Reija

Näitä hetkiä

Niin siinä sitten kävi. Kyyneleet poskilla ajelin kotiin. Märkä, musta marraskuinen asfaltti, pikku Beetleni valoton ratin takus, täysikuisen, puoliksi valvotun yön väsy, liikkumattoman päivän tukkoisuus ja silti ihan mahdottoman mukava olo. Kyyneleistä huolimatta!

Hyvissä ajoin ennen puoltapäivää olin ajelemassa pojanpojan koulun edessä olevalle pysäkille, ja ”hyvissäajoista” huolimatta yhdeksänvee jo soittelee: ”Mummi, missä oot?” – Olin tuolloin jo ihan lähellä, ja ehdimme – yhdistäen paikallistuntemuksemme – Haukiputaan hammashoitolan parkkipaikalle ja kouluhammaslääkärin odotusaulaan hyvinkin ajoissa.

Kuten vakiseuraajat tietävät, minulla on vallan traumaattinen ja monivaiheinen hammaslääkärissä kulkemisen elämä jo takana, ja nyt sitten tässä oikomishoitoon menossa olevan, vielä aika pienen pojan, kanssa esitän aika lunkia mummia. Uskokaa pois, onnistuin.

Hyvin se meni. Poika oli noheva, reipas, ja kun ei mitään kipua tuottavaa tai pelättävää ollut, niin mikseipä. Ei pojalla, ei edes mummilla. Tiistaina homma jatkuu, eikä se meitä jännitä tai huoleta.

Loppuiltapäiväksi oltiin suunniteltu humputtelua. Pitkästä aikaa kahdestaan. Mehän humputeltiin kahdestaan aika paljonkin menneinä vuosina, varsinkin silloin kun A:lla ei ollut pikkusiskoa, silloin kun A. asui lähempänä.

Ja tänään oltiin monta tuntia kaksistaan. Juteltiin poikkeuksellisen vähän historiasta, toki Suomen itsenäistymisestä pientä vuosilukujen tarkistusta, mutta poikkeuksellisen paljon oli juttua geeniperimästä: ”Se on kyllä kiinnostava juttu”, totesi Apsu! Pohdittiin sitä, kuka tykkää matikasta, kuka myöhästelee, kenellä on siniset tai kenellä ruskeat silmät, kenen mielestä matikka, englanti ja liikunta olivat kolmannella luokalla mieluisimpia aineita, kenellä on kiharat luonnostaan, kuka on jo nähnyt tonttuja! Ja miksi!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Illan tullen Pehtoorin kanssa nautimme lappilaisen sapuskan, poronfilettä etc. Erityismaininnan ansaitsee kastike! Ihan itse tuunasin. Huomenna ohje ja muutama viinivinkki. Miksei jopa pikkujouluihin, mutta varmasti joulupöytään!

Niitä näitä

Flunssia ja niiden ehkäisyä

On päivälleen vuosi siitä, kun lensimme Espanjaan osallistuaksemme Andalusian suurelle kiertomatkalle. Osallistuttiinhan me, vaikka kiertomatkamme torsoksi jäikin (korona!). Tulipahan mieleen, kun nyt katselee uutisissa ja netissä videoklippejä tulvivista kaduista, vesivirroista ja kaaoksesta liikenteessä. Pahalta näyttää, ja tuntuukin.

Viime vuonna ei yrityksestä huolimatta saatu korona- ja influenssarokotuksia ennen reissua (oli muutamasta päivästä kiinni), ja seurauksethan sitten olivat aika ankeat. Nyt saimme rokotusajat ensi lauantaille. Ainakin Oulussa on merkillisen vaikeaa ollut järjestää ikäihmisten, senioreiden, vai miksi meitä yli kuusvitosia kaupungin retoriikassa kutsutaankaan, rokotukset: tuntien jonot ulkona rokotuspisteiden ulkopuolella eivät ole olleet Pohteen (Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen) toiminnan toimivuuden parhaita ilmenemismuotoja. Noh, nyt ei enää tarvitse jonottaa.

