Reija

Räntäsateessa mukavia sisäpuuhia

Taas on juhlaviikonloppu.

Sää ei oikein ole juhlallinen, ulkoilemattomuus on vienyt tältä päivältä iloa, mutta oma vika, olisi kyllä ollut aikaa. Aamupäivällä oltiin Pehtoorin kanssa tervehtimässä äitiään. Kakkukahveilla istuskeltiin pitkä tovi ja höpöteltiin.

Iltapäivällä tein meille kahdelle (eka kertaa ikinä) vasikanpaistia. Se oli usein lapsuuden sunnuntairuoka, varsinkin talvisin, kesäisin sitten tillilihana. Tykkäsin kyllä jo silloin molemmista. Kastikehan se on näissä molemmissa tärkeä juttu. Äiti hanskasi niiden teon. Ja keitettyjä herneitä paistin kanssa. Tänään oli kyllä myös ruskeita herkkusieniä ja parsaakin. Niistä en kyllä pentuna ollut kuullutkaan. 🙂

Samalla jo vähän huomisia Juniorin tupareita (eihän siitä ole kohta kuin vuosi kun muutti! 🙂 ) varten lisäkeruokia ja jälkkäriä. Tästä pitopalvelusta tilasivat perunasalaattia, tsatsikia ja zabaino freddo jälkkäriksi, joten ei kovin paljon puuhaa.

Illan olen tehnyt kortteja, Spotify-listaa kesän pyörälenkkejä varten ja taas kerran chattaillyt suuntaan jos toiseenkin. Ja taas katsonut striimiä. Se on youtubessa tallenteena. Vera Vala (jonka uutukaisen romaanin Aprikoosiyöt vastikään luin ja pidin siitä) ja Ella Kanninen keskustelivat Italiasta, sen säästä, ko. kirjasta etc. Ihan hyvää viihdettä Italia-friikeille, – sekä tuo striimi että varsinkin kirja.

Huomenna jo paistaa!

Matkamuistoissa, matkakuvat vievät

Hyvät blogilukijat, pahoittelen. Nyt ei tekstiä pysty tuottamaan.

Olen eksynyt tuhansien, kymmenientuhansien kuvieni pariin; itse asiassa muutaman sadantuhannen kuvan kuva-arkistooni humahdin jo alkuillasta. Ja siellä olen. Eikä poispääsyä taida olla ennen kuin uni pakottaa luopumaan matkailusta menneessä.

Nimenomaan reissukuvia olen selaillut. Enkä ainoastaan niitä matkakuvakertomuksia jotka olen julkaissutkin, joko täällä blogissa tai ”vanhalla” matkasivullani, vaan nimenomaan arkistossa oleviin kuviin. Sellaisiin, joita en ole muistanutkaan.

Laajahko matkasivuni, jos haluat ”nojatuolimatkailla” on tässä: KLIKS. Ja uudempia (vuoden 2015 jälkeisiä reissuja on täällä). Valitse vain haluatko kaukomatkoille, valtamerten taa tai ehkä sittenkin Italiaan. Kuten tässä: Matkalla Umbriaan kolmeksi viikoksi.

Tämä on yksi viehättävimmistä hotelleista joissa koskaan olen ollut. Ja hotelliöitä elämässä on hyvinkin ollut vuoden, parin verran.

Keväällä 2012 Riva del Garda ja hotelli BellaVista.

Todellakin ”kaunis näkymä” ~ bella vista.

Umbrian kuvasivusto ei ole tuolla edellä linkkaamani Matkasivuston alla (linkki kuviin on rikki, enkä nyt osaa korjata).

Umbrian kuviin toimiva linkki on tässä, per favore.

Niitä näitä Viini

Radiosta ja striimattuna musiikkia

Katselin juuri striimin: Radion Novan aamun Aki ja Minna juhlivat ohjelman 5-vuotista taivalta tunnin verran striimattuna. Kuuntelen Novan aamua satunnaisen epäsäännöllisesti. Kaiken kaikkiaan kuuntelen nykyisin radiota vähemmän kuin aiemmin – koska äänikirjat. Viikonloppuisin kuuntelen Novaa, kun laitan pitkän kaavan mukaan ruokaa ja koska viikonlopun toimittajista ja heidän tyylistään tykkään. Arkisin ruoka-aikanamme (kolmen molemmin puolin) toimituksessa on tyypit, joista varsinkaan maskuliinista en pidä, en hänen äänestään, enkä monista jutuistaankaan, joten joko kuuntelen kirjaa tai en mitään. Mutta aamuisin Minna ja Aki ovat usein mukana aamupäivän puuhissani.

