Lauantai-ilta Lissabonissa. Vaihteeksi ajoimme taksilla. Matkaoppaita kannattaa lueskella. Ei olis tullut pieneen mieleenkään ilman niitä etsiä sellaista baaria, johon menimme aperitiiville. (Itse asiassa nuoret tarjosivat kun olivat meille Compatibilityn mökillä hävinneet; siitä oli sellainen veto.) Baari nimeltä Pavilhao Cninês on Bairro Altossa (Rua Dom Pedro V 89).
Pieni ovi, jonka takana punaiset verhot ja sitten: korkea huone toisensa jälkeen, ja niissä kaikissa seinät täynnä kaikkea. Yksi huone vuorattu erilaisilla sotilaspäähineillä ja kunniamerkeillä, toinen pienoisrautatien vetureilla, kolmas vanhoilla soittimilla. Kuvia ja tauluja, kaikenlaista keräilytavaraa, roinaakin. Mutta mukavat isot nojatuolit, ainakin sadan drinksun lista erilaisia cocktaileja. Juniorin kanssa kirottiin kun me molemmat! olimme jättäneet kameran hotelliin. Olisi oikeasti kannattanut kuvata.
Kamerakännykän pikselit eivät todellakaan riittäneet. Mutta ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, suosittelemme. Itse asiassa lähellä Portviini-instituuttia, joten kannattaa yhdistää noihin tutustuminen, eikä tehdä kahdessa rupeamassa kuten me teimme. Sitten seuraavaksi? Syömään tietty.
Kun sadekin oli taas tauonnut, päätimme kävellä Bairro Alton kapeilla, idyllisillä kujilla – illan jo pimennettyä, mutta vielä oli ihan lämmin (+ 18 C, noin). Etsimme taas kerran Helena Petäistön matkaoppaan perusteella ravintolaa, ja löysimmekin. Siellä oli joku ryhmävaraus: ei mahduttu. No suunnitelma B: Tagide-ravintola olisi rinteessä, josta olisi kaunis näköala kohti Alfamaa ja Tejo-joelle, Baixan kaduille.
Mutta ravintola on jo aika kaukana, siis otetaan lennosta taksi. Annamme osoitteen, ja vanha harmaa mies, vanhalla mustalla, vihreäkattoisella mersullaan vie meidät Largo da Chiadolle. Sanoin, että ei tämä Largo, vaan Largo da Academia Nacional on se, johon ollaan menossa. Puistaa päätään, näytän kartasta reitin, kirjasta ravintolan nimen. Ukko ei tiedä. Menee kysymään aukion reunaan parkkeeranneelta kollegaltaan, eikä vieläkään tajua, mihin pitäisi mennä. Näytämme vielä kartasta, mitä katua pitäisi lähteä ja mihin ajaa. Ei onnistu. Maksamme neljä euroa siihenastisesta kyydistä ja lähdemme tepastelemaan.
Löydämme Tagiden. Täysi! Herra ravintoloitsija on todella pahoillaan, ettei voi ottaa meitä asiakkaakseen ”vakka olemme Suomesta ihan tätä varten tulleet”. Hän neuvoo meille toisen ravintolan: Largo. Menkää sinne. Se on vastikään avattu, tehty vanhaan luostariin, sen kirkkoon. Uusi, innovatiivinen keittiö. Mehän menemme sinne. Ja pääsemme lehtereille, kaariholvien alle. (Eikä edelleenkään kameroita mukana.)
Tämä onkin ollut kummallinen reissu kun ei olla ainoassakaan kirkossa, eikä ainoassakaan museossa käyty. Tilaamme jo totuttuun tapaan nuorille pihvit ja meille pehtoorin kanssa merenantimia. Monkfish (merikrottia pehtoorille) ja minulle turskaa. Portugalilaisten turskainnostus on jotenkin käsittämätöntä. Omilta kalastusalueilta on mahdollista saada vaikka ja mitä kalaa, saavatkin, mutta silti norjalainen kapakala on ykkösjuttu. Sanotaankin, että portugalilaisessa keittiössä on 365 turskareseptiä. En tiedä, monesko se minun tilaamani ruoka niistä oli, mutta oli se tavattoman hyvää. Pitkään aikaan parasta kalaruokaa, mitä olen syönyt. Sen kanssa tarjottu minttuperunamuusi sopi annokseen tavattoman erinomaisen hyvin.
Tämä gourmet-ravintola oli lähes Suomen hintatasoinen. Paitsi viinit olennaisesti halvempia. Kallein valkoviinipullo, jonka sitten valitsimmekin (Alentejon hyviä valkkareita ei Suomessa juuri koskaan ole myynnissä), maksoi vain 24 euroa. Suomessa vastaava viini olisi ravintolassa kaksin, kolminkertainen. Yleensä lissabonilaisessa ravintoloissa pullollinen hyvää portugalialaista viiniä maksaa kympin, vähän toista.
