Reija

Keittiö on hyvä paikka

Monenlainen touhuaminen on ollut leimallista tälle päivälle, aamupäivällä paljon hyvää, paljon tekemistä, iltapäivällä ei niinkään. Ei kai taas käännytä miinusmerkkiselle moodille … ?

No mutta asenteella ”liike on lääke” tai ainakin kun uskoo ja kokee, että se lisää dopamiinin tuotantoa, niin jo vain helpottaa.

Ja slogan ”hyvä ruoka, parempi mieli” on jo lähtemättömästi iskostunut minuun.

Eilen jo tein valmiiksi muhimaan karitsatatakin. Tataki? – mitä ihmettä?

Tataki, たたき, on japanilainen tapa valmistaa näyttävän näköistä kalaa, mutta joskus myös lihaa. Tatakissa kala tai liha paahdetaan erittäin pikaisesti joka puolelta, ja kylmennetään sitten nopeasti. Näin pelkästään pinta tulee paistettua, ja keskusta jää raa-aksi. Tatakiin sopii hyvin lohi, tonnikala tai vaikka nauta.

Tein elämäni ensimmäisen, oikeinkin hyvän tatakin karitsasta. Ohje – yllätys, yllätys – uudesta keittokirjasta.

Tämän kanssa suositeltiin dippiä, joka kyllä tulee jäämään meillä käyttöön toistekin. Koska tyttären vierailujen vuoksi (hän syö tätä aamukaurapuuron kanssa!!) meillä on maapähkinävoita kaapissa ja koska muutamaa muuta kokeiltavaa ruokaa varten tarvitsin ja halusin vihdoin kokeilla, kaapista löytyy nyt myös misotahnaa. Sepä taitaakin olla aika moneen sopiva maustaja …

Miso-maapähkinävoidippi

4 rkl majoneesia
2 tl vaaleaa misotahnaa
2 tl maapähkinävoita
1 lime
ripaus suolaa

Sekoita kulhossa majoneesi, misotahna ja maapähkinävoi. Lisää hienoksi raastettu limen kuori ja mehu sekä ripaus suolaa.

Lisäksi meillä oli vielä nuudeleita, herne-minttutahnaa (nam, palaan tähän) ja kyssäkaali-tomaatti-pähkinäsalaattia (ei huonoa tämäkään, varovaisesti kaalin kanssa…) . Vaativat vähän tavallista enemmän aikaa, mutta ruoanlaitto on terapeuttista, mukavaa, ja olennaista on, että ruokapöydässä on joku, ainakin yksi, joka tykkää siitä kun ruoan eteen on nähty vaivaa… 🙂

Qstock kuuluu kaukaa pihalle… kesän loppua jo elellään, ehkä vielä lomamatka edessä, taas ehkä. Elämä on.

Keittiössä viihtyen

Keittiöön! Ruoanlaittoon! Kokkailemaan!

Jo muutaman päivän on ollut kaipuu kokkailemaan, tekemään ruokaa oikein kunnolla. Liittyyköhän tämä innostus tähän vuodenaikaankin. Monet vuodet heinä-elokuussa on ollut kalaaseja (suuri ruokajuhla ystäville), soppatykkipäiviä (äidille kesäkeittoa, sadonkorjuusoppia, maitokaalia ja rapuherkkua pakkaseen), paistinkääntäjien piknikkejä, perheen lomaviikonloppuja ja ties mitä ”ruualla rakastamisen” -happeningejä, joten sisäinen kelloni on kaivannutkin tällaista päivää keittiössä.

Aamun pitkän pyörälenkin jälkeen palauduin kotiin torin kautta: mansikoita ja vadelmia. Ja nyt on mansikka-samppanjahilloa loppukesän juhlahetkiin ja viikonloppuaamuihin, mökille, ehkä vieraillekin. Tämä oli viime kesän hittijuttu, ja hyvälle maistuu edelleen. Ohje täällä. Tämän tekemiseen ei mene kauaa…

Mutta yksi toinen ruoka sitten olikin aika monenlaisia raaka-aineita vaativa: oli siis käytävä pitkän kauppalapun kanssa marketissa. Ja annettava ”vege-jauhikselle” mahdollisuus.

Ostin Valion Mifu-jauhista, kun ei ollut mitään tietoa, mikä merkki olisi paras. Västerbotten-juustojärkäle on Haaparannan tuliaisia, samoin vihreät lasagnelevyt. Olisinpa ostanut niitä monta pakettia! Siis tein uuden keittokirjan ohjeen mukaan ”Lasagne Västerbotten”! Resepti on myös netissä: täällä linkin takana. Se on varmasti ko. kirjan pisin ohje ja pisin ainesluettelo. Ei vaikeaa, mutta kaikenlaista pilkkomista ja mittailua. Minun ”peruslasagnehan” on porolasagne, joka on simppeli, nopea ja niiiiin hyvä, joten tämän ”työläys” hämmästytti.