Eilisen Master Chef´n voittaneen Minna Kuukan Instaakin seuraan. Olen iloinen, että juuri hän sai ansaitsemansa voiton. Ruoanlaittajana ja aamutoimittajana Kuukka on mukavasti vakaa ja luottavainen, nopeasti hoksaava, sarkasminsa ja sanojen käyttönsä on sujuvaa ja älykästä ilman snobbailua tai itsensä tyrkyttämistä.

Radio tuo viikonpäivät kotiin, tai siis asettaa päivät paikalleen viikossa. On arkipäivien ohjelmat ja aiheet, ja sitten viikonloppuisin erit. Viimeisen vuoden aikana, kun on ollut vain vähän sellaisia asioita, jotka ”ajoittavat” ja kellottavat päiviä, niin radio on ollut hyvä keino olla jotenkinkaan tekemisessä ulkopuolisen maailman kanssa, olla edes vähän ajan hermolla tai kartalla viikonpäivien kanssa.

Näin ollen: ei ihme, että hankkiuduin juhla-striimin äärelle. Mihin vaikutti myös se, että siellä oli ”livemusiikkia” nimenomaan sellaisilta artisteilta, joiden (uudesta) musiikista tykkään just nyt: Ellinoora, Erin ja Samu Haber. Haberin soolouran toinen hittibiisi ”Täältä tullaan” on harmiton rallatus, kohti kesää, kohti pandemian jälkeistä elämää, hullun huoleton sanoitus ja melodia = just sopiva nyt. Ei silti, olen ”aina” tykännyt Haberin ja Sunrise Avenuen musiikista. Ja hänen äänestään: myös kun hän itse luki omaelämäkertansa. Sen jälkeen jopa tilasin Samu Haberin nimikkoviinin (samoin kuin Lauri Tähkän). Jälkimmäinen on minusta parempi, viini siis. 🙂 Hesarin arvio noista täällä.

Myös Erinillä on kaunis ääni, ja hänenkin soolouran uusimmat biisit miellyttävät. Ja Ellinoora. Tykkään! Dinosauriksii!

Kevyttä musikkia, sitäkin tarvitaan.

Niitä näitä

Kemijoen historian parissa

Tässähän on ihan vanhoja joutunut muistelemaan. Siis töitä, ja työn tuloksia. Jokunen aika sitten viimeiset tarkistukset haastatteluun Saariselän hiihtoladun varrelta puhelimitse: Kemijoen ”Lohen surma” -radiodokkarisarjan kahdessa ensimmäisessä osassa on pitkät pätkät minun juttua. Väitöskirjaan ja Keminmaan historiaan liittyen – nimenomaan niiltä osin kun ne käsittelivät Kemijoen lohenkalastusta.

Ja äsken pidin (valitettavan pitkän) monologin/luennon puhelimessa MTV:n toimittajalle nettiartikkelisarjaan liittyen. Tämänpäiväisen haastattelun taustalla Veitsiluodon tehtaan lakkauttaminen: minulta sitten juttua siitä, mitä ja miten teollisuus on menneinä vuosikymmeninä Kemijokisuulla vaikuttanut. Miksi Kemi on pitkään ollut Suomen punaisin kaupunki? – Tämä juttu tullenee parin viikon päästä MTV:n artikkeleihin. (täällä) .. Minulla oli pari tuntia aikaa valmistella vastauksia muutamiin kysymyksiin: kyllä tuli nostalgisia muistoja, melkein ikävä luennoimaan, ikävä saamaan aikaan jotain, esimerkiksi vaikka väitöskirjan. 🙂

Noh, olen sentään tänään jotain saanut aikaiseksi: korttejani on Oulun muutamissa puodeissa taas myynnissä.

Ja kesäkauden ensimmäinen piipahdus Hupisaarten Kiikku-kahvilassa. Se on kyllä mukava, kannattaa ehdottomasti siellä käydä, pieni tuokio istumassa ja nauttimassa, miljööstä, cappuccinosta, jäätelöstä, leivonnaisista. Ja pyöräilijälle on tärkeää, että pihapiirissä, Piparkakkutalossa, on avoin, siisti yleinen WC.

Nyt pitäisi onnistua nukkumaan: huomenna on hammaslääkäri. Ja sehän ei ole minulle koskaan pikku juttu.