Kaupoissa on viinien hintahaarukka yhdestä eurosta kolmeenkymppiin. Ruoka on paljon halvempaa sekä kaupoissa että ravintoloissa. Vaatteet edullisia, paitsi tietysti Gant, Armani, Ralph Lauren yms. maailmanmerkit ihan yhtä kalliita kuin missä muualla hyvänsä. Elektroniikka Suomen hinnoissa, kodin sisustustilpehöörit ja astiat halvempia kuin Suomessa.
Mutta palatkaamme vielä Largoon. Se paljastui lopulta ranskalaisten ravintolaksi ja enemmän kuin puolet täyteen tulleen ravintolan asiakkaista oli ranskalaisia. Ja se mikä hämmästytti oli, että ravintolassa sai tupakoida, nimenomaan siellä lehtereillä, jossa mekin olimme. Ja kyllähän se tuntuu ikävälle kun naapuripöydässä juppi ranskalaisukkeli sauhutteli ja oli muutenkin enemmän kuin vähän ärsyttävä.
Largosta lähdimme joka tapauksessa varsin tyytyväisinä, kylläisinä. Kymmenen jälkeen, hiljalleen kävellen, vielä nauttien lämpimästä, tummenevasta Euroopan reunan yöstä. Mutta oli jo suunnattava kohti hotellia. Olisi voinut vielä jäädä kaupungillekin, kun ei kerran satanutkaan, mutta hakeuduttava yöpuulle. Aamulla varhain lähtö kohti Helsinkiä ja kotia.
Talviaikaan siirtyminen aiheutti hieman huolta. Ollaanhan oikeaan aikaan, toimiihan herätykset jne. Tilasimmme respasta wake-up´n kuudeksi ja tehtiin taksitilaus valmiiksi, ja eikun nukkumaan. Citybreak Lissaboniin lopuillaan.
Aamulla klo 7 taksille
(kuvat suurenevat klikkaamalla)
Myrskyisän yön (siis vain sää, ei meillä myrskyä :)) jälkeen aika hyvästella Real Palacio, jota sitäkin voidaan suositella, ehkä vähän syrjässä, mutta hyvä, siisti, hiljainen, hillitty ja charmantti. Taksissa soi kaihoisa fado, J:kin huokaili Lissabonista lähtemistä mutta oli tytöllä jo ikävä kotiinkin. Totesin nuorille, että en koskaan ole reissussa kiinnittänyt niin paljon huomiota autojen renkaisiin ja vanteisiin, ja koiriin. Väistämättä tässä matkaseurassa nämä ovat olleet aika ykkösjuttuja. Kuten sanottu ei kirkkoja, ei museoita. Autontenkaita ja koiria. Uudet näkökulmat ovat aina tervetulleita, ja tarpeellisia.
Lentokenttä ei ollut ainoa paikka joka oli jo koristeltu joulukoristein.
Aeroportossa oli pitkät jonot check-inniin. Vasta tässä vaiheessa kerroin matkaretkueellemme, että olin yrittänyt saada meille matkustusluokan vaihdon. Minulla kun edelleenkin noita Plussa -pisteitä on yllin kyllin. Jonossa sitten jännitimme, kuinka käy. Ja tukimme sitten check-in -tiskin aika pitkäksi aikaa. Portugalin Marietta yritti ja puhui, puhui ja yritti. Vaikka nimenomaan olin Finnair Plus- palveluun pistänyt viestiksi , että business-paikat kaikille tai ei kenellekään, saimme kuitenkin liput 3 + 1 siten, että J. olisi yksin joutunut Economy-paikalle. Juniori päätti ritarillisesti mennä tyttöystävänsä kanssa tavallisille paikoille. Koneessa purseri onneksi järjesti , että pääsivät vierekkäin. Ja saivat exit-paikan ja yhden ylimääräisen penkin käyttöönsä. Pehtoorin kanssa nautimme business-luokan brunssin: oikeilla työkaluilla, lisätilalla ja shampanjalla. 🙂
Lissabonista lähtiessä nousu – edelleen jatkuvan, kohtuullisen myrskyisän sään vuoksi – aika vaappuva, ja perämies varoitteli odotettavissa olevasta turbulenssista, mutta ei se onneksi kauan kestänyt. Lento Lissabonista suoraan Helsinkiin, ei Lontoon kautta kuten mennessä. Ja Helsingissä juuri ehdittiin Oulun koneelle.
Oulun pimeyttä vielä lisäsi joku katuvalo-ongelma, Pohjantielläkään ei valoja, ei oikein missään. Tuntui todella että tultiin, pimeään, kylmään, pohjoiseen. Mutta takana mukava lomanen. Lissabon on hyvä kaupunki.
