Reija

Teiden ja muita viittoja

Pääsiäisen kuvia kameralta purkaessa muistan että sunnuntaisella Inarin reissulla – vihdoin, sillä olen monta kertaa aikonut – kuvasin tienviittoja ja muitakin opasteita, jotka siellä ovat vekkuleita.

Olisi mukava tietää mikä juttu näiden teiden nimien takana on?

Huutokalliontie on Inarinjärven rannassa. Miksi kalliolla on huudettu niin paljon, että siitä riitti tien nimeksi asti?

Posti-Matti on aika helposti kuviteltavissa, mutta entäs nämä?

Miksi Fanni-tädillä ja Laura-tädillä näyttäisi olevan yhteinen tie?

Tämä seuraava on eri reissulta, mutta kuuluu tähän sarjaan.

Autiomaantie on jossain Posion ja Kuusamon välillä. Muistaakseni.

Oulussa on Vihellyskuja. Tiedättekös missä se on?

Inarissa opastinkuvia kerätessä oli otettava kuva kuvasta.

Tässä onnikka on Kaunispään päällä (1930-luvun alussa?), ja viitassa lukee ”Kaunispään kulovartijan majalle”. Kulovartijan maja oli siinä, missä on vanha ”Ylämaja” (itseasiassa se taitaa osaltaan olla juuri se kulovartijan maja) eli Kaunispään Huippu-kahvila-ravintolan vieressä. Monissa minun kuvissani olette nähneet.

Inarinjärven rannasta lähtee muuttorikelkkareitti Jäämeren rantaan.

Sitten on vielä laitettava muutama otos Inarin Kuukkelista. Saariselällähän on itseään ”Pohjois-Suomen suurimmaksi tavarataloksi” mainostava K-kauppa Kuukkeli, joka on meidän mökkielämässä lähikauppa. Ja sekin on sekaisin. Joskin vuosikymmenien saatossa toki jonkinlaiseen tolkkuun tällätty, mutta Inarin ”sivuliike” on edeltävien vuosikymmenten hengessä myllerryksessään liki nähtävyyden asemassa. Meidän Juniori nimenomaan halusi käydä sitä ”katsomassa”, vaikkei kauppa-asioita ollutkaan.

Eikä todellakaan kaikkea ole, useimmiten ei ollenkaan, ja jos on, ne on aika arveluttavasti, ei oikein millään ajatuksella paikoilleen pukuattu: koiranruoat ja Piltit samoilla hyllyillä, juomavarastossa epälukuinen määrä epämääräistä pikku tilpehööriä, juomat sulassa sovussa kukkamultien ja vessapapereiden kanssa, tai suunnilleen sinne päin …

Tuleehan mieleen jotkut pienet kaupat jossain Välimeren rannan kylissä? Joulukoristeet ja johdot satunnaisessa sekamelskassa, ja postikin vielä samaan pisteeseen.

Sole niin väliä.

Historiaa

Kemissä keikalla

Olipa nostalgista käydä Kemissä puhumassa. Moneskohan kerta? Varmasti kahdeskymmenes. Ainakin. Ja vaikkei 240 hengen suuri auditorio ihan äärimmillään nyt sitten täynnä ollutkaan – hämmästyttävää, eikö? :D, – niin muutaman kymmenen joukossa sentään tuttujakin kasvoja. Siis olivat tulleet luennolleni uudelleen. Hyvä merkki. 🙂

Näkyivätpähän kuvat sitten kunnolla kun oli kerran kunnon auditorio.

Kemin Pirtti 1930-luvun alussa….

ja tänään.

Kaupungintalo iltavalossa; varttia vaille kahdeksan vielä valoisaa.

Oli mukava ajella. Palatessa ei tuuli enää puistellut autoa. Tuli mietittyä niitä kymmeniä, kymmeniä arkistomatkoja ensin Keminmaan historiaa kirjoittaessa, sitten väikkäriä. Moninkertaisesti mennyttä tänään …

Historiaa Yliopistoelämää

Puhumaan menossa

Näin mökillä parinakin yönä unta tämän viikkoisista töistä, erityisesti huomisesta esitelmätilaisuudesta Kemissä ja torstaisesta viimeisestä infostani opiskelijoille. Eikä unissa ollut mitenkään kyse luennoimisen riemuvoitoista! Päinvastoin. Sähläsin, sotkin, sopertelin, unohtelin, powerpointit eivät auenneet ja kaiken muun

S_02774_001524 surkeuden lisäksi hoksasin kesken luentoa, etten ollut pessyt ylenpitkäksi kasvaneita hiuksiani.