Niitä näitä

Melkein vilkas päivä :)

Vapun jälkeisen maanantain aamu oli aurinkoinen, lämpimämpi kuin pitkään aikaan, ja takana poikkeuksellisen hyvin nukuttu yö! Virtaa siis oli: päätin käyttää sitä pyöräilyyn, kodinhoidollisia hommia voi tehdä huonommallakin säällä.

Ilman hyytävää tuulta saattoi suunnata kohti pohjoistakin. Matkantekoa edisti ja teki tavallistakin mukavammaksi se, että tänään julkistettiin äänikirjana Enni Mustosen Sivustakatsojan tarinoita -sarjan yhdeksäs osa: Näkijä. Lukijana Erja Manto. Niin hyvää viihdettä, kotimaista laatukirjallisuutta. Hyvä on sen matkassa pyöräillä.

Kiiminkijoella taitaa tulvahuippu olla jo ohitse. Niin tyventä Haukiputaan kirkon takana, lunta tosin vielä rannalla, mutta hyvä matkakahvihetki tuossa oli.

Iltapäivällä ystävä tuli käymään, – ostamaan minulta tarpeettomaksi käyneitä kuvaustarvikkeitani sekä vanhan kamerani. Win-win-tilanne molemmille. Eikä parituntisen hyvä anti koskenut vain kaupantekoa valokuvaustarpeistosta, vaan vähintään yhtä tärkeää oli tapaaminen, terapiaistunto meille molemmille. Kokemusten ja tuntojen jakaminen tekee hyvää, ja ystävän kanssa se on huomattavan helppoa. Vertaistukea toinen toisellemme.

Kuvausasioiden parissa jatkoin. Kuukauden kuvahaasteessa on teemana persikka ja vaaleanpunainen. Minusta persikka ei ole vaaleanpunainen… enemmänkin hailakka, ruskanvärinen keltaoranssi. Ja eihän tähän aikaan ainakaan Oulusta mitään persikoita löydy.

Mutta paraguayo kyllä löytyi! Paraguayo on litteä persikka, joka tunnetaan myös nimellä donitsi-persikka tai Saturnuksen persikka. Enpä ollut ennen tätä päivää tuntenut noita nimityksiä. Olen noista joskus tehnyt grillattavia lisukkeita, kerran kai jonkun kinuskikastikkeella kuorrutetun uunijälkkärinkin, mutta tänään siis kuvauksiin. Pitkästä aikaa studiokuvausta. Puistolan leipomon macaronsit (joita systeri eilen pakkasi dogi-packiin) ovat isoja ja täytettyjä ja mahdottoman hyviä, mutta myös kuvauksellisia.

Koko illan olen yrittänyt tätä postausta kasata, mutta perhe-chatti on laulanut: whatsapp hehkunut niin kuumana, ettei ole tahtonut millään tulla valmista!

Niitä näitä

Vappuviikonlopun herkullinen huipennus

Tähän huipentui brunssi! Kakkua ennen paljon hyvää.

Olimme sisareni luona wappubrunssilla, hyvässä, pienehkössä seurassa nauttien notkuvan buffet-pöydän monista (uusistakin) herkuista. Vuohenjuustopiirakka paholaisen hillolla oli ehdoton suosikkini suolaisista, ja home-made appelsiinicurd croissantien kanssa. Ui-jui. Eikä mansikkasmoothie tai kuvan suklaa-appelsiinikakkukaan jääneet ilman kuorossa lausuttuja mainesanoja.

Niin mukava kun on (uuttakin) seuraa, ja saan syödä jonkun muun tekemää ruokaa, herkkuja. Istahtaa valmiille. Ja aika kauan istahdimmekin. 🙂

Iltapäivällä palauduttuamme kotiin oli lähdettävä ”sulattelulenkille”. Ei juuri tuullut, tosin ei erityisen lämmintäkään.

Isovanhemmuus

Vappupäivänäkin ruoka on hyväksi

Ei ole lämmin.

Ei ole ystävien tapaamista.

Ei edes eksnaapureiden luona perinteistä vappuskumppaa. Soitin sentään: kovasti odottivat meitä käymään, mutta eihän me uskallettu. Heillä kun on ikää jo aika reilusti ja perussairauksiakin, ja vasta eka rokote puolin ja toisin saatu. Mutta kesäkuussa tavataan: niin me keskenään lupasimme ja päätimme. Eihän sinne enää ole pitkästi. Kyllä me tsempataan.

