2009

Aurinkoa. Eilen ja nyt. Sään puolesta ainakin. Pihahommia tietysti. Toukokuussa puutarha ja pihapiiri kunnostetaan kesän oleilua varten. Vaikka vuosi vuodelta minä teen vähemmän; pehtoori aina vaan enemmän. Huvilan kuuraus  ja ikkunoiden pesu eilen avasi minulle kesäpihakauden ja nyt odottelenkin että lähdetään käymään puutarhalla. Ainakin osan kesäkukista aion ostaa tänään, ensi viikonloppuna kun ollaan mökillä niin silloin ei ehdi. Japaninkellot, joita mieluusti laittelen portinpieliin ja ikkunalaudoille, tahtovat loppua aika nopeasti, joten on käytävä hakemassa ainakin ne. Ruusubegoniat voisin myös istutella.

Pitkät rullislenkit molempina päivinä:  sellaisella itsensä uuvuttamisen meiningillä, ei mitään letkeää luistelua vaan kunnon treeniä. Pieni rääkki tuntui nyt tarpeelliselta, ”karstat pois”. Liikuntapäiväkirjaan eilen myös pyörälenkki. Syötyämme – eka kertaa pihalla – polkaistiin kaupunkiin. Promootiokulkue oli juhlava. Paljon tuttuja. Paljon muistoja kolmen vuoden takaa kun saatiin itse olla mukana.  Akateeminen kolmipäiväinen juhla on sellainen once-in-a-lifetime -juttu, joka oli suuremmoista kokea. Kulkueen ohimenon jälkeen mentiin ystävien kanssa Cafe Saraan kuohuvalle. Mukava. Sellainen keidas-fiilis jäi.

Ilta torkkuen, nörtteillen. Millään en jaksnut viisuja katsella loppuun.

Pienet asiat ovat hyviä:

– Heräsin aamulla herätyskellon soittoon. Milloin viimeksi tätä ennen? En muista.

– Hyvä ruoka, parempi mieli. Pehtoori savusti tänään eka kertaa tälle vuodelle. Ja oli kuorinut perunat valmiiksi. Kun tulin töistä tein sienikastikkeen, ja salaatin pilkoin. Tsatsikin jo eilen illalla. Istuttiin syömään.  Höpötys ruokapöydässä nuorten kanssa on hyväksi. Ja hyvä Viognier-viini.

– Tyttären tenttitulokset. Ansaittuja ovat. Hyviä ovat. Erinomaisia.

– Lepotella. Amerikan serkun nettikortissa oli sana ”lepotella”. Vuosikymmenien ulkosuomalaisena oleminen synnyttää noin hienon sanan: lepotella. Tänä viikonloppuna aion lepotella.

– Tekstari systeriltä.

– Viikonlopun sääennuste lupaa aurinkoa ja lämmintä. Jokohan huomenna vihertää?

– Aloitettu uusi kirja vaikuttaa hyvinkin erilaiselta kuin mikään aiemmin lukemani. Mielenkiintoista.

Lintsasin töistä tänään. Noin vaan. Pistettiin äidin garderobi uusiksi. Eipä olla varmaan lukiovuosieni jälkeen oltu vaateostoksilla kimpassa: tänään oltiin. Gerryweberiä, vogliaa ja via-appiaa muutama kassillinen. Eiköhän kesän juhlat ja arkikin nyt suju.

Oli hillittömän vähän porukkaa torstaina päivällä vaatekaupoissa. Melkein viihdyin. Taidan ryhtyä toistekin lintsailemaan.

Tämä tästä nyt enää puuttuikin: antibioottikuuri. Uni- ja allergialääkkeiden coctaililla tässä on toista viikkoa iltaa, aamua aloiteltu ja  nyt on on lisäksi antibioottikuuri. Aamulla oli hammaslääkärissä normi keväthuolto:  tarkastus ja hammaskivenpoisto (hitto, että inhoan sitäkin!). Uskalsin sitten sanoa, että takavasemmalla on vähän juilinut viime aikoina [vähän!?]. – No, eiku röntgenkuva ja kyllähän siellä juurihoidetun hampaan juuressa näyttäisi tulehdus olevan… ”ehkä emme vielä kuitenkaan aukaise?” – No, emme todellakaan! jos lääkekuurilla on mahiksia saada homma talttumaan.

Olen koko aikuisikäni kärsinyt mitä merkillisimmistä purukalusto-ongelmista.  Minulle on tehty kruunuja, siltoja, implantteja, oikomisia, porattu ja paikattu, poistettu hammas ja leikattu viisaudenhampaat, – neljä vuotta sitten vaihdatin kaikki amalgaamit (joita ei ihan vähän ollutkaan) keraamisiin paikkoihin. Suuhuni on tehty remonttia pienen omaisuuden verran: hammaslääkärilläni onkin yksi Oulun komeimmista autoista! Olen ryhtynyt pelkäämään hammaslääkärikäyntejä, – joskus toistakymmentä vuotta sitten olin reipas ja ilmoitin, ettei mitään puudutuksia tarvita, kyllä pienen porauksen kestää. Nyt ilmoitan jo odotushuoneessa, että puudutetaan – ihan sama, mitä on tarkoitus tehdä.  Suunnilleen. Jos antibiootti ei pure tulehdukseen ja hammas on sivusta (!? uusi juttu minullekin!) aukaistava, niin haluan nukutuksen. Absolutely! Ja viikon sääliloman sen jälkeen!

Käytän xylitolia, hammaslankaa, pesen (liikaa?) hampaita, tikutan, ja taas tämmönen! Auts! Ei hymyilytä, ei.

Me kaikkihan jo tiedämme Susan Boylen mutta kuunnelkaapas tätä nuorta miestä:

Hyväntuulista, eikö?