Hajamietteitä Rovaniemeltä palauduttua

Olemme palanneet kotiin. Palanneet takaisin tavalliseen elämään. Kaksi päivää liki 400 muun ruokafriikin, harrastajan ja ammattilaisen kanssa ruoan ja juoman parissa, juhlassa ja jonkinlaisessa mukavassa kuplassa, vähän epätodellisessa olossa, – lomalla kaikesta. Ja niinkin lähellä kuin Rovaniemellä, mikä teki kapitulista tavallistakin nautittavamman: vain 2½ tunnin matka kotoa. Ei lentoja, ei junamatkoja, ei reissaamista jonnekin Suomen eteläreunalle… 😉

Kapituli oli kiireetön, mikä korostui eilisen illan Grand Dinerillä: kello oli melkein iltayksitoista ennen kuin kaksi ensimmäistä ruokalajia oli saatu nautituksi.

Kello oli yksi yöllä, kun koko illallinen oli ohi ja Conseiller Culinairen ja Echansonin toimesta sali- ja keittiöhenkilökunta oli asianmukaisesti kiitetty ja kehuttu, ja me olimme saaneet pöytäseuran hyvästeltyä ja jälleennäkemiset toivoteltua.

Mukavan kuuloista tanssimusiikkia ja hyvää seuraa olisi ollut vielä tarjolla, mutta me kävelimme muutaman korttelin pätkän omaan hotelliin ja yöpuulle. Vielä yöllä jaksoin tupista, että patikkakengät ja goretex ovat minulle luontaisempia juttuja kuin korkkarit ja pitkä silkkipuku, mutta… toisaalta hiljaa mielessäni myönsin, että onhan kapituleissa juuri tämä pieni ja isompikin glamour ”se juttu”. Tietysti on. Glamour ja iltapuvut ovat tärkeä osa juhlaa.

Pitkän illallisen aikana ehdimme (ainakin MH ja minä 😀 ) höpöttää kaikkea hupaa. Ei oikeastaan ole ihme, että ääneni oli vielä kotimatkallakin käheänä. Mutta ehdimme lauantaisen illan kuluessa, kaiken muun ohessa, pitkän illallisen aikana, vähän pohtia paistinkääntäjyyden syvintä olemusta: miksi me itse kukin ollaan mukana. Miksi hankkiudumme kapituliin, hommaamme pukupussillisen pukukoodiin sopivia kamppeita, maksamme matkoista, majoituksesta ja kapitulitapahtumista, mikä tarkoittaa yleensä yhteensä kolmea gastronomista, kulinaarista ja enologista kokemusta sekä rahanmenoa.

Osalle, ehkä noin neljännekselle noin 400 hengen kapitulin muonavahvuudesta, tapahtuma on ainakin osittain ammatillinen kokemus, mutta suurimmalle osalle (avecit ja harrastajat) se on ”vain” harrastukseen ja elämäntapaan liittyvä juhlaviikonloppu. Ruokafesta, jubilaari, ystävien tapaaminen paikallisten kulinaaristen nautintojen äärellä. Se on leppoisaa yhteisöllisyyttä samanhenkisten kanssa. Uuden oppimistakin.

Mitäs minä opin tai tulin kerranneeksi tässä kymmenennessä kapitulissani?

