Showing: 401 - 410 of 415 RESULTS
Liikkuminen

Pitäisi osata sanoa EI

Kieltää kolme kertaa? Juudas?

Minun olisi pitänyt osata. Kieltää kolme kertaa. Miten näitä juttuja nyt tulee näin monta yhtäaikaa? Ja minähän osasin välillä sanoa EI. Mihin se pitkään harjoiteltu taito on kadonnut? Tulette vielä kuulemaan/näkemäänkin (uuups!!) mitä tarkoitan. Minun olisi pitänyt tänään osata sanoa kolmelle, ei kun neljälle ihmiselle, ei, mutta osasinko? En. Mistä seuraa, että menen Tampereelle, menen Heinäpäähän, kirjoitan ja annan ottaa itsestäni valokuvan. Auts!

Jotain hyvääkin tänään. Aamulla salilla oli pitkästä aikaa erinomainen treeni. Johtuu mistä? Otin alkuverryttelyn ajaksi, kuntopyörälle, lehden mukaan. Kuntiksen aulan pöydällä oli Glorian uusin numero ja sen myötä polkemisen rasite unohtui, lehden jutut veivät mennessään. Kaikki ne loistavat reseptit, joita en tähän aikaan vuodesta voi kokeilla, olivat niin kiinnostavaa luettavaa aamukuudelta, että unohduin polkemaan kuntopyörää reilusti yli normiajan ja kunnon verryttelyn jälkeen kaikki muu harjoittelu sujui ja kulki kuin juna. Ja jo nyt tuntuu jaloissa, että jalkaprässissä on aamusella oltu. 🙂 Mutta siis, salitreeni maistui.

Toinenkin mukava juttu tänään: nuorempi nuoripari oli syömässä. Joten onhan sitä tänään ollut paljonkin hyvää.  Joten ihan turhaa siis valittaa…

Niitä näitä

Lentämään?

Norwegian Airlines on aloittanut lentoliikenteen Oulusta Helsinkiin. Lentolippu maksaa 60 euroa! Kuusikymmentä! Ja Roomaan pääsee Oulusta 110 eurolla! Esimerkiksi.

Voisinkin lähteä Helsinkiin, tai siis oikeastaan pitäisi.  Työn takia. Ja Roomaan lähtemistä vastaan minulla ei ole koskaan mitään. Voisin siis lähteä Roomaankin.

Oletteko koskaan ajatelleet, että Pantheonin katolla on pienet portaat? Yksi opiskelu/työkaverini on kerran kiivennytkin noita portaita (klikkaile kuva isommaksi, niin näet paremmin). Minäkin haluaisin.

Tuli vaan mieleen kun pehtoori on tänään pudotellut lunta katolta. Ei, ei Pantheonin katolta, vaan meidän katolta.

Ehkä tietäisin Roomassa yhden hyvän (ainakin yhden :)) trattorian missä illastaa…

Ja reitin, missä käydä aamulenkillä.

Niin, että joko olen ostanut lentoliput? En ole, en. Enkä kai ihan heti Roomaan ole lähdössäkään, mutta onpahan nyt vaan jotenkin levoton olo, – ja edes haaveilen. Haaveita pitää olla. Ja Helsinkiin on maaliskuussa varmaan mentävä.

Niitä näitä

Samankaltaista

Kuten Koivu eilisen postaukseni jälkeen viisaasti kommentissaan totesi, eipä ole meitsin päivien kulku vuosikymmenissä paljon muuttunut.

Elämisesi peruskaava, hyvä TT, on noilta vuosilta näemmä säilynyt hämmästyttävän samankaltaisena:

-reippaasti ylös
-duunia, ystäviä
-kirjallisuutta
-jonkin verran TV-viihdettä
-liikuntaa
-ajoissa unten maille

Summa summarum: säännöllistä elämää.

