Vain tunti kaksitoista minuuttia (parkkiautomaatti kertoi) Stockmannilla, jonne menin piipahtamaan ja ostamaan hoitoainetta sekä yhden kirjan, mutta löysin myös korkkarit, uikkarit (hiihto!lomallahan niitä tarvitaan!) ja Marco Polon (vaihteeksi) hame/mekko/tunika (mikä lieneekään, joka tapauksessa aion käyttää sitä housujen kanssa). Minähän en juuri korkkareita käytä, joten tällainen heräteostos on sitäkin merkillisempi. Ja mikä parasta: kengät on hyvät jalassa. Ne onkin Clarksit!
Jos olisin joku lauantai lähtenyt oikein asiaa tehden shoppaamaan korkkareita ja uikkareita olisi se ollut todennäköisesti enempi vähempi katastrofi ja minä sen reissun jälkeen vaaraksi koko lähipiirille. Mutta nyt: tuosta vaan. Hih! Hulvattoman hyvä juttu!
Tänään hautausmaalla oli kuin olisi kävellyt smurffikylässä tai hattivattien keskellä… hautakivet lumihattuineen hymyilyttivät.
(kuvat suurenevat klikkaamalla)
Hautuumaalla kierrellessä rupesi paistamaan aurinko, joten päätin ajella Toppilansaareen. Siellä olikin paljon uutta katseltavaa ja kuvattavaa… Otsikkokuvakin on sieltä. Tuli ulkoiltua oikein kunnolla. Ei tuullut ja näkyi aurinko! Lempeä aurinko, ei pakkasen kirpeä kova valo…
Tämä puu (vai pensas?) oli kuvattava koska minulle tuli siitä mieleen olkapääni … Tuolta se tuntuu. Mutta huom. taustalla siintää valoa …
Tyttären tuparit, viinikerhon Mondovino-elokuva- ja blini-ilta meillä .. niissä merkeissä. Vaikka eipä me paljon noita meillä pidettäviä kestejä ole järkkäilty: vieraat kun tuovat blinitaikinan* ja -pannut, jälkkärin, lasit ja elokuvan tullessaan. Pehtoori on viininkaatajana tänään joten siitäkään minun ei tarvitse huolehtia. Tyttären kekkeritarjoilujen lisäksi olen Vorscmakkia keitellyt, joskopa jollakin jää blinien jälkeen nälkä.  Sellainen lussakka lauantai menossa…
* yksi bliniresepti on täällä ja LappItalia-keittokirjassani on pari lisää josko tarvetta on…. Vorscmakin reseptikin löytyy kirjasta.
Ei voi olla totta ! Ei voi! Taas meidän perheen lomamatkaa uhkaa lakko: tämä on liioittelematta ainakin kymmenes kerta. Viime vuonna hiihtolomamatkaa uhkasi Finnairin lakko, 2006  Maltalle lähtö peruttiinkin jo kerran ennen matkaa lakon takia, kerran on keskeytetty Helsingin loma AKT: n lakon takia, kerran olen viettänyt loman lasten kanssa kolmestaan – vaikkei niin todellakaan ollut haaveiltu - sillä AKT:n lakko merkitsi pehtoorille töitä, yhdeltä Rooman matkalta oli paluu vaarassa lentoemäntien lakonuhan takia … .  Listaa voisi jatkaa… Ja nyt juuri kun tytärkin lupasi meidän kanssa lähteä reissuun. Siitä on minulla ollut pari päivää tolkuttoman hyvä olo: lähdetään koko perhe, vain me neljä viikoksi reissuun, molemmat lapset yhtä aikaa, YESH, YESH … ja nyt sitten tämä! Argh!
Eikä siinä vielä kaikki! Päivän toinen iso uutinen: Oulun yliopisto aloittaa YT-neuvottelut! Tämäpä minua ei oikeastaan isommasti hämmästytä, mutta että 160 henkilöä on irtisanottava, on aika rankka juttu. Tosin ei koske historiatieteitä. Mutta moni muu näinä päivinä esille tullut asia koskee meitä kovastikin. Tai ainakin pitäisi koskea. Ja minua huolettaa se, että kaikki eivät näe, kuinka paljon meidän pitäisi tehdä, eivät halua ajatella, mitä meidän pitäisi tehdä… Paljon olisi pelastettavissa jos vain ryhdyttäisiin toimiin NYT. Miksei ryhdytä?
