Tuulestatemmattua

Juhlasta juhlaan

Juhlaviikot Oulussa (meidän osaltamme, tällä erää) ohi. Olemme palanneet mökille.

Viikonloppuna vielä kukkafestivaaleilla, illansuussa Hupisaarilla (kuten monissa muissakin kahviloissa/ravintoloissa) oli oululaisia kuoroja esiintymässä: me istahdimme Kiikku-kahvilan aurinkoiselle pihalle iltapäivällä, kuuntelimme kun ONMKYn kuorosta osa esiintyi. Myös Kukkafestivaali Kajo sai hetkeksi huomiomme; kävimme ihastelemassa daalia-näyttelyä (60 erilaista!! Otsikkokuvassa mun lemppari.).

Sieltä jatkoimme Karjasillalle, jossa kesätauon jälkeen viinikerhon tapaaminen. Tarjolla erinomaisia viinejä: Soave voi olla muutakin kuin kepeää kesäviiniä ja Etelä-Ranskan Châteauneuf-du-Pape-viinit on toki tiedetty vahvoiksi, silti lempeiksi, samettisiksi laatuviineiksi, mutta että saimme maistaa ja nauttia kolmea sellaista samalla kertaa.

Eikä siinä vielä kaikki! Ruokaisaa salaattia ja jälkkäriksi kakkua, joka oli parasta, mitä olen pitkään aikaan syönyt – ja meillä oli sentään rotissööriviikonloppu vastikään takanamme. Minulla on nyt resepti siihen: tulette vielä kuulemaan siitä!

[Oulun Teatteri ja kirjasto Saari]

Ystävien, viinien ja herkullisten tarjoomusten jälkeen lähdimme elokuun tyvenessä, sinisessä illassa kohti kotia. Täysikuu kaupungin yllä, kulttuuripääkaupungin elokuu huipentui ilmakitaransoiton MM-kilpailuihin Delta Life -tapahtumassa ja mentiin sinnekin toviksi mukaan juhlahumuun. Kuin olisi oltu ulkomailla.

Eilen aamupäiväpyöräilyn jälkeen kokkailin, leivoin mustikkapiirakan, ja Juniori muksuineen tulivat syömään: teemana oli ”laidunkauden lopettajaiset”. Olihan se lapsille kerrottava, mikä on laidunkausi. En toki minäkään 11- tai 7-vuotiaana ollut sellaisesta kuullutkaan. 🙂

Tänä aamuna klo 8.20 lähdettiin kotoa. Nyt mökillä, – ja on jo ehditty asettautua, käydä lähimetsässä, syödä … oikeastaan tuntuu, että nyt juhlaviikot jatkuvat. Vähän erilaista täällä kuin kulttuuripääkaupungin humussa, mutta juhlaa tämäkin.

Neulottua Oulu

Harrastusten parissa

Oulun ”ulkomuseon” oma Turkansaari-perinnesukkamalli lanseerattiin jo viime vuonna, mutta minä näin lanka- ja ohjepaketin ihan vastikään. Oli aie tehdä täksi päiväksi Pehtoorille sellaiset, mutta paketin hankkiminen on aina unohtunut. Olen sitten pitkin kesää neulonut jämälankasukkia ainakin kymmenet.

Yle Areenan Gran Hotel [olipa melkoista ”rallia” kaikki kolme kautta, suunnilleen yksi vainaja/jakso, läsäreitä pitkin poikin, kieroiluja ja aina sopivasti Julio paikalla, mutta Javier! – riemullinen hahmo. Pukujen ja miljöön upeus, kauniit näyttelijät, symppis, älykäs ja oikeudenmukainen Ayala] ja Forsyten suku [tykkäsin minisarjasta hyvin paljon, – britit osaavat nämä historialliset draamat] on tullut katsotuksi ja samalla neulottua, automatkoillakin puikot on heiluneet ja solisluun murtumaa potiessa pienet lankakerät muuntuivat talven varalle varpaiden lämmikkeiksi.