Ei yhdistettyä synttäri- ja vappubrunssia toisten ystävien luona. Ei äidin luona piipahdusta. Ei iltadrinksuja kaupungissa jollain patiolla. Vain kertakaikkisen jäätävä pyörälenkki – torin kautta oli ajeltava. Eipä sielläkään ruuhkaa. Ainoa jono oli lakukioskille. Sima ja jätski eivät houkutelleet oikein ketään … Palelevia ihmisiä kaikkialla. Ei haalarikansaa, ei piknik-seurueita Linnansaaressa, ei montakaan yo-lakkia, ei marsseja, ei vappumeininkiä millään muotoa.

Mutta onneksi sentään: Apsu ja Eevis, isänsä ja R. tulivat seuraksemme syömään. Olin jo aiemmin luvannut pienille, että tänään olisi vappuongintaa. Apsukaan ei tiennyt onginnasta. Eikö lasten synttärijuhlissakaan niitä enää järjestetä? – Kun Pehtoori rakenteli ongintapaikkaa ja minä pakkailin ylläreitä ongittaviksi, mietin, mistä olin saanut päähäni, että vappuna pitää/kuuluu/on tapana järjestää lapsille ongintaa?

Meidän muksuille sitä ei järjestetty (synttäreillä kyllä joskus oli), joten miksi vappuna? Joku muistojen jäänne idea oli: minun lapsuudessani käytiin vappuna vappumyyjäisissä, joissa oli onnenpyörä ja ongintaa ja simaa ja munkkeja ja sen sellaista. Me kävimme perheen (vai vain iskän) kanssa Toppilan koulun vappumyyjäisissä. Iskä oli koulun kannatusyhdistyksen kantava voima, ja hänhän se tiesi meidät pennut myyjäisiin viedä. Sieltä se etiäinen vapun ongintaan löytyi.

Kyllä Eevis ja Aatu olivat iloisia tikkareista, serpentiineistä, saippuakuplapulloista ja uudesta jalkapallosta, joita ongella saivat!

Ja varsinkin aikuiset – kyllä lapsetkin – tykkäsivät kolmen ruokalajin sapuskasta. Alkuun oli savulohi-graavilohimousse ja katkarapuleipiä (eilisen jatkojalostusta 🙂 ) ja pääruoaksi Torin Lihamestarilta tilatun hampurilaispaketin antimia, oheen tein coleslaw´n ja uuden salaatin (Jamie Oliver via Hellanjaviinilasinvälissä) fenkoli-meloni-mozzarella avec minttu-chili-kapris-kastike). Kukaan ei valittanut. 🙂

Niin ja jälkkäriksi uutta italialaista jätskiä, mansikoita, kahvia ja tippaleipiä. Ja pienten kanssa lattialla temuamista. Ulkona saippuakuplia ja paljon hymyjä! Hyvinkin saimme kolme tuntia kulumaan…

Hyvä juttuhan tässä vapussa on se, että huomenna ei ole riennettävä kustannuspaikalle, vaan huomenna on sunnuntai, ja meillä juhlaviikonloppu jatkuu!

Isovanhemmuus Niitä näitä

Vaatimaton, hieno vappuaatto

Juhlapyhät, joulut ja vaput, juhannukset ja pyhäinpäivät ovat väistämättä myös paluuta menneeseen: halusi tai ei, niin mieleen tulee vappu, silloin kun valmistuttiin, juhannus, jolloin ei nähty ketään, lapsuuden joulu, jota ei haluaisi muistaa, pyhäinpäivä, jolloin oli ikävä pian menehtyvää ystävää. Näitä muistoja on kaikilla, paljon, ja iän myötä niitä tulee aina vain lisää, vaikka kaikki väittävät, että iän myötä unohtaa… Ei kaikkea unohda. Onneksi ei unohda, ja toisaalta: voisipa unohtaa.

Tämän vapun muistot [tähän asti] ovat sellaisia, joiden toivoisi säilyvän: ei mitään suuria tunteita, ei ikimuistoisia kohtaamisia, mutta näissä hetkissä toivoa ja tumman hiipumista.

Tänään tein sellaista sapuskaa, joka on minulle mieleen: Home made majoneesi, ite gaavattu lohi, kauan sitten opittu Alppi?- perunasalaatti, (Pehtoorin) savustettu lohi katkaraåuineen ja erityisellä pieteetillä (lue: seuraa somea) keitetyt cheddar-nakit. Ja lisäksi itse kasvatettu yrttipurkillinen vihreää krassia. Erityisesti tykkään kalasta, ja monista tilpehööreistä ohessa. Pottuvoilta näyttävä majoneesi oli hyvä yhdistävä tekijä.

