Lahjapulma

Pitäisi keksiä lahja. Väitöslahja. Väittelijä on mies, neljän lapsen isä. Ei varsinaisesti ole minun oppilaani, mutta olen jotain opettanut, – kai. Ja väikkäriä tehdessä jeesannut. En tunne häntä erityisen hyvin, mutta niin hyvin kuitenkin, että kutsu karonkkaan tuli. Mitä vien lahjaksi?

Olen ostanut, ideoinut, osallistunut varmaan kolmeenkymmeneen väitöslahjaan. Joskus on porukalla keksitty ihan mukaviakin ideoita. Porukkalahja on parempi, silloin voi vähän satsata.  Jos olen yksin lahjan hankkinut, niin kyllähän se on kirja lähes poikkeuksetta ollut. Niistä kun historiaan hurahtaneet kovasti pitävät. Ja tämä väittelijä osaa itse kirjoittaa! Paremmin kuin kai kukaan meillä väitelleistä. Hänen tekstinsä on liki kaunokirjallisen sulavaa, hienovaraista, voimakasta ja rehevää. Nyansseillakin paljon kertovaa.

Itse sain hurjan hienoja, vieläkin tärkeitä lahjoja. Esimerkiksi sisaruksiltani perheineen Alvar Aallon jalkalampun lukunurkkaukseen ja oman oppiaineen porukalta komean kapan, jossa on kruunun leima varmentamassa, että mitta on oikea. Kapassa oli myös kitukataja, johon liittyen oli sepitetty sopiva tarina väitöskirjan teon vaiheista. Kataja kasvaa (kituu :)) hyvinvoivana pihallamme edelleen. Ja kapassa oli myös Heikki Niskan runokirja Ulijasta väkiä. Siinä on se hieno runo Pohojosen ihiminen, jonka olen tänne kirjoittanut.

Mutta mitä minä hankin nyt?

Tiedekunnat vertailussa

Tällaisina päivinä kun tytär on kotona  – ehkä noin kerran kuussa tulee kotikotiin illoiksi lukemaan ja muutamaksi yöksi nukkumaan ja sieni- ja kasvisruoalle, jolla hemmottelen 🙂 – ei tule iltaisin oltua juurikaan koneella. Ei töitä eikä harrastuksia tehden.

Eilen meillä meni pitkä tovi verratessamme taloustieteellisen ja humanistisen tiedekunnan opetusta, kaikenlaisia käytänteitä, opiskelijoiden ja henkilökunnan pukeutumista, luentotenttejä ja kaikkea muuta tähdellistä läpikäydessä. Edelleenkään valtavien opiskelijamassojen keskellä opiskeleva kauppatieteen ylioppilas ei voi ymmärtää, että minä tunnen kaikki omat opiskelijani nimeltä ja monet hänen kaltaisensa kolmennen vuosikurssin opiskelijat muutenkin, tiedän kotipaikat, valmistumishaaveet, historian kiinnostusalat, elämästä yliopiston ulkopuolellakin.

Minusta historiatieteiden vahvuus (opetuksessa ja muutenkin) on sen pienuudessa. Äärimmäisen harvoin luennoilla on sata opiskelijaa, yli 50 on jo paljon. Seminaariopetusta pienille ryhmille on paljon. Opiskelijoita ehtii ohjata opinnäytetöissään  henk.koht. – jos haluaa. Ja useimmat meillä haluavat.  Sellaisesta ei markkinoinnin laitoksella ole juuri kuultukaan.

Meidän tutkintovaatimuksemme ovat kyllä olennaisesti vaatimattomammat kuin tatkissa. Suoritettavien opintopisteiden kuormittavuus on meillä varmasti vähäisempi. Viimeisen tutkinnonuudistuksen jälkeen tentittävien kirjojen määrä on olennaisesti vähentynyt. Toisaalta meillä on ehkä enemmän itseohjautuvaa opiskelua, tiedonhankkimisen  opettamista ja oppimista, ongelmanratkaisutaitojen kehittämistä kun taas taloustieteen opiskelijoilla harjoitustyötkin ovat selkeästi käytännön työhön valmentavia.

On me muutakin höpötelty, jo vain. Niinkuin numeroista ja luvuista. Ja minä hävisin kuus nolla. 🙂

Erimielisyyksiä sorvin kanssa

Tänään on sellainen päivä, että tietokoneet ja niiden ohjelmat ei pelitä. Ei millään. Koko päivän erinäisiä temppuiluja. Tästähän on ollut ennenkin puhetta. Tietokoneet ovat maksuliineja. Katso vaikka: klikkaa

Kaikki jumitti, tiedostot eivät auenneet,  joku käsittämätön päivitysrumba meneillään, minulta oli evätty pääsy keskusasemalle tekemään päivityksiä, artikkeliaihioni ei tallennu oikein asetuksin. Tämän kaiken pitää sattua aina samana päivänä? Mikä paha henki näihin vempaimiin välillä iskee?