Hyväähän tästäkin tuli. Kuten kirjassa todettiin on seuraavana päivänä vielä parempaa, – niinhän lasagnet yleensä ovat. Nyt meillä on kaksi annosta vielä pakkasessakin.

Tein myös yrttikastikkeita, huomisen ruoan marinoitumaan. Palailen kokeiluihin kunhan pääsemme niitä maistamaan.

Historiaa Niitä näitä

Ruuvi löysällä – vaarallista mätäkuussa?

Mikä tämä on?

Minun hampaistoni loputtomat (!) ongelmat ovat edenneet uudelle levelille. Jo maanantaina kävin Terveystalolla, ja sinne oli mentävä tänäänkin, mutta onneksi huomiselle aikataulutettu ”kirurginen toimenpide” voitiin perua.

Ruuvi lähti ilman leikkausta: kruunu irrotettiin ja ruuvi kirjaimellisesti ruuvattiin irti. Sain tuon parituhatta euroa maksavan ”alaleuan seiskan” muistoksi kotiin. Vitriiniin se ei kuitenkaan tule sijoitetuksi.

Hammasimplantteja asennetaan Suomessa vuosittain yli 20 000 ja niitä poistetaan kuulemma hyvin harvoin: vain prosentti istutetuista keinojuurista joudutaan poistamaan potilaan suusta, esimerkiksi voimakkaan purennan takia. Bruksiitti on, joten: Bingo!

Minullahan näitä implantteja riittää, ja poiston jälkeenkin niitä on vielä viisi. Viime viikolla hammas alkoi oireilla, lauantaina tuntui, että se halkesi, mutta mitään näkynyt, ehkä vähän vain heilui. Lääkärin mukaan se oli silloin irronnut luusta. Tosin ei kyllä tuntunut millään irtoavan vielä tänäänkään. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta eipä ollut mikään lupsakka kokemus tämä.

Onkohan huono ennuste toipumiselle, kun poisto-operaatio piti tehdä juuri nyt, mätäkuun aikana? Sitähän sanotaan, että haavat ja muut vammat ei parane, vaan tulehtuvat ja mätänevät. Jopa Duodecim-lehden tieteellisessä artikkelissa päädytään tulokseen: ”Riski saada syvä leikkaushaavainfektio tai elininfektio on mätäkuun aikana tehdyssä leikkauksessa kaksi kertaa suurempi kuin muulloin.” On siis perusteltua käyttää Paroex-suuvettä ja syödä määrätty V-Pen-kuuri loppuun.

Mätäkuu on kansanperinteessä ja almanakoissa ajanjaksolla 23.7. – 23.8. Se merkittiin suomalaisiin kalentereihin 400 vuoden ajan, aina vuoteen 1995 asti. Mätäkuu määräytyy aurinkoradan merkkien mukaan: aurinko on tähän aikaan vuodesta leijonan merkissä, ja jakson alussa taivaalle nousee kirkas tähti Sirius, joka on vanhalta nimeltään Koira, Iso Koira tai Orionin koira. Eteläisessä Euroopassa ja jo muinaisessa Egyptissä koirankuukauden/koiranpäivien aikana tarkkailtiin luontoa tarkasti, koska sen alku merkitsi kuivuuden ja lakastumisen alkua. Suomalaisessa kansanperinteessä/sääkalenterissa mätäkuun alku on määrännyt sen, minkälainen sää vallitsee koko loppukuun: ”Kun mätäkuun ensimmäisenä päivänä sataa, sataa koko mätäkuun ajan.”

Koirankuukauden nimittämistä meillä mätäkuuksi pidetään käännösvirheenä:

On arveltu, että ruotsalainen nimitys rötmånad ja suomalainen mätäkuu olisivat käännösvirheen tulosta: tällöin koiranpäivien vanhan alasaksalaisen nimen rodendage alkuosan rode, koira, olisi sekoittunut tanskan kielen mätää tarkoittavaan roden-sanaan. Tämän teorian mukaan merkitys ’mätä’ siirtyi ruotsin kieleen ja edelleen suomeen.

Lähde: Almanakkatoimisto (almanakka.helsinki.fi)

Vaikka hampaistoni jatkaakin pitkään jatkunutta murenemistaan, niin toivottavasti vielä ei sentään pahempaa…

Niitä näitä

Solekko lähteä!

Huolimatta siitä, että reissut Haaparantaan ovat kuuluneet syystä tai toisesta elämääni oikeastaan ”aina”, on nyt ollut kolmen vuoden tauko siellä käynnistä. Erinäisistä syistä.