  • Tunturikonjakki on kuivahkoa kotimaista yhden tähden jaloviinaa.
  • Lusikallinen puolukkasurvosta tattikeiton pinnalla tuo mukavan uudenlaisen raikkauden ja hapokkuuden keittoon.
  • Sinihomejuustomuru hyvän poronpaistikäristyksen päällä on mitä mainioin makulisä ruokaan, joka muutoinkin on yksi lemppari(mökki)ruoistani. Mitäs jos laittaisin sinihomejuustoa myös vierasruokabravuuriini eli poro(npaisti)lasagneen? Minähän kokeilen!
  • Jos kalassa on mudan makua tai se muutoin kaipaa hieman happoa, on siihen hyvä apu, kun lorauttaa pienen tilkan nestettä oliivipurkista. Aina kalan raikastamiseksi ei tarvitse, eikä kannata, käyttää sitruunaa.
  • Jos teet järjestössä hyvin ja paljon töitä, sinut voidaan valita pestiin, jossa saat tehdä vielä enemmän hommia. Toisaalta on mahdollista olla mukana aktiivisena jäsenenä vuosikymmeniä joutumatta työläisiin luottamustoimiin. (Nimenomaan tämä on kohta, jonka määräsin itselleni kotiläksyksi ja pohdittavaksi… 😉 )
  • Toisin kuin koko läheinen pöytäseurue ja minä ajattelimme, aina ei olekaan hyvä, että lautanen on lämmitetty. Esim. eilen, kun tarjolle tuli (minun mielestäni ehkä koko kapitulin hienon ja eniten makuhermojani hellivä annos = ) riimiporoa erinomaisen ihanassa ja aromikkaassa riekkoliemessä koristeltuna käsittämättömän hyvällä punajuurisipsillä, olimme hieman pahoillamme, että lautanen oli ihan kylmä, mikä tarkoitti, että riimiporon päälle kaadettu jumalainen kuuma, höyryävä liemi jäähtyi siinä samassa kun se kohtasi kylmän posliinin. Mutta opimmepa loppuillasta, että jos riimiporo olisi laitettu kuumalle lautaselle, se olisi siinä kypsynyt, mikä ei todellakaan ole hyväksi. Siis mieluummin jäähtyvä liemi lautasella kuin siinä kypsyvä raakaliha. Ja edelleen: lopultakin tämä aika pieni annos oli makumuistoihin jäävä…

  • Älä koskaan yritä yhtä aikaa olla juhliva ja illallisesta nauttiva kapitulivieras ja valokuvaaja. Etkö vielä ole oppinut!!!!
  • Lopeta urputtaminen korkkareista: opettele nousemaan niillä portaat tai jätä ne kotiin.
  • Namelaka viittaa japanilaiseen keittiöön, pehmeään kermamaiseen, vaahtoiseen koostumukseen ja usein (ymmärtääkseni) se liitetään juuri valkosuklaaseen. Ja ainakin eilen se oli ihan mahdottoman hyvä asia. 😉 (ks. menu)

  • Astia, jossa ruoka tarjotaan, on osa (maku)elämystä. Tämän olen oikeastaan tiennytkin, mutta käsitykseni vahvistui Grand Dinerillä …  alkuruoan ”kalapaletti” viehätti kovasti, samoin päre, jolla illallisen varsin makoisa juusto ja erityisen hyvä mustikkahillo(ke) tarjottiin.

  • Jos nahkiainen ”leivotaan” terriiniin ja sen ohessa on mätiä ja sokerisuolattua rautua, hauen nahkaa sekä poikkeuksellisen hyvää rieskaa ja (paahdettua?) voita lasissa, niin myös nahkiaisia välttelevät henkilöt (= Pehtoori) voivat mieltyä annokseen.
  • Älä ikinä, älä enää koskaan kuvittele, että löydät vieraasta kaupungista kampaajan, joka ymmärtää, miten hiuksesi ”toimivat”.
  • Jos välttelet liharuokaa arjessasi, niin ei tarvitse hämmästyä, että juhlaillallisella pääruoaksi tarjotut isohkot, aika suolattomat karitsanlihapalaset eivät uppoa, vaikka kohteliaasti ja urhoollisesti vähän turhan hilloisen punaviinin avustuksella yritätkin saada ne syödyksi. Mutta ole tavattoman iloinen siitä, että annoksen keskellä on maustettu, sopivan rasvainen ”rullan viipale”, joka tyydyttää lihanhimosi suurenmoisesti. Nauti siitä, että se oli niin hyvää!
  • Illalliselle tullessa ei kannata vaihtaa plaseerattua paikkaa sillä syyllä, että saisit paikan ”jossa on parempi valo annoskuvauksia varten”. Valot sammutetaan tai ainakin himmenetään joka tapauksessa, joten kun et kehtaa käyttää salamaa, kuvaat puolet annoksista kännykällä, vaikka olet muka ammattilaisena raahannut mukanasi ison osan kamerakalustostasi iltapuvun helmoissa illalliselle (lue: olet kauniisti pyytänyt miestäsi kantamaan kameralaukkua).

