2010 – Sivu 40 – Tuulestatemmattua

Soppaa

Keitin ISON kattilallisen keittoa, .. ei mitään dieettikaalisoppaa, vaikka pohjimmaisena tarkoituksena tietysti vähän kevennellä. Keittelin borssikeittoa, puolalaista borssikeittoa. Mikä erottaa venäläisen ja puolalaisen borssikeiton? Venäläiseen ei tule lihaa, mutta puolalaiseen tulee. Resepti on jotensakin suoraan, ehkä sentään vähän oikaistuna, Eero Mäkelän keittokirjasta. Tuli oikein hyvää. Tyttärelle annoin osan mutta muutoin taidan syödä tätä yksikseni useampana päivänä. Pojat kun punajuurta vähän ylönkatsovat…

Puolalainen borssikeitto

750 g punajuuria
250 g keräkaalia
2 isoa sipulia
2 porkkanaa
pala selleriä
50 g tomaattisosetta
2 l hyvää lihalientä
sitruunan mehu
½ dl punaviinietikkaa
100 g keitettyä naudanlihaa
paketti pekonia
100 g chorizo (tms.) makkaraa
50 g voita

Maustepussi tai purkki jossa on 2 valkosipulinkynttä, 5 katajanmarjaa,10 mauste- ja 10 valkopippuria, laakerilehti, timjamia.

Kuori ja suikaloi juurekset ja vihannekset. Sulata voi isossa kattilassa. Hauduta ensin punajuurisuikaleita kymmenkunta minuuttia. Lisää punaviinietikka, puristettu sitruunamehu, tomaattisose ja loput juurekset. Hauduta taas 10 minuuttia. Lisää lihaliemi (Puljonki-lihalientä tai fondista tehtyä) ja maustepussi. Keitä hiljalleen vajaa tunti, ja kypsennyksen loppuvaiheessa laita joukkoon suikaloitu naudanliha, pekoni ja makkara. Tarjoile kuumana smetanan kanssa.

Muutoinkin sellainen touhupäivä. Ja jo varhain lenkillä, pitkällä lenkillä. Lauhassa säässä oli hienoa. Jo aamulla. (klikkaa kuvaa, silloin maisemassa voi aistia pienen kevään häivähdyksen 🙂 Jos oikein kuvittelee… )

Puutteenperä pakkasessa

Aamupäivällä matkalla hautausmaalle pysähdyin kuvaamaan rautasillan kupeeseen: joki höyrysi pakkasessa, Puutteenperän koivut auringonpaisteessa kuin pitsiä… Kaunista ja kylmää…. Olisiko tässä se kuukausikuvan kohde? Puutteenperä kerran kuussa?

Mikä on Puutteenperä? Puutteenperä syntyi 1880-luvulla, jolloin Ouluun oli vasta avattu (1886) rautatieyhteys. Rautasilta yhdisti kaupungin ja silloisen kaupunginrajan takaisen Tuiran. Kaupungin rajantakana oli vähäväkisten parempi asua kuin kaupungissa, sillä siellä verot olivat pienempiä ja rakentaminen vapaata. Puutteenperälle nousi työläisten mökkikylä kun Åströmin nahka- ja tiilitehtaan väki rakensivat sinne kotinsa. Eikä Åström ollutkaan mikään pieni työllistäjä: Åströmin tehtaissa valmistettiin ennen ensimmäistä maailmansotaa suurin osa Venäjän armeijan tarvitsemista saappaista, valjaista ja remmeistä, joita ”hevosvetoisessa” armeijassa todella tarvittiin.