Tänään olen koettanut toimia niin, ettei nuo unet toteudu. Mm. liitellyt esitelmään kuvia ja karttoja, koettanut karsia. Lueskellut omaa väikkäriä!

Silti minulla on sellainen olo, että ei se oikein hyvin mene. Ja hyvin skeptinen olen sen suhteen, että tarvitsiko luentoani varten varata kulttuurikeskuksen ISO auditorio.

Se, miksi minut sinne on kutsuttu puhumaan, liittyy kuntaliitosasioihin:

”Nyt kun meillä on täällä Kemin, Keminmaan, Simon ja Tervolan kesken tämä kuntaliitosäänestys valtuustoissa tulossa, niin ajattelimma, että saataisiin historiasta tietoa näistä naapuruusasioista kun tulisit väitöskirjas teemoista puhumhan.”

No miehän lupasin valtuutetuille ja muille mennä puhumaan, vaan tiedä häntä, onko noista teemoista paljon liitosajatuksille tukea – tai ehkä se kutsu olikin just siksi, että haluavat minun vakuuttavan, ettei se yhteiselo ole ennenkään luonnistanut. – Paitsi on se. Välillä.

Jotta ei muuta kuin kaikki kemiläiset, keminmaalaiset, simolaiset ja tervolalaiset lukijani: huomenna keskiviikkona olen Kemin kulttuurikeskuksen isossa auditoriossa kuudelta kuvia näyttämässä, – ja historiasta kertomassa. Tulkaahan paikalle, ettei tarvi seinille puhua. 🙂 Kaikille avoimena tuota mainostavat.

Unien toteutumattomuuden maksimoimiseksi kävin vielä kampaajalla; ainakin tukka on hyvin.

Lappi Niitä näitä Valokuvaus

Kuvia

Toisen pääsiäispäivän aamiaisella istuimme ennen kahdeksaa, huolimatta siitä, että Juniori lähti eilen illalla yhdentoista aikoihin vielä Kaunispään päälle kuvailemaan täyskuuta, linnunrataa, toiveissa vielä revontulet. Minäkin vielä kymmenen jälkeen olin pihalla kameran ja jalustan kanssa, mutta en pojan mukaan sitten kuitenkaan lähtenyt. Reposia ei ollut ollut, mutta kelpo kuukuvia oli Juniori saanut. Vain vähän olen kade. 😉

Juniori on taivaankaaren ja sen ilmiöiden kuvaamisessa ison askelen meitsiä edellä, mutta ei se estänyt meitä molempia (ja Miniää myös) eilen Siidassa (Inarissa oleva ”keskeinen kohtaamispaikka Inarissa, Suomen saamelaisalueen keskuksessa. Siida on ikkuna saamelaiseen kulttuuriin ja Pohjois-Lapin monimuotoiseen luontoon.”) yhdessä kehuskelemasta toisiamme: siellä oli reilun 10 minuutin diakuvakooste ”Revontulista” ja muista Lapin taivaantulista, tunturimaisemista.

Ja kyllä me yhtäpitävästi toisillemme todistimme, että on onnistuttu muutamia samantasoisia ja parempiakin kuvia Saariselän tuntureilla ja kairassa kuvaamaan… sellainen äiti-poika -keskinäisen kehumisen kerho kokoontui Siidan auditoriossa. 🙂

Mutta sitten: kyllä me ihan yhtä valmiita oltiin myöntämään, ettei meistä ikinä, ei koskaan, tule sellaisia kuvaajia kuin Markus Varesvuo. Hänen lintukuvanäyttelynsä oli ihan hurjan hieno!!!

Tämä ei ollut siellä.. ..mutta vähintään yhtä hyviä, monta. Kaikki. http://www.lintukuva.fi/markus/1513.php

Olin kyllä hyvin ihastunut, imponoitunut. Ja olenhan ennenkin sanonut, etten minä edes pidä linnuista. Mutta lintukuvista näytän pitävän. Koskapa näyttelyssä ei ollut kuvauskieltoa, rohkenin muutaman kuvan ottaa… Hömötiainen oli – yksi – lemppareistani. Saatikka koskikara, kuukkeli, riekko, … enää ei ole ongelmana kuin minkä ostaisi, mihin laittaisi…

Jos satut Inarissa päin olemaan, niin pelkästään Varesvuon kuvien takia kannattaa Siidassa poiketa.