Tuota taaskin ollut viime päivät. Paitsi tuota unta. Eikä niin reippaasti ylös, varhain kuitenkin. Ja se mistä tällaisina vähän kiireimpinä aikoina ensimmäisenä tulee luovutuksi on telkkari, jota en muutenkaan katso, mutta erityisesti liikkuminen jää liian vähille. Kuinka eilenkin olisi ollut hieno sää liikkua. Olisi ollut heti aamulla, mutta varsinkin puolenpäivän tienoilla, kun olin siirtymätaipaleella paikasta A (Caritas) paikan B (pankki) ja C (arkisto) kautta paikkaan D (kampus ja lukuisa määrä odottavia opiskelijoita ja kollegoita ihmettelemässä ”missä ihmeessä sinä olet ollut koko päivän”!).

Tuolloin puolelta päivin olisi kannattanut tehdä ”ohikkaat”. Parkkeerata auto tienposkeen, kaivaa kamera takapenkiltä ja lähteä jokivarteen, Pikisaareen, Ainolaan kävelemään. Taivas oli tummanpuhuva, kuin ukkosen edellä, toisaalta kirkas, kuulas, pikkupakkasen keli, jossa lupaus keväästä. Mielettömän hieno valo. Ja mitä minä teen? Menen kiltisti duuniin. Hö!

Tänä aamunakin teki mieli karata: hanget kimmelsivät, oli tyven, tumma kaunis talvinen aamu. Ja minä painun yliopiston kolsujen seinien sisäpuolelle. Ja sitten, sittenkin. Oli hyvä päivä tänään. Luento alkoi. Puolensataa, ehkä vähän enemmänkin, opiskelijoita. Sopiva porukka. Jospa tuon porukan kanssa saisin aikaan keskusteluakin.

Ja  merkillisen paljon minä olen ollut puhelimessa viime aikoina. Sitä en tehnyt kymmenvuotiaana.

Niitä näitä

Päiväkirjan lehtiä kesältä 1968

Olen nauranut vedet silmissä viimeisen tunnin ajan…

Arjen historian luennollani on harjoitustehtävä, jossa opiskelijat kirjoittavat kuvitellun henkilön päiväkirjaa yhdeltä päivältä… Voin tässä joku päivä kertoa harjoituksesta lisää. Ko. harjoitus oli edelliselläkin kerralla aiheesta luennoidessani mukana ja harjoituksen tulokset olivat paikoin kaunokirjallisesti, historiatieteellisesti, ideoiltaan, monin tavoin aivan hurjan hyviä, – tekivät vaikutuksen, sanoisin.

— tänään sitten, äsken, työhuoneeni varastoa penkoessa, skannattavia kuvia etsiessä, törmäsin omiin päiväkirjoihini. Niitähän on ennen Tuulestatemmattuja juttujakin eräältäkin vuosikymmeneltä… Niitä on, Herra varjelkoon! valtava pahvilaatikollinen! Lyhyellä iällä ehtinyt noin paljon kirjoitella 🙂

Noh, selittelemättä paras –  Tuulestatemmattu 10-vuotiaana:

klikkaamalla saat  alemmat sivut suuremmiksi

Kuvat ovat kesältä 1967

Historiaa Luettua

Historia on historia on historia on…

Näissä oloissa ei juuri tapahdu mitään suuria.

kertakaikkisia romahduksia, – – –

Tapahtuu vain pieniä nykäyksiä,

jotka siirtävät elämän menoa ikään kuin astimelta toiselle.

Kun nykäys on ohi, niin ei sitä taas enää muistetakaan,

vaan jatketaan uudella tasolla.

Sillä samaa elämäähän se on kaikissa muodoissaan,

eikä sen suhteen ole olemassa muuta ehdotonta,

kuin että se on elettävä.

F. E. Sillanpää, Hurskas kurjuus (1919) 2002, 103

Jos minulla olisi joku historianfilosofia, niin se kiteytyisi tuohon lainaukseen Sillanpään romaanista. Tuo samainen lainaus on väitöskirjani nimiösivulla ja tulinpa sen taas kirjoittaneeksi luentosarjani alkuun.