Puutteenperältä työläiset saivat kulkea rautatiesiltaa pitkin mökkiensä ja työpaikan väliä maksamatta siltamaksua. Siltamaksu oli vähän alempana olleilla (ja vieläkin olevilla) jokisuiston silloilla, mutta ei Puutteenperän viereisellä Rautasillalla, kaikkien maksettava. Jokisuun sillat olivat ”Rupulaakin” (Bro Bolag eli Silta Osakeyhtiön) omistuksessa ja rupulaakimaksu oli kaikkien maksettava. Siltamaksua perittiin rupulaakin silloilla yhtä lailla pyöräilijöiltä kuin jalankulkijoiltakin vuoteen 1919 asti ja hevosajoneuvoilta ja autoilijoilta aina vuoteen 1930 asti (hilikku = 25 penniä/suuntaansa). Kaupunki järjesti kyllä jo vuonna 1883 kaikille Tuiran puolelta kaupungissa kansakoulussa (Tuirassa ei vielä kansakoulua ollut) käyneille lapsille vapautuksen siltamaksusta. Ja olennaista oli, että Puutteenperältä pääsi tehtaille ja kasarmille töihin maksamatta mitään.

1970- ja 1980-luvulla Puutteenperän vanha mökkiasutus häipyi lopullisesti ja alueesta (nyk. oik. nimi Lehtoranta) tuli yksi Oulun varakkaimman väen asuinsijoista. Halutuimmat ja kalleimmat tontit 1970-luvulla olivat tuon kuvassa olevan pakkaskoivikon takana.

Ehkä otan Puutteenperän kuvauskohteekseni…?

Niitä näitä

Poikkeuksellinen perjantai

Tähän mennessä: nukuttu melkein kahdeksaan, arkisto, fysioterapeutti (voin taas hengittää niin, ettei satu!), jämäruokia.

Tästä eteenpäin: pienimuotoiset viininmaistiaiset. Meetinki Kulumasa nuorison kanssa (”ei monen vanhemmat kyllä tämmöstä tee”, totesi esikoinen). Ramsteinit. Kotiin.
________________

klo 22.42. Näin se meni: kotona ollaan, viininmaistiaisissa käyty ja baarissa myös. Ja edelleen hengitän kivutta 🙂

Vanhemmuus

Nuoren miehen unihäiriöitä

Mikä ajastinhäiriö tuossa meidän nuoressa miehessä oikein on? Ensin elämänsä ensimmäisenä vuonna ei suostunut juurikaan nukkumaan, ei varsinkaan öisin. Pieniä parin tunnin pätkiä vain kerrallaan… Sitten leikki-ikäisenä nukahteli kesken leikinkin suoraan Duplojen päälle tai ruokapöytäänkin tai huoletta hurautti kolmen tunnin päikkärit, mikä oli kyllä aika hyvä juttu, koskapa minulla oli kotona paikallishistoriaprojektia yms. muuta harrastusta. Toisinaan – itse asiassa juuri silloin kun olisin suonut ne kolmen tunnin unet – poika jätti ettonet kokonaan väliin.

Yläasteikäisenä osoitti olevansa perheemme ainoa iltavirkku ja aamutorkku. Tosin ei pahantuulinen aamuisinkaan, vaikka kuinka lyhyen unen jälkeen herätti. Ja entäs nyt täysi-ikäisenä? Varsinkin näin lomajakson vaihtuessa en edes näe poikaa – hereillä ainakaan. On juuri tullut kotiin kun minä lähden (salille ja) töihin. Ruoka-aikana (viideltä) kun olen kotona ja tehnyt meille kolmelle jotain päivällistä, siis arkisapuskaa, pojalla on lounasaika, jonka jälkeen häipyy taas jonnekin. Kouluten aamuyöllä kotiin, ja jääkaapille.

No tänä aamuna olinkin sitten kohtuullisen ihmeissäni kun poika oli jättänyt keittiön pöydälle lapun, jossa luki ”nukkumatti unohti minut, lähdin Shellille”! Just. Kuudelta poika oli hermostunut odottelemaan unta ja lähtenyt aamukahville Shellille! Aika vilkkaasti osasin minäkin tekstaria naputella heti aamutuimaan: ”Just tuut kotia ja ryhdyt roudaamaan unijärjestystäsi kuntoon!”

