Reija

Loppiainen ennen ja nyt

Loppiainen.

Kiperässä pakkassäässä tepastelulenkillä (kun en rohjennut, tarennut, viitsinyt hiihtämään lähteä) mietin loppiaista. Totesinpa, että siihen liittyy elämäni varrella monia ”isoja juttuja”. Iloja, suruja, lapsuusmuistoja (ei niin mukavia), esikoisen koliikkiajan rankimmat hetket, juhlia, kiireisiä aikoja (lukukauden aloitus ja uusi luentosarja heti loppiaisen jälkeen, edessä pitkä kevätlukukausi, joten loppiaispyhät valmistelua …), paljon muuta.

Tänään kuitenkin aika lussakka päivä. Päivän kohokohta piparkakkutalon romuttaminen. Tänä vuonna Eeviskin mukana.

Kun täällä blogissa on uusiakin seuraajia, ja kun kaikki eivät kuitenkaan muista, vaikka ehkä haluaisivat, niin tässä juttuni/pätkä artikkelistani koskien sitä, miksi loppiaista vietetään… En meinannut muistaa itsekään, kun Juniori kyseli asiasta. Oli häneltä yksi asiakkaista asiaa tivannut töissä, eikä poika muistanut tätä.

Niitä näitä

Kotikutoisesti

On kotiuduttu pohjoisesta.

Eipä nyt – tälläkään kertaa – juuri innostanut jättää mökkiä ja sen maisemia, tuntureita ja tunnelmia. Silti oltiin jo kahdeksan aikaan liikkeellä, ennen kahta Oulussa. Matkalla Muurolassa nähtiin outo valoilmiö: aurinko paistoi horisontista suoraan silmiin. Kovin valoisalta tuntui koko matkan. Kaamoksen tälle puolen tultiin.

Onneksi oli sentään muutamia hyviä perusteita kotiin paluullekin, ettei tarvinnut isommasti mököttää. Ensinnäkin: tehdä tilaa etätyöläisille, joille nyt tammikuussa on mahdollisuus olla pois Helsingistä ja Järvenpäästä, – koodailla ja hiihdellä Saariselän kupeessa. Rovaniemen pohjoispuoella, Saarenkylän risteyksen kohdalla ajeltiin vastakkain.

Toiseksi, vielä parempi syy oli/on se, että nyt on mahdollisuus nähdä muksuja. Lauantaina jopa taas pitkästä aikaa tarve perhepäivähoidollekin. On niin ikävä jo.

Ja kyllä minua jo innosti päästä aloittamaan uusi neule. Langat odottivat, ohjetta olen etsiskellyt… Rohkeasti ajattelin kokeilla Plötylopi-lankaa: on sellaista hahtuvaista, kuulemma helposti katkeilevaa, etc. Mutta haluan itselleni kevyen neuleen, ehkäpä juuri mökkivaatteeksi. Noista neljästä kiekosta pitäisi valmistua kirjoneule, ei riddaria, joku muu islantilainen kylläkin. Jos mitään ei helmikuun loppuun mennessä kuulu, niin sitten ei ole valmistunut, eikä valmistu. 🙂

On taas aika lähteä – palata

Nytko jo pakattava? Nytkö jo taas etelään suunnattava?

Huomenna aamulla mökkitien ja Jäämerentien (nelostien, Rovaniementien, Ivalontie – nimityksiä samalle tielle monia) risteyksessä näyttänee tältä.

Huomenna on käännyttävä tuonne päin, etelään, kohti kotia.

Mutta Myötätuuli, mökki, ei jää kylmilleen, sillä Tyär ja Vävy tulevat taas tammikuuksi tänne. Huomenna on siis vaihtopäivä.

Me emme niinkään odota etelään paluuta, mutta helpottavaa on, että on mahdollisuus taas aika pian palata … On lähdettävä, että voi palata. Koskeehan se myös kotia. Ja on kotonakin paljon hyvää odotettua tiedossa.

Tänään onkin ollut jo vähän ”lähdön tunnelmaa”, pieniä hyvästejä ladulle, saunalle, siivoiluja, pakkailuja.

Ja hiihtämässäkin kävin, jo pimeän aikaan (kymmeneltä 🙂 ) lähdin.