Sukkia on siis jaettavaksi asti korillinen (keväältäkin ainakin viisi paria), mutta nämä Turkansaari-sukat olisivat olleet niin hyvä saada jo tänään valmiiksi: on meidän hääpäivä (43.) ja meidäthän on juuri siellä Turkansaaressa vihitty. Noh, ehdinpä nuo tehdä vaikka jouluksi. Ja tekisi mieli aloittaa myös joku isompikin juttu nyt syksyn tullessa…

Taito-shopista etsin myös Tervatynnyri-pipareita, joita oli myynnissä Turkansaaressa silloin kun kävin katsomassa tervahautaa. Ostin silloin yhden paketin, ja maistelimme niitä ystävien kanssa mökkireissulla. Aika hyviä, sopivan tervaisia olivat, ja olisin nyt ostanut toisenkin ”veneellisen”, mutta eipä niitä ole enää näkynyt missään myynnissä.

Tänään lanka- ja ohjepaketin hakumatkalla pyöräilin myös Ainolan puistoon: olen käynyt siellä nyt joka päivä tällä viikolla.

Kajo-kukkafestivaali on kiehtova. Ja vielä löysin uusiakin teoksia. Mm. kasvihuoneeseen tehdyn ”kappelin”, jossa lauantaina vihitään useampikin pari avioliittoon, käytävällä on ”Mielikki” (Kalevalassa metsänjumala Tapion viisas ja lempeä puoliso, metsän emäntä ja villieläinten hoivaaja).

Eilen iltapäivällä alueella oli myös polkupyörien kukitusta: olin ensimmäisten joukossa jonossa, ja niinpä Trekkini keulassa on nyt kukkaseppele.

Tämän kesän kilometrisaldo on vasta 2000 km, mikä on vain noin 2/3 siitä, mitä yleensä on heinäkuun lopussa, mutta ”meriselityksiä” tähän löytyy: kuusi viikkoa pyöräily oli ehdottomasti kielletty (se solisluun murtuma etc.) ja sateita on ollut paljon. Mutta toisaalta olen kyllä ajellut vähintään parikymmentä kilometriä oikeastaan jokaisena sellaisena päivänä, kun se on vaan ollut mahdollista. Ja sekin on ihan hyvä ja riittävä tavoite ja taso. Ja onhan se mukavaa.

Rotissöörit Ruoka ja viini

Kapitulilauantaina lähiruokaa juhlaseurassa

Kapitulin toinen päivä alkoi, ja jatkui aurinkoisena, lämpimänäkin. Kesä oli palannut, mikä tietysti jo aamulla ilahdutti.

Grand Chapitren eli Suurkapitulin 2026 kapitulilounaat nautittiin Oulussa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotena kaupungin kolmessa kilpiravintolassa: Lasaretti, Radisson Blun juhlaravintola Toivo sekä keskustassa sijaitseva Puistola. Ja kaikki ravintolat toteuttivat menut samoista perusraaka-aineista: sieniä, poroa ja kalaa. Ja jälkiruokana hillamisua! Kuin meidän mökkimenussa!

Mutta oli annokset jotain ihan muuta kuin Hangasojan mökin pirttipöydän ääressä. 🙂

Tiedättekös mikä oli parasta? – Perunagratiini! Ja samppanja! 🙂 Ja nieriän päällä ollut tervasiirappi; sitä olisi saanut olla enemmänkin.

