2013

Seikkailupäivä alkoi aamulla ennen seitsemää: kohti viidakkoa, Tulumia, snorklausta ja kaikenmoisia aktiviteetteja: taas sellainen juttu kuten koko tämä Meksikon matka: jos esikoinen ei olisi täällä, jos ei olisi ollut mukana tänään, olisimme varmasti valinneet toisenlaisen retken. Mutta kuinka hurja ja hurjan mukava, jännä päivä, meillä tänään olikaan! The Jungle Maya -retki ei ollutkaan mitään ihan tavis raunio/kävelypäivä.

Tolteekkien ja mayojen kulttuurin jäljillä kuljimme. Euroopalaisen keskiajan (tuntuu olevan minulla ihan teemana  tänä kesänä (joskin pääsykoeurakka tuntuu nyt kovin kaukaiselta) tienoilla täällä oli kukoistava kauppapaikka. 

Eikä puhettakaan että köysihypyillä hiidenkirnuihin, uinti tippukiviluolissa, jeeppiajelu josta opaskin sanoi, että kidutusta on [ihan mietetön reitti!! – millään muotoa ei olisi voinut kuvatakaan, hyvä kun penkissä pysyi!], köysien varassa viidakossa liukumista (3 x joista viimeinen päätyi veteen!), uintia yhdessä maailman pisimmistä (88 knm) luolajoessa, jossa snorklailtiin samalla… Mielettömän kirkas vesi, ja nähtiin tippukiviä, lepakoita, fossiileja, uintiin maan alla muutama sata metriä, päästiin viidakkomajaan lounaalle (empanadas jäivät parhaiten mieleen, niitä(kin) yritän opetella tekemään – kesän kalaasien menu on tässä muutoinkin ollut suunnittelun alla. Meksikolainen menu siitä väistämättä tulee. — ;))

Kaikkinensa niin turistipäivä kuin vain voi olla, mutta ei ”muovia”. Oikeasti viidakkoa, oikeasti uskallusta vaativaa, oikeasti Meksikoakin? Tosin tytär on viime päivät hokenut ”Playa del Carmen ei ole Meksiko. Tämä on jotain muuta tai vain pieni osa Meksikoa… ” Uskon vakaasti että lapsi on oikeassa: Jukatan on vain osa, merkillinen, ei-traditionaali osa Meksikoa. Mutta onhan tässäkin historiansa, olevansa ja menneensä.

Tämmöiseen raunioilla törmäsin; koko pituus noin puoli metriä.

(M)Adventures-aaupäivän jälkeen siirryimme Tulumiin. Tolteekkein ja mayojen kaunpunki, kauppakeskus käytiin katsomassa. Minulla harvoin on hiki, mmutta siellä oli! Ehkä kuuminta ikinä…

Kuvia on  paljon lisää ja osan liitän myohemmin, nyt päivän seikkailut ja urheilut väsyttävät… Eikä juhlallisella illallisella ole vähäisin osa unettamisessa, Mutta palaan asiaan aamulla..

Tällainen ylenpalttinen ylellisyys on kyllä satunnaisesti mukavaa, mutta tänään kolmantena päivänä täällä jo mietimme, että kuinkahan kauan tämmöistä jaksaisi: maata biitsillä ja katsella ja kuvata kun pelikaanit tekevät syöksyjä, pyytävät kalan, nousevat taas lentoon ja uudestaan nappaavat kalan … (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Jos jaksaa, voi hakea biitsin baarista juotavaa tai pulahtaa altaaseen, lukea tai käveleskellä rantaviivassa.

No kyllä me varmasti lauantaihin asti jaksamme. Eikä taida tehdä tiukkaakaan… 😀

Hotellimme on suunnilleen keskellä Playa del Carmenin lomarantaa, joka lienee noin neljä, viisi kilometriä pitkä. Meidän huoneet jotensakin yläkuvan keskellä. Ja alakuvassa oikeassa reunassa… siis olemme aika rauhassa.

