Syyspäivällinen ja karjalaiset tuulet

Päivän ykkösasia on ollut ruoka, ruoanlaitto ja syöminen.

Katkaravuilla ja kylmäsavulohella kuorrutettua grillattua lohta

(tulostettava versio reseptistä täällä)

600 g tuoretta merilohta
100 g kylmäsavulohta
100 g kuorittuja katkarapuja
1 suolakurkku
1 prk smetanaa
1 dl silputtua tilliä
1 dl silputtua ruohosipulia
2 rkl currya
ripaus caynnepippuria
mustapippuria
4 rkl parmesan-raastetta

Leikkaa lohifileestä neljä viipaletta (jätä nahka pois).
Pariloi lohet kuumalla teflonpannulla nopeasti molemmilta puolin. Mausta pippurilla.
Tee kuorrute: silppua kylmäsavulohi ja sekoita kaikki loput aineet keskenään.
Sivele kuorrute lohiviipaleiden päälle ja ripottele vielä pinnalle parmesaania.
Grillaa lohet uunissa grillivastuksilla noin 10 minuuttia 220-asteessa kunnes pinta on rapea.

Tämän kanssa maistui se ”Satavuotias hernevuoka”, jolla osallistuin elokuun ruokahaasteen, oikein hyvin. Herne ja lohi on ennenkin todettu hyväksi pariksi.

Jälkkäriksi oli uuniomppuja. Calvadouuniomenat on muutaman vuoden takaisella joulureseptisivullani (se resepti täällä, sivulla kolme). Tänään vähän oikaisin ja tein ne tämmöisenä. Ja maistuivatpa tällaisena oikaistunakin versiona.

Uuniomenat ja calvados-vaahto


4 hapokasta omenaa
100 g mantelimassaa

Calvadosvaahtoon

3 kananmunan keltuaista
¾ dl tomusokeria
1/2 dl calvadosia
2 dl kuohukermaa
Poista omenoista siemenkodat.
Leikkaa mantelimassasta tankoja,
jotka sopivat omenan koloihin.


Laita omenat uuniin (200 astetta, noin puoli tuntia).
Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Lisää calvados.
Laita vaahto vesihauteeseen
(tai teflonkattilaan) ja vatkaa voimakkaasti
kunnes seos on sakeaa vaahtoa.
Jäähdytä vaahto.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä kermavaahto ja calvadosvaahto.
Tarjoa vaahto lämpimien omenoiden kanssa.

Eikö meillä ollut alkuruokaa? Toki! Tattikeittoa ja mätimousseleipiä. Se oli minusta paras osa koko sapuskasta. Tai parasta oli että oli ruoka”vieraita”.

Ja ruoanlaittovirettä on ollut. Eilen kokkaillessani pojalle ja pehtoorille tuli Novalta Mikko Kuustosen haastattelu. Mikko Kuustonen on hyvä tyyppi. Olen aina pitänyt hänestä, ajatuksistaan ja asenteistaan. Entäs Kuustosen musiikki? Ihan parasta. Tänään sitten kaivoin CD-kokoelmastani hänen musiikkiaan ruoanlaittomusiikiksi. Kaikki vanhat hyvät: Aurora, Jerusalem, Enkelit lentää sun uniin  ja Hyvällä tuulella… Tämän viikonlopun tuulissa …

älä tule myrskyn päällä, älä sateella, älä liiioin tyynellä –

tuu hyvällä tuulella,

.. tule hyvällä tuulella. ..

______________________________________________

Tänään hyvän  tuulen lisäksi räntäsadetta! Auts! Onneksi ehdin ennen sen alkua käydä lenkillä. Käväisin Linnanmaalla hakemassa muutaman tiedoston ja kopioimassa runonivaskan, jotta voin tehdä merkintöjä. Minä kun olen niin paatunut, uralleni uivahtanut, etten osaa arvostella mitään jollen saa kynä kädessä tehdä merkintöjä.

Tuomaroitavana on 33 Karjala-aiheista runoa. Olen raadin ”maallikkojäsen”, mikä helpottanee arviointiani. Arvelen saavani puntaroida runoja mutu-tuntumalla. Arvioida niitä tunteella enemmän kuin taidolla. Ja runoja lukiessani huomasin, että suhteeni, positioni asiaan, vaikuttaa ihan selvästi. Runot, joissa kuvataan evakkoon lähtöä tai lapsuutta Karjalassa eivät saa minua kommentoimaan isommasti, ei suuntaan, eikä toiseen, mutta runot, joissa kuulen, aistin toisen polven karjalaisen äänen, merkillisen kaipauksen jonnekin, jossa ei ole koskaan ollut, saavat jonkin kareliaanisen minussa liikahtamaan, saavat aikaan jonkinlaisen elämyksen.  Tulee taas kerran  kummallinen tunne siitä, että isieni (tarkkaan ottanen äitieni :)) maille, karjalaisten sukujuurteni maille haluaisin päästä, nähdä ne  Koiviston rannat, Karjalan kunnaat.  Haluaisin tuntea sukuni maiseman, nähdä edes sen mitä on jäljellä siitä, josta äitini evakkoon ja sotalapseksi lähti.

2 kommenttia artikkeliin ”Syyspäivällinen ja karjalaiset tuulet”

  1. ”Kaunis Karjala, isiemme* maa!”

    ”… aistin toisen polven karjalaisen äänen, merkillisen kaipauksen jonnekin, jossa ei ole koskaan ollut, saavat jonkin kareliaanisen minussa liikahtamaan…”

    Siellä se on, geeneihin kätketty karjalaisuus! Tavallista on, että se manifestoituu ”myöhästyen”, mutta voimakkaasti. Geeniä kantamattomien on vaikea ymmärtää eräitä tuon manifestaation ilmentymiä. ”Mitä mielenkiintoista on pensoittuneissa pelloissa ja sortuneiden/palaneiden/pois siirrettyjen rakennusten kivijaloissa?”

    Oman kokemukseni voimakkaalla rintaäänellä vakuutan: ”Niissä on sangen paljon ja perin mielenkiintoista katsottavaa ja tutkittavaa.”

    *äitiemme, isoisiemme, isoäitiemme

  2. Uskon ja tiedän että sinulla on asiasta oman kokemuksesi lisäksi myös tietoa ja näkemystä vähän tavallistakin laajemmin.

    Ja kyllä, kyllä minä haluaisin ne pensoittuneet pellot ja Svetogorskin ”alle” jääneet Tuulien maat nähdä.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.