Minullakin alkaa vihdoin flunssa helpottaa, joten senkin puolesta pääsen hankkimaan rokotteen. Järvenpään Satusaunan tarhan (syksyn ensimmäisen) flunssa-aallon tauti kesti 1-vuotiaalla muutaman päivän, 1-vuotiaan vanhemmilla muutaman viikon, mutta mummilla muutaman kuukauden, ja bonuksena siihen kuului vielä aika perusteellinen poskiontelotulehdus sekä äänen häipyminen vielä viime viikolla aika ajoin lähes totaalisesti. Mutta nyt ohi on!

~~~~~~~~

Muistiinpano itselle: tänään loppui kausi.
Nyt luvut (tuossa neljän kesän pyöräilyt) sellaisia,
että on hyvä mieli.

”Pukki ja oikeinmerkki” sen tekevät
– kuten sukurasitteeseen kuuluu. 🤣

Nyt lähtee sykkeli huoltoon ja talvilevolle.

(Otsikkokuvassa otos kännykällä Hartaanselältä kohti Toppilaa:
Tervaporvarinpuiston rantatie on jo auki,
mikä ilahdutti kovasti. Kevyenliikenteen uusi silta on vielä ”vaiheessa”.)

Niitä näitä

Menneessä taas …

Hieman arveluttava, tai ainakin outo, juttu sattui tänään silmiin kauppareissulla. Ruskon Cittarissa Pirkka-kimppua valitessani hoksasin suunnilleen ikäiseni naisen valitsevan pitkään ja huolellisesti irtiksiä, keräsi niitä pienen pussillisen, ja tuli sitten hänkin katselemaan kukkaämpäreitä – ja samalla vaivihkaa syömään niitä karkkeja! Tovi siinä oltiin yhtä aikaa ja hän mutusteli karkin toisensa perään, siirtyi jonnekin, ja kun minä jo olin siirtynyt karkkihyllyjen läheiseen kassajonoon, tämä karkki-ihminen meni vasta silloin punnitsemaan ne karkit. Siis syötyään pussista varmaankin kourallisen irtiksiä. Muka vaivihkaa katselin touhuaan… Enkä tietenkään sanonut kenellekään mitään. Hämmästytti kyllä!

Hämmästytti melkein yhtä paljon kuin se, kun vuosia sitten alkukesästä näin hautausmaalla perheen, joka tuli vanhempieni haudan viereiselle käytävälle kukkapurkin kanssa, asettelivat sen kauniisti paikalleen ja ottivat sitten kännyllään kuvia toisistaan haudan äärellä. Ja tämän episodin jälkeen, ottivat ruusupurkin takaisin kainaloonsa ja lähtivät jatkamaan matkaa. Sukulaiset saivat varmastikin kuvatodisteen haudalla käynnistä ja kukkien viemisestä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään sain päätökseen Laila Hirvisaaren (ent. Hietamies) 5-osaisen Kannas-sarjan. Ykkösosan kuuntelin joskus kesällä, nyt ennen mökkirupeamaa latasin loputkin Bookbeatista. Muistan, että Laila Hietamiehen kirjat olivat niitä, joita äitini osti itselleen joulu- ja äitienpäivälahjoiksi, taisi joskus suositella minullekin luettavaksi. Eivätpä olisi voineet vähempää kiinnostaa.

Minulla taisi olla Hemingway- Irwing- tai Waltari -kauteni niihin aikoihin… Nyt kun minulla on menossa mm. saamelais- ja lappilaiskirjailijoiden vaihe, evakkokirjallisuuden vaihe, yritys lukea (= kuunnella) aasialaisten kirjailijoiden romaaneja, ainainen kiinnostus elämäkertoihin ja historiallisiin romaaneihin, olen löytänyt Hirvisaaren. Olisinpa kuunnellut nuo ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan äidin biografiaa.

Nämä eivät ole kärsineet vuosikymmenten saatossa, ne ovat romaaniksi kirjoitettua arjen historiaa ja sosiaalihistoriaa. Kirjat ovat lähes pelkkää dialogia, vuoropuhelua tai päähenkilöiden ”ääneen ajattelua” ja Johanna Kokon lukemana karjalan murre soljuu luontevasti, niin soljuvasti, että tämän kolmeviikkoisen murrekylvyn jälkeen miekin huomaan ajattelevani jo karjalan murteella, ainakin vähäsen.

Tähän saumaan sattui tälle illalle Oulun Historiaseuran (striimattu) esitelmätilaisuus, jossa kollega, karjalainen sukujuuriltaan hänkin, puhui evakoiden muistoista. Nimenomaan muistoista. Kovin tutulta tuntuivat.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Kaikilla aisteilla

Marraskuu. Sehän se, vaikka ei todellakaan siltä tunnu. Eikä näytä.

Tänään – kaikista muista kiireistä huolimatta 🙂 – lähdin kuin lähdinkin vielä pyöräilemään. Perinteisellä reitillä ei puolenpäivän aikaan montakaan kulkijaa. Mutta olipa mukava