Tähän hotellikompleksiin kuuluu tämä meidän Real Gran Porto ja sitten kadun toisella puolella oleva vieläkin ökympi The Royal.

Tämä kuva meidän hotellin (0ik.) sushibaarin terassilta merelle päin,vasemmalla Royal-hotelli.

Tämä on taas mereltä päin… meidän hotelli vasemmalla mutta oikealla olevan valtavan Royal-hotellin palvelut (mm. ”eiliset tanssit”) käytettävissämme….

Keväällä kun hotellia varasin perustelin tämän luksuksen  varaamista sillä, että on ”ei-sesonki” (täällä on vuoden sateisin aika [emme ole nähneet satavan kuin sunnuntaiaamuna MC:ssa] mikä merkitsee 30 % alennusta hintaan ja sitten meille tämä on 30-vuotishäämatka – siis luksus perusteltu.  Kerran aiemmin olemme olleet All inclusive -hotellisssa (Marokossa syksyllä 2007) – ei välttämättä meidän juttu, mutta meneehän se tämmöinenkin (heh!) – kuten tytär sanoi, jos nyt valittais olis kyllä aika törkeetä.

Meillä on oikein sviitti, josta on suora käynti rannalle. Yöllä kuulee meren aallot, verhoja raottamalla turkoosi meri on muutaman metrin päässä.

Sviittiranneke  (ihan kuin Särkännniemessä ja jossain muussa ”puuhamaassa”) merkitsee että tien toisen puolen Royal-hotellin palvelut, ravintolat ja altaat ovat käytettävissämme.

Hotellien toimesta on koko ajan ohjelmaa: salsatunteja, rantalentistä, pokeria, ananaksen koristelun oppitunteja, espanjan tunteja (olenhan minä ihmeissäni katsellut ja kuunnellut, kuinka tytär osaa paitsi lukea, myös puhua espanjaa. Tammikuussa Oulusta lähtiessään ei monta sanaa espanjaa osannut, mutta nyt hoitelee varauksia, tilauksia ihan sujuvasti espanjakssi ja pystyy lukemaan yksinkertaisia tekstejä.”Geenivirhe”, totesi isänsä. Olen samaa mieltä: ei meidän  perimällä tuollaista kielenoppimista selitetä).

Nuo kaikki aktiviteetit ovat ilmaisia, – tai siis kuuluvat pakettiin, mutta sitten on myös maksullisia palveluita; minä otin eilen hieronnan. Biitsin katoksessa topakka, varsin roteva meksikolaistäti sai romahtaneen olkapääni relaksoitumaan. Ehkä paikallakin osuutensa …

Tänään pehtoori ja tytär kävivät aamulla parasol-lennolla. Voi kuinka minäkin olisin halunnut, mutten uskaltanut. Ja jonkunhan on kuvattauva. 🙂

Sitten tänään kävimmme tyttären kanssa ”Municipal pantheonissa”. Sunnuntaina tänne tullessa näin kaupungin ulkopuolella hautausmaan ja portista vilahti sangen mielenkiintoisen näköisiä hautakiviä ja muistomerkkejä. Vakkarilukijanihan tietävät, että minulla on pieni fiksaatio hautausmaihin ja niiden kuvaamiseen. On tullut niitä kierreltyä. Siispä menimmme taksitolpalle aamiaisen jälkeen ja kysyimme, kuinka paljon maksaisi jos kävisimme mutkin hautasmaalla ja taksi odottaisi, että ehtisimme pikaisesti kuvailla ja katsella.  Alle kaksikymppiä tunnin reissu maksoi. Kuski oli hieman kummissaan, mutta kyllä kannatti!! Laitan ensi viikolla kokonaisen postauksen tuosta paikasta, mutta tämä kuva jo kertonee, millainen värimaailma meksikolaisella hautausmaalla on! Eikös vain näytäkin joltain päiväkodin pihalta?! Jollei noita ristejä olisi …

Hotellissa järjestetään kaikenmoisia juhlia ja illallisia. Tänään oli vuorossa ”Caribbean night” ~ koko päivän ovat biitsillä illan spektaakkelia valmistelleet. Nyt salsa ja merenque ja rantareggae kuuluu tänne, … me kävimme syömässä biitsillä karibealaisia herkkuja, mutta vetäydyimme näin ajoissa pois — sillä huomenna on aamuseitsemältä lähtö retkelle. Mennään Tulumiin ja seikkailemaan! Koko päivä retki on tiedossa.

