Hellettä helatorstaina

Iltaseitsemältä on vielä niin lämmin (ja sääsketöntä), että avasin työhuoneen oven. Lämmin huokuu pihalta sisälle, lintujen iltalaulut kuuluu ja Pehtoorin asentama ”vesiaihe” (= pihalla oleva ”vesipallo”) pulputtaa, mikä sekin kertoo, että on siirrytty kohti kesää. Tänään tuntuu kesältä. On tuntunut aamuvarhaisesta asti.

Avasin nimittäin eilenkin illalla oven pihalle, istuin nojatuolissa, kudoin ja kuuntelin merkillistä romaania (Grand Hotel Europa) ja eilisen illan oven avaus oli ”kohtalokas”. Jossain välissä pujahti sisälle orava, joka pihapiirissämme pyörii. Ja aamukuudelta se heräsi, ehkä hätääntyneenä tai jostain muusta syystä se aloitti pienen ”naputtelun”. Aikani sitä kuunneltuani nousin ylös ja tsädäm! Meillä on orava sisällä, ja se pitää METELIÄ! Saimme sen häädetyksi, mutta ei puhettakaan,  että kuuteen tuntiin jäänyt yöuni olisi enää jatkunut. Argh!

Mutta onneksi oli kesäaamu, oli helatorstai vailla lupautumista mihinkään, pl. systerin kanssa kahvitreffit, mutta nehän eivät ole pakko, eivätkä rasite, päinvastoin. Niinpä rukkasin päiväohjelmaa, ja lähdin jo aamutuimaan pyöräilemään. Koiteliin en aikeista huolimatta sittenkään suunnannut, vaan uusille reiteille hakeuduin: Kaakkurin kupeessa (itäpuolella) on asuinalue nimeltä Metelinkangas. Se ei varsinaisesti ole pääpyöräilyreittien varrella, joten en ollut koskaan siellä kunnolla liikkunut.

Tänään liikuin. Helatorstaina helteisenä aamupäivänä ajelin ristiin rastiin ja hämmästelin. Tällaistakin Oulussa? Metelinkankaalla kesäisen aamun hiljaisuudessa, puhtailla kaduilla, mustien ja valkoisten omakotitalojen, puisten sellaisten, pihoilla oli paljon Tesloja. Eikä se ollut vain yksi piha, jossa oli kaksi autoa tyyliin toinen valkoinen ja toinen musta. Ihan kuin sekin olisi rakennuskaavassa niin määrätty.

Aikuisia ei näkynyt pihapiireissä, mutta kaduilla pyöräili ja potkulautaili alakouluikäisiä ja nuorempia lapsia, pellavapäisiä, kiharatukkaisia, kesäkamppeissa, iloisina … Miksi minulle tuli olo kuin olisin Ruotsissa? Melkein kuulin lasten diskuteeraavan siitä, kenen vuoro olisi ekana mennä trampoliinille, joita näytti joka toisessa pihapiirissä olevan. Ja niissä ”jokatoisissa” olikin sitten erityisen hienosti hoidettu piha, ehkä kaksi Teslaa ja monta havupihtaa ja rautapenkkiä. Oikeasti tuli olo, että olin jossain epätodellisessa maailmassa. Ehkä se oli lämpö ja pyhäaamun verkkaisuus jotka tekivät miljööstä oudon.

Epätodellista oli myös Ainolan puistossa ja kahvila Kiikun patiolla. Siellä treffasimme sisaren kanssa. Emme kumpikaan olleet koskaan nähneet siellä niin paljon ihmisiä: jono jäätelökioskille oli ainakin 50 metriä, eivätkä turvavälit edes olleet isoja. Leikkipuistossa oli kymmeniä, kymmeniä lapsia. Siellä oli sellaista kaupunkielämää, jollaista Oulussa ei kovin usein tapaa.

Iltapäivän lopulla piipahdimme Pehtoorin kanssa lyhyesti Juniorin kutsumana Taskilantiellä, jossa oli pienetkin. Vaikka edellisestä näkemistä ei nytkään ollut kulunut kuin reilu viikko, tai noh, melkein kaksi, niin taas lapsilla kesti tovi ennen kuin oltiin taas omillaan, mutta sitten olisivatkin jo tulleet mukaamme, kun lähdimme takaisin kotiin. Noh, huomenissa on mummilan perhepäivähoitohuki aamupäivällä. 🙂

Minä sykkelöin vielä Pateniemen Lidliin. Lidlissä on Italia-viikot, mikä vastasi hyvin sään ja kuunneltavan kirjan herättäneeseen Italian ikävään. Parsaa Kellogs´n kera sekä monenlaisia antipastiherkkuja kotipiazzalla. Viileä ruoka maistui juuri tänään hyvälle. Juuri tänään ei huono päivä.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.