Showing: 3891 - 3900 of 6 410 RESULTS
Lappi Niitä näitä

Matkalla pohjoiseen vol. xxx

Kesäajasta talveen.

Minulle siirtyminen kesäaikaan ei ole koskaan ollut mikään ongelma. Päinvastoin: hyvä että kellot siirretään minun sisäisen rytmini mukaiseksi. 😉 Silti olin myöhästyä tiedekunnan Missä mennään – tilaisuudesta, jossa minulla oli puheenvuorokin. Jonne olin eilen vielä tehnyt Powerpointit ja joka oli yksi syy sille, etten lähtenyt mökkiä kohti jo eilen.

No ehdin sittenkin aamulla  pitämään osuuteni. Ja mikä on olennaista? Olin yrittänyt tehdä parikymmenminuuttisen juttuni analyyttisesti, uutta tietoa tuovaksi, informatiiviseksi, toimintaa edesauttavaksi … ja miten käy? Yksi jos toinenkin kävi kiittelemässä pp-settini layoutia ja kuvia! No, hyvä että edes niitä. 😉

Pääsin lähtemään kohti pohjoista hyvissä ajoin ennen puolta päivää.

Nyt matkalla ei ollut ”tehokasta peliaikaa” eli en tehnyt töitä. Yksikseen kun ajelee, voi ainoastaan puhelimitse hoidella jotain työjuttuja, ei lukea mitään. Ajamisestahan minä pidän, pidän aika paljonkin. Mutta! Mutta tänään ajaminen kävi työstä. Koko vähän vajaan 500 kilometrin matkan taittaminen vaati tekemistä.

lunta

Oli ihan hitonmoinen keli. Vettä, räntää, loskaa, vesisadetta, jäätävää tihkua. Mustaa jäätä, tavallista jäätä, rospuuttoa. Paljon (vastaantulevia) rekkoja, paljon ihan kahjoja ohituksia tekeviä. Palteita, vastaantulevien heittämää vesimoskaa, vesiliirtoa (oikeasti kerran kyllä kylmäsi ja puski hien pintaan oikeasti) … Ei poroja mutta oli ajettava hiljaa. Kuuttakymppiä, vain pieniä pätkiä satasta. Loppumatkasta tie liki kuiva (yläkuva). Matkaan kului (Rovaniemen Sittarin pysähdyksen kanssa) kuusi ja puoli tuntia.

lunta-2

Mökkitiellä oli viimeksi käynyt hiihtäjiä, ei lumilinkoa.

Mökkipihassa lunta. Minullahan jäi viimeksi lähtiessä lumityöt tekemättä… Ja lisää on tullut. Ei ihan metriä, mutta paljon on lunta. Raskasta nuoskalunta. Paljon jäi lumitöitä huomiseksi.

lunta-3

Hangasojan varrella näyttää olevan paljon mökkiläisiä. Pääsiäisenä täällä yleensä aina eniten. Niin näyttää olevan tänä vuonnakin.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kohti pääsiäistä

Kun Jarkko Ahola laulaa Nessun dorma, niin silloin ei voi kuin kuunnella ja liikuttua ja nauttia. – Tähdet, tähdet on nyt ”The telkkariohjelma”, jota seuraan. Ainoa tällä hetkellä.

Olen ollut koko päivän jotenkin väärällä raiteella. Ja väsynyt. Ei liki puolille öin bileissä roikkuminen ole mikään pikkujuttu ikäiselleni. Mutta vielä hyvillä mielin olen ollut.

appelsiinit

Tein appelsiinimehua.

Pitäisi tehdä useamminkin. Nautittiin sitä jälkkäriksi. Ja appelsiinirahkaa. [Gastriitti on oireillut aika vähän viime päivinä, joten heti piti mennä kokeilemaan sitrusten sietokykyä… ;)]

appelsiinit-2

Sekä töiden että pääsiäisen vieton osalta kaikenmoista valmistelua tänään. Juttuhan on nimittäin niin, että huomenna lähden iltapäivällä ajelemaan pohjoiseen. Vetäydyn korkeanpaikanleirille kirjoittamaan ja kokoamaan opiskelijaopasta.