Vaikka olen tässä kuukauden ajan selitellyt, että sai olla viimeinen vuosi kun Oulu kuvissa- ja Saariseltkä kuvissa -kalentereita teen, saatikka kauppaan, niin nyt olen jo pyörtämässä… AInakin joulu- ja tammikuulle on valittavaksi asti kuvia. 😀 Ja Saariselkä FB-ryhmä on jo hyvin vastaanottavaisen oloinen – kovasti ovat muutamat otokseni saaneet tykkäyksiä ja kommentteja. Katsellaan. Tämä vuosi lienee tässäkin asiassa erilainen kuin edelliset… katsellaan.

Niitä näitä

Puolenpäivän puolikuu

Verkkaiset päivät kaamoksessa jatkuvat. Uni jatkuu aamuun asti, ei oikein tiedä, mihin aikaan heräilee, mutta väliäkö sillä. Heräilee kuitenkin vasta nukuttuaan tarpeeksi, näkemättä painajaisia, heräämättä kipuun, heräämättä huoleen, heräämättä mihinkään ennen aikojaan.

Se, olikin Pehtoori, joka keitti tänään aamupuuron ja kahvin ja lämmitti minulle saunankin valmiiksi.

Minulla aamun hämärässä vähän kaappien siivoilua, järjestelyä, päivitystä, … Sinisen hetken aikaan olin jo Kiilopään juurella, ja ladulle kohti SIvakkaojaa. Ei ollut mitenkään hyvä keli, mutta silti. Silti oli mukava hiihdellä. Luonto taas niin kaunis, että moneen kertaan ääneen totesin ”oi, että”, ”voi kuinka kaunista”. Pysähdyin, kiittelin maailmankaikkeutta ja ties mitä tästä kaikesta.

Aurinko ei vielä nouse, mutta olihan puolikuu, nouseva kuu korkealla puoleltapäivinkin. Purppuran sävyjä ja lempeää sinistä.

Talven ihmeihmaa. Lepo. Rauha. Hiljaisuus. Kaikkea hyvää.

Kuten lappilainen sanonta kuuluu: ”Ei moittimista”.

Kovin kiitollisena.

Lappi Luettua Mökkielämää Niitä näitä

Loppuvuoden luetut

On – vihdoinkin – aika listata loppuvuoden luetut kirjat.

Luettelon oheen kuvia tältä päivältä täältä pimeästä kaamoksesta. 🙂

Kävin puolenpäivän aikoihin hiihtämässä viime kevään lemppariladullani, Ahopään ”ylängöllä”. Jo siellä taivas oli kaunis, metsät kuin piirretystä sadusta, mieli rauhallinen, liikkumisesta hyvää oloa, ja kun palasin Laanilaan Savottakahvilan viereiselle parkkipaikalle, taivas jo loisti väreillään, joten ajelin Kaunispään länsipuolen alarinteen parkkipaikalle ja siitä sitten vielä Kuusipään P-paikalle.

Kuvailin pitkän tovin, mutta hiihdon jälkeen, hiihtokamppeissa, aika lailla paikallaan ollessa, alkoi vilu hiipiä, joten oli lähdettävä pois. Sitä paitsi puolikahden aikoihin taivaantulet, värit, pastellit alkoivatkin hiipua ja haalistua. Lempeä harmaus muuttui ensin siniseksi hetkeksi ja sitten lempeäksi pimeäksi. Nyt jo valaisee kuu.

Mutta tässäpä vinkkejä lukemiseen…

Antti Heikkinen, Risainen elämä, Juice Leskinen 1950 – 2006 4

Heikkisen kirjoittama Juicen elämäkerta etenee tämän tuotannon kautta, albumi ja biisi kerrallaan, artistin todellakin hyvin risainen elämä tulee hyvin selväksi. Eikä kirja ole vain ”taiteiljaelämäkerta”, ei pelkkä tekemisten luettelo, vaan myös elämä isolla eellä tulee tunteella ja tarkasti selvitetyksi.

