2024

Jossain vaiheessa iltaa Apsu ilmoitti sisarelleni, että me voitais tulla jo talvella tänne, eikä vasta vuoden päästä. 

Tänään olimme systerin ja avokkinsa luona Juniorin poppoon kanssa ”saunaillassa”. Juniori & poika sekä S. saunoivatkin, mutta meille muille riitti kaikki muu hyvä, mitä meille tarjottiin ja syötiiin.

Jo menomatka oli ilon paikka: ensinnäkin, että me kaikki osapuolet olimme terveitä ja että ilta mahdollistui. Ja bussissa: Juniori, Miniä ja lapset nousivat bussin kyytiin pari pysäkkiä ennen meitä, ja kun minä sitten meidän kohdalla astuin onnikkaan, sai koko bussilasti kuulla, että ”Mummi tuli kyytiin!” Eepihän se toivotti minutkin tervetulleeksi. Kaupungissa bussista jäädessä Apsu hoksasi Kaupungintalon avajaiset, ja halusi sinne. Muillekin sopi. Piipahdimme pikaisesti ja mummi oli tyytyväinen, että poika oli kiinnostunut tästäkin.

Ja olihan meillä sitten hyvä ilta. Leppoisa, makoisa, rauhallinen, erinomaisen hyvää ruokaa ja lapsille tietysti oma menu! Jälkkäri, tai siis jälkkärit, maistuivat kaikille. Yksi ylitse muiden oli panna cotta, jonka kanssa (kaikki  luonnollisesti homemade) lakkahyytelö, granola, omenahilloke.

Ja miehenihän se sitten ihastui kakkuun niin paljon, että tuli ´kerjänneeksi´ kotipakettiinkin kunnon siivun sitä. Ei ollut mitään höttökakku tämä! Ihan täyttä makua jokainen murunenkin.

Nyt kylläinen, kiitollinen olo ja hyvä mieli.

Kuvien käsittelyä melkein koko päivä. No jotain kirjeenvaihtoa, ensi viikoksi järjestyi parikin mukavaa menoa ja tapaamista.

Eikä vain vanhojen mökkireissukuvien tekoa, vaan myös uusia. Iltapäivällä kun tuuli jo tyyntyi, eikä satanutkaan kovasti, lähdin iltapäiväkävelylle Linnanmaan kasvitieteelliseen. Eipä ollut tullut kenellekään muulle sellainen mieleen. Yksikseni kuljeskelin isolla puistoalueella ristiin rastiin. Värejä, paljon syksyn värejä ja paljon tekstuureja, jos vaikka minkälaisia. Aika levollinen olo tuli tuolla, melkein kuin metsäterapiaa.

Klikkaa ensimmäinen kuva auki, niin näet gallerian kuvat suurempina.

Lenkin jälkeen oli jo hyvinkin sapuskan aika, ja niinpä päätin hakea meille pizzat Välivainiolla avanneesta Kippari-pizzeriasta (se sama, joka kesällä oli torilla). Ei tarvi enää miettiä, mistä hakisi ensi kerralla pizzat kotiin. Mehän ehdimme ”Koskela”-pizzat melkein syödä ennen kuin hoksasin mitään kuvata. Rapeasta, ohuesta pohjasta ja sopivasta täytteiden määrästä on kuitenkin kuvatodiste. Savustettu tomaatti, prosciutto ja mozzarella, mmmmm …

Ja pizzeria oli korttelipizzeriaksi oikein mukavan näköinenkin. Ja tänään, kuten kesällä torillakin palvelu oli hymyilevää ja ystävällistä, jopa kohteliasta. Suositus tälle! Kipparit.fi

Kaikenlaisen aloittamista tänään, valmiiksi ei ole tullut kuin ruoka. Saariselkä-kalenteri on sentään jo työn alla. Menoja ja niiden peruuntumisia tuleviin päiviin ja viikkoihin.

Kello on ehtinyt iltaan paljon ennen minua, joten suosiolla annan itselleni luvan olla yrittämättä mitään asiallista postausta. Huomenna on jotain uutta… 🙂

Tänään sanatonta ehkä siksikin, että olen täysin äänetön. Mistä Pehtoori ei ole kovinkaan pahoillaan 😅 mutta se kyllä haittasi hieman, tosin hyvin vähän, asiointia Lajikumppanit-liikkeessä, jonne vein sukseni huoltoon ja siteen korjaukseen. Siellä on sellainen asiallinen, hymyilevä, asiantunteva asiakaspalvelu, jollaista soisi useampaankin putiikkiin. Tänään jopa äänetön asiakas sai asiansa toimitetuksi ja tuli hyvin palveluksi. Iloiseksihan sellaisesta tulee.

Klikkaa ensimmäinen kuva auki,
ja sen jälkeen kuvan oikealla puolella olevaa nuolta, – pääset kuvaretkelle puistoon.

Kyllä tänään oli jo ulos päästävä. Ja minähän pääsin kun vaan lähdin. 🙂 Flunssasta ei ole enää jäljellä kuin kurkun karheutta ja menetetty ääni.

Puolenpäivän jälkeen ajelin hautuumaan parkille autolla, siitä sitten tepastellen ja kuvaillen kävelylle. Taisi mennä puolitoista tuntia hissuksiin kulkiessa. Ainolan puistossa ja Hupisaarilla kuljin. Kun ei ole pyörällä liikkeellä, tulee kuvailtua. Puistossa olevat vanhat jalopuut, lehmukset, vaahterat, koivut, villiviinit pukeutuneita syksyn väreihin. Hyvällehän se ulkoilma ja liikkuminen tuntuivat.