Kesällä 2019, kun palasimme mökiltä kotiin mukanamme meidän ”mankelimatkaaja” (= Suomen läpi pyörällään matkannut Tyär) on viimeksi käyty Kukkolan Forssenin -ravintolan kesäbuffetista nauttimassa lounas ja samalla kertaa Haaparannassa Systemissä ja ruokakaupassa. Ja tammikuussa 2018 mie olin viimeksi Torniottaressa sekä Ruotsin puolen Korpikylässä ja sen Butiken på Landetissa. Silloin oltiin ystävän kanssa kaksistaan karkottamassa kaamosta ja huoliakin.

Joten onhan tässä ehtinyt olla jo pitkään toivetta tuolle suunnalle ajelusta. Ja viime viikolla päätin, että ”solekko lähteä”. Kun kerran Pehtoori ei ole oikein innostunut shoppailureissusta ulkomaille, niin päätin, että mie lähen vaikka yksin. Hoksasinpa sitten kysellä systerin mukkaan. Jovain lupas lähteä kaveriksi.

Kannattihan se: ensin ajelimme Tornioon lahjatavara-, sisustus- ja vaateliikkeen (paljon Marimekkoa, mutta muutakin) eteen (Torniotar). Systerille eka kerta, minä kävin siellä Tornion opistovuosina muutamia kertoja. Ja olin iloinen, että liike näytti voivan edelleen hyvin. Tällä kertaa minulle ei mitään, sisarelle pusero. Ja sitten IKEAAn. Onnistuimme alle tunnissa kävelemään läpi: sentään pari viherkasvia, muovipusseja ja serviettejä sekä yksi tamminen levy (taloilleni pihapiiri tai kuvauksiin tai… varmasti käyttöä).

Seuraavaksi Symtembolaget, joka onkin muuttanut uuteen paikkaan (Coopin yhteydessä, jossa näytti olevan myös Haglöfs ja Apotek) ja laajentunut kovasti. Amaronea ja samppanjaa muutama pullollinen ja mökille viinit. Melkein yhtä edullista kuin Italiassa, paljon halvempaa kuin Suomessa.

ICA Maxista spesiaaliherkkuja, muutama isohko kimpale juustoja (Västerbotten!!), kaikenmoisia rapujuttuja (sisarella oli autossaan kunnon kylmäsäilytys) ja muksuille lomaherkkuja. Taivaalle alkoi kertyä synkeitä pilviä, mutta matka matkui kohti pohjoista Ruotsin puolen Torniojokivartta kohti Korpikylää.

Butiken på Landetista on tullut vuosien/vuosikymmenten aikana ostettua monta laatuvaatetta. Itävaltalaisia neuleita, sadetakki, vöitä, Barbourin takki, ainakin yksi kiltti, St. Jamesin T-paitoja …. Monet vieläkin käytössä. Tämä on Butikenin viimeinen kesä, minkä vuoksi siellä on nyt loppuunmyynti-ale (20 – 40 %).

Samalla kun astuin liikkeen ovesta sisään, näin mitä olin tullut hakemaan. Ei liene vaikea arvata mikä noista kolmesta? 😀

Ja sitten vielä tyylikäs, tarpeeksi pitkä puuvilla-palmikkoneule, – yllättävää, että tummansininen? Joka tapauksessa Barbourin mekko ja palmikkoneule yhteensä 160 €. Olen oikein tyytyväinen. Nyt on hyviä, sopiva peruskäyttövaatteita pitkäksi aikaa.

Kassit autoon, ja paluumatkalle, jonka varrella Kukkola Forssen ja sen hyväksi havaittu lounasbuffet: 19 euron väärti ehdottomasti! Semminkin kun ikkunapöydästä on tällainen näkymä.

Kotimatkalla hirmuinen sade, mutta turvallisesti palailtiin. Toinen ulkomaanmatka tänä vuonna tehty! 😀

Ruoka ja viini

Inspiraatiota kokkailuun

Aamulla merenrannoilla.

Iltapäivän lopulla oli lähdettävä vielä käymään kaupungissa: aika kurja reissu, mutta myös mukavan ostoksen tein.

Kuuntelin eilen Linnea Vihosen kirjan ”Yhdessä pöydässä”. Ruokajutut ovat mukavia, yhdessä syömisen ilosta ja herkullisista sapuskoista juttua, ja reseptejäkin. Äänikirjassa on vain ”maistiaisina” muutamia ruokaohjeita, eikä tietenkään kuvia, mutta sen verran innostuin kirjan tarjonnasta, että halusin kirjan myös paperisena. Enkä varmaan osaisi laittaa ruokaa äänikirjan reseptien mukaan. Ja kyllä, kyllä kirjassa on oikein kauniit ruokakuvat. Siis monta syytä ostaa kirja!