Niin se on. Ei mitään suuria…

Elämässä, työssä, olemisessa, historiassa tuo on Sillanpään sisällissodasta ja Toivolan Jussista kertova romaani Hurskas kurjuus on ollut minun historiantutkijan kaaressani yhtä merkittävä kuin Sinuhe tai  Egon Friedellin Uuden ajan kulttuurihistoria.

Ja tänään lukukauden ensimmäisenä päivänä kun opiskelijat jälleen tulvahtivat kampukselle, käytäville, huoneeseen, kandisemman aloitukseen,  mietin tuota. Mietin viime yönä ja mietin kootessa aineistoa luentosarjaan, jonka olen edellisen ja ensimmäisen kerran pitänyt kolme vuotta sitten. Valmistelussa on historian havinaa, kertautuvat vuodet, omatkin.

Huomannette että bloginkin kuvituksessa ulkoilukuvat ovat vaihtuneet luennon kuvitukseen… varautukaatte sen jatkumiseen, – ainakin muutaman viikon. 🙂

Niitä näitä

Paketit valmiina

Esikoinen lähetti listan pikku- ja vähän isommistakin tarvikkeista ja vaatteista, joita toivoi Strasbourgiin postitettavan. Eilen ja tänään niitä olen keräillyt, ostanutkin jotain. Oli jotenkin tavattoman mukavaa koota pakettia. Ja kyllä, myönnettäköön, katsoin jo aikatauluja, milloin voisi mennä käymään Ranskassa. Saattaapihan se olla, että hiihtolomaviikolla Hangasoja jää kakkoseksi ja me menemmekin Keski-Eurooppaan…

Tuntuu ranskalainen opiskelijabyrokratia olevan takkuavampaa kuin meillä; mm. tyttären ja kaverinsa (Ranskan) opiskelijakortit ovat kuulemma parhaillaan matkalla tänne koti-Suomeen kun tytöt ovat jo pian viikon olleet Strasbourgissa. Kaikkea pientä robleemia on ollut,  mutta periaatteessa ovat nyt saaneet alkumuodollisuudet jotensakin hoidelluksi. Josko kiinnostaa, millaisessa lukaalissa vaihtarimme kevätlukukauden asustaa, klikkaile asuntolan sivulle tästä .  (sivun alareunassa on sisäkuviakin)

Kymmenen neliön huoneessa on sänky, kirjoituspöytä, ikkuna, vessa ja pieni jääkaappi. Minusta näyttää vähän laivan hytiltä… 🙂 Kuudennen kerroksen solukeittiö ja yhteiskylppäri kuuluvat myös Paul Appell Residencen fasiliteetteihin. Ja mikä tärkeää boksi on kuulemma lämmin. Pikkuisemme kun on sellaista kroonisesti palelevaa sorttia, joten hyvä, että lämmitys pelittää.

Oulussakin lauhtuu, pyryttää… Pyry ei kuitenkaan ollut syy pois lenkiltä pysymiseen. Flunssa edelleen vähän juilii. Kokeilin tänään eka kertaa suolakannua. Ja vot! Se on hyvä. Ainakin näin yhden päivän kokemuksen perusteella luulen, että siitä tulee minulle hyvä luomuapu myös ei-flunssaisina-aikoina. Joskopa se huomenna vaikka äänikin riittäisi. Luennon alkukin alkaa olla sekin jo paketissa, joten valmiina kohti ensi viikkoa…

Turun kauppahallin lyhyttavaraliike  (klikkaa isommaksi)

Niitä näitä

Oppiminen on hyväksi

Miehän olen jotensakin toistuvasti täällä Temmatussakin koettanut vakuutella,  että minusta on ilo oppia. (En ole sanonut ääneen sitä, mitä Winston Churchill jatkoi … Personally I’m always ready to learn, although I do not always like being taught – – mutta kyllä WCh on sanonut asioita hassumminkin 🙂 )

Uskokaatte, että oikeasti halu ja ilo oppia on olemassa.