Jälkkärinä Lasaretissa, kuten kahdessa muussakin kilpiravintoloissa, oli Hillamisu. Muistanette, että talvella oli rotissöörien reseptikilpailu, jossa minäkin olin finalistien joukossa kilpailemassa ja sijoituin Hillamisullani jaetulle toiselle sijalle. Kaikille lounasravintoloille oli annettu kilpailureseptini, ja niiden tuli toteuttaa oma versionsa siitä (vas. Toivo, Lasaretti, Puistola, alla minun versioni, vanha, toimiva resepti siihen täällä ja kilpailussa reseptistä oli tämä versio). Olin tietysti aika otettu, että näin oli tehty. Kauniita annoksia oli toteutettu, – olen oikeastaan jäävi kommentoimaan … vain Lasaretin versiota (kesk.) pääsin maistamaan.

Lounaalta lähdimme kävellen Hupisaarille Kukkafestivaalia ihailemaan, ja sitten toviksi kotiin huilaamaan.

Iltajuhla Grand Diner oli Oulun Musiikkikeskuksessa (Madetojan sali). Se nyt ei varsinaisesti ole huippuruokaravintolana tunnettu, mutta siellä on kuitenkin iso keittiö ja sali, johon me kaikki liki 400 illastajaa mahduimme.

Kesäkuussa kerroin pukukoodista, ja uudesta ompelijasta: 15 vuotta vanha, Kiinasta tuodusta silkistä tehty ja nyt sopivaksi ja istuvaksi muokattu pukuni tuntui omalta. Ihan turhaan olisin uuteen tuhlannut. Pehtoorin smokkia ei tarvinnut kaventaa, eikä kyllä löysäilläkään. 🙂

Myös illallisen menu oli suunniteltu ja toteutettu paikallisista aineksista. Reseptikilpailun voittajalla, nahkiaisnigirillä aloitettiin, – ja ilta jatkui liki puolille öin. Meidän pöydässä oli rotissöörejä Lahdesta ja Helsingistä, – tutustuttiin ja viihdyttiin hyvin.

Minä olin yksi harvoista, joka olin maistanut voittaja-nigiriannoksen silloin kilpailussa, — noh, ei tämäkään ”alkuperäiselle” maistunut, ja huippukastike puuttui kokonaan, mutta mukava että nahkiaistakin (yhtä Oulun perinneruoista) oli mukana.

Keskellä oleva puikulaperunasosekeitto frittirössyllä oli sekin hyvää, – olisipa ollut vielä kuumaa. Poro oli mureaa ja maukasta, ja erityisen hyvää oli se, että kastiketta tuotiin lisääkin. Kuusamon Gruyére kesäkurpitsahillokkeen kanssa oli sellaista, jonka joskus laitan tarjolle minäkin.
(Kuvista huomannette, että presse honoraire (~ entinen tiedottaja, ja entinen valokuvaaja, entinen innostunut harrastelijarotissööri, ei Canoniaan kapituli-illalliselle roudannut. Samsungin ”ei-niin-hyvää-kameraa” en ole edes opetellut hyödyntämään kunnolla.)

Päällimmäisenä viikonlopun annista mielessä on kohtaamiset; aivan selvästi me ollaan (nykyisin) mahdottoman paljon vain keskenään, eivätkä keskustelut kovin vilkkaita kotona aamupuuron ääressä tai mökki-iltana ole. ☺️Tulipahan puhua pulputettua (ihan liikaa, muttaku..)

Oulu Ravintolat Rotissöörit Ruoka ja viini

Kulttuurikapitulin jälkeen (vol. 1)

Rotissöörien kaksipäiväinen kapituli oli meille yhdestoista. Perjantaina Meijän maut -tapahtumassa oman osuuteni jälkeen Rotuaarilla tuli jo tavattuna paljon rotissööriystäviä eri puolilta Suomea, ja tietysti oululaisia.

Suurkapituli (Grand Chapitre) ensimmäisenä iltana on aina Dîner Amical, ystävien illallinen, joka on rento, usein ohjelmallinen, usein buffet-tarjoiluna toteututtu, ei plaseerauksia, ja Amicalissa on yleensä aina myös ”viralliset” jatkot. Niin oli nytkin.

