Reija

Vinkki ja tilastoja

Tänään vanhainkotihommissa. Ei hoivakoti, vaan vanhainkoti. Kyseessä siis entinen vanhainkoti.

De Gamlas Hemin ravintolaa olen monta kertaa täällä mainostanutkin, mutta nyt voisin vinkata sitä myös kokous- ja juhlapaikkana. Tunnelmalliseen rakennukseen mahtuu hienoja, isoja ja pieniä kabinetteja ja moneen muotoutuvia tiloja, – niitä olin tänään kuvaamassa.

Mutta ehkä vielä paremmin teille, hyvät blogin lukijat, sopivat suositukset yösijasta tässä viehättävässä pikkuhotellissa. Huoneita on sekä yhdelle että kahdelle, yksi sviitti ja yksi huoneistokin. Ja hinnat eivät ole yhtään kalliimmat kuin keskustan ketjuhotelleissakaan, päinvastoin, ja Staycation-paketti on aika houkutteleva. Ouluun tulijoille tai vaikka yhden yön kaupungissa läpikulkumatkalla viivähtäville vinkkaan tätä.

Itse en ole siellä ollut yötä, eikä tämä ole maksettu mainos, joten ihan vaan tiloissa kulkeneena (ja niitä kuvanneena) voin kyllä suositella; boutique-hotellissa on paljon viehättäviä yksityiskohtia (ks. artikkelikuva yllä) ja se on lähes keskustassa.

PS. Siellä vielä jatkuu bliniviikotkin…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Omaksi tiedokseni kirjaan tähän ylös tällaisenkin merkkipäivän: vuodesta 2009 käynnissä olleessa blogin kävijälaskurissa on tänään ”merkittävä” luku: 1 555 555.

Ja tusina kommenttia lisää, niin niitäkin on sitten yhteensä 14 000! Melkein puolet tietysti minun vastauksiani. 🙂 Näiden näkyvien lisäksi sitten ne kommentit ja kirjeet, joita satunnaisesti saan sähköpostitse. Nytkin mökkiviikkojen aikana tuli yksi kirje. Lämmittäähän se sellainen.

Katriin ja ”Lähes naapuriin” olen tutustunut blogin kautta, oikeastaan myös Jariniin. Kati pohjoisessa ja Toini etelässä ovat edelleen tuttuja vain blogin kautta. Tämä uusi blogialusta ei edelleenkään näytä, ketkä täällä piipahtelevat tai pidempäänkin sivuilla viihtyvät, mutta sikäli kuin oikein osaan tilastoja tulkita, teitä on noin 150 – 170, jotka päivittäin klikkautuvat Tuulestatemmattuun.

Noh ensinnäkin: Pehtoori, joka edelleen kuulemma ”katsoo täältä, mitä meille kuuluu”, 😀 sisareni, ja sitten kaksi hyvää ystävää ja … ehkä nuo ahkerat kommentoijat ainakin. Sitten on (kai) sellainen noin sadan hengen poppoo, jotka käyvät enemmän vähemmän satunnaisesti pari, kolme kertaa viikossa ja sitten 50 – 100, jotka eksyvät tänne milloin milläkin hakusanoilla. Joka tapauksessa yhteensä 1 555 555 kertaa! Kiitos niistä.

Isovanhemmuus

Yhteinen iltapäivä

Melkein kahden viikon korkeanpaikanleirin jälkeen tasamaalla, melkein asutuksen keskellä, hiihto sujui pakkasaamussa nopsasti, ei ollut mitään tarvetta pysähdellä kuvailemaan, ei katselemaan maisemia, ei keräämään maisemista muistikuvia mieleen painettavaksi. Kunhan kuntoilin, ihan vaan suorittamismeiningillä tänään.

Suoritus oli hyvä saada alta pois, sillä iltapäiväksi oli tulossa rakkaita ruokavieraita. Juniori tuli lasten kanssa. Porukalla laitettiin ruokaa: edelleen rohisevat ja yskivät muksut saivat täyttää laskiaspullat jälkkäriksi, Juniori paistoi poronkäristyksen, mie tein muusin ja salaatin, Pehtoori huolehti tiskeistä.