Buona notte! Yritämme nukkua…

______
Ai niin se pojan tiistai-illan paras juttu. Kun mummu oli kyselly tyttärenpojalta, jotta millaisia numeroita sinä nykyään saat koulussa, oli tämä meidän ahkeruuden perikuva paukaissut, jotta numerot menee kuten meidän puhelinnumero: 664 8055*

(*numerot on kuten lankapuhelimessamme, järjestys vain vähän eri.. ei siis kannata tuohon soitella… :))

Valokuvaus

Kuvausta

Kyllä nyt olisi hienoa ottaa joulukorttikuvia, on lunta ja tunnelmaa yllin kyllin. Oliko marraskuun lopussa, jolloin lumikuvia olisin halunnut harrastella? Ei ollut, ei. Mutta en kyllä raski mitään jouluvaloja vielä poiskaan ottaa. Tammikuun lopussa sitten.

Kahtena edellisenä loppiaisena on meri ollut vielä melkein rantaan asti sula, (ks. kuva 2008 ) mutta ei ole tänä vuonna. Hailuotoon asti näkee lenkkireitiltäni ja ihan oli jäässä; Kalevassa lukikin että jäätie Luotoon aukaistaan ilmeisesti jo ensi viikolla.

Minulla on tuosta merenrannasta kuvia jokaiselta kuukaudelta parin vuoden ajalta. Kamera kun melkein aina kulkee repussa mukana. Kerran kuussa kuvia olen ottanut myös Lapin mökillä ja niistä kokosin kalenterin ja teetätin Ifolorilla ystäville ja sukulaisille jaettavaksi. Kalenteri-idea syntyi vasta marraskuussa, joten en ollut tietoisesti kerännyt kuvia sitä varten, kokosinpahan vain kuva-arkistoista jotensakaan kelvollisia otoksia. Kollaasissa eivät oikein näy (klikkaamalla kuva suurenee ja vähän paremmin näkyvät nuo Lapissa kuvatut kuukausikuvat) — Ifolorin jälkeen olin kyllä tyytyväinen.

Valokuvaavat bloggaajat ovat perustaneet Valokuvatorstain lisäksi monia muitakin ”kuvausyhteisöjä”: ”YyKaaKooNee”-haasteessa vastataan numerokuvilla , Mustaa ja valkoista -haaste julkistetaan aina maanantaisin: siellä siis osallistutaan mv-kuvilla ja myös värikollaasi-haaste julkistetaan maanantaisin. Näiden lisäksi on mm. kansainvälinen Sky-kuvahaaste jne.

Valokuvatorstaita lukuunottamatta en ole noihin osallistunut, enkä oikeastaan ehtisikään… ehkä. .. mutta se harmittaa etten lähtenyt mukaan porukkaan, joka syksyllä päätti ottaa joka kuukausi samasta paikasta kuvan ja kerätä nämä kuvat yhteen. Niinpä haastankin nyt itseni (joo, tiedän pöhkö olen, mutta haasteita täytyy olla ;-p) ). Joka kuukauden ensimmäinen tiistai laitan kuukauden kuvan samasta paikasta. Valitsen lähipäivinä paikan mitä kuvaan; ehkä pihapiiristämme, ehkä juuri tuolta Toppilanrannasta lenkkipolkuni varrelta. Tosin sieltä olen jo niin paljon kuvia tännekin laittanut, ehkä joku eri paikka sittenkin …

Niitä näitä

Shakespearen loppiaisaatto ja me

Mitä Shakespearen loppiaisaatossa tapahtuu? Muistan nähneeni näytelmän, komedian, tragikooomisen esityksen? Oulun kaupunginteatterissa joskus muinoin… silloin kun teatteri oli vastikään muuttanut kaupungintalolta uuteen omaan rakennukseensa… Mutta mitä näytelmässä tapahtuu?

