Vaatekaapista ulos

Päivässä paljon plussia ja iloja, ja sitten myös sellaisia pohjaimujuttuja. Eikä kovinkaan kesäistä.

Kolmen viikon päästä on paistinkääntäjien kapituli Rovaniemellä, ja kun minulla ei ole siellä mitään varsinaista pramilla oloa, en ole kovastikaan vaivannut päätäni, mitä tänä vuonna laitan päälleni. Ja kapituleissa on oltava ainakin kolme asukokonaisuutta, joista yksi on iltapuku. Tämä on meille kymmenes kesäkapituli, johon osallistumme, ja kun todellakaan en ole joka kerraksi uutta pukua laittanut, itse asiassa ”vain” kaksi ihan vain kapitulin Grand Dineria varten hommattua, ja sitten olen käyttänyt ja muokkauttanut akateemisia juhlia varten hommaamiani pukuja.

Laskin tänään, että minulla on kuusi iltapukua, joita olen kierrättänyt vuodesta toiseen karonkoissa ja kapituleissa, ja parissa muussa juhlassa. Ensimmäinen on oman karonnkani puku vuodelta 2004. Pari pitkää pukua on ollut ns. saattohoito-osastolla jo pitkään. Tänään otin asiakseni käydä garderopiani läpi ja voilá – sieltä löytyi sovellettavaa. Toinen saattohoitopuku mahtui kuin mahtuikin päälle, ja yhdet ”kultahousut” vien ompelijalleni muokattavaksi. Mitä opimme tästä: ihan kaikkea ei kannata laittaa heti kiertoon, ei varsinkaan kalliita kamppeita. Ja toiseksi: hyvä ompelija on enemmän kuin hyvä asia naisen elämässä.

Eevis jäi tänään eka kertaa vain veljensä kanssa meille vanhempien lähtiessä asioille. Eikä mitään ongelmaa, vaikka tyttö on niin äitinsä perään, ettei mitään rajaa. Ihan huomattamatta katseltiin kaappiakelloa, käveltiin mummin taluttamana ympäri huushollia, papan laulaessa ihmeissään katseltiin maailmaa ja koetettiin olla piittaamatta isoveljen ilmiselvästä mustasukkaisuudesta.

Kaikesta kylmyydestä huolimatta tänäänkin 30 km pyöräillen. Kuva on viime viikon joltain aamulenkiltä Poikkimaantien (Saarelan) sillan luona olevalta kääntöpaikaltani. Tänään tärkein ja pisin pysähdys Caritaksessa.

 

Hiusten hoitoa ja intialaista ruokaa

Tuntuu, että kesä on vain muisto. Aamulla kahdeksalta kahdeksan astetta, josta se sentään vähän nousi. Tuulikin oli kahdeksan, – metriä sekunnissa ja pohjoisesta. Kylmä. Niin kylmä. Mutta ei auttanut, pyörällä kauppaan. Ei ollut muuta ostettavaa kuin sampoota, hoitoskia etc, joten ajelin mutkan kautta Ruskon Citymarkettiin ja mutkan kautta (eka kertaa Ritaharjun ja Aaltokankaan ”uusilla” asuinalueilla ristiin rastiin) kotiin. Hanskat, paksut goretex-vermeet ja välineule sopivat oikein hyvin heinäkuun lopun pukukoodiin.

Ja sitten läträämään kylppäriin! Pitäähän se minunkin kokeilla: Curly Girl! Nyt kun hiukseni ovat olleet ilman väriaineita ja muita kampaamon ärtsyjä kemikaaleja vuoden verran, niin ne ovat olleet paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Tosin kovin olen tummaksi käynyt, mutta alan jo tottua peilikuvaani, eikä blondius enää ole vaihtoehto. Mutta kuiva ja lievästi kihartuva hiuspehkoni edelleen on. Ja tiedättehän te: hiukset on mulle tärkeä juttu. 😀

Parin kuukauden ajan on näitä Curly Girl -juttuja  tullut mediassa ja somessa vastaan, ja ajattelinpa tässä kokeilla jonkinlaista elvytyshoitoa, ja aina vaan luomumpaa pesua ja vähemmän rankkaa kuivaamisrumbaa hiuksille. Ja jospa välillä taas kiharampaa mallia, sen sijaan, että joka toinen päivä pesen ja sen jälkeen föönaan kiharat hävöksiin.