Ja paljon oli muutakin yhdessä tekemistä: temppurata (viikon pääosin sisällä olleille) oli rakennettava, katseltiin kuvia mökiltä, etsittiin väritystehtäviä, syliteltiin, juteltiin, liekittiin vesikuulilla ja värivesillä – ja istuttiin aika pitkään ruokapöydässäkin. Onneksi sentään muutama tunti tällä lomalla ehdittiin yhdessä olla. Kun kerroin, että minulla pääsi itku, kun he eivät mökille päässeetkään, että olisi ollut niin mukavaa puuhaa siellä heille ja minulla oli kova ikävä, Apsu totesi ensin, että ”en usko, että itkit”. Ja sitten hetken kuluttua: ”Niinpä tietenki itkit. Niinpä tietenki.”

Mutta tänään en itkenyt. 🙂

Mökkielämää

Näkemisiin

Niinhän siinä sitten kävi, että vetovoima (mahdollisuus nähdä lapsenlapsia lomalla) ja työntötekijä (ihan hillitön lumimyräkkä heti aamusta) saivat meidät tekemään päätöksen lähteä aiottua aiemmin kohti Oulua ja kotia. Alunperin paluun piti olla tiistaina, jolloin muksut ja Juniori olisivat lähteneet kyydillämme Rovaniemelle asti, sitten siirrettiin lähtöä maanantaille kun ei ollutkaan matkaseuraa ja kun tulin perjantaina luvanneeksi, että olen tiistaina aamuna kuvauskeikalla Oulussa. Ja sitten vielä yksi päivä lumimyräkän tultua supistettiin – kylläkin poikkeuksellisen pitkää – mökkieloa, ja ajeltiinkin jo tänään kotiin.

Lumilinna jäi pihaan – sisustusta en Pehtoorin tekemään kolmen tähden lumi-igluun rakennellut – porontaljat ja lyhdyt olivat kyllä valmiina. … Hiihtotavoite jäi ratkaisevaa 15 kilometriä vaille saavuttamatta ja paljon herkkuja (= lasten karkkeja ja brunssitarpeita) roudattavaksi kotiin, mutta kyllä luonnossa liikkuminen ja mökin arjessa melko tekemätön oleilu taas olivat hyväksi. En muista, milloin olisin viettänyt melkein kaksi viikkoa niin saamattomana kuin nyt. Ei se ihan helposti mennyt, eikä ollut ollut aikeena, mutta niin vain kävi. Sentään hiihdin ja tein ruokaa, niin ja postaukset, joka päivä (pl. yksi hiihdoton päivä), mutta siinä kaikki. Olen ihmeissäni. 😀

Toiveissa on vielä näille lumille ja laduille sinne päästä, mutta katsellaan…

Kotimatkalla ajokeli poikkeuksellisen huono, ei kovinkaan liukas, mutta pöllyävää lunta ja paljon liikennettä, myös rekkoja. En millään muotoa vastustellut, kun Pehtoori ilmoitti, että mielellään ajaa myös Rovaniemeltä kotiin asti, – sainpahan kutoa koko matkan. Ja muutama tunti kuunneltiin Antin koulumatkaa (Antti Holman Koulumatka-podcastia). Kummallisesti Holman käsikirjoittamatonta (oikeestiko se on sellaista?) höpinää jaksaa kuunnella ja jutuilleen nauraa.

Huomenna ehkä nähdään muksujakin. Että semmoinen toive vielä.

Historiaa Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Hiihtopäivä Piispanojan tienoilla

MM-ladulla suomalaisia, Saariselän laduilla ei juuri ketään.

Aamupäivän odottelin hiutaloinnin (säätiedotuksessa tällä viikolla kuultu uussana!) hiipumista, – ei hiipunut. Puolenpäivän jälkeen edelleen ”pyrylöi” heikosti, mutta siitä huolimatta päätin lähteä ladulle. Kyllä kannatti. Samaan aikaan MM-ladulla suomalaisia, mutta Saariselän laduilla ei juuri ketään.