Tänään olen oppinut, ilon kautta ja vähemmän iloisesti joitakin asioita.  Heti aamulla muistin, tajusin, tiesin, oli myönnettävä, että

  • uni on hyväksi. Heräsin kahdeksalta ja miltei välittömästi ilmoitin pehtoorille, että alan harrastaa nukkumista, kun sillä on niin hyvä vaikutus. Ei uskonut pehtoori kykyihini harrastaa nukkumista. Ei, ei kannusta mies vaimoaan uudessa harrastuksessa. Ei kannusta.
  • Seuraavaksi opin, jotta jos on tarpeeksi hyvä, ystävällinen, asiantunteva, siististi pukeutunut ja  kauniit taipuisat hiuksensa fiksusti kammannut nuori mies myymässä, niin minähän ostan vaikka millaisen telkkarin.  Onneksi oli pehtoori mukana kyselemässä ne asiallisetkin kysymykset …
  • Opin, että äitini ei vanhemmuuttaan tingi edelleenkään mistään. Enkä nyt tarkoita vain raha-asioita.  (Tiedättehän Niskavuoren Hetan: ”Tingitään mistä tingitään, mutta siisteydestä ei tingitä”. Sopii äitini lisäksi myös mieheeni. Eikä edelleenkään koske vain raha- tai siisteysasioita. Ei todellakaan vain niitä!)
  • Sitten opin, että tyttäremme poikaystävä on siistimpi kuin tyttäremme.
  • Muistin jossain välissä myös, että olisi aika liikkua: ”Lauantai on liikkumista varten”, mutta on opittava, että aina ei voi tehdä niin… On opittava antamaan aikaa muullekin.
  • Päivän asiointi/asennusreissulta palattuamme opin, mitä tarkoittaa migreeni-ihmisten sanonta ”sahalaitainen päänsärky”. Ei vetänyt ihan polvilleen, mutta oli inhottava. Oppiminen ei ole aina mukavaa.
  • Opin kuinka hurjan terävät ovat sisarelta joululahjaksi  saadut uudet veitset: onneksi testailin niitä vain vasemman käden etusormeen ja peukaloon. Sitä paitsi terävistä veitsistä tulee siistit haavat. 🙂
  • Opin, että Juniori voi edes yrittää oppia jotain. On päättänyt illan lukea ruotsia. Ja lähti juuri äsken huikaten:  ”Äkkiä-vaan-käyn-tankkaamassa-sun-auton”. Ajatella, että ahkera poika uhraa tärkeän ruotsin sanojen lukuhetken, jotta käy tankkaamassa äipän auton…En olisi uskonut: on minulla kovasti oppimista. 🙂
  • Opin, että viikko voi kulua kovin nopeasti: et edes ole varma, onko viime lauantaita olemassa…?
  • Nyt olisi jatkettava oppimista: päivä kulunut ilman luennontekoa. Nyt arki esiin… On opittava opettamaan. Ensi viikolla on osattava opettaa. On opittava. Se on hyväksi.
Historiaa Niitä näitä

Tätähän nyt kaipasinkin!

Nythän on niin, että olen onnistunut kehittämään ihan järjettömän nuhan itselleni.

Menin jotensakin hyvin varhain duuniin ja ajellessani kohti edelleen kovin hiljaista kampusta ajattelin hiljaa mielessäni, jotta jos mie ensi viikosta hengissä ja kunnialla selviän, niin hyvä on. Ja kirjastossa aamusella tunsin, jotta hieman palelee, ja eväille mennessä yhdentoista kieppeissä jo tajusin, että ensi viikon muutoinkin hektiseen olemiseen on tulossa vieraaksi vielä flunssa. Puolelta päivin minun oli jo vaikea puhua puhelimessa, kun aivastelin niin tiuhaan ja tolkuttomasti. Nuha on, eikä sitä käy kiistäminen.