 Toissailtana näimme ikkunasta kun nuoripari kihlautui. Oli paparazzina kuvailtava, ja uskokaa että pieni kyynel tietysti tirautettava …

Jos illansuussa on jotain romanttista, niin aamusella on sitten kyse turvallisuudesta, kai… ?

Playa del Carmen: lämpötila + 32 C, merivesi lähes sama. Liki pilvetön taivas, vähemmän tuulta kuin eilen, pehtoorin kuume laskenut, oltiin jo kolmestaan aamulenkillä rannalla, enemmän syöty, tyttären kanssa ”töitä tehty” ~ aurinkoa otettu, höpötelty, suunniteltu loppuviikon ohjelmaa, kesääkin. Siis mikä parasta Meksikossa ja Playa del Carmenilla? – Meidän tyttö!

Toki paljon muutakin oivallista… mm. aamiaiset ..

Oishan sitä biitsiltä palattua voinut vähän aikaa huilata, ja  tirsat ottaa, mutta kuka voi mennä sänkyyn kun siivoja tekee pyyhkeistä tämmöisiä?

Juuri palasimme iltakierrokselta: mm. fifth avenuelta. = pääkatu täällä. Jopas oli turistia. Turistikauppoja, turistiravintoloita, turisteja (meksikolaisia ja jenkkejä, – näin ´off season´ ei paljon muita näy olevankaan). Ja sitten kävimme syömässä meksikolaisessa gourmet-ravintolassa: kissakalaa habanero-chilillä (minulle paras ruoka tämän Meksikon viikon aikana), pehtoori söi lampaankyljyksiä ja tytär vaihteeksi broileria – millähän kastikkeella olikaan? 😉 (sisäpiirin vitsi). Ja meidän kaikkien annosten lisukkeena nokare perunamuusia. Toistamiseen tai kolmannen kerrran täällä ollessa siihen törmään, ja hitsi että se on hyvää. Millähän maustavat?

Sitten vielä yömyssyllle, ja niinhän siinä sitten kävi, että tyttären kanssa tanssimaan lähdin! Tanssimaan! Olipa oikeastaan aika mukavaa. 😉

Onhan siitä ollut puhetta: minä pidän merenrannassa lenkkeilystä. Sitähän teen joka viikonloppu. Niin tänäänkin. Aamulla Meksikonlahden rantaviivaa oikealle ja takaisin ja iltapäivällä Meksikonlahden rantaviivaa vasemmalle ja takaisin. Vesirajassa on hyvä kävellä. Nauttia merituulesta (onneksi tänään on  tuullut aika kovastikin, muutoin olisi ollut varmaan turhan kuuma. + 30 C yhdistettynä reippaseen merituuleen on ollut hyvä).

Viime viikolla täällä riehuneen hurrikaani Davidin jäljet näkyivät eilen tullessamme  vielä monessa paikkaa, vettä oli pelloilla ja teissä vesivirtojen jäljiltä melkoisia rooppeja. Mexico Cityssä katseltiin loppuviikosta uutisia, joissa näytettiin, kuinka täällä väki kahlasi polvia myöten tulvissa, mutta nyt ainakin on ollut erinomainen sää.

 On se turkoosi, Karibianmeri siis. Ja hiekka valkoista. Voiko oikeastaan kliseisempää kuvaa olla?

