmäisessä isossa pestissä valokuvaajan urallani olin siellä kesällä 2017 kun International Association of Lyceum Clubs kokoontui Oulussa. Ainakin nuo ja luonnollisesti halusin tänään käydä tutustumassa. Ja hyvälle näytti.
Sitä ihmettelin, että valtuustosalissa ei ole pöytiä! Ehkä ne laskeutuvat jostain avajaisviikon hulinan jälkeen?
Valtuustosalin venpielen installaatiotaide (onkohan oikea nimitys?) on hauska.
Todella paljon ihastuin yläkerran aulan parkettiin. Niin kaunis!
Kaupungintalo oli valmistuessaan vuonna 1882 Seurahuone, ja vasta sotien jälkeen siitä tuli kaupunginhallinnon keskus.
Onhan tämä ehdottomasti yksi Oulun kauneimmista ja komeimmista rakennuksista.
Kaikenlaisen aloittamista tänään, valmiiksi ei ole tullut kuin ruoka. Saariselkä-kalenteri on sentään jo työn alla. Menoja ja niiden peruuntumisia tuleviin päiviin ja viikkoihin.
Kello on ehtinyt iltaan paljon ennen minua, joten suosiolla annan itselleni luvan olla yrittämättä mitään asiallista postausta. Huomenna on jotain uutta… 🙂
Tänään sanatonta ehkä siksikin, että olen täysin äänetön. Mistä Pehtoori ei ole kovinkaan pahoillaan 😅 mutta se kyllä haittasi hieman, tosin hyvin vähän, asiointia Lajikumppanit-liikkeessä, jonne vein sukseni huoltoon ja siteen korjaukseen. Siellä on sellainen asiallinen, hymyilevä, asiantunteva asiakaspalvelu, jollaista soisi useampaankin putiikkiin. Tänään jopa äänetön asiakas sai asiansa toimitetuksi ja tuli hyvin palveluksi. Iloiseksihan sellaisesta tulee.
Klikkaa ensimmäinen kuva auki,
ja sen jälkeen kuvan oikealla puolella olevaa nuolta, – pääset kuvaretkelle puistoon.
Kyllä tänään oli jo ulos päästävä. Ja minähän pääsin kun vaan lähdin. 🙂 Flunssasta ei ole enää jäljellä kuin kurkun karheutta ja menetetty ääni.
Puolenpäivän jälkeen ajelin hautuumaan parkille autolla, siitä sitten tepastellen ja kuvaillen kävelylle. Taisi mennä puolitoista tuntia hissuksiin kulkiessa. Ainolan puistossa ja Hupisaarilla kuljin. Kun ei ole pyörällä liikkeellä, tulee kuvailtua. Puistossa olevat vanhat jalopuut, lehmukset, vaahterat, koivut, villiviinit pukeutuneita syksyn väreihin. Hyvällehän se ulkoilma ja liikkuminen tuntuivat.