Ja viettämään perinteistä pääsiäisviikon retriittiäni.

appelsiinit-3

Pehtoori ja nuoripari tulevat sitten torstaina perässä. Tyär ei tule, eikä sitten tule Meksikosta Danielkaan: 10 000 km:n etäisyys ja seurustelu ei ole toimiva yhtälö.

appelsiinit-4

Pääsiäisestä ja pääsiäissapuskoista puheenollen: Pieni pääsiäisruokakirjanen on edelleen olemassa. Klikkaile tästä. Katsohan jos jotain sen ohjeista pääsiäiseksi soveltelisit.

Ja sitten toinen pääsiäisruokavinkki on  Beach House Kitchen -blogi: siellä on nyt menossa ruokahaasteen äänestys. Minun karitsapateeni ei ole oikein hyvin sijoittunut 🙁 . Siellä onkin ihanan näköisiä pääsiäispöytään sopivia herkkuja. Käyhän kurkkaamassa ja äänestämässä. KLIKS.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Ensimmäiset ja viimeiset bakkanaalit

Mistä on lomapäivä tehty? – Aamupäivästä Caritaksessa, iltapäivällä appivanhempien muuttopuuhissa, illansuussa nuorenparin kanssa syömässä Istanbulissa (perinne on käydä ulkona syömässä heidän synttäreidensä aikoihin) ja ilta opiskelijoiden Bakkanaaleissa.

Bakkanaalit ovat taas niitä juttuja, joista totesin, ”mun viimeiset”. Ja kerroinpa opiskelijoille(kin), milloin oli minun ensimmäiset. Ne kun olivat samalla ekat oululaisten historianopiskelijoiden järkkäämät ikinä. Vuonna 1982 oli historian opiskelijoiden ensimmäiset bakkanaalit. Ja kuinka ollakaan, olinpa niitä minäkin järkkäämässä.

Nyt – hieman nolosti – tähän suora lainaus Wikipediasta:

Bakkanaalit (lat. Bacchanalia) olivat roomalaisten pitämiä, viininjumala Bacchukselle omistettuja villejä juhlia. Niiden vietto tuli Roomaan eteläisestä Italiasta etruskien kautta. Alkuperäiset bakkanaalit pidettiin salassa ja niihin osallistui vain naisia. Kolmipäiväiset juhlat pidettiin vuosittain maaliskuun puolivälissä Similan laaksossa lähellä Aventinus-kukkulaa. Myöhemmin riitistä pääsivät osalliseksi myös miehet ja sitä vietettiin useammin, lopulta viisi kertaa kuukaudessa. Liviuksen mukaan juhlinnan yleistyminen tapahtui Paculla Annian ollessa Bacchus-kultin johdossa.

Myöhemmin sanalla bakkanaalit on kuvattu mitä tahansa ylenpalttisia juominkeja, etenkin opiskelijajärjestöissä.

”Ylenpalttisia juominkeja”? Ei nyt ihan niinkään, tai että pelkästään sitä. Silloin kun me ne järjestettiin, oli kyse rahan hankkimisesta tulevaa Kreikan ekskursiota varten. Vuokrattiin lääkiksen killalta biletila, hankittiin kohtuullisen paljon olutta ja siideriä (Golden Cap) oli kai juuri noihin aikoihin lanseerattu Suomeen) sekä muita juovuttavia aineita, leivottiin jotain suolaisia piirakoita ja keiteltiin kahvia. Tehtiin antiikkiaiheisia kuvaelmia ja järjestettiin (tieto)kilpailuja opiskelijat vastaan henkilökunta, jota sitten bakkanaaleissa ei paljon näkynyt.

Illan tuotto oli sellainen, että kaikille matkalle lähtijöille lentolippu Helsinki – Ateena – Helsinki tuli maksamaan neljänneksen vähemmän kuin olisi ilman bakkanaaleja maksanut. Minä sain kyllä matkalipun työnantajan = historian laitoksen maksamana. Sillä, paitsi että olin neljännen vuosikurssin opiskelija, olin myös ko. ekskursiolla matkanjohtajana. Siispä kaksoisroolia vedin.

