lokakuu 2010

Home 2010 lokakuu (Page 3)
Showing: 21 - 30 of 36 RESULTS
Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Noitavainojen uhrien muistolle

Pyysivät muistomerkinjulkistamistilaisuuteen. Opiskelijat siis. On Humanistisen killan 45-vuotisjuhlaviikko, jonka ohjelmassa tänään oli vuorossa muistomerkinpaljastus. Olivat keksineet, jotta noitavainojen uhreilla ei ole Suomessa ainuttakaan laattaa, joten nyt olis sitten aika sellainen aikaansaada. Kaupungilta olivat kinunneet ”tontin” paikan (siinä se on Prisman ja Pörhön välissä) ja saaneet komean kiven laatan alustaksi. Meidän käytävältä professori julkistuspuhujaksi ja meille muutamalle ”kutsuvieraalle” taksi kampukselta kaupungin toiselle laidalle. Siellä sitten puolenpäivän jälkeen värjöttelimme kostean kylmässä ja kalseassa lokasäässä. Kylmä kuohuviini ei varsinaisesti ilahduttanut, mutta osoitti, jotta protokolla oli hallussa.  Ei meitä ollut paikalla kuin parisenkymmentä, – opiskelijat kertoivat, etteivät monet olleet  uskoneet eivätkä olleet ottaneet todesta, jotta sellainen oikeasti paljastettaisiin.

Limingantullin valinta paikaksi perustuu historiallisiin tosiasioihin; siellä on ainakin yksi noidan mestaus (ei niitä Suomessa poltettu) tehtykin. Mutta miksi juuri Ouluun tällainen laatta? No siksi kun sitä ei missään muualla Suomessa ole. On Oulussa tai tarkemmin ottaen Oulun seudulla 1600-luvulla kourallinen noitia (useimmat miehiä, Iissä yksi pariskuntakin, oliko meidän Hailuodon kaivauksilla löytämämme ”Justus Jäppinen” noita?) teloitettu, mutta Suomessa enimmät noitaoikeudenkäynnit on käyty ihan toisaalla (Ahvenanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla). Humanistien ajatuksena myös – tälläkin tavoin – muistuttaa suvaitsevaisuuden tärkeydestä, mielipiteen vapaudesta, yhtä lailla pyrkimyksenä ajojahtien ja ennakkoluulojen hälventäminen. Humanistien aatteellisuus on kovasti hiipunut ja keskustelun laineet laantuneet sen jälkeen kun killan toiminta 1980-luvun puolivälissä pääsi uuteen nousuun, mutta hienoa, että tällaisia tempauksia vielä – taas – järjestetään.

Kivessä kilven alla hienosti ”juonne”, elämän lanka?

Liki tunnin värjöttelyn jälkeen olimme umpijäässä palattuamme takaisin Linnanmaalle. Töiden jälkeenkin vielä kylmäsi, joten tein kuuman sopan. Aika hyvä soppa tulikin.

Savuporo-sulatejuustosoppa

Litra Buljonki-riistalihalientä kiehautetaan, sekaan paketillinen paloiteltuna Koskenlaskijaa (savuporo), sipulihakkelusta (1 -2) , pieni pala mökkireissulta jäänyttä lämminsavuporoa palasiksi ja sekaan. Pienen tovin kiehuttelua ja sitten juuri ennen tarjolle tuomista purkillinen raejuustoa keittoon.

Höyryävä keitto rieskan kanssa maistui. Pehtoorillekin – joka oli päivän puutarhatöissä ollut, kesän jälkiä siivoillut. Ei ollut kuulemma palellut. Mutta eipä ollut ollutkaan nappaskengissä kylmää kuohuviiniä jalkakäytävällä lipittämässä. 🙂

Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: valokuva

Haasteena valokuva.  Kuva kuvasta. (klikkaa suuremmaksi)

Tämä valokuva herätti koko maailman huomaamaan Etelä-Afrikan apartheidin vastaiset nuorisomellakat, jotka alkoivat kesäkuun 16. päivänä 1976. Isä kantaa sylissään 13-vuotiasta poikaansa, joka haavoittui mellakoiden ensihetkillä. Pian valokuvan ottamisen jälkeen Hector Pieterson kuoli.