Tänään on taas hiihtolomasesongissa ollut vaihtopäivä ja samaan aikaan MM-hiihdot telkkarissa, joten siksikin meitä ladulla olijoita oli kovin vähän. Näin siitä huolimatta, että tänään on kansallinen hiihtopäivä, jonka tavoitteena saada miljoona kilometriä kokoon. Oman pienen, pienen latupätkäni tässä tavoitteessa toteutin, kun hiihtelin Laanilan tutuilla laduilla. Ja näin kaksi kuukkeliakin. Ja tintit lauloivat! Nyt niitä on taas pihassakin. Kevättä lumisateessa.

Ihan kuten kotikaupunki Oulussa myös täällä mökkitienoilla on (Laanila ja) Laanioja.

Täällä ko. tunturipuro tunnetaan myös Piispanojana. Tunturipuron nimenmuutos tapahtui heinäkuun 1943 jälkeen, kun venäläisten partisaani-iskussa Oulun hiippakunnan vastavalittu piispa Yrjö Wallinmaa (ja kolme muuta postiauton kyydissä ollutta matkustajaa) sai surmansa. Ehkäpä joskus tästä täällä kirjoittelen enemmänkin, monta kertaa olen jo aikonut.

Tänään Piispanoja kulki kirkkaana, melkein kultaisena puhtaiden hankien välissä. Kansallisen hiihtopäivän osuus tuli näissä historiallisissa, niin kauniissa Lapin maisemissa suoritetuksi. Paljon muutapa sitten ei. Ihan lomaillen mennyt tämäkin päivä.

Mökkielämää

Olosuhteet huomioonottaen …

Vastoin toiveita ja haaveita, vastoin säätiedotuksia, vastoin tavallisia mökkipuron rantamaisemia, vastoin suunniteltua menua tämäkin päivä on sujunut aika nopeasti, aika lailla sopeutuen tilanteeseen.

Emme saaneet jälkikasvua tänne, emme aurinkoa, emme mökkitien varrelle ”muumilaaksomaisia” pehmeitä hankia, emme tehdyksi, saatikka syötäväksi, Apsun lempparia (uunilohta ja perunapalleroita) eikä mitään täytekakkua, mutta paljon muuta hyvää.

Mie kävin aamusella kylillä, kuvailinkin vähän.

Eikö kenelläkään tule mieleen Vincent van Gogh? 😀

Kyllä lohi teriyaki-kastikkeessa inkiväärin ja limen kera sopii Lapissakin ruokapöytään semminkin kun oli hyvä Alsacen Pinot Gris sen kanssa. Tämä viini sopinee myös esim. sushin oheen, ja mikseipä ihan ilman ruokaakin. Puolikuiva alsacelainen hyvin jäähdytettynä maistunee monelle sellaisenaankin. Kesä edesauttanee maistuvuutta. Tämä oli puolikuivuudestaan huolimatta aika raikas (tuli mieleen klassikkoviini Gustav Lorenz).

Ladulla tänään lähinnä ”tapoin aikaa”, – Pehtoori on liukulumisuksilla tehnyt metsäladun Rönkönlammelle, josta hyvä jatkaa ”viralliselle” reitistölle, Tänään enemmänkin ladulla ”oloa”, hissuksiin kulkemista, ei niinkään lennokasta menoa, – vaikka ei se sitä ole tavallisestikaan. Mutta hyvä oli hiihdellä.

Mökkitien surullista nykytilaa kävin myös dokumentoimassa. Etsin verrokkikuvaa tämänpäiväislle, ja vuoden 2012 maaliskuulta löytyikin otos. Pystysuoraa viivaa liikuttamalla ennen – nyt -tilanne.

Viikonlopulta ehkä juuri ja juuri tuntuu kun oikein yrittää – olosuhteet huomioonottaen [lue: ikävän unohtaen] hyvä päivä tänäänkin.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Isovanhemmuus Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Iloja ja suruja yhdelle päivälle

Varoituksen sana, nyt tulee kyynelehtivää vuodatusta, vuodatusta siitä, kuinka on surullinen ja surkea olo.