Ja onhan se toki muutoinkin ihan erinomaisen hyvä museo- ja luontokeskus.

Toinenkin hyvä (vaihtuva/”valo”kuva) näyttely siellä oli. Venezuelainen kuvaaja Antonio Briceño oli kuvannut poroja, kuunnellut saamelaisia.

520 Bohcco -valokuvanäyttelyn valokuvat kertovat saamelaisista, heitä ympäröivästä arktisista olosuhteista ja poroista. Kuvausmatkoillaan Briceño kiinnostui myös saamenkielestä, sen sanaston rikkaudesta ja uhanalaisuudesta. Näyttelyn nimi on kunnioitus kielelle: saamenkielen 520 poroa tarkoittavaa sanaa tekivät häneen suuren vaikutuksen.

Me pidimme kuvien esillepanosta. Kaksi tai kolme pleksilasia, joille kuvat oli tehty… Merkillinen kolmiulotteisuus. Kuvat kuvista eivät (tietenkään) tee oikeutta.

Huikeita-5

”lähtee suoraa päätä kotiin” … niin mekin aamulla tehtiin …

Nyt jo kotona. Monta tuntia oltu jo, huomisia duunejakin ja keskiviikon luentoa valmistellen jo monta tuntia …

Ja siitä nuo vain vähenevät… 🙂

125

Lappi

Pääsiäisen aurinko tuli sittenkin!

Aamu oli vielä pilvinen ja tuhnuinen. Silti – tai siksi – lähdin nuorenparin kanssa kohti Inaria. Ajatuksena oli käydä korkeilla paikoilla (Tuulispää, Sovintovaara) kuvailemassa, mutta tiet näyttivät kovin sohjoisilta, joten päätimme olla riskeeraamatta. Jatkoimme kohti Inaria, ja Siidaa. Menomatkalla pidin nuorille lyhyen luennon Lapin sodasta ja poika minulle tähtikuvauksesta.

Ivalo – Inari -tie on yksi Suomen kauneimmista. Varsinkin kesällä ja syksyllä. Mutta kyllä se huhtikuun alussakin viehättää. Siidassa on parhaillaan sekä perusnäyttely että kaksi ihan huippua valokuvanäyttelyä ja revontulikuva”show”. Kerronpa niistä kuvien kera vaikka huomenissa. Paluumatkalla poikkesimme Kaunispäälle…

Ja sitten yritys liittää mukaan pieni videoklippi: kuvasin sen vedenottopaikalta, pulahduspaikalta, Hangasojan rannalta…

Siis lunta on, aurinkoa on, rauhaa on,

Lappi Liikkuminen Ruoka ja viini

Lankalauantai Lapissa

Eihän meitä aurinko tänään(kään) ilahduttanut, mutta pilvinen, ajoittain sateinen sää ei ollut este liikkumiselle. Minäkin jätin tänään hiihtämättä, lähdettiin koko porukka ja koirat kävelylenkille.

Ja ketkä odottavatkaan, että Miniä & Juniorikin tulevat ulos ja että lähdetään!

Ensin käytiin Kiilopään juurella katsomassa jääveistoksia, jotka eivät oikein päässeet oikeuksiinsa pienessä pyryssä.

Muumi- ja Angry Birds -hahmoja siellä kuitenkin bongasimme.

Ja sitten Saariselälle ja lenkille ja kauppaan.

Pihapiiriin palattua kokeilimme uusia aktiviteetteja. Lumikenkäily ei ole ihan niin yksinkertaista kuin saattaisi olettaa. Juniorilla onnistui paremmin kuin minulla, Pehtoori ja Miniä eivät edes kokeilleet. Mutta liikuimmepa taas tovin.

Iltapäivästä iso osa kului juhlaruokaa tehdessä. Saimme vieraita, Helsingistä asti. Meidän Helsingin ystävät ovat näillä seuduin lomailemassa, ja vihdoinkin saimme heidät myös tänne mökillemme käymään. Kalaasiystävävistä kaikki muut ovatkin käyneet, nämä vuosikymmmenien ystävät eivät uudessa mökissämme ole. Nyt oli siis erikoishyvä syy tehdä hyvä illallinen.