Resepteissä ei ole juurikaan liharuokia, mutta sitäkin enemmän kasvisruokia ja niille herkullisen oloisia kastikkeita, dippejä, tahnoja, salsoja, …. Kirjassa on monia sellaisia ruokia, joita tykkään ruokavuodessa eri sesonkien aikana tehdä, mutta Vihosen ohjeissa on joku pieni, uusi juju, lisuke tai yhdistelmä, jollaisia haluan kokeilla.

Ostin myös tarralappuja – ihan tätä kirjaa varten, toki bujokalenteriini myös. Ja nyt olen jo laputtanut kirjasta tuleviin päiviin kokeiltaviksi seuraavat: ”Rapeaa fenkolia, tilliä ja paahdettua mantelia”, ”Lasagne Västerbotten”, ”Herne-minttudippi”, ”Misolla maustettu Skagen” … Kantarellisoppaa tein meille täksi päiväksi, – ennen kirjan hankkimista, joten täytynee tehdä piakkoin uudelleen, sillä kirjassa on siihenkin hyvänoloinen ohje.

On siis odotettavissa, että blogiin tippuu uusia reseptejä lähiviikkoina.

Mutta nyt telkkarin ääreen: Virgin River 4. kausi!

Oulu

Paljon hyvää tänäänkin

Jo herätessä tuntui, että on kesäpäivä, on pellavavaatteiden,
avojaloin kävelyn ja pihakukkien kastelun päivä,
musiikin kanssa pyöräilyn päivä,
hyvä päivä ja on aika ja aikaa vihreän ja veden äärelle ja varrelle kulkemaan
– ja kuvailemaankin.

Reitti kulki vastatuulta väistelen, ajattelematta, päämäärättä. Linnanmaalta matka alkoi, ei kirjastoon, ei kampukselle, vaan puutarhalle, jossa harmittelin, ettei ollut kahvia mukana. Sitäkin kun taas saan ja voin juoda pari kupposta päivittäin, tuossa lammen rannan penkeillä olisi ollut hyvä…

Kuivasjärven, Pyykösjärven rantojen kautta ja kaartaen kohti kaupunkia, matkalla kävin puutarhalla ostamassa äidille kukan, tai siis tietysti haudalle. Hautuumaallakin oli kaunista, ainahan siellä. Tai noh, mutta ainakin tänään oli rauha ja levollinen olo.

Vielä palasin jokivarteen, Oulujoen kirkolle asti kuljin ja sieltä sitten takaisin kohti keskustaa. Taas mietin tarinoita jokivarren uusiin ja vanhoihin taloihin, – kun äänikirja ei vie huomiota, kehittelen omia tarinoita taloista ja pihoista, jokivarren elämästä. Pari taloa tämän vakkarilenkin varrella on jo pitkään ”elänyt” mielessäni. Eikö muut tee tällaista? 🙂

Ajelin Ainolan puistoon.

Siellä oli city-lifeä: nuoria piknikillä, lapsiperheitä leikkipuistossa, kukkahattutätejä [lue: ikäisiäni naisia] ystäviensä kanssa kahvilan patiolla leivoksilla, – aurinkoa, lämpöä, ruusutarha jo kukkii…

Kasvihuoneissakin piipahdin – trooppisen kuuma, mutta – bougainville kukkii kauniisti.

Kymmeniä kilometrejä ja pitkälle iltapäivän puolelle kuljin. Matkalla hiljaa hoen kuin mandraa ”on kesä, muista, nauti, on kesä, vielä, nyt on kesä”.

Ruoanlaittokin on erityisen mukavaa tällaisina päivinä, tai tähän aikaan vuodesta. Eilen aamuisella pyörälenkillä Kellon kalasatamasta ostin lohivartaat, muutama varhaisperunakin oli kaapissa, samoin mozzarellaa ja tomaattia. Jo vain tuli hyvä sapuska meille.

Suvisunnuntain tyven ilta, itikaton piha, lempeä lämpö iholla ja pihalla. Juuri nyt kaikki hyvin.

Niitä näitä

Kaksin humputellen

Kesäteatterissa tänään – milloin edellisen kerran? Mustiossa joskus vuosikymmen sitten? No, okei, sittenkin Oulussa: Möljällä kävimme monena vuonna. Piiparista, Laiva Toivoa, Kaunista Veeraa, … etc. katsomassa. Kesällä 2005 edellisen kerran Hupisaaran kesäteatterissa, jossa silloin ”Kuningaslohi”. Muistanpa, kuinka meidän Juniori ja naapurin Ottopoika, molemmat teinit, nauroivat niin, etteivät meinanneet penkillä pysyä.