Jo paljon ennen joulua, kun Juniori ilmoitti töihin lomatoiveensa tälle vuodelle, merkittiin kalentereihin, että ainakin hän ja muksut, ehkä myös R. jos saa loman, tulevat hiihtoloman aikohin tänne möksälle meidän kanssa, – mekin järjestimme tulomme tänne juuri tälle viikolle.

Sekä Apsu että Eevi olivat etukäteen mielissään, moneen kertaan muisteltiin viime vuoden mukavaa lomasta, ja suunniteltiin, mitä kaikkea mukavaa taas tehdään (lumilinna, mäenlaskua mökkitien päässä, kylpylä, porofarmi, Suomen pisint pulkkamäki, Kaunispään munkit, takkatulta, poronkäristystä, kylpylää, pullaa ja Souvareita, yhdessäoloa ja pelaamista, Mario & prinsessa Peach -show, brunssiaamiaisia, Kuukkelista viikonloppukarkit, luppoilua ja lomailua). Enkä se ollut vain minä, joka näitä juttuja jatkoi ja joista innostui!

Koska R. ei saanut lomaa tähän viikonloppuun, Juniorin ja muksujen oli tarkoitus tulla huomenna junalla Rovaniemelle, josta Pehtoori heidät hakisi tänne. Näin muksujen ei tarvisi kaksistaan kärvistellä takapenkillä kuutta tuntia.

Eihän se nyt niin menekään. Jo alkuviikosta tuli tieto, että Apsulla on flunssaa, ja tänään sitten varmistui, että Eevis on sen verran (= aika lailla) kipeä, että Juniori (viisasti kylläkin, vaikka vastoin lasten toivetta) päätti, että eivät reissuun lähde. Vaikka kuinka olen jo pari päivää tähän koettanut varautua, ei nyt hyvälle tunnu.

Semminkin kun näin kävi TAAS. Vuoteen yhtäkään lasten lomaa ei ole mennyt niin kuin oli suunniteltu, toivottu.

Ja iso ongelmahan tässä taas olen minä itse: mie aina niin ootan ja värkkäilen. Ehti Pehtoorikin ison lumilinnan lapsille tehdä, mie täytekakun, ja paljon muuta. Mutta – hoen koko ajan itselleni, että eihän tämä nyt niin iso juttu ole. Ja kuitenkin ”vain” kurkunpääntulehdus tms. Mutta ikävä muksuja on. Ihan hiton ikävä.

Yritän käyttäytyä kuin vastuullinen äiti ja mummi, enkä enää tupise. Kunhan mukelot nyt paranevat.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja tänään paljon hyvääkin. Aamupäivällä (paitsi että laittelin ruokia, täytekakun yms. huomista varten valmiiksi, – en sentään ehtinyt pedata sänkyjä valmiiksi!!) siivosin vielä kaappeja (nyt on viideksi vuodeksi nämä hommat tehty), odottelin pakkasen lauhtumista ja sitten ladulle!!!

Sää paras mahdollinen ikinä! Ihan tyven, – 1 C, aurinko sinisieltä taivaalta, ladut priima kunnossa.

Tein eka kertaa ikinä kännykällä videokoosteen ladulla napsimistani kuvista. Olin Kakslauttasen ja Rönkönlammen huudeilla. Klikkailehan auki. Kerro jollei toimi, jotta tiedän ryhtyä opettelemaan toimivaa videon liittämistä. 🙂

Tässä vielä varmuuden vuoksi muutama still-kuva oikealla kameralla filmattuna ja kuvankäsittelyllä hifistelty.

Lappi Mökkielämää

Mökkitiellä ja ladulla

HIljaista ja ruuhkaista.

Mökkitien varrella oleva vesijohdon veto-operaatio on paitsi maisemallisesti ikävää, myös liikennöintiä vaikeuttavaa. Välillä pääsee kulkemaan ongelmitta, välillä on odotettava hyvä tovi, että kaivurin kuljettaja saa tien putsatuksi ja siirrytyksi sivuun. Aamusella pääsimme Kuukkeli-reissulla helposti ohi, mutta puolenpäivän jälkeen tie oli taas tukossa ja siltarummut Hangasojan kohdalla myllerryksessä.