Niinpä tänään lähti kaupasta viiden purkin (luomuilua!! heh!) arsenaali verraten edullisia hiustenhoitotuotteita mukaan. Ja ei muuta kuin resepti esiin! Eka kerralla aikaa kului aika lailla, mutta uskokaa tai älkää: hiukseni kiiltävät ja kihartavatkin; totta kai kihartuvat kun annoin niiden kihartua, enkä kuumailmalla kuivannut ja föönannut. Katsellaan tuleeko tästä mitään pitemmän päälle vai tuliko tänään vain hankituksi mökille hoitava  hiustenhoitotuotteiden setti.

Tänään meillä oli etnisten ruokapaikkojen kierroksessa intialainen Garam Masala, joka on Asemakadulla Rautatieaseman päässä. Pieni, pitkään toiminut ravintola on saanut paljon mainesanoja paitsi hyvästä ruoasta myös ystävällisestä palvelusta. Kyllä mekin voimme noin sanoa.

Ehdimme sinne lounasajan lopulla, jolloin monessa pöydässä oli ruokailijoita, mutta mahduimme mukaan. Buffetissakin oli vielä kaikkea tarjolla, joten valitsimme sen. Lounasbuffetissa on salaatteja, 7 – 8 erilaista pääruokaa, basmatiriisi, naanleipä, papadum, jälkiruoka, kahvia, teetä ja vedet. Buffetin hinta on 10,50. Lounasaikaan (10.30 – 15.00) on tarjolla myös lounas a la carte, jossa on ainakin parikymmentä vaihtoehtoa (10,50 – 12,00 €). Ja varsinaisessa a la carte -menussa ja take away -listassa on sata!! eri vaihtoehtoa. Sata!

Minä koetin hamstarata lautaselleni vähän kaikkia. Enkä kyllä tarkkaan ottaen tiedä mitä olivat, mutta mikään ei ollut huonoa. Ei minulle mikään liian tulistakaan, Pehtoorille ylinnä oleva naudanliha (härkä!) kastike oli vähän turhan tujua. Kaikkinensa maut olivat minusta kovastikin samankaltaisia kuin Saurahassa – nepalilaisessa ravintolassa. Mikä ei liene ihme.

Palvelu oli ystävällistä, eikä turhan tyrkkyä. Viiniä tai väkeviä ravintolassa ei (kai) saa, mutta intialaista ja muutamaa muuta olutta on tarjolla. Pehtoori otti lasillisen Tikka Gold -olutta, ja kuulemma sopi hyvin ruokiin.

Luulenpa, että menemme joskus ilta-aikaan, kokeilemaan onko a la carte yhtä hyvä kokemus kuin tämän päiväinen lounas. Tälle pisteitä 3½. Tavallista parempi siis. Pitäisi seuraavalla etniset-postauskerralla tehdä jo taulukko tähän asti testatuista pisteineen ja linkkeineen…

Pieni päivä

Verhojuttuja mietin. Ei en aio pitsiverhoja laitella. Kuva on Langin Kauppahuoneen ikkunasta Pekkatorille. Eli viikon takaisen reissun kuvasaalista, joten olen tänään ”kehittänyt” ja toimitellut eteenpäin. Mutta tähän työhuoneeseeni haluaisin vaihtaa verhot. Nuo nykyiset ovat olleet kai sen kymmenen vuotta, ja vaikka ne on monen mielestä aika hienot, ne eivät ole koskaan olleet ihan minun makuuni. No itseä voin vain syyttää… Ihan itse valinnut kankaat ja tilannut ompelun ja ostanut. Mutta nyt haluaisin vaihtaa.

Muutoinkin sellainen ”ylöspanon” päivä. Ei paljon ajatuksia, vain kaikkea pientä tekemistä sekä palelemista ulkoillessa. Pieni päivä.

Onhan vielä kesää jäljellä?

Jotta emme unohtaisi.
Oli kuvattava jopa horsmia, jotka itseasiassa olivat oikeinkin kauniita joen syvänsinistä väriä vasten.