Onko se niin, että kesäteatteriin kuuluu hulvaton kohellus, kohtuullisen posketon huumori, jopa vähän kyseenalaiset jutut (humalaiset toikkaroijat, kolmannet pyörät, yhteisön poloiset…. ) ? Ja että laulu raikaa ja nauru on herkässä. Ehkäpä juuri niin. Näitä aineksia oli tänäänkin mukana, eikä menty mauttomuuksiin, oli helppo ja hyvä nauraa.

”KOLMAS PYÖRÄ -musiikkikomedia on tunnettujen suomalaisten hittien täyttämä mukaansa tempaava tarina” – näin lukee mainostekstissä. Ensimmäinen kokemus mukavan lämpimässä, aurinkoisessa teatterissa, vain pari vuotta vanhassa, siis uudessa rakennuksessa oli hyvä. Kyllähän ihan kympillä tykkään tällaisista keleistä kaupungissa. Vaikkei mihinkään draamateatterin huippusaavutuksiin päästykään, oli mukava iltapäivä.

Eikä siinä vielä kaikki: Pehtoori tarjosi päivällisen teatterin jälkeen. Ajelimme Heinäpäähän: De Gamlas Hem oli meistä taas kerran oikein hyvä. Alkuun marinoitua ankkaa, pääruoaksi risotto ja jälkkäriksi vadelmasorbet.

”Elämä on”, ja ”hyvä ruoka, parempi mieli”, mitä muita sloganeita niitä nyt onkaan? Joka tapauksessa olipa mukava rauhassa syödä, taas kerran jonkun toisen laittamaa ja oikein hyvää ruokaa… Olla ravintolassa, kun ravintolat ja teatterit ovat auki, kun aurinko paistaa, kun on kesä, kun on terveyttä ja kun on aika huoletontakin. Kesä.

Niitä näitä

Hyvällä tuulella humputellen

Aurinkoinen, hyväntuulinen, liikkuva, naurava päivä vietetty lapsenlasten kanssa. Aika pitkän aamiaisen jälkeen katseltiin Blippiä telkkarista ja jo ennen kymmentä olimme matkalla Liikennepuistoon. Koska ”siellä on kuitenkin kohta hirveä ruuhka ja paljon ihmisiä”, huolehti seitsemänvuotias. No ei siellä ollut ruuhkaa, hyvin mahduimme mukaan. Ja nyt Eeviskin osasi ja jaksoi tunteroisen kulkea ja polkea, pillimehut varikolla välissä ja taas mentiin. Nelivuotias ajeli isoveljensä perässä ja huuteli ajo-ohjeita, mm. ”A., et näyttänyt suuntamerkkiä”, mihin systerin päsmäröintiin tuskastunut isoveli huuteli takaisin: ”Sinä ja sun suuntamerkkis”. Kyllä meillä Pehtoorin kanssa näiden kahden sananvaihtoa seuratessa pokka aika hyvin piti. 😀

Seuraavaksi ajeltiin torinrantaan, ja mentiinkin ensin kirjastoon, kun muksut sinnekin halusivat. Eevis varsinkin. Kassillinen kirjoja vietiin auton peräkonttiin, josta sitten pikkuinen kylmälaukku mukaan ja torille ja Halliin. Apsun nykyinen herkkuruoka mummilassa on lohi, joten ilmoitti: ”Haetaan Hallista M:lta kallaa, ei muuta kallaa ku lohta”. Torilta kyllä sitten vielä perunat, kantarellit, mansikat, kirsikat. Kesä! Ja kesäruoat! Pehtoori grillasi kalan hiilillä, ai, että! Maistuivat kaikille.

Aika pienen taivuttelen jälkeen annoimme periksi ja ajelimme vielä Nalskuun Minigolfaamaan. Sää edelleen mitä paras: aurinkoista, vähän tuulista, kesäistä. Eeviksellä golfmaila ei vielä kovin hyvin käteen sopinut, mutta se ei estänyt yrittämästä! Ei todellakaan!

Meidän kotipihalla jaksettiin vielä tovi juosta ja pelata.

Hyvä päivä tänään. Humputtelupäivä kerrassaan.

Niitä näitä

Paljon uusia juttuja

Tänään perhepäivähoitopäivä. Ja kyläilypäivä, tai tarkemmin ottaen viinimaisteluilta.