Heti illan aluksi selvisi, miksi kapitulilogo oli tänä vuonna kitara! Onhan Oulu ilmakitaransoiton maailmanmestaruuskisojen jokavuotinen näyttämö, joten näin kulttuurikaupunkivuonna Amical aloitettiin maailmanmestaruuden (2021) voittaneen ilmakitaristi Justin ”Nordic Thunder” Howardin varsin ”päräyttävällä” esityksellä. Eipä ennen oltu ilmakitaransoitantaa livenä nähtykään. Varmasti jäi kaikille 370 kapitulivieraalle mieleen! 🙂

Amical järjestettiin Oulun uusimmassa tapahtumasali-ravintola Tarkastamossa. Kauppahallin viereen vihdoin valmistuneen Torihotellin ja torin välissä on Tarkastamo, jonka ravintolan kävimmekin testaamassa jo jokunen viikko sitten, nyt perjantai-ilta vierähti tapahtumasalissa.

Viralliset, ohjelmalliset jatkotkin oli Tarkastamo Klubilla (alkaen klo 23.20) – ei koskenut meitä.
Ei oikein koskaan ole oltu ”jatkoihmisiä”.

PS: Amical oli ainoa neljästä tapahtumasta, jonne olin hankkinut uuden vaatteenkin. Pitkästä aikaa jotain muuta kuin farkkuja, neuleita, verkkareita tms. Ja sitten tuommoisen ”tätijakun”.

Ehditttiin kyllä illan aikana hyvinkin nauttia erittäin hyvästä buffetista: erityismainintani saavat sienitartar, kirjolohicviche, kärkkärinakit ja SINAPPI ja rössysiemennäkkäri 😋.

Kaikki oli tavattoman hyvää, – myös kaksimetriä pitkä ja metrin leveä Red Velvet -kakku. Olen vain pari kertaa tällaista punasamettista kakkua maistanut, eikä odotukset olleet kovin korkeat, mutta tuo oli todella täyteläistä, sopivan mehukasta.

Diner Amical tarkoittaa on ´ystävien iltaa´, ja todellakin niin se oli nytkin. Tavattiin monia ”vanhoja” tuttuja ja ystäviä, tutustuttiin uusiin. Puhuttiin ruoasta, Oulusta, matkustamisesta, rotissööriydestä, töistä ja niiden vähenemisestä, kulttuurista, – ja olisi ehkä puhuttu vielä enemmänkin´, jollei dinnerin loppupuolella musiikki olisi ollut niin isolla: oululainen TTBigBand ja parin vuoden takainen tangokuningatar Miia Laitinen musisoivat hyvin, mukavaa jazzahtavaa musiikkia, mutta volyymi teki seurustelusta vähän työlästä.

Perjantai oli hyvä. Hyvillä mielin kotiin jo kymmenen jälkeen.

Lauantaista kerron illalla ….

Oulu Rotissöörit Ruoka ja viini

Juhlan jälkeen …

Hieno, maukas, ystävällinen (kirjaimellisesti), lämmin, oululainen, aurinkoinen, odotettu viikonloppu alkaa olla lopuillaan. Rotissöörien 99. valtakunnallinen ruokajuhla on ohi, meillä tämä oli kymmenes, kolmas kotikaupungissa.

Vielä menee sulatellessa, sulatellessa sekä ruokaa että kaikkea koettua, kuvia valitessa ja editoidessa… Huomenna kirjailen lisää Oulun rotissöörikapitulin tuntoja etc. Päällimäisenä nyt on ilo siitä, että on ruokaystäviä, että on päässyt osaksi rotissööriyhteisöä (Oloksen kapituli 2009) ja nyt sain olla (enimmäkseen) vain vastaanottavana osapuolena.