Meidän loppiaisaattoon on vuosikausia kuulunut viininmaistiaiset ja nyyttärit Pakkahuoneenkadulla… Illan päätteeksi mieheni ja blogini kommentaattorina kiitetttävästi toiminut herra x järjestivät monena vuonna kahden miehen tiskishow ´n, jonka rinnalla moni ammattilaisvarietée kalpenisi… Ämmät ne huutaa, juo sekä mässää. Minä vaan astioita tiskaan tässä. Minä se vaan tiskaan astioita, ja luutalla lakasen lattioita Hili-pati-hili-pati-himppamppaa Kyllä torstai-ilta nyt vauhdittaa

No niin. Tänä vuonna ei loppiaismaistiaisia, sillä Pakkahuoneenkadun porukka on muuttanut etelään (Bordeaux, ja minähän en ole kade, en) kevääksi.

Ja kun meidän nuorisokin oli lupautunut mummun ja systerin seuraksi toisaalle syömään, me kutsuimme – vihdoin – eksnaapurit meille ruokapöytään..

Kaikenlaista purkkiruokaa keksin tarjota. Ja eka kertaa – ever!! – kokeilin paistaa kampasimpukoita. Yesh, nehän maistuivat. Palsternakkapyree niiden seurana oli oivallista… muusta ei paljon kannata rehvastella.

Mutta mukava oli näitä ihmisiä nähdä. Nimenomaan näitä ihmisiä.

Juniori piipahti sentään … sehän mukavaa. … Kerron joskus sen juniorin illan parhaan jutun… Heh!

Ruoka ja viini

Tuote-esittelyä

Monet huippusuositut bloggaajat saavat firmoilta tuotteita kokeiltavaksi – tavoitteena tietysti, että niitä blogistaniasta tai bloglandiassa tai whatever tämä sosiaalisen median maailma onkaan, esiteltäisiin ja kehuttaisiin. Meitsin Tuulestatemmatun lukijakunta on suht pieni eikä sitä ilmeisesti ole katsottu riittävän suureksi mainonnalle, joten eipä ole tuotepaketteja postista putkahdellut. Tästä huolimatta – ja ehkä sitäkin vakuuttavammin? – aion nyt esitellä muutaman uudehkon löydön, joita mieluusti voin muillekin suositella.

Ensinnäkin. Minun kätenihän kuivuvat karstalle monta kertaa vuodessa ja erityisesti talvipakkasilla pienille haavoille asti, rystyset ja erityisesti peukalonhanka ovat usein ihan kipeitä, koska iho ratkeilee. Mutta ei nyt. Ei vaikka ollaan sydäntalven pakkasissa, ei vaikka takana on viikko Lapin mökillä, jossa vesi on sellaista, että käteni repeilevät usein pahasti.

Ja mikä nyt sitten auttaa? Norjan Formula. Neutrogena. Apteekista saatavasta pikkutuubista riittää pitkäksi aikaa, ja kädet ovat kunnossa. Tätä ennen on kokeiltu kaikki liposomit, tummelit, reseptisalvat, Decubalit, kaikki! Tämä on paras! Ja mistä minulle vinkki? Kampaajalta tietysti! Kiitos vielä, Irmeli.

Ja sitten toinen pikku purkki, joka arjessa on hyväksi. Balsamico. Glassa Gourmet. Eikä mikä tahansa balsamico, vaan vaniljainen siirappi. Mustaa, paksua, vähän makeaa, mukavasti (ei liikaa, pehtoori ei pidä tavallisesta balmicosta juurikaan, mutta tätä menee) balsamicolle maistuvaa. Sopii salaattiin, on oivallista brien kanssa, jopa jätskille, mansikoille erityisesti. Nuotiomakkarallekin olen sitäsinapin sijaan laittanut ja vot! – ihan gourmetherkkua tuli makkarastakin.