Vaikka ”mummi-papalla” ei ollut kuin neljän tunnin ”huki”, ehdittiin yhdessä liikkua ja touhuta enemmän kuin aikoihin. Lasten ”humputtelutoivelistalla” oli aamukymmeneltä niin paljon vaihtoehtoja, että ensimmäinen puolituntinen meni neuvotellessa ja karsiessa enimpiä pois listalta. Tänä kesänä on aika vähän päästy olemaan yhdessä, keskenään, sillä lomat ristiin rastiin päällekkäin ja erillään sekä sitten vielä korona-mokoma ovat pitäneet tapaamisten ja yhteisten päivien määrän aika vähäisenä. Ehkä juuri siksi tänään olikin oikein mukavaa. Nallikarissa käytiin puistossa, kahlailemassa, kiipeilemässä ja jätskilläkin. Ja koko ajan, ihan koko ajan Eevis puhua pärpättää, kertoo juttuja, nauraa rätkättää ja hymyilee kauniisti.

Meidän kotipiazzalla sitten tennistä (Apsun ja minun tämän kesän ”juttu”), vesileikkejä, kukkien kastelua ja lounasta – siinä ohessa taas rupatellen pitkät tovit. Tai siis Eevis pulputtaa. 😀

Illansuussa pilvistyi, mutta lämpö säilyi. Oli hyvä pyöräillä keskustaan. VIinikerhon tapaaminen heinäkuussa on aika harvinaista, mutta mukavaa näinkin. Ihan Oulun keskustan ytimessä, kerrostalon pihalla aloitimme samppanjalla ja mansikoilla….

Ja mitä seurasikaan? Viinejä mm. Albaniasta ja Kosovosta. Ja lisäksi ruokaa noiden maiden tapaan. Taas opimme paljon uutta, nauroimme, viihdyimme, olimme iloisia tuttuudesta, ystävyydestä, viineistäkin, jos kohta viimeisten kohdalla oli vähän pohdittava, mitä oikein olikaan lasissa… 🙂

Hyvissä ajoin kotiuiduimme, sillä huomenna aamulla saamme pienet tänne jo aamiaiselle. Lupasin että ”teen taas sellaisen hyvän hienon aamiaisen, smoothiet ja leivät ja kaikkea”. Eevis totesi ykskantaan: ”Ai, miks?” Sanoin, että eikös ole mukava yhdessä rauhassa syödä, mihin lapsi jatkoi: ”Hyvä juttu”. Huomiseen.

Luettua

Kirja kolmessa päivässä tekee hyvää

Bookbeatin äänikirjapalvelun aloitin keväällä 2019 tyttären suosituksesta. Sen jälkeen kuunneltuja kirjoja on 372. Ja ehkä 15 kirjaa tänä aikana lukenut paperisena. Jollei lasketa lasten kirjoja, niiden kanssa määrä nousisi varmaan viiteenkymmeneen. Ainakin.

Edellisen ”luettua”-postauksen jälkeen (18.4. – > ) on tullut luetuksi yksi kirja ja kuunnelluksi 26 kirjaa. Kuusi (tai seitsemän) elämäkertaa, kolme dekkaria, melkein kaikki kotimaisia (19/27), samoin 19/27 naisten kirjoittamia, muutama hömppä/feelgood/rakkaus/ihmissuhde-kirja ja muutama muu pettymys (”miksi minä en lopeta tätä kesken?”), sentään monta nelosen kirjaa (4/5) ja oikeastaan vain kolme todella hyvää (Kolbe, Garmus, Tamminen)

Nyt (ja ehkä vastaisuudessakin) kirjoitan vain lyhyet luennehdinnat, kommentit, suositukset. Voin kyllä kommenteissa kertoa enemmänkin jos kysellään…

Kirjat ovat tässä ”takaperoisessa” järjesteksessä. Siis ensimmäisenä viimeksi luettu.

Maijastina Kahlos, Rooman viimeiset päivät 4

Tämä kirja aiheutti valtaisan nostalgian aallon. Ei, ei Roomaan, vaan Oulun Kasarmintielle vuosina 1978 – 1981. Opiskeluajan kolmena ensimmäisenä vuonna luin pääaineena yleistä historiaa ja sivuaineina mm. Klassillista arkeologiaa ja Aate- ja oppihistoriaa ja suoritin latinan alkeis- ja jatkokurssia (ja suoritin jopa kielikokeen siitä!!). Kahloksen selkeä ja sopivan seikkaperäinen antiikin Rooman viimeisten vuosisatojen historia on hyvä kirja. Yleisteos Rooman valtakunnan vaiheista, sodista ja rauhasta, uskosta ja arjesta, perheistä ja politiikasta.