Huolimatta siitä, että eilisen täyden!! (lounas, sieltä Hupisaarille katselemaan upeaa Kukkafestivaalia, tovi kotosalla, tyllit ylle, korkkarit jalkaan ja taksilla Madetojan salille Grand Dinnerille, josta kotiinpaluu puolenyön jälkeen!!! [milloin me on valvottu niin myöhään?],olimme aamusella aika varhain, aika virkkuja.

Kymmeneltä olin jo pyöräillyt kaupungille KV-markkinoiden Pretzel-kojulle: lämmintä suolakide”rinkeliä” pyörän tarakalle ja kohti Hupisaaria, jossa on Kukkafestifaali KAJO. Kävelimme sen läpi jo eilen palatessamme rotissöörilounaalta Lasaretista bussipysäkille: toinen toistaan upeampia kukkataideteoksia kotikaupungin ”keskuspuistossa” Ainolassa ja Hupisaarilla.

Tänään kiertelin puiston huolella, kasvihuoneissa jo eilen, ja en voinut muuta kuin ihastella kädentaitoja, luovuutta, kauneutta, —

Minun miniatyyrimäiset ”pihateokseni” mökkipihaan (mm. Beaivit) ovat aivan ”kärpästen surinaa korvissani” verrattuna näihin isoihin, upeisiin kukkataideteoksiin verrattuna.

Kuten kuvistakin näkyy, sää on ollut suosiollinen, liki lämmin ja aurinkoinen. Oulu on näyttäynyt kulttuurikaupunkiväelle ja rotissööreille aurinkoisena, runsaana mutta rauhallisena paikkana.

Tämän Teppo Lapinojan teoksen nimi on ”Kukkateos, joka karkasi jäätelökioskille” on ehkä eniten mun lemppari. Melkein teki mieli maistaa…

Historiaa Niitä näitä Oulu Rotissöörit

Rotuaarilla puhumassa …

”Kulttuurikapitulin päivä kannattaa aloittaa Meijän maut -tapahtumasta Rotuaarilta klo 12–16. Oulun voutikunnan järjestämä tapahtuma kuuluu viralliseen Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaan ja esittelee paikallista ruokakulttuuria ja alueen makuja.”

Siellä minäkin olin. Ja nyt on pitkään ja hartaasti, – ja merkillisen vaikeasti – valmistellusta puheesta selvitty. Aurinko paistoi Rotuaarin lavalle (jossa en ole ennen puhunutkaan, vaikka Oulun ”kaikilla” estradeilla on vuosikymmenten aikana tullut esitelmöityä, luennoitua, puhetta pidettyä. Ja jos vain minusta on kiinni, tämä oli viimeinen ”esitelmä”, jonka pidin. Aurinkoa ja yleisöäkin oli, eivätkä lähteneet poiskaan…

Ja minulla taas kerran kaksi kertaa niin paljon kuin olin ajatellut, – näin huolimatta siitä, että vielä eilen illalla supistin juttua puoleen = 16:2. Melkein tuntihan siinä meni. Huoh!

Kiitos kuvasta, MU!

Laitanpa tähän juuri sen sivun, joka rössypotusta oli prujussani.

”Rössypottu
– sehän se on oululaisille mielipiteitä jakava, rakas ja inhottu, perinneruoka.

Ensin on valmistettava veripalttua eli rössyä. Siihen tarvitaan tuoretta (naudan- tai sian)verta (kaljaa/vettä, maitoakin jotkut käyttävät, ruisjauhoja, mausteita). Siihen kuuluu myös perunaa, ei tuppipottuja, vaan kuoritut perunat ja rantuläskiä (= palvikylkiä), jotka keitetään vähäisessä vedessä kypsäksi.

Enää se ei ole kouluruokaa, kotiruokaa kuitenkin monille. Ja sitä saa purkitettuna (Viskaalin), hyvä ruokatuliainen! Ja kuumana, ja tiistaisin ja torstaisin ne, jotka rössypottua eivät kotona keittele, mutta mielivät sitä syödä, kokoontuvat Kauppahallin kahvilassa tiistaisin ja torstaisin lounasaikaan, silloin sitä saa.