Mutta ei tämä päivä ole ihan mennyt niinkuin Strömsössä… Ei tämä ihan paratiisipäivä ole ollut. Pehtoori oli yön ollut enempi vähempi horkassa, ja viiden jälkeen kun heräilin (en osaa näköjään nukkua millään puolen maapalloa, en lomalla, en töissä ollessa, en missään olosuhteissa tai aikvyöhykkeellä yli viiteen), oli miehellä kuumetta yli +38 C. Lääkäri kävi huoneessa ja totesi keuhkoputkentulehduksen tai ainakin jonkin ”infection”. Kevään flunssan jälkeen kytemään jäänyt kurkkukipu oli ilmeisesti nyt (ilmastointilaitteiden ja äkillisten lämpötilavaihtelujen takia) puhjennut taudiksi. Lääkäri kävi hakemassa ja sitten tuomassa lääkkeet (antibioottikuuri ja muutama muu lääke) ja pehtoori on päivän ollut sisällä ja nukkunut.

Tyttären kanssa olemme olleet biitsillä. Ja puhelinhan se  lapselta sitten pöllittiin. Heaven knows, miten ja missä välissä, mutta viety on! Puhelin oli varavarapuhelin, ja tarkoitus oli Suomeen palattua uusi hankkia, mutta salasanojen vaihtoa ja muuta häslinkiä tässä  lapsella nyt ollut. Ja jonkunlainen luuriahan se on nyt lähdettävä hankkimaan… Tytär ei ehkä sitä niinkään tarvitsisi, mutta minun mielenrauhani kannalta on parasta, että lapsella on puhelin.

Muutaman nukutun tunnin jälkeen herään kello kahdelta yöllä. siis kello on Suomen aikaa kymmenen! Olen umpiväsynyt, mutta ei auta. Unta ei tule, torkuskelen aamuyön ja kuudelta lähden suihkuun.

Kunhan naapurihuoneesta lapsikin kömpi aamiaiselle, aloimme miettiä, mille ryhdytään. Jo eilen, kunhan paikallista aikaa puoli kymmeneltä (meille aamuyö) hotellin pääsimme, päätimme että ylikierroksia on niin paljon ja että on saatava jutella, lähdimme vielä ulos. Kävelimme lämpimässä aika hiljaisessa illassa historialliseen keskustaan (noin kilometri hotellista) ja löysimme cervezan, jossa saimme oluet (minullekin!! kun ei oikein muuta ollut) ja tacot. Suomessahan tacoilla ymmärretään niitä kovia taskuja, joita tex-mex-hyllyissä on tarjoilla, mutta täällä tacot ovat lähellä sitä,  mitä me ymmärrämme tortilloilla. Huikopalan ja yöoluen (!) jälkeen paluu hotellille.

Mutta siis tänään jo yhdeksän jälkeen olimme kävelemässä kohti Metrolipolitana Katedraalia ja Zoláco-aukiota, jossa – kuinka ollakaan oli alkamassa mielenosoitus. Syksyllä Lontoossa satuimme keskelle mielenosoitusta, samoin muutama kesä sitten Roomassa, … tämä oli niihin verrattuna pieni marssi vain. Mutta sitä ohjasivat ja katsastivat poliisit, joita täällä on huomiota herättävän paljon. Todella paljon. Tuntuu, että joka ikisessä kadunkulmassa on pari poliisia. Joku oli löytänyt varjoisan paikankin.

Historiallinen keskusta muistutti Madridia, Lissabonia, jotain … mutta kaikkinensa oli yllättävänkin pieni. Sitä kiertelimme, istahdimme cappucinoille, sillä hotellin surkea aamiainen (joka ei kuulunutkaan hintaan) oli surkein juuri kahvin osalta. Samoin kuin eilen huikopalalla (3 olutta ja 3 pientä chorizo-tacoa eivät maksaneet tippeineenkään kymmentä euroa, vaikka olimme kävelykadun varrella, suunnilleen turisteilun ytimessä) olin jo tajunnut, että täällä hintataso tosiaan on ihan eri kuin Euroopassa, saatikka Suomessa.

