Sen että lenkin (teinkin pitkän, sillä iPodiin laittelin eilen illalla paljon uutta musiikkia, joten oli mukava tepastella) ehdin tehdä, suihkutella ja aamiaisen hiljalleen nauttia, menin pihalle katsastelemaan, millehän ryhtyisi, ja miten lämmin päivä oikein onkaan tulossa. Aamuauringossahan se meidän sisäänkäynnin puolen mittari on, mutta että NÄIN paljon!
Ja sitten siinä melkein mittarin alla, seinänvierustalla, jossa kivien keskellä kasvaa villinä orvokkeja, on jo ensimmäinen puhjennut kukkaan. Ja joka vuosi jaksan ihmetellä, miten meidän pihalla voi kasvaa keltaisia orvokkeja. Minä en koskaan, en koskaan ole ostanut ja istuttanut pihalle keltaisia orvokkeja. Mutta aina joku sellainen tuonne kiveyksen väliin nousee. Nouskoon. Kyllä minä muutaman keltaisen kukan kestän. 🙂
Ja lämmön kestän. Hyvin hyvin kestän. Varsinkin kun tänään on ollut reilu eteläinen tuuli. Kertakaikkisen hieno sää. Aamupäivästä ison osan lohkaisi paistinkääntäjä-harrastus [lue: tiedottajan tehtäviä – vihdoin – sain tehdyksi. Nekin tahtovat aina lähteä lapasesta… Kuvia ja tekstiä kun suollan kirjeisiin vähintään yhtä paljon kuin tänne blogiin].
Jonkin hyllyn siivonnut ohimennen, koneellisen pyykkiä pessyt, pihakukkia siistinyt, Slow Food -sivuston päivitystä valmistellut, vähän asiaa lukenut ja syönyt. Siitä nämä muutoin mukavat kotipäivät ovat tylsiä, että tulee naposteltua vähän joka välissä. Ja olen katsellut kun kilpuri, joka sai pitkästä aikaa Emman kaverikseen, on sitä hyvänä pitänyt. Iso hali!
Ja sitten lopuksi voisinkin todeta, että jos tässä ovat suurimmat ongelmat, tekemiset ja ilonaiheet, niin eipä paljon kannattaisi tänne niitä raapustella. Tosin tästä lämmöstä voisi vielä hehkutella. Ah, onnea! 😀
Mutta huomenna on touhupäivä! Ja nyt lähden leipomaan! Ainakin kakkupohjat teen, ehkä jonkun suolaisen piirakankin.