Huomaatteko, olen taas oppinut. Ja ennen kaikkea nauttinut! Ruoasta, seurasta, viineistä, tutuista ympäri Suomea. Ehdimme oikeasti kohdata ja tavata monia ”vain kapituli”tuttuja  helsinkiläisiä, monia lappilaisia, lahtelaisia, tamperelaisia, jyväskyläläisiä, oman voutikunnan paistinkääntäjiä – osa jo, melkein, läheisiä…

Jo nyt mietin, että ajatukseni siitä, että tämä kymmenes suurkapituli, jossa sain (vaikken installaatioon osallistunutkaan) käätyihini ”commandeur”-lätkän, tunnustuksen aktiivisesta toiminnasta, olisi ehkä viimeinen, johon pitkään aikaan tulemme osallistumaan, ei ehkä olekaan kovin hyvä. Ehkä pian taas – sittenkin – mennään jonnekin… 😉

Ensi kesänä Helsinkiin? Voitaisiin asustella tyttären luona? — Tai ehkä ei sittenkään. Jokatapauksessa nyt on viikonlopusta hyvä maku – kirjaimellisesti. Kiitos Rovaniemi.

Kiitos kuksistakin! Hieno kapitulilahja. Meidän patikkareput Lapin mökkimaisemissa ovat ihan uudella levelillä näiden kuksien myötä. Kiitos kaikki ystävät, joiden kanssa viikonloppua vietimme. Olipa mukava, olipa makoisa.

PS. Kapitulin perjantain ja lauantain kokemuksia on lisää täällä (pe) ja täällä (la)

PS 2. Oulun voutikunnan sivulla on kuvakavalkadi. Huom. yllä oleva opetus:
”Älä koskaan yritä yhtä aikaa olla juhliva ja illallisesta nauttiva kapitulivieras ja valokuvaaja.” 😀

2 kommenttia artikkeliin ”Hajamietteitä Rovaniemeltä palauduttua”

  1. Bravo!Hieno yhteenveto juhlista! Kiitos!Tämän ”alan” entisenä ammattilaisena olen jo ajat sitten luovuttanut…ja tehnyt ruokaa savupöntöllä ja tulilla ja loimutuksella ja ties millä,ulkona,retkillä,rannalla ja tulistellahan voi oikeastaan missä vaan.
    Tervetullut oivallus tuo Jaloviina!Siis Tunturikonjakki!
    Meidän vanha,rakas tuttu!!!
    Meillä on tarkoittanut aina myös Extra Jaloviinaa,mikä voittaa monet konjakit!Se käy loistavasti loimutukseen,kahvin kanssa avecina,konjakin tilalla hienon illallisen päätteeksi missävaan,ihan vain nuotiolla,noin vain … aamunaloitukseksi tarvittaessa,saunan tervetuloksi,tai vaikka illan lopetukseksi.
    Tunturikonjakin elämä on NIIN moninainen!Hienoa,että muutkin löytää sen.
    Nyt justiinsa,Pallasjärven rannalta terkkuja!

    • Oleppas hyvä, ja nyt olen vielä täydentänyt juttua, ja linkki voutikunnan kuvasivulle mukana. …

      Vaikka paistinkääntäjän valassa luvataan kunnioittaen nauttia myös jaloja juomia, ei tunturikonjakki eikä juuri muutkaan väkevät minulle maistu. Ei millään. Mutta viinit kyllä. 😉 Ja maistuivat Rovaniemelläkin. 😉

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.