Edelleen on kylläinen olo. Tuli mieleen, että tämän olisi voinut tarjota muillekin.

Tänään on ollut jotain suurempaakin kuin ruoka.

Eka kertaa pääsin viemään ja hakemaan Apsun päiväkotiin/päiväkodista. ”Vanhassa” päiväkodissa olin toki käynyt, mutta tässä toisen kodin, uudessa päiväkodissa olin tänään eka kertaa. Apsustakin se oli jännä juttu, mutta mummille vielä tärkeämpi. Ihan kuin olisin enempi läsnä, tämän jälkeen enempi osa pian kuusivuotiaan elämää. Selllainen tuntuu tärkeälle, hyvälle. Tänään tarhassa oli vappujuhla, jonka naamiaisiin pikku-Batmanin aamusella sain viedä. Oli ollut ”mukavaaaa”.

Samaan aikaan toisaalla: ilman vanhempiaan, ilman isoveljeään, Eevis on ihan huippu tyyppi, – toki aina on, mutta kun saa ”olla rauhassa”, niin vielä parempi, omempi.

Tämäkin vappu, kuten viime vuotinenkin, ja niin moni ennen niitä, jää mieleen.

Niitä näitä

Kohti kesää

Vihiluoto, Oulunsalo

Kohti kesää – tällä hetkellä sen on kyllä ihan vaan uskon asia. Ei tunnu, eikä juuri näytäkään siltä. Tuo sinitaivas ja sinisen syvyys ehkä antaa pientä toivoa, mutta kyllä on pohjatuuli ollut hyytävä. Parin tunnin pyörälenkin jälkeen olin ihan konttajäässä. Oli ollut lämpökerrasto, goretexia, kevytuntuvaa, ja kaikkea muuta ulkoiluvermettä sekä jatkuvaa liikettä, niin silti.

On monin tavoin uskomatonta, että huomenna on vappuaatto.

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Reseptit Ruoka ja viini

Uusia kokemuksia

Prologi

Eilisessäkin Master Chef´n semifinaalissa Anna Perho kovasti innostuneena kertoi vietnamilaisen ruoan maukkaudesta, mitä Tomi Björck hyvillä mielin hymisteli ja mielipiteellään mukaili. Eikä tämä ollut ensimmäisen jakso, jossa näin kävi. Vietnamissa ei ole tullut käytyä, eikä sen keittiöön muutenkaan tutustuttua, joten olenkin jäänyt pohtimaan, mitenhän se poikkeaa muista aasialaisista keittiöistä, joista on kokemusta sekä paikan päällä, suomalaisissa ravintoloissa että kotikeittiössä. Mutta vietnamilainen keittiö?

Prologi 2

Tiedän, että monilla oa tapana valtiollisten ja kunnallistenkin vaalien aikana, kansalaisvelvoitteen suorittamisen jälkeen käydä kahvilassa tai kotona serveerata ”vaalikahvit”. Ja kirkonmenojen jälkeen on Suomen maaseudulla kautta aikain tarjoiltu kirkkokahveja, joko kotona tai kirkolla. Katolisissa maissa – ainakin Italiassa – on varsinkin erityisten kirkkopyhien aikana tapana aamupäivämessun jälkeen mennä paikalliseen trattoriaan lounaalle koko suvun tai ainakin perheen kesken.

Rokotelounas

Tänään minulla ja Pehtoorilla oli ilo päästä Oulu-halliin rokotukselle: Pfizerin Comirnaty (~Pfizerin kehittämä mRNA-rokote, jonka kauppanimi on Comirnaty) on nyt vasemmassa käsivarressa, mikä kyllä vähän tuntuukin. Oulu-hallissa homma hoitui, eikä siellä turhia tupuloitu tai hosuttu. Hyvin oli järjestetty. Siinä kun istuskeltiin varttitunti pistoksen jälkeen – kuuntelemassa live-hammond-musiikkia, jota rokotettujen viihdyttämiseksi tänään oli tarjolla (siellä on kuulemma jatkuvasti vapaaehtoisia musiikkiharrastajia musisoimassa), etsiskelin puhelimella, olisiko Oulussa yhtään vietnamilaista ruokaa tarjoavaa ravintolaa. Voitaisiin mennä ”rokotelounaalle” johonkin aasialaiseen. (Kökkö ajatukseni: Aasiasta tulleen koronan vastaiskuksi saadun rokotteen jälkeen voitaisiin mennä ja ”laittaa pistekin” aasialaisissa merkeissä. Tiedän: tosi kökkö juttu, 😀 mutta kuitenkin.)