Bacchuksen kultti on säilynyt Oulussa elinvoimaisena tiimalaisten (historian opiskelijoiden ainejärjestö on Tiima ry) kannatellessa sitä vuodesta toiseen. Olennaista on, että sen järjestävät nykyisin fuksit. Eka vuosikurssin yhteisöllisyys tai koheesio saattaa parantua tästä spektaakkelista, mutta toisaalta, ne joille bile-bisse-bailaus-opiskelijakulttuuri ei ole tärkeää eikä houkuttele, jäävät entistä enemmän syrjään.

Mutta minulle ilta oli tänään ikimuistoinen. Pyysivät, vaativat – yllättäen – pitämään läksiäispuheen. Olinko valmistautunut, – No en. Puhuinko pitkään? – No en. Tai no en niin kovin pitkään, mutta kun taputtivat, kun tuntui, että kyyneleet olivat kovin lähellä, oli kerrottava juttuja…

Illan kuluessa yksi jos toinenkin opiskelija kävi ”avautumassa”, juttelemassa, puolin ja toisin kuulumisia vaihdeltiin. Tuntui kummallisen hyvältä havaita, ettei ole itsestäänselvyys. 😉 Jos – tai kun – jotain tulee ikävä, niin se on nuo nuoret opiskelijat, jotka ikävän tekevät. Minun viimeiset bakkanaalit ovat ohitse.

Niitä näitä

Perusasioiden äärellä

Perjantai joka ei mennyt ihan niin kuin olin ajatellut.

Suunnaton sämpläys, että löytyi sopivat kamppeet hammaslääkäriin ja töihin lähtöön. Hammaslääkärissä implanttien muottien otto. Ei se satu. Mutta sattui olemaan niin, että lääkäriltä erinäisiä työkaluja tai jotain tarpeita puuttui, – no ei se minua haitannut. Mutta iltapäivällä iskenyt särky toi muistoja kaikista vuosien aikana olleista hammaskivuista,… Lopultakaan ei iso juttu. Jos se kipu tähän jäi.

Ja ajoissa olin töissä, jossa ei tosin juuri muita. Olikohan meitä 5/25 tänään duunissa? Sehän takasi ennen kokemattoman työrauhan. Ensi viikon ja pääsiäisen jälkeisiä puheita, esitelmiä, infoja kasasin.

Eksyin välillä uutissivuille. Kuinka ahdistavia ovatkaan. Lentopelko ei todellakaan ole iskenyt, … mutta mietin ihmisiä ja mielipiteitä, vanhempia, ex-tyttöystäviä, kavereita, firmoja ja niitä, jotka ovat valmiita heittämään ensimmäisen kiven ja niitä, jotka menettivät rakkaansa. Mietin maailmaa. Ihminen on ihmiselle susi. On.

Suljen silmät. Ja palaan työhön. Senhän olen niin monta kertaa ennenkin todennnut auttavan …

Ja kesken työpäivän dekaanin kanssa käytimme aikaa toistemme tsemppaamiseen, ja menneiden muisteluun. 😉

Vähän oli aikeena, että lähden tänään muuttopuuhiin minäkin, mutta enpäs ehtinyt, eikä minua juuri kai tarvittukaan. Tänään appivanhemmat pääsivät takaisin kotiinsa, pääsivät pois ”vankilasta” kuten anoppini Metsolan-seniorikotiaan nimitti.  Ja se oli kuitenkin monien, monien asiaa kokeneiden mielestä yksi Oulun parhaista, jollei paras.

Puoli vuotta siinä meni, – siinä, että vesiboilerin ”räjähdyksen” jälkeinen vesivahinkoa (= koko talon ja perustuksien peittyminen veteen) on kuivateltu ja kaikki pinnat lattiasta kattoon, seinästä seinään, on uusittu. Talvi siinä on mennyt ja Pehtoorilla ja sisaruksillaan riittänyt puuhaa rempan tiimoilta.

