Tuulestatemmattua

Viisi astetta lämmintä. Se on aika paljon se. Muutakin merkillistä tällä viikolla: juniorilla on koeviikko ja juniori on ollut kotona ja lukenut! Monta tuntia päivässä! Sellaista ei ole kyllä ennen tapahtunut.

Pehtoorikin tekee muutosta: tyttären huoneen remontti on jo hyvällä alulla. Minun pitäisi vain saada aikaiseksi tapetin valinta, ja kilpurille uuden terraarion suunnittelu, mutta kun en millään viitsisi. Ajatus sisustus/remonttiliikkeisiin lähdöstä pitkähköjen duunipäivien jälkeen ei todellakaan ole houkutellut. Nytkin olen illan vain lukenut ja festan sähkökaapin oven kollaasia olen suunnitellut. Ei vain oikein tahdo taito riittää haluamani idean toteutukseen…

Minua jaksaa aina ihmetyttää se, miten joidenkin ”uusien” ihmisten kanssa saattaa heti tavatessa tuntua, että on tunnettu kauan ja että se tuttuus on helppoa.  Reilu vuosi sitten tällainen tunne yhden poliisin kanssa ja esimerkiksi Afrikan reissulla tavattiin pariskunta jonka kanssa sama juttu. Tänään minulle on taas käynyt niin. Kollega Tampereelta tuli viikoksi luennoimaan. Olin häntä vastassa asemalla ja sitten kävimme lounaalla ennen kuin hänen opetuksensa alkoi. Eikä tarvinnut miettiä, mistä puhuisi, miten puhuisi, puhuisiko mitään? Semmoinen on mukavaa.

Eilen sumuista ja lämmintä. Tänään aurinkoista ja raikasta.

Eipä noissa maisemissa paljon joulukorttikuvia oteltu. Merkillinen marraskuu. Eilen merkillisen lämmin, tänään merkillisen aurinkoinen. Olihan varsinkin tänään hienoa kävellä. Kauan olin. Silti on ikävä mökille: joulukorttikuvien takia, ja muutenkin. Mutta eipä taida olla rääpyä ennen joululomaa. Työ mokoma häiritsee haaveiden toteuttamista…

Eilen lenkin lisäksi juhla. Viinikerhon (käyhän www-sivulla, pitäisi kyllä päivittää…) 18-vuotisjuhla meni illastaessa. Yhteensä 9 ruokalajia. Purkkiruokaa? No sitäkin. Afrikan tuliaisia (impala-patee oli parasta!, kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla) ja paljon muuta. Osan toivat vieraat, hyvä systeemi, eikö? Hanhi oli hyvää, erinomaista itse asiassa. Mutta se rasvan käry, vieläkin tuntuu nenässä…

ja lopuksi kakkua. Eka kertaa tuollaisen tein: ei ollut minun mielestäni kovinkaan erikoista. Italialainen suklaakakkuni on parempaa…

Muisteltiin menneitä,  puhuttiin ruokakirjallisuudesta, syötiin, maisteltiin viinejä: Juno sai varauksettoman hyväksynnän ja illan paras viini oli Boekenhoutskloof. Olemme kerhon kanssa maistelleet pitkästi toistatuhatta (!!) viiniä  ja kyllä tämä siellä top 100-listalla on. Jollei jopa top 50 tai 30-listalla.

Puolen yön jälkeen hyvästelimme vieraat, pehtoorin kanssa siivoilimme.

Ja nythän olen päättänyt etten pariin päivään syö yhtään mitään!

Puhua pulputtanut – työkseni – pari päivää niin, että tuntuu, ettei edes tekstiä enää irtoa.

Mutta ei ole teksti aivan irronnut niiltäkään, jotka ovat laatineet Perinneleikit ry:n mainoskirjeen tai ohjelmajulistuksen tai mikä tuo tekstinpätkä lieneekään on. Teksti menee näin: ”Tavoitteena on saada lapsia vähentämään sähköisten viestimien käyttöä, puhumattakaan sosiaalisesta mukavasta hyötyliikunnasta.” Ja minä kun olen mennyt tukemaankin yhdistystä, jonka tavoitteena ”on vähentää sosiaalista mukavaa hyötyliikuntaa”? Hitsin hitsi.

– Mitä tämä on?
– Kastanjatahnaa.

– Yhy, mitä sinä sillä?
– Hanhen täytteeksi.

– Yhy, teet hanhea.
– Joo sellainen ois tarkotus.

– Vau miten iso kurpitsa, mitä tällä? Näin isosta teet varmaan lyhdyn… tai hilloa?
– Eiku lisäkkeeksi. Sille hanhelle.

– Tuo erikoistee onkin tosi ihanaa… Huh, juustokimpale kyllä haisee aika hirveelle, pistänkö muovipussiin?
– Pistä vaan.

– Mistä sinä tämmösen löysit? onko meillä tämmöistäkin hyllyissä? Mitä tällä tehdään?
– On teillä. Se on Balsamico glazea. Tuon juuston kanssa maistuu hyvälle.
– Balsamicoa ja juustoa. Just!
– Kokeile vaikka.

– Tuota — sulla on näitä ostoksia aika lailla. Kärryllinen.
– Niin no, onhan noita. Meillon juhlat.
– No niin vähän aattelinki.
– Meillä on sellainen viinikerho, on kokoonnuttu 18 vuotta ja maisteltu viinejä… Juhlitaan viikonloppuna sen täysi-ikäisyyttä.
–  Just! Sä oot juonu viiniä koko mun iän… Aika lailla …
– No ei me koko aikaa …

Tuttu opiskelija Stockan Herkusssa kassalla. Onneksi ei ollut Alkossa. Siitä se vasta juttu huomenna lipastolla kulkisi….

Tänään on tarvittu niitä varastoja joita kerätään kesällä: aurinkoisia aamuja, leppeää kesätuulta iholla, luonnon ääniä, Hangasojan solinaa, ystävien naurua, meren tuoksua aamulenkillä, rullaluistelusta raukeiden lihasten rentoutta, grillistä lähtevien tuoksujen herättämiä ennakkoaavistuksia tulevista makunautinnoista.

Tänään olen viipyillyt niissä muistoissa, joita kesällä tarkoituksella haettiin talvea varten: tuokio Visavuoren illansuussa, auringonlasku Rosesissa, heinäkuun leppeä aamu tunturissa. Kotipiazzalla alkukesän ensimmäinen lounas, nuoret kulkemassa edestakaisin.

Tällaisina päivinä on tilausta hyville muistoille.  On hyvä kun on niitä. Muistoja. Hyviä.

Tästäkin päivästä jää niitä: tytär on tullut illaksi kotiin. Kotikotiin. Onhan se vaan niin hyvä juttu. Siitä jää hyvä muisto.

Hölmöhän minä olen, mutta entäs sitten.  Olenpahan vaan.