Sosiaalisia kontakteja – historiassa ja perhe-elämässä

Luentoni alkaa olla loppupuolella, ja niinpä harjoituksia on jo tarkastettavana iso nippu. Omasta mielestäni keksin aikas hyvän harkan, tehtävänanto kuului näin: ”Käy katsomassa uusi Timo Koivusalon elokuva ”Täällä Pohjantähden alla” (tai vuokraa vanha elokuva tai lue Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaani, josta ensimmäinen osa riittää…). Kirjoita sivun, parin essee elokuvan/romaanin antamasta kuvasta koskien suomalaisen maaseutuyhteisön sosiaalista rakennetta. Tarkastele elokuvaa luennolla olleiden teemojen pohjalta.” Noita esseitä olen tänään lukenut. Ja opiskelijoistakin harjoitus tuntui olleen hyvä. Moni oli tehnyt loistavan analyysin, selvästikin innostunut, hankkinut lisätietoa. Sellainen vaikuttaa hyvälle, ja ”palakittee” kuten juniori tuppaa sanomaan vähän joka asiasta. Oppiminenhan kuitenkin on edelleen motiivi opettaa… 🙂

Mutta taas kerran minä hämmästyn, kuinka kaukana nämä 1980-luvun lopussa syntyneet ovat Suomen historian peruskysymyksistä. Lukiossa Suomen historian opetus kun on jotensakin olematonta. Ja se vähäkin on poliittista-, sota- ja taloushistoriaa. Tavalliset ihmiset, varsinkaan pieneläjät, naiset ja lapset,  ja heidän elämänsä eivät kuulu kouluopetukseen. No esseet on nyt luettu, ja arvosteltu. Huomisen luento vaatii vielä vähän kertaamista…

Päivää on leimannut myös huoli: juniori lähti aamuyöstä abiristeilylle (jonka syvintä olemusta minä en ymmärrä, mutta ei kai minun tarvikaan…) ja bussimatka Oulu – Helsinki ei ole ollut mitenkään ongelmaton ja keli on ollut paikoin kohtuullisen vaarallinen.  Eikä botskin lähtökään ole ollut varmaa. Suomenlahdellakin kun kuulemma on huono keli. Enhän minä täältä käsin tietenkään voi kuin tekstailla ja koettaa olla kuin ei mitään…

Tytär ja poikaystävänsä olivat onneksi lupautuneet syömään, ja niinhän sitten vähän kokkasin. Lähti vähän lapasesta, tein kaikenlaista kaapintyhjennysruokaa, salaatteja, marinoituja vihanneksia, hullun hyvää italialaista lohta ja  sen sellaista. Noh  hyvä kun huomiseksi ja tiistaiksi on aika lailla valmiina lämmiteltäviä eineitä… Oli mukava istuskella ja jutskailla nuorten kanssa.

Ensi viikonlopun Tampereen pyrähdystäkin varten pitäisi vähän tehdä valmisteluja. Onko kellään kokemusta Finlaysonin tehdasalueen opastetuista historiakierroksista? Kannattaako sellaista harkita? Ovatko Vapriikin museot vierailun väärti?

Ruokakauppalappu

Klo 7.15 mittarissa – 32 C!

Mykistävää. En lähde lenkille! Auringonlämmön vaikutusta ja sopivaa ulkoilukeliä odotellessa teen tunnin, pari töitä ja lähden sitten kaupungille. Lähtiessä yritin herätellä junioria: ”Menen ensin asioille, ruokakauppaan jne. Tuu perässä kaupungille, Rintamäelle (=urheiluvaatekauppaan) parin tunnin päästä.” -Yhy, joo.. tuun, – ja kääntää kylkeään. Eikä tullut kuin vajaan puoli tuntia myöhässä sovitusta… Noh, tuli kuitenkin ja löysimme sitten pojalle kengät,  pari paitaa ja uikkaritkin reissua varten. Sitä ennen ehdin käydä ruokakaupassa.

Meidän perheessä on muutama vuosi sitten tapahtunut muutos kauppa-asioiden toimittamisessa; nykyisin arkiruokaostokset tekee pehtoori. Hän käy myös hallissa ja Alkossa. Palauttaa pullot ja rahtaa maidot, kivennäisvedet, viinit, tuoremehut, hedelmät, vihannekset ja kaiken muun raskaan. Meitsi käy sitten yleensä lauantaiaamupäivisin ostamassa ainoastaan herkut ja spesialiteetit (oliiviöljyt, mausteet, lihat, pakasteet, leivontavermeet ja erikoisjuustot, -hedelmät ja -vihannekset, jos sellaisille on tarvetta, eli jos on tulossa vieraita tai haluan kokeilla/kehitellä jotain uutta tai hankin äidille herkkuja), yleensä Stockalta. Tämähän on ollut sellaista elämänmenon ylellisyyttä; rahtarihommat ovat minun osaltani enimmäkseen ohitse. Siitä olen oikein iloinen. Perjantait töiden jälkeen marketin käytävillä ja jonoissa kymmenien kaltaisteni kanssa ei ollut nautinto.