Reijo Ikävalko, Juicen äiti, Eini Kuikka 4

Juicen elämäkerran jälkeen oli hyvä kuunnella hänen äitinsä tarina. Sopi hyvin loppuvuoden evakko/Karjala -kirjallisuuden harrastuneisuuteeni. Tämä ehkä vielä kiinnostavampi kuin Juicen tarina. 4

Karin Smirnoff, SItten menin kotiin 4

Smirnoffin ronskin ja kuitenkin koukuttavan trilogian viimeinen osa. Jos olet lukenut kaksi ensimmäistä, niin ehdottomasti sitten tämäkin. Tässä oli ehkä jopa jotain sovittelevaa… 4

Julia Korkman, Muistin varassa 4½

Oikeuspsykologi Julia Korkman pohtii ja kertoo kirjassaan muistamisen mahdollisuuksia, eikä vain muistisairauden näkökulmasta, vaan yleisimmin. Hän toteaa, että ”jotta muistia voitaisiin parhaiten hyödyntää, täytyy ensin ymmärtää kuinka se toimii”. Hän osaa hyvin kertoa, ”miksi muistamme tapahtumat ja yksityiskohdat niin eri tavoin? Kuinka pitkään jonkin asian voi muistaa?” Tämä voisi olla myös historianopiskelijoille tenttikirjana. Tavattoman mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja luettu.

Outi Papamarcos, Ja sitten tuli Trump 3½

Suomalainen 40 vuotta Amerikassa asunut Papamarcos pohtii omaa poliittista aktivoitumistaan (Trumpin syrjäyttämiseksi) ja toisaalta osaa hyvin selittää, miksi koulutetut, demokratiaa ihannoivat amerikkalaiset mahdollistivat ”Trumplandian” syntymisen.

Veera Ikonen, Pimeässä syttyy majakka 5

”Koskettava esikoisromaani lapsen menettämisestä, pohjattomasta surusta ja tuulen pieksemästä majakkasaaresta.” Tavattoman hieno kirja.

Sitten monen monta joulukirjaa

Ann-Christina Antell, Joulu Örndahlin ruukissa 4

Vanhan ajan joulun tunnelmaa, suomalaista maaseutua, … Vähän kliseinenkin, mutta tykkäsin kuitenkin.

Milly Johnson, Kaikkien joulujen äiti 2½

Kontrasti edelliseen niin iso, että melkein jätin kesken. No menihän se sittenkin jonkun kuvapuuhan ohessa kuunnellen.

Astrid Lindgren, Muistan joulun 4

Tämä kuten Antellin kirja, Lyhyt pieni tarina. Adventtina, väsyneenä, yksin myöhään takkatulen ääressä istuskellessa, kutoessa, oikeinkin tunnelmallinen.

J. K. Rowling, Jouluposso 4

Harry Potter -kirjailijan lasten/nuorten paksuhko joulukirja, jossa hän luo (taas) oman erikoisen mielikuvitusmaailman – Hukattujen maan – jonka läpi pienen pojan seikkailu on jännittävä, joulun taikaa täynnä.

Maija Kajanto, Taatelitalvi 3½

Aloitin, keskeytin, sitten kuuntelinkin loppuun. Siis kuitenkin aika hyvä kakkososa Kahvila Koivu -sarjassa.

Maria Turtschaninoff, Suomaa 5

Sukupolviromaani, tarina, taru, joka kulkee vuosisatojen läpi 1600-luvulta tähän päivään. Tykkäsin tosi paljon.

Hannu-Pekka Björkman, Metsä ei kuule neuvojani 4½

Kirjaan on koottu Björkmanin kolumnit Eeva-lehdestä. Hän lukee itse kirjan, hyvä niin. Tätä kuuntelin aina vain puolisen tuntia per päivä. Keskittyen. Pidin hyvin paljon. Paljon ajattelemisen aihetta.

Anne Kuorsalo – Iris Saloranta 4

Neliosainen evakkojen historiaan, muistitietoon, tutkimukseen perustuva kirjasarja on julkaistu Eeva Litmasen lukemana äänikirjana viime syksynä. Vaikka kirjoista ei suoraan täydennystä kirjoittamaani äidin Evakkomatka-kirjaan tullutkaan, olivat ne minulle tärkeitä. Myös oman karjalaisuuteni ja identiteettini kannalta, sekä evakkoäidin tyttärelle. Olisinpa tarttunut näihin jo parikymmentä vuotta sitten…

Näiden jälkeen luin vielä Laila Hirvisaaren Hylätyt talot, autiot pihat 4

Voin kyllä suositella, jos viime sotien historia, Karjala, sotapakolaisuus kiinnostavat. Historiallinen romaani noista asioista. Hyvä romaani.