Uutinen tänään oli myös se, että  yliopiston kaiken surkean taloudellisen tilanteen keskellä saan sittenkin uuden pöydän! Joskopa tie olkavarren tervehtymiseen olisi nyt avoin…  Hieman olen skeptinen, mutta taas on toivoa!
Leipominen vie kipua, joten lähden jatkamaan; tyttärellä on huomenna tuparit ja minut on kelpuutettu leipomaan amerikkalaisia muffineja ja parmankinkkurullia. Siitä olen iloinen.
Tein Runebergin torttuja. En ole tehnyt moneen vuoteen, mutta tänään Kalevassa oli ohje niin ajattelin tehdä. Tässä ohjeessa tortut kostutetaan punssilla. Pehtoorilla kun oli lauantaita varten meno Alkoon muutenkin, pistin aamulla lehden luvun ohessa muistilappuunsa että “tuo punssia”. Pehtoori toi. Ennen olen maustanut runebergmuffinsit karvasmanteliöljyllä, joskus rommillakin, mutta että punssia. Maistoin sitä ihan “raakana”. Huh! Mihin ihmeeseen sen loput kolme desiä (puoli desiä kului leipomuksiin) käytän? Ei sitä ainakaan juoda voi!
Joo, tiedetään: ruotsalaiset laittaa punssia hernesoppaan. No se ei ole ainoa merkillinen homma, mitä ruotsalaiset tekevät! Ja täytyy tunnustaa, että sitäkin on kerran yks lapseton laskiainen eksnaapureiden kanssa hiihtolenkiltä tultua kokeiltu. Hernekeittoa ja punssia. Ei tarvi toista kertaa sitäkään kokeilla. Niin kuin ei surströmmingiäkään. Se on VIELÄ pahempaa. Mutta jos jätetään ruotsalaisten omituisuudet omaan arvoonsa, niin mihin punssia voi käyttää? En todellakaan aio joka viikko ryhtyä Fredrikaksi, jotta saisin punssipullon huljuteltua leipomuksiin. Onko ehdotuksia?
Kovin paljon punssiakaan ei voi torttuihin laittaa… Muistuupa, miten kävi lukiokaverillemme Heikille. Heikki oli jotenkin meitä muita vanhemman oloinen, olikin vuoden, pari vanhempi ja liikkui meitä vanhempien  porukoissa, eikä koulunkäynti ollut ihan Heikin ykkösasia elämässä. No kahdeksannella (lukion kolmas nykyisin) kun oli kirjoituksia varten ruotsin tentti, Heikki jäi tulematta kouluun. Me sitten porukalla kummasteltiin parin päivän kuluttua, jotta mikset tentteihin tullut? Heikki ilmoitti, että
- … jäi sytöt päälle.
- Sytöt?
- Niin kun niissä ruunepereissä oli niin paljon rommia että jäi ryyppy päälle.
Oltiin käyty porukalla Valmerissa (lähin baari koululta) kahvilla ja tortuilla koulun jälkeen. Sieltä Heikki sitten siirtyi tikanheittoon ja pubiin … Kannattaa siis huomenna varoa ettei “jää sytöt päälle!”
Rakkaudesta rantasaunaan. Ajetaan läpi pohjoisen, sinisessä hetkessä ajellaan, eikä teillä juuri ole muita, ollaan matkalla monta tuntia - kunnes kuutamoyönä ollaan perillä. Kuutamosauna.
(Klikkaamalla kollaasi suurenee.
Keskellä oleva rantasaunan kuva on otettu uudenvuoden kuutamoyönä klo 01.40.41)
Tauolta palanneessa Valokuvatorstaissa paljon muitakin tarinoita: käy katselemassa.