Kolmas huippujuttu, tai oikeastaan huippupari: tee ja kannu. Minähän en varsinaisesti ole mikään teen ystävä, mutta Helena Petäistön pitämän teeillan jälkeen tuli ostettua kuvassa näkyvä kannu. Siinä on nokkelaa se, että kannuun kuuluu metallinen suodatin, sihti, joka on helppo huuhtaista (ei mitään teepallojen ja -lusikoiden räpeltämistä), kannu on ystävällisen 🙂 näköinen ja se on passeli, vaikka vain itselleen hauduttelisi, mutta riittää pannusta parikin mukillista.

Noh, kun pannu tuli ostettua, on sitten tullut myös testailtua vähän uusia teelaatuja. Ja kovin muodikastahan on juoda mateeta. Idioottimaisesta nimestään huolimatta Kuuma Tanssi -mate on hyvää.

Paketin kyljessä lukee, että ”Mate on ystävyyden tunnus ja tapa jakaa yhteinen hetki! Eteläamerikkalainen mate sisältää runsaasti kofeiinia [siinä yksi syy miksi pidän tästä!], C-vitamiinia ja terveydelle hyödyllisiä antioksidantteja. Herkullisen vihreä juoma poistaa voimattomuutta, virkistää ja lisää kylläisyyden tunnetta”. Ja tämä kaikki kupillisella haudutettua teetä!

Nyt taitaakin olla teekupillisen aika, jotta jaksan ryhtyä rakentelemaan kilpurillemme talvikotia… Pitäisi saada Elmeri talviunille, mutta mokoma kulkee ympäri huushollia ja kerjää endiiviä!

Niitä näitä

Loman lopussa

Sankahko lumipyry on ollut loistava tekosyy skipata lenkille lähtö. Se ei ole kuitenkaan riittänyt syyksi huushollin järjestämisen siirtämiseen. Siinäpä se päivä on kulunut.

Ja hyvin hiljalleen olen antanut tulla ajatuksiini ajatuksen siitä, että huomenna, huomenna kohti kampusta. Kevätlukukausi alkaa… auts!

Auts johtuu monesta epäilystä: 1) Meneekö tammi-helmikuu taas sellaisessa tuoksinassa, ettei ympärilleen ehdi katsoa? Menee se. Kaksi kollegaa virkavapaalla, … ja sitä rataa. 2) Mistä löytäisin työntekemisen riemun? Hyvä kysymys. 3) Miten saada seminaarilaisille draivia? 4) Miten käsi/lapaluu kestää? 5) Mahtuuko työvaatteet päälle?

Tuo viimeinen kohta on juuri nyt akuutein ongelma. Lähdenkin tästä silittelemään jonkun väljän telttamaisen kamppeen aamua varten valmiiksi.

Huominen on jo helpompi, näin on uskottava.

Lappi Valokuvaus

Kaunispäällä ja taikakuutamossa

Aamullla herättyä vilkaisu pakkasmittariin ratkaisi sen, että mekin lähdimme tänään kotiin. Majakka ja Perävaunu kiirehtivät jo joka tapauksessa Oulua kohti, ja kun pakkasta oli Hangasojalla -33 C (ja kun ikävä ja huoli nuorista jo vaivasi melkoisesti), mekin suljimme Myötätuulen ovet vähän ennen puoltapäivää. Rantasaunasta vedet pois, kynttilät oli puhallettava sammuksiin ja sälekaihtimet suljettava. Aina se tuntuu haikealta.

Eiliseksikin oli sääennusteissa povailtu kovia pakkasia, mutta ei onnneksi niin ollut. Oli oikein sopiva sää kiivetä Kaunispään huipulle. Viimakaan ei juuri tuntunut, pieni pakkastuuli vain. Tykkylumi kuusien oksilla teki puista hienoja veistoksia. Vaivaiskoivujen hennot varret taipuivat lumen alla, kovin kauniita nekin. Kävellen Huipulle menee suuntaansa puolisen tuntia ja sen aikana ehti jo pimeä laskeutua. Sinisiä kuvia tallentui kameroille melkoisesti. Tunturista laskeuduttua haettiin Kuukkelista savupororieskaa ja Kalevakin olisi ostettu, mutta johan ne olivat ehtineet loppua.