Nyt kirjavalintoihin taas vaikuttaa vireillä oleva lukuhaaste, ensimmäinen tuli jo tänään luetuksi. Mutta yritänpä – taas – tehdä näitä ”luettua”-postauksia kuukausittain.

Niitä näitä

Perinteisiä juttuja ja uutta suunnitellen

Kaamos jatkuu tämänkin vuoden puolella. Niinpä täällä Napapiirin takana, tunturien yöpuolella on aika helppo jatkaa unta ihan aamuun asti. Vaikkei puolelle öin asti tätä vuotta jaksettukaan odottaa, eikä valvoa puolelle öin, oltiin aamiaispöydässä vasta joskus yhdeksän jälkeen. Ja sen jälkeen ystävien olikin jo suunnattava Ouluun.

Minähän sitten suuntasin ladulle: eipä parin asteen pakkasessa, hentoisessa lumisateessa Kakslauttasen ladulla ollut kanssahiihtäjiä ruuhkaksi asti. Näinköhän kympin lenkillä yhteensä kymmenen hiihtelijää.

Rantasaunan jälkeen Wienin filharmoonikot: Tonava kaunoinen ja Radetzky-marssi ovat hyvä vuoden aloitus.

Eilisen päivällisen rääppiäiset riittivät juhlaruoaksi vielä tänään, ja sen jälkeen onkin mennyt aika surffatessa.

Meillä kun on tänä vuonna 40-vuotishääpäivä, ja muitakin syitä tehdä joku spesiaalireissu, niin nyt on ollut aika etsiä kohdetta ja matkoja kohteeseen. Muutama vaihtoehto on päässyt valinnassa loppusuoralle, ehkä jo huomenna varaamme. Luottavaisina kohti uutta siis mennään… 😀

Lappi Mökkielämää

Kaikenlaista vuoden lopuksi

Vuoden viimeinen päivä.
Katseet eteen ja taakse.
Ystävien kanssa.
Ties kuinka mones vuodenvaihtuminen heidän kanssaan.

Ulkoiltu – sopivasti.

Nautittu kuohuviiniä ja punaviiniä – kohtuullisesti.

Käyty Kaunispäällä – tiukassa tuulessa ja Huipulla lounaskahveilla.

Ihasteltu, ihailtu – Kakslauttasen West Villagessa (käsityö)taiteen äärellä [kuvat sieltä].

Höpötelty – sarkasmia, hupajuttuja, ja paljon surusta, iästä ja monesta vakavasta.

Katseltu ja otettu kuvia – paljon.

Syöty – syöty hyvin, erinomaisen hyvin, vaikka itse sanonkin. ( maa-artisokkakeittoa, poroa ja tattirisottoa, leipäjuustoa ja hilloja + pieniä oheisjuttuja kaikkein noiden oheen).

Felice Anno Nuovo!

Kaikkea hyvää ensi vuodelle toivon teille jokaiselle
Tuulestatemmattuja juttuja lukevalle, blogissa kävijälle!
Ensi vuosi olkoon hyvä, parempi.

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Välipäivänä täyttä elämää

Kuten tavallista – silloin kun täällä on perhettä tai ystäviä kanssamme – mökkiaamiainen ei ollut vain pikainen puuro ja kahvi, vaan pitkään aamiaispöydässä nauttimista ruoasta ja seurasta. Hiljalleen hankkiuduimme uloskin, kun yhdentoista aikoihin alkoi jo tuntureiden takaa pientä valonkajoa näkyä.

Etsittiin Northern Light Villagen poroaitauksesta poroja, katseltiin husky-ajelijoita, tykkylumisia (jota harvoin täällä on niin paljon kuin nyt) aihkeja, isoja lumen peittämiä kuusia ja petäjiä. Kuljettiin ja höpöteltiin, oltiin hiljaakin. Vain vähän. 😀 Kylän keskustan läpi kuljettiin, hyvällä katseltiin turistiryhmiä, – hyvä että on matkailijoita.