Muutos ei käynyt ihan ongelmitta. Aluksi tein pehtoorille kauppalapun tyyliin: maitoa, tomaatteja, munia, ruis- ja paahtoleipää, kreikkalaista jukurttia, … Aika monesta kohdasta selvittiinkin ihan simppelisti, mutta se ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun töissä soi kännyni: ”Oon Prismassa, ja täällähän on seitsemänlaisia tomaatteja! Kauppalapussa lukee ”tomaatteja”, mutta täällä on luumu-, kirsikka-, luomu-, kotimaisia-, lento-, pihvi- ja keltaisia tomaatteja! Mitä niistä? – Ota kotimaisia, luomuja, kun talvella ne ovat parhaita. – Selvä! Ja puhelu loppuu. Ja se ei ole kuin hetki, että saan puhelimen takaisin pöydälle, se soi uudelleen: Montako? – Montako mitä? – No, niitä kotimaisia luomutomaatteja! – Ota vaikka neljä…

Kun muutama tällainen kauppareissu ja -puhelu oli tehty, opin tekemään lapun tarkemmin, ja pehtoori alkoi oppia, mitä merkkiä, montako kappaletta, minkä värisiä ja kokoisia kutakin tuotetta/ruokatarviketta meidän perheessä käytetään. Mutta edelleenkin pitää olla lappu. Hyvä kauppalappuhan on sellainen että se etenee kaupan mukaisesti: ryhmitellään ostettavat kuten ne on kaupassakin esille pistetty.

Joka kerta on tietysti vakiojuttuja, joita on kannettava ja kaikesta tästä ei ollut pitkä matka siihen, että tein sabluunan, ostoslistan pohjan, johon merkitsen vain kunkin tuotteen määrän,  mitä tarvitaan. Huom. nuoli listan alareunassa. Ensimmäisissä versioissa ei ollut nuolta, ja kun kerran paperin kääntöpuolelle tekemäni lisäykset jäivät hoksaamatta, ymmärsin lisätä lappuun nuolen: käännä. Ja nyt toimii!  Tämmöisestä järjestelmällisyydestä insinööri-pehtoorikin pitää kovasti. Olen tulostanut oheista lappua nipullisen ja siihen vain merkkaan ja täydennän montako jne. Tällaiseen voidaan päätyä ja olla tyytyväisiä vain kahden meidän kaltaisen  kanssa. 🙂

Tänään ei siis kuitenkaan lappua tarvittu. Mieluusti kun käyn pari kertaa kuussa ihan itsekseni rahtaamassa tavallisetkin markettiostokset. Näen, mitä uutta on tullut, keksin vasta kaupassa, mitä kokkaan…

Tänään oli siis sellaisen aika. Ja ehdin sitten vielä pakkaslauantain lenkillekin. Ja ehdin kokata kaikenlaista. Huomiseksikin. Ja ensi viikoksikin. Joskopa huomenna yhden reseptinkin kirjoittelisin…

Teatterissa yhtäkkiä

Unelmamies? Sitähän me käytiin pehtoorin kanssa äsken katsomassa. Oulun vanhaan, perinteikkääseen elokuvateatteri Rioon on tehty uudenlainen teatterikonsepti. Pientä teatteria, katsomossa pöytiä ja baari. Ei huono. Ei teatteri eikä konsepti. Ei mitään suuria tunteita, ei mitään huikeaa elämystä, mutta ehdottomasti pakkasperjantain iltaan passeli.

Lähtö sinne kovin yhtäkkiä. Aamuyön varhaisen (klo 4.00!!) heräämisen jälkeen töitä ihan tehtäväksi asti, iltapäivällä fysioterapia (ah, onnea), päivälliseksi tein maa-artisokkamuhennosta ja paistelin timjaminieriää (ah, onnea, paaston jälkeen pieni palanen sitä ja salaattia maistui taivaalliselle) ja sitten: mistäs tehtäis? Elokuviin? Teatteriin? Makuunista leffa? Rioon!