Tämä apartheidin vastaisessa muistomerkissä Sowetossa oleva valokuva on muuttanut maailmanhistoriaa.

Niitä näitä

Copiapo ja kyyneleet

Olen pitkin päivää seuraillut nettilähetyksestä noiden kaivosmiesten pelastusoperaatiota. Ja useankin kerran pyyhkinyt silmäkulmia. Jäänyt miettimään kaikenlaista. Sitäkin että mitä hittoa minä tillittelen?   Mikä mekanismi sen taustalla on? Osa morsiamista ja läheisistä pystyi nieleksimättä ottamaan vastaan läheisensä, maan uumenista – tuosta vaan halaamaan miehensä tai poikansa. Ja juuri äsken tulleen  28-vuotiaan Danielin äitikin, joka on todennut poikansa olevan vähän mammanpoika, oli aivan topakkana, pikkuisen ylähuuli vain värisi.

Ja sitten täällä maailmanäärissä, pimeässä pohjoisessa työhuoneen näyttöruudulta tihrustaessani meitsi, joka en koskaan varmaan ole edes nähnyt ainoatakaan chileläistä, yhden mahdottoman mukavan suomalaisen kaivosmiehen tunnen, niin minun pitää oikein liikuttua. Noh, olen minä kerran onnistunut kyynelehtimään Elovena-mainoksellekin, mistä esikoinen jaksaa kuittailla ja tuntea miltei myötähäpeää yliherkän mutsinsa takia. Herkkä se on tytärkin, mutta ei märsää joka käänteessä kuten äitinsä.

Mietin sellaistakin, että montakohan väitöskirjaa tästä onnettomuudesta ja pelastusoperaatiosta vielä tehdään. Kuinka monelle tieteenalalle tästä saadaan aineistoa, dataa, lähteistöä, koetuloksia…

Bloggailu

Ei mitään mistä kirjoittaa

Tänään tuntuu,  ettei ole mitään annettavaa, ei ole mitään Tuulestatemmattuun tilitettävää. Ei menneitä muistoja, ei tulevia toiveita. Ei ruokaa, ei reissuja.

Ehkä voisin kuitenkin kirjoittaa siitä

– kuinka aamulla pakastui yhtäkkiä. Ennen kuutta tiet eivät olleet jäässä, mutta kahdeksalta olivat.

– kuinka mukavaa olikaan olla runotuomariston jäsen. Kuinka paljon taas opin uutta. Ja kuinka merkillisen yhteneväisiä minun – maallikon – ja parin ammattilaisen mielipiteet runoista lopultakin olivat.

– kuinka töissä on nyt sellainen (helpottava) tilanne, että on vain tehtäviä töitä, eikä oikeastaan ollenkaan tekemättömiä töitä. Eli voi tehdä työt sitä mukaa kuin niitä on käsillä. Ei tarvi valita, ei priorisoida, ei paikata rästejä. Tekee vaan homman kerrallaan ja lähtee kotiin ajallaan eikä ota papereita kotiin.  Kuinkahan kauan tätä riemua taas riittää?

– kuinka siisti meidän juniorin huone olisikaan jos hän käyttäisi huoneeseensa edes neljänneksen siitä siivousenergiasta, minkä käyttää pienen japanilaisen autonsa putsaamiseen ja puleeraamiseen.

– kuinka olin tänään töissä kovin epäsosiaalisella tuulella. Kävin sentään porukalla aamukahvilla, mutta eväät roudasin huoneeseeni ja mussuttelin ne lukiessani erinomaisen hyvää Sanna Kivimäen, Merja Kinnusen & Olli Löytyn toimittamaa kirjaa Tilanteen taju, Opettaminen yliopistossa. Muutenkin käytin melkein koko päivän ”vain” lukemiseen.