Perusasioita-4

Ja kuinka anoppi-reppana onkaan kärsinyt ”diasporastaan”. Vaikka palvelutalossa oli ihan hulppeat olosuhteet, vaikka molemmat pojat kävivät siellä vuorollaan vähintään kerran viikossa, tai suunnilleen joka toinen päivä, huolehtivat kaikesta arjesta, vaikka tytär soitti joka päivä vähintään kerran, kävi kun töiltään pääsi. Vaikka kaikki lastenlapset kävivät usein, – ja miniätkin joskus. Silti anoppi tunsi koko ajan asuvansa ”vankilassa”.  Sanoikin sen moneen kertaaan.

Mutta tänään pääsivät takaisin omaan, täysin remontoituun, (paljolti vakuutusyhtiön piikkiin) rempattuun kotiinsa. Onnen päivä on ollut anopille ja apellekin.

Kun Pehtoori illansuussa muutosta kotiutui, tuntui, että perusasiat, liki raamatulliset, ovat nyt hyväksi: siis leipää ja viiniä.

Perusasioita

Leipää.

Perusasioita-2

Viiniä.

Erinomaisen paljon suosittelemme La Secateuria.
Kyllähän se pääsiäisen lammaspaistin kylkeen sopii. Ja moneen muuhunkin.

Se on liki makeaa, mutta haitanneeko se? Valkosipulisen lammaspaistin  tai karitsapateen kanssa arvelisin täydentävän pääsiäisen päivällisen tunnelmaa. Ehkä joku haluaa avata toisenkin pullollisen. 😉

Perusasioita-3

Yksinkertaisuus jatkukoon.

Perjantaita, ihmiset!

Oulu Valokuvaus

Nallikarissa taas

Sain kuin sainkin lähdettyä iltakävelylle. Tosin ensin  ajelin autolla – vaihteeksi – Nallikariin. Lauantain onnistuneiden auringonlaskukuvien innoittamana olin tänään liikkeellä vähän järeämmällä kalustolla (tele-zoom mukana). Olipa huikean hieno ilta. Pikkupakkanen, ei juuri tuullut. Paljon lapsiperheitä, pilkkijöitä, kuvaajia, kävelijöitä, pyöräilijöitä. Kevättalven ilta houkutti muitakin ulos ja Pohjolan Rivieralle.

Nallikari 26_3_2015-5

Tuossa kuvassa  on oikeastaan se tunnelma ja olo, joka tänään on ollut. Sellainen viileä seesteisyys. Levollisuus. Pitkästä aikaa täyspitkien yöunien jälkeen on ollut vakaa olo, ja hyvillä mielin hiljaisella työpaikalla järjestelin asioita, omia ja opiskelijoiden, menneitä ja tulevia. Tohtorikoulutettavien kanssa ohjauspalavereita, – ja sittenkin laitoin vireille, josko sitä työelämävalmiuskoulutusta saataisiin vähän petratuksi. 😉

Nallikari 26_3_2015-6

Laitoinpa näitä kuvia, ja sitten viime lauantain majakkakuvan tuonne FB:n puolelle ”Oulu tutuksi” -ryhmään, ja alle tunnissa on tullut jo sata tykkäystä! Ihan huikeeta. Saattaapi tässä käydä ihan leuhkaksi ja ajatella pian, että osaa jo ottaa joskus kuviakin… 😉

Tosiasia on se, että kun ei ole millään kurssilla jossa olisi läksyjä ja tehtäviä, ei tule opeteltua mitään uutta, ei haastettua itseään. Laiskistuu ja samoja uria kulkee. Pojan kanssa kyllä on jo suunniteltu pääsiäiseksi kuvausretkeä … Nellimiin vaikka? Katsotaan nyt.

Ruoka ja viini

Pikkulauantai

Iltapäivällä koulutusneuvoston kokouksessa opetusten välissä ja jälkeen, pitkän päivän, jo viikonkin väsyttämänä, ajatukset harhailivat ruokaan (mitä tänään syötäisiin) ja siihen, että tälle illalle ei olisi mitään kotiin kannettavia valmisteltavia asioita, … Mutta olisi pitänyt käydä kaupassa, sillä muutoin edessä nuudelisoppasafka. Enkä viitsinyt Pehtoorille, jolla on tämä(kin) päivä ja viikko ollut taas remppa- ja muuttoasioita hoidettava, tekstailla kauppalauppua.