No eipä minulla kiirettä; pääsin aikani odoteltuani ohi, sekä mennessä että tullessa. Tullessa toinenkin este: lähitienoon pari vuotta vireillä ollut iso mökkiremppa/laajennus oli sekin levittäytynyt tielle katkaissen kulun. Olipa minulla aikaa odotella. Täällä kun ei kellonajoista tai aikatauluista kovastikaan väliä.

Pehtoorin lämmittämään saunaan ehdin ihan hyvin.

Saunan lämmitykseenkin kaivuriprojekti vaikutti: tänään kun oli se päivä että vesijohto- ja viemärilinjaa kaivettiin puron poikki. Mehän ollaan kaivuuväylän alajuoksulla, joten ei ole mökkipuron vesi kirkasta nyt. Mökin hanasta porakaivovettä sisältä oli tunturipuron sijaan saunalle kannettava. Tämmöisiä ensimmäisen maailman ongelmia tänään: ruuhkaa Hangasojantiellä!

Mutta ladulla ei ollut ruuhkaa. Hiihtelin Savottakahvilan pihasta Rumakurulle. Eikä montakaan vastaantulijaa, eikä taukopaikallakaan kuin muutama hiihtelijä. Kaukana parin vuoden takaiset jonot päivätuvilla: silloin esim. Piispanojalla hiihtolomalaiset odottelivat päivätuvan pihassa vuoroaan päästäkseen makkaranpaistoon tuvan sisälle tulipaikan äärelle.

Tänään ei korona-ajan kotimaan matkailubuumista tietoakaan: hiihtolomalaiset ovat taas lennähtäneet Kanarialle ja Thaimaahan, eikä päivätuvilla turvavälejä mittailla ja puuceet ovat auki. Siitä tietysti hyvä mieli, ja onneksi turisteja sentään näihinkin maisemiin on riittänyt.

Jostain syystä tämä kelo on mieleiseni. Se on jonkinalainen toteemi.
Ja ladun vierellä oleva hiihdon kieltomerkki! 😀

Rumakurulle olen hiihtänyt ensimmäistä kertaa joskus 1970-luvun vaihteessa, – juuri ennen kuin ”laskettelu-urani” alkoi. Noihin aikoihin Rumakurun lenkki oli äidin vakiolenkki lumisateisina ja tuulisina päivinä. Se on aika suojaisa kuitenkin… Sen yhden kerran sen teininä hiihdin, – kunnes Järviset vaihtuivat Blizzardeihin! Tänään sitten taas perinteistä. 😉 Hyvä oli hiihdellä, käsikin toimi, vain pari pakkasastetta, välillä välähdys sinitaivaasta. Mikäpä täällä … Vielä on latuja jäljellä.

Bloggailu Mökkielämää

Myötätuulessa tuulta paossa

Huomenta!

Se on tämän kuvan nimi! Aamu valkenee, kun vedät kuvassa olevaa viivaa vasemmalle

Tässäpä keskeisin aikaansaannos tälle päivälle: oppia tekemään tällainen ennen-jälkeen kuva ja vielä onnistua liittämään se blogiin!

Olen myös oppinut muokkaamaan emojin, tai kaksikin. 😀 Tässä ensimmäinen ”oma tekemä”.

Siis ei ’sukset ristissä’, vaan sauvat.

Olen pitänyt tänään palautumispäivän. Totta puhuen en vaan halunnut lähteä tuulisiin tuntureihin, lumipyryisiin metsiin. Niinpä olen leikkinyt tietokoneohjelmilla ja opetellut yhtä sun toista. Koetin saada tämän blogin evästekäytäntöilmoituksenkin EU:n asetusten mukaiseksi, mutta eipä vielä kunnolla pelitä. PItänee jatkaa harjoituksia. Toisaalta onnistuin liittämään Photoshoppiin uusia fontteja, kirjasimia.