Vihdoin hain Valkean Instrusta myös rillit, joihin uusittu linssit. Pieni korjaus tekee paljon.

Kauppakeskus Valkean jouluasu hämmästytti! Ei mitään erikoista, mutta minun vuosikalenterini ei ole vielä lähelläkään jouluttamista. Ehkä viikonloppuna siihen herään. Nyt olen jämähtänyt syksyisiin maisemiin, heijasteisiin, harmaisiin vesiin.

Ja tässä illansuussa parituntinen vierähti konissööriopintojen* 😉 parissa. Oli Oulun Viininystävien viini-ilta, jossa saatiin tietoa (tuttua ja taas niin paljon uutta) Sangiovese-rypäleestä ja Toscanan viineistä. Johan oli taas mukava tavata viiniystäviä, ja oppia uutta. Nuo kaikki olivat maistuvia, italialaisen ruokakulttuurin antimiin hyvin paritettavia, ja aivan ikimuistoisen, mahdottoman hyvä oli tuo Vino Nobile di Montalcino! Jos vain jostain tuota löytyisi, niin olisihan meidän jouluviini siinä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*konossööri
Konossööri on termi, joka viittaa henkilöön, joka on asiantunteva ja erikoistunut tiettyyn alueeseen, erityisesti ruokien, juomien tai taiteen alalla. Sana juontaa juurensa ranskankielisestä sanasta ’connaisseur’, joka tarkoittaa asiantuntijaa tai tuntemusta. Konossöörit ovat usein syvästi perehtyneet makuihin, koostumuksiin ja tuotantoprosesseihin, mikä antaa heille kyvyn arvioida ja arvostaa tuotteita kriittisesti.

Lappi Mökkielämää

Eilen patikalla, tänään kotimatkalla

Poikkeuksellisen pitkän (15 vrk) mökkireissun jälkeen aika laskeuta alas, palata kotiin. Tänä vuonna (tähän mennessä) ollaan oltu Hangasojalla yhteensä 69 vrk/kuusi reissua, mikä on minulle ennätys. Pehtoori oli ainakin Myötätuulen (uuden mökin) rakennusvuonna enemmänkin, minulla oli silloin aika lailla muuta puuhaa Oulussa. Mutta tänä vuonna minulla ollut entistä vähemmän tarpeellista läsnäoloa Oulussa, kun mm. kuvaushommat ja ”perhepäivähoito” ovat olennaisesti vähentyneet, joten mieluusti mökille. Seuraava reissu ehkä kuitenkin vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Kotimatkan aluksi vielä yksi, viimeinen? kalenteripaketti Saariselälle ja sitten puoliyhdeksältä jo Hangasoja ylitettiin ja sumuinen, sula kotimatka alkoi. Tiet sulat, lämpötila nollassa, kaikki matkan varren ”vedet”, joet, tekoaltaat ja Perämerikin ihan tyveniä, tai ohuen, ohuen kirkkaan jään peittämiä. Sumuiset maisemat varsin kuvauksellisia. Mutta tehän tiedätte: Pehtoorihan ei turhia pysäyttele. 😊

Ja aika valoisaakin oli. Niinpä ääneen ajattelin, että voisin illansuussa käväistä pyörälenkillä – ne tavoitteesta puuttuneet kilometrit 😁 ehkä sittenkin saisin kokoon, kun kerran lumesta ja laduista ole vielä tietoakaan. No hupajuttujahan ne tuommoset: niin kylmää, hämärää ja vähän liukastakin oli puolikolmen aikoihin Rantapellossa, että helposti annoin itseni pysyä sisällä.

Hyvää aikaa perata ja editoida mökkiviikon kuvasaalista ja viimeistellä mökillä valmistuneet neuleet (Tyär ja Emmiliini saavat joululahjaksi kaarrokeneuleet).

Eilisen Kiilopää – Sivakkaoja -patikan varrelta kuvia on nyt kansiollinen tuossa alla. Kuinka marraskuussakin voi olla kaunis, aurinkoinen, kirkas päivä. Ketään muita ei reitillä näkynyt, yhden korpin äänet, ei muuta, noh sentään tunturipurojen pulputus. Kultaisia kankaita, muhkeita, lempeitä soita, pehmeitä (ja rakkaisiakin) polkuja, tuntureiden kupeita ja kuruja, metsän suomaa lepoa mielelle ja liikkumisen iloa. Taas sellainen ”pyhäpäivän patikka” -fiilis.

Klikkaa alla oleva kansio auki oikeasta ylänurkasta, kuvat suurenevat näytölle – tervetuloa patikalle.

(tai klikkaudu tästä)

Lappi Rotissöörit Ruoka ja viini

Saariselällä herkuteltu!

Eilisen Lapin Keittiömestareiden Herkkupöytä-tapahtuman jälkeen, vielä tänäänkin olimme ehdottomasti sitä mieltä, että tältä mökkireissulta paluu maalikyliin kannatti venyttää viikonlopun yli. Tärkein syy tähän on eilinen Herkkupöytä ja tämänpäiväinen pikkupatikka Sivakkaojan suunnalla. Kuinka valoisa ja kaunis metsä olikaan.

Kerron siitä, ja kuvitan sitä, huomenna lisää.