Ja niinpä tuli mieleen, että on pikkulauantai. Moinen käsite ei ole kuulunut sanavarastoon aikoihin, mutta tänään pieni huoahduksen paikka ja kotiin palatessa ehdotin, että lähdetään Tuiraan testaamaan nuudelibaari ja sitten elokuviin. Ihan selvästi pikkulauantain tunnusmerkit: lukio- ja opiskeluaikana mentiin tosin ensin leffaan ja sitten vasta makkarakopille.

Merikoskenkadulla on ollut pian vuoden verran thaimaalainen ”Noodle Bar 9”, eikä kertaakaan ole tullut käytyä tai haettua sieltä take-away-pakettia. Olen toki kuullut ja lukenut positiivisia kommentteja paikasta. Karuhko, mutta siisti paikka. Paistettua riisiä ja paistettuja nuudeleita eri höystöin tai nuudelikeittoa listalla. Pehtoori otti nauta-possua, minä rapu-tofua. Annokset kympin molemmin puolin.

Nuudelibaari9

Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa, ruoka hyvää ja edullista, ja sitä oli vähintäänkin riittävästi.

Ja sitten elokuvateatteri Stariin. Kun istahdimme penkkiin, Pehtoori hoksasi kysyä, ”mitä me tultiin katsomaan?” – ”Edelleen Alice”. – Ai se kirja? – Just se.

Lisa Genovan samannimisen romaanin luimme neljä vuotta sitten syksyllä, olin juuri jäänyt vuorotteluvapaalle – miettimään, palaanko takaisin yliopistoelämään. Siinä elämäntilanteessä luin kirjaa, jossa kirjan päähenkilö, ikäiseni (vähän nuorempi) professori luopuu opettamisesta, opiskelijoista, tieteentekemisestä, olemasta hyvä työssään, luopuu muistoistaan, hyvästä elämästään ja hänen suhteensa aikuisiin lapsiin on ”kasvuvaiheessa”.  Tuon kirjan lukemisen aikoihin oman äidin ja appivanhempien vanhenemisen vaikutukset olivat yhä enemmän omaa arkea, joten tuo kirja kosketti syvästi. Pisti ajattelemaan ja olemaan kiitollinen. Alzheimerin taudin etenemisen kuvaaminen oli hyvin todentuntuista, jopa myötäelämistä ja paljon ymmärrystä lisäävää.

Kun elokuva tuli, ajattelin, että tässäkin käy – kuitenkin, väistämättä, kuten tavallista – niin että leffa ei yllä kirjan tasolle. Hollywoodin pehmodraama traagisesta aiheesta? – No ei ihan niinkään: ensinnäkin elokuvan käsikirjoitus ei noudattanut orjallisesti kirjan tekstiä, ja hyvä niin. Elokuva oli hyvä, koskettava, olematta ahdistava. Ja se oli merkillisellä tavalla hyvin kaunis, olematta imelä. Ja osastaan Oscarin saanut Julianne Moore oli huikea. Hänen varassaan ja ansiosta elokuva ylsi kirjan tasolle, tai paremminkin niin, että oli elokuvana hyvä. Suosittelen.

Tuolla Starin sivulla on leffan traileri.
http://www.elokuvateatteristar.fi/naytosajat/edelleen-alice.html

Niitä näitä Yliopistoelämää

Työnhakuasioita

Lipasto-2

Ei niinkään takatalvi kuin tavallinen maaliskuun lumipyry ja myräkkä. Aamulla töihin mennessä oli teilläkin vielä rauhallista, illansuussa palatessa lyhyen matkan varressa parikin peltikolaria.