Virpi Hämeen-Anttila, Paino 3

Tämänkin kirjan äärelle vei kaksi aiemmin kuunneltua kirjaa (ks. seur. ja Laura Kolbe). ”Erilainen” kirja kehosta, ylipainosta, itsensä hyväksymisestä, naiseudesta. Elämäkerrallinen tietokirja. Elämäkerrallisuuteen osuuteen monta samaistumiskohtaa…

Milly Johnson, Teetä auringonkukkien kahvilassa 3

Periaatteessa sellainen kesäromantiikka-kirja, jonka olisi voinut niellä ihan purematta, mutta minua rupesi viimeistään jossain puolivälissä häiritsemään se, miten tärkeää ihmisten ulkonäkö on tässä kirjassa. Se miten ulkonäkö määrittää ihmistä ja asemaansa. Ja se että liikakilojen pudottaminen oli yksi, hyvin tärkeä avain ja keino päästä happy endiin. Tai ainakin annettiin kuva, että kun ihminen saavuttaa ns. normaalipainon, kaikki elämässä loksahtaa hyviin uomiin. Auts!

Veera Nieminen, Kottikärrykaruselli 4

Minä en ole koskaan ollut ”heppatyttö”, minä itse asiassa melkein pelkään hevosia, olen niille sitä paitsi hyvin allerginen, mutta tämä oli hyvä kirja. Minttu Mustakallio on tähän paras mahdollinen lukija. Tämä oli oikeasti hauska. Hirtehinen, sarkastinen.

Sauli Miettinen, Muska 4

Muskan elämäkerta oli myös koko Babitzinien perheen ”historia”. Siitä syystä nostin arvosanan kolmosesta neloseen. Aika vaiherikas elämä hänelläkin ollut. Pidin siitä, ettei tässä jääty junnaamaan, elämä ja kirja eteni.

Patricia Harman, Kätilön koettelemukset 3

Synnytyskertomuksia liian paljon, liian paljon kaikkea sellaista, joka ei vie kirjaa eteenpäin millään lailla, mutta kirja sentään paranee loppua kohti.

Katriina Järvinen, Kaikella kunnioituksella KLIK 4

Tartuin sen jälkeen kun Laura Kolbe (ks. alla) oli tähän monta kertaa viitannut. Järvinen kysyy, onko helpompi vain todeta: ”Onhan ne silti mun vanhemmat.” Vastauksiakin kirjasta löytyy paljon. Jotkut vastaukset tuntuvat oikein hyviltäkin.

Laura Kolbe, Keho, matkoja ikään, mieleen ja minuuteen (KLIK) 5

Sain kirjan keväällä lahjaksi Pehtoorilta. Hyvin ja perusteltu valinta kirjan antamiseen minulle. Samaistumiskohteita Kolben kanssa on paljon muitakin kuin se, että olemme samanikäisiä, olemme molemmat historioitsijoita (hän H:gin yo:ssa prof.), äitejä, tyttäriä, … Lämmin suositus!!

Suvi Vaarla, Westend 4

1970-luvun nuoren elämässä paljon samaistumiskohteita. Napakasti ja tarkasti ajankuva kerrottu.

Lucinda Riley, Italialainen tyttö 3

Taas kirjavalinta ”kun en parempaakaan äkikseltään löytänyt”. Kirjan nimi houkutti, mutta se on vähän harhaanjohtava. Siis kirjassa ei ole paljonkaan ”italialaisuutta”, noh, tapahtumat siellä, mutta jollei paikannimiä olisi, ei ihan heti selviäisi, että ollaan juuri Italiassa. Ja kirjassa ”tyttö” on kyllä melkein koko ajan aikuinen nainen. ”Riley-maista” on että tarinaa venytetään, tarpeettomasti.

Emma Hamberg, Seuraavaksi Rosengädda 4

Tämän luokittelen sarjaan ”aikuisten satukirja”. Sellaisena oikein mukava.

Satu Rämö, Hildur KLIK 4

Matkakirjoja ja perheensä elämästä Islannissa kirjoittanut Rämö on nyt kirjoittanut ensimmäisen dekkarinsa. Pidin tästä. Luonnollisesti siksi, että tapahtumat ovat Islannissa ja Rämö kertoo maasta ja sen luonnosta kirjassa, mutta myös koska juoni on hyvä, ei ennalta-arvattava. Suositus!

Tiia Rantanen, Suurin piirtein 4

Nuoren naisen aika sympaattinen, ja hauskakin, omakohtainen kertomus siitä, kuinka ”oma paikka” löytyy. Kuinka milleniaali-sukupolven asenne elämään, työhön on erilainen kuin vanhemmillaan.

Johanna Venho, Martti Suosalon tähänastinen elämä 3

Suosalo on käynyt samaa koulua, melkein samaan aikaankin, kuin minä. Hänen elämänvaiheessa Oulussa ovat – tietysti – kiinnostavia. Teatterikoulu Turkan aikana ja näyttelijän työtapojen kuvaus tuo uutta tietoa, mutta loppua kohti kirja kävi puuduttavaksi.

Kate Atkinson, Kaikkein vähäpätöisin asia 3

Atkinsonin dekkarisarjan toinen osa ei saanut minua innostumaan, ei ehkä ”vähäpätöinen”, mutta sarjaa tuskin enää jatkan.