Ja tein ”aforismijulisteen” harjoituksena. Feltro-fontilla Maija Paavilaisen aforismia mukaillen latumaisema Kaunispäältä. Kuva avautuu isommaksi, klikkaamalla. Tuli muuten aika hieno läppärinäytön taustakuva. Kokeilehan. 🙂

Ennenkin olen kirjoittanut Maija Paavilaisen pienistä aforismikirjoista. Minulla on niitä monta, Myötätuulta-kirjaa kaksin kappalein, toinen täällä mökissä, Myötätuulessa. Sen teemana meri ja purjehtiminen, myötätuuli, – vähän sovelsin tämän osalta: puhjehtiminen vaihtui hiihtämiseksi.

ATK-asioiden (kuten Pehtoori kaikkea tietoliikenteeseen ja tietokoneisiin liittyvää nimittää) lisäksi sentään muutakin huushollaamista.

Lappi Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Vellinsärpimällä, Fienossa ja Cunkin kanssa maailmalla

Mökkipihassa myrskyää. Tuntureilla myrskyää. On kova myrsky. Ilmatieteen laitoksen mukaan 13 m/s, puuskissa 22 m/s. Puut ovat vaarallisen näköisesti kallellaan, hieman huolissani tarkastelin mökkipihan puita: eihän ole kaatumisuhan alaisia? Hanget ovat kyllä jo nyt täynnä roskaa, oksien kappaleita… Onneksi ei tarvetta lähteä minnekään.

Aamupäivällä fön-tuuli oli leppeä ja lempeä, menomatkalla myötäinenkin. Ja viikon paras keli. Luistoa oli. Hyvin kulki.

Tänään hiihtelin liki tasaisella, Luttojoen rantaa myötäillen Saariselän hiihtoportilta Vellinsärpimälle. Ei ollut velliä, pieni purkki tuoremehua oli riittävä eväs. Päivätuvassa joku oli sytyttänyt piisinkin, tuoksu jo mieluinen ja mukava tuntureiden katveessa talvisessa aamupäivässä.

Ja sitten taas huomioita ”latumuodista”: italialaisnaisten toppaminihameiden lisäksi on todettava, että islantilaisneuleita on muutamia tunturissa näkynyt, enkä tänään ollut suinkaan ollut ainoana riddari ylläni! Niinpä vain nuorehkon pariskunnan kanssa ladulle lähtenyt bichon frisee (tms.) oli puettu kauniiseen punavalkoiseen koirariddariin! Minä ja koirat! Noh, koiraladun nimellähän tuo Luttojoenvarren latu kulkeekin. Mutta hyvä oli hiihdellä.

Tänä vuonna hiihto ei ole ollut niin hyvä olkapäävaivan kuntouttaja kuin viime vuonna, ja aika lailla jumissa on koko yläselkä. MUTTA! Minun (ja oikeastaan koko perheen) ”oma” hyvä, vuosikymmenen ajan luottohierojana ollut L. on lopettanut vastaanottonsa Saariselällä. Oli siis hakeuduttava Kylpylä Aurora Spa -hoitolaan. Noh, ei huono, mutta monopoliasema näkyy myös hinnoissa!! Huoh!

Tälle päivälle oli suunniteltu ja sovittu myös ulkona syöminen. Ei ollut yhtäkään syytä, miksei oltaisi menty Fienoon. Oikeasti ehkä paras pizza ikinä! Oli minulla kyllä nälkäkin! Mutta joka tapauksessa perfetto! Sitä paitsi siellä on mukava tunnelma.

Ei viimeisten neljän mökkireissun aikana olla syöty ulkona missään muualla kuin Fienossa. Miksi olisikaan!

Ja nyt vuorossa illan leffa tai yksi jakso brittisarjaa nimeltä: Cunk on Earth. (Kiitos ES vinkistä!)

Lainaus Hesarin sivulta:

Cunk on Earth (2022), jota voi nyt seurata Netflixillä. Sen edessä tuntee välillä halua itkeä, mutta useammin kuitenkin naurattaa kovasti; niin yllättävä, absurdi ja terävä se on.
Cunk on Earthin genre on mockumentary eli muka-dokumentti, ja se parodioi perinteisiä valistusohjelmia, joissa vakava Sir David Attenborough tai Simon Schama kulkee ulkona, heiluttaa ilmeikkäästi käsiään ja puhuu sivilisaatiosta. Välillä keskustellaan asiantuntijoiden kanssa museoissa tai tutkijankammioissa.