Tänään lounaspaikka oli kyllä mukava, keidas keskellä helteistä, meluista, ruuhkaiseksi käynyttä keskustaa.

Söimme tyttären kanssa nopal-salaatit (kaktusta tietysti! ja hyvää salsaa.

 Kaktuksesta puheenollen kävimme myös  teksu-museossa. Siis tequilalla on tietysti  oma museonsa. Sinne tepastelimme ennen lounasta. Pääsylippuun kuului tietysti maistiaiset. Opimme että tequila tehdään ”sinisestä” agave-kaktuksesta (alla), mutta mezcal-viinaan voidaan käyttää muitakin kaktuslajeja.

Maistoimme siis molempia, mutta eipä tarvitse täältä ryhtyä niitä Ouluun kantamaan. Museon edessä paljon mariachi-soittajia. Niiltä olisi saanut ostaa yksityisen ”konsertinkin”, mutta tyydyimme nauttimaan soitannasta muille.

Päivän ohjelmassa oli myös käynti taidemuseossa: Palacio de Bellas. Pitihän sitä käydä Diego Riveran taidetta katsomassa. Ahistavaa oli,  – noh, en muuta odottanutkaan. Mutta oli komea palatsi ja muutamat muut salit elämyksiä.

Ja ensimmäiset maya-temppelit, tai paremmin niiden rauniot, nähty. Kolmevuosikymmentä kestäneet kaivaukset (1974 – 1998) paljastivat katedraalin takana olleet temppelit ja paljon muuta. Päivä alkoi olla jo aika lämmin. Vetäydyimme hotellille.

Jos ei ruoka maksa täällä juuri mitään, niin ei maksa liput nähtävyyksillekään. Kolme euroa yleensä; Lontoossa syksyllä parikymppiä melkein museo tai mikä tahansa katsommisen arvoinen paikka.

Kiertelimme, kaartelimmme: sellainen sopi meille kaikille kolmelle. Tuli liikuttua, nähtyä. Iltapäivän lopulla tänne meidän pikku (vain 28 huonetta) hotelliin, jonka paikalla on ollut vuosisatoja joku majatalo. Ilmeisesti Väli-Amerikan pitkäaikaisimpaan yhdessä paikassa toiminut ”majoitusliike”; sopii historioitsijalle ;). Tuntuu oikeasti hassulle, että tässä on ainakin vuodesta 1620 asunut matkaajia, reissaajia ja kaikenmoisia maankiertäjiä.

Mitenkö niin huiputettu?  no kun tämä  suuri city (about 25 miljoonaa asukasta)  on kaksi ja puolisen kilometriä merenpinnan yläpuolella… huipulla ollaan. 😉  Sen tuntee hengittäessä, sen tuntee valon määrässä, sen tuntee illan tullessa; vilunväreet kulkevat hetken iltatuulen puhaltaessa.

Nyt nukkumaan pitkästä aikaa oikeat yöunet. 

Eilen vai tänään tai joskus.. Aikaerosta johtuen aika ihan sekaisin, 24 tuntia lentokoneissa ja lentokentillä, vielä tullimuodollisuudet (Alicelle tuliaiseksi salakuljetetut poronlihaleikkelepaketit menetämme…) ja sitten Sarita!!!!! tyttären nimestä meksikolainen diminutiivimuoto). Ei me paljon kyynelehditty mutta ah, onnea.

Nyt vaatimaton aamiainen nautittu ja lähdemme katedraaliin ja ehkä antropologian museoon. sinne ehkä ollaan menossa. Tytär kavereineen on suunnitellut meille ohjelman. Illalla kerron paljon lisää.

Hotelli on tavattoman viehättävä:

 http://www.boutiquehoteldecortes.com/en/

(klo 17.07: ikinä enää en yritä päivittää blogi puhelimella jossa on surkea yhteys. Nyt netti hotellihuoneeseen jotenkuten kunnossa. hidas on, mutta minä yritän.)