Hiljaa virtaa Helmijoki (Guangzhou)
(klikkaamalla virta suurenee)
C u @ the car
Perheessä on neljä ajokorttia, pari autoa, joista aina toinen, vuorotellen on viimeisen viikon aikana ollut huollossa, renkaiden vaihdossa, naarmujen maalauksella, joten yhden auton tekniikalla on oikeastaan viikko menty… Samaan aikaan sää ollut aika ajoin sellainen, ettei ketään ole huvittanut kävellä tai pyöräillä kouluun, yliopistolle, salille, asioille, kauppaan tai totta puhuen tänäänkään ei paljon olisi huvittanut liikkua kodin ulkopuolelle yhtään mihinkään tai ollenkaan. Logistiikka on siis vaatinut poikkeuksellisen paljon sovittelua, mutta tästä huolimatta olemme kaikki tahoillemme päässeet, ja hommat ainakin suunnilleen hoidettu.
Tyttären kanssa meillä on jo reilun vuoden kokemus kimppakyydeistä. Yleensä tytär kyllä on muutaman kilometrin matkan pyöräillytkin, mutta pakkasilla ja pyryssä, sateella ja sumussa on sumplittu kulkemisia ja hakemisia. See you at the car -tekstari sai ensimmäistä kertaa sen saadessani aikaiseksi mukavan tunnun: jokin läikähti sisällä. On vaan niin mukava kun tytärkin on lipastolla (Lipasto on aina parempi nimitys yliopistolle kuin koulu. Tästäkin olemme keskustelleet. Usein. Ja olleet toistuvasti eri mieltä. Mutta ei se haittaa. Yliopisto, lipasto tai koulu. Siellä me molemmat ollaan.) Ne muutaman minuutin yhteiset matkat aamulla tai päivän päätteeksi ovat tuntuneet mukavalle. Tänään räntäsateessa kampukselle mennessä lupailin talvella kiertää Tuiran kautta ja hakea kauppatieteen ylioppilaan kyytiin. Jo kuukauden päästä asumme eri osoitteissa. Sitten voin laittaa aamusella viestin C u @ the car.
Kyllä minä siihen totun. Totunhan?
Leffassa ruoanlaittoa ja bloggailua – jotain tuttua?
Töissä kummallisesti tunsin olevani ulkopuolinen. Mutta ilta meni mukavasti kunhan sitä suoraan töistä ehdin viettämään: systerin kanssa kaupungille syömään (Scandic hotellin Torilla tarjosi oivallista maksaa ja siikaa), ehdimme tovin jutellakin ennen kuin oli aika leffalle. Julia & Julie viihdyttivät meitä parituntisen oikein hyvin. Eihän se suuria tunteita herättänyt, mutta intohimoista ruoanlaittamista, New Yorkia, parisuhteita ja bloggailua karismaattisten näyttelijöiden (joskin Meryl Streepin merkillinen pakotettu? aksentti häiritsi minua) esittäminä passasi meille.
Kuu pienenee jo – onneksi. Tähtiäkin tänä iltana näkyy. Väsyttää hyvin paljon. Ja Anna Puu laulaa ”Se pistää miettimään … ” Yritän olla miettimättä ja menen nukkumaan. Huomenna on taas töissäkin mietittävää … Jotain puuttuu. Mutta yritän löytää ilon. Taas. Työstä. Siitäkin.
Ensiräntä
Juuri nyt kotityöhuoneeni ovelta näyttää tällaiselta. Muutoin aika hyvä päivä tänään.
Myrskyiseksi käyvä mikkelinpäivä
Sunnuntaisin säällä on enemmän merkitystä kuin muina päivinä. Nyt sataa, on kylmä, aamulla lenkillä oli viheliäinen maatuuli. Rannassa oli ankeaa (kuvaa klikkaamalla näet mikkelin harmauden paremmin). iPodista musiikkia – isolla – jotta viitsisi kiertää koko tunnin lenkin. Paleli. Valvominen tuntuu.
Syksy ei yleensä minua hetkauta, mutta nyt tuntuu, että mikkelinpäivä on todella jonkun jakson päätös. Satovuoden? Ihan sama, jokin taitekohta tuntuu olevan menossa kaupunkilaisellakin.