Pahaa aavistellen valmistelin iltapäivän ATK-opetustani.  En ole koskaan saanut sitä atk-sessiotani menemään sillä lailla sujuvasti, kuin olisin halunnut, jotain sähläystä aina ollut, mistä yksi opiskelija kerran sanoi, että se tuo sellaisen lohdullisen olon. Niinkö? Ope sählää niin opiskelijoista se on lohdullista. No hyvä jos asian näkee noin positiivisesti. Ja kuinkas tänään? ATK-luokassa kaikki ruletti, toimi, skulas, rullasi ja oli mahottoman mukava opettaa. Kerralla.  Merkillistä.

Voimaannuttavaa

Mistä tämä kuusi saa voimansa?

On ylitettävä suo.
Kahlaa,
rakenna pitkospuut.
Tilaa silta, maalauta kaistat.
Lennä, ja kun olet kuivalla taas,
mieti.

(Juice Leskinen)

Juniorillakin oli kamera mukana. 🙂

Hangasojan hyvässä huomassa

Hiljaisuus, mieleinen olosija, hymyilevät vainiot, pilvetön taivas, lähdevetten solina ja hengen rauha ovat niitä seikkoja, joiden vaikutuksesta hedelmättöminkin runotar osoittautuu hedelmälliseksi ja tarjoo maailmalle sikiöitä, jotka täyttävät ihmisten mielen mitä suurimmalla ihmetyksellä ja ilolla.

(Miguel de Cervantes Saavedra Don Quijoten alkulauseessa)

Eihän se nyt tällä runottarella oikein ole artikkelin kirjoittaminen sujunut niin, että tuotos  ihmisten mielen täyttäisi ”suurimmalla ihmetyksellä ja ilolla”. Ei vaikka olosuhteet ovat olleet jotensakin juuri tuollaiset kuin Cervantes  parhaaksi mahdolliseksi mainitsee. Ehkäpä juuri siksi artikkeli on edelleen vain muotoutumassa.

Pilvisen lauantain lenkki tehtiin Rönkönlammelle. Kurun pohjia kulkien. Metsissä humisi tuuli ja mielessä oli ulkoilmassa olemisen riemu. Ja mikä parasta Juniorikin ihan reippaana völjyssä. Aamulla herättämättä nuoret aamiaisella, ja sitten ulos. Kiviä keräämään. Siis mitä? Meillä on uusi juttu: aina kun käy tunturissa, huiputtaa tunturin, voi tuoda kiven Tuulentuvan kamarin ikkunan alle. Siinä ei kasva mikään (olen yrittänyt jäkälää ja sammalta siihen siirtää, turppaita on siihen kannettu, mutta aina se on ankean näköinen), joten nyt siihen kerätään kiviä. Rivissä on vasta elokuun alun jälkeen ”tienatut” tunturikivet.

Itse asiassa Rönkönlammen lenkki on niin lyhyt (4 km) ja ”matala”, ettei sieltä kiviä tuoda (ilmoitti pehtoori :)). Joka tapauksessa lenkiltä toimme hyvän olon.

Iltapäivällä aurauskeppi-projektia (saa tulla lumisempikin talvi, ei meitsin kepit peity!), saunanlämmitystä, nuoriso kävi kaupassa ja kruisaili Saariselällä ja oli nähnyt pari isoa tokkaa Kaunispään rinteillä. Kirjoitusyritystä (minulla), lukemista (pehtoorilla).

Ja sitten kuvia vielä. Lupasin kääpäkuvia vielä. Torstain Pyhä-Nattasen reitin alkupuolella oli todella paljon kääpiä. Mutta enimmäkseen vanhoja tuttuja. Muutamassa koivussa kymmeniä taulakääpiä, kuin kulkusia. Sitten tällainen kaunokainen. Arinakääpä varmaankin?

 

Ja pökkelökääpä ”vanhana”. Siis siitä purkkapallokäävästä tulee tämän näköinen kun se vanhenee.

Ja mökkinaapurin pihassa koivunkannossa oli tämmöinen, jota luulen vyökääväksi. Kaunis sekin.

Sitten kuvia vielä tuntureista. Nattaset Iisakkipäältä etelään päin.

Ja Suku- ja Terävä-Nattanen naapuritunturilta eli Pyhä-Nattaselta kuvattuna pohjoiseen päin.

Ja sitten meidän takan kipinäverkossa.