Ja ihmeteltiin puolikesyltä vaikuttavia riekkoja, joita jalkakäytävillä oli useita, – niiden jälkiä on myös rantasaunan ympäristössä poikkeuksellisen paljon.

Mökillä jo ”perinteisesti” glögimukilliset terassilla, takkatulen ääressä pientä lounasta ja sitten saunan lämmitykseen, iltapäivätorkuille, leppoilua, rantasaunaa.

Ja tänään mentiin ulos syömään. Todella olin siitä iloinen. On taas tullut joku kylläytyminen omiin kokkailuihin, – niitähän on nyt ollut vähän tavallista enemmän viime viikkoina.

Tänään oli varaus Fienoon! Mehän kävimme siellä syyskuussa Pehtoorin kanssa, mikä jo vakuutti että pian uudelleen. Nyt siis sinne.

Onneksi oli pöytävaraus, emme suinkaan olleet ainoita! Pizza (poropancettaa, punasipulia, mozzarellaa) oli perfetto.

Tilasimme myös pullollisen lombardialaista roseeta. Sellaista Suomessa harvoin saa. Hetken välähti kesä, vaikka ulkona – 10 C , pientä pyryä ja pimeää, puolikuu sentään näkyi. Jälkkäritkin vielä jaksettiin, tiramisu ei ollut ylimaallisen hyvää, mutta se oli hyvää, täyteläistä, sopivasti.

Mökille palauduttua vielä pieni peli-ilta. Muistatko? -kysymyskortit olivat juuri meidän ikäluokalle sopivia. Aika hyvin me vielä muistamme. Nyt unille, huomenna elettävä koko loppuvuosi!

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Haaste ja yhdessä syöden

Tänään on julkaistu ensi vuoden Helmet-lukuhaaste. Olen kahtena edellisenä vuonna osallistunut, ja silloin alkuvuosi kirjoja valitessa meni siten, että kohta kerrallaan oli ”saatava” suoritetuksi. Siis vuoden 50 ensimmäistä kirjaa oli sovitettava haasteeseen. Hyvin tyypillistä minua: kun johonkin ryhdytään, niin tehdään yhteen putkeen niin kauan tai siis mahdollisimman jouhevasti, että saadaan mahdollisuuksien mukaan kerralla valmiiksi, se saattaa kestää, mutta kesken ei jätetä.

Olenkin edellisinä vuosina ollut jo huhtikuun puolivälin tienoilla ”valmis” näiden haasteiden (lukuhaaste 2022 ja 2021) osalta. Mutta tulevana vuonna aion edetä hitaasti. Ei siis niin, että etsin mahdollisimman nopeasti kohta kerrallaan kirjan juuri haasteeseen sopivaksi vaan lueskelen/kuuntelen mitä eteen tulee, ja laittelen sitten sopivaan kohtaan jos sellainen on, eikä haittaa vaikka kirja ei aina listaan sopisikaan.

Toisaalta tämän vuotisessa haasteessa on kyllä monia kohtia, jotka oikeasti ovat haasteita, siis on etsimällä etsittävä kirja. esim. ”Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta”, minähän en scifiä harrasta tai ”Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin” – ei tämäkään ole mun ykkösgenreen kuuluvaa kirjallisuutta. Mutta tässähän onkin kyse haasteesta! On haastettava itsensä uuden äärelle. Se tekee kyllä yleensä hyvää.