– kuinka iltapäivän lopulla epäsosiaalisuuteni heltisi. Helposti.

– kuinka miehemme  Euromasterissa (juniori siis)  kertoi, että ”talvi yllätti autoilijat”, mikä merkitsee johtavalle rengasmyyjälle (pojalla ego kohillaan – mutta millä kohalla – kysyn vaan?) sellaista kellon ympäri duunipäivää ja ylikin.

– kuinka olen kehittänyt itselleni taas ihan merkillisen jätskiaddiktion! Kesä meni suunnilleen tuutitta tai ilman tötteröitä, ja nyt tuntuu että joka päivä on ruoan jälkeen saatava kauhallinen Ben & Jerry’ s -jätskiä. Se on vielä sellaista umpihyvää ja makoisaa – kertakaikkisen koukuttavaa, eikä kaloreista ole puutetta! Mutta B & J on reilun kaupan- ja hyväntekeväisyysjätskiä, ympäristöasioista välittävää ja vielä laadukkaista luomuaineista tehtyjä, jotta oikeastaan pelkkää maailmanparannusta tämä paheeni.

Ehkä en kuitenkaan kirjoita yhtään mistään. Menen lukemaan.

Niitä näitä

Lissabonin matka vol. 1

Nyt kun on luokattoman lohduttoman näköistä, ajatukset karkaavat kummasti parin viikon päästä odottavaan syyslomaan. Lähdemme Lissaboniin neljäksi päiväksi. Neljännen kerran Lissaboniin. Edellisestä kerrasta on tosin kulunut tovi: yli 20 vuotta. Ja ensimmäisestä matkasta Lissaboniin liki neljännesvuosisata. Mutta se reissu ei hevin unohdu.

Tuohon maailmanaikaan ei nettimatkapäiväkirjoja ollut, mutta kirjoitin kyllä matkapäiväkirjaa tältä ekaltakin Lissabonin matkalta. En nyt kuitenkaan  ryhdy sillä teitä – hyvät lukijani – rasittamaan, mutta toivottavasti muutamat reissupäiväkirjasta skannaamani kuvat ilahduttavat. 🙂

Ensinnäkin tässä kartassa näkyy matkareittimme.
Kartan alla teksti kertoo aika paljon,
joten klikkaa kuva(t) isommaksi.

Oulusta Turkuun menimme junalla, Turku – Tukholma (Norrtälje) välin Viking Linen paatilla.
Ja satamassa meitä odotti näin virtaviivainen kulkupeli!

Ei muuta kuin rattiin, vuorotellen ajeltiin.

(huom. hiusteni värjäämätön väri, noin/näin brunetti olen siis oikeasti)

Tässä vaiheessa minulla lähtiessä ollut kuume alkoi laskea, mutta siippa alkoi olla jo melko kipeä.
Meillä oli vain niin kiire viedä auto ”tuotantolinjalle”, jotta potemaan ei ehditty.

Tanskan salmien satamissa juutuimme odottelemaan vuoroa lautalle päästäksemme.
Oli hiihtoloma-aika ja meistä tuntui, että kaikki Ruotsin teinit olivat menossa Alpeille laskettelemaan:
raskaan kaluston jonossa oli kymmeniä, ellei satoja busseja täynnä nuoria ruotsalaisskimbaajia.
Odotimme ja koetimme pitää menopelimme kasassa.
Itse asiassa tuossa ikkunaa pestessä onnikasta putosi puskuri.
Takaovi lähti irti vasta Pyreneitä ylittäessämme.

Jollei auto ollut ihan luksusbussi, niin ei ollut Pohjois-Portugalin tiestökään aivan highway.

Viivat kuvassa eivät ole roskia linssissä, vaan dösän tuulilasi halkeili aika lailla.
Ei se kuitenkaan särkynyt.