Frida Skybäck, Lukupiiri maailman laidalla 3

Kirjailijat kirjoittavat kirjakaupoista, kirjallisuuden opiskelusta, lukupiireistä, kirjoista … (vr. Kirjakauppa Thamesin rannalla). – ”Kirjaromantiikka” on joskus ihan viehättävää, hyvin kirjoitettua, kiehtovaa, mutta tämä ei sitten ollut parhaasta päästä. Ei huonokaan, mutta…

Akseli Heikkilä, Hiljainen vieras 4

Akseli Heikkilän toinenkin romaani luokitellaan ”fantasiaksi” ja ”kauhuksi”. Minä en käyttäisi kumpaakaan sanaa. Tässä on minusta mytologiaa, ehkä kansanperinnettä, suomalaisen maaseudun nurkkakuntaisuutta. Sai jännittämään, mutta ei mitään kauhua. Kieli on kaunista.

Bonnie Garmus, Kaikki on kemiaa KLIK 5

”Kaikki on kemiaa on riemastuttava romaani vakavista asioista: naisten oikeuksista, tieteen merkityksestä, ja omien valintojen tärkeydestä. Omapäinen Elizabeth Zott on raikas tuulahdus sovinnaisessa 1960-luvun taitteen Amerikassa, jossa älykkäälle naiselle on tarjolla vain kahvinkeittäjän osa.” Juuri näin. Tykkäsin tosi paljon.

Kai Kortelainen, Jippu, Jippu – Kun perhonen lakkaa hengittämästä 4

Aloitin tämän asenteella: ”kun nyt kerran olen melkein kaikki muutkin suomalaisten artististien uudet elämäkerrat kuunnellut, niin menköön…. ” Olipa hurja. En ole kovin paljon Jipun julkista elämää seurannut, joten tässä oli paljon uutta. Aika rankkaa… Rehellisyydestä ja katkeroitumattomuudesta paljon arvostusta.

Enni Mustonen, Tekijä 3

Kokonaisuudessa ”Syrjästäkatsojan tarina” (10 vai 8 osaa) on hieno historiallinen lukuromaanisarja. Pari viimeistä vähän hiipuvat tasosta. Mutta luonnollisesti oli luetteva tämä viimeinkin.

Pekka Sauri, Huominen, eilisen sanelema KLIK 5

Että minä tykkäsin tästä kirjasta!!! Saurin pehmeä, rauhallinen, ymmärtävä ääni pukemassa sanoiksi sitä kaikkea, mitä tässä on tullut mietityksi.

Pekka Sauri, Onnen harha 4

Ks. yllä.

Eve Hietamies, Numeroruuhka 4

Pasasen poikien seuraan oli ilo palata. Paavo Pasanen on jo nelosluokkalainen, isä pärjää pojan kanssa entistä paremmin, mutta töissä on ongelmansa. Tässä neljännessä kirjassa oli enemmän surua ja huolta, siksikö niin paljon kirosanoja. Oikeasti ne rupesivat häiritsemään. Mutta kyllä minä vielä Pasasten fani olen.

Petri Tamminen, Mitä onni on KLIK 5

Harvoin luen kirjoja kahteen kertaan. Tämän luin tai siis kuuntelin (mielelläni koska lukijana Virmavirta) toiseen kertaan. Ja tällä toisella kerralla se oli vielä parempi kuin ensimmäisellä. Ehkä johtuu omasta elämäntilanteesta. Tammisen kanssa olen tullut aika lailla samoihin aatoksiin, siitä mitä onni on.

Tommi Saarela, On elämä laulu, Esa Niemisen elämäkerta 3

Lukija on huono, eikä lukunopeuden lisääminen ei parantanut kokemusta. Esa Niemisen elämäntyö ja hänen asenteensa tulevat selviksi, paljon mukaviakin vaiheita ja sattumuksia, mutta … vähän pettynyt olin tähän.

Kate Atkinson, Ihan tavallisena päivänä 3

Atkinsonin dekkarisarjan toinen osa ei saanut minua innostumaan, ”ihan tavallinen” kirja.

Emmi-Liia Sjöholm, Virtahevot 4

Kaksi nuorta (minun näkökulmastani nuorta) keskustelevat. Kirja on kirjoitettukin äänikirjaksi, se on siis vähän kuin kuunnelma. Ja se on sellaisena hyvä. Samuli Niittymäki ja Pihla Viitala ääninäyttelevät (onkohan oikea sana) tämän niin hyvin, että tuntuu kuin istuisi heidän seurassaan. Tunnelmallinen, ilmava kirja. Pidin tästä aika lailla.

Lukemisiin!!