~~~~~~~

Eilinen Lapin Keittiömestareiden Herkkupöytä-tapahtuma oli meille kuudes (edelliset 2010, 2011, 2012, 2013 ja 2021). Tälläkin kertaa se oli makoisa ja herkullinen, uusia makumuistoja synnyttävä.

Käytin ”rotissööri-korttini” ja pääsimme Lapin voutikunnan paistinkääntäjien seuraan. Meille tuttuja lappilaisia rotissöörejä ei voutia lukuunottamatta ollutkaan paikalla, mutta niinpä olikin mukava tutustua uusiin ruoka-ammattilaisiin/kulttuurifriikkeihin, jutella ruoasta, varsinkin pohjoisesta näkökulmasta. Pöytäseurueessa myös Italia vaikutti olevan lähellä sydäntä tai ainakin makumaailmaa… (LappItalia -keittoskiini pitäisikin oikeastaan tehdä kakkososa. Siihen olisi paljon uusia reseptejäkin jaettavaksi. 🙂 Kuvistakin tulisi parempia.)

Rotissöörikäädyt kaulassa merkitsi sitä, että olimme mukana kattauksen esittelyssä ennen kuin salin ovet avautuivat muille ja pääsin rauhassa kuvaamaan kaiken tarjolla olleen. Kuvakansio on täällä.

Eikä se ollutkaan vain yksi ”buffetti”; ainakin kolmenkymmenen keittiömestarin – mukana myös Suomen voitokkaan kokkimaajoukkueen jäseniä – voimin ja taidolla koottu herkkupöytä oli taas kerran runsas, monipuolinen, uutta ja tuttua tarjoava. Tänä vuonna teemana olivat Pohjoiset maut.

Kuten edellisilläkin kerroilla pyrimme siihen, että maistoimme kaikkea. Pieni nokare, annospala, viipale, — kaikkea maisteltiin. Viisi lautasellista kaikkea hyvää. Mikään ei ollut huonoa, ei mikään.

[Neljä muuta lautasellista kuvakansiossa.]

Alla menu, johon olen merkinnyt tähdellä ne, joista miehen (ja pöytäseurueenkin) kanssa pidimme erityisen paljon. Ihan erityismaininnan ansaitsevat Savustetulla suutarilla täytetyt tuhkatuulihatut,

porotartar (erityisesti pöytäseurueessa miehet tykästyivät tähän),

Maa-artisokkalappapuuro!! (ehkä etsin siihen ohjeen!!), Koivu-gin tonic -helmiä ja pikkelöityä kurkkua – kaikkea sitä!, Paahdettua naudan rintaa ja suppilovahvero-pihlajanmarjakastiketta – tässä kastike oli taas kerran ratkaiseva! Entäs jälkkärit: minähän en muka niistä niin välitä, mutta nämä!!