Pysyköön nuhana.  Kurkkukipu ei nyt ollenkaan sopisi…

Arjen historia -luentoa tein, vaikka näkökykykin oli välillä koetuksella ja totesin, että kyllä se on minun historiani ominta aluetta, arki siis. Humahdan menneeseen niin, ettei flunssaakaan muista. Eivät ole valtioliitot, kuvatutkimukset, antiikki tai  abstraktit aatteet, Kekkosen ajan polittiinen historia tai sanomalehtien kannanotot siihen tai tähän asiaan niitä juttuja, jotka minua loppumetreillä kiehtoisivat.

Kyllä ne ovat suomalaisen naisen arki, menneiden vuosisatojen ja -kymmenten  ihmisten suhtautuminen aikaan ja sen muutoksiin tai ihmisten sosiaaliseen asemaan ja arvostukseen vaikuttaneet tekijät niitä menneen elämänmenon osatekijöitä, joiden tutkimisessa ja opettamisessa tai  tutkimisen opettamisessa minä mieluusti aikaani kulutan. Ne ovat niitä historian osa-alueita,  joihin minun intoni ja tietämykseni vie ja vaatii oppimaan lisää. Kovin on arkista tämä minun intohimoni. Olkoon.

Lainaisinko tähän taas Jevtusenkon runon… en lainaa. Mutta se se vaan on niin hyvä. (ks. täältä jos et muista)

Luettua

Suomalainen mies

Joulun alla katsotun Miesten vuoro -elokuvan, jouluna luettujen Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan ja Mark Levengoodin Niin pieni ihmissydän on ja juuri äsken nähdyn Napapiirin sankarit -elokuvan jälkeen voin sanoa saaneeni suhteellisen kattavan leikkauksen miesten mentaliteetista 2000-luvun Suomessa.

Kaikki neljä tuotosta miellyttivät kovasti. Miesten vuoro kosketti, ja pisti oikeasti ajattelemaan…

Mielensäpahoittajasta on todettava, että kyllä ei ole huono kirja. Kyllä ei ole. Kuinka Kyrön ikäinen suht nuori mies voikaan samaistua, osata asettua pahoittamaan mielensä juuri niistä asioista, joita 70 – 80-vuotiaat miehet päivät markettien eteisessä pähkäilevät. (käy kuuntelemassa ääninäyte http://www.mielensapahoittaja.fi/)

Mark Levengoodin kirjan sain teineiltä joululahjaksi ”kun sulla on just tommonen huumorintaju”. Yhy. No kyllä lapset äitinsä tuntevat. Levengoodin pienet pakinat ovat oivallisesti rakennettuja, niissä on usein koko draaman kaari  ja niissä on paljon elämäniloa ja -viisautta.

Entäs sitten viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva? Loppiaisen iltapäivänäytökseen menimme pehtoorin kanssa. Pitkästä aikaa oikein elokuviin elokuviin. Kyllähän se kannatti. Paikoin turhankin kohellukseksi menevä tarina oli parhaimmillaan Kapun (Jasper Pääkkösen) roolin sarkastisissa, älykkäissä sanomisissa.  Ei ole syövereissä rypevä, pohjoisessa perisynkeässä mielenmaisemassa vellova raina, vaan hulvatonta menoa ja lappilaista mielen- ja luonnonmaisemaa riittää katseltavaksi.

Miesten vuoron tavikset, Mielensäpahoittajan maaseudun vanhan miehen narina ja emännän kanssa vietettyjen vuosien kaipuu, suomenruotsalaisen julkihomon, kirjailija- toimittajan maailmankuva ja lappilaisten nuorten miesten elämää suurempi digiboksin hakumatka, johon ”tuli pari muuttujjaa” (traileri) kolahtivat. Kaikki tyynni.

Ja nyt on jatkettava arjen historiaa… Suomalaisen miehen (ja naisen ja lapsen) arki ja mentaliteetti viime vuosisadan alussa ja edellisen lopussa pitäisi saada luennoitavaan muotoon …

Aamulenkillä näytti tältä

(klikkaa isommaksi)

Tuli mieleen lapsuuden kiisselit, joiden pinnalle on tehty tuollaisia kermavaahtopalleroita…

Kaamos väistyy jo