Rössyn lisäksi alueella oli toki muitakin veriruokia, esimerkiksi Kainuussa kuten pohjoisempana Lapissakin, kampsut, jotka nekin olivat ohrasta ja verestä tehtyä veripalttua.

Rössypotusta ja ruokaharrastuneisuudesta puheenollen oululaisilla on Rössypottuseurakin. Ja Jankkiyhistys (per. 1997 perinneyhistys).

RPS ei ole varsinaisesti gastronominen yhdistys, vaan:
”Yhistyksen tarkotuksena on ejistää oululaistaustasten jäsentesä ja muijen ihimisten kotiseutuhenkiä ja yhteenkuuluvuutta sekä turvata Oulun murteen taitua”.

Seura on Oulusta poismuuttaneiden Helsingissä perustama seura, ja siihen kuuluu useampiakin paistinkääntäjiä, muutamia kansanedustajia ja kunniajäsenenä oli myös Martti Ahtisaari.
Mitenkö Rössypottuseuraan pääsee jäseneksi? Jäsenyyskriteerinä on ensinnäkin se, että
”on häätyny kuulla typpitehtaan räjjäytys Oulusa vuonna 1963”.

Ja lisäksi säännöissä lukee näin:
Liittymisehoksi lujetaan valamius Tuiran Siltojen ylitykseen ”vaikeissa oloissa”. Se tarkottaa sitä, että asianomanen tarkenee ”ajjaa kylymällä ilimalla vanahalla Volovolla tai pulukalla Tuiran Siltain yli.

Kun Rössypottuseura kerran perustettiin täältä pois muuttaneille oululaisille, niin pari vuotta myöhemmin perustettu Jankkiyhdistys taas perustettiin niille oululaisille, joiden ei ole tarvinnut muuttaa täältä mihinkään. Jankki on leipäpuuroa, joka kiehautetaan liotetuista leivänkannikoista, pekonista ja sipulista ja nautitaan voisilmän kera. Se on ”terveysvaikutteinen ruoka, kun ei katsota sitä, mihin suuntaan se vaikuttaa”.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kohta lähdemme kohti Torinrantaa ja Tarkastamoa. Amical-ilta odottaa: ystäviä, tuttuja, ruokaa ja juomaa, ruokakulttuuri kotikaupungissa koko viikonloppu!

Historiaa Oulu Rotissöörit Ruoka ja viini

Juhlaviikko alullaan

Tämä viikko on se, jolloin Oulussa on rotissöörien Kulttuurikapituli! Perjantai ja lauantai menee siis juhliessa ja syödessä; gastronomiaa ja ruokaystäviä, kulinaristista iloa ja tuttujen tapaamista.

Me ollaan edellisen kerran oltu kapitulissa kesällä 2019 Rovaniemellä, sitä ennen 10 vuoden ajan joka kesä ja muutama kerran talvellakin. Pari kertaa olen ollut järjestelyissä mukana. Kun nelisensataa kulinaristia ja konössööriä saapuu kaupunkiin pariksi päiväksi, on kaikenlaista organisoimista, suunnittelua, tiedottamista, maistamistakin!, toimistohommia etc.

No nyt ei niitä. Mutta pieni palanen minunkin hoideltavana, samalla tulee tehtyäkin jotain kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelman eteen. Tähän asti olen ollut ja tämän jälkeen aion edelleen vain olla kokija ja mukana, en tekemässä mitään ohjelmaa.

Mutta perjantaina on tapahtuma, jossa minullakin hommani:

Meijän maut – ruokaa, kokkeja ja gastronomiaa
Oulu2026 -alueelta Rotuaarin lavalla penrjanta 21.8.2026 alkaen klo 12.

Onneksi minun osani heti alussa.