Keskiajalla tiedetään käsityöläismestareiden tarjonneen kisälleilleen ryypyn mikkelinpäivän tienoilla, kun pimenevien iltojen valoksi piti ensimmäisen kerran sytyttää kynttilä: silmänkirkastusryypystä on lähteissä vielä esimerkiksi 1700-luvun Turusta mainintoja.
Tyttärellä särki tänään silmiä, mutta en mitään ryyppyjä rupea tarjoilemaan. Ruokaa tein ja tarjoilin. Pari tuntia tärväsin keittiössä, eikä tulos minusta kummoinen ollut. Pari tuntia olen tärvännyt luennonkin kanssa: ainoa ongelma on – taas kerran! – että materiaalia on liikaa… Huomenissa kuitenkin työpäivä, joten säälle sama. ; ) Kyllä tämä tästä.
Sijaistoimintoja ja suorituksia
Mitä kaikkea voikaan tehdä välttääkseen maanantain opetuksen valmistelua? Ensinnäkin voi nukkua puoliyhdeksään! No jotta sellainen onnistuu, on yöllä valvottava pari tuntia miettien kaikkea tähdellistä, tavatonta, ahdistavaa, tahattomasti sanottua ja sanomatonta, tarkoituksella tehtyä ja tekemätöntä. Yövalvomiset olisi kiellettävä lailla!
No niin: kun siis nukkuu tolkuttoman myöhään, voi skipata aamulenkin ja lähteä kaupungille asioita hoitamaan. Lue: ostamaan ruokaa. Hallista iso kuhafile. Nuoriso kun oli ilmoittanut etteivät tule syömään (muuttoaikeissa oleva esikoinen lähti ystävänsä kanssa Haaparannan Ikeaan, juniori ja tyttöystävänsä keilaamaan ja kaupungille pizzalle tms) niin kokkailin kahden hengen kynttiläpäivällisen, sisilialaista kuhasta. Taidanpa sillä sapuskalla osallistua lokakuun ruokahaasteeseen…
Ennen ruokaa ja sen tekemistä pihahommia. Kesäkukat menivät toissayön pakkasessa, jotta aika surkean näköisiä olivat: feng sui kaukana meidän pihasta ja kasvimaalta. Siispä pari tuntia pihalla puuhastellen. Ohessa lisäsuorituksia pyykin hoidosta ja sen sellaisesta. Sitten siis syömään. Ja sitten: apua! – mitähän sitten suorittaisi? Josko ekskukuvia värkkäilisi? Vaatekaapin päivittäisi: lämpimiä kamppeita esiin? Jääkaappi olisi järjesteltävä. Pullataikina onkin jo nousemassa….
Niin ja olenhan tehnyt tänään myös vähän uuden tietokoneen asennuksia. Uskokaa pois, että olen aika haka näissä tietokonejutuissa. Heh! Uskokoon ken haluaa…
Juuri niitähän sitä olisi taas maanantaina tarkoitus opettaakin… Niinpä! Josko huomenna opetuksen valmistelua?
Ei ihan tavallinen päivä: Työkriisi, arkeoastronomiaa ja karhua
Kriisi. Töissä kriisi. Historioitsijana tiedän (luulen tietäväni?) että uusi tilanne aiheuttaa aina kriisin. No ainakin meillä töissä uusi tilanne on aiheuttanut kriisin, mikä on erinomaisen harvinaista. Hyvin harvoin joudun aamuisin lähtemään vastentahtoisesti töihin. Tänään, eilisen jälkeen, jouduin.
Ei olisi tänään kannattanut kriiseillä etukäteen: ihan kelpo työpäivä, joka iltapäivällä huipentui arkeologian lehtorin läksiäisseminaariin. Napakka parituntinen seminaari, jossa arkeoastronomia oli meitsille täysin uutta ja sai kiinnostumaan. Silloin joskus esihistoriallisena aikana kun itse arkeologiaa suorittelin ja kaivauksillakin haittona olin, ei moisesta ollut tietoakaan. Mielenkiintoista. Pehtoorikin oli seminaarissa mukana: onhan hänkin yhden päivän kaivauksilla ollut. Löysi ko. kaivauksilla suunnilleen ainoan väärennetyn (kuningatar Kristinan aikaisen) kolikon.