Sairastuvalta tervehdys. Lyhyt sellainen. Tai noh, tiedä häntä niin lyhyt, mutta vähän nolo.

Oli vaan pakko päästä ulos tänään! Kaksi päivää sairastin kiltisti, maltillisesti sisätiloissa, mutta nyt riitti. Kun ei kerran ole ollut kuumetta (aamuyön aika ikävässä olossa jo toivoin, että tulisipa kuume avuksi) ja kun ulkona oli tänäänkin mitä kuulain, kaunein syyssää, ja kun en rohjennut lähteä Kalasatamaan tai mihinkään muuallekaan pyöräilemään, pakkasin itseni toppaan ja tuulenpitävään ja lähdin takapihalle istuttelemaan jo pari viikkoa sitten hankkimiani kukkasipuleita.

Enpä ole aiemmin tainnut moista tehdä, en ainakaan tässä laajuudessa, mutta tänään! Tänään entisiin yrttipenkkeihin (= kaivonrenkaat takapihalla) upposi 150 kukkasipulia. Narsisseja, tulppaaneja ja krookuksia. Toivottavasti keväällä nousevat! Yhden kolmesta renkaasta säästin sitä varten, että keväällä istuttelen siihen auringonkukkia.

Ennen sateita ja pakkasia ehdin siis sipulit upottaa multaan – raportoin keväällä kuinka kävi! Tämän päivän ulkoilu teki joka tapauksessa hyvää, – ääni kulkee taas, tosin varsin karheana ja matalalla, ja poskissa on edes vähän jotain väriä.

Ensi yöksi on – taas – luvannut aurinkomyrskyjä, siis revontulia vailla vertaa. No eipä koske minua. Pitkin syksyä sekä mökillä että Oulussa on ollut lupauksia revontulista, ja ne ovat myös toteutuneita juttuja: tuttujen ja tuntemattomien sometileillä on monena aamuna ollut sekä kaupungissa että tuntureilla kuvattuja varsin vihreitä näkymiä, mutta minä ja Canonini emme ole niitä tallentaneet. Ei kai tämäkin ole ikäkysymys???

Revontulia enemmän toivon ensi yöksi levollista koko yön kestävää unta. Siksi pyysin Pehtooria hakemaan apteekista nielua puuduttavaa suihketta, jollaisesta olen joskus lukenut ja jollaisen tuomaa helpotusta viime yönä aika lailla kaipailin. Ja mieshän toi pikku pullollisen Strefen-suihketta, – aika tyyristä muuten (20 €). Apteekissa olivat neuvoneet, ettei saa sitten ibuprofeiinin kanssa yhtä aikaa käyttää, – noh, minähän en ibuprofeiinia voi käyttääkään (IBS, you know)) , joten no problem.

Vastoin huonoja tapojani luin pakkauksessa olevan ohjeen tarkkaan, ja mihin sitten kiinnittyy huomioni? – Absoluuttiseen komparatiiviin!  Lause, joka alkaa ”jos olet vähän iäkkäämpi” särähti aika pahasti. Vähän iäkkäämpi kuin mikä tai kuin kuka? Jos verrataan, niin aina pitäisi kertoa myös se, mihin verrataan. Olenko siis ”vähän iäkkäämpi”! Miksi ei voi sanoa, että jos olet jo vanha, vanhahko, yli 65-vuotias tai jotain sellaista, mutta että ”vähän iäkkäämpi”!

Huomaattekos, kuinka sisällä olo ei ole minulle hyväksi! Ihan niin kuin jollain tuollaisella asialla olisi pienintäkään merkitystä! Lillukanvarsia sanoisin!

Joka tapauksessa, paranemista itselleni soisin! Ja terveyttä kaikille!

Vähän vaisu päivä.

Tänään, jo toissailtana ensimmäiset merkkinsä antanut, flunssa on vetänyt vähän viitsimättömäksi, tukkoiseksi, turhautuneeksi ja tupisevaksi. Vietettyäni viime viikonlopun flunssaperheen kotona melkein tiesin, että näinhän tässä kävisi. Mutta en kadu! 😊 Kaukana elelevän Emmiliinin kanssa vietetty viikonloppu saa flunssan asettumaan omiin asemiinsa: siis pikku juttu. 

Ja tälläkin kertaa flunssa ”tuli hyvään saumaan”. Tämä ei tullut kesken matkaa, en joutunut perumaan mitään, sain kuitenkin olla pienen kanssa, mihinkään en ollut menossa, mistään ei ollut pakko lähteä kesken kaiken pois, ei ole jäänyt tapaamisia väliin. 

Se, että tämä on tänä vuonna kolmas tauti (2 tavisflunssaa + 1 korona) parhaaseen pyöräilykauteen, tietenkin tekee ”kaudestani” rikkonaisen – ja kyllä vähän jo harmittaakin. Mutta so what! Ensi viikolla vielä ehdin sykkelöidä. Toivottavasti. 

Ja olen mie kaikenlaista sentään sisällä saanut aikaiseksi. Mm. erinomaisen hyvän kuha-annoksen! Ja jälkkäriksi korvapuusteja ~ öörfiilar kuten me oululaiset joskus olemme niitä nimitelleet.