Täällä ohjelmasta tietoa: KLIKS

Tekstejä, artikkeleita, nettijuttuja, omia muistiinpanoja olen nyt perjantaita varten hiljalleen haalinut kokoon ja aika lailla lueskellut ja jutun rakennetta ja sisältöä hahmotellut. Eilen ja tänään sitten suoltanut tekstiä paperille; nyt sitä on ainakin kaksi kertaa sen mitä tarvitsen. Ja kun minun on tarkoitus kertoa ja vastata kysymyksiin, ei pitää monologia, saatikka luennoida aiheesta, on tässä vielä tekemistä, muokkaamista, karsimista, säätämistä, opettelemista hyvinkin pariksi päiväksi.

Jos olet kaupungissa/kaupungilla (jossa on yhtäaikaa myös kansainväliset markkinat, eikä toivottavasti sadetta) tulehan kuuntelemaan, ehkä kerron jotain uutta ja hauskaakin menneestä ja nykypäivästä liittyen pohjoispohjanmaalaiseen ruokakulttuuriin. 🙂

Mietinpä tässä, miten paljon mahdollinen perjantainen kuulijakunta tietää asioista, joista minua on pyydetty kertomaan.
Siksipä tähän tällainen ”leikkimielinen” kysely.

Niitä näitä Oulu

Ihan kuin Euroopan kulttuuripääkaupungissa!

Viikonloppu Oulussa. Se, että tulimme pohjoisesta pois, se, että palasimme Ouluun jo ja juuri täksi viikonlopuksi, johtui neljästä syystä: 1) lapsenlapset (kuukauteen ei oltu nähty, minulla jo iso ikävä), 2) lääkäri (sydän ja kalsiumit), 3) esitelmän teko ja 4) Kesäillan kattaus!

Eilen jo lääkäri (tarkkaillaan, otetaan uusia kokeita myöhemmin), muksut (eilen humputeltiin kirjastossa, Robert´s Coffeen jätskillä ja XS:ssä (Legot) ja vielä tänään jätskitreffit) ja vähän kirjoittelua.

Ja tänään: Euroopan Kulttuuripääkaupunki Oulu2026.

Kesäillan kattaus. Rautatieasemalta torinrantaan, kilometrin matkalla pöydät, jotka oli katettu Pohjois-Suomen Muotoilijoiden ja Oulun ystävyyskaupungin Hangzhoun China Academy of Artin yhteistyön tuloksena syntyneillä liinoilla.

Kaupungin keskustassa oli myös (ainakin) kolme esiintymislavaa, joissa musiikkia, tanssia, taikuri, … Beatles-musaa istuskeltiin kuuntelemassa ja sitten meille täysin uusi tuttavuus Kainuusta: Puumiehet. Riemullista!

”uudenlaista mieskuvaa liikkeen, ilon, leikkisyyden ja yhteisöllisyyden kautta. Ryhmässä on huumoria, rohkeutta, läsnäoloa ja keho-mieli -yhteyttä.” Olihan ilo katsella tätä(kin) show´ta. Juuri mukavaa ohjelmaa tähän tapahtumaan, ei mitään korkeakulttuurista, vaikeasti tulkittavaa taidetta, vaan hyväntuulista, ilolla tehtyä musiikki-iloa.

Kaiken kaikkiaan runsaasti hymyilevää väkeä lempeän lämpimässä päivässä ja illassa. Tapasimme monia tuttuja, istahdimme rotissöörituttujen kanssa lasillisille torinrannassa ja Letkunpuistossa (oikeasti Otto Karhille nimetty puisto) oli parikin juttutuokiota.

Monista kojuista annokset loppuivat jo ennen kuin ehdimme jonoihin. Sentään perulaista, nepalilaista ja oululaista saimme maistellaksemme. Ja pitkään ehdimme kulkea ja katsella. Nauttia leppeän lempeästä elokuun illasta. Ainakin tänään tuntui, että kotikaupunki tosiaan on Euroopan Kulttuuripääkaupunki 2026!!