Ensi viikolla voisinkin postailla tämän kuluneen vuoden viimeiset 20 (?) kuuntelemaani kirjaa, niistä voisi ehkä olla vinkkiä jollekin toiselle haastetta suosittavalle tai muuten vaan.

~~~~~~~~~~~~

Tänään muutakin mukavaa.

Mm. että kävin valoisan, tai noh, hämärän aikaan ladulla. Kyllä tuntuu taas hiihtäminen mukavalle. Hissuksiksiin kuljin, tykkylumisia puita ihailin, pikkuisen aavoilla paikoilla, metsästä pois ollessa, tupisin kylmästä tuulesta, mutta vaimensin oman urputukseni: ”nyt on lunta, on terveyttä, on aikaa, on hienot ladut, on mahdollisuus… – siis hiihdä ja hiljene.” Uskoin kerralla.

Ja sitten vielä iltakin hyvä.

Iltapäivän lopulla värkkäilin kaikkea pientä – lapaksia tai pieniä kala- ja äyriäisherkkuja iltapalaksi. Ystävät tulivat lyhennetyn työpäivän jälkeen illansuussa Oulusta. Viime vuonna (sattuneesta syystä) yhteinen uudenvuodenvaihde jäi viettämättä, mutta nyt.

Ei meillä keskustelun aiheet olleet loppuneet, ehei. Hyvin kului ilta ruoan ja muutaman viinilasillisen (Pinot Gris Uudesta-Seelannista oli täyteläistä, helppoa, tarpeeksi hapokasta kaikille kalaisille ruoille), mökkikäyttöön oikeinkin hyvä ”tömppö”. Ja meillähän oli sitä kermasiikaakin, josta toissapäivänä oli täällä kommenteissa puhetta. Ja kermasiikaa tulee olemaan toistekin pöydässämme. Saaristolaisleivälle tämäkin hyvä kumppani, eikä todellakaan ollut vaikeaa! Peukutus tälle! Myös lohikakkuset, mätimousse ja katkarapusalsa maistuivat.

Pöydässä myös Juniorin ja Miniän tekemää raksuleipää ja jälkkäriosuudessa tryffeleitä. Vähän sellainen ”elämä on pieni juhla näin ns. arkenakin”-fiilis.

Kohti loppuvuotta!

Mökkielämää

Mökkielämän isoja iloja

Pitkien levollisten yöunien jälkeen oli mahdotonta tietää kuinka paljon kello on. Täällä kun on suunnilleen koko ajan pimeää. Kaamos jarkuu vielä viikon ensi vuoden puolellekin, vasta 7.1.2023 nousee aurinko. Nouseehan se. Mutta nyt on turvallinen, lempeä pimeys, pitkät siniset hetket.

Mie viivyin aamupäivällä pitkään sisällä, vähän järjestelyjä, siistimisiä, mökin laittamista talvikuosiin, vielä muutaman tontunkin etsin esille. Suunnittelin viikonlopun menua, viesteilin suuntaan jos toiseenkin. Kuukkeliinkin oli ajeltava: kaikenmoista arkistakin hankittava, vähän herkkujakin. Ystävät kun ovat huomenissa tulossa tänne…

Kylillä oli paljon väkeä, enimmäkseen ulkomaalaisia, aasialaisia useimmat. Saariselän keskustakin oli hyvin tunnelmallisen näköinen, toki palaneen Kuukkelin rauniot keskellä kylää tekevät pienen surun häivähdyksen, mutta ”tuhkasta nousee Kuukkeli”. Vuoden päästä pitäisi uusi olla valmis.

Samaan aikaan toisaalla: Pehtoorillehan se nykyisin lankeaa lumilingon käyttö, ei minun nivelrikkoinen, taas ilmeisesti tulehtunut ja jotenkin rikkoutunut olkapääni kummoisia hommia huoli tehtäväksi. Voitelipa mies suksenikin, – hiihtokausi avatttu. Luisto ja keli hyvät, melkein lentävät, minun hiihtoni ei. Tai siis olipa juhlaa hiihtää, mutta eipä mitään kiirettä. Niin kaunista. Tuntuu, että tänä vuonna aika vähän lunta verrattuna edellisten vuosien vastaavaan aikaan, mutta onhan tuota, ja lisää satoi tänäänkin monen tunnin ajan.

Rantasaunalle menimme illansuussa: kiitollisena siitä. Ensimmäinen lämmitys talvikelillä on aina paras. Hirsien pieni kosteus tekee löylyistä erinomaisen muikeat. Ja ehkä se alla oleva hiihtokin toi oman hyvän moodinsa saunomiseen. Nyt on hyvä vain olla.

Bannerissa sama kohde, taiteellisempana, piirrettynä…

Bannerissa sama kohde, kesällä ja piirrettynä…