Lapaksia, poronfilettä ja monia pieniä jälkkäreitä (lemon posset, leipäjuustoa karpalosiirapilla, ChocoChilin konvehteja ja pääsiäisunelmista).

Lapakset olivat kauniita, ja pikkukipoissa uusi sovellus: avokadoa (sitruunamehulla muhennettuna) ja poron kylmäsavuhakkelusta ja koristeeksi muutama siivu. Hyvä yhdistelmä oli. Sitten tavallista savupororieskaa juustokukilla ja ”uusia” rautuveneitä.

Kyllä minulle ruoka ja sen tekeminen ovat sosiaalinen tapahtuma.

Huomiseksi on luvannut aurinkoa. Jee!!!

Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Mökin pirtissä

# Hashtag ladun varrella! Tänään oli hyvä aamu hiihtää.

Tänään on ollut hyvä päivä muutoinkin. Leppoisa ja levollinen.

Ulkoilua, lukemista, vähän kirjoittamistakin, kuvaamista, ruoan laittamista. Teinpä erinomaisen hyvän lammaskastikkeen pastalle. Sellainen mitä kaapista löytyy soosi; olennaista pitkä kypsytys ja yrtit. Valkosipulia ja minttua paljon.

Ja Miniän kanssa tekaisimme pääsiäisunelmista. Unelmatorttu on perheessä klassikko, mutta moneen vuoteen en ole sitä pääsiäiseksi, enkä paljon muutenkaan tehnyt, mistä Juniori aamulla esitti paheksuntansa. Niinpä päätimme sellaisen tehdä. Perinteinen, äidin ohje, löytyy Riemusta ruuanlaittoon -kirjastani (viimeinen ohje, ja HUOM. ohjeen ½ pkt tomusokeria tarkoittaa noin 150 g).

Tänään jäi vähän vaaleaksi (ei ollut Ögön tai Van Hauten -tai muuta tummaa kaakaota, vaan tehtiin Oboylla). Ja sitten täytteestä tein ”pääsiäisemmän”, keltaisemman lisäämällä muutaman tipan keltaista karamelliväriä.

Istuimme ruoan ääressä pitkään, paljon puhuen. Menneestä ja tulevasta.

Ja tässä ”tutkielmani” lasimunista.

Pääsiäiskuvia

Pääsiäiskuvia-4

Pääsiäiskuvia-2

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Ihan oma päivä

Kiirastorstai poutaisella Hangasojalla alkoi jo hyvin varhain, ja tovin duunattuani päätin, että NYT on aika lähteä hiihtämään. Minähän olen reipas ja menen ennen kuin keli menee ihan nuoskaiseksi, sillä minun ”minigrippi”-sukseni (sellaiset voitelemattomat) eivät ole parhaimmillaan nollakelillä, saatikka nuoskassa, joten lähden NYT.

Ei muuta kuin sauna lämpiämään, sukset autoon ja ajelen Savotta-Kahvilan pihaan, josta sitten ladulle. Kyllä, kyllä minä hoksasin, että latukone ei ole vielä käynyt, mutta latu-ura näkyy, eikä siinä ole kuin pari senttiä lunta. Siis ei muuta kuin sivakoimaan.

Kilometrin kohdalla oli myönnettävä: enhän minä mitään hiihdä! Minä sauvakävelen sukset jalassa! Mutta takaisin en käänny!

Muistelin, että joulu- ja hiihtolomallakin latukone tuli melkein heti vastaan, kun olin ladulle lähtenyt, että aamulla sen reitti menee tästä. Meneehän se: mutta aamukahdeksan on eri asia kuin aamuyhdeksän! Aamukahdeksalta se ei mene. Sinnillä jatkoin, sillä olin varma, että kun pääsen Saariselkä – Kiilopää -valaistulle ladulle (ei Parfyymilatu, vaan se pitempi) niin sen on OLTAVA kunnossa. Oli se. Ja arvaattekin: latukone tuli vastaan. Olihan sen aika!

Kolmen kilometrin tarpomisen jälkeen suksen pohjat osoittivat: ei luista, 10 senttiä lunta pakkaantunut pohjiin!

Ja samanlaiset tosi tiukkaan paakkuuntuneet lumikerrokset monojen pohjassa. Jotta meni se hiihtolenkin alku enempi voima- kuin aerobiselle puolelle. Mutta sitten loppu oli yhtä juhlaa. Luistoa ja kauniita näkymiä. Sinistä taivasta ja auringon pilkahduksiakin.