Syvä keskikesän värimaailma ilahdutti, ja se, että vielä oli aika lämmintä. Heinäkuinen kesäsunnuntai kului pääosin kotihommissa. Ajattelin kun – vihdoin, monen vuoden jälkeen – vaihdoimme Festan isoihin kukkaruukkuihin mullat, samalla luutusin lattian ja muutenkin jo Kalaaseja(kin) varten siivoilin, että kirjoitanpa sitten blogiin siitä, miten VALTAVA urakka on tullut tehdyksi. Kun sitten katsoin kellosta kuinka monta tuntia hillitön raadanta olikaan kestänyt,  niin hädin tuskin parituntinen oli puuhassa kulunut. Mutta omassa päässä tämä tekemättömänä ollut homma oli taas kerran kasvanut ajatuksissa paljon todellisuutta isommaksi. Mutta siis. Pukki ja oikeinmerkki: done! Ja siitä hyvä mieli.

Tiedättkekös, mitä aamun tein? – Istuin tietokoneella ja surffailin pitkin Eurooppaa. Ihan hillitön matkakuume. Ensi kesän perhelomaa suunnittelin; mitään sellaista lomaa ei varsinaisesti ole päätetty viettää, mutta so what!  Etsin vuokrattavia taloja ja sopivia lentoja Ranskasta, Kroatiasta, Como-järveltä. Hyviä pyöräilyreittejä Alsacesta ja Champagnesta. Patikkareissuja Andorrasta ja Alpeilta. Ja sitten vaihdoin matkakohdetta ja ajankohtaa kahden hengen talvilomaksi: Madeira on aina hyvä vaihtoehto. Mutta toisaalta jos lämmintä haluaisi, mutta ei kovin kallista reissua, eikä pitkiä lentoja, niin miksei sittenkin Kanaria.

Parin tunnin seikkailun jälkeen luovutin. Mikään ei kolahtanut ratkaisevasti. Kuume laski, mutta en epäile hetkeäkään, etteikö se pian jälleen nouse. Varsinkin jos nämä lämpimät kelit tästä hiipuvat.

Gardenpartyt perheen kesken

Helle. Liekö kesän viimeinen hellepäivä?

Ja sattuipa Juniorilla olemaan lauantai vapaa, mikä ei Alkon työntekijälle varsinkaan Qstock-viikonloppuna ole mikään itsestään selvyys. Ehkä juuri siksi osasimme nauttia näistä yhteensattumista erityisen paljon.

Olimme yhdessä päättäneet, että sunnuntaisapuska vaihdetaan lauantain gardynpartyiksi, myös poolpartyiksi, ainakin kahden nuorimman osallistujan osalta. Apsu lillui ainakin kaksi tuntia pienessä puhallusaltaassa, ja Eeviskin kävi siellä istuskelemassa ja huilailemassa.

Totta puhuen, minun teki kovasti mieleni liittyä seuraan. Mutta… olin lupautunut köksäämään… Ja teinpä koe-eriä tulevia Kalaaseja varten. Pannacotta. Hmmm… joskus vähän tylsä, mutta varioitavissa monin tavoin. Löysin Tomi Björckin ohjeen, ja TAAS piti päästä vähän itse säveltämään. Siis jukurtilla ”rikastettu” pannacotta, johon lisäsin vielä limecurdia. Sitrus toi pehmeään maito-jukurtti-seokseen mukavaa raikkautta. Siis: tätä tulee olemaan tarjolla myös kahden viikon päästä. Ja sen jälkeen resepti täällä blogissa.

Monta tuntia vain chillailimme, ja minä koetin olla ajattelematta. Ajattelematta sitäkin, että tämä helle on pian ohi. Olla surematta sitä, tai siis sen hiipumista. Miksi en osaa vain nauttia, miksi pitää antaa asioiden, joille ei voi mitään, vaivata tai miksi surra jotain säätä, joka on, tulee, menee, on juuri sellainen kuin on ollakseen….

Vaikka kylläpä me porukalla pohdimme Etelämantereen sulamista ja aikaa, jolloin Eevis ehkä on mummi. Isoja mietteitä helteisessä lauantaissa.

Tänään hän kyllä poseerasi kuin mallin koulutuksen saanut. 😀 Ihana on meidän Eevis.

Helteessä

Brunetti avasi silmät ja katsoi Massimoa. ”Hyvä”, hän sanoi,

Noin se loppuu. Donna Leonin viimeisin dekkari ”Maalliset jäännökset”.

