Helteessä

Brunetti avasi silmät ja katsoi Massimoa. ”Hyvä”, hän sanoi,

Noin se loppuu. Donna Leonin viimeisin dekkari ”Maalliset jäännökset”.

Juuri tällainen päivä, tällainen helle, kuin tänään on ollut, on varattu kesän Donna Leonin dekkarille. Kesään kuuluu Brunetti. Ja sitä ei kuulu kuunnella kuulokkeilla pyöräillessä pitkin Oulun ja sen ympäristön pyöräteitä, vaan sitä kuuluu lukea kirjana iltasella kotipihalla, lukea kirjana, jossa on kirjanmerkki ja jossa on paperia, kannet ja tuntuma. Eikä haittaa vaikka aurinko laskee naapurin korkeiden pylväshaapojen taakse. Pihalla on vielä lämmin, päivän auringossa ollut iho hehkuu lämpöä ja ruskettunutta oloa, kroppa on raukea liikkumisesta, kesäruoasta. Pihalla tuoksuu ja tuntuu siltä kuin Umbrian, Toscanan, Katalonian vuokratalojen pihoilla vuosia sitten. Kirja auttaa unohtamaan ympäröivän maailman ja huolet, on lämmin, on kesä, on dekkarin aika. Eikä hetkeen mikään häiritse olemista.

Jostain kaukaa kuuluu – kun osaa kuunnella – musiikkia. Onhan Qstock-viikonloppu. Qstock ei ole meitä ennenkään houkutellut, mutta vuosia juuri tämä heinäkuun viimeinen perjantai on ollut paistinkääntäjien piknikpäivä. Nyt se on siirretty ensi perjantaiksi, jotta myös ammattilaiset, jotka tänään palvelevat festarikansaa pääsisivät mukaan. Ja vuoden päästä on sitten piknikin 10-vuotisjuhla. Siihen minulla on suunnitelma… mutta katselemmepa.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Aamuun heräsin pienen tuhisevan pojan vierestä. Me olimme nukkuneet hyvin. Lapsi jäi vielä unille, kun mummi lähti suihkuun ja puuron keittoon. Yökyläläinen heräsi sitten tuntia myöhemmin, ja käytti edelleen oikeuttaan olla ”mummin lellipentu” ja söikin aamiaiseksi vain paahtoleipää unohtaen puuron. ”Meillä ei oo tämmöistä”.  Ja sitten selvisikin, että kotona paahdin on musta ja mummilla harmaa, – ei sittenkään niin erityistä moinen herkuttelu. 😉

Ja aamutoimien – ja datailujen – jälkeen mietimme, että voisi olla hyvä käydä katsastamassa Hugo-puisto kesäkuosissaan. Sinne siis. Autolla, mistä mummi oli kyllä vähän ihmeissään, mutta Apsu kyllä juoksutti leikkipuistossa niin paljon, ettei pyöräilyn skippaaminen haitannut. Yhteistuumin päätimme kyselemättä keneltäkään, että terveellisen lounaan voi korvata kunnon jäätelöllä, ja lähdimme yksissä tuumin Merijalinrannan jäätelökioskille. Suklaata ja soleroa, – molemmille kippoon, Apsulle iso, mummille pieni. Eikä minun kirjallinen taitoni riitä kertomaan siitä onnentunteesta kun istuimme Hartaanselän rannalla penkillä jätskejämme syöden… Ei siinä ollut mitään ihmeellistä, ja silti oli niin paljon.

Puoleltapäivin ”palautin” Apsun kotiinsa, jossa kohtaaminen pikkusiskon kanssa oli hellyyttävä. Kumpi oli onnellisempi? Eevis vai Apsu? Joka tapauksessa kotiin meno ilman itku-potku-raivareita. Ja luvattiin, että huomenna nähdään ja pian mennään Tietomaahan.

Mummi kotiutui, ja erinäisten puhelujen jälkeen lähti polkemaan kohti Haukipudasta. Olihan melkein koko matkalle valmistunut uusi asfaltti. Jihuu. Mutta kyllä helle tuntui polkiessa. Ja uusi asfaltti on ”takkuista” poljettavaa… OIkeasti se tuntuu tahmealta, ja hidastaa kulkua. Mutta en valita. Aurinkoa, lämmintä, liikkumista. Ja takaisin.

Kotipiazzalla aika herkuttelulle. Pehtoori oli käynyt kaupassa (vain vähän ohjeistettuani 😉 ) ja meillä vähän sovellettu paellasapuska. Erityisesti mustekalat olivat herkkua. Ja oli kaikki.

 

Olisko tähän helteeseen sopinut mikään paremmin? Vaikea kuvitella.

Illan tullen vielä viestejä ja tapaamisia (huolta ja tekemistä). Ja pihalla vielä lämmin, nytkin.

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.