Mutta me teimme sen!
Neljässä vuorokaudessa, enemmän ja vähemmän kuumeisina,
matkasimme Oulusta Coimbraan ja Lissaboniin.

Takaisin tulimme Frankfurtin kautta  lentäen.
Nautittuamme ensin muutaman päivän Lissabonin helmikuusta.

Once in a life time -reissu!

Mutta olivat ne kaksi muutakin Lissabonin reissua aika hurjia.

Kahden viikon päästä matka tehdään vähän eri merkeissä, eri tavoin.
Siitä sitten parin viikon päästä reaaliaikaista raporttia. 🙂

 

Ruoka ja viini

Syyspäivällinen ja karjalaiset tuulet

Päivän ykkösasia on ollut ruoka, ruoanlaitto ja syöminen.

Katkaravuilla ja kylmäsavulohella kuorrutettua grillattua lohta

(tulostettava versio reseptistä täällä)

600 g tuoretta merilohta
100 g kylmäsavulohta
100 g kuorittuja katkarapuja
1 suolakurkku
1 prk smetanaa
1 dl silputtua tilliä
1 dl silputtua ruohosipulia
2 rkl currya
ripaus caynnepippuria
mustapippuria
4 rkl parmesan-raastetta

Leikkaa lohifileestä neljä viipaletta (jätä nahka pois).
Pariloi lohet kuumalla teflonpannulla nopeasti molemmilta puolin. Mausta pippurilla.
Tee kuorrute: silppua kylmäsavulohi ja sekoita kaikki loput aineet keskenään.
Sivele kuorrute lohiviipaleiden päälle ja ripottele vielä pinnalle parmesaania.
Grillaa lohet uunissa grillivastuksilla noin 10 minuuttia 220-asteessa kunnes pinta on rapea.

Tämän kanssa maistui se ”Satavuotias hernevuoka”, jolla osallistuin elokuun ruokahaasteen, oikein hyvin. Herne ja lohi on ennenkin todettu hyväksi pariksi.

Jälkkäriksi oli uuniomppuja. Calvadouuniomenat on muutaman vuoden takaisella joulureseptisivullani (se resepti täällä, sivulla kolme). Tänään vähän oikaisin ja tein ne tämmöisenä. Ja maistuivatpa tällaisena oikaistunakin versiona.

Uuniomenat ja calvados-vaahto


4 hapokasta omenaa
100 g mantelimassaa

Calvadosvaahtoon

3 kananmunan keltuaista
¾ dl tomusokeria
1/2 dl calvadosia
2 dl kuohukermaa
Poista omenoista siemenkodat.
Leikkaa mantelimassasta tankoja,
jotka sopivat omenan koloihin.


Laita omenat uuniin (200 astetta, noin puoli tuntia).
Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Lisää calvados.
Laita vaahto vesihauteeseen
(tai teflonkattilaan) ja vatkaa voimakkaasti
kunnes seos on sakeaa vaahtoa.
Jäähdytä vaahto.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä kermavaahto ja calvadosvaahto.
Tarjoa vaahto lämpimien omenoiden kanssa.

Eikö meillä ollut alkuruokaa? Toki! Tattikeittoa ja mätimousseleipiä. Se oli minusta paras osa koko sapuskasta. Tai parasta oli että oli ruoka”vieraita”.

Ja ruoanlaittovirettä on ollut. Eilen kokkaillessani pojalle ja pehtoorille tuli Novalta Mikko Kuustosen haastattelu. Mikko Kuustonen on hyvä tyyppi. Olen aina pitänyt hänestä, ajatuksistaan ja asenteistaan. Entäs Kuustosen musiikki? Ihan parasta. Tänään sitten kaivoin CD-kokoelmastani hänen musiikkiaan ruoanlaittomusiikiksi. Kaikki vanhat hyvät: Aurora, Jerusalem, Enkelit lentää sun uniin  ja Hyvällä tuulella… Tämän viikonlopun tuulissa …

älä tule myrskyn päällä, älä sateella, älä liiioin tyynellä –

tuu hyvällä tuulella,

.. tule hyvällä tuulella. ..