Tänään viimeisen luentosarjan viimeinen (palaute)luento. Onhan noita yksittäisiä, erillisiä luentoja vielä montakin, huomennakin kaksin kappaleiden (metodeja ja tekstinkäsittelyn ja excelin ohjeistusta), mutta tänään viimonen oman luentosarjan luento. Ja sen sitten käytin työelämävalmiuksien lisäämiseen, CV:n teon opettamiseen, tieteellisen tekstin perusteiden selvittämiseen.

Kysyinpä tuosta eilen esillä olleesta ansioluettelon laatimisen opetuksesta: ”Kuinka monelle on koulussa opetettu laatimaan ansioluettelo?” – Kahdelle koko luentoporukasta (liki 30). Siis lukiossa ei opeteta – merkillistä! Yliopiston tarjoamalla ”Kirjallinen ja suullinen viestintä” -kurssilla joissakin moduuleissa kuulemma asiaa opetetaan, mutta kun moduulit ovat valinnaisia, jää monella taito ja tieto saamatta. Mikä sitten aiheuttikin sen, että minun pikakurssistani sain suoraa hyvää palautetta jo tänään. 🙂

Lipasto-3

Vinkkasinpa opiskelijoille, että minunkin paikkani on vastikään pistetty auki. Hakukuulutusta pitivät kovin pitkänä ja portfolion laatimista isotöisenä. Minulla olisi valmiina 🙂

Kollegat ovat olleet hyvin tyytyväisiä, että pesti ylipäätään saatiin laittaa avoimeksi, – vastikään yt:t läpikäynyt ja pitkään rekrytointikiellossa ollut yliopisto kun ei automaattisesti enää virkoja täytä. Mutta johdolta tuli sentään päätös, ettei vastedes historian oppiaineessa kuuden hommia hoidella viiden voimin, vaan minulle valitaan tässä lukukauden lopussa seuraaja. Näin toivoin ja siksi irtisaunoutumisen teinkin hyvissä ajoin, ettei tule sellaista ”välitilaa” kuten usein käy, – ja professorin virkojen täytöissä pääsääntöisesti.

Niinpä kun minä jään pois, uusi aloittaa.

Yliopistoelämää

Hämmästyttää

Lipasto

Nyt on kuulkaa sen verran hoppu, että ei paljon bloggailemaan ehdi.

Teen yhteenvetoa ja palautetta opiskelijoiden luentooni kuuluvista harjoitustöistä. Yhden (tärkeimmän) harjoituksen tehtävänanto kuului näin:

Tee vapaamuotoinen hakemus paikallishistorian/yhdistys/yrityshistorian kirjoittajaksi tai historia-projektin vetäjäksi.

Hakemuksessa tulee ilmetä pätevyytesi, ja sopimusehtosi (mitä teet, missä ajassa ja millaisin ehdoin). Hakemuksen pituus 1 – 3 liuskaa.

Liittenä tutkimus- ja työ/projektisuunnitelmasi sekä myös alustava hahmotelma työn rakenteesta ja teemoista.

kuvalehti

Sekä sisältöön että myös hakemuksen tekoon oli luennoilla kyllä materiaalia. Linkitin vielä ihan erinomaisen ”rautalangasta väännetyn” ohjesivuston. Ja millaisia ovat näiden maisteriksi valmistuvien työhakemukset!? – En ottaisi töihin.

Tietääkö joku, opetetaanko lukiossa työnhakua? Jollei, niin totta totisesti olisi tarpeen! Olen pari kertaa ollut ohjaajana sellaisella humanistien mentorointikurssilla, mistä on kyllä aikaa 5 – 10 vuotta, ja silloin humanistiopiskelijat kyllä hanskasivat nämä asiat paremmin kuin tämä minun tämänkertainen luentoporukkani. Mistä johtuu? Noh, huomenna siitä luennolla varmasti keskustellaan.

Näihin tuohtuneisiin tunnelmiin… huomiseen.

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

On se aika keväästä

On se aika keväästä, että jos olis kansakoulun alaluokilla, miettisi jo, että voisiko piirtää välitunnilla viivat pihaan ja että voisiko jo hypätä myrryä [niinkuin Oulun seudulla sanotaan. Muualla taidetaan ”hypätä ruutua”]. Ainakin odottaisi jo kovasti että saisi pian vaihtaa monot tai kumpparit tennareihin. Vaikka siihen aikuisten oikeesti olisikin vielä yli kuukausi aikaa.