Seminaarin jälkeen olisi ollut tarjolla vielä kuohuviiniä ja kahvia kollegan eläköitymisen juhlistamiseksi, mutta mehän pehtoorin kanssa riensimme kotiin.
Ei muuten kiirettä, mutta kotona nuoriso odotti einettä ja meillä oli jotain mielenkiintoista varattuna ruoaksi: pieni pala karhua. Oulun Stockalla on nyt myynissä karhua, ja sitähän meillä oli fileestä palanen. Raskimme ostaa kokonaista 100 g neljälle hengelle: 25 g/lautanen. Johan sillä hyvinkin nälkä lähti :). Ei, ei lähtenyt mutta oli mukava testata. Ja miltä maistui? Riistalta, murealta, voimalliselta. Olisipa sitä ollut enemmän! (Tämäkin kuva suurenee klikkaamalla.)
Tänään muutoin levollinen perjantai. Rästitöitä olisi nyt illaksikin, ja kaikkea tekemistä viikonlopuksikin riittäisi, mutta olkoot! Otan kirjat ja vetäydyn nojatuoliin, oliskohan pehtoori jo sytyttänyt takkatulen?
Valokuvatorstai: Kosto
Valokuvatorstain haasteena kosto. Kansallisarkistossa säilytettäviin tuomiokirjoihin on kirjautunut eräskin kosto. Klikkaamalla kuvaa näet vanhan hienon tutkijasalin suurempana.
Syyskuun ruokahaasteen voittaja
Syyskuun muistoja herättänyt lapsuuden paras kotiruoka –haaste on ohi. Ääntenlasku on suoritettu: kuusitoista makoisaa haasteeseen osallistunutta reseptiä keräsivät yhteensä 99 ääntä.
Kolmen kärki oli tasainen: Vellipojan Mustatorvisienitäytteiset kurttukaalikääreet nousivat 11 äänellä kolmanneksi ja tasaäänin (12 ääntä) ykkössijalle ylsivät ”Siskot kokkaa” -blogin Uuniomenat kaurakekseillä tuunattuna ja ”Herkku ja koukku” -blogin Syysillan kaaliherkku.
* * *
Tasatulos edellytti arpajaisten järjestestämistä: äsken aamukahvipöydässä oli suurta urheilujuhlan tuntua kun järjestimme arpajaisia. Siis samoin kuin elokuun ruokahaasteen voittajan, myös syyskuun ruokahaasteen voittajan ratkaisi arpa:
Rutkasti ONNEA ja kokkausintoa edelleen Lapsuuden kotiruokamuisto -haasteen voittajalle Herkku ja Koukku- blogiin!
***
Kiitos kaikille haasteeseen osallistuneille. Nostalgiset lapsuuden ruokamuistot olivat minusta hieno lisä tämän kuukauden haastevastauksissa. Kiitokset niistäkin. Äänestäjille tietysti kiitos kiinnostuksesta, ja nyt taas katseet seuraavaan kisaan. Haasteen asettamisvuorossa on – taas – Herkku ja koukku -blogin Jytis. On lokakuun haasteen vuoro.
Kansallista koko päivä, leppoisaa koko ilta
Helsingin aamu aukeni aurinkoisena. Aamupäivän kohteena Kansallisarkisto. Siellähän oli opastusta oikein stereona, mikä ei välttämättä taannut tuplahyvää suoritusta. Kansallisella linjalla jatkettiin, iltapäivän kohteena Kansallismuseo. Siellä oli kelpo opas. Ja tänäänkin kuten koko tämän reissun ajan paras ekskuporukka ever. Suunnilleen.
Lapponia Helsingistä Ouluun puoli neljältä. Kuusi tuntia junassa ei edes isommasti rasittanut. Kandiseminaaria junassa? Maisterihopseja? Hulppeita juttuja. Puolin ja toisin suunsoittoa. Opiskelijoilla vauhdinottoa fuksisuunnistukseen … Lukemista ja leppoisaa matkantekoa. Filiaali piti huolen etten joutunut huonoon seuraan.
Oulussa pehtoori ja raekuuro vastassa. Huomenna lokakuu.