______________________________________________

Tänään hyvän  tuulen lisäksi räntäsadetta! Auts! Onneksi ehdin ennen sen alkua käydä lenkillä. Käväisin Linnanmaalla hakemassa muutaman tiedoston ja kopioimassa runonivaskan, jotta voin tehdä merkintöjä. Minä kun olen niin paatunut, uralleni uivahtanut, etten osaa arvostella mitään jollen saa kynä kädessä tehdä merkintöjä.

Tuomaroitavana on 33 Karjala-aiheista runoa. Olen raadin ”maallikkojäsen”, mikä helpottanee arviointiani. Arvelen saavani puntaroida runoja mutu-tuntumalla. Arvioida niitä tunteella enemmän kuin taidolla. Ja runoja lukiessani huomasin, että suhteeni, positioni asiaan, vaikuttaa ihan selvästi. Runot, joissa kuvataan evakkoon lähtöä tai lapsuutta Karjalassa eivät saa minua kommentoimaan isommasti, ei suuntaan, eikä toiseen, mutta runot, joissa kuulen, aistin toisen polven karjalaisen äänen, merkillisen kaipauksen jonnekin, jossa ei ole koskaan ollut, saavat jonkin kareliaanisen minussa liikahtamaan, saavat aikaan jonkinlaisen elämyksen.  Tulee taas kerran  kummallinen tunne siitä, että isieni (tarkkaan ottanen äitieni :)) maille, karjalaisten sukujuurteni maille haluaisin päästä, nähdä ne  Koiviston rannat, Karjalan kunnaat.  Haluaisin tuntea sukuni maiseman, nähdä edes sen mitä on jäljellä siitä, josta äitini evakkoon ja sotalapseksi lähti.

Niitä näitä

Lauantain lokoisaa oloa

Olin aamupäivän Kädentaito-messuilla. Siellä olisi voinut kierrellä monta tuntia. Ihailla, kuinka joillakin on taito tehdä käsillään kaikkea kaunista ja kätevää.

Eikä ollut ihme, että jotain sieltä tuli shopattuakin. Ensinnäkin paahtimen kylkeen ”tattimet”*. Magneetilla paahtimen kylkeen kiinnittyvät pihdit ovat kätevät ja kauniit. Samalla tekijällä oli tavattoman kaunis saarnista tehty kahvipurkki ja sen kylkeen kiinnittyvä kahvimitta. Mutta kun meillä on jo kahvipurkki sekä mökillä että kotona. Ei siis tarvetta, mutta kaunis sekin oli.

Sitten oli paljon käsityöliikkeiden standejä. Ja kuinka kovasti taas kaipasinkaan aikoja, jolloin sain kutoa. Kutominen on niin relaksoivaa, telkkaria katsellessa oivallista puuhaa. Opinkin jo aika hyväksi. Tein koko perheelle kirjoneulevillapuseroita, sukkia, pipoja ja kaulaliinoja, mutta jo vuosikymmen sitten – jo ennen kuin jämähdin tietokoneen ääreen – minulta on kielletty kutominen. Ja kyllähän itsekin sen tiedän, että yhden sukkaparin tekemisen jälkeen niska on jotensakin täysin jumissa. Mökillä minulla on aina kudin – siellä ”salaa” sukkia neulon. 🙂

Siis lankoja ja käsityölehtiä en voinut ostaa. Sinellin ja muiden skräppäystarvike-kojujen luona viivyin aika kauan, ja ainakin joulukorttikuvien pohjia tuli hankituksi. Ehkä menu-korteillekin on nyt uudenlaisia taustoja.