Jos olisi keskikoulussa miettisi, että olisiko koulun pihan pienellä asfalttipläntillä jo mahdollista hypätä narua, sellaista pitkää, ja melkein koko luokka olisi mukana hyppäämässä. Koko hyppytunti voitaisiin käyttää hyppäämiseen. Ja pipo pistettäisiin koululaukkuun heti kun kotipihasta ulos astuisi.

On se aika keväästä kun lenkillä ei enää tarvitse nastalenkkareita – paitsi jos menee metsäpoluille, ja se aika kun kävelysauvoihin pitäisi laittaa kumitulpat – paitsi jos menee merenrannan reitille. Eikä lenkille kannattaisi enää laittaa untuvatakkia, vaikka pohjatuuli on edelleen kova.

Ja kevät on jo niin pitkällä, että aurinkolasitkin on saanut jo kaivaa esille. Paitsi ettei niitä tänään tarvinnut. 🙁

On se aika keväästä kun minulla on mahdoton mieliteko syödä kaikkea sitruunaista ja appelsiinista, sekoitella tuoremehusta ja pakastetuista banaaniviipaleista aamusmoothieita, ja on se aika, jolloin limoncello pitää laittaa tekeytymään (ks. ohje täältä). Ainoa vaan, että kiellettyjen listallani ovat edelleen nuo sitrushedelmät, kuten myös kahvi, tuliset mausteet, punaviini ja kuplavedet. Saahan ne olla  listalla, – on eri asia, mitkä asiat oikeasti ovat pannassa.

Tähän aikaan vuodesta on pieni suvantovaihe lukuvuodessa, – yleensä. Nyt ei ole. Nyt on luennon harkat (mapillinen papereita) arvosteltavana, on puheenvuoro tiedekunnan missä mennään -tilaisuuteen valmisteltavana, on Manuaalin (kerron joku päivä) päivitys työn alla, on Mikrohistoria-erikoisluento ja ATK-ohjauskerta tulevalla viikolla, on sivuainepääsykokeen laadinta ja tarkastus, on luento Kemiin tehtävänä. Ei ole suvantoa, on ressi. Tai ei sentään. On vaan tunne, että minä en yksinkertaisesti ehdi.

Nallikarissa-3

On se aika keväästä kun on kaipuu mäkeen. Saariselän valkoiset, kimmeltävät tunturit kimmeltävät myös mielessä. Laskemaan, tai vaikka (vain) hiihtämään, on kaipuu. Sekin kuuluu maaliskuuhun.

On sekin aika keväästä että perheessä vietetään synttäreitä. Tai nykyisin tuplasynttäreitä. Onpa sattunut nimittäin niin somasti, että meidän nuoripari eli Juniori & Miniä ovat syntyneet juuri näinä päivinä. Yhtä aikaa olivat OYS:n synnytysosastolla 24 vuotta sitten. Tänään yhtä aikaa täällä meillä syömässä ja juhlittavana. Tein porolasagnea ja Nutella-kakkua, joiden tiesin olevan nuorten herkkua. No kelpasivat ne meillekin.  Ruoasta ja viinistä puheenollen …

Virtuaalipruuvin jälkeen asettamaani kyselyyn tuli mukavasti vastauksia. Ja mikä minua ilahdutti?! 14/21 oli hankkinut täällä Temmatussa suositellun viinin/viinejä ja pitänyt niistä! Ei siis ole menneet suositukset ihan metsään eikä ihan hukkaan. 😉 Ja viisi osallistui menneeseen pruuviin ja 11 aikoo osallistua jos sellainen vielä järjestyy. Kyllähän tällainen tulos vaatii sellaisen järjestämään. Toukokuussa pidetään uudet maistiaiset! Mukava. Tosi mukava.