Takkaseinässä on mosaiikista tehty, pehtoorin sommittelema Hangasoja, jossa on yksi kultahippu.

Hangasojan alajuoksullahan on monta kultavaltausta ja yksi niistä on tuttumme Jannen valtaus. Janne löysi kolme vuotta sitten valtaukseltaan hipun, jota tarjosi pehtoorille ”osta joululahjaksi”. Ja pehtoori osti. Hippu sai nimekseen Länsituulen väre. 

Se on täällä mökillä aina ketjussa kaulallani, ja siitä tehty kopio on takkaseinän Hangasojassa … 

Illan ohjelmassa illallinen. Pitkästä aikaa Laaninleikettä. Ja sen kanssa viimeiset juhannuksena poimitut korvasienet kastikkeessa. Ja kesän 2007 Toscanan reissulta ostettu Banfin Alle Mura  Brunello di Montalcino 2001. Huippuviini, nyt sitä jo tilkka maisteltavana. Ja Laaninleike on jotain ihan speliateettia. LappItalia -keittokirjassani (sivulla 78) on siitä kerrottu ja sen reseptikin. Klikkaa 

Sapuskan jälkeen on sitten kuulemma peli-illan vuoro. Alias ja Compatibility odottavat …

Perjantai patikoiden

Kymmenen tunnin yöunen jälkeen oli hyvä herätä mökkiaamuun. Erinomaisen hyvä.

Kun eilen illalla T:n & J:n (ei, ei Tommin ja Jerryn vaan poikamme ja tyttöystävänsä) kanssa sovittiin, että aamiainen on yhdeksältä ja kymmeneltä lähdetään patikoimaan, en hetkeäkään uskonut että meidän Jusu-Petteri herää ajoissa, mutta niinpä vain tapahtui. Kuinka paljon asiaan vaikutti Maisa, en tiedä. Maisa on J:n koira, joka on toista kertaa päässyt möksäilemään, viettämään vapaan koiran elämään Lapin tuntureilla, silmin nähden siitä nauttien. Noh, joka tapauksessa kymmenen jälkeen lähdimme.

Suuntana Iisakkipää. Vaihteeksi. Olemme sen huipulle melkein kaikki mökki”vieraamme” suostutelleet. Ja sen huippua kohti nuoret ja Maisa meidän kanssamme lähtivät. Tänään on ollut aurinkoinen lokakuun perjantai. Tunturissa tyven, toistakymmentä astetta lämmintä ja niin hienoa. Tunturin rinteen vaivaiskoivut jo lehdettömia, juolukoissa vain muutama oranssi lehti ja vain yhden pienen läiskän punaista riekonmarjaa löysin.

Ruskan hiipuminen ei  haitannut: maisemat jylhät, hyvä hengittää, liikkumisen siedettävä keveys, ”omat” mukana, mitäpä sitä paljon muuta osaisi toivoa. Pojan kanssa kuvailimme …

Iisakkipään reitti on siitä mukava, että se on niin vaihteleva. Kuuden kilometrin lenkillä on jos jonkinlaista maisemaa, nousuja, tasaista, pitkiä laskuja. Puronpätkiä, isoja kuruja, siirtolohkareita, maisemaa silmänkantamattomiin. Ja tänään vielä aurinko!

 

Kuvissa ei paljon retkeilijöitä näy, mutta Iisakkipään reitillä oli melkein ruuhka: näimme reilusti parikymmentä patikoijaa. Eiliseen verrattuna  siis vilkasta. Eilen Pyhä-Nattasella näimme vain yhden pariskunnan ja sitten alarinteellä muutaman muun huipulle mielivän.

Tunturista tultua notskille:  lounasmakkaranpaisto. Mitä sitä perinteistä luopumaan?

Minulla meni tovi töitä tehden; sähköposti kun kulkee tänne kairan reunaankin asti. Saunottuamme aika lähteä syömään. Sisareni tuli meidät hakemaan. Riekonlinnaan oli sovittu menevämme: juniori tyytyväinen, että kummitätinsä on kuski, jotta hänkin voi ottaa oluet ja jälkkäriksi drinksun. Ja sitten kun mennään ravintolaan kysytään pojalta paperit. Eihän sitten tarjoilla kun ei ole ajokorttia mukana.

Riekonlinnan Jäämeren menu maistui meille ”vanhoille”. Nuoret söivät kunnon pihvit! Minulle jäi matsutake-risotto parhaana mieleen. Creme bruleen pinta ei todellakaan ollut rapea, mutta haittasiko tuo? Mukava istua pöydässä ja nauttia seurasta ja siitä että jossain keittiössä joku köksää.

Nyt mökillä kynttilänvalossa, hyvin unillaan…