Ja sitten messuilla oli paljon pellavavaatteita. Enkä niistä ostamatta selvinnyt. Menninkäisjakku, jossa on ihana huppukin oli ostettava. Nyt on kotiin ja mökille  mukava kampe. Muistatteko ennen oli sellaisia kotiäitien työtakkeja? Tämä olkoon minulle nyt sitten sellainen. Menninkäisvaate, jossa viihdyn.

Messuilta hautausmaalle, pienen kierroksenkin tein siellä, ja ensimmäistä kertaa näin hautakiven,  johon oli kaiverrettu teksti: ”Tuhka siroteltu mereen”. Kivessä ei ollut ristiä, vain nimi ja tuo teksti. Jotenkin kolahti minuun tuollainen.

Sittarissa oli Roosa nauha -ruusuja (syöpäsäätiön kampanja) ja riemastuin niitäkin ostamaan neljä kimppua. Nyt valaisevat La Festan pöydällä pimeää ja tuulista syysiltaa. Ulkona on sellainen hurjan hieno tuuli: tuulestatemmattu viehtyy tämmöisistä keleistä. Kun ei tarvi lähteä näin ehtoolla tuonne tarpomaan.

Tuulista oli iltapäivälläkin. Oltiin pyörälenkillä; pyöräilimme vastatuuleen oikein kunnolla. Hallista hankimme herkkuja huomiseksi. Tarkoitus oli testata kauppahallin ”viinibaarikin”, mutta kovin siinä oli jo täyttä, joten skippasimme sen jutun.

Nyt sitten pehtoorin kanssa tässä nuoria ootellaan: tyärkin on luvannut töistä tulla kotiin yöksi ja lukemaan. Huomenna onkin pieni ruokajuhla – kaikenlaista tässä värkkäilen ja suunnittelen.

________________________________

*Tattimet? Kerron sanasta joskus…

Niitä näitä

Viikonloppu vapaa!

Koko viikonloppu sitoumuksetta. Sellainenkin voi olla – ja on – äärimmäisen mukavaa. Ja mitä minä teen? Suunnittelen itse viikonlopun täyteen tekemistä: vihdoin Italian matkasivu valmiiksi (olkavarsi ei ole samaa mieltä), vihdoin pojan vaatevaraston perkaus ja putsaus (poika ei ole samaa mieltä). Vihdoin murmeli syömään meille tai ruokaa Caritakseen (vaihtoehdoista on neuvottelut kesken). Vihdoin loputkin kesäkukat pois ja La Festan sisustaminen pois kesäisistä väreistä (pehtoori on samaa mieltä). Vihdoin lyhty haudalle (tästä ei liene kukaan eri mieltä).

Lisäksi on tuomarointitehtävä! Ei, ei joka sunnuntainen Tanssii tähtien kanssa (ja jos minulta kysytään niin kyllähän Joona Puhakan hymy, positiivinen persoona ja kroppa minun pisteeni saavat) vaan tuomarointi runokilpailussa. Sellaiseenkin pyydetty ja sellaiseenkin suostunut. Ehkäpä palaan asiaan vielä…

Olenko joskus kertonut täällä, että olen hieman sellainen suorittajaihminen. Ehkä nyt voin tunnustaa, että jotain sellaista on havaittavissa… mutta siitä huolimatta on hulppeaa kun on tekemätön viikonloppu edessä.

Leppoisaa viikonloppua toivottelen muillekin!

Kolumni

Kolumni kasvisruoasta

Tänään Kalevan ruokakolumnin päivä. Ja taas joudun huomaamaan, kuinka minua raivostuttaa kun joku muokkaa tekstiäni. Olisihan se pitänyt jo oppia, että sanomalehtijuttujen kanssa käy aina niin.  Ja yritinkin tehdä merkilleen määrämittaisen jutun, mutta olihan sitä kuitenkin taas saksittu.

