(Laskiaissunnuntaihan se. Siispä tähän edellisen viikon kolumnini, joka jäi reissun takia jäi tänne postittamatta. )
Helmikuu on herkkukuukausi. Juuri kun Runebergin torttuja on nautittu yllin kyllin, alkavat konditorioiden vitriineissä ja kauppojen pullahyllyissä vaaleanpunaiset ystävänpäiväleivonnaiset houkutella. Ja samaan aikaan alkaa laskiaispulla-aika.
Laskiaispullien historia juontaa juurensa katolisessa ajassa ja maailmassa vietettävään paastoon. Ennen paastoon laskeutumista vietetään/vietettiin karnevaaleja (carne vale on latinaa ja se tarkoittaa lihasta ja muista eläinkunnan tuotteista luopumista). Niinpä ruokavuoden tähän kohtaan kuuluvat rasvaiset laskiaispullat.
Protestanttisessa Saksassa 1600-luvulla laskiaisperinne ilmeni pullakulttuurissa vielä siten, että voissa paistetut rusinapullat syötiin maidon kera. Tavan levittyä 1700-luvulla Ruotsiin, pulla syötiin edelleen upotettuna lautaselliseen maitoa, mutta uutta oli pullan täyttäminen mantelimassalla.
Ruotsalaisen laskiaispullan historiassa on myös eräs surkuhupaisa episodi: kuningas Aadolf Fredrik näet ahmi kerralla 14 laskiaispullaa, minkä jälkeen hän heitti henkensä. Toki kuningas oli syönyt yhtä sun toista muutakin samaisella aterialla.
Suomalaisiin koteihin laskiaispulla tuli varsinaisesti vasta 1900-luvulla, mutta jo vuodelta 1689 on ensimmäinen kirjallinen maininta: Turussa vuoden 1689 laskiaisena vietettyjen häiden onnittelurunossa laskiaispullalla on osansa.
Helmikuussa olisi vielä Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä, jolta toistaiseksi puuttuu nimikkoleivonnainen. Nyt kun Ouluun ollaan puuhaamassa Kalevala-teemapuistoa, olisi ehkä syytä ryhtyä kehittelemään jotain teemapullaa tai muuta leipomusta, jota voitaisiin sitten markkinoida valtakunnallisesti Kalevalan päivän paakelsina.
Olisiko öörfiilasta [korvapuusti Oulun murteella] kalevalaiseksi teemapullaksi. Vai olisiko sittenkin oululaisinta, ja kalevalaista esihistoriallista aikaa paremmin kuvaavaa, että juotaisiin vain nilikkakahaveja [kahvi ilman nisua tai muuta paakelsia]?