Juuri tällainen päivä, tällainen helle, kuin tänään on ollut, on varattu kesän Donna Leonin dekkarille. Kesään kuuluu Brunetti. Ja sitä ei kuulu kuunnella kuulokkeilla pyöräillessä pitkin Oulun ja sen ympäristön pyöräteitä, vaan sitä kuuluu lukea kirjana iltasella kotipihalla, lukea kirjana, jossa on kirjanmerkki ja jossa on paperia, kannet ja tuntuma. Eikä haittaa vaikka aurinko laskee naapurin korkeiden pylväshaapojen taakse. Pihalla on vielä lämmin, päivän auringossa ollut iho hehkuu lämpöä ja ruskettunutta oloa, kroppa on raukea liikkumisesta, kesäruoasta. Pihalla tuoksuu ja tuntuu siltä kuin Umbrian, Toscanan, Katalonian vuokratalojen pihoilla vuosia sitten. Kirja auttaa unohtamaan ympäröivän maailman ja huolet, on lämmin, on kesä, on dekkarin aika. Eikä hetkeen mikään häiritse olemista.

Jostain kaukaa kuuluu – kun osaa kuunnella – musiikkia. Onhan Qstock-viikonloppu. Qstock ei ole meitä ennenkään houkutellut, mutta vuosia juuri tämä heinäkuun viimeinen perjantai on ollut paistinkääntäjien piknikpäivä. Nyt se on siirretty ensi perjantaiksi, jotta myös ammattilaiset, jotka tänään palvelevat festarikansaa pääsisivät mukaan. Ja vuoden päästä on sitten piknikin 10-vuotisjuhla. Siihen minulla on suunnitelma… mutta katselemmepa.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Aamuun heräsin pienen tuhisevan pojan vierestä. Me olimme nukkuneet hyvin. Lapsi jäi vielä unille, kun mummi lähti suihkuun ja puuron keittoon. Yökyläläinen heräsi sitten tuntia myöhemmin, ja käytti edelleen oikeuttaan olla ”mummin lellipentu” ja söikin aamiaiseksi vain paahtoleipää unohtaen puuron. ”Meillä ei oo tämmöistä”.  Ja sitten selvisikin, että kotona paahdin on musta ja mummilla harmaa, – ei sittenkään niin erityistä moinen herkuttelu. 😉

Ja aamutoimien – ja datailujen – jälkeen mietimme, että voisi olla hyvä käydä katsastamassa Hugo-puisto kesäkuosissaan. Sinne siis. Autolla, mistä mummi oli kyllä vähän ihmeissään, mutta Apsu kyllä juoksutti leikkipuistossa niin paljon, ettei pyöräilyn skippaaminen haitannut. Yhteistuumin päätimme kyselemättä keneltäkään, että terveellisen lounaan voi korvata kunnon jäätelöllä, ja lähdimme yksissä tuumin Merijalinrannan jäätelökioskille. Suklaata ja soleroa, – molemmille kippoon, Apsulle iso, mummille pieni. Eikä minun kirjallinen taitoni riitä kertomaan siitä onnentunteesta kun istuimme Hartaanselän rannalla penkillä jätskejämme syöden… Ei siinä ollut mitään ihmeellistä, ja silti oli niin paljon.

Puoleltapäivin ”palautin” Apsun kotiinsa, jossa kohtaaminen pikkusiskon kanssa oli hellyyttävä. Kumpi oli onnellisempi? Eevis vai Apsu? Joka tapauksessa kotiin meno ilman itku-potku-raivareita. Ja luvattiin, että huomenna nähdään ja pian mennään Tietomaahan.

Mummi kotiutui, ja erinäisten puhelujen jälkeen lähti polkemaan kohti Haukipudasta. Olihan melkein koko matkalle valmistunut uusi asfaltti. Jihuu. Mutta kyllä helle tuntui polkiessa. Ja uusi asfaltti on ”takkuista” poljettavaa… OIkeasti se tuntuu tahmealta, ja hidastaa kulkua. Mutta en valita. Aurinkoa, lämmintä, liikkumista. Ja takaisin.

Kotipiazzalla aika herkuttelulle. Pehtoori oli käynyt kaupassa (vain vähän ohjeistettuani 😉 ) ja meillä vähän sovellettu paellasapuska. Erityisesti mustekalat olivat herkkua. Ja oli kaikki.

 

Olisko tähän helteeseen sopinut mikään paremmin? Vaikea kuvitella.