Lappi Mökkielämää

Lapin juhlasta Oulun arkeen

Lapista oli palattava maalikyliin, kotiin.
Alkuviikon päivät vietettiin mökillä ja tuntureilla ystävien kanssa, paljon puhuttiin, liikuttiin, koettiin, nähtiin, istuskeltiin puronrannassa, voimaannuttiinkin, nautittiin ruoasta ja Lapin luonnosta. Ja auringosta! Myös sen hetkittäisestä pimennyksestä – olipa mökkipiha jotenkin aavemaisen näköinen muutaman minuutin. Ennenkokematonta.

Tiistaina kävimme Sateenkaarenpääntien päässä, kultakentällä. Siellä on tehty ensimmäinen valtaus 1870-1880-luvun vaihteessa, ja siellä saa kokeilla vaskaamista, tutustua erilaisiin kiviin ja kullanhuuhdontaan. Paikka on rustiikkinen, ei enää turistikohteena kovinkaan tunnettu, mutta – mikä tärkeintä – ystävä sai kokeilla vaskausta. (Me kävimme siellä Pehtoorin kanssa viime kesänä, ks. postaus ja kuvia siltä päivältä.)

Eilisen retkikohde oli Vuotson kautta Sompion tietä kohti Pyhä-Nattasen parkkipaikkaa ja sitten huipulle. Meille se taisi olla jo neljäs vai peräti viides kerta, mutta aina se mykistää ja sitten saa pian jo huokailemaan sen vaikuttavuutta, pyhyyttäkin.

Jo paluumatkalla, jolloin Pehtoori ajoi koko matkan, koska peräkärry ja minä lueskelin matskuja ensi viikonlopun esitelmää/haastattelua varten, tuntui ”ruuhkaiselta”. Ja pienellä pyörälenkillä illansuussa tuntui, että tiet, pyörätiet ja koko kaupunki on ”liian” vilkas, ruuhkainen, valtavasti ihmisiä, ääniä,… Parin viikon mökkeily tekee vähän araksi. 🙂

Niitä näitä

Tätä päivää on odotettu

Maanantaiaamu. Tänään se päivä jolloin ystävät (tällä kertaa vain 2/3) tulivat seuraksemme, liikkumaan ja luppoilemaan.

Aamupäivällä käytiin, odotellessa, Pehtoorin kanssa pikkupatikalla, lähdinpä ilman kameraa, kun oli pilvistä ja kun oli reitti, jota kiertäessä olen aiemmin ottanut satoja kuvia. Ja niinhän siinä sitten kävi, että piti kuitenkin edes kännykällä räpsiä pitkin matkaa. Satunnaisia hetkiä, hyviä hetkiä: niitähän täällä luonnossa liikkuessa tuppaa olemaan.

Lenkin jälkeen vielä kaupan kautta mökille, vähän ruoan esivalmisteluja, ja kun oli vielä aikaa, odottelua, lähdin lähimetsään poimimaan myös Tuulentupaan, vierasmökkiin, kanervia.

Tietysti saunaan ja saunasta puroon; tänään tuntui vähiten kylmälle (melkein kahden viikon totutteluko siihen vaikuttaa?).

Mökkiruokaa: (Oulusta tuotua 🙂 )lohta ja siianmätiä, josta tein moussea, salaattia ja parmesankesäkurpitsaa. Jälkkäriksi pitkästä aikaa Tortoni – amarettikekseistä jäädyke. Koetan muistaa laittaa sen ja parista muusta reseptin täällä syödyistä (uusista) jutuista. Yritän muistaa, kotona sitten…

Iltapäivän lopulla pääsimme ruokapöytään, vaihtamaan kuulumiset, terveystiedot :), höpöttämään ja suunnittelemaan huomisen ohjelmaa. Laaja Lapinmaa kutsuu kulkemaan….