Kuopuksen penkkarit

Meidän abiturientti vietti penkkareita tänään. Pakkasta oli (ainahan penkkareissa on!), mutta ei se ilonpitoa haitannut. Eikä sekään estänyt minua hieman kyynelehtimästä ”äidin-pikku-poikakin-jo-penkkareissa… Siellä se on joukossa. ” Snif.

Besserwisser ei paastoa

Nythän on niin, että ihmiset, jotka tietävät kaikesta kaiken ja jolleivät tiedä, niin osaavat jotenkin merkillisesti tehdä siitä tietämätttömyydestäänkin jonkinlaisen hyveen, saavat minut ärsyyntymään, masentumaan, aiheuttavat näppylöitä, saavat välttelemään, pelkäämään, ahdistumaan. Yksikin besserwisseri päivässä pilaa päivän.

Tiedättehän ihmisiä, joilla on ”varma tieto” kaikesta ja siitä, miten kaikki asiat on hoidettava. He tietävät kaiken autolla ajamisesta, korkeakoulupolitiikasta, siitä, miten Islantiin kannattaa matkustaa, miten ravut keitetään. Kun kerrot besserwisserille, kuinka hienoa olikaan käydä Ateneumin näyttelyssä katsomassa Kalevala-näyttely, hän kertoo, että hänkin näki sen, mutta että Picasso-näyttely se vasta jotain olikin. Besserwisserillä on kokemusta lasten synnyttämisestä (aivan sama mitä sukupuolta hän on) ja armeijan käymisestä (aivan saman mitä sukupuolta hän on). Besserwisserillä on kokemusta yhtä lailla mahahaavasta kuin parisuhteen oikeanlaisesta hoitamisesta. Jollei hänellä itsellään ole kokemusta, hän on joko lukenut asiasta ja siksi tietää tai hän tietää, koska tutuntuttu on melkein valmis parisuhdeterapeutti.

Hän ei jää sanomattomaksi. Eikä jätä sanomatta mitään. Tänään jouduin kahvipöytään yhden tällaisen kanssa.

BW: Ottaako kaikki kahvia?

M: Ei kiitos, ei minulle kahvia. Voisin ottaa teetä tai ihan vaan hunajaa ja kuumaa vettä, eikä silläkään nyt niin väliä.

BW:  No, mikset nyt juo kahvia? Yleensähän sinä AINA juot. Kahvi virkistäisi. Näytät vähän nuutuneelta.

M: Kiitti, en mie nyt tarvi mitään.

BW: No niin, pistin toimistontytön hakemaan laskiaispullia, niitä vielä onneksi oli. Pullatyttöjen leipomosta saa parhaat. Muualta ei edes kannata hakea. Muitten tekemät ovat ihan kauheita. Mutta Pullatytöt tekevät hyviä. No niin, ottakaapas.

M:  Kiitos minä taidan jättää väliin…

BW: Et syö pullaa? Mikset? Lähdet vaan illalla sitten lenkille, niin saat nämä kalorit kulumaan. Sitähän sinä kuitenkin ajattelit, eikö?  Niin minäkin teen: kulutan heti saadut kalorit. Itse asiassa olen aloittanut kuntonyrkkeilyn, se kun on ehdottomasti paras kuntoilumuoto.  (pitkät selostukset asiasta),   No ota nyt vaan.

M: Kiitos, mutta ei kiitti nyt … On paastoviikko menossa, niin ei nyt oikein sovi syödä mitään.

BW: Paasto? Paasto onkin hyvä näin keväällä. Siinä elimistö puhdistuu, ja laihduttaakinhan se …

M: En minä oikeastaan laihtumisen vuoksi. Kun ei se paasto minusta ole laihduttamiskeino. Monesta muusta syystä… (linkki ”muihin syihini”, joita BW:lle en yrittänytkään selittää)

BW: Et halua laihtua? … hmmm… Minusta paasto laihduttaa ja virkistää hienosti ja …

M: Niin se tekeekin: se virkistää. Ja minulle se on pienoisen pysähtymisen paikkakin… Kerta kerralta se tuntuu paremmalta. Oletkos sinä paastonnut usein? Joka kevät?

BW: Ei, en minä ole koskaan paastonnut. Mutta siskon entinen kämppis paastos, paljonkin … ja sen mielestä se oli hyvä homma. Mutta minulle paasto ei sovi. Nälässä oleminen ei ole hyväksi, siinä elimistö …. jne.

M: Niin ei se varmaan kaikille sovikaan. Mutta minä pidän siitä, eikä paastotessa ole nälkä.

BW:  Niinhän sinä luulet.

Ja yhtä varmoin ottein hoideltiin sitten myös kaikki kokouksessa esillä olleet asiat. Huoh!