* Maitosuklaa-jogurttikääretorttua ja karviaista
* Mustikka-kardemumma punnuspulla
* Hillapehmistä ja suolakaramellia
* Irish coffee-suklaakonvehti

Koko menu tässä

Lapin Keittiömestareiden 33. Herkkupöytä,
Santa’s Hotel Tunturi

Mädit ja Äyriäiset

Jokirapukakkua ja maivan mätiä
* Siianmätihyytelöä ja juuressipsiä
Kampasimpukkaa, porkkana-inkivääri pyrettä ja kurkku-minttupikkelssiä
Kuningasrapua, perunaa ja emmentalia

Kylmät Kalat

Graavattua särkeä ja mummonkurkkua
Matalalämpökypsennettyä taimenta ja haukea, hernepyrettä
* Savustetulla suutarilla täytettyjä tuhkatuulihattuja
* Halstrattua siikaa Lasimestarin tapaan
Kuusenkerkällä glaseerattua taimenta, savumajoneesia

Kylmät Lihat

Naudan bavettea, sidesalaattia ja maarianheinäöljyä
Paistettua Meri-Lapin karitsan ulkofileetä ja minttu-vuohenjuusto vaahtoa
* Porotartar, keltuaiskreemiä ja pikkelöityä retikkaa

Kylmät linnut

Hanhirilletteä, karpalokompottia ja kotimaisia juureksia
Riekkopateeta, naurislastua ja riimiriekkoa

Kylmä kasvis

* Maa-artisokkalappapuuroa, puolukkarusinaa ja ruisrouhetta
Juuriselleriä hampputäytteellä ja lehtikaalimurua
Paahdettua kuningasosterivinokkaan jalkaa ja merilevää
Piparjuurella maustettua etikkamunakoisoa
* Koivu-gin tonic -helmiä ja pikkelöityä kurkkua

Lämmin pääruoka

Kylmäsavulohella täytettyä siikaa ja liekitettyä jokirapukastiketta
* Paahdettua naudan rintaa ja suppilovahvero-pihlajanmarjakastiketta
Kurttukaali-rouskukäärylettä
Perunaa, kaskinaurista ja naattiporkkanaa

Leivät

Hapanjuurileipä
Kaurainen perunaleipä
Joululimppu
Hapanjuurisämpylä
Pave hedelmäleipä
Siemenpatonki
Perunarieska
Rouheinen reikäleipä
Ruisleipä

Gluteeniton vuokaleipälajitelma

Juustot

Lämmintä munajuustoa ja vadelmahilloa
Leipäjuustoa hillakiilteellä
* Peltolan Blue:ta ja omenahilloketta

Jälkiruoka

Kampanisu, kahvikreemiä ja puolukkageeliä
* Maitosuklaa-jogurttikääretorttua ja karviaista
Tiikerikakkua
Porkkana-tyrnileivos ja Amarettoa
Sitruunarahkamunkki
* Mustikka-kardemumma punnuspulla
* Hillapehmistä ja suolakaramellia

Variksenmarjamarmeladi
* Irish coffee-suklaakonvehti
Earl grey-suklaakonvehti
Mustaherukka-suklaakonvehti

Kulta Katriina Reilu
Kulta Katriina Relax
Espresso
Teepiste

Kuvakansiossa on melkein kaikki kuvattuna. Sinne pääset TÄSTÄ.

Lappi Mökkielämää

Ruokahalua hankkimassa

Loputkin lumet ja huurre puista on hävinnyt eilisen ennätyslämpimän sään vuoksi. Lumeton ja tuulinen oli aamulla maisema. Mutta valoa kymmenen jälkeen kuitenkin.

Joten ei mitään syytä jäädä sisälle: korkealle tuuleen ei tahdottu, joten päätettiin lähteä kulkemaan Kakslauttasen* (laskee Tolosjokeen) rannoille. Joki oli paikoin jäässä, ja metsä aurinkoinen! Taas niin kaunista.

Samoilla poluilla tykkään talvisin hiihdellä. Ei ole kovia nousuja eikä laskuja. Hyvä oli kävelläkin.

Oli hyvä, että tuli pari tuntia tepasteltua ja nälkää hankittua: olemme juuri lähdössä Lapin Keittiömestareiden Herkkupöytä tapahtumaan Santa’s Hotel Tunturiin.

Olemme olleet siellä viisi kertaa aiemminkin: 2010, 2011, 2012, 2013 ja 2021.