Varmaan tieteen popularisoijat ovatkin kaikkein mustasukkaisimpia ja surkeimpia luopumaan omasta tekstistäään. Ehkä se liittyy siihenkin, että kun on toisaalta itse opetettu ja muilta vaatinut luomaan tarkkaa ja sidoksista tekstiä, ei kestä journalistisempaa pätkätekstiä, josta tuntuu välillä punainen lanka häviävän.

Alla siis se alkuperäinen, lyhentämätön versio. Kuvineen. Resepteineen.

Kasvisruoan puolesta

Syksy on kulinaristin juhla-aikaa. Kasviksia, marjoja, vihanneksia, sieniä, hdelmiä on tarjolla yllin kyllin. Syksyllä ruokavalio muuttuu helposti kasvispainotteiseksi, ”vuodenaika-vegetarismia” on havaittavissa. Maailmassa on laskettu tällä hetkellä olevan yli 200 erilaista kasvissyönnin suuntausta.

Vegetarismi ei ole mikään 1960-luvun ekologisen liikkeen synnyttämä uusi asia, vaan tietoista liharuoasta pidättäytymistä on ollut tuhansia vuosia. Antiikin kuuluisin vegetaristi oli Pythagoras, joka oppilaineen ei syönyt lihaa; hän uskoi, että eläimilläkin on sielu. Keskiajalla katolisen kirkon toimesta vegetarismi liitettiin harhaoppeihin.

1600-luvulla erityisesti englantilaiset lääkärit kannattivat vegetarismia. Ja jo seuraavalla vuosisadalla tärkeänä seikkana esitettiin, että kasvisruokavalioon siirtyminen auttaisi sekä luontoa että köyhyydessä eläviä. Jo tuollon nostettiin myös taloudelliset seikat esiin: eläinten laiduntamisen todettiin olevan kalliimpaa kuin maan käyttö viljelykseen.

Vegetaristien järjestäytyminen alkoi 1800-luvulla (Englanti 1847, New York 1850 ja Saksa 1867). Suomeen ensimmäinen vegetaristiyhdistys perustettiin 1910-luvulla, jolloin myös ilmestyi useita kasvisruokakeittokirjoja. Ensimmäisiä (1908) oli käännös ruotsalaisen Anna Ekbergin kirjasta Mitä meidän on syötävä? Kirjasta todettiin, että ”Varmaan monta sairautta, kipua ja tuskaa säästettäisiin jos siihen tutustuttaisiin – ja sen neuvoja seurattaisiin”.

Kansanvalistusseuran julkaisema Elin Sjöströmin Kasvisruokaa kaikille oli jo kotimainen. Siinä paheksuttiin liha- ja kalaruokien käyttöä: ”Saamme liiaksi valkuaisainetta, jota ruumiin elimet eivät kykene poistamaan ja joka näin ollen häiritsee niiden toimintaa.” Myös Kaarlo Vanamon kokoama teos (1912) painotti kasvisruoan terveysvaikutuksia.

Näiden jälkeen kasvisruoan puolestapuhujilla on Suomessakin olleet taloudelliset, eettiset, uskonnolliset, ekologiset perusteet. Eikä kasvisruoan maukkauttakaan ainakaan näin syksyllä kannata unohtaa. Bataattivaahto on hyvä esimerkki makoisasta kasvisruoasta: Pilko 2 bataattia, purjo ja pala selleriä ja keitä ne suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Kaada vesi pois, lisää kimpale voita ja soseuta sauvavatkaimella soseeksi.

Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: Baari

Valokuvatorstain haasteena Baari.

Monin tavoin merkillinen baari on Dubaissa. Dubai Mall´n alakerran Dior, Gucci, Versace, Vuitton -liikkeiden keskellä on arabisheikkien Armani Caffe. Arabiemiraateissahan ei alkoholia tarjoilla muuta kuin hotellien yhteydessä olevissa ravintoloissa. Muiden kuvaamia baareja on täällä.

Klikkaamalla kuva suurenee.

Paljon lisää kuvia arabeista (joita ei saa kuvata) ja Dubaista täällä.