Virtuaalipruuvi

Ja tähän loppuun pieni takauma eiliseen iltaan. Kyllä, kyllä minä pidin eilisen illan ruoasta ja viinistä hyvin paljon. Neljä tuntia nautimme ravintola Nallikarin erinomaisesta illallisesta. Sienipihvit olivat minun mieleeni ylitse muiden.

Phototastic-22_3_2015_98b84e2d-29da-40e8-a12c-cd32f5592769

 

Ja etelä-afrikkalainen punaviini: MAN. Pinotage-rypäleestä tehty tavattoman hyvä viini, jossa lämpöä ja lempeyttä, hillomaisuutta ja hyviä tanniineja. Se oli hyvää. Jos sattuu kohdalle, kehotan nauttimaan ilolla ja mielihyvin pois.

Ja seura ylivertaisen hyvää: puoli vuotta oli kulunut ettei näitä ystäviä (VMP) oltu nähty. Oli korkea aika päivittää kuulumiset, elämänmenot.  Ruoan ja seuran lisäksi illan kiehtovuutta lisäsi meri, joka ravintolan ikkunoista avautui. Lumeton jää, ilta-aurinko, paljon ulkoilevia, liikkuvia ihmisiä, näkyvyys kirkas. Ja sitten se auringonlasku!!

Sillä on väliä, mitä ravintolan ikkunoista näkyy! Huolimatta siitä, että olen jo Instassa sekä FB:ssa tämän kuvan julkaissut, laitan sen vielä tähänkin. Nallikarin majakka. Taas kerran. Erilainen kuin ikinä, ainakaan minun kuvissa.

Kannattaa klikata kuva isommaksi.

Nallikarissa-2

 139

Niitä näitä

Jokivarressa

Tänään tohtorikoulutettavien kevätseminaarin toinen päivä. Koko päivä sisällä. Vaikka oli mitä aurinkoisin lauantaipäivä.

sisällä

Mutta totta puhuen – oli oikeasti aivan jäätävän kylmä pohjatuuli, joten ei sisälläolo lopultakaan tuntunut pahalta. Eikä missä tahansa seminaarikopperossa sisällä oltukaan, vaan yhdessä Oulun mukavimmista ”työtiloista”, jossa toki on järjestetty karonkkoja ja muita juhlia. Lasaretinsaaressa on kongressihotelli, jonka Ståhlberg-sali on (tod.näk.) Engelin suunnittelemassa rakennuksessa vuodelta 1828.

Jokivarressa-11

Se on yksi vanhimmista säilyneistä rakennuksista Oulussa. Aiemmin Kilstupa-niminen rakennus on toiminut muun muassa leipomona, erityisosastona ja sairaalan henkilökunnan asuntona.

Jokivarressa-12

Siellä on hyvä keskustella tieteestä ja sen tekemisestä. Ja miettiä tulevaa. Ohjattavien, kollegoiden ja omalta osalta tulevaa.

Ennen kuin päivän seminaari alkoi, kävin patosillalla, siis ihan vieressä, tarkoituksena kuvata uudelleen sellaisia kummallisia jääilmiöitä, jotka eilen siellä näin ja kuvasin. Mutta kun eilen oli kamera ja tele-zoom säädetty auringonpimennyksen kuvaamiseen, niin otokset eivät (näidenkään kuvaamisessa) olleet oikein onnistuneita. Eikä tänään revanssi ja uudelleen yritys sitten onnistunutkaan! Niitä jääkuppeja ei – tietenkään – enää siellä ollut. Mutta tässä eiliset kuvat. Mitä nuo on?

Jokivarressa-3

Jokivarressa-4

Ne olivat noin 10 – 20 senttiä halkaisijaltaan. Voivatko ne olla jotain jäätynyttä vaahtoa?

Tänään yläkanavan yläpuolella oli vain sinistä, jäätävää vettä ja hilettä.

Jokivarressa-9

Jokivarressa-8

Huolimatta, että Lasaretin tunnetusti erinomaista lounastakin nautin ja seminaaripäivän jälkeen äidille viedessä söin hieman mämmiäkin, lähdemme nyt ystävien kanssa ulos syömään. Nallikariin mennään. Sanomattakin lienee selvää, että mukavaahan se on.