Jos pidät elokuvista, joissa juonenkäänteet ovat moninaiset,  jännitys kihelmöivää ja toimintaa tihkuu joka käänteessä
Jos elokuvat, joissa mäiskitään, tapetaan, silvotaan ja sikaillaan viihdyttävät
Jos elokuvissa pitää olla kauniita ja rohkeita, glamouria ja glitteriä
Jos reipas dialogi ja ylenpalttisen pätevä puhe ovat vaatimuksiasi elokuvien suhteen
Jos synkeä ja hiljainen, vähäeleinen ja viisas analyysi elokuvan kantavana voimana viehättää
Jos? Jos nuo allekirjoitat, ei kannata mennä katsomaan Havukka-ahon ajattelijaa. Mutta jos jylhät, korkealta ja komeasti kuvatut Kainuun maisemat kiehtovat, jos sotien välisen ajan suomalaisen maaseudun arki valkokankaalla tuntuu katsomisen arvoiselta, jos Konsta Pylkkäsen siniset ajatukset saavat sinutkin ajattelemaan “viisaita”, jos tuliketut ja pyymetsot voisivat olla osa sinunkin maailmaasi, jos juonenkäänteitä ei tarvita, jos Kai Lehtisen ääni ja Tommi Korpelan kroppa tuottavat mielihyvää korvillesi ja silmillesi, jos haluat nähdä lapsen tekemän hienon roolisuorituksen ja kauniin luonnonlapsen, mene katsomaan Havukka-ahon ajattelija. Se on hyvä elokuva, – minusta ainakin.
Taas ollaan lähdössä ulos syömään! Sunnuntaina juuri kun olimme ryhtymässä ruokapuuhiin saimme yllätyskutsun Vanhalle Paloasemalle. Yllätys oli mukava, ja kaksinkertainen sikäli että sen esitti ystäväpariskunnan maskuliini ja meistä siihen myöntävästi vastasi pehtoori. Herrat toimivat ihan keskenään – ollenkaan konsultoimatta meidän vaimojen kanssa! Kerrassaan yllätyksellistä ja hhhmmmm … sehän olikin oikein virkistävää.
Nyt ollaan lähdössä Torilla-ravintolaan. Ei mikään ekstempore-juttu, vaan murmelin ja systerin kanssa on sovittu jo aika päiviä sitten: ensin syömään ja sitten leffaan katsomaan Havukka-ahon ajattelija. Pehtoori – yhden sortin havukka-ahonajattelija hänkin – lähtee mukaan. Juniorikin lähtee syömään, mutta kun koeviikko painaa päälle, niin ei leffaan enää lähde.
Huominen ja perjantainen koe syynä pojalla leffasta laistamiseen? Hah! Ei noita kokeita varten mikään muukaan lukemista mukavampi ole jäänyt tekemättä. Että nuori mies osaa olla – edelleen – hullun huoleton. Meidän äiti-poika -suhteemme kriisiytyy aina koeviikoilla, muuta merkitystä tai vaikutusta koeviikolla ei meidän perheen arkielämään ole.
Ihan normimaanantai. Luennonteko meinaa vaan viedä taas mennessään. Paljon uutta kiinnostavaa tutkimusta tullut, jota en millään ehdi  edes auttavasti luentoon lisätä. Tajuavatkohan opiskelijat ollenkaan, kuinka paljon opettajalla (ainakin minulla!) menee kahden tunnin uuden luennon tekoon aikaa? Siihen menee PALJON! Varsinkin jos koettaa vielä tehdä kiinnostusta herättävät Power Pointit ja linkittää lähteisiin ja kaikkeen kiehtovaan. Sitten jämähdän lukemaan jotain artikkelia, tai niin kuin tänään eksyin “yhteiskuntatieteellisen tutkimusarkiston” tietokantoihin.. siellähän oli vaikka ja mitä. Josta en sitten lopultakaan saanut luentoon mitään, mutta ehkä ensi syksyn kandiseminaariaiheita kuitenkin. Työ vie. En vikise.