Illan tullen vielä viestejä ja tapaamisia (huolta ja tekemistä). Ja pihalla vielä lämmin, nytkin.

 

Yökylävieras ja täysi päivä

– Kotona tuulikaapissa: Heippa, mä oon neljä yötä mummipapalla!
– Miksi tulit vasta nyt (klo 11) hakemaan? (Mummi kävi aamulenkillä pyörällä ja sitten kaupassa.)
– Mennäänkö ensin Tietomaahan vai Nallikariin? Minne mennään? Miksi humputellaan tänään? Tuleeko pappa? Miksi ei mennä Tietomaahan? Minne mennään?
– Miksi pitää odottaa? Mikä tämä talo on? Miksi (Rotuaarin) pallo pyörii? Miksi tässä on leijonan kuva? Miksi ei tuu vettä? (Kaupungintalon edessä oleva vesilähde)
– Millon se Potnapekka tulee? Mummi, älä viitti! (kamera ärsyttää!) Heippa, mummi! (Pappa ja poika matkaavat kaupungin keskustasta Potnapekalla Nallikariin, jossa jo rantsussa odottelin, kun sinne ehtivät.)

– Mummi, nyt mennään uimaan! Uimaan!
– Ei, ei palele. En halua vielä pois.
– Mennään tuonne majakalle, – jaksan. Varmasti jaksan.

– Tehdään mutavelliä, pappa, tuu ajamaan hiekkaa. Miksi aalto tulee tähän? Miksi hiekka lähtee pois? Mummi, mennäänkö uimaan?
– Mitä täällä pohjassa on? Ei oo kaloja. Onko? Onko haita? Mikä se hai on?
– Ei, ei palele. En halua vielä pois. Mummi, ui!
– Pappa, nyt voidaan mennä ostamaan jätskiä.
– Miksi lähtään pois? En halua.
– Miten nämä jalat saa puhtaaksi? – mutta kun mun kengissä on hiekkaa! Tullaanko huomenna taas!
– Miksi pitää olla kesä, että voidaan tulla? Tullaan vaan…
– Mennäänkö nyt takasin mummipapalle?

– Pappa! Miksi oot laittanut pihalle altaan! Saanko mennä heti? Meen heti siihen!
– Ei, ei ole vielä nälkä.
– Nuudeli on mun herkkuruokaa (toisen ison spaghetti Bolognese -lautasellisen äärellä)!
– Mitä sitten tehdään?

– Mun laukussa on mun kortti Vauhtipuistoon.
– Miksi vasta huomenna Vauhtipuistoon?
– Miksei pappa lähde Vauhtipuistoon?
– Mummi, tuu mun kans lentämään, ajamaan, veturiin, monsteriautolla ajamaan.
– En halua karuselliin, mennään ajamaan moottoripyörillä, trampalle. Olipa hyvä kun se setä sanoi, että pomppulinna on kuuma. En halua sinne.
– Ja nyt ois kyllä hyvä syödä jäätelöä, ota sinäkin, mummi!
– Matojunassa vois käydä uudelleen (= neljännen kerran)
– Miksi väsyttää? Ei mua väsytä. Milloin tullaan uudelleen? Tullaanko uudelleen? Mulla on se kortti (synttärilahjaksi saatu kausikortti Vauhtipuistoon.)

– Osaan ite laittaa turvavyön. Onko tämä (mummin Beetle) turvallinen auto? Volvo on turvallinen.
– Lähtisköhän se pappa mun kans iltasaunaan?
– Voiko vielä pihalla olla altaassa?
– Mitä sitten tehdään? Levähdetään? Miksi? En halua.

– Yökylässä ei tarvi syödä puuroa iltapalaksi. Voisko olla lämppäreitä?
– Haluan nukkua olohuoneessa, sohvalla, lattialla, Saanan huoneessa. Pappa vois nukkua telkkarihuoneessa. Mummi mun vieressä lattialla, sängyssä, jossain.
– En ookkaan neljää yötä. Tuun sitten taas yöksi, kun mennään Tietomaahan. Mennäänkö huomenna Tietomaahan?
– Miksei mennä? Tuun sitten lauantaina.

Vauhtia, muttei vaarallisia tilanteita.

Paljon kysymyksiä,
paljon hymyjä,
paljon lämpimiä muistoja talven kylmiin kuukausiin …