Saunan lämmitys ja ruoanvalmistuspuuhat sujuivat porukalla. Siulasta oli haettu – taas kerran – kotasavuporonpaistia ja sille vähän lisukkeita. Jälkkäri oli minulle uusi kokeilu: pistaasijäätelöä ja rommikirsikkakastiketta. Ystäville ja pehtoorille maistui, joten joskopa laittelen reseptin jakoon joku päivä…

Ja syötyämme oli Compatibilityn vuoro. Lautapeli, jossa yritetään oman parin kanssa olla samalla aaltopituudella, sai meidät jo toisen illan viettämään keittiönpöydän ääressä. Aattoiltana oli yksi peli ehditty aloittaa ennen kuin oli aika lähteä Kaunispään Huippuravintolaan Uuden Vuoden juhlaillalliselle.

Illallinen olikin hintansa väärti, hyvinkin. Rotisseur-kilvet saanut Huippu tarjosi lappilaisia herkkuja, joista tattihyytelö jäi ehkä parhaana mieleen. Kyllä avotulella liekitetyt poronselyksetkin toki maistuivat. Ja kaarnikkakakku. Se on jotenkin niin hienon väristäkin. Digestive- vai murokakkupohja? Chablis ja Montecillon gran reserva kruunasivat illallisemme (kiitos vain K & M). Kello ei ollut yhtätoistakaan kun olimme buffet-pöytien kaikki herkut ehtineet maistella ja nauttia.

Sitten: tilataanko viinipullo ja haetaan vielä vähän juustoja ja odotellaan vuodenvaihtumista ja raketteja? Vai taksi ja mökille jatkamaan peliä. Jo vain, met taksin saimma – ja mökillä peli jatkui. Pitkästi yli puolen yön höpöttelimme ja pelasimme. Taasko me suunnittelimme sitä Rooman matkaakin…?

Yhden jälkeen mentiin muka nukkumaan, mutta kuu valaisi kirkkaammin kuin päivänvalo. Kuuhullu ei voi nukkua. Ja niinpä pehtoorin kanssa puettiin uudelleen päälle ja lähdimme vielä ulos. Hanget kuin piirretyissä elokuvissa, ihan taikayö. Ihan ennen kokematon. Täysikuu tuntureiden päällä, Hangasojan rannalla taas kerran olo oli yhtäaikaa pieni ja suuri. Kovin nöyräksi siellä tuntee itsensä. Ei revontulia, mutta taikakuutamo.

Ruoka ja viini

Arvonnan tulos

LappItalia-arvontaan ilmoittautui yhteensä 13 kirjasta kiinnostunutta. Virallinen arvonta suoritettiin täällä pohjoisessa mökillä uuden vuoden lenkille lähtiessämme. Arvonnan virallisena valvojana toimi KP ja ”onnettarena” MP, joka edellisessä, eilisen postauksen kuvassa on jo keskittymässä tämänpäiväiseen vaativaan tehtäväänsä.

Ja arvonnan tulos on seuraava:

LappItalia – a la Carte -keittokirjan voitti Marja (ei siis Maria)

Ja rasian belgialaista suklaata lähetän Sinikalle.

Onnittelut voittajille!

Kiitokset kaikille osallistuneille, ja kiitokset kaikista kommenteista. Keittokirja on edelleen netissä vapaasti käytettävissänne.

http://www.satokangas.fi/Keittio/LappItalia.htm

Makoisaa vuotta 2010 kaikille!

Postittakaapa voittajat minulle postiosoitteenne, jotta voin maanantaina lähettää teille palkinnot.

sähköpostiosoitteeni on tuulestatemmattu(at)gmail.com