Hiihtolenkki, jossa minulla menee tavallisesti kolmesta vartista tuntiin, vei tänään puolitoista tuntia. Mutta tulipahan liikuttua.

Mökille päästyä, saunan pesä oli tietysti jo sammunut, – sytyttelin uudelleen, ja odotellessa lämpiämistä tein lumityöt. Ja kyllä minä niin mieleni ilahdutin ulkoilmasta, valosta, Lapista, luonnosta.

Saunan jälkeen yhden artikkelin luin, arvioin, muutamat sähköpostit hoitelin ja sitten jatkui oma päivä, retriittini puhumattomuus loppui ja lähdin kylille. Shoppailemaan!

Saariselän DesignCenterissä ArcticQueen-merkillä myydään villa- ja pellavavaatteita, joita puodin Pirjo on itse suunnitellut (ja paljolti kai ommellutkin), ja miehensä Iisakki niitä kauppaa. Tänään vakaana aikeenani oli ostaa sieltä tunika. Saa niitä nykyään tilattua netistäkin, mutta miksi tilaisin kun kauppa on täällä mökin lähiruokakaupan eli Kuukkelin vieressä.

Olen ostanut ko. kaupasta yhtä sun toista mökin sisustukseen ja kattauksiin, Pentikin liinoja, Origo-astioita, Muumimukeja, Saamenmaan musiikkia, kynttilöitä ja lautasliinoja ja sen meidän ison lämpömittarin, joka on täällä Temmatussa usein näkynyt. Olemme vieneet suunnilleen kaikki vieraamme kauppaan, ja tuliaisia ja noita Arctic Queenin vaatteita ja viittoja ovat ystävät ostaneet. Minä en ennen, mutta tänään ostin.

Eikä siinä vielä kaikki, kävin tietysti ruokakaupassa ja Alkossa, mutta sitten vielä Holiday Clubin Aurora Spahan: kasvohoidon aika. Nyt on hehkeä hipiä. Shoppailua, hemmotteluhoitoa ja herkkuja! Ihan kuin olisi ulkomailla.

Mökille palattua pääsiäissiivouksen [hyvin kevyen] tein, ja kun vielä muutaman keltaisen kaitaliinan silitän ja Pehtoori ja nuoripari koirineen tienpäältä tänne ennen kymmentä tulevat, voi pääsiäinen tulla.

Ai niin, tähän päivään on kuulunut tämäkin.

”On hauras elämä, …se antaa enemmän, jos pyytää vähemmän…”

https://youtu.be/2CUM_ttwUcI?list=PL1AXqF3ugrN-foGINAIpECrJUmOQD5CKC

Ostin Hectorin uuden CD:n, jonka ilmestymisestä en ollut aiemmin edes kuullut mitään.
Se maksoi vain neljä euroa. Se on tavattoman hyvä.
Minä olen kuunnellut mieluusti Hectoria jo 40 vuotta.
Niin se aika rientää. …

Bloggailu Lappi Niitä näitä

Tällainen retriitti

Etätöissä on se hyvä puoli, että voi nousta suoraan sängystä töiden ääreen. Ei mitään suihkutteluja, meikkauksia, föönauksia, vaatteiden valintaa, aamiaisen kattamista ja laittamista, ei eväiden tekoa, ei työmatkoja, parkkeerauksia, työhuoneeseen raahautumista.

Kunhan nouset, vaihdat pyjaman lösökamppeisiin, sekoitat banaanin, kiivin, Actimelin, vähän hunajaa ja paljon minttua, avaat tietokoneen, käärit hihat ja alat hommiin.

Välillä voit siirtyä pirtin pöydän äärestä sohvan nurkkaan.

Ajatuksena oli lähteä hiihtämään – edes pikkulenkki, mutta uppouduinpa töihin niin, että lumipyryinen sää ei houkutellut niin paljon, että olisin keskeyttänyt… Sitä paitsi oli koulutusneuvoston sähköpostikokous ohessa; entä jollei minulla olisi ollut Hajakaistaa? Ei toimivaa nettiyhteyttä? Miten kokous olisi sujunut? Varmasti ihan hyvin, mutta onhan tämä sähköisen viestinnän aika ihan erinomaista.