Hämmästyksekseni Oulussa on kuin onkin ”vietnamilainen” ravintola Hoa Phuong. On ollut jo pian 20 vuotta, olen pyöräillyt usein ohikin, mutta enpä ole hoksannut, että se on nimenomaan vietnamilainen. No sinne siis!

Tosi siisti, tosi kiinalaisen näköinen, paljon muovikukkia, hieno akvaario, mielettömät verhot, oikea!! jukeboxi, jossa näytti olevan Jamppa Tuomista ja Paula Koivuniemejä päällimmäisinä ehdolla.

Buffetkin on. Lounasbuffan hinta on tasan 11 €. Siinä oli kevätkääryleitä (pienen pieniä), possua osterikastikkeessa, härkää chilissä, kanaa ja kasviksia hapanimelässä soosissa, riisiä (myös paistettuna), mutta ei nuudeleita – mietin, että mitenhän tässä nyt näkyy se vietnamilainen keittiö? – Ehkä se oli makkarapalaset ja lihapullat, joita myös oli tarjolla. 🙂 En tiedä, oltiinko huonoon aikaan (lounasaika jo vähän ohi? klo 14) mutta makkara ja tarjolla olleen kahvin/teen kanssa ollut Marianne-Domino olivat kaikkein maukkaimpia juttuja. Ruoka oli aika mautonta, ei huonoa, mutta ei siinä kyllä ollut juuri makuakaan. Mutta siisteys ja ”aito”, huikea kitsi-sisustus nostivat rokotelounaan arvosanaa, joka ei kyllä hääppöinen ole sittenkään. 😀 Nälkä kuitenkin lähti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ruoasta puheenollen, ja jos vaikka kaipaat vappuviikonloppuun suolaisen piirakan ohjetta! Taas kerran, viime- vai toissaviikolla, löysin Soppa 365 -reseptisivuilta ohjeen, joka sai kokeilemaan. Tällaisia suolaisia piirakoita harrastelin aika paljon meidän keittiössä ensimmäisten 10 – 20 vuoden aikana. Ne taisivat olla vähän ”maan tapa” tai ainakin yleisiä vegetaristien ja opiskelijoiden kokkailuissa ja sitten myös lasten juhlissa, tai paremminkin niillä lasten synttäreillä, joissa oli aikuiset, kummit, kaimat, mummut ja papat käymässä. En itse ole voileipäkakkujen ystävä, joten en ole niitä juuri koskaan edes opetellut tekemään.

Mutta tässä, kuten ohjeen nimikin jo kertoo!

ITKETTÄVÄN IHANA SIPULIPIIRAKKA

1 (380 g) pyöreä piirakkapohja suolaisille piirakoille (pakaste)
700 g sipuleita
50 g voita
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 ruukku tuoretta timjamia

Päälle

2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
2 tl hunajaa
½ tl mustapippuria
300 g juustoraastetta (esim. Västerbottenia tai muuta voimakasta juustoa)

(Minä laitoin puolet punaleima-emmentaalia ja puolet Aura-murua)

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori ja hienonna sipulit. Sulata voi isolla paistinpannulla ja lisää oliiviöljy. Pehmennä sipulia pannulla noin viisi minuuttia. Lisää suolaa ja sokeria ja jatka paistamista keskilämmöllä noin 30 minuuttia, kunnes sipulit ovat kauniin ruskeita ja karamellisoituneita. Hienonna timjami joukkoon.

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Sekoita kerma, munat, hunaja, mustapippuri ja puolet juustoraasteesta keskenään.
Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä sipulit päälle. Kaada päälle kermaseos ja ripottele loput juustoraasteet pinnalle. Laita uuniin noin 35 minuutiksi, kunnes pinnasta tulee kullanruskea.

Kyllä tämä oli ihanaa. Ainoa mikä itkettää, niin se että eihän tämä mikään keveä keväteväs ole. Mutta eihän sitä tarvitse lautasen kokoisia palasia nauttiakaan. Hyvä salaatti (jäävuorisalaattia, cantaloupemelonia, tomaattia, kurkkua, hillosipuleita) oheen niin onhan hyvä lounas tai vappupiknikille pakattava eväs. Kylmänäkin tosi, tosi hyvää.