Menu on taas huikea ja monipuolinen. Näin alustavasti olen ajatellut keskittyä näihin

Hanhirilletteä, karpalokompottia ja kotimaisia juureksia
Riekkopateeta, naurislastua ja riimiriekkoa
Kampasimpukkaa, porkkana-inkivääri pyrettä ja kurkku-minttupikkelssiä
Kuningasrapua, perunaa ja emmentalia

Kerron sitten huomenna miten meni, mikä maistui.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*Kakslauttanen-sana tulee ajalta, jolloin näillä meidän mökin tienoilla peuranpyynti oli tärkeä elinkeino (nimenomaan hangaspyynti ~ Hangasoja) eli 1600–1800-luvuilla. Syystalvella, metsästyskauden lopulla peuranpyynnin saaliit kerättiin yhteen paikkaan. Tehtiin ”kakslauttanen” = hirren/kelon päälle tehtiin lankuista levy, ja sen päälle laitettiin saalislihat. Sitten taas lauta ja sen päälle kiviä. Näin saalis suojattiin pedoilta, ja se voitiin lumikelien tultua käydä hakemassa. Kakslauttanen, juuri tuo paikka oli hyvä saaliiden keräämiseen, säilömiseen ja sitten talvikelillä hakemiseen. (lainaus tästä postauksesta)

Mökkielämää Niitä näitä Valokuvaus

Miksi aina kamera mukana?

Useinhan pohditaan, keskustellaan, jopa syytellään meitä kännykkäaikakauden ihmisiä siitä, ettei osata olla, elää, reissata, juhlia, viettää aikaa lasten tai ystävien kanssa ilman, että kaikkea katsellaan ja kuvaillaan puhelimen kameralla, ettei osata nauttia hetkestä ilman, että kaikki on tallennettava puhelimen kuvakansioihin. Ja vielä suollettava kuvavirta someenkin!

Minulla puhelimen kuvakansioissa on toki paljon kuvia, mutta lopultakin aika vähän. Mutta kameran, järkkärin, otan mukaan lähes joka paikkaan. Varsinkin luontoon ja varsinkin reissuissa kaikkialle. Teen niin paitsi siksi, että koetan koko ajan oppia kuvaamista, mutta myös koska kamera on minulle ”muistiinpanoväline”. Ja tämän blogin kuvitusta varten otan kuvia.

Ja viime vuodet myös siksi, että valokuvaus on ollut myös pieni tienestin lähde, mutta nyt kun kortteja, kalentereita, kuvatoimistomyyntiä, markkinointia etc. varten ei juuri enää ole tarvetta ´kaiken´ kuvaamiselle, olen hiljalleen antanut kuvausinnon laantua. Hiljalleen.

Tänään kun lähdimme lenkille, käsittämättömän lämpimään säähän, jolloin kaikki lumi on sulanut, jolloin puista kaunis pitsihuuru on häipynyt, jolloin taivas oli tumman harmaa ja jolloino oli luonto lähes väritön, ajattelin, että mitä turhaan Canonia taas otan olkapäälle roikkumaan. Että koetan kokea Prospektorin lenkin ihan omin silmin, ilman kameran etsimen kautta katselua. Kokeilla, että osaisinko?

Lopulta kuitenkin otin kameran mukaan, mutta päätin, että mietin, miksi sen otin mukaan ja päätin miettiä, mitä ja miksi kuvaan. Sepä olikin aika hyvä ”koe”.

Opin, että kamera mukana katsoin kaikkea tarkemmin, etsin jotain kaunista, karua, erikoista, tavalla tai toisella merkityksellistä. Ja väitän, että tällä tavalla sain tämän päivän lenkistäkin juuri itselleni paljon enemmän irti kuin jos olisin vain ”suorittanut” kuuden kilometrin tepastelun aika liukkaalla latupohjalla Piispanojan parkista kohti laavua ja Prospektorin kaivoskuilun jämiä ja takaisin autolle.

Siellähän oli hienoja heijasteita, pulputtavia puroja, vedenpinnat kuin kauneinkin maitolasi, viimeisiä auringonsateita, luomulaituri… Olen siis enemmän silmät ja aistit auki kun minulla on Canon mukana. MOT. 🙂

Olimme lenkillä kaksistaan, sillä heti puolenpäivän jälkeen, jolloin mökkivieraat lähtivät kohti etelää Tankavaaran ja Jaatilan rastien kautta. Yhdessä vielä nautiittiin pitkä aamubrunssi (johon kuului siihenkin paljon Hangasojan ja Saariselän historiaa) jonka jälkeen systeri & S. lähtivät, ja me täällä taas kaksistaan.

Lappi Niitä näitä

Retki Inariin

Tänään meillä oli ulkoilun sijasta retkipäivä autoillen kohti Inaria. Systeri on meidän matkassa joskus vuosikymmen sitten siellä käynytkin, mutta nyt myös siippansa S. oli mukana. Tänään kohteena ensin Jäniskoski – tietysti. Sinnehän me ruukaamme mökkivieraat mahdollisuuksien mukaan viedä tai ainakin suositella heille käyntiä omin päin.

Seuraavaksi Sajos – saamelaiskulttuurikeskus ja viimeisenä, ei vähäisimpänä, päinvastoin, pääkohteena oli Siida.

Siida on ollut muutaman vuoden suljettuna, rempassa ja näyttelyiden uusimisen vuoksi. Ennenkin näyttelyt olivat hienot, nyt todella antoisat. Museo on valoisa, monipuolinen (luonto, historia, kulttuuri), paljon tietoa, helposti. Ja valokuvat! Ei museota turhaan ole valittu vuoden 2024 museoksi!

Vaihtuva näyttely oli Sami Vartiaisen kuvat riekoista ja kiirunoista talvisissa maisemissa ja ne kiehtoivat minua kovasti. Hienovaraisia, herkkiä, pelkistettyjä lintukuvia talvisessa maisemassa.

Aurinko oli jo laskenut, kun jätimme Inarin ja lähdimme paluumatkalle kohti Saariselkää ja mökkiä. Yhteispäätöksellä jäimme Saariselän keskustaan Fienoon pizzalle.

Illan tullen vain nuokkumista sohvilla: torkkuen, käsitöiden ja ristikoiden parissa. Nytkin väsy, vaikka ulkoilua ei juuri ole ollutkaan. Pimeäkin tuo syvän unen.

Mökkielämää

Tutuissa maisemissa

Aamiaisbrunssi tänään jo kahdekselta: sisareni & S. aamuvirkkuja – ainakin vieraissa oloissa. Meilläpä olikin aikaa ja juttuja istua kahvin, puuron, ja kaiken muun äärellä päivän valkenemiseen asti.

Kymmenen jälkeen lähdimme Saariselkä sightseeingille. Sisarelle ei Saariselkä opastusta tarvitse tehdä, sen verran pitkä ja perusteellinen paikallistuntemus se hänelläkin täältä jo lapsuusvuosista asti on, mutta S. ei tienoita tunne. Autolla ja kävellen kierreltiin: Aurora-polku oli tietysti ehdoton kävelylenkin kohde. Sen varren kummituskämpän ikkuna otsikkokuvana.

Kummituskämppä on alkuperältään Karvaselän tupa, joka rakennettiin 1800-luvulla Inari–Saariselkä-postipolun varteen, josta se on siirretty Saariselän keskustan tuntumaan. Aikoinaan vierailijat, jotka yöpyivät postituvassa, kertoivat kokeneensa selittämättömiä tapahtumia, ja 1900-luvun alussa uskottiin, että kauppiasSohvi Tammela oli kummittelun takana. Kauppiaan uskottiin kuolleen, kun hän katosi Kittilän ja Ruijan välimaastoon poikansa kanssa. (Lähde: Retkipaikka)

Tässä viikon aikana tuntureilla on ollut näkyvyyttä kauaskin, ja mikä merkityksellistä on se, että nyt kun lunta on maassa, mutta ei juurikaan puissa, erottuu paljakka (tuntureiden puuttomat laet) selkeästi ja maisemassa on kontrastia. Harvoin Sokostin profiili erottuu näin selkeästi.

Ulkoilun jälkeen takkamakkaraa, iltapäivähuilailua, vaalituloksesta toipumista, höpinöitä, rantasaunaa, kunnes illansuussa istahdimme perinteiselle vierasruoalle: puikulamuusia ja poronpaistikäristystä (+ Auramurua ja sokeroitua puolukkasurvosta) ja jälkkäriksi leipäjuustoa ja hilloja. Taas tuntuu kavala maailma olevan kaukana.