Bloggailu Lappi Mökkielämää Valokuvaus Viini

Juhlaa ladulla ja mökillä

Hieman alkaa jo itseänikin epäilyttää, että onko latukuvien loputon sarja enää mielekästä, mielenkiintoista, tarpeellista täällä blogissa. Mutta juttuhan on niin, että perustelen kameran raahaamista hiihtolenkille mukaan a) sillä, että kuvaaminen on mitä mainioin tekosyy pysähtyä ylämäessä hengähtämään 😀 ja b) sillä, että ”pitäähän blogiin saada kuvia”. Kalenterikuvien kerääminen kun ei taida enää olla syy Canonin kuljettamiseen jokaikiseen tunturin rinteeseen ja kurunpohjaan.

Noh, joka tapauksessa. Tänään vuorossa Iisakkipään huiputus hiihdellen.

Niistä Saariselän varsin tiheän latuverkon taipaleista, jotka minä olen hiihtänyt, taitaa juuri tuo Iisakkipään lenkki olla kaikkein vaikuttavin. Alkumatka kulkee metsän läpi, kapeissa notkelmissa, vähän pimeissä kurunpätkissä ja osaksi aika tymäkästi nousten.

Muutama kilometri on pelkkää nousua! Ja mikä ilo onkaan kun on mukana kamera! On ”pakko” pysähtyä kuvaamaan.

Laskussa Iisakkipäältä kohti Kiilopäätä aurinko sai ympärilleen komean halon. Toki olen kuvankäsittelyllä sitä korostanut.

Mutta kaikkinensa hienot maisemat olivat. Pyhimyskehä kuvan vasemman reunan tunturin yllä!

Neljänladunristeyksestä alkaa hulppea laskeutuminen Hirvaskuruun. Tällaisella pakkaskelillä laskukin on hiihdettävä, mutta vauhdilla se alamäkeen sujuu.

Ja toinen kohokohta päivässä tietysti ruoka. Sunnuntaina vähän parempaa…

Tämän päivän menussa oli metsästäjän leike (Hangasojan viimeiset haaparouskut kastikkeeseen), juuripersiljaa parmesaanilla ja mantelijauheella, pikkelöityä punasipulia ja salaattia.

Viini nautittiin ennen ja jälkeen ruoan. Se kun ei ollut mitään pihviviiniä. Sain sen lahjaksi Juniorilta ja R:lta. Olivat tilanneet sen kiitokseksi minulle Saariselän Alkoon, josta kävimme sen eilisellä kauppareissulla hakemassa. Viini paljastui Alsacen Cremantiksi: Mure! Erinomainen, samppanjan veroinen, parempi kuin moni halpis samppanja. Aromia, makua, intensiivinen, pitkä jälkimaku.

Ja kun eilen mentiin kauppaan, minun oli huolehdittava, että on henkkarit mukana. Muistattehan tämän, kuinka olen ollut pahoillani, ettei minulta ikinä ole kysytty papereita. Ja eilen kysyttiin! Siitäkin iloitsin perhechatissa, kun kiittelin nuoria lahjasta. Mikä sitten sai ”tilaisuudessa” läsnäolleen Pehtoorin sepittämään Whatsappiin tarinan, joka (luvallaan) on tässä julkaistava:

Juhlava tilaisuus, Lapin Kansan toimittaja teki haastattelun ja kuvaaja tallensi tapahtuman. Saariselän VPK:n torvisoittokunta soitti fanfaarin ja isänmaallisia lauluja! Antero Kuukkelista piti unohtumattoman puheen henkkareiden kysymisen tärkeydestä ja toivotti vielä äipälle hyvää vointia sekä ojensi samalla kunniakirjan, jossa luvattiin +-2% alennuksen kaikista Kuukkelin leivonnaisista ja Sandelssin oluesta! Tilaisuus oli mieleenpainuva ja monen silmäkulmassa näin kyyneleen.🍾💐