Illansuussa vasta hellitin, hyvä mieli että sain aikaiseksi… Sitten aika lumitöille. Niitä on riittänyt.. Josko pääsiäinen menisi vähemmillä?

Täällä on jo pitempi päivä kuin Oulussa, saatikka eteläisemmässä Suomessa.

Tänään jätin lingon käynnistämättä, ja ihan urheilusta nuoskalumisen pihapiirin ja polun purolle kolaaminen kävi. Maisema ihan musta-valkoinen. Välillä hyvin valkoinen. Pyryttää.

Tämä kuva on värikuva. 😉

Vielä kun kannoin vedet saunalle – kannoin niin paljon että riittää pariksikin päiväksi – oli parin tunnin ulkoilu hoidettu. Sauna ja safka ansaittu.

Tänään en ole puhunut ollenkaan. Sellaista ei usein minulle käy. Kirjoittanut olen, sähköposteihin vastaillut, paljonkin. Mutta ääneen en ole puhunut. Sellainen ei ole minulle tavallista. Ei ollenkaan.

Hiljaisuuden retriitti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. joku (kiitos vain) oli Facebookissa (ilmeisesti jossakin ryhmässä) linkittänyt aprillipäivän historia -postaukseni sillä seurauksella, että jo nyt sen on käynyt lukemassa yli 700 henkeä. Tässä tulee Tuulestatemmattua-blogin vilkkain päivä. Hassua. Minä olen hiljaa, mutta blogi ”juttelee omiaan ja itsekseen”. 😉

Lappi Niitä näitä Yliopistoelämää

Etätöissä

Tänään näkymä byrooni ikkunasta on ollut tällainen.

Ajatukseni oli tulla tänne tekemään – rauhassa – ensi viikon esitelmää ja infoa sekä kirjan toimittamiseen ja sen täydennys/päivityspuuhiin. Että ei olisi jatkuvaa ramppaamista ja kontaktiseeraamista työhuoneessa, että olisi työrauha. No ei täällä kukaan ole rampannut, mutta työpuhelin ja sähköposti ovat hehkuneet punaisina. Opiskelijat tarvitsevat sekä opintoajan jatkoanomuksia varten sekä toimeentulotuen anomiseksi lausuntoja – juuri tänään! Nyt on maaliskuun viimeinen päivä, ja se on dead-line noille jutuille ja kyselevät niitä juuri nyt! Huoh!

Ja sitten yksi pääsykokeisiin tulija kyselee, saako pääsykokeissa syödä nikotiinipurkkaa ja/tai käyttää nuuskaa? – Eipä ole moista ennen tiedusteltu!

Sitten on tullut KAKSI puhelua ja kyselty esitelmöijäksi kesän kotiseutujuhliin. En lupautunut: on tässä huhti-toukokuussa sellainen puhujaralli jo muutenkin, että en todellakaan enää kesällä mihinkään lähde. Ja KAKSI toimittajaa on ottanut yhteyttä. Toisen kanssa rupattelimmekin tovin, – siihen liittyen pitäisi olla huomisessa Kalevassa nimenikin. Eikä ole mikään aprillijuttu, vaikka onkin. 🙂 Siis aprillipäivän historiaa… Viime vuonna siitä kirjoitinkin täällä Temmatussa.

Toimitustyöhön ja kandilaisten kyselyihin liittyen ovat sähköpostit kulkeneet; etätyö on siis lopultakin sujunut.

Sääkin on ollut hyvin työmyönteinen: ei kimmeltäviä hankia houkuttamassa laduille tai mäkeen.

Yöllä satoi lunta, aamullakin vielä satoi, liki koko päivän satoi ja nyt sataa. Täällä on hyvin paljon lunta. Ei ihan metriä, mutta ei se siitä kauas jää.

Iltapäivällä olin kuitenkin pari tuntia ulkona: oli tehtävä lumityöt, jotta pääsi pihapiirissä liikkumaan, purolle hakemaan saunaan vedet.

Mikä on olennaista tuossa rantasaunakuvassa? Satoja kertoja kuvatussa ja täällä esillä olleessa rantasaunakuvassa? – Siinä näkyy varjot! Pieneksi hetkeksi lumipyry taukosi, ja aurinko onnistui pilvien takaa paistamaan, – tekemään varjoja. Varjot voivat